Armo synnyttää Herran pelon

”Kunpa kulkuni olisi vakaa, kunpa aina seuraisin sinun määräyksiäsi!” (Ps. 119: 5)

Kristuksen hyvyys ja rakkaus meitä kohtaan synnyttää meissä halua palvella Häntä, olla Hänelle kuuliaisia ja kysellä, mitä Hän tahtoo. Armo synnyttää vastarakkauden Jeesusta kohtaan.

Jeesus sanoi, että joka rakastaa Häntä, noudattaa Hänen käskyjään (Joh. 14:15). Käskyt eivät synnytä rakkautta, vaan Kristuksen suunnaton hyvyys meitä kohtaan.  Seurauksena siitä me haluamme sydämestämme olla kuuliaisia ihanalle Vapahtajallemme. Johannes lisää, etteivät Jeesuksen käskyt ole raskaat; Jeesus ei ole uusi Mooses (1. Joh. 5: 3). Jeesus käskee meitä rakastamaan toisiamme ja rakkaus täyttää koko lain. Kristus meissä rakastaa ja me saamme olla Hänen rakkautensa astioita. Olisiko vielä niin, että mitä särkyneempi astia, sitä enemmän rakkautta ja armoa vuotaa toisille?

Armo ei sodi Herra pelkoa vastaan vaan vie meidät oikealle paikalle Jumalan eteen. Armo synnyttää meissä halua kunnioittaa Jumalaamme. Me ymmärrämme, että Hän on Kaikkivaltias Pyhä Jumala ja samaan aikaan hellä Hyvä Paimen. Herran pelko ei ole varsinaisesti pelkoa Jumalaa kohtaan, sillä rakkaudessa ei Johanneksen mukaan ole pelkoa (1. Joh. 4: 16-18). Se on Jumalan kunnioittamista ja sen ymmärtämistä, että Hän on aina meidän yläpuolellamme. Herran pelko vaikuttaa sitä, että me haluamme ymmärtää, mitä Hän sanoo meille Raamatussa ja tahdomme totella Häntä.

Kristityn sisälle tulee uudestisyntymässä uusi halu elää pyhää elämää. Kristitty huokailee Psalmin kirjoittajan tavoin, että ”kunpa seuraisin aina määräyksiäsi”. Tämän sisäisen toiveen ja halun pitää hengissä Jumalan ansioton rakkaus meihin itsessämme syntisiin. Se pysyy yllä lankeemusten ja pimeyksien keskelläkin – kristittyyn sattuu, että hän synneillään murehduttaa Jumalan Pyhää Henkeä. Hän tulee sisäisen jumalakaipuun ja Herran pelon viemänä aina uudestaan Kristuksen luokse armahdettavaksi ja autettavaksi. Kristityn sydämestä nousee hiljainen, Augustinuksen muotoilema pyyntö Jeesukselle: ”Käske mitä tahdot, anna mitä käsket.”

armosynnyttaaherran_metsätähti

Jeesus sanat tuovat ilon

”Olen puhunut teille tämän, jotta teillä olisi minun iloni sydämessänne ja teidän ilonne tulisi täydelliseksi.” (Joh. 15: 11)

Jeesus opetti olevansa viinipuu ja kehotti opetuslapsiaan pysymään Hänen rakkaudessaan. Tämä armo synnyttäisi heissä ilon, jota eivät voi kärsimykset varastaa.

Jotkut ajattelevat Jeesuksen olevan kuin toinen Mooses, joka käskee meitä täyttämään uuden testamentin ”lakia”. Ainoa ero on siinä, että vaatimukset osittain vaihtuvat, mutta ajatus pysyy samana: tee näin niin saat elää. Mutta eihän siinä ole mitään iloa, vain orjan asema, joka johtaa hengelliseen uupumiseen ja katkeroitumiseen.

Jeesuksen antama ilo tulee siitä ymmärryksestä, mitä Hän on meille. Nimittäin Hän on meidän syntiemme anteeksiantamus ja meidän Elämämme. Jeesus kutsuu meitä jatkuvasti yksinkertaiseen luottamussuhteeseen kanssaan. Sellaiseen suhteeseen, jossa Hän saa tarjota meille ilmaiseksi kaiken sen, mitä Jumalasuhteeseemme tarvitsemme. Hän on tullut kiroukseksi puolestamme, jotta Jumala voi nyt siunata meitä täydeltä laidalta (Gal. 3:13-14). Ajattele, Jumala tahtoo siunata sinua tänään! Minkä tähden? Koska Hän on itse raivannut tieltä pois kaikki erottavat esteet ja Hän rakastaa sinua. Eikö tästä evankeliumista synny suorastaan riemu!

