Voiko armoa käyttää väärin?

”Laki kuitenkin tuli väliin, jotta rikkomus tulisi suureksi. Mutta missä synti on tullut suureksi, siellä on armo tullut ylenpalttiseksi” (Room. 5: 20).

Joskus näyttää siltä, että me kristityt pelkäämme armon esilläpitämistä. Monesti kuuleekin ajatuksen siitä, että ”liiallinen” armo johtaa välinpitämättömyyteen ja syntien puolustelemiseen.

Voiko Jumalan armoa käyttää väärin? Mielestäni kysymys on nurinkurinen. Vastaus on kyllä, jos armo käsitetään vain ajatuksen tasolla, kuin teoriana tai käyttötavarana. Sen sijaan, jos Jumalan armo otetaan vastaan sydämen tasolla, silloin armosta tulee kristityn suurin aarre ja koko elämän käyttövoima.

Tällaisen armon korostamista ei tarvitse pelätä eikä suitsia. Se on ja pysyy Jumalan ansiottomana lahjana syntiselle. Se johtaa meidät henkilökohtaiseen suhteeseen personoidun Armon, Jeesuksen kanssa. Koko ajatus armon ”käytttämisestä” on siis yhtä outoa kuin ajatus Jumalan ”käyttämisestä”.

Mitä sitten kun armossa elävä kristitty tekee syntiä? Onko se armon väärinkäyttämistä? Ei, sillä jokainen kristitty tekee syntiä. Eikä kyse ole vain yksittäisistä teoista, vaan synti edelleen asuu kristityssä (Room. 7). Juuri jatkuvan syntisyytensä takia Jumalan omat tarvitsevat Hänen armoaan.

Älä pelkää siis käyttäväsi armoa liikaa tai väärin, vaan laita toivosi sen varaan. Siis Jumalan varaan. On hyvä muistaa, että armoa tarvitsevat vain ne, jotka näkevät oman puutteellisuutensa.

Armon mitta ei ole pieni

”Minun armoni riittää sinulle, sillä voimani tulee täydelliseksi heikkoudessa” (2. Kor. 12:9).

Antaako Jumala anteeksi syntini? Entäs jos lankean jatkuvasti samoihin asioihin? Riittääkö Jumalan armo minun suuriin synteihini?

Jumala ei anna armoaan kuin pienellä mitalla aina kun sitä pyydämme. Hän on jo armahtanut meidät Kristuksen sovitustyön kautta kokonaan. Se tarkoittaa sitä, että kaikki armo peittää alleen kaikki syntimme.

Jeesus opetti, että palvelija oli kuninkaalle velkaa 10000 talenttia. Se oli valtava määrä. Palvelija oli ottanut velkaa yhä uudestaan ja käyttänyt rahansa väärin. Hän oli siis tehnyt paljon syntiä.

Hänet armahdettiin ehdoitta. Niin armahdetaan meidätkin.

Jumalan armon mitta on niin suuri, että se riittää sinun kaikkiin todellisiin synteihisi.

Armon suuruus luo meihin samalla anteeksiantavaa mieltä toisiamme kohtaan.

Lamput loistamaan!

”Sinä saat minun lamppuni loistamaan. Herra, minun Jumalani, valaisee pimeyteni” (Ps. 18:29.

Jeesus kehottaa meitä kristittyjä olemaan maailmalle valona. Monessa kohtaa meitä kutsutaan olemaan ”palavia” ja näyttämään kristillistä uskoa ja rakkauttamme ympärillä oleville ihmisille.

Monet ahdistuvat Jeesuksen sanoista ja kokevat, ettei heistä loista mitään hyvää. He näkevät vain oman pimeytensä ja surullisina toteavat, ettei Jumala voi loistaa heidän kauttaan.

Daavid antaa ihanan lupauksen masentuneille kristityille: Jeesus saa meidän lamppumme palamaan! Se ei olekaan meidän tehtävämme. Me olemme kuin kuori, jonka sisään Jeesus puhaltaa oman liekkinsä.

