Kuka voi syyttää kristittyä?

”Kuka voi syyttää Jumalan valittuja? Jumala – mutta hän julistaa vanhurskaaksi!” (Room. 8:33)

Kuka voi syyttää Jumalan lapsia? Saatana ainakin ja se tekee sitä meille jatkuvasti. Saatana syyttää meitä omassatunnossamme, ottaa esiin raamatunkohtia ja haluaa painaa meidät maahan ja tuhota uskomme. Sen syytökset ovat erittäin voimakkaita ja päätarkoitus niillä on erottaa meidät armollisesta Vapahtajasta.

Myös me ihmiset syytämme toisiamme. Osoittelemme toisiamme sormella ja näytämme löytämiämme puutteita. Ihminen myös monesti syyttää itse itseään. Itsesyytösten alta on joskus vaikeaa päästä pois.

Mutta on yksi taho, jonka suhtautumisella meihin on erityisen paljon merkitystä. Se on kolmiyhteinen Jumala. Hän on ainoa taho, joka todella pystyy syyttämään meitä synneistämme, koska Hän on Pyhä ja syntimme loukkaavat Häntä. Hän on myös se taho, jonka syytöksellä on merkitystä. Jos Jumala syyttää meitä, olemme kadotettuja.

Mutta voi mitä ihmettä! Jumala, joka voisi meitä syyttää, onkin julistanut meidät vanhurskaiksi! Hän on siis asettunut meidän puolellemme ja ja sanoo: ”En näe rakkaassa lapsessani mitään moitetta tai puutetta. Hyväksyn hänet yhteyteeni ja asetun suojelemaan häntä.”

Paavali jatkaa kysymällä, kuka voi tuomita meidät synneistämme kadotukseen. Vastaus on Kristus. Mutta Hän on kuollut syntiemme takia ja tänään rukoilee puolestamme. Hän on siis puolellamme! Jos Jumala on näin puolellamme, kuka voi olla meitä vastaan (8:31)? Kolmiyhteinen Jumala rakastaa ja armahtaa meitä. Muiden tahojen syytökset menettävät tämän armon suuruuden takia kaiken merkityksen. Voi mikä evankeliumin suunnaton kirkkaus!

Jos tietäisit minun syntini

”Tulkaa, käykäämme oikeutta keskenämme, sanoo Herra. Vaikka teidän syntinne ovat verenpunaiset, tulevat ne lumivalkeaksi. Vaikka ne ovat purppuranpunaiset, ne tulevat villanvalkoisiksi.” (Jes. 1:18)

Vaikka seurakunnissa opetetaan toistuvasti armoa ja syntien anteeksiantamusta Jeesuksen kuoleman ja ylösnousemuksen tähden, tapaan jatkuvasti ihmisiä, jotka kokevat jääneensä omien syntiensä vangeiksi. He kyllä uskovat Jeesuksen sovittaneen yleisesti ihmisten synnit mutta samalla ajattelevat, että ”jos vain tietäisit minun syntini, niin ymmärtäisit, ettei Jumala voi hyväksyä minua yhteyteensä”.

Saatana on mestari kiduttamaan meitä kristittyjä menneillä ja nykyisillä synneillämme. Hän on taitava muistuttamaan henkilökohtaisessa historiassamme tapahtuneista epäonnistumisista; Hän nostaa niitä mieleemme jatkuvasti ja jopa Raamattua käyttäen osoittaa, ettemme voi saada syntejämme anteeksi.

Hän on myös erittäin sinnikäs syyttäessään meitä kaikista nykyisistä lankeamisistamme. Hän osoittaa sormensa elämämme laadun suhteen ja lähes vääjäämättömästi todistaa, ettemme voi tällaisinamme olla Jumalan hyväksynnän ja rakkauden kohteita.

Miten helposti me uskommekaan Saatanan valheet! Käperrymme itsesääliin ja haluamme piiloutua sekä Jumalalta että toisilta kristityiltä.

