Kuoleman porteille ja takaisin

”Sinä tuot minut takaisin kuoleman porteilta” (Ps. 9:14).

Kärsimysten jauhinkivien jauhaessa vääjäämättömällä voimallaan ihmisen voimat hupenevat. Toiveikkaat ja innokkaat, tulevaisuuteen luottaen suhtautuvat ajatukset vaihtuvat haikeaan menneisyyden kuva-albumien katseluun ja tunteeseen siitä, ettei tulevat päivät eivätkä vuodet kykene sisältämään enää mitään hyvää.

Daavid kirjoitti Psalmissa 23 pimeästä laaksosta tai kuoleman varjon laaksosta. Siellä kyllin pitkään oltuamme tulemme portille, joka imee meitä sisäänsä toivottomuuden ja pelon voimalla. Kuoleman portti kuvaa vaihetta, jolloin kärsimys on työntänyt meidät syvään epätoivoon ja luovuttamiseen – uuden vuoden tinat lupaavat vain samaa, tasaisesti rummuttavaa ahdinkoa.

Kuoleman porteiltakin on langaton Bluetooth -yhteys Kaikkivaltiaaseen. Hän näkee syvimpään pimeyteen ja on kulkenut kanssamme aina mielen taittumiseen saakka. Kun Jumala on sallinut kulkumme äärimmäiseen kipuun, Hän johtaa askeleet myös sieltä pois. 

Ehkä kulunut vuosi on ollut kohdallasi yhtä laskeutumista kärsimyksen portailla kohtalokkaalle portille saakka? Juuri siellä, missä omaa uskoa eikä toivoa enää ole kuin hiipuneen nuotion verran, Jumala taistelee hurrikaanin tavoin. 

Olkoon tuleva vuosi täynnä Jumalan ihmeellisiä tekoja: elämänhalua, iloa, kutsumuksen riemua ja Isän hellää rakkautta!

Myrsky, joka ei hellitä

”Moneen päivään emme nähneet aurinkoa emmekä tähtiä, ja kun myrsky yhä raivosi ankarana, menetimme lopulta kaiken toivon selvitä hengissä” (Apt. (27:20).

Apostoli Paavalia oltiin kuljettamassa meritse Roomaan, keisarin tuomioistuimen eteen. Matkaan tuli yllättävä mutka, ihan niin kuin elämään yleensä.

Luukas-parka – joka kirjoitti sekä Apostolien teot että Luukkaan evankeliumin, joutui todistamaan myrskyä, joka raivosi vimmoissaan niin, että päivät ja yöt muuttuivat yhdeksi kauhuksi. Eivät pelkästään kokeneet merimiehet menettäneet toivoaan selviytymisestä, vaan myös Luukas oli mieleltään painunut kasaan kuin pieni kuusi raskaan lumen alla.

Ehkä sinäkin olet ollut monessa myrskyssä, pitänyt veneesi laidasta kouristunein sormin kiinni ja lopulta nähnyt ensimmäisen auringonsäteen? Mutta sitten keskelle seesteistä elämää vastaan tuleekin myrsky, joka uhkaa syödä auringon napaansa lopullisesti? Luukkaan usko oli vahva mutta se murtui pimeän piinaavassa loputtomuudessa; miten sinun käy?

”Mutta silloin” – jatkaa Luukas. Kun toivo oli täysin kadonnut ja usko lannistunut kuin maahan taipunut kataja, silloin Jumala toimi. Jeesus puhalsi Paavalin sisälle uutta elämää. Myrskyltä katosi terä, kun Jeesus nosti Paavalia hartioista ja korjasi katkenneen ryhdin: kaiken alleen syövä tsunami oli Jumalalle kuin ei-mitään. Tai paremminkin Jumalan työkalu taivaallisiin päämääriin.

Luukkaat kyllä katkeaa. Paavalit horjuu. Minäkin, ja sinä. Laiva saattaa hörpätä, masto katketa ja perä painua veden alle. Kaiken apatian keskellä riittää yksi ”Pysykää siis rohkeina, miehet – ja naiset! (Apt. 27:25). Jumalan lohduttava ja rohkaiseva Sana räjähtää kuin salama ja antaa myrskylle uuden sävyn; värin, jota on helpompi kestää.

Jos myrskysi jatkuu tänään, älä hellitä. Jos se piinaa yli joulun, pidä laidasta kiinni. Jos se sulattaa ensi vuoden unelmasi kuin tinan rautapannulla, pysy rohkeana! Jos Luukas selvisi, sinäkin selviät.

Eläintarhan Jeesus

”He vetivät veneet maihin ja jättäen kaiken lähtivät seuraamaan Jeesusta.” (Luuk. 5:11)

Raamatun Jeesus ei ollut kultaisten kompromissien eikä haaleiden kädenpuristusten mies. Ei, Hän katsoi ihmisiä syvälle silmiin ja tartutti intohimoa, joka kutsui johonkin uuteen.

