Alusta perille saakka

”Silloin Mooses ja israelilaiset lauloivat Herralle tämän laulun: `Minä laulan Herralle, sillä hän on ylen korkea! Hevoset ja miehet hän mereen syöksi.´” (2. Moos. 15: 1).

Toisen Mooseksen kirjan luku 15 opettaa kristittyjä siitä, miten Jumala johtaa kansaansa alusta loppuun saakka. Laulu virisi israelilaisten huulille, kun he olivat meren poikki kävellessään pelastuneet Egyptin orjuudesta.

Laulussa on kolme kohtaa, jotka rohkaisevat lukijaansa. Jakeessa kaksi puhutaan matkan alkupisteestä: ”hän tuli minulle pelastukseksi.” Jumala astui Kristuksessa alas maailmaan pelastamaan juuri sinua ja minua. Hän kutsui meidät yhteyteen kanssaan.

Jakeessa 17 puhutaan lopullisesta pelastuksesta. Minkä varassa israelilaiset pääsivät luvattuun maahan? Minkä varassa kristityt tulevat lopulta pääsemään taivaaseen? ”Sinä viet heidät perille…” Jumala ilmoittaa olevansa kyllin vahva ja päättäväinen taatakseen onnellisen loppukohtauksen.

Entä sitten itse alku- ja loppupisteiden välissä oleva matka? Siihen vastaa jae 13: ”Sinä johdatit armossasi tätä kansaa, jonka lunastit…” Matkan aikana Jumalan armo ei lopu. Se riittää kaikenlaisiin päiviin. Alusta perille saakka.

Synnin seuraukset

”Kun kaikki tämä kohtaa sinua, siunaus niin kuin kirouskin, jotka minä olen asettanut sinun eteesi, niin silloin sinä menet itseesi kaikkien kansojen keskellä, joiden luo Herra, sinun Jumalasi, on sinut karkottanut” (5. Moos. 30:1).

Synti on tuhovoima. Kun minä toimin vastoin Raamatun elämää suojelevia ohjeita, rikon sekä itseäni että usein myös toisia ihmisiä.

Israel joutui syntiensä tähden pakkosiirtolaisuuteen. Myös kristitty joutuu usein kantamaan syntiensä seurauksia. Jumalan käskyjen rikkominen saattaa johtaa ihmissuhteiden rikkoutumiseen ja monenlaiseen kurjuuteen.

Mutta Jumala kuulee erityisen tarkkaavaisesti syntiensä tähden särkyneen ihmisen huokauksia. Siellä missä yksi ihminen menee itseensä ja ottaa vastuun elämästään, siellä armo on jo kääntämässä uutta sivua.

Synti voi todella rikkoa elämän. Mutta armo on syntiä suurempi todellisuus. Ei ole olemassa syvyyttä eikä etäisyyttä, josta Jumala ei lapsiaan pelastaisi. Särkyneellä on lupaus elämästä ja yltäkylläisyydestä.

Synti on saattanut särkeä menneisyyden mutta armo voi lahjoittaa mennyttä rikkaamman elämän Vapahtajan seurassa.

Tahdotko allekirjoittaa kuolemantuomiosi?

”Jeesuksen mukana kulki suuri joukko ihmisiä. Hän kääntyi ja sanoi heille…” (Luuk. 14:25).

Jeesus opetti suurista juhlista, joihin kutsuttiin ojien pohjalta syntiset, epäonnistuneet ja kastittomat ihmiset. Jumalan armo oli Hänen opetuksessaan tinkimättömän avara.

Mutta tinkimätön Hän oli kaikessa olemisessaan. Kesken kansannousun ja pullistelevan seuraajajoukon Hän kajauttaa ilmoille sanat, joiden takia monet jättivät Hänet. Miten paheksuttavaa oli puhua oman ristinsä kantamisesta! Sehän oli veristä puuhaa.

Jeesus opetti seuraajiaan Taivaan valtakunnan salaisuudesta: antaessaan saa, eksyessään löytää ja kuollessaan elää. Risti oli kuolemantuomio ihmisen minä-elämälle.

