Miten tullaan kristityksi?

”Hänessä on teihinkin, sitten kun olitte kuulleet totuuden sanan. pelastuksenne evankeliumin ja uskoneet sen, pantu sinetiksi luvattu Pyhä Henki” (Ef. 1:13).

Miten tullaan kristityksi? Siten, että kuullaan sanoma Jumalan lahjasta, Jeesuksesta Kristuksesta ja otetaan se todesta. Kristitty -sana viittaa juuri Jeesukseen Kristukseen; Kristitty on ihminen, joka uskoo Jeesuksen olleen historiallinen henkilö ja samalla todellinen Jumala. Kristitty uskoo, että Jeesus kuoli hänen syntiensä puolesta sekä nousi ylös kuolleista.

Kristillinen elämä alkaa Jeesuksen vastaanottamisena oman elämän pelastajaksi. Miten se voi tapahtua? Monta kertaa sitä ennen ihminen kokee elämässään epäonnistumisia, pettymyksiä, tarkoituksettomuutta ja tyhjyyttä. Kirkot puhuvat ihmisen syntisyydestä. Tällaisen tyhjyyden aikana Jumala herättää ihmisessä kaipauksen ja ikävän tunteita. Ihmisen etsiessä elämäänsä järkkymätöntä alustaa tai kestävää merkitystä, hän kuulee sanoman Jeesuksesta, joka elää ja haluaa olla yhteydessä.

Jeesuksen kohtaamisen prosessia on vaikea kuvata sanoin. Jokaisella on omat kokemuksensa ja reittinsä. Mutta se voi tapahtua vaikkapa kirkossa, veneessä, luonnossa tai kotisohvalla. Jeesus odottaa yhden etsijän sisäisellä ovella ja kysyy päästä sisään. Ja kun ihminen uskaltautuu sanomaan: ”Tule, Herra Jeesus”, siitä alkaa sanomaton yhteys.

Kristittynä eläminen ei ole samaa kuin kirkossa käyminen tai moraalinen elämä. Se kyllä sulkee sisäänsä nuo määritelmät mutta on itsessään verrattomasti enemmän. Se on elämää yhteydessä Häneen, joka näkee minut ja rakastaa minua.

Mitä on kristillinen elämä?

”En enää elä minä, vaan Kristus elää minussa. Minkä nyt elän lihassa, sen elän uskossa Jumalan Poikaan, joka on rakastanut minua ja antanut itsensä alttiiksi minun puolestani”. Gal. 2:20

Kristillinen elämämme ei voi olla mitään vaikeaa tai raskasta, kun kerran lapset ymmärtävät sen lainalaisuudet helpoiten. Se ei ole yhtä kuin ”tee tätä, vältä tuota” -sääntökokoelma, jota yritämme hiki päässä ja ahdistuneena noudattaa.

Kristillinen elämä on yksinkertaista luottamusta Vapahtajaamme Jeesukseen Kristukseen. Hän ei ole vain jotain, jonka kanssa olemme tekemisissä uskomme alussa, kuin pelkkä portti, josta lähdemme liikkeelle. Hän on myös se tie, jolla kuljemme, leipä, joka ravitsee meitä ja vesi, jota juomme janoomme.

Kristillinen elämä on elämää Jeesuksen yhteydessä. Se on uskoa Häneen pelastajana, vanhurskauttajana ja myös pyhittäjänä.

Kristittynä eläminen tarkoittaa sitä, että minä tuon päivittäin puutteeni Hänelle ja Hän vastaa niihin. Uskoni kasvaessa opin yhä nopeammin ja yksinkertaisemmin turvaamaan Herraani ja se riittää.

Tätä tarkoittaa eläminen Hengessä. Se tarkoittaa irti päästämistä omista ponnisteluista ja luottamista Jeesukseen, joka rakastaa meitä ja huolehtii meistä. Tässä luottamuksessa Jeesuksen Henki vaikuttaa meissä sekä tahtomista että tekemistä.

Oletko pettynyt?

”Sillä minun sieluni on saanut kokea pahaa kyllikseen, elämäni on lähellä tuonelaa.” (Ps. 88: 4)

Olen tavannut monia ihmisiä vuosien varrella, jotka ovat pettyneet sekä itseensä kristittynä että Jumalaan. Elämä on ollut heille liian kovaa. Matkan varrella on ollut särkymisiä, ihmissuhteiden rikkoontumisia, isoja ja pieniä lankeamisia ja ehkä myös jatkuvaa riittämättömyyden kokemusta.

