Langennut saa erityiskohtelun

”Mutta menkää sanomaan hänen opetuslapsilleen, myös Pietarille: `Hän menee teidän edellänne Galileaan. Siellä te näette hänet, niin kuin hän teille sanoi.´” (Mark. 16:7)

Pietari oli langennut pahasti. Hän oli tietoisesti kieltänyt tuntevansa millään tavalla Jeesusta yönä, jona Hänet tuomittiin. Hän ei kokenut enää kuuluvansa opetuslasten joukkoon. Syyllisyys ja häpeä rusensivat hänen sisintään.

On mielenkiintoista, että juuri ja ainoastaan Markuksen evankeliumi kertoo meille tämän pienen lisäyksen: ”myös Pietarille.” Tiedämme, että Markus kirjoitti evankeliuminsa Pietarin puheiden perusteella. Pietari on siis halunnut korostaa kuulijoilleen sitä, kuinka Jumalan armo tavoitti hänet. Hänet, joka ei olisi armoa enää ansainnut.

Noiden sanojen olisi kuulunut kuulua näin: ”menkää sanomaan hänen opetuslapsilleen, paitsi Pietarille…” Se olisi ollut oikein ja niin me olisimme luultavimmin tilanteen arvioineet.

Sen sijaan Pietari sai Jeesukselta erityismaininnan – häntä kutsuttiin nimeltä rakkauden ja armon piiriin.

Myös sinua kutsutaan nimeltä. Olet saattanut langeta pahasti etkä enää usko kuuluvasi Jumalan perheväen yhteyteen. Ehkä kuvittelet, että Jumalan armon sanat kuuluvat niille toisille opetuslapsille.

Mutta juuri sinä olet tärkeä. Sinä olet Jumalan silmissä ja sydämellä kaiken tavoittamisen arvoinen. Armo kuuluu myös sinulle.

Pölyhuiskat ja mattopiiskat

”Ei tietenkään, Kuinka me, jotka olemme kuolleet synnille, vielä eläisimme siinä?” (Room. 6:2)

Paavalia syytettiin toistuvasti liian leveästä armosta. Hän ei suostunut laittamaan Jumalan armolle ihmisehtoja ja siitä syystä hän sai vastustajia, jotka väittivät Paavalin julistaman armon tuovan mukanaan synnin puolustelemista ja suosimista.

Paavali vastasi syytöksiin opettamalla, että vain todellinen ja rajoittamaton Jumalan armo toimii kristityn elämässä pyhittävänä voimana. Hän kirjoitti, että kristitty ei voi elää sopusoinnussa ja hyvillä mielin synnin kanssa, siis harjoittaa tietoisesti synnin tekemistä. Mitä hän tarkoitti?

Kristitty taistelee syntejään vastaan ja haluaa päästä niistä eroon siksi, että Kristus on muuttanut asumaan hänen sydämeensä. Jeesuksella on kädessään imuri ja pölyhuiska ja hän tunnollisen perheenäidin/ -isän tavoin siivoaa asuntoaan kaikesta liasta.

Joskus Jeesus myös vie matot pihalle ja ottaa mattopiiskan käyttöönsä. Hän päättäväisesti tamppaa mattojamme, jotta niistä irtoaisi meitä ahdistavaa ja satuttavaa likaa irti. Tästä Raamattu opettaa, että rakastava Jumala kurittaa meitä meidän pyhityksen vuoksi (esim Hebr. 12:10).

Vaikka Jeesuksella riittää joka päivä siivoamista meidän kanssa, Hän ei koskaan lannistu eikä luovuta. Hän ei heitä siivousvälineitään nurkkaan ja jätä meitä painimaan itse pölyjemme kanssa.

Paitsi eräänä päivänä. Silloin Jeesus tulee hakemaan meitä taivaaseen – silloin saavat pölyhuiskat ja mattopiiskat jäädä toimettomiksi.

Tottelemattomuus ja armo

”Kun Herra asetti heille tuomareita, Herra oli kunkin tuomarin kanssa ja pelasti israelilaiset heidän vihollistensa käsistä niin kauaksi aikaa kun tuomari eli , sillä Herran kävi sääliksi, kun he voihkivat sortajiensa ja ahdistajiensa vuoksi.” (Tuom. 2:18)

Tuomarin kirja on kertomus Jumalan kansan jatkuvasta tottelemattomuudesta, synnistä, Jumalalle selän kääntämisestä ja toisaalta Jumalan säälivästä rakkaudesta ja armon riittävyydestä.

Tuomarien kirja käsittää n. 350 v. ajanjakson Joosuan kuolemasta Saulin hallituskauteen asti. Tuona aikana Israelin kansa eli luvatussa maassa mutta oli sekasorron tilassa. Nopeasti oli unohtunut Mooseksen ja Joosuan opetukset elämästä Jumalan yhteydessä – jokainen teki sitä, mikä itsestä tuntui parhaalta. Ja kun kansa unohti Jumalan, siitä seurasi kärsimystä.

Tuomarien kirjassa kuvataan seitsemän luopumusta ja seitsemän Jumalan armollista väliintuloa tuomarien välityksellä. Aina kun kansa koki joutuvansa ahtaalle, se huusi lopulta Jumalan puoleen. Ja joka kerta Jumala kuuli kansaa ja herätti sille voimallisen tuomarin auttamaan.

