Kivi, joka kestää

”Jeesus sanoi heille: ”Ettekö ole koskaan lukeneet kirjoituksista: ’Siitä kivestä, jonka rakentajat hylkäsivät, on tullut kulmakivi. Herralta tämä on tullut, ja se on ihmeellinen meidän silmissämme’?” (Matt. 21:42)

Hylätä-sana tarkoittaa, että jotakin on testattu ja todettu kelvottomaksi. Jeesuksen ajan hengellinen johtajisto totesi siis hänen olevan kelvoton Jumalan lähettämäksi välikappaleeksi, oveksi pelastukseen.

Tähän liittyen Pietari kehottaa meitä kirjeessään (1. Piet. 2:4) tulemaan juuri tämän Jeesuksen luo – elävän kiven luo – joka kestää meidän testauksemme ja osoittautuu riittävän vahvaksi ottamaan kantaakseen koko meidän elämämme.

Ajattele, että Jeesus on kuin kivi hyllyvän suon keskellä: hänen päälleen voimme astua koko painollamme ja luottaa siihen, että hän ei petä altamme. Saamme siis laittaa koko toivomme Jeesuksen varaan. Se luottamus ei voi jättää meitä tyhjän päälle!

Kohti Kristuksen tuntemista

”Niinpä miniä luen kaiken tappioksi tuon ylen kalliin, Kristuksen Jeesuksen, minun Herrani, tuntemisen rinnalla” (Fil. 3:8)

Ennen Jeesukseen tutustumista Paavali eli monella tavalla etuoikeutettua, hyväasemaista voittajaelämää.

Apostolina hän joutui jatkuvaan riisumisen kouluun. Näyttää siltä, että Paavali riisuttiin kaikesta inhimillisestä turvasta. Menetykset tekivät varmasti kipeää.

Elämänsä lopulla hän toteaakin menettäneensä kaiken. Ne ovat kovia sanoja, jotka ohitamme helposti.

Oletko sinä kokenut kipeitä menetyksiä? Koetko kipua siitä, että olet joutunut luopumaan asioista, joista muut saavat edelleen nauttia? Olet uskon apostolin seurassa.

Paavali ei ainoastaan menettänyt monia tärkeinä pitämiään asioita, hän oppi jopa näkemään, että ne saattoivat olla tärkeimmän esteenä.

Sydän Kristukseen kiinnitettynä ja Häntä hengittäen Paavali näki elämänsä oikeassa valossa. Jeesuksen tunteminen oli verrattomasti arvokkaampaa kuin mikään, mitä tämä maailma voisi tarjota.

Kristus on aarre, jota meiltä ei voida varastaa. Sitä ei aika haalista eikä sen arvo haalene.

Ehkä juuri paljon menettäneinä sielumme alkaa suuntautua entistä vahvemmin ja puhtaammin taivaallisen omistamiseen.

Kohti Kristuksen tuntemista. Siinä on elämämme paras ja kestävin tavoite, päämäärä, jossa ollaan matkalla ja silti perillä.

Taivaan tavoittelu avaa avaa taivaalliset ja maalliset aarteet nautittavaksemme.

Uusi rohkeus elää

Job oli ihminen, joka joutui kokemaan menetyksiä enemmän kuin kenenkään sietokyky kestää.

Hänen onnellinen elämänsä murtui pala palalta ja jäljelle jäi syvä toivottomuus.

Suuressa tuskassa ja näköalattomuudessa Job oikeutetusti kysyi ystäviltään, että mistä hän saisi vielä toivon? Mistä hän löytäisi rohkeuden ja voiman haaveilla elämän vielä hymyilevän?

Menetykset tekevät kipeää. Ne murtavat elämänhalua kuin valtavat myrskyaallot rantapengertä ja liian monen iskun vastaanotettua kaikki tuntuu sortuvan.

Vaikka Job ei jaksanut uskoa enää onnelliseen tulevaisuuteen, riitti kun Jumala uskoi.

Kun me emme jaksa uskoa tai toivoa, meillä on uskon ja toivon Jumala.

Näytti elämä tänään miltä näytti ja tuntui miltä tuntui, Jumala sekä tahtoo että kykenee määrittämään elämämme käännökset ja kurvit.

Hän pyyhkii silmäkulmistamme kipeän eilisen ja rakkaudessaan on jo luomassa suunnittelemaansa kaunista huomista.