Parannuksen teko ei pelasta

Meillä ihmisillä on taipumus luottaa itseemme kun kyseessä on pelastuksemme. Parannuksen teko on usein kristittyjen väittelyn aihe ja tulee helposti ansioksi; kun minä tein parannusta siitä ja tästä, Jumalan armo huolehtii lopusta. Tällainen ajattelu saattaa käsitykseen siitä, että todellisuudessa meidän parannuksen tekeminen pelastaa meidät.

Mutta parannuksen tekeminen ei meitä pelasta, oli se sitten kuinka syvää, aitoa ja Jumalan mielen mukaista. Meidät pelastaa yksin Kristus. Hänen osuutensa meidän pelastamisessa on 100 prosenttia.

Uskonpuhdistuksen ydin kiteytyi sanoihin ”Yksin uskosta, yksin armosta, yksin Kristuksen tähden”. Nämä sanat tarkoittavat sitä, että me emme pelastu parannuksen tekojen, synnin vastustamisten ja voittamisten, pyhityksen tai hyvien töiden tähden. Ne ovat pelastuksen seurausta.

Parannuksen tekeminen on mielenmuutosta. Se tarkoittaa tarkemmin suunnan kääntämistä, suuntautumista kohti Jumalaa. Ihminen, joka on kääntänyt selän Jumalalle, kääntyy takaisin Jumalaan päin. Miksi hän niin tekee? Koska hän kuulee selkänsä takaa hellän ja rakastavan armokutsun.

Pelastusta voisi verrata tilanteeseen, jossa ihminen on haaksirikkoutunut ja ajelehtii merellä laivankappaleiden varassa ilman toivoa. Pelastustyöntekijät tekevät päättäväisesti töitä löytääkseen kadonneen. Lopulta pelastushelikopteri löytää ajelehtijan ja pelastaja laskeutuu kopterin tikkaita pitkin haaksirikkoutuneen luokse. Meressä oleva miesparka on yrittänyt viimeisillä voimillaan heilauttaa kättään kopterille tullakseen nähdyksi. Loppu jää pelastajien tehtäväksi. Miehen olisi pelastuttuaan järjetöntä väittää omaa käden heilautustaan pelastautumisensa syyksi – yhtä vähän meidän kannattaa laittaa painoarvoa omille suorituksillemme Jumalan kanssa.

Mutta eikö Raamattu opeta parannuksen teon yhteydessä synnistä luopumista? Pyhä Henki on se taho, joka ottaa vastuulleen kristityn kasvattamisen alusta saakka. Ja Hän antaa voimaa pyhitykseen ja hyvien töiden tekemiseen toisille. Hänellä on keinonsa taistelussa niitä syntejä vastaan, joissa itse koemme voimattomuutta. Mutta jos synnistä luopuminen laitetaan pelastuksen ehdoksi, silloin menetetään armo, evankeliumi ja Kristus.

Parannuksen teko ei siis riitä pelastukseen. Mutta Kristus riittää. Hänet kristitty omistaa heikoimmallakin uskon säikeellä.

Miten Jumalan yhteydessä pysytään?

”Kristus on avannut meille pääsyn tähän armoon, jossa nyt lujasti pysymme.” (Room. 5: 1).

Roomalaiskirjeen 5. luku alkaa suurenmoisella vakuutuksella siitä, että Jumala pitää vanhurskaana jokaista, joka uskoo Jeesukseen syntiensä sovittajana. Syntimme ovat saaneet aikaan vihollisuuden meidän ja Jumalan välille mutta Jeesus Kristus on saanut aikaan rauhansopimuksen. Usko liittää meidän tähän rauhansopimukseen ja pääsemme Jumalan yhteyteen.

Meille vakuutetaan, että Kristus on avannut meille tien Jumalan armoon. Emme ole päässeet Jumalan yhteyteen siis oman hyvyytemme tai onnistumistemme kautta. ”Päästä Jumalan armoon” tarkoittaa pelastusta Jumalan vihalta, pääsyä Jumalan lapsen asemaan ja olemista Jumalan rakkauden ja suosion kohteena.