Jeesus tahtoo olla elämämme Herra ja keskus, josta teemme päivittäiset matkamme. Hän ei pakota, vaan kysyy: ”Tahdotko?”

Risti tarkoittaa kipua ja kuolemaa. Mutta vain se osa kuolee, joka estää uutta elämää. Ja uusi on verrattomasti vanhaa parempaa.

Tahdotko?

Keneen Herra mielistyy?

”Ei hänelle kelpaa hevosen voima, ei hän mielly miehen jalkojen nopeuteen. Herra mieltyy niihin, jotka häntä pelkäävät, niihin, jotka panevat toivonsa hänen armoonsa” (Ps. 147: 10,11).

”Hänen tulee kasvaa, minun vähetä”, totesi Johannes Kastaja. Se on myös kristityn salainen resepti. Vähenemisessä luottamus omaan kyvykkyyteen ja tahdonvoimaan kyseenalaistuu. Mitä jää jäljelle?

Jos Jumala ei voi mieltyä minun suuruuteen ja vahvuuteen, mihin sitten? Hän mieltyy niihin, jotka pelkäävät häntä. Pitäisikö minun pelätä Jumalaa, jota Jeesus usutti jokeltelemaan isiksi?

Epävarmasta ja luotaantyöntävästä pelosta ei tässä Herran pelkäämisessä ole kysymys. Enemmän meitä kehotetaan nostamaan katseemme Jumalaamme ja luottamaan Hänen voimaansa.

Keneen Herra mielistyy? Kristittyyn, joka nostaa kätensä tarvitsevuuden merkiksi ja pyytää apua. Kristittyyn, joka ei uskalla enää luottaa itseensä vaan laittaa toivonsa Jumalan armon riittävyyteen.

Silloin jumala saa olla Jumala. Se on Herran pelkoa, se on toivon kiinnittämistä armoon. Silloin taivas iloitsee.

Onko sinulla elämässäsi ns. salaisia syntejä?

Luulen, että moni meistä joutuu myöntymään. Salaiset synnit ahdistavat ja pelottavat meitä.

Salaiset synnit muodostuvat yleensä seuraavasti: koemme itsessämme vetoa syntiin: vääränlaisia ajatuksia, tunteita ja tekoja. Lankeamme samoihin asioihin toistuvasti. Haluamme kertoa näistä ongelmistamme toisille kristityille ja kaipaamme ymmärrystä sekä apua.

Huomatessamme, ettei kokemillemme kivuille ja heikkouksille ole tilaa eikä lupaa, emme enää halua tuoda niitä esille. Ymmärrämme, että niitä tulee hävetä ja ne ovat parempi piilottaa sielun syvyyksiin.

Salaamme heikkoutemme ja synnilliset taipumuksemme, koska olemme tulleet niitä vilpittömästi jakaessamme torjutuiksi. Olemme kokeneet olevamme toisten kristittyjen seurassa outoja ja vääränlaisia.

Salatut synnit muodostuvat siis siitä, että häpeän ja syyllisyyden takia kätkemme ne sisällemme. Tästä seuraa, että kannamme niitä sisällämme kuin raskaita kiviä – ne kuluttavat meitä. Pelkäämme myös, että muut lopulta näkevät meidän ”salaisuutemme” ja torjuvat meidät.

Mitä salatuille synneille tapahtuu, kun ne uskalletaan peittelemättä ja selittelemättä kertoa Jeesukselle. Niistä tulee anteeksiannettuja syntejä. Syyllisyytemme ja häpeämme vaihtuu armoon ja hyväksymisen kokemukseen. Tästä muodostuu kristityn ilo – Kristus näkee kaikki ongelmani ja Hän on niitä suurempi. Hän ottaa syntini omakseen, nekin joista en ole päässyt irti.

Kutsun meitä tänään uskaltamaan olla Jumalalle aitoja ja näkyviä. Hän tietää kaiken, mitä me peittelemme ja häpeämme. Hän haluaa antaa meille vapauden ja anteeksiantamuksen. Niin salaisista synneistä tulee anteeksiannettuja syntejä. Anteeksiannetut synnit ovat unohdettuja syntejä.