Tuomarien kirjassa kuvataan Jumalan säälivä rakkaus tottelemattomia ihmisiä kohtaan. On totta, että monesti me aiheutamme kärsimyksemme omilla valinnoillamme. Rikomme Jumalan Raamatussa ilmoitetun tahdon, käännämme Hänelle selkämme ja sen seurauksena joudumme mitä moninaisimpiin ongelmiin.

Mutta Jumalan armo on suurempi. Siellä missä yksikin ihminen huutaa hädissään Jumalaa apuun, Jumala kuulee ja Hänen myötätuntoinen sydämensä ei voi olla auttamatta.

Jumala on aina lähellä lapsiaan. Hän haluaa jatkuvasti pitää huolta meistäkin, jotka käännämme Hänelle selkämme. Hän lupaa, ettei elämämme voi mennä niin solmuun, ettei Hän haluaisi ja kykenisi auttamaan.

Jumala osoitti Tuomarien aikaan tottelemattomalle kansalleen anteeksiantamustaan ja sitoumustaan yhä uudelleen ja uudelleen. Meillä on sama Jumala tänään. Hän on aina vain yhden huokaisun päässä.

Liian monta väärää valintaa?

Lähdit vuosia sitten matkaan reippain mielin. Kuljit eteen päin Jumalan antama kartta käsissäsi. Siihen oli merkitty selkeä ja helpon näköinen reitti.

Sitten vastaasi tule vaikeita risteyksiä. Näit kyllä kieltomerkit ja yksisuuntaiset mutta jokin sinussa tahtoi valita toisin. Ja vaikka vastaasi tuli repaleisia ihmisiä, jotka varoittivat sinua valitsemastasi tiestä, olit silti huolettoman toiveikas.

Liian monen vaikean ja arveluttavan risteyksen jälkeen olet eksyksissä. Katsot karttaasi ja itket niitä päätöksiä, joissa päätit tehdä vastoin selkeitä karttamerkintöjä. Mikä silloin näytti houkuttelevalta ja hyvältä, jätti lopulta karvaan maun.

Ehkä koet olevasi umpikujassa? Labyrintti on päättynyt, etkä löytänyt tietäsi valoon? Omatuntosi syyttää sinua ja joudut sen edessä olemaan samaa mieltä.

Kalvava epäilys ei jätä sinua rauhaan: Jumala on jäänyt jonnekin matkan varrelle. Ehkä Hän ei jaksanut enää sitä viimeistä väärää valintaa?

Käperryt kokoon toivottoman tiesi päässä. Et osaa kuin itkeä. Mutta juuri siinä Hyvä Paimen on luonasi. Hän kerää kyyneleesi, katsoo sinua hellästi ja on valmiina ottamaan sinut harteillesi. Hänen seurassaan huomaat, kuinka seinät kaatuvat edessäsi ja olet keskellä anteeksiantamuksen ja armon vihreitä niittyjä.

Siellä niityllä huomaat toisenkin kotiin tuodun. Ja kolmannen. Sitten havaitset valtavan ihmisjoukon. Heidät on etsitty ja haettu, jokainen erikseen. He muodostavat Kristuksen rakastaman seurakunnan.

Saat muiden mukana ihastella Paimenen rakkautta ja huolenpitoa. Sinua ei koskaan hylätty.

Minä näin Herran!

”Kuningas Ussian kuolinvuonna minä näin Herran istuvan korkealla ja ylhäisellä istuimella, ja hänen viittansa liepeet täyttivät temppelin.” (Jes. 6:1)

Oletko koskaan valmistautunut illanviettoon tai juhliin ja nähdessäsi ystäväsi tajunnut, että olet aivan alipukeutunut? Sitä samaa koki Jesaja, kun hän näki Herran kirkkauden.

Profeetta Jesajan kutsumus oli vahva: Hän näki Herran kirkkauden ja tipahti polvilleen. Jumalansa läsnäolossa tapahtui jotakin – hän ymmärsi olevansa syntinen. Hän huudahti, että hänellä oli saastaiset huulet ja koki olevansa Jumalan pyhyyden edessä tuhon oma.

Tämä sama kokemus on tärkeä meille kaikille – me emme ymmärrä omaa syntisyyttämme tai tarvitsevuuttamme ennen kuin Herra ilmestyy meillekin. Sitä ennen vertaamme itseämme toisiimme; sen jälkeen vertaamme itseämme Herraan Jeesukseen Kristukseen.

Miten Jumala ilmestyy meille? Tänään Jumalan Henki puhuu meille Raamatun kautta. Raamatun, hengellisten kirjojen, puheiden tai ystävän sanojen kautta Pyhä Henki näyttää meille sekä itsemme Jumalan valossa että Jeesuksen hankkiman armon.

Herran läsnäolossa ihminen ei kasva suureksi vaan pieneksi. Hän alkaa nähdä itsessään sellaista syntisyyttä, jota ei ollut aikaisemmin ymmärtänyt. Ehkä silloin mekin huomaamme, miten saastaiset huulet meillä on? Miten huulemme puhuvat pahaa toisista ja kiitoksen sijaan napisevat Jumalaa vastaan?

Pieniksi kasvaneille tarjotaan suuri Kristus. Siinä on hengellisen elämän salaisuus.