Miten me pysymme tässä asemassamme? Samalla tavalla kuin siihen päästessämmekin, eli uskomalla Kristukseen. Usko yhdistää meidät Jumalan Poikaan lujasti ja varmasti. Ja uskon kautta me omistamme kaikki Jumalan lupaukset ja olemme Hänen yhteydessään.

Joku saattaa silti kokea, että hän on syntiensä ja epäonnistumistensa tähden Jumalan hylkäämä tai etäällä Hänestä. Tällöin kristitty saattaa ajatella, että hänen tulisi itse pyrkiä takaisin asemaansa olemalla parempi ja ”hengellisempi”. Sitä yrittämällä epätoivo vaan lisääntyy, koska omilla yrityksillä ei päästä Jumalan yhteyteen.

Perkele ja kaikki maailman voimat yrittävät estää meitä näkemästä Kristuksen armoa ja rakkautta. Perkeleen tavoitteena on uskotella meille, että Kristus ei riitä pelastukseen ja Jumalan yhteyteen. Silloin meiltä katoaa evankeliumi.

Me olemme siis Jumalan yhteydessä yksin Kristuksen tähden. Ja kun koemme olevamme ”ulkopuolella” tai etäällä, on yksi tie takaisin: turvautuminen Jeesukseen. Silloin olemme lujasti armon ytimessä.

Jumala ei hylkää sinua!

”Jumalani, Jumalani, miksi hylkäsit minut?” (Mark. 15: 34)

Olemme saattaneet tehdä monesti vääriä valintoja ja ajautua harhateille. Olemme joskus jopa tietoisesti toimineet vastoin Jumalan tahtoa ja maksaneet siitä kovaa hintaa. Ja olemme satuttaneet ihmisiä ympärillämme. Ymmärtäessämme omaa sisäistä pahuuttamme saatamme pelätä Jumalan hylkäävän meidät.

Jeesuksen suurin taakka ristillä taisi olla yhteyden katkeaminen Isään. Hän koki täydellisen ja harmonisen yhteyden rikkoutuvan ja Isän kääntävän Hänestä, Pojasta, katseensa sivuun. Miksi? Koska Jeesus otti kantaakseen sinun ja minun, meidän kaikkien synnit. Jumala ei voi hyväksyä syntiä eikä syntistä yhteyteensä, joten Isä hylkäsi Poikansa. Jeesus koki todellisen Jumalan hylkäämisen ja meni tolaltaan.

Jeesus suostui kokemaan Isänsä hylkäämisen, vihan ja tuomion meidän takia. Koska Hän on kokenut sen kaiken, me olemme vapaat. Uskoessamme Herraan Jeesukseen syntiemme sovittajana siirrymme Isän rakkaiksi lapsiksi.

Omatuntomme kyllä saattaa syyttää meitä elämästämme ja myös vihollisemme syyttää meitä lakkaamatta. Ehkä joku lukija kokee tälläkin hetkellä olevansa Jumalan selän takana, Hänen apunsa ulottumattomissa?

Kulkipa elämäsi millaisia latuja tahansa ja oli se sitten kuinka rosoista ja vaikeaa, sinua ei jätetä. Kolmiyhteinen Jumala on sitoutunut elämääsi. Kun koet omassatunnossasi Jumalan hylkäämäksi joutumista, ajattele Jeesusta ristillä. Siellä Hän koki tuomion puolestasi ja sen tähden sinä saat elää Jumalan kasvojen edessä ja suojassa.

Sinua etsitään ja sinut löydetään, sinua talutetaan ja kannetaan ja sinusta pidetään huolta – aina perille taivaaseen saakka.

