Miten usko uudistuu?

”En enää elä minä, vaan Kristus elää minussa.” (Gal. 2:20)

Miten usko uudistuu? Tähän kysymykseen vastataan väärin, jos huomio kiinnitetään ihmiseen ja sanotaan, että ”tekemällä sitä, välttämällä tuota, luopumalla, antautumalla” ja niin edelleen. Ne kaikki ovat uskon ja sen uudistumisen seurauksia, välttämätöntä uskon siemenen satoa.

Usko uudistuu aina silloin, kun se löytää kadottamansa kohteen, Kristuksen. Usko on luottamusta Vapahtajaan, evankeliumiin, armoon ja syntien anteeksiantamukseen. Usko on jotain, mitä järki ei ymmärrä, se on hengellistä yhtymistä Jumalan Poikaan. Usko katselee Kristusta ja omistaa Hänet itselleen.

Jotkut tuntuvat pitävän uskoa pienenä asiana, kuin alkuna, jonka jälkeen tulee korostaa muita asioita, kuten pyhitystä. Mutta jos usko todella omistaa itsensä Kristuksen, miten sen lisäksi voidaan tarvita enää mitään? Uskon kautta kristitty on niin yhtä Jumalan Pojan kanssa, ettei sitä osaa oikein kuvailla. Usko imee Kristuksesta kaiken tarvittavan kuin kasvi imee maasta veden ja ravinnon. Usko samoin luovuttaa Kristukselle kaiken mistä pitää luopua, synnin, kapinan, hengellisen kyvyttömyyden, sielun murheen, kaiken.

Meidän uskomme, kristillisyytemme, hengellisyytemme – mitä ilmaisua halutaankaan käyttää – hiipuu aina, kun siltä varastetaan Kristus. Voiko niin tapahtua? Liian helposti. Kristus katoaa silloin, kun armon sijaan korostetaan ihmisen tekoja, Jumalan lahjan sijaan ihmisen mahdollisuuksia ja kristillisen pääopin, uskonvanhurskauden sijaan kaikkea muita sinänsä tärkeitä ja kristillisiä asioita.

Mutta kun hiipunut, käpertynyt ja pelokas usko kuulee evankeliumia ihanasta, armollisesta ja rakastavasta Jeesuksesta, se roihahtaa liekkeihin. Se löytää jälleen Rakastettunsa ja huudahtaa: ”Minun Herrani ja minun Vapahtajani!” ja on täynnä onnea ja iloa. Tällainen usko osoittaa kristillisiä hyveitä, auttaa lähimmäisiään ja palvelee Jumalaa, koska se mielellään jakaa sitä Kristusta, jonka on lahjaksi saanut.

mitenuskouudistuu_DSC03341

Erilaiset elämän valttikortit

”Hänen ilonsa on totella Herraa. Hän ei tuomitse silmämitalla eikä jaa oikeutta korvakuulolta vaan antaa heikoille oikean tuomion ja ajaa vakaasti köyhien asiaa.” (Jes. 11: 3-4)

Tein järjestyspoliisin töitä 10 vuoden ajan ennen loukkaantumistani ja tapasin työssäni monenlaisia ihmisiä ja näin eri ihmiskohtaloita. Eniten minua satutti nähdä lasten kärsimys. Jotkut lapset joutuivat elämään sellaisissa olosuhteissa, ettei heillä inhimillisesti katsoen ollut valoisaa tulevaisuutta edessään.

Tässä elämässä me emme saa samanlaisia ”valttikortteja käteemme”. Joku joutuu kärsimään erilaisista päihderiippuvuuksista läpi elämänsä sen johdosta, että hänen äitinsä on käyttänyt päihteitä raskausaikana. Jonkun elämä on yhtä läheisriippuvuutta kun lapsuus ja nuoruus on kulunut narsistin varjossa. Yksi joutuu kärsimään masennusta, toinen jostain toisesta mielen alueen sairaudesta. Nämä ongelmat tulevat näkyviin erilaisina hankaluuksina elää ”normaalia” elämää.

Me ihmiset arvioimme toisiamme sen mukaan, mitä kuulemme toisistamme ja mitä näemme toistemme elämästä päältä käsin. Samat arviointiperusteet astuvat myös seurakuntiemme sisään. Arvioimme tietoisesti ja alitajuisesti toisiamme ja arviomme on vääjäämättä hyvin pintapuolista; harva meistä tuntee toisen ihmisen pinnan alta. Sen vuoksi arviomme ja tuomiomme toisista ihmisistä menevät monesti harhaan.

Jumalan laki on kaikille sama mutta näkyvillä mittareilla mitattuna me ihmiset onnistumme sen edessä eri tavoilla. Pohjaan saakka mitattuna olemme yhtä syntisiä jokainen. Mutta arvioidessamme toisiamme ”silmämitalla”, näytämme kykenevän eri tasoille jo sen takia, että saamme elämäämme erilaiset edellytykset. Näyttää siltä, että helpommalla päässeiden ja paremmilla elämän edellytyksillä varustettujen on aina suuri houkutus arvioida ja tuomita heikompiaan. Jos itsellä ei ole koskaan ollut houkutusta päihdeongelmaan, sillä helppouden mittarilla mitataan myös toisia.

