Historiallinen sovitus

Hän antoi meille kaikki rikkomuksemme anteeksi, hän kumosi meitä rasittavan velkakirjan kaikkine määräyksineen ja teki sen mitättömäksi naulitsemalla sen ristiin. (Kol 2:13-14)

Apostoli Paavalia on sanottu kristikunnan ensimmäiseksi teologiksi, osittain kai siksi että hänen kirjeitään on aina pidetty hiukan vaikeatajuisina. Onkin aivan totta, että jos haluamme ymmärtää oikein Paavalin opetusta esimerkiksi sovituksesta, meidän on samalla pidettävä mielessä se mitä hän sanoo pelastuksesta.

Paavalille sovitus ja pelastuminen ovat kaksi eri asiaa, koska sovitus itsessään ei pelasta ketään. Sovitus koskee kaikkia ihmisiä, mutta pelastumiseen tarvitaan aina suhde elävään, ylösnousseeseen Herraan Jeesukseen, ja se syntyy Pyhän Hengen ja uskon kautta.

Kun Paavali kirjoittaa kirjeissään Jeesuksen sovitustyöstä, hän käyttää johdonmukaisesti aoristia, kreikan kielen aikamuotoa, joka kuvaa aiemmin tapahtunutta toimintaa jo päättyneenä. Kun Jeesus kuoli ristillä, hän sovitti uhrillaan kaikki synnit, täydellisesti ja kertakaikkisesti. Paavalin käsitystä sovituksesta voisi hyvällä syyllä nimittää ”aoristiseksi”. Saman voi sanoa myös toisin: Paavali piti syntien anteeksiantamusta historiallisena faktana, joka oli jo tapahtunut.

Kirkkohistoriasta näkyy, että sovituksesta ei Paavalin kuoleman jälkeen kirjoitettu paljoakaan yli kolmeensataan vuoteen. Ensimmäisten sukupolvien kristityt keskittyivätkin monien muiden oppikysymysten pohtimiseen. Vasta 400-luvun alussa kirkkoisä Augustinus alkoi ruotia perusteellisesti synnin ja armon välistä suhdetta. On kuitenkin todella mielenkiintoista havaita, miten eri tavalla Augustinus käsitti sovituksen kuin apostoli Paavali.

Siinä missä Paavalille syntien sovitus oli Golgatalla tapahtunut tosiasia, Augustinus irrotti anteeksiantamuksen historiasta. Hänen mielestään Jeesuksen ristinkuolema ei sinänsä tuonut mitään muutosta ihmisen ja Jumalan suhteeseen. Se ei lahjoittanut armoa jumalattomille ja syntisille, kuten Paavali opetti. Risti vain teki Jumalalle mahdolliseksi sen, että hän saattoi sitten myöhemmin tarjota syntiselle anteeksiantoaan.

On vaikea sanoa kumpi on hämmästyttävämpää: sekö että alkuperäinen opetus Jeesuksen sovitustyön merkityksestä muuntui toiseksi, vaiko se ettei kukaan huomannut mitä oli tapahtunut. Sillä lukemattomat ovat ne teologisukupolvet, jotka ovat tyytyväisinä seuranneet Augustinuksen viitoittamaa tietä.

Ja tämän teologisen pikku yksityiskohdan vaikutus myöhempään kristinuskoon onkin sitten ollut laaja-alaisuudessaan suorastaan järisyttävä.

Jos haluat perehtyä aiheeseen lähemmin, sinun kannattaa lukea pieni kirjani ”Paluu armoon”. 

https://www.markku-johanna.com/paluu-armoon/

Kirjoittaja: Markku Sarento

historiallinensovitus_lupiini

 

Sinä olet pysyvästi täydellinen

”Sillä hän on jo yhdellä ainoalla uhrilla tehnyt pysyvästi täydellisiksi ne, jotka pyhitetään.” (Hebr. 10: 14)

Jos tämä evankeliumin totuus saisi tänään koko valollaan avautua sydämellemme, se veisi kaiken hämäryyden ja sekasotkun sisältämme pois. Kristus on yhdellä ainoalla uhrillaan, reilut 2000 vuotta sitten, kukistanut synnin kokonaisuudessaan. Hän ei ole sovittanut vain joitain syntejä tai vain osaa synneistämme, vaan kaikki. Siksi Raamattu puhuu tässä yhteydessä synnistä yksikössä lukien sisäänsä kaikkien ihmisten kaikki synnit (esim. Hebr. 9:26).

