Kun muurit murtuvat

”Niin Herra sanoi Joosualle: `Katso, minä annan sinun käsiisi Jerikon kuninkaineen ja sotaurhoineen.” (Joos. 6:2)

Jerikon muurissa oli sekä ulko-osa että sisäosa. Ulko-osa oli lähes 2 metriä, sisäosa lähes 4 metriä paksu ja muurien välissä oli yli 4 metrin pituinen väli. Molemmat muurit olivat 20 metriä korkeita ja ne pysyivät tiukasti yhdessä niiden päälle rakennettujen talojen ansiosta. Jerikon muurin mahtavuus on täytynyt näkyä jo kauas israelilaisten kävellessä sitä kohti.

Jumala lupasi Joosualle, että tuhansia vuosia paikallaan olleet muurit tulisivat murtumaan. Sitten Jumala lisäsi erikoisen strategian: kansan piti vain kiertää muurin ympäri seitsemän päivän ajan. Seitsemäntenä päivänä muuri kierrettiin poikkeuksellisesti seitsemän kertaa ja sen jälkeen nostatettiin sotahuuto – silloin muuri sortui itsestään!

Jumala on luvannut taistella myös meidän puolestamme. Me emme saa edessämme olevia muureja kaatumaan omin voimin mutta se ei ole tarkoituskaan.

Oleellista on tänään toimia sen näyn ja kutsumuksen pohjalta, jonka Jumala on antanut. Se tarkoittaa jatkamista siinä samassa luottamuksessa Jeesusta Kristusta kohtaan, joka meillä alussa oli ja valmiina astumista niihin tehtäviin, joita Hän meille antaa.

Meistäkin voi tuntua turhauttavalta vain kävellä päivä ja vuosi toisensa jälkeen muurien ympärillä katsellen niiden mahdottomuutta. Mutta tulee myös se aika, jolloin muurit kaatuvat ja saamme hämmästellä Jumalan ihmeellistä voimaa.

Nosta minut kalliolle

”Maan äärestä minä huudan sinua, kun sydämeni nääntyy. Sinä viet minut turvaan, kalliolle, jolle itse en jaksaisi nousta.” (Ps. 61:3)

Tämä vuori on jättänyt jälkensä minuun. Voimieni tunnossa kuvittelin kiipeäväni sen päälle, lentäväni sen yli kuin kotka voimassasi, Jumala.

Mutta tässä minä nyt istun vuoren juurella. Maan tasolla. Jos katsot tarkkaan, näet kohdat, joista vielä hetki sitten lähdin niin rohkeasti nousemaan.

Onhan näitä vuoria tullut kanssasi ylitettyä. Mitä olemmekaan jaksaneet yhdessä! Monen huipun päältä olen saanut Nimeäsi ylistää. Monta laaksoa olemme jättäneet taaksemme.

Mutta nyt tämä vuori on edessäni ja minulla on sormet verillä. Olen uupunut. Ja lannistunut. Tämä vuori on minulle liian korkea.

Täältä maan tasalta minä huudan sinua, Jumalani. En jaksa enää mitellä vuoreni kanssa, se on minulle liian järkähtämätön ja pelottava.

Nosta siis Sinä minut kalliolle, joka on minulle liian korkea. Laita kätesi minun alleni, ota taitettu olemukseni ja anna armosi kantaa minut perille.

Älä pelkää – Minä olen kanssasi

”Älä pelkää, sillä minä olen sinun kanssasi . Älä pälyile ympärillesi, sillä minä olen sinun Jumalasi. Minä vahvistan sinua, minä autan sinua, minä tuen sinua vanhurskauteni oikealla kädellä.” (Jes. 41:10)

Jumala puhuu väsyneelle ja epätoivoselle kansalleen profeetta Jesajan kautta lohduttavia sanoja. Nämä samat sanat on meidän kärsivien lupa omistaa itsellemme.

Meidän ei tarvitse pelätä huomista, sillä Jeesus on luvannut olla kanssamme. Mitä ikinä elämä tuo huomenna eteemme, Jeesus on vahvempi kuin pahimmatkaan esteet ja vuoret.

Meidän ei tarvitse murehtien valvoa öitämme miettien, mistä saisimme apua; Jumala on luvannut olla juuri minun ja sinun Jumala. Se tarkoittaa sitä, että Hän johdattaa meitä hyviä teitään pitkin ja tarjoaa kaiken sen, mitä Hänen suunnitelmissaan tarvitsemme. Hän haluaa olla meidän vahvin turvamme ja toivomme.

Hän lupaa vahvistaa nääntynyttä olemustamme. Voi olla, ettemme jaksa inhimillisesti tämän päivän haasteita ja huominen tuntuu mahdottomalta mutta Jumala on luvannut pitää meidät pystyssä. Ja jos kaadumme, kaadumme jotta voisimme nousta ylös vahvemmassa luottamuksessa Vapahtajaamme.

Jumala lupaa auttaa meitä. Tähän lupaukseen meidän on hyvä tarttua. Israelin kansa ei saanut välitöntä apua tilanteeseensa ja sama voi olla meilläkin. Mutta osa ahdistuksestamme saattaa hellittää jo sillä tietoisuudella, että Jumala on todella luvannut auttaa juuri minua ja sinua?