Onneksi Kristuksemme on toisenlainen. Hän tietää kuinka paljon lahjoja ja edellytyksiä kullekin on annettu. Hän tietää, että joku ulkoisesti mallikristitty saattaa elää kaukana siitä, mitä hänelle oli annettu ja mihin hänet oli kutsuttu. Ja Hän näkee, että joku riippuvuuksien kanssa loppuun saakka taisteleva kristitty elää niin taiten kuin vain niillä eväillään kykenee.

Erityisen koskettavaa on Jesajan maininta, että Jeesus ajaa vakaasti köyhien asiaa. Siis juuri huono-osaisten, heikkojen ja epäonnistuneiden. Heidät Hän vetää lähelleen ja opettaa hellästi taivaan valtakunnan todellisuuksia. Hän puolustaa heitä vakaasti ja lakkaamatta. Jos syytämme heikkoja, saatammekin syyttää itseään Kristusta. Olen sanonut tämän ennen ja sanon nytkin: tulemme vielä kerran hämmästymään, miten köyhät ja heikot nostetaan kunniaan.

erilaisetelamanvaltt_IMG_4693

Kaikki on Jumalasta

”Herra, isiemme Aabrahamin, Iisakin ja Israelin Jumala, säilytä kansassasi tämä mielenlaatu, niin että se haluaa aina pysyä lähelläsi.” (1. Aik. 29:18)

Daavid oli pitämässä viimeistä suurta puhettaan kansalle ja puheen sisältö koski hänelle rakasta aihetta, tulevaa Jumalan temppeliä. Sitä varten Daavid oli tehnyt paljon valmisteluja ja nyt puheensa yhteydessä hän velvoitti kansaa auttamaan rakennustöissä poikaansa Salomoa. Daavid samalla itse lahjoitti valtavan omaisuuden temppelihanketta varten, koska hän rakasti Jumalaa (29:3). Samoin kansa antoi auliisti omastaan (29:6). Daavid totesi, että tämä mielenlaatu palvella Jumalaa auliisti ja iloiten oli Jumalan antamaa lahjaa.

Haluan nyt kirjoittaa vajavaisella ymmärrykselläni Jumalan suvereenisuudesta. Kaikki Jumalan syvemmin tunteneet ovat saaneet nähdä Jumalan olevan suurempi kuin mitä heidän käsityskykyynsä mahtui. Mooses näki, että kaikki on Jumalan vallassa (5. Moos. 32:39), Jeremia itkee Jumalalleen tajutessaan, ettei ihmisen askeleet ole hänen omassa vallassaan ja huutaa Jumalaa kääntämään kansan mielenlaadun.

Uskossa kasvu on kahdenlaista ymmärryksen lisääntymistä; toisaalta se on sen sisäistämistä, miten pieni on ihminen ja toisaalta sen käsittämistä, miten Jumala on kaikki kaikessa. Tämä on vastoin harhaoppien ydintä, niissähän uskotaan ihmisen mahdollisuuksiin ja siitä seuraa erilaiset synergiaopit (yhteistyöopit).

Jumalan suvereenisuuden korostaminen ei mitätöi ihmisen vastuuta. Mutta se auttaa meitä ymmärtämään, miten riippuvaisia olemme Herrasta Jeesuksesta. Meissä itsessämme ei ole halua lähestyä Jumalaa, ei luopua synneistämme eikä palvella lähimmäisiämme. Turhaan etsimme näitä tärkeitä ominaisuuksia omista tunteistamme tai yritämme saada niitä itse aikaan. Sen sijaan meissä tulee olla tämä Daavidin ja muiden pyhien mielenlaatu: anna Jumala, vaikuta, säilytä, nosta ja kanna!

Jumala vaikuttaa meissä kaiken hyvän Raamatun ja Henkensä avulla. Hänen Henkensä avaa meille evankeliumia ja sitä oppiessamme meihin luodaan yhä lisääntyvää halua luopua väärästä ja lähestyä Jumalaa sydämemme halulla. Kaikki on Jumalasta. Eikä tämä Jumala ole oikukas, etäinen ja mielivaltainen vaan Hän on sinun Jumalasi. Suvereeni Jumala on samalla läheinen Isä.

Kaikkionjumlasta_sompanen

Jeesuksen tulee kasvaa

”Hänen on tultava suuremmaksi, minun pienemmäksi.” (Joh. 3: 30)

Tässä on kaikki Jumalan päämäärä meidän elämäämme varten näkyvillä yhdessä Johannes Kastajan lauseessa. Johanneksen näkyvä palvelutyö oli päättymässä ja Jeesuksen alkamassa. Jotkut Johanneksen seuraajat surivat tätä ja valittivat hänelle, että kaikki ihmiset alkoivat seuraamaan Jeesusta. Johannes koki kipeää pienentymistä mutta samalla hän näki Jumalan Karitsan kirkkauden ja iloitsi.

