Tuskan ja vääryyden maailma

”Sinä olet sen nähnyt, silä sinä havaitset vaivan ja tuskan…” (Ps. 10: 14).

Tämä luomasi maailma, Jumala, on perustoiltaan vääntynyt vinoon. Täällä onni ei jakaudu tasaisesti ja keväisen nuppuun puhjennutta iloa saattaa seurata kulman takana sanomattomat kivut.

Tässä luomassasi maailmassa toiset saavat lennellä vapaina ja nauttia lempeistä lounaistuulista, toiset ovat halki elämänsä kuin moukarin alla taottavana.

Tämä maailma, jonka piti olla ilon, jakamisen ja yhteyden luja valtakunta, on pistoutunut kuin huone, jonne on heitetty kranaatti.

Liian paljon kauniiden liljojen tilalla on toivotonta tuhkaa ja toisille suunnatun välittämisen sijaan on tullut yhteyttä repivä itsekkyys.

Mutta Jumala, Sinä et ole hylännyt maailmaasi, joka on parantumattomasti sairas ja jossa sen asukkaat itkevät vaivojensa alla.

Ei, Sinä olet astunut alas, ottanut maailmasi uudelleen harteillesi ja vetänyt sydämeesi jokaisen kyyneleen ja jokaisen elämänhalun vievän tuskan.

Sinä rakastat maailmaasi, joka on armotta pilalla. Sinä olet avannut sen armottomuuteen armon ja arvottomuuteen arvon.

Ja Sinä olet luvannut nähdä maailmasi jokaisen elävän yksilön. Nekin, jotka kokevat olevansa jo kivusta kuolinkankeita. Sinä olet luvannut nähdä, astua vierelle, jakaa kaikki suru ja ottaa toivoton sydäntäsi vasten.

Sinulle minä annan sairaan maailmasi ja sairaan sydämeni tuottaman kivun. Sinä olet luvannut. Sinä olet luvannut.

Rauhoitu, sydämeni!

Sellaisen Jumalan minä tarvitsen!

”… kuinka usein minä olenkaan tahtonut koota sinun lapsesi, niin kuin kana kokoaa poikansa siipiensä alle! Mutta te ette ole tahtoneet” (Matt. 23: 37).

Muutama päivä sitten Iiris toi ensimmäistä kertaa takapihamme nurmelle yhden kolmasta meille syntyneestä kananpojasta, nimeltään Esikon. Hän on heti syntymästään saakka ollut hyvin virkeä tapaus ja juossut ympäri Iiriksen huoneen lattialla ollutta kotiaan: ilmastoitua häkkiä, jossa on lämmityslaite ym.

Katsoin vieressä, kun Esikon jalat osuivat nurmelle. Olimme varmoja, että saisimme kokea minikoossa ”Rocky” -elokuvasta tutun kanajahdin. Mutta ei, Esikko pyöritteli päätään, oli paikallaan ja lopulta hakeutui polvillaan sitä ihastelleen Iiriksen syliin.

Muistan Iiriksen ensimmäisen kommentin hänen laittaessaan Esikkoa maahan: ”Täytyy olla tosi lähellä ja valppaana, ettei joku petolintu tule ja nappaa Esikkoa!”

Uusi elinympäristö varmaan oudoksutti ja ehkä pelotti pientä, söpöä untuvikkoa. Se ei osannut lopulta tehdä muuta, kuin hakea turvaa kanaäidinkorvikkeestaan, Iiriksestä.

Kuinka usein me ihmiset olemmekaan uusien olosuhteiden ympäröiminä, vanhasta ja turvallisesta irti repäistyinä ja pelkäämme pärjäämisemme puolesta?

Hapuilemme ympärillämme olevaa tuntematonta ja vilun väristyksiä aiheuttavaa ilmaa ja koemme olevamme aivan yksin. Vieläpä kaikensorttisten petolintujen armoilla.

Vaikka kuinka kääntelemme päätämme Esikon tapaan, liian harvoin katsomme sinne, missä Isän kädet ovat nurmeen painuneina valmiina ottamaan meidät syliinsä.

Sellaisen Jumalan minä tarvitsen. Alas tulleen, polvilleen käyneen Jumalan, joka toiselle kädellään suojaa petolinnuilta ja toisella ohjaa turvalliseen suuntaan. Jumalan, jonka missiona on ”Jaakko” -nimisen untuvikon pitäminen turvassa, Jumalan, joka rakastaa laajasti sydämensä jokaisen sopukan täyttämänä myös minua, kananaivoista evankelistaa.

Jos olet toisenlainen, Jumalani, minä en kauaa pysy elossa. Kiitos, että sinun lämpöisen armon untuvapeiton alla on aina tilaa myös minulle.