Miten Jeesus saa valonsa näkymään meissä? Hän itse sanoi, että joka on saanut paljon anteeksi, rakastaa paljon. Kun Hänen käsittämättömän suuri armonsa kohtaa meidän hyytävän pimeyden, meissä syttyy kiitollisuuden roihu.

Jeesus itse loistaa Häneen uskovissa ihmisissä. Hän saa meissä aikaan sen, mitä itse emme pysty tekemään. Saamme levätä Jeesuksen anteeksiantamuksessa. Kun armo saa kyllästää meitä, se peittää pimeytemme ja Kristus loistaa meissä kuin majakka myrskyn keskellä!

Armoa ja totuutta

”Jeesus sanoi hänelle: `Mene kutsumaan miehesi ja tule tänne” (Joh. 4:16).

Johanneksen evankeliumin alussa sanotaan, että ”armo ja totuus ovat tulleet Jeesuksen Kristuksen kautta.” Armo ja totuus liittyvät aina toisiinsa. Sen sai Sykarin kaivon nainenkin kokea vapauttavalla tavalla.

Nainen oli ihmisten silmissä hylkiö. Takana oli monia rikkoutuneita ihmissuhteita ja nykyinenkään parisuhde ei ollut kunniallinen.

Jeesus tahtoi kohdata naisen ja vuodattaa armonsa hänen janoavaan sieluunsa. Sitä ennen piti kohdata oma kipeä elämä: ”Mene kutsumaan miehesi.” Jeesus kutsui naista avaamaan kipeät haavansa ja kohtaamaan väärät valintansa. Hän ei tahtonut syyttää ja lyödä vaan vapauttaa.

Nainen tunnusti, ettei hänellä ollut miestä. Ehkä hän nielaisi lopun mutta Jeesus auttoi: ”Viisi miestä sinulla on ollut, ja se, joka sinulla nyt on, ei ole sinun miehesi.” Jeesus aukaisi kipeän haavan, joka oli vuotanut ja märkinyt vuosia.

Armoa ei voi olla ilman totuutta. Eikä oman elämän totuutta uskalla katsoa ilman armoa.

Jeesus tahtoo avata myös meidän märkivät haavamme. Päälle liimatut laastarit eivät toimi. Emme tahtoisi katsoa elämäämme rehellisin silmälasein, koska pelkäämme syytöstä ja tuomiota. Mutta Jumalan armo on aina enemmän kuin elämämme totuus. Jumalan armo on aina enemmän kuin mitkään epäonnistumisemme.

Sykarin kaivon nainen sai kohdata armollisen Vapahtajan. Jeesus kohtasi hänen häpeänsä ja antoi tilalle vapautuksen ja ihmisarvon. Sitä Hän haluaa tehdä meille jokaiselle.

Ota minut suojaasi

”Sotajoukkojen Jumala, palaa takaisin! Katso taivaasta ja näe! Ota hoitoosi tämä viiniköynnös ja suojaa tämä taimi, minkä oikea kätesi istutti” (Ps. 80:15,16).

Sinä löysit minut orpona kivisestä louhoksesta. Istutit minut hyvään maahan. Juureni saivat painua syvälle Sinun armoosi ja rakkauteesi. Kastelit minua huolenpidollasi ja ravitsit minua pelastusteoillasi.

Sitten tuli kaikki nämä myrskyt. Juureni kestivät ensimmäiset tuulet ja mutta nyt: katso taivaasta ja näe! Huomaa, miten myrskyt puhaltavat ylitseni yhä uudelleen ja juureni ovat katkeamassa.

Ota minut hoitoosi, suojaa minua kädelläsi! Ole Sinä minulle kuin suojaava katos rankkasateella, kuin muurattu seinä myrskyssä.

Jos sinä et pidä minusta huolta, nämä myrskyt vievät minut mukanaan. Silloin minulle jää vain katkenneet juuret; haaleat muistot sinun armosi maaperästä.

Pidä siis taimestani – elämästäni – huolta. Käske myrskyjen laantua. Tai jos niiden täytyy edelleen puhista, anna juurieni kasvaa yhä syvemmälle Sinuun.