Me kysymme, miksi hyvä ja rakastava Jumala on antanut meidän kulkea niin kivuliaita ja musertavia teitä? Me kysymme, miksi alun vahva hengellisyytemme on kuivunut kasaan ja miksi huikeat näköalat ovat vaihtuneet tilattomuuden kokemuksiin. Miksi miekat ovat lävistäneet sydäntämme yhä uudestaan ja miksi olemme joutuneet niin lukuisiin kuoleman kouluihin? Vastaus on tässä: jotta me pienentyisimme.

Jeesus voi kasvaa meidän silmissämme ja meissä vain sitä mukaa kun me kutistumme. Jumala riisuu meidän loputonta itseluottamustamme jotta se voisi jatkuvasti kiinnittyä itsemme sijasta Jumalan Poikaan. Mitä suuremmaksi Jumala sinut tekee valtakunnassaan ja sen työssä, sitä kumarammassa joudut kulkemaan. Se on taivaan valtakunnan sääntö.

Kipeimmät elämänkoulumme voivatkin olla Jumalan suurimpia siunauksia. Mutta eivät särkymiset vielä itsessään saa aikaan jumalallisia päämääriä. Niiden keskellä voi nimittäin käydä niinkin, että katkeroidumme ja menetämme uskomme armolliseen Jumalaan. Missä on särkymisen ja pienentymisen kouluja, siellä myös vihollisen voimat ovat valmiina iskemään arkaan omaantuntoon.

Siksi tarvitsemme julistajia, puheita, kirjoja ja seurakuntia, jotka pitävät Herraa Jeesusta esillä. Nimittäin kun me pienennymme, meille tulisi siinä samalla tuoda esille Jeesuksen suuruutta. Täten emme jäisi surkeutemme vangeiksi, vaan juoksisimme Jeesuksen luokse nauttimaan Hänen armostaan ja kirkkaudestaan.

Jeesuksen on tultava suuremmaksi, ei vain yleisesti, eikä vain toisille vaan minulle. Jos siis löydät opetusta – mistä tahansa – jossa sinua sidotaan kiinni Herraan Jeesukseen Kristukseen, pysy sen piirissä. Anna Herran Jeesuksen evankeliumin olla silmiesi ja huomiosi keskipisteenä ja silloin sinulla pienuudessasi on Jumalan suuruus.

kaikkienjanoisten

Valo loistaa pimeydessä

”Valo loistaa pimeydessä, pimeys ei ole saanut sitä valtaansa.” (Joh. 1:5)

Yksi lempipsalmeistani on jollain tragikoomisella tavalla Psalmi 88. Se on yksi Raamatun synkimmistä kohdista. Kun monet muut Psalmit päättyvät synkeyden ja ahdistuksen jälkeen kiitokseen ja Jumalan avun ylistykseen, tämä Psalmi päättyy sydäntä riipaisevasti näin: ”Kaikki ystäväni sinä olet karkottanut, nyt on seuranani vain pimeys.”

Olen itkenyt Psalmin ääressä lukemattomia kertoja. Se pystyy kuvaamaan epätoivoa, jota itsekin niin monesti koen. On äärettömän sielua hoitavaa, että Raamatusta löytyy ainakin yksi Jumalan ihminen, joka koki elämässään jotain niin pimeää, ettei edes toivoa tuntunut olevan. Juuri se on tuonut toivoa.

Ajattele tätä totaalista pimeyttä vasten sitä, että Johanneksen mukaan Jeesus on Valo. Tämä Valo loistaa nimenomaan pimeydessä. Vaikka me luulemme olevamme pimeydessämme yksin, Jeesus on siellä aina kanssamme. Ja vaikka pimeys nujertaa ja taittaa meitä, Häneen se ei pysty. Kristus ei himmene pimeydessämme vaan valaisee sen.

Voit luetella tähän mielessäsi kaikki ne pimeydet, joita koet joko itsessäsi tai olosuhteissasi. Ajattele sitten Kristuksen astuvan kirkkaan loistavana keskelle suurinta hätääsi. Valo on ainoa lääke, joka todella auttaa. Vaikka et löytäisi valoa positiivisesta ajattelustasi, tahdon päätöksistäsi tai ystävistäsi, Kristuksesta se löytyy aina. Ja Kristus löytyy Jumalan Sanasta, Raamatusta.

Ajattele taskulamppua ja sen tuomaa valoa. Päivänpaisteessa sen teho näyttää mitättömältä. Mutta ota se avuksesi yön pimeyteen, niin jo alkaa loistamaan. Sen valon avulla pimeys ei tunnu niin pelottavalta ja näet turvallisesti suunnistaa eteenpäin. Samoin Kristus loistaa elämässämme sitä kirkkaammin, mitä syvempi on synkeys. Hänen kirkkautensa on verrattomasti suurempaa kuin mikään koettavissa oleva pimeys.

On monia aikoja, jolloin haluaisimme kokea ja nähdä tämän valon. Haluaisimme sen vievän pimeyden mennessään, haluaisimme kylpeä valossa. Ehkä senkin aika tulee. Mutta jaksa pimeydessäkin uskoa, että Kristus on valosi, Hän johdattaa sinua. Hän varjelee valollaan, ettei pimeys saisi sinua valtaansa.

valoloistaapimeydesa_DSC01680