Toivottomat saavat avun

”Hän lähestyi Jeesusta takaapäin ja kosketti hänen viittansa tupsua, ja heti verenvuoto tyrehtyi.” (Luuk. 8: 44)

Kapernaumissa asui eräs nainen, joka oli elämänsä kanssa täydessä umpikujassa. Hän oli pitkään sairastanut tautia, joka oli imenyt häneltä kaiken elämänhalun ja toivon. Päivät kuluivat kärsimyksessä ja yksinäisyydessä. Hän oli hakenut apua kaikkialta mutta kärsimys vain paheni vuosi vuodelta.

Sitten hän näki Jeesuksen. Oli hän nähnyt Jeesuksen noilla kaduilla aikaisemminkin mutta nyt hänen kuollut toivonsa heräsi – entä jos Jeesus kykenisi murtamaan epätoivon ja antamaan takaisin hänen elämänsä?

Nainen tunkeutui ihmisjoukon lävitse ja pääsi koskettamaan Jeesusta. Hän parani välittömästi. Vaikka ihmiset tungeksivat Jeesuksen iholla niin tämä yksi kosketus oli erilainen; Jeesus tunsi kuinka hänestä lähti parantavaa ja pelastavaa voimaa.

Tarinan nainen oli ehkä epätoivoisimmassa asemassa tuona päivänä Jeesuksen ympärillä olleessa ihmisjoukossa. Mutta hänen tarpeensa tähden hän kohtasi Jumalan syvemmin kuin toiset.

Ehkä sinäkin olet elämäsi kanssa toivottoman tuntuisessa tilanteessa? Ehkä näet elämäsi onnettomimpana verrattuna toisiin? Rukoilen, että vaikeutesi saavat sinut kurottautumaan Jeesusta kohti. Tarvitsevuudesta syntyvä uskon kosketus saa aikaan ihmeitä. Umpikujat voivat olla mullistavia kosketuspintoja Jumalan todellisuuteen.

 

 

Voi minun syntejäni!

”Onnettomuudet saartavat minut, niitä on lukematon määrä! Syntini ovat minut vanginneet, vieneet silmieni valon, niitä on enemmän kuin hiuksia päässäni, rohkeuteni on kadonnut.” (Ps. 40: 13)

Näin kuningas Daavid huudahti omasta elämästään Jumalan antaman tietoisuuden kautta. Mitä lähempänä Jumalaa elämme, sitä enemmän ymmärrämme omaa pimeyttämme. Syntikäsityksemme syvenee sitä mukaa kun käsitys Jumalan pyhyydestä vahvistuu. Ymmärrämme, ettei syntiä ole pelkästään se mitä teemme, vaan myös se hyvä mitä emme tee.

Oman syntisyyden ja syntien kokeminen vie helposti hengellisen rohkeuden. Kristitty saattaa kokea olevansa Jumalalle kelpaamaton ja Hänen apunsa ulkopuolella. Siitä syntyy piiloutumisen kierre, joka johtaa yhä syvempään hengelliseen pahoinvointiin ja ehkä myös näyttelyyn.

Evankeliumin ilosanoman ytimenä on Jeesus Kristus, joka on kuollut kaikkien syntiemme puolesta. Hän on ottanut kaikki meidän syntimme itselleen, jotta me voisimme olla niiden rangaistuksesta vapaat. Siksi kristitty voi huojentunein mielin ja uskon varmuudella huutaa Daavidin tavoin: ”Herra, ole armollinen, pelasta minut”.

Perkele osoittaa meidän syntejämme ja tahtoo erottaa meidät syntiemme sovittajasta, Herrasta Jeesuksesta Kristuksesta. Se saattaa olla syytöksissään oikeassa mutta ”unohtaa” mainita, että syntimme ovat jo poistettu meidän ja Jumalan väliltä.

Tule siis rohkeasti Jeesuksen luokse kaikkien syntiesi kanssa. Kerro Hänelle nekin synnit, joiden kanssa olet taistellut vuosikausia ja toistuvasti epäonnistunut.

Jeesus on sinua kohtaan armollinen. Hän pelastaa sinut.