Jumala näkee ihmisen hätään

”Onko ketään Herran, meidän Jumalamme, vertaista? Hän istuu valtaistuimellaan korkeuksissa mutta näkee alas maan syvyyksiin.” (Ps. 113: 5)

Uskomatonta, että kaikkivaltias ja pyhä Jumala näkee alas ihmisten ongelmiin ja vaivaan. Jumala on olemukseltaan sellainen, että Hän välittää ja Häntä koskettaa inhimillinen hätä. Hän ei jää vain ylhäiseen korkeuteensa, vaan Hän ulottaa voimansa ja apunsa maan syvyyksiin asti.

Psalmi jatkuu lupauksella, että Jumala nostaa köyhän tomusta ja kurjan loasta. Miten uskomaton Jumala. Hänen hyvyytensä, laupeutensa ja armonsa ovat enemmän kuin sanamme osaavat kuvailla. Hän kohdistaa aina huomionsa alaspainettuihin, heikkoihin, kurjiin ja köyhiin. Heitä Hän ei katso syyttäen ja tuomiten, vaan tahtoo auttaa, nostaa ja tukea.

Kun elämä painaa meidät tomuun, meillä on Jumala, joka näkee tilanteemme ja tahtoo auttaa. Kun sisäinen köyhyytemme ja ongelmamme yrittävät nielaista meidät kuten upottava lieju, meillä on rakastava Herra Jeesus Kristus. Hän tarttuu meihin kiinni yhä uudestaan, nostaa ja auttaa.  Jeesus tuli taivaasta ihmisten hätään pelastamaan meitä. Hän ei ole tänäänkään muuttunut, vaan yhä pelastaa jokaisen Häntä avukseen huutavan. Jos meillä ei ole tänään hädässämme ja köyhyydessämme muuta kuin epätoivoinen avunpyyntö, se riittää. Jumala huolehtii lopusta.

jumalanakeeihmisenhataan_DSC03254

Jumalan ”mutta”

”Mutta kun Jumalan, meidän pelastajamme, hyvyys ja rakkaus ihmisiä kohtaan tuli näkyviin, Hän pelasti meidät, ei meidän hurskautemme tähden, vaan pelkästä armosta….” (Tiit. 3: 4-5)

Tiituksen kirjeen kolmannessa luvussa on synkkä kuvaus meistä ihmisistä: me olemme Jumalalle selkämme kääntäneitä emmekä pysty itseämme auttamaan. Sitten tulee esiin Jumalan ”mutta”. Hän yksin – pelkästä rakkaudestaan – kääntää meidän kohtalomme, pelastaa meidät, puhdistaa verellään kaikista synneistämme ja vielä antaa Pyhän Henkensä asumaan sisällemme.

Painetaan mieleemme asetelma, koska se säilyy samana koko kristillisen elämämme. Jumala hyvyys ja rakkaus on niin syvää ja suurta, että se pystyy tavoittamaan ja pelastamaan suurimmankin syntisen ja tuomaan tämän vihollisuudesta lapsen asemaan. Missä tässä oli ihmisen osuus? Tekikö Jumala näin yhteistyössä ihmisen kanssa tai pelastaako Hän ihmisiä nähdessään heissä hyviä tekoja tai orastavaa parannusta? Ei, vaan ”ei meidän hurskaiden tekojemme tähden, vaan pelkästä armosta.” Mitä ihmeelliset sanat ja miten ihmeellinen evankeliumin oppi! Ei ihme, että monet vääristelevät tätä ja kääntelevät sanoja.

Jumalan pelastava työn tarkoitus on tämä: ”… saisimme osaksemme ikuisen elämän, niin kuin toivomme” (Tiit. 3: 7). Tämä on pelastuksen päämäärä. Nykyaikana on vaarana siirtää pelastuksen päämäärä tähän elämään, jolloin Jumalan ”pitää” tässä elämässä antaa kaikki se hyvä, jota toivomme. Mutta pelastus valmistelee meitä siihen hetkeen, kun siirrymme täältä seuraavaan ulottuvuuteen. Se on meidän tähtäyspisteemme. Että uskomme saisi vaihtua näkemiseen ja saisimme olla Jeesuksen kanssa ikuisuuden. Jumala on kyllä antanut Henkensä, mutta tästä lahjasta käytetään nimeä ”sinetti” tai ”esikoislahja”. Täysi perintö siis vielä odottaa. Vaikka Taivaan valtakunnan voimat jo vaikuttavat, ne tulevat olemaan täysimääräisiä vasta taivaassa. Tässä ajassa vielä itketään ja taivaassa kuivataan lopullisesti kaikki kyyneleet.