Jeesus kosketti ihmisissä sitä aluetta, joka oli tukahtuneena ja vailla ratkaisumalleja huutanut täyttymystään. ”Seuraa minua” kutsu oli radikaaliin heittäytymiseen elämän tutuista  ja äidinmaidossa opetetuista malleista elämään sydän täynnä Jumalan valtakuntaa.

Kun Jeesuksen riisuu ehdottomuudesta ja radikaalisuudesta, saa eläintarhan Jeesuksen. Silloin voimme mukavasti käydä katsomassa Häntä, kun aikatauluihimme sattuu sopimaan ja pyytämässä Häneltä apua, jotta suunnittelemamme elämä kulkisi mukavasti kiskoillaan.

Eläintarhan Jeesus ei enää sytytä sydämiä. Kesytetty ja kynnetön Jeesus ei enää haasta luopumaan kaikesta suuremman aarteen tieltä. Pehmo-Jeesus ei enää loukkaa ketään eikä aiheuta vaarallisia sisäisiä vallankumouksia, jotka voisivat pieninä puroina toisiinsa yhtyessään tuoda yhteisöihimme odottamatonta uutta elämää.

Ensimmäiset opetuslapset, Pietari mukaanlukien, kohtasivat Jeesuksen, joka ei jättänyt kylmäksi. Jeesuksen seuraajat saivat täystyrmäyksen Jumalan valtakunnan voimasta, joka paistoi uuden opettajan elämäniloa säteilevistä silmistä. ”Seuraa minua” on kutsu kääntää avainta lukitun eläintarhan ovella. Se on kutsu elämään täyttä elämää kivuissa ja iloissa, kaikesta luopuen ja kaiken saaden.

Kosketus täynnä hätää

”Siellä oli nainen, jota kaksitoistavuotta oli vaivannut verenvuoto.” (Mark. 5:25)

Kaksitoista pitkää vuotta puhdasta syöksykierrettä. Kesken hymyilevän elämän astunut tragedia teki elämästä ilotonta ”sitten-kun” -elämää. Muutaman vuoden jälkeen toivo paremmasta alkoi muuttua ”entä-jos-mikään-ei-koskaan-muutu” -pelonsekaiseksi pessimismiksi.

Naisen osa ei todella ollut kehuttava. Varallisuus oli mennyt taudin hoitoon mutta tila oli käynyt aina huonommaksi. Ja hänelle kävi, niin kuin kärsiville yleensä käy: hän oli jäänyt yksin ongelmiensa kanssa.

Naisen uskon kosketusta ihmetellään ja ihastellaan. Mistä me saisimme saman uskon? Kosketus oli todellisuudessa täynnä inhimillistä hätää. Käsi, joka tarttui Jeesuksen viittaan, oli sama käsi, joka oli tottunut lasinpyyhkimien tavoin kuivaamaan epätoivon kyyneleitä uurteisilta kasvoilta.

Järkyttävän kipeät vuodet muuttuivat yhdessä kohtaamisessa ihmeen kasvualustaksi. Ajattele, pysähdy: mikä on tänään sinun kasvualustasi?

Pykäläviidakko vai rakkaussuhde

”Te maksatte kymmenykset jopa mintusta, tillistä ja kuminasta, mutta laiminlyötte sen, mikä laissa on tärkeämpää: oikeudenmukaisuuden, laupeuden ja uskollisuuden.” (Matt. 23:23)

Uskosta on kaikkina aikoina ja jokaisen ihmisen kohdalla vaara muuttua järkevä ansiojärjestelmä. Silloin huomio kiinnittyy Raamatusta löytyviin käskyihin ja kieltoihin, joita lisämaustetaan ja kiristetään omilla tulkinnoilla.

Fariseusten olisi tullut tietää paremmin. He ja varsinkin heidän lainoppineet työskentelivät Kirjoitusten parissa yhtä hartaasti kuin tilallinen ahertaa keväisin pelloillaan. Heidän hengelliset löytönsä muodostivat opin, joka päästi heidät itsensä Jumalan yhteyteen, mutta jätti ison osan ihmisiä ulos.

Jeesus moitti fariseuksia, etteivät nämä kaikesta tutkimisestaan huolimatta olleet löytäneet Jumalan tahtoa. Kirjoitusten ydin jäi avaamatta. Kutsu rakkaussuhteeseen oli muuttunut ehdottomaksi pykäläviidakoksi, uskonnollisuudeksi, joka oli vahvoja varten.

Jeesus tuli näyttämään toisenlaista tapaa tulkita kirjoitukset. Hän, hengittävä Sana, hakeutui niiden luokse, jotka jäivät vallitsevan uskonnollisuuden mittareilla ulkopuolelle. Hän kokosi ympärilleen elämänsä vinoon saaneet, rimoihin yltämättömät ja toisten tuomitsemat.

Jeesuksen lähellä syntyi rakkaussuhde. Rakkaudesta syntyi halu elää oikein, toisia ja itseä arvostaen.