Saisiko väsynyt levätä?

”Hän, joka on sanonut heille: `Tässä on lepopaikka, antakaa väsyneen levätä, tässä on levähdyspaikka.´Mutta he eivät ole tahtoneet kuulla.” (Jes. 28:12)

Kuinka paljon tämä elämä osaakaan ottaa voimille! Meitä kohtaavat työ- ja arkielämässä niin monet haasteet ja vaatimukset, että olemme taipumassa niiden alle. Hengellinen elämä saattaa myös väsyttää; siitä on saattanut tulla myös vaatimusten verkko, joka tiukkenee tiukkenemistaan.

Jesajan mukaan Jumala kutsui Israelin kansaa luokseen lepäämään. Kutsu parannukseen oli kutsu kääntyä elävään ja luottamukselliseen suhteeseen Jumalan kanssa. Jumala tahtoi olla kansalleen se lepopaikka ja turva, jota he tarvitsivat. Sitä kutsua ei kansa kuunnellut.

Jeesus Kristus kutsuu meitä tänään samalla tavalla lepäämään luokseen; kyseessä on sama Jumala ja sama kutsu. Koko hengellisen elämän tulisi alusta loppuun saakka olla lepoa Jeesuksen sovitustyön varassa.

Risti oli Jumalalle kärsimyksen, hylkäämisen ja kuoleman paikka, meille se on todellinen ja kestävä levähdyspaikka. Sinne saa tulla syntien runtelemat, mahdottomien ongelmien kanssa painivat ja epäonnistuneet kristityt. Jeesuksen luokse lepäämään kutsutaan kaikkia väsyneitä, nääntyneitä ja elämän pahoinpitelemiä ihmisiä.

Jeesuksen sydän murtuu yhä uudestaan nähdessään elämän ja syntien väsyttämiä lapsiaan. Hänen kutsussaan ei ole ehtoja. Epäusko esti Jesajan aikalaisia tarttumasta Jumalan lepoon. Jumala herättäköön meissä sitä uskoa, joka työntää meidät piiloistamme elävän Vapahtajan luokse – Hänen luonaan saa väsynyt levätä.

Arvostelun hirsi silmässä?

”Kuinka näet roskan veljesi silmässä, mutta et huomaa hirttä omassa silmässäsi?” (Matt. 7:3).

Job sanoi aikanaan arvosteleville ja tuomitseville ystävilleen tiukat sanat; ”Tuollainen kovuus on synti, joka ansaitsee kuoleman. Muistakaa: on olemassa tuomari” (Job. 19: 29). Job muistutti ystäviään siis siitä, että hengellinen kovuus ja yläpuolelle asettuminen on vakava synti.

Jeesus puhui samasta asiasta varoittaessaan asenteesta, jossa nähdään vikoja vain toisissa ihmisissä. Hän kehotti välttämään toisten tuomitsemista, joka tarkoitti toisten jatkuvaa ja kohtuutonta arvostelua. Arvosteleva ja tuomitseva asenne oli Jeesuksen opetuksen mukaan kuin hirsi omassa silmässä ja arvostelun kohteena oleva synti toisen elämässä oli siihen verrattuna kuin pieni roska.

Mutta miten helposti me näemmekään puutteita ja syntejä toisten elämässä! Ja miten helposti olemme valmiita lausumaan tuomioita ihmisestä, jotka eivät täytä mittaamme. Saatamme vielä ajatella, että meillä on siihen oikeus, koska emme ole kyseisessä, arvostelun kohteena olevassa asiassa itse syyllisiä. Samalla syyllistymme synneistä pahimpaan: toisten alaspainamiseen.

Jeesus painotti lukuisia kertoja yhtä tuntomerkkiä, josta taivaan valtakunnan jäsenet tulisi tunnistaa. Se oli Hänen mukaansa laupeus. Laupeuden silmillä kristitty osaa sääliä niitä, jotka kompuroivat ja epäonnistuvat. Laupeus löytää oikeat lähestymistavat ja ajankohdat toisten auttamiseen.

Mitä jos alkaisimme keskittymään hirren poistamiseen roskien keräilyn sijaan?

Usko ja tärkeät tunteet

Kaipaisimme uskossamme kokea Jumalan läsnäoloa. Kaipaisimme kokea Raamatun lupaamaa lepoa, rauhaa, iloa ja yltäkylläistä elämää. Kaipaisimme kokea Jumalan rakastavan meitä.

Mutta tunteet heittelevät; toisena päivänä koemme Herramme selvästi ja toisena päivänä Hän vaikuttaa etäiseltä. Joinakin päivinä koemme uskon varmuutta ja lepoa, joinakin päivinä emme näe mitään ja olemme täynnä epäuskoa. Yhdessä hetkessä luotamme, toisessa epäilemme kaikkea, jopa sitä mitä olemme kokeneet Herran kanssa.

Meidän tunteita ohjaavat niin monet tekijät ja olosuhteet. Ne heittelevät eikä niiden varaan voi rakentaa. Mutta tiedätkö mitä? Jumalan tunteet sinua kohtaan eivät muutu. Hänen rakkautensa ei muutu, Hänen hellyytensä ja myötätuntonsa elämääsi kohtaan ei vaihtele eikä Hänen halunsa auttaa vähene.

