Vapiseeko sydämesi huonoista uutisista?

”Pysy rauhallisina, harkitse mitä teet. Älä pelkää äläkä sydän kurkussa vapise… Ellette usko, te ette kestä” (Jes. 7: 4,9)

Juudan valtakuntaan saapui uutinen, jonka mukaan pohjoinen Israel oli tehnyt kavalan suunnitelman naapurivaltio Syyrian kanssa.

Kun ahdistava tieto tulevasta valloituksesta ja tuhosta saavutti Juudan asukkaat, Raamattu mainitsee, että jokaisen sydän vavahti niin kuin puut vapisevat myrskytuulella. He eivät nähneet tilanteessa mitään selviytymismahdollisuuksia.

Jumala lähetti profeetta Jesajan rohkaisemaan sekä kuninkaan että kansan pelokkaita mieliä. Huomionarvoinen on hänen sanojensa päätös: ”Ellette usko, ette kestä.” Se tarkoitti, että juuri luottamus Jumalan huolenpitoon oli Juudan voima. Jos huonot uutiset varastaisivat rohkean Jumalan varaan heittäytymisen, ihmisiltä katoaisivat toivo ja elämänhalu.

Jumala ei jättänyt kansaa yksin kamppailemaan uskonsa kanssa. Hän vuodatti heille sanoja taivaasta Jesajan kautta. ”Älä pelkää” -sanat eivät olleet uusi, mullistava oppi. Mutta ne olivat tarpeen kuulla vastapainoksi uusille, huonoille uutisille. Jumalan sanat sotivat maailman epäuskon sanoja vastaan.

Ehkä sinäkin olet tänään huonojen uutisten vanki? Silloin saat omistaa itsellesi pakoreitin – Jumalan rohkaisevat sanat. ”Älä pelkää, usko ainoastaan” -lupaus on kyllin vahva nostamaan sinut aina kutistuvasta pelon huoneesta Jumalan valtaistuinsaliin.

Jumalan sanojen kautta saat nähdä tilanteesi uudessa valossa. Silmillesi laitetaan Jumalan 3D-lasit ja saat iloita näkymistä, jotka ovat olleet koko ajan läsnä elämässäsi ja jotka tavoitetaan vain hiljaisella luottamuksella.

Kun Jumala myöhästyy

”Tyttäresi kuoli. Miksi enää vaivaat opettajaa” (Mark. 5: 36).

Jairos lähti etsimään Jeesusta vaimonsa itkuisten pyyntöjen tähden. Kaikki muu oli jo kokeiltu, vain ihme voisi pelastaa pienen tyttären. Tämä kiistelty uusi opettaja tuntui huhujen mukaan pystyvän johonkin yli lääketieteen.

Hetken aikaa näytti jo hyvältä. Jeesus suostui auttamaan ja he astelivat yhdessä kohti kotia. Sitten tuli uutinen, joka teki silmänräpäyksessä Jairoksesta onton ihmisraunion: ”Tyttäresi kuoli”.

Jeesus katsoi Jairosta silmiin ja sanoi: ”Tällaista Jairos elämä on. Olisin kyllä tullut auttamaan, mutta tällä kertaa en ehtinyt. Jospa olisit ymmärtänyt tulla luokseni aiemmin.”

Ei, Jeesus ei sanonut niin. Hän sanoi sanat ”Älä pelkää, usko ainoastaan.” Hän tarkoitti: ”Tämän näkyvän maailman todellisuus juoksuttaa nyt pahimmat pelkosi toteen. Älä vajoa epäuskoon! Katso Minun silmiini, jotka tuikkivat elämää sinulle ja perheellesi! Koskaan ei ole myöhäistä luottaa!”

Ehkä meidän ei ole kovin vaikeaa laittaa itseämme Jairoksen asemaan? Ehkä mekin olemme jaksaneet uskoa, toivoa, rukoilla, luottaa, huutaa ja anoa muutosta tilanteeseen, joka uhkaa rampauttaa elämämme ja silti asiat ovat päätyneet kuolemaan, pisteeseen, jossa on liian myöhäistä ihmeelle.

Ehkä Jeesus tahtoisi sanoa meillekin: ”Älä pelkää – ei ole liian myöhäistä. Minulle ei ole koskaan mikään myöhäistä. Luota edelleen, minä kävelen kanssasi kohti pimeimpiä pelkojasi. Minä tuon elämän keskelle syvintäkin surua”

Kuin tähdet

Lähdimme eilen pienelle hermolomalle äitini sähköttömälle saarimökille. Mieli oli yhtä painoksissa kuin alhaalla roikkuva pilvet.

Pieni rantasauna on kunnostettu aivan Keiteleen rantaviivaan. Saunasta kun astuu ulos vilvoittelemaan, on jo järven päällä. Ja suuren taivaan alla.

Rantasaunamme on entinen savusauna. Seinät ovat mustia ja eilen saunoessamme pimeässä näimme vain kiukaan hohteen ja pienen lepattavan kynttilän ikkunalaudalla. Ehkä erään Raamatusta löytyvän Jumalan ystävän teltta oli yhtä hämärä?

