Rakkaus hohtaa pimeässä

”Herra puhui Moosekselle: `Kun te tulette siihen maahan, jonka minä annan teille asuttavaksenne…´” (4. Moos. 15: 1).

Israelilaiset olivat juuri mokanneet ratkaisevalla tavalla: he torjuivat Jumalan lupauksen päästä luvattuun maahan ja siitä seurauksena heitä odotti neljänkymmenen vuoden ankara erämaajakso.

Tappiotunnelma oli käsinkoskelteltava. Itsepäisyyttä ja jatkuvaa kapinamieltä kuvasi Jumalan ankarien sanojen jälkeen maan valloitusyritys omin voimin. Lopputulos oli murskatappio.

Ajattele, että juuri tähän tilanteeseen Herra puhui Moosekselle sanan ”kun”. Hän ei sanonut, että ”jos te pääsette luvattuun maahan epäonnistumisenne jälkeen vaan ”kun te pääsette perille.” Armo vuoti Jumalan sanojen välityksellä kaulusten kohdalta rikkirevittyjen viittojen sisään.

Meillä on myös elämässä aivan ratkaisevan tuntuisia epäonnistumisia. Saatamme langeta synteihin niin syvälle, ettemme kykene näkemään pinnalla välkehtivää toivoa.

Kristuksen armo on kuitenkin aina odottamassa pohjalla. Rakkaus muuttaa ehdolliset konditionaalit Jumalan varmoihin lupauksiin.

Perille pääsy ei ole koskaan ollut meidän onnistumisten varassa. Saat lopettaa toivottoman vastavirtaan räpiköimisen ja antautua rakkaudelle, joka on tuhat kertaa syntejäsi suurempi.

Myrskyn kestävä ankkuri

”Mutta tämä sana on varma ja täysin vastaanottamisen arvoinen…” (1. Tim. 1:15).

Jos tietäisit elämäsi olevan lopuillaan ja saisit tilaisuuden yhteen viimeiseen kirjeeseen, mitä se pitäisi sisällään? Ehkä epäolennaiset harmitukset, keskeneräiset remontit, matkasuunnitelmat ja yltiöpäiset haaveet jäisivät täyttämättä rivejä; tilan valtaisivat ajatukset, jotka purjehtisivat läpi koko elämäsi ja näyttäytyisivät sinulle ”Viimeinen päivä -kiikarien” avustuksella kaivattuna punaisena lankana?

Paavalin ensimmäistä kirjettä Timoteukselle on lupa tarkastella tässä valossa. Kirjoittamisajankohta on Apostolien tekojen päätöksen jälkeinen aika, ehkä vuosi 64jKr. Paavali pääsi vapaaksi ensimmäisestä vankeudestaan ja jatkoi evankeliumin opetusta. Tällä aikaa hän kirjoitti 1. Timoteuskirjeen ja kirjeen Tiitukselle. Toisen ja kuolemaan johtaneen vankeuden aikana hän kirjoitti vihonviimeisen kirjeen, Raamatustamme löytyvän 2. Timoteuskirjeen.

”Tämä sana on varma ja täysin vastaanottamisen arvoinen”

– Kuule rakas Timoteus, yhteenveto kaikesta, mistä olemme yhdessä puhuneet. Vaikka muun unohtaisit jälkeeni, muista tämä:

– Usko on sanoma Jumalan Pojasta, joka tuli etsimään syntisiä. Eihän Timoteus muunlaisia ihmisiä olekaan. Sinä tunnet minut ja tiedät, että puhun totta. Minä olen ollut lähtökohtaisesti epäsopivin tähän arvokkaaseen kutsumukseen.

– Tiedät sen, että olen julistanut evankeliumia jo yli 30 vuotta. Olet nähnyt, miten Jeesus Kristus on minua käyttänyt: kokonaiset maakunnat ovat mullistuneet, sairaat ovat parantuneet ja kuolleitakin on herätetty henkiin – muistathan senkin pojan, joka putosi ikkunalaudalta!

– Muistuta kristittyjä elämästäni. Kerro heille Jumalan valtavasta armosta, joka ei lopu, ei milloinkaan. Olenhan minä siitä esimerkki. Jeesus valitsi juuri minut, jottei kukaan maailmanhistoriassa voisi koskaan epäillä armon riittävyyttä – jos Jumala pystyi kutsumaan minut yhteyteensä ja pitämään uskossa, Hän kykenee tekemään saman jokaiselle.