Kun perustamme uskonelämämme Kolmiyhteisen Jumalan tunteiden varaan, silloin olemme turvallisella pohjalla. Mistä löydät Hänen tunteensa sinua kohtaan? Hänen Sanastaan, Raamatusta. Sitä kannattaa tutkia ja opiskella. Löydät sieltä Jumalan, joka on aina sama sinua kohtaan. Hän ei muutu tunteittemme mukaan.

Kun meidän rakkautemme kylmenee Häntä kohtaan, Hänen rakkautensa ei muutu. Kun me epäilemme Häntä, Hän luottaa ja uskoo meihin. Kun me pelkäämme, Hän on lähellä ja vakuuttaa auttavansa meitä.

Suurella rakkaudella

”En minä jätä teitä orvoiksi, vaan tulen luoksenne.” (Joh. 14:18)

Jeesus puhui viimeisiä opetuksiaan ahdistuneille opetuslapsilleen. Hän oli lähdössä taivaaseen Isänsä luokse ja opetuslapset olivat murheellisia. Jeesus kuitenkin lupasi, ettei Hän jättäisi heitä yksin, vaan olisi heidän kanssaan kaikkina heidän elämänsä päivinä.

Ajattele, että Hän on kanssamme silloinkin, kun olemme kiusattuja, ahdistuttuja ja toivottomia? Ajattele, että Hän on sitoutunut niihinkin päiviin, kun epäilemme Häntä epäuskossamme tai olemme langenneet ja joutuneet itsesäälin kierteeseen?

Minusta tuntuu, että Hän on osoittanut minun elämääni kohtaan suurinta hellyyttä ja rakkautta keskellä elämäni pahimpia särkymisiä. Hän ei ole osoitellut sormella, syyttänyt ja vaatinut parempaa; Hän on sen sijaan kulkenut varovaisesti ja myötätuntoisesti sirpaleitteni keskellä, tahtoen hoitaa ja parantaa.

Ja kun olen langennut syntiin, Hän on ollut aina nostamassa minua ylös. Monesti olisin jäänyt matkan varrelle lannistuneena omaan elämääni, mutta Hän on rakastanut minua liikaa luovuttaakseen kohdallani.

Niin, Jeesus todella kulkee kanssamme suurella rakkaudella. Hän astuu pelottomasti kohti pimeyksiämme ja ottaa ne omakseen. Hän jakaa meille leponsa ja ottaa itselleen taistelumme. Hän on siellä missä itkemme yksin ja kuulee vaikerruksemme. Hän on sitoutunut kohtaamaan kaiken, mitä me täällä maailmassa koemme sinne saakka kunnes astumme toisen todellisuuden rajalle. Ja siellä Hän meitä odottaa.

Taivaallista ruokaa

”Mutta hän sanoi heille: `Minulla on ruokaa, josta te ette tiedä.´” (Joh. 4: 32)

Jeesus oli jo kulkenut pitkän ja uuvuttavan matkan tullessaan Samariaan Sykarin kaivolle. Hän oli väsynyt, janoinen ja nälkäinen. Opetuslasten lähtiessä hakemaan ruokaa, Jeesus tahtoi kohdata erään syrjityn ja yksinäinen naisen. Kohtaamisen jälkeen opetuslapset palasivat ostosreissultaan ja tarjosivat Hänelle ruokaa; Jeesus kertoi olevansa jo täynnä sellaista ruokaa, jota ei tästä maailmasta saa.

Jeesuksen sisimmän täyttävä ruoka oli Isänsä tahdon tekeminen. Hän eli Jumalan tahdon keskipisteessä ja nautti yhteydestään Isään. Tämä ruoka oli Hänelle paljon enemmän kuin kaikki muu, mikä pystyi täyttämään sielun ja ruumiin tarpeita.

Jeesus kutsui opetuslapsiaan tavoittelemaan samaa ruokaa. Hän pyysi heitä ottamaan Hänestä esimerkkiä ja kutsui nauttimaan samaa taivaallista ravintoa. Joka tätä ruokaa nauttisi, hänen ei koskaan tulisi nälkä, Hän vakuutti.

Entä jos me tänään etsimme nääntyneinä ruokaa – mielekkyyttä, täyteyttä, levollisuutta, päämäärää – vääristä asioista? Ajattelemme helposti puutteessamme, että jos vain saisimme terveytemme takaisin, paremman työpaikan, ihmissuhteet paremmalle tolalle tai enemmän omaisuutta, sitten olisimme onnellisia ja tyytyväisiä. Saatamme keskittyä kaiken tämän tavoitteluun niin, että unohdamme sen ruuan, joka todella täyttää elämämme ja antaa meille levon.

Daavid kirjoitti pitopöydästä, joka katettiin vihollisten keskelle. Eikö tämä tarkoita sitä, että kristitty voi kokea täyteyttä ja yltäkylläisyyttä kaiken pimeyden ja puutteen keskellä?

Taivaallinen ruoka on siellä, missä kristitty taipuu pyytämään oman tahtonsa sijaan Jumalan tahdon tapahtumista. Silloin ihminen luovuttaa vaateensa ja antaa elämänsä Luojansa käsiin ehdoitta. Luopumisesta syntyy elämää, kadottamisesta löytyy pääsy Jumalan suunnitelmien ja kutsumuksen ytimeen. Oman tahdon kuolemisessa kristitty tavoittaa elämän Kristuksen tahdossa ja voimassa. Ja silloin notkuu juhlapöytä taivaallisia herkkuja.