Niin ja sitten se Jumalan ”mutta”. Se on erikoinen läpi Raamatun esiintyvä totuus. Se tarkoittaa sitä, että keskelle inhimillisti hätää ja toivottomuutta Jumala nostaa sormensa ja sanoo: ”Mutta minä autan! Minä nostan tuon ihmisen, minä pelastan, vapautan ja tyynnytän myrskyn!” Tämä ”mutta” on siitä erikoinen, että se tulee esiin silloin, kun ihmisen mahdollisuudet ovat menneet. Se osoittaa Jumalan kirkkauden ja rakkauden ja tuo kunnian yksin Hänelle.

Lopuksi sana hädässä oleville kristityille. Tuo mainitsemani Jumalan ”mutta” on juuri sinua varten. Hän rakastaa sinua ja pelkän armonsa takia haluaa jakaa sinulle tänäänkin Elämäänsä. Voit ajatella, ettet ansaitse Jumalan apua tai armoa ja olet oikeassa – ei meistä kukaan ansaitse. Mutta Hänellä on ”muttansa” – sinua varten!

jumalanmutta_DSC06141

Ne bis in idem

”Heidän syntejään ja vääriä tekojaan minä en enää koskaan muista. Missä synnit on annettu anteeksi, siellä ei enää tarvita syntiuhria.” (Hepr 10:17-18)

NE BIS IN IDEM (”Ei kahdesti samassa asiassa”)

Tuon yleisen oikeusperiaatteen mukaan ketään ei saa tutkia uudelleen tai rangaista oikeudenkäynnissä rikoksesta, josta hänet on jo lopullisesti vapautettu tai tuomittu syylliseksi. Oikeusjuttu voidaan ottaa uudelleen käsittelyyn ainoastaan silloin, jos on näyttöä uusista tai vasta esiin tulleista tosiseikoista tai jos aiemmassa prosessissa on tapahtunut perustavaa laatua oleva virhe.

Jumalan valtakunnan lainsäädännön mukaisesti Jeesus Kristus tuomittiin kuolemaan ja kärsi rangaistuksen ihmisten menneiden, nykyisten ja tulevien syntien vuoksi. Mitään virhettä tai tosiasioiden piiloon jäämistä ei tässä prosessissa tapahtunut. Jeesuksen sijaissovituksen perusteella koko ihmiskunta julistettiin syyttömäksi ja vapautettiin lopullisesti lainmukaisesta rangaistuksesta.

Raamatun opettama viimeinen tuomio ei koskekaan enää edellä mainittuja rikoksia. Tutkittavaksi nostetaan tällä kertaa se, millä tavoin me ihmiset suhtauduimme elämämme aikana Jumalan Poikaan. Kysymys on siitä, suostuimmeko vastaanottamaan Jeesuksen vai torjuimmeko hänet. ”Kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi oikeuden tulla Jumalan lapsiksi, kaikille, jotka uskoivat häneen.” (Joh 1:12)

Kirjoittaja: Markku Sarento

DSC05058

Vaatteet vaihtoon!

”Sitten Herra antoi minun nähdä ylipappi Joosuan, joka seisoi Herran enkelin edessä. Saatana seisoi Joosuan oikealla puolella ja syytti häntä.” (Sak. 3:1)

Tuntuuko sinusta koskaan siltä, että olet liian epäonnistunut tai elämäsi on liian huonoa? Ajatteletko joskus, että Jumala ei voi rakastaa sinua, saati antaa hyviä lahjojaan, koska olet liian ”laita tähän oma sanasi”?

Ylipappi Joosuan kertomus saattaa puhutella sinua. Kertaan ensin hieman taustaa, jotta voisimme ymmärtää lainaamani jakeen sisällön paremmin. Ylipappi Joosua mainitaan Esran kirjan alussa nimellä Jesua, Josadakin poika. Tämä on hyvä huomata, sillä sama mies mainitaan Esran kirjan lopussa hieman epäilyttävissä merkeissä: hänen poikansa olivat solmineet seka-avioliittoja ympärillä olevien kansojen kanssa. He olivat siis rikkoneet Jumalan laki tavalla, joka oli alun perin saanut aikaan pakkosiirtolaisuuden tuomion.

Ylipappi Joosua edusti kansaa Jumalan edessä ja myös Jumalaa kansalle. Hän on yksi Raamatun esikuvista Jeesuksesta Kristuksesta. Nyt näemme Saatanan syyttävän häntä Herran enkelin edessä. Herran enkelillä Raamattu tarkoittaa hyvin usein esiolevaista Herraa Jeesusta Kristusta. Saatana syytti Joosua kaikista tämän synneistä, puutteista ja virheistä. Epäilemättä se käytti Raamattua apunaan, vertasi Jumalan lakia ja Joosuan elämää ja syytteen kärki oli: Joosua on surkeasti epäonnistunut täyttämään Jumalan tahtoa.