Kristukseen syntiensä sovittajana uskova ihminen on Jumalan silmissä pysyvästi täydellinen. Tässä on kaksi sanaa, jotka täytyy alleviivata ja joista täytyy aina muistuttaa. Ensinnäkin sana pysyvä. Se tarkoittaa kreikan kielessä todella jatkuvaa, pysyvää ja loputonta asiaa. Toinen sana on täydellinen. Se ei selittelyjä kaipaa, sillä täydellisyyteen ei voi lisätä enää mitään. Näin Jumala näkee tänään jokaisen Kristukseen uskovan: pysyvällä ja iankaikkisella tavalla täydellisenä.

Tarkoittaako tämä sitä, että kristitystä tehdään pysyvästi täydellinen? Ei, vaan että Jumala näkee Hänet Kristuksen tähden tällaisessa asemassa. Tätä tarkoittaa vanhurskaus, joka luetaan meidän hyväksemme. Meidän hyväksemme luetaan Kristuksen työ täysimääräisenä ja sen vuoksi Jumala voi ottaa meidät yhteyteensä. Tätä vanhurskautta ei saa sekoittaa pyhitykseen, joka saa alkunsa ihmisen uudesta asemasta Jumalan yhteydessä. Vanhurskautemme on täydellinen ja pysyvä, pyhityksemme taas etenevä prosessi, joka jää parhaimmillaankin kesken. Tätä eroa ei voi kyllin korostaa. Nämä kaksi asiaa sekoittuvat enemmän kuin helposti toisiinsa ja siitä on seurauksena epävarmuus, pelko ja riittämättömyys.

Kun kerran olemme pysyvästi täydellisiä, se merkitsee sitä, että Jumala on jo antanut meille anteeksi kaikki syntimme. Tämä koskee menneitä mutta myös tulevia syntejämme. Lupaus koskee niitä syntejä, joista olemme päässeet irti ja myös syntejä, joiden kanssa vielä taistelemme. Vastaan jo valmiiksi ehkä mieleesi nousevaan kysymykseen: Jos Jumala on kerran antanut kaikki syntimme anteeksi, miksi meitä kehotetaan pyytämään niitä anteeksi? Kristuksemme todella kehottaa meitä muun muassa Isä meidän -rukouksessa pyytämään syntejämme anteeksi joka päivä. Vastaus on siinä, että meidän tulee olla Jumalalle avoimia ja rehellisiä elämämme ja myös syntiemme suhteen. Meidän tarvitsee tunnustaa syntimme Hänelle, koska muuten synti voi muuttua ikään kuin hyväksyttäväksi asiaksi elämässamme ja siten paaduttaa meitä. Emme kuitenkaan saa syntejämme anteeksi katumuksemme tähden, vaan Golgatan vuoksi. Kristus on uhrillaan Golgatalla sovittanut kaikki syntimme, siellä saimme ne anteeksi (Hebr. 10:10).

Tässä kohtaa olemme kristillisen opin ja elämän vedenjakajalla. Jos heikko uskomme kiinnittyy tähän suurenmoiseen Vapahtajaan ja omistaa itselleen täydellisen lahjavanhurskauden, silloin sisällämme aukeavat taivaan portit. Hämäryys saa vaihtua täyteen auringon paisteeseen.

sinaoletpysyvasti_IMG_6752

Katseella on merkitystä

”Niin kuin Mooses autiomaassa nosti käärmeen korkealle, niin on myös Ihmisen Poika korotettava, että jokainen, joka uskoo häneen, saisi iankaikkisen elämän.” (Joh. 3: 14,15)