Monet ovat jättäneet uskonsa ajatellen olevansa liian huonoja kristityiksi. Ihmiset ovat saattaneet lyödä kipeästi ja Jumala on ollut vaiti.

Tiedätkö, että juuri särkyneitä ja syrjään jääneitä Jumala etsii ja rakastaa? Jos luulet, ettet väärien valintojesi tai ongelmiesi takia kelpaa Jumalalle, minulla on sinulle uutinen: juuri sinua Hän rakastaa. Sinut Hän haluaa ottaa syliinsä ja lohduttaa.

Kristuksemme kutsuu meitä joka päivä yhteyteensä, jotta Hän saisi pitää meistä huolta, rakastaa meitä ja ohjata elämäämme. Ja syvimmin kristinuskon aarteet taitaakin vastaanottaa juuri ne, jotka ovat itsessään heikoimpia. He ovat riittävän tyhjiä voidakseen omistaa Kristuksen kirkkauden.

Yksin armosta

”Hänestä on teidän oleminen Kristuksessa Jeesuksessa. Hänet on Jumala antanut meille viisaudeksi, vanhurskaudeksi, pyhitykseksi ja lunastukseksi, jotta tapahtuisi, niin kuin on kirjoitettu: `Joka kerskaa, kerskatkoon Herrasta´” (1. Kor. 1:30,31).

Kristinuskossa Jumala on aina antaja ja ihminen vastaanottaja. Kristinuskossa ei ihminen löydä Jumalaa vaan Jumala löytää ihmisen.

Jumala lahjoittaa ihmiselle uskon ja silloin ihminen saa nähdä Kristuksen ihanuuden. Jumala antaa ihmiselle synnit anteeksi ja ottaa hänet lapsekseen yksin armosta, Jeesuksen ristin tähden.

Monet kristityt ajattelevat, että elämä kristittynä on kiinni omista voimista tai kyvyistä. Mutta ei, elämä Kristuksen yhteydessä ja sitä seuraava pyhityskin on kaikki Jumalan omaa työtä, eli armoa.

Myös tahto rukoilla ja tutkia Raamattua annetaan kristitylle lahjana. Jumala vaikuttaa sen Henkensä kautta kristityn sydämessä. Jumalan valtakuntaa edistävä työkin on Jumalan armon vaikutusta, siinä kristityt saavat olla puhtaasti Jumalan armon välikappaleina.

Mikä on siis ihmisen osuus? Vastaanottaminen eli eläminen Jumalan armon varassa. Ja siitä syntyvä kiitollisuus.

Kuollut usko?

”Samoin uskokin, jos sillä ei ole tekoja, on itsessään kuollut” (Jaak. 2:17).

Jaakobin opetus tuntuisi riitelevän Paavalin opetusta vastaan. Paavalihan juuri opettaa perustavalla tavalla, että lain teot eivät auta meitä Jumalan yhteydessä: vain usko riittää Jumalan perheväkeen siirtymisessä ja siinä pysymisessä.

Mutta Jaakob ei opeta eri tavalla kuin Paavali. Nimittäin Paavali ei tarkoittanut, että usko jäisi ilman rakkauden tekoja. Paavali opettaa vahvasti, että usko Jeesukseen synnyttää vääjäämättömästi pyhitystä eli hyviä tekoja toisia kohtaan.

Jaakob eikä Paavalikaan opeta armoa, joka jäisi hedelmättömäksi. Me tarvitsemme kuulla heidän viestinsä, koska meissä ihmisinä on aina taipumus jäädä itsekeskeisyyteen ja oman edun tavoitteluun. Jumala haluaa herättää meidän uinuvaa tahtoamme, jotta se suuntautuisi sinne suuntaan, minne Kristus armon kautta tahtoo meitä taivuttaa.

Meillä ei ole siis Raamatun mukaan lupaa ajatella, ettei ole väliä miten elämme. Jo Paavali koki armon julistuksestaan sen syytteen, että kerran armo riittää syntiin ja syyllisyyteen, eihän silloin ole enää väliä, miten itsekkäästi ja synnillisesti elämme? Hän vastasi syytteisiin opettamalla, ettei armo koskaan vie synnin hyväksymiseen vaan elämään toisia varten.

Jaakob, Paavali ja koko Raamattu siis suuntaa kehotuksensa meidän tahtoelämään: elä toisten parhaaksi. Mutta Jaakob eikä Raamattu opeta, että saisimme käännettyä elämämme suuntaa tai tuotettua tekoja omin voimin. Jeesus on kaiken keskus. Hänen luokseen saa uskon tekoja vailla oleva kristitty mennä ja pyytää Häneltä kaiken tarvittavan. Se riittää.