Joosua ei puolusta itseään. Syytösten tielle tuleekin Herra Jeesus Kristus. Hän puolustaa Joosuaa ja käskee Saatanan syytösten vaieta. Vaikka ihminen ei voi puolustaa itse omaa syntisyyttään, Jeesus on Puolustajamme. Seuraavaksi tapahtuu jotain uskomatonta. Profeetta Sakarja saa näyssä nähdä, kuinka Joosualta riisutaan pois hänen omat likaiset vaatteensa ja hänet puetaan puhtaisiin juhlavaatteisiin. Hän saa vielä juhlapäähineen päähänsä. Päähine on vertauskuvana ihmeellinen. Siinä luki ”Herralle pyhitetty” (2. Moos. 28:36-37), eli Joosuasta tuli anteeksiannon saanut, puhdas ja Herralle pyhitetty ihminen!

Miten valtava armo ja miten valtava Vapahtaja! Me emme ”ainoastaan” saa uskomme tähden syntejämme anteeksi vaan me saamme myös uudet, puhtaat vaatteet; Meidät puetaan Herraan Jeesukseen ja Jumala näkee omansa jatkuvasti pyhinä. Saatana on menettänyt oikeutensa syyttää. Kun tunnet syytösten voiman seuraavan kerran omassatunnossasi, muista Joosuaa ja seuraavaa Paavalin ajatusta: ”Kuka voi syyttää Jumalan valittuja? (Room. 8:33).

Vaatteetvaihtoon

 

Historiallinen sovitus

Hän antoi meille kaikki rikkomuksemme anteeksi, hän kumosi meitä rasittavan velkakirjan kaikkine määräyksineen ja teki sen mitättömäksi naulitsemalla sen ristiin. (Kol 2:13-14)

Apostoli Paavalia on sanottu kristikunnan ensimmäiseksi teologiksi, osittain kai siksi että hänen kirjeitään on aina pidetty hiukan vaikeatajuisina. Onkin aivan totta, että jos haluamme ymmärtää oikein Paavalin opetusta esimerkiksi sovituksesta, meidän on samalla pidettävä mielessä se mitä hän sanoo pelastuksesta.

Paavalille sovitus ja pelastuminen ovat kaksi eri asiaa, koska sovitus itsessään ei pelasta ketään. Sovitus koskee kaikkia ihmisiä, mutta pelastumiseen tarvitaan aina suhde elävään, ylösnousseeseen Herraan Jeesukseen, ja se syntyy Pyhän Hengen ja uskon kautta.

Kun Paavali kirjoittaa kirjeissään Jeesuksen sovitustyöstä, hän käyttää johdonmukaisesti aoristia, kreikan kielen aikamuotoa, joka kuvaa aiemmin tapahtunutta toimintaa jo päättyneenä. Kun Jeesus kuoli ristillä, hän sovitti uhrillaan kaikki synnit, täydellisesti ja kertakaikkisesti. Paavalin käsitystä sovituksesta voisi hyvällä syyllä nimittää ”aoristiseksi”. Saman voi sanoa myös toisin: Paavali piti syntien anteeksiantamusta historiallisena faktana, joka oli jo tapahtunut.

Kirkkohistoriasta näkyy, että sovituksesta ei Paavalin kuoleman jälkeen kirjoitettu paljoakaan yli kolmeensataan vuoteen. Ensimmäisten sukupolvien kristityt keskittyivätkin monien muiden oppikysymysten pohtimiseen. Vasta 400-luvun alussa kirkkoisä Augustinus alkoi ruotia perusteellisesti synnin ja armon välistä suhdetta. On kuitenkin todella mielenkiintoista havaita, miten eri tavalla Augustinus käsitti sovituksen kuin apostoli Paavali.

Siinä missä Paavalille syntien sovitus oli Golgatalla tapahtunut tosiasia, Augustinus irrotti anteeksiantamuksen historiasta. Hänen mielestään Jeesuksen ristinkuolema ei sinänsä tuonut mitään muutosta ihmisen ja Jumalan suhteeseen. Se ei lahjoittanut armoa jumalattomille ja syntisille, kuten Paavali opetti. Risti vain teki Jumalalle mahdolliseksi sen, että hän saattoi sitten myöhemmin tarjota syntiselle anteeksiantoaan.

On vaikea sanoa kumpi on hämmästyttävämpää: sekö että alkuperäinen opetus Jeesuksen sovitustyön merkityksestä muuntui toiseksi, vaiko se ettei kukaan huomannut mitä oli tapahtunut. Sillä lukemattomat ovat ne teologisukupolvet, jotka ovat tyytyväisinä seuranneet Augustinuksen viitoittamaa tietä.

Ja tämän teologisen pikku yksityiskohdan vaikutus myöhempään kristinuskoon onkin sitten ollut laaja-alaisuudessaan suorastaan järisyttävä.

Jos haluat perehtyä aiheeseen lähemmin, sinun kannattaa lukea pieni kirjani ”Paluu armoon”. 

https://www.markku-johanna.com/paluu-armoon/

Kirjoittaja: Markku Sarento

historiallinensovitus_lupiini