Vieläkö Suomen kansalle tulee se hengellisen ”heräämisen” aika, jota muun muassa Hilja Aaltonen ja monet muut ovat rukoilleet ja ennustaneet? Ajattelen sen tulevan, jos Jeesus nostetaan opetuksessa ja hengellisessä toiminnassa niin keskeiseksi, että kauimpanakin olevat näkevät Hänet. Jos uskallamme opettaa Ristiä sen koko täyteydessään ja jos pidämme armon vapaana ihmistekoisista ehdoista, silloin ihmiset juoksevat Jeesuksen luokse. Miksi? Koska he näkevät Hänen rakastavan juuri heitä ja kuolleen heidän syntiensä puolesta. Myös niiden syntien, joista he eivät vuosien taistelujen jälkeen ole päässeet vapaaksi.

Jeesus viittasi Nikodemusta opettaessaan Mooseksen tekemään pronssikäärmeeseen, joka piti nostaa ylös koko Israelin kansan nähtäville. Jumala oli silloin lähettänyt myrkkykäärmeitä surmaamaan kansaa heidän syntiensä tähden ja Mooses rukoili armoa. Tällöin Mooses sai tämän ihmeellisen ohjeen – mihin sitten Jeesus viittasi – että hänen piti tehdä käärme pronssista ja laittaa se kepin päähän. Käärme tuli nostaa niin korkealle, että valtavan ison kansan keskellä kaikilla olisi mahdollisuus nähdä se. Nimittäin jokainen, joka katsoi käärmeeseen, jäi eloon. Ajattele, vain katseella oli merkitystä.

Mooses olisi saattanut ajatella, että ihan hullu ohje. Miksei Jumala mieluummin poista käärmeitä tai tee jotain muuta? Mitä yhteen pronssiseen käärmeeseen katsominen auttaisi? Samoin ajatteli varmaan moni kansasta. Hyppiessään tappavien käärmeiden lomassa moni saattoi miettiä, että täysin järjetöntä vain uskoa yhden katseen auttavan mitään. Mutta ne, jotka todella käänsivät katseensa Mooseksen nostamaan käärmeeseen, pelastuivat. Ne, jotka eivät suostuneet tottelemaan Jumalan ohjetta, kuolivat.

Ei kai tämän vahvempaa kuvausta ole meidän nykyiseen tilanteeseemme? Me näemme myrkkykäärmeitä eli tappavaa syntiä joka puolella ympärillämme, toisissa mutta myös itsessämme. Samoin olemme myös kuulleet, että Jumalan Poika nostettiin maasta ylös roikkumaan ristille ja siellä hän kuoli syntiemme tähden. Jeesus vakuutti Nikodemukselle, että jokainen, joka uskoo Häneen, saa iankaikkisen elämän. Huomaa: ei muita ehtoja.

Me voimme ajatella kuten Israelin kansa aikanaan, että näemme edelleen käärmeet jaloissamme ja ne pistävät meitä! Eihän pelkkä katsominen eli siis usko riitä tappavia käärmeitä – syntiä – vastaan. Siinä se Jumalan ihme onkin. Usko Vapahtajaan riittää. Vaikka olisimme tänään hukkumassa myrkkykäärmeiden alle ja tuntisimme kehossamme ja mielessämme niiden tappavan myrkyn, yksi sydämen katse Ristille riittää. Se tekee tehottomaksi kaikkien käärmeiden kaikki myrkyt. Tätä on evankeliumi! Usko, niin pelastut!