Ja voi minun heikkoa uskoani! Mutta Herra, sinä olet luvannut tukea minua. Tue horjuvaa, häilyvää ja pientä sammuvaa uskoani. Anna sen tavoittaa Sinut, sillä Sinussa on kaikki mitä tarvitsen.

Uskalla päästää irti menneestä

”Älkää menneitä muistelko, älkää menneistä välittäkö. Katso, minä teen uutta! Nyt se puhkaa taimelle, ettekö sitä huomaa? Minä teen tien autiomaahan, virrat aavikolle.” (Jes. 43: 18,19)

On vaikeaa elää tätä päivää saati odottaa tulevaisuuden tuovan mitään hyvää, jos katse on kääntynyt jatkuvasti menneisyyden virheisiin ja rikkoutumisiin.

Raamattu kehottaa meitä toistuvasti päästämään irti menneestämme ja keskittymään tähän päivään; menneen elämän ei tarvitse Jumalan lapsen elämässä määrittää tulevan tasoa. Mennyt voi kyllä olla jotakin, minkä Jumala kääntää kristityn vahvuudeksi ja alueeksi, jonka kautta voi siunata toisia.

Jumala vakuuttaa meille, että Hän tekee elämässämme tänään uutta. Hän kysyy, emmekö huomaa sitä? Emme kykyne näkemään taimella olevia uusia alkuja, jos katseemme on menneessä.

Autiomaassa ja aavikolla ei ole mitään elämisen edellytyksiä. Moni menneisyyden taakoittama ihminen kokee samoin, että nykyisessä tilanteessa ei ole selviytymisen mahdollisuuksia. Tai jos on, se tarkoittaa kitumista päivästä toiseen.

Jumala lupaa tien autiomaahan. Se on tie ihmiselle, joka on eksyksissä ja elämänsä kanssa sen päätepisteessä. Sinne Kristus ilmestyy tienä toivontäyteiseen elämään Jumalan yhteydessä. Hän kykenee saamaan pirskahtelevat vesivirrat täyttämään nääntyneet sydämet.

Usko on järjetön asia

”Mitä sanovan kirjoitukset? `Aabraham uskoi Jumalan lupaukseen, ja Jumala katsoi Hänet vanhurskaaksi.´” (Room. 4:3)

Usko taitaa olla aina hyvin järjenvastainen teko. Aabraham sai Jumalalta lupauksen, että hän tulisi saamaan oman pojan. Vuodet vierivät ja hän lähestyi sadan vuoden ikää. Samoin Saara oli alkujaankin hedelmätön ja hänen piti odottaa lupausta aina 90-vuotiaaksi. Aabrahamin on täytynyt miettiä, että Jumalan lupaus on täysin järjetön ja vastoin kaikkia luonnonlakeja. Hän päätti kuitenkin pitää Jumalan luotettavana, näytti olosuhteet miltä tahansa. Jumala luki Aabrahamin tämän uskon takia vanhurskaaksi eli hyväksyi hänet yhteyteensä. Usko on meidänkin kohdallamme järjetön asia. Me uskomme Jumalaan, jota emme näe, uskomme Hänen lähettäneen Poikansa Jeesuksen Kristuksen maailmaan luoksemme ja uskomme Jeesuksen kuolleen häpeällisen kuoleman meidän syntiemme tähden. Tämä kaikki sotii järkeämme vastaan, eikö totta?

Sitten meidän tulisi uskoa Raamatun pääväite, että Jumala vanhurskauttaa meidät – kuten Aabrahamin – pelkän uskon perusteella? Järki ymmärtäisi asian paremmin, jos yhtälöön liitettäisiin meidän kilvoittelu, hyvät teot, pahan välttäminen ja niin edelleen. Mutta ei, tässä asiassa ne suljetaan tiukasti pois. Jumala lupaa, että vain usko vanhurskauttaa. Usko vanhurskauttaa sen, jolla ei ole mitään hyvää näytettävänä Jumalalle.

Katsomme itseämme ja huomaamme monenlaisia himoja ja haluja ja sydämen kylmyyttä sekä haluttomuutta rakastaa Jumalaa. Huomaamme olevamme kaukana Jumalan pyhyydestä ja meidän pitäisi luottaa Jumalan lupaukseen? Siis että Jumala vanhurskauttaa jumalattoman. Sanon: tehtävä on meille yhtä vaikea kuin Aabrahamille. Mekin olemme itsemme puolelta kuolleita suhteessa Jumalaan, emme pysty luomaan yhteyttä Häneen. Ja meidän pitäisi luottaa, että Jumala tekee kaiken puolestamme, kun vain pidämme Jumalan luotettavana. Ihan hullua, eikö? Pitäisikö vain uskon riittää?

Usko antaa Jumalalle kaiken kunnian, koska se pitää Jumalaa sanansa mittaisena. Usko on parasta, mitä voimme Jumalalle antaa, koska silloin Jumala saa olla Jumala. Usko sanoo: ”Jumala, minä luotan sinuun ja uskon sen, mitä olet minulle sanonut. Minä tiedän, että vaikka olosuhteet näyttävät mahdottomilta, sinä luot elämää kuolleista.” Tämä usko vastaanottaa Jumalalta kaiken. Se suostuu passiivisena katselemaan kuin sivusta kun Jumala toimii. Se antaa Jumalan olla aktiivinen antaja, joka rakastaa lahjoittaa ihmiselle kaiken.