Kristillisen ilon tuo Jumalan läheisyys ja rakkaus. Jeesus pyytää meitä pysymään Hänen rakkaudessaan ja se on keskeistä. Kun me pysymme armon kantamana, silloin me sisältä käsin tahdomme täyttää Hänen käskyään, eli rakastaa toisiamme. Rakkaus syntyy sieltä käsin, että on ensin itse rakastettu. Armo saa rakkauden muodon silloin, kun se saa olla meille vapaata syntien anteeksiantamusta ja Jumalan siunausta. Jos laitamme siihen yhdenkin ehdon, häviää myös rakkautemme.

jeesussanattuoilon_DSC02207

Jos tietäisit minun syntini

”Tulkaa, käykäämme oikeutta keskenämme, sanoo Herra. Vaikka teidän syntinne ovat verenpunaiset, tulevat ne lumivalkeaksi. Vaikka ne ovat purppuranpunaiset, ne tulevat villanvalkoisiksi.” (Jes. 1:18)

Vaikka seurakunnissa opetetaan toistuvasti armoa ja syntien anteeksiantamusta Jeesuksen kuoleman ja ylösnousemuksen tähden, tapaan jatkuvasti ihmisiä, jotka kokevat jääneensä omien syntiensä vangeiksi. He kyllä uskovat Jeesuksen sovittaneen yleisesti ihmisten synnit mutta samalla ajattelevat, että ”jos vain tietäisit minun syntini, niin ymmärtäisit, ettei Jumala voi hyväksyä minua yhteyteensä”.

Saatana on mestari kiduttamaan meitä kristittyjä menneillä ja nykyisillä synneillämme. Hän on taitava muistuttamaan henkilökohtaisessa historiassamme tapahtuneista epäonnistumisista; Hän nostaa niitä mieleemme jatkuvasti ja jopa Raamattua käyttäen osoittaa, ettemme voi saada syntejämme anteeksi.

Hän on myös erittäin sinnikäs syyttäessään meitä kaikista nykyisistä lankeamisistamme. Hän osoittaa sormensa elämämme laadun suhteen ja lähes vääjäämättömästi todistaa, ettemme voi tällaisinamme olla Jumalan hyväksynnän ja rakkauden kohteita.

Miten helposti me uskommekaan Saatanan valheet! Käperrymme itsesääliin ja haluamme piiloutua sekä Jumalalta että toisilta kristityiltä.

Jesaja kirjoittaa verenpunaisista synneistä. Ne kuvaavat kaikkea sitä synnin kirjoa, jota ihmisen elämässä voi olla. Ne kuvaa sekä menneitä että niitä syntejä, joiden kanssa edelleen tappelemme. Ne kuvaavat pieniä ja suuria syntejä, tahallisia ja tahattomia. Mitä niille tapahtuu? Ne muuttuvat täysin valkeiksi. Miksi? Koska Jeesuksen veri pesee puhtaaksi jokaisesta synnistä, joka uskalletaan puolustelematta kertoa Jumalalle.

Kerron sinulle vielä salaisuuden. Luultavasti sinun epäonnistumisesi eivät ole sen suurempia kuin muidenkaan. Ja Jumalan silmissä kaikki ovat yhtä syntisiä. Olipa syyllisyytesi kuinka suurta tahansa, Jeesus tahtoo ottaa sen omakseen. Vastineeksi Hän tahtoo lahjoittaa sinulle hyvän ja puhtaan omantunnon.

Salatut synnit ovat raskas paino

”Sillä syntieni taakka on kohonnut yli pääni. Kuin raskas kuorma se painaa minua yli voimieni.” (Ps. 38:5)

Älä uskoo petusta, jonka mukaan kristitty ei tee enää syntiä. Kristitty on yhtä aikaa syntinen ja pyhä – itsessään hän on vajavainen, heikko ja syntinen, Kristuksessa hän on täydellinen ja pyhä.