Jos evankeliumia pidetään esille oikein ja Jeesus nostetaan riittävän korkealle, käärmeiden puremat ja myrkyn lamaannuttavat ihmiset alkavat juosta Hänen luokseen. Ei Kristuksen eli syntien anteeksiantamuksen tarve ole lakannut. Se on huutavampi kuin koskaan. Mutta näkevätkö ihmiset Pronssikäärmeen? Vai kehotetaanko heitä ensin voittamaan käärmeet? Luulen, että herätys on tästä kiinni. On aina ollut.

tuleekovielaheratysta

Vaarallinen hengellinen ylpeys

”Mutta valtansa kasvaessa Ussia ylpistyi ja alkoi tehdä syntiä. Hän luopui Herrasta, Jumalastaan, ja meni Herran temppeliin suitsuttaakseen suitsutusalttarilla.” (2. Aik. 26: 16)

Ussia oli merkittävä Juudan kuningas, joka oli vallassa jopa 52 vuotta. Hän toimi etsien Jumalan tahtoa ja halusi noudattaa sitä. Sen johdosta hän menestyi uskomattomalla tavalla. Hän sai osakseen vaurautta ja kunniaa ja hänen maineensa levisi kaukaisiinkin maihin.

Ussialla oli hengellinen neuvonantaja nimeltään Sakarja. Raamattu kertoo, että niin pitkään kuin Sakarja eli, Ussia toimi oikein. Oletan, että Sakarja luki Ussialle Mooseksen lakia ja teki tiettäväksi Jumalan mielen mukaisen tavan elää ja hallita. Kuinka paljon me tarvitsemmekaan tällaisia ihmisiä ympärillemme! Kun Sakarja kuoli, Ussia ylpistyi ja luopui – huomaa – Jumalan ilmoituksesta. Hän kyllä edelleen ajatteli palvelevansa Jumalaa, mutta itse valitsemallaan tavalla.

Ussia meni mahtavaksi kuninkaaksi tultuaan suitsuttamaan Jumalan temppeliin. Se oli ankarasti kielletty muilta kun siihen määrätyiltä papeilta. Papit toimivat välimiehinä Jumalan ja ihmisten välillä. Ussia ei halunnut ylpeydessään piitata tästä Jumalan käskystä ja otti papin roolin. Ehkä hän ajatteli olevansa niin siunattu ja mahtava, että hän kyllä kelpaisi siinä missä papitkin. Tuossa episodissa häneen puhkesi spitaali ja hän joutui elämään loppuelämänsä karanteenissa.

Tästä on meillä paljon opittavaa. Ensinnäkin meidän tulee ymmärtää, että voimme lähestyä Jumalaa vain Jeesuksen Kristuksen kautta. Tarvitsemme Ylipappiamme meidän ja Jumalan välimieheksi ja olemme Hänen uhrinsa varassa. Jeesuksen uhrin tähden meidän luetaan vanhurskaiksi ja pyhiksi ja me saamme luottavaisena – itsessämme syntisinä ja puutteellisina – lähestyä Jumalaa. Muuta vaihtoehtoa ei ole.

Mutta jos Jumala käyttää meitä ja alamme saada mainetta joko armolahjojen toiminnan kautta tai opetuksemme kautta, meillä on suuri vaara nousta omissa silmissämme Jumalan järjestyksen yläpuolella. Tällöin saatamme ylpeydessämme ajatella, että Jumala hyväksyy meidän hyvän ja menestyvän elämämme ilmankin ”jatkuvaa ristin jankutusta”, eli haluaisimme kelvata Hänen edessään oman vanhurskautemme varassa. Se ei tule koskaan onnistumaan. Vain Jeesus on tie Jumalan luokse; Hän ottaa vastaan vain syntiset.

Näyttäisi siltä, että kun Jumala haluaa käyttää yhtä ihmistä valtakuntansa esille tuomiseen, hän laittaa tälle sellaiset painot jalkoihin, jotka pitävät hänet maanpinnalla ja oikeassa suhteessa Jumalaan. Paavalille laitettiin nämä painot, jotta hän ei pystyisi ylpeilemään sillä kirkkaudellaan, jota Jumala hänelle osoitti ja jota hän sai välittää toisille. Se oli evankeliumin kirkkautta.