Jumala kutsui Aabrahamia ulos pimeästä teltastaan laskemaan tähtiä. Minä astuin eilen pimeästä rantasaunasta saman näkymän eteen. Kyynelten vieriessä tuntui kuin olisin päässyt mukaan Aabrahamin uskon ja näkemisen jännitteiseen taisteluun.

Aabraham päätti uskoa. Siitäkin huolimatta, ettei mikään silmillä nähtävä tukenut Jumalan lupausta. Tähdet tuikkivat kirkkaina mutta kaukaisina pisteinä; Aabraham kiinnitti toivonsa niihin lujemmin kuin omaan todellisuuteensa.

Eilen Jumala kuiskasi 2000-luvun masentuneelle lapselleen: ”Katso tähtiä! Yhtä paljon on lupauksiani. Minä en edelleenkään ole valmis peruuttelemaan sanojeni suhteen.”

Kohti kiirastulta

”Mutta minä olen rukoillut puolestasi, ettei uskosi sammuisi” (Luuk. 22:32).

Pietarin uskonkoetus ei päättynyt sankaritarinan loppuhuipennukseen. Ei, se oli kaikkea muuta. Pietari epäonnistui surkeasti, ei vain tehnyt syntiä vaan jopa kielsi kaikki siteet Herraansa.

Jeesus oli ennustanut Pietarille jo etukäteen tulevasta rähmälleen menosta, mutta tämä oli siinä vaiheessa ollut voimiensa tunnossa ja antanut sanojen mennä pieninä syksyn lehtinä kasvojensa editse. ”Saatana saisi kyllä koetella, mutta minä selviän”, taisi olla Pietarin ajatus.

Minä luulen, että ihan jokainen kristitty joutuu joskus elämässään vastaavaan kiirastuleen. Joillekin se on lyhyt mutta niin kipeä hetki elämää, toiset joutuvat olemaan seulonnassa vuosia ja kun pääsevät pinnalle, joutuvat uudelleen mankeliin.

Pietarin epätoivo oli valtava. Hän juoksi karkuun painavia katseita ja varmaan toivoi, että olisi voinut juosta karkuun myös itseään ja syyttävää omaatuntoaan. Hänen elämänsä pohja oli romahtanut, edessä oleva pimeys näytti loputtomalta.

Onneksi Pietarin elämä eikä selviytyminen ollut hänestä itsestään kiinni. Jos hän oli malttanut kuunnella muutamaa päivää aikasemmin Jeesuksen sanoja, hän ehkä epätoivonsa keskellä muisti: ”Mutta Minä olen rukoillut puolestasi – kun palaat…”

Jos sinä joudut tänään elämään kiirastulessa, sinulla on sama Vapahtaja. Hän on jo ennalta nähnyt jokaisen kuopan, johon kaadut ja jokaisen liekin, joka nuolee uskosi rippeitä. Ja Hän on ollut polvillaan Isän edessä, esittänyt asiasi palavasti ja murtuneella sydämellä.

”Kun palaat” – se oli lupaus. Pietari palasi toisten opetuslasten pariin ja kutsumukseensa entistä vahvempana. Hänellä ei ollut enää omatekoista pullistelua vaan hän sai omasta kokemuksestaan varmana opettaa, että Jumalan armo oli elämää suurempi. Jos niin ei olisi, ei Pietari olisi koskaan noussut omasta haudastaan.

Niin sinäkin palaat. Entistä vahvempana. Kristuksen käsivarsilla.

Ai niin, onhan minulla Jeesus!

”Tulkaa minun tyköni” (Matt. 11:28).

Syksyn työrumban alkaessa monet aikataulut ja paineet puristavat meitä kasaan. Minua ainakin. Eikä vain paineet vaan ne lukuisat ja aina uutta versovat ikävät uutiset ja niistä syntyvät, elämänhalua kuluttavat murheet.

Joskus on sellainen olo, ettei kertakaikkiaan tiedä, mitä kaikkien paineiden ja ongelmien kanssa tekisi. Tulipaloja on siellä ja täällä, eikä yhdellä letkulla ehdi joka roihua sammuttamaan.

Kaiken keskellä, aina aika ajoin kuulen Jeesuksen muistuttavan: ”Ei hätää, Minä olen täällä.” Muistan Hänen sanansa, jossa Hän kutsui ihmisiä tulemaan luokseen, jotta saisi lahjoittaa levon, ilon ja Elämän. Miten voinkaan unohtaa sen niin usein?

Elämä uskossa on elämää Jeesuksen yhteydessä. Voi miten helppoa se onkaan – ja samalla todella vaikeaa. Vaikeaa siitä kai tekee se, että minulla on aikuisen mieli, joka on ohjelmoitu pärjäämään yksin.

Jätän tänään itseni siis Jeesus sinun käsiisi. Minulla ei ole muuta, kuin nämä näännyttävät taakkani, joiden alla kävelen luoksesi vapisevin polvin. Sinulla ei puolestaan ole muuta kuin kaikkea sitä iloa ja elämää, jota minulta tänäänkin puuttuu.

Kiitos Jeesus, että me saamme tänään tehdä vaihtokaupat. Ja myös huomenna.