Jesaja kirjoittaa verenpunaisista synneistä. Ne kuvaavat kaikkea sitä synnin kirjoa, jota ihmisen elämässä voi olla. Ne kuvaa sekä menneitä että niitä syntejä, joiden kanssa edelleen tappelemme. Ne kuvaavat pieniä ja suuria syntejä, tahallisia ja tahattomia. Mitä niille tapahtuu? Ne muuttuvat täysin valkeiksi. Miksi? Koska Jeesuksen veri pesee puhtaaksi jokaisesta synnistä, joka uskalletaan puolustelematta kertoa Jumalalle.

Kerron sinulle vielä salaisuuden. Luultavasti sinun epäonnistumisesi eivät ole sen suurempia kuin muidenkaan. Ja Jumalan silmissä kaikki ovat yhtä syntisiä. Olipa syyllisyytesi kuinka suurta tahansa, Jeesus tahtoo ottaa sen omakseen. Vastineeksi Hän tahtoo lahjoittaa sinulle hyvän ja puhtaan omantunnon.

Usko ilman tekoja?

”Tahdotko tietää, sinä turhanpäiväinen ihminen, että usko ilman tekoja on hyödytön.” (Jaak. 2: 20)

Voiko usko yksin pelastaa? Eikö uskossamme kuulu kuitenkin Jaakobin kirjeen mukaisesti näkyä myös toisille tekemämme hyvät teot? Pelastummeko siis kuitenkin uskon ja hyvien tekojemme yhteisvaikutuksesta?

Yksi hyvä teko riittää kaikille maailman ihmisille. Ja se teko ei ole meidän tekemämme, vaan Jeesuksen Kristuksen. Usko ottaa vastaan tämän hyvän teon – sijaiskuoleman – ja siinä on pelastus Jumalan vihasta ja kadotustuomiosta.

Miksi sitten Jaakob kirjoittaa, että usko ilman tekoja on kuollut? Onko hän väärässä? Ei, vaan luottamus Jeesukseen synnyttää hyviä tekoja toisille. Hyvät teot eivät pelasta eikä niillä luoda suhdetta Jeesukseen, mutta ne ovat seurausta Jumalan lahjan vastaanottamisesta.

Ongelmana taitaa usein olla se, että me niin mielellämme laskisimme omia näkyviä tekojamme ja siten olisimme ansaitsemassa Jumalan armoa? Meidän on vaikeaa luottaa siihen, että armo saisi meissä aikaan sitä hyvää, jota Jumala tahtoisi meidän osoittavan toisille.

Hyvien tekojen ehdoton tarpeellisuus on totta siksi, että elämme keskellä kärsivää maailmaa. Kohtaamme joka päivä ihmisiä, jotka tarvitsisivat kuuntelijaa, auttajaa, vierellä kulkijaa. Samoin me itsekin tarvitsemme alinomaa toisten apua.

Kristus tahtoo ojentaa kätensä kärsivien ihmisten puoleen. Hänen välikappaleinaan ovat ne sydämet, jotka ovat saaneet paljon anteeksi ja jotka ovat saaneet kokea ehdottoman armahduksen. Vain paljon saadessaan voi antaa paljon.  Teot seuraavat uskoa aina siellä missä syntinen ihminen saa kohdata rakastavan Kristuksen.

Ei enää vuorikiipeilyä

”Noudattakaa minun lakejani ja säädöksiäni. Ihminen, joka niitä noudattaa, elää niistä. Minä olen Herra.” (3. Moos. 18:5)

Raamattu kuvaa meille oikeastaan 2 erilaista pelastustietä. Vanha liitto tarjoaa pelastustieksi Jumalan lain noudattamista; joka siinä onnistuu täydellisesti, on vanhurskas (syytön) ja pelastuu. Uusi Testamentti antaa toisen pelastustien, uskon. Näiden kahden välistä eroa voisi kuvata esimerkilla vuorikiipeilystä.