– Älä lähde turhiin väittelyihin. Niille on aina aihetta. Mutta pysy sinä armon lähteessä, Jeesuksessa kiinni. Luota lupauksiin ja niin sinä pelastat itsesi sekä ne, jotka sinua kuulevat!

Tämä sana on varma ja täysin vastaanottamisen arvoinen.

Anna pelastaa itsesi

”Kääntykää minun puoleeni ja antakaa pelastaa itsenne, kaikki te maan ääret, sillä minä olen Jumala, eikä toista ole” (Jes. 45: 22).

Mitä on kristillinen parannuksen teko? Mitä on luonteeltaan se kääntyminen, jota Jeesuksen ohella koko Raamattu opettaa?

Ihmisen rintamasuunta voi olla vain yhteen suuntaan kerrallaan. Jos kädet ovat odottaen auki oikealle, vasen jää selän taakse.

Kääntyminen tarkoittaa Jumalan tarjouksen vastaanottamista. Tuhlaajapojan isä on odottanut jo kauan, koko elämämme ajan, että kääntäisimme suuntaamme ja huomasimme aukiolevan sylin.

Sykähdyttävää on sanat ”antakaa pelastaa itsenne.” Pelastaja on siis ihmisen ulkopuolella. Jumala lupaa pelastaa ihmisen täysin ja varmasti, koko osuus on Hänen harteillaan.

Ihmisen osaksi jää suostuminen. Ehkä kuva pienestä lapsesta äidin sylissä on auttava mielikuva? Niin pieneksi saisin minäkin kasvaa, että osaisin vain levätä ja ottaa vastaan.

Sinä tunnet mielettömyyteni

”Jumala, sinä tunnet mielettömyyteni, eikä syyllisyyteni ole sinulta salassa” (Ps. 69:6).

Sinä tiedät menneisyyteni. Tiedät jokaisen virheen, väärän ratkaisun, pieleen menneen asian ja epäonnistumisen.

Tiedät houkutukset, jotka vaanivat minua tänään. Näet jokaisen lankeamisen, synnin ja siitä seuraavan epätoivon.

Tunnet sydämeni jakaantumisen, kylmyyden sekä kyvyttömyyden elää sopusoinnussa hyvän tahtosi kanssa.

Tiedät heikkouteni. Tiedät synnit, joita muut eivät näe ja tiedät pahan, mitä tekisin, jos et erikseen minua estäisi ja suojaisi.

Näet haluni olla jotain suurta, halun näytellä jotain, mitä en ole, kiitoksen kipeyden. Näet vaikeuteni antaa omastani.

Sinulta uskoni pienuus ei ole salassa. Sinä olet selvillä siitä, että en ole hengellinen jättiläinen.

Silti sinä olet siinä. Olet valinnut juuri minut. Rakastat ja luot uutta. Lahjoitat itsesi joka päivä, jotta minussa voisi kukkia sinun elämäsi.

Mikä armon ihme.

Kohtalon rummut lyövät

”Mutta kuudennesta tunnista alkaen tuli pimeys koko maan ylle. Sitä kesti yhdeksänteen tuntiin” (Matt. 27:45).

Pimeys peitti maan. Mutta ehkä se peitti ennen kaikkea taivaan.

Enkelit katsoivat pelokkaina toisiaan. He eivät olleet nähneet mitään vastaavaa. Ehkä arkkienkeli Gabriel löi suuria kolkkoja rumpuja. Valtaistuimella istuva vahvahteli. Ainoa Poika huusi apua. Isä itki ja katsoi toisaalle.

Pimeys peitti taivaan. Ikuinen valon sali oli surun hunnuttama. Enkelien katseet etsivät toivoa.

Jumala särkyi. Muutaman tunnin ajan kosmos oli sijoiltaan. Jerusalemin läpi puhalsi kolkko tuuli ja rummut soivat ylhäällä.

Jumala antautui. Hän ojensi kätensä, itki ja huusi. Naulat löivät hänet puuhun, alastonta ruumista peittivät veriset piikkiruoskan sivallukset.

Poika anoi armoa. Isän kyyneleet valuivat rumpujen tahtiin. Maa vapisi, taivas järkkyi.

Pitkäperjantai päättyi Jumalan kuolemaan. Enemmän kuin atomi halkaistiin.