Daavid koki elämässään synnin raskasta painoa. Hän kirjoitti kokemuksiaan sellaisen synnin painosta, jota ei oltu viety Jumalan eteen ilman selittelyjä.

Me monet koemme häpeää syntisyytemme tähden. Haluamme vaieta synneistämme ja mennä piiloon, koska emme voi uskoa, että meitä voitaisiin armahtaa. Piiloissamme yritämme parantaa itseämme vain huomataksemme, että synnin kierre pahenee.

Salatut synnit johtuvat juuri häpeästä. Ehkä olemme joskus yrittäneet kertoa ongelmistamme jollekin ystävällemme mutta joutuneet huomaamaan, että myötäelämisen ja avun sijaan olemme saaneet tuomitsevia katseita ja asenteita?

Salatut synnit elämässämme ovat niistä lankeamisia ja ongelmia, joista emme uskalla kertoa kenellekään, emme edes Jumalalle. Ne muodostuvat aikaa myöten aina raskaammaksi painoksi yllemme ja jossain vaiheessa ne kuluttavat kaikki voimamme.

Jeesus Kristus kutsuu meitä tänäänkin Hänen valkeuteensa. Hän pyytää meitä ulos häpeän ja epäonnistumisten täyttämästä elämästä ja tahtoo lahjoittaa meille varman ja kattavan anteeksiantamuksen ja armon. Hän ei pyydä meitä korjaamaan itse elämäämme, koska tietää, ettemme siihen kykene.

Syntien paino on meille liian raskas kantaa. Juuri sen painon Vapahtajamme tahtoo ottaa harteiltamme ja lahjoittaa meille vapauden. Miten se voi tapahtua? Se toimii siellä, missä syntinen ihminen uskaltautuu kertomaan Jeesukselle kaiken sen, mitä haluaisi piilotella.

Ehkä olet mielestäsi langennut jo liian monta kertaa? Tai ehkä olet langennut liian pahasti? Ehkä ajattelet, ettet pysty enää kohtamaan Jeesusta häpeäisi tähden? Mutta tiedätkö mitä? Juuri sinua Hän rakastaa ja juuri sinun syntisi Hän haluaa antaa anteeksi, tänään!

Usko ilman tekoja?

”Tahdotko tietää, sinä turhanpäiväinen ihminen, että usko ilman tekoja on hyödytön.” (Jaak. 2: 20)

Voiko usko yksin pelastaa? Eikö uskossamme kuulu kuitenkin Jaakobin kirjeen mukaisesti näkyä myös toisille tekemämme hyvät teot? Pelastummeko siis kuitenkin uskon ja hyvien tekojemme yhteisvaikutuksesta?

Yksi hyvä teko riittää kaikille maailman ihmisille. Ja se teko ei ole meidän tekemämme, vaan Jeesuksen Kristuksen. Usko ottaa vastaan tämän hyvän teon – sijaiskuoleman – ja siinä on pelastus Jumalan vihasta ja kadotustuomiosta.

Miksi sitten Jaakob kirjoittaa, että usko ilman tekoja on kuollut? Onko hän väärässä? Ei, vaan luottamus Jeesukseen synnyttää hyviä tekoja toisille. Hyvät teot eivät pelasta eikä niillä luoda suhdetta Jeesukseen, mutta ne ovat seurausta Jumalan lahjan vastaanottamisesta.

Ongelmana taitaa usein olla se, että me niin mielellämme laskisimme omia näkyviä tekojamme ja siten olisimme ansaitsemassa Jumalan armoa? Meidän on vaikeaa luottaa siihen, että armo saisi meissä aikaan sitä hyvää, jota Jumala tahtoisi meidän osoittavan toisille.

Hyvien tekojen ehdoton tarpeellisuus on totta siksi, että elämme keskellä kärsivää maailmaa. Kohtaamme joka päivä ihmisiä, jotka tarvitsisivat kuuntelijaa, auttajaa, vierellä kulkijaa. Samoin me itsekin tarvitsemme alinomaa toisten apua.

Kristus tahtoo ojentaa kätensä kärsivien ihmisten puoleen. Hänen välikappaleinaan ovat ne sydämet, jotka ovat saaneet paljon anteeksi ja jotka ovat saaneet kokea ehdottoman armahduksen. Vain paljon saadessaan voi antaa paljon.  Teot seuraavat uskoa aina siellä missä syntinen ihminen saa kohdata rakastavan Kristuksen.