Ajattele, että edessäsi on jättimäinen vuori ja sen laella sinua odottaa elämäsi tärkein palkinto. Koko elämäsi ajan joudut kiipeämään vuorta pitkin suurella vaivalla. Sinua saattaa myös pelottaa, että jos astut yhdenkin askeleen harhaan, putoat vuoren juurelle. Tämä on lain tie pelastukseen.

Kuvittele, että vuoren laelle olisikin toinen tie, hissi. Tällöin lepäisit hissikopissa ja pääsisit vaivaa näkemättä omistamaan palkinnon.

Roomalaiskirjeessä Paavali opettaa, että Jumala vanhurskauttaa meidät uskon kautta. Se tarkoittaa sitä, että Jumala antaa meille lahjaksi sen, mitä lain mukaan olisi pitänyt olla ansaitsemassa koko elämämme ajan: pelastuksen.

Uskosta vanhurskautumista voisi verrata siis vuorikiipeilyyn. Vaikka emme ole todellisuudessa nähneet kiipeämisen vaivaa, Jumala näkee meidät vuoren laella. Miksi? Koska Hänen Poikansa, Jeesus Kristus, kiipesi vuorelle ja hankki palkinnon puolestamme. Nyt Hän tahtoo antaa tuon palkinnon meille ilmaiseksi vain, koska Hän rakastaa meitä.

Evankeliumin ymmärtäminen on erittäin tärkeää. Jos emme ymmärrä, mitä Jumala on jo tehnyt puolestamme ja mitä Hän on meille lahjoittanut, alamme itse ansaita jotain, mitä meillä jo on. Se olisi yhtä mieletöntä kuin palata vuoren huipulta – palkinnon luota- takaisin lähtöpisteeseen ja aloittaa kiipeäminen.

Saisiko väsynyt levätä?

”Hän, joka on sanonut heille: `Tässä on lepopaikka, antakaa väsyneen levätä, tässä on levähdyspaikka.´Mutta he eivät ole tahtoneet kuulla.” (Jes. 28:12)

Kuinka paljon tämä elämä osaakaan ottaa voimille! Meitä kohtaavat työ- ja arkielämässä niin monet haasteet ja vaatimukset, että olemme taipumassa niiden alle. Hengellinen elämä saattaa myös väsyttää; siitä on saattanut tulla myös vaatimusten verkko, joka tiukkenee tiukkenemistaan.

Jesajan mukaan Jumala kutsui Israelin kansaa luokseen lepäämään. Kutsu parannukseen oli kutsu kääntyä elävään ja luottamukselliseen suhteeseen Jumalan kanssa. Jumala tahtoi olla kansalleen se lepopaikka ja turva, jota he tarvitsivat. Sitä kutsua ei kansa kuunnellut.

Jeesus Kristus kutsuu meitä tänään samalla tavalla lepäämään luokseen; kyseessä on sama Jumala ja sama kutsu. Koko hengellisen elämän tulisi alusta loppuun saakka olla lepoa Jeesuksen sovitustyön varassa.

Risti oli Jumalalle kärsimyksen, hylkäämisen ja kuoleman paikka, meille se on todellinen ja kestävä levähdyspaikka. Sinne saa tulla syntien runtelemat, mahdottomien ongelmien kanssa painivat ja epäonnistuneet kristityt. Jeesuksen luokse lepäämään kutsutaan kaikkia väsyneitä, nääntyneitä ja elämän pahoinpitelemiä ihmisiä.

Jeesuksen sydän murtuu yhä uudestaan nähdessään elämän ja syntien väsyttämiä lapsiaan. Hänen kutsussaan ei ole ehtoja. Epäusko esti Jesajan aikalaisia tarttumasta Jumalan lepoon. Jumala herättäköön meissä sitä uskoa, joka työntää meidät piiloistamme elävän Vapahtajan luokse – Hänen luonaan saa väsynyt levätä.