Kun näet julistajia, hengellisen työn tekijöitä ja armolahjojen käyttäjiä, jotka sanoillaan tai olemuksellaan viestittävät olevansa toisten yläpuolella, älä seuraa heitä. Jos he viestivät selättäneensä syntiongelmansa ja tulleensa vaelluksessaan kokonaan pyhiksi, älä seuraa heitä. Silloin heiltä puuttuu syntisten Vapahtaja ja he ovat Ussian tavoin langenneet pois raamatullisesta Jumalasta. Sama kriteeri koskee myös itseäni: jos julistukseni sisältö ei ole Herra Jeesus Kristus – meidän välimiehemme – vaan tuon esille omaa erinomaisuuttani, vaihda blogia. Hengellinen ylpeys on saatanan ase erottaa meitä Jeesuksestamme ja jättää risti eli anteeksiantamus taaksemme. Se tie tuhoaa sekä julistajat että kuulijat. Jumala varjelkoon meitä siltä.

vaarallinenhengellinen_DSC01938

Uskon yksinkertainen tie

”Jeesus sanoi naiselle: `Jos tietäisit, minkä lahjan Jumala on antanut , ja ymmärtäisit, kuka sinulta pyytää juotavaa, pyytäisit itse häneltä, ja hän antaisi sinulle elävää vettä´” (Joh. 4: 10).

Tiedämme kertomuksen taustan. Jeesus kohtaa juutalaisen miehen näkökulmasta mahdollisimman ala-arvoisen ja syntisen ihmisen, samarialaisen naisen Sykarin kaivolla. En puutu enempää itse kertomukseen vaan haluan nostaa esiin Jeesuksen sanoissa Hänen opettamansa hengellisen elämän periaatteen.

Hengellisen elämän kulku Jeesuksen sanoissa jakautuu kolmeen osaan. Ensimmäinen kuuluu: jos tietäisit Jumalan lahjan. Eli jos tietäisimme ja ymmärtäisimme, kuka Jeesus on, se olisi ensimmäinen askel pelastukseen ja kaikkeen hengelliseen hyvinvointiin ja rikkauteen. Jos sydämemme tietäisi, että Hän on Jumala Jumalasta, meidän tähtemme ihmiseksi tullut, puolestamme kuollut ja tänään kaikessa kanssamme, se olisi ovi todelliseen yhteyteen Jumalan kanssa.

Jos tiedämme todella, kuka Jeesus on ja mitä Hän on meille, me pyytäisimme Häneltä apua kaikkeen meidän tyhjyyteemme. Tämä on Jeesuksen sanojen toinen osa. Jos ymmärrämme, miten suuri Vapahtaja meillä on ja miten Hän meitä rakastaa ja mitä Hän on tehnyt puolestamme, me kääntyisimme Hänen puoleensa kaikissa tarpeissamme. Me toisimme hänelle syntimme ja syyllisyytemme, epäonnistumisemme ja häpeämme, hengellisen janomme ja kaipuumme ja tietäisimme, että Hän kuulee meitä ja vastaa meille. Jos emme näin tee, se johtuu vain epäuskostamme, joka on kaiken syntisyytemme  ydin ja perusta.

Kolmas osa on ylitsevuotava lupaus: kun pyydämme Jeesukselta, Hän lahjoittaa meille sen, mitä tarvitsemme. Me siis tarvitsemme ja siksi pyydämme. Hän lahjoittaa, koska hänellä on, mitä antaa ja Hän haluaa jakaa rikkauksiaan. Hän antaa syntimme anteeksi ja jakaa sellaista elävää vettä, joka saa hengellisen janomme sammumaan. Hän antaa meille Henkensä täyteyden ja sitä täyteyttä me saamme olla jakamassa toisille. Ja jos se vesi loppuu, me saamme pyytää sitä Herraltamme lisää.

Tässä ei ole kuitenkaan kyse tunteista tai kokemuksista vaan Jeesuksen lupauksesta. Monesti meidän on katsottava enemmän Jumalan lupauksiin kuin omiin kokemuksiimme tai tunteisiimme. Kun Jumalan auttamana ja vaikuttamana pidämme Hänen lupauksensa totena, saamme ajallaan, tavalla tai toisella, myös nähdä niiden toteutumista.

uskonyksinkertainentie_IMG_2723