Köyhien ja rikottujen Jumala

”Sillä hän ei halveksi kurjan kärsimystä, ei katso sitä ylen, eikä kätke häneltä kasvojansa, vaan kuulee hänen avuksihuutonsa” (Ps. 22: 25).

Psalmissa 22 kuvataan Kristuksen kärsimyksiä ja kokemuksia ristillä kuolinkamppailussa ja sen jälkeen.

On hurjaa ajatella, että kolmiyhteinen Jumala ikäänkuin kysyy itseltään: ”Olethan Sinä todella niin armollinen ja huolehtiva, kuin olemme yhdessä luvanneet?”

Jeesus joutui kokemaan sitä samaa, kestämätöntä piinaa, joka monesti ylittää meidänkin kestokykymme: kärsimys on lähellä ja on vahvuudeltaan sielun murskaava mutta Jumala pysyy hetkestä seuraavaan etäällä. Eikö Hän yhtään välitä?

En tiedä voiko seuraavaa sanoittaa astumatta harhaan? Mutta yritän. Kun Poika kokee yhteydenmenetyksen Isään, kun Poika tuntee olevansa heitetty köyhien ja kurjien pariin, eikä voi itse asemaansa parantaa, Hän joutuu kysymään: ”Olethan Sinä, Isä, oikeasti myös minun ja minunlaisten köyhien auttaja?”

Jumala todistaa sekä itselleen että samalla kaikille maailman ihmisille: ”Hän auttaa kurjan vahvempien alistajien käsistä! Minä, Poika, olen sen kokenut!”

Vaikka ihmiset halveksivat, juoruavat, luokittelevat, työntävät sinut syrjään kuin eilisen Hesarin, Jumala on toisenlainen. Se oli Pojan kokemus Isästä, ja se vetää sanattomaksi.

Siis et voi olla niin ongelmainen, et niin syntinen, et niin pahoissa riippuvuussiteissä, ettei Jumala kuulisi sinua herkällä korvalla. Hän kuulee, tietää kuulemattakin ja astuu alas pimeyteesi jotta sinä saat nousta ylös uuden päivän aamunsarastukseen!

Rohkeita askeleita!

”Käykäämme sentähden uskalluksella armon istuimen eteen…” (Hebr. 4: 16).

Kyllä yhden hairahduksen vielä ymmärtäisi, ehkä toisenkin. Vielä kolmannen kera voisi mennä Jumalan eteen armahdettavaksi, mutta entä sitten, kun elämä on yhtä konttaamista, tai pelkkää nousemista ja kaatumista?

Mitään vihollinen ei tee niin iloisesti vihellellen kuin eristä Jumalan lapsia armon valtaistuimesta, eli armollisesta Isästä. Se työntää moukariniskumaisella syytöksillä menneitä virheitä ja Raamattua käyttäen kristityn eristettyyn tilaan, syvyyteen, jonne ei todellakaan paista anteeksiantamuksen ja armon valonsäteet.

Monesti kauppojen edessä on invalideille omat merkityt paikkansa – näin liikuntaongelmaisille varmistetaan lyhyin matka palvelujen äärelle. Myös Jumalan valtaistuimella on omat ”Inva” -merkit. lähimmät parkkeerauspaikat ovat juuri niille, jotka ovat eniten rikki ja kyvyttömiä selittelemään itseään onnistuneiden kerhoon.

Juuri silloin, kun omatunto painaa sinua suohon ja tuomitsevat Raamatun jakeet tekevät elämästäsi sietämätöntä ja harmillisesti ihan aiheesta, juuri silloin on sopiva aika tehdä pysähdys Jumalan huoltoasemalla ja kurvata aivan Istuimen eteen sinulle merkitylle paikalle.

Armon valtaistuimelta kohtaat sinua syleilevän Vapahtajan. Hän pyyhkii epätoivon kyyneleesi, painaa toistuvat epäonnistumisesi haavojensa syvyyksiin ja suutelee sinua otsalle kuin isä lastaan.

Hän kirjoittaa sinun sydämeesi tummanpunaisella, vain Jumalalle varatulla sävyllä: ”Armahdettu ja rakastettu, iankaikkisesta iankaikkiseen!”

Missä leijuu Jumalan siunaus?

Syvä syyllisyys, elämän riipivät repeämät, jotka eivät koskaan tunnu kuroutuvan, yksinäisyys, häpeän syvyys – kykenevätkö Jumalan valoisat kasvot siunaavan vain elämän onnistumisten aallonharjoilla viiheltäviä kristittyjä vai ulottuuko jumalallisen lempeä katse myös orjantappurapensaiden keskelle?

Jumalan vastaus on yksiselitteinen ja vapauttava; sanoisinko evankeelinen. Hän osoittaa Poikaansa, joka kärsi ja kuoli maailman kaikkien ihmisten kaikkien mahdollisten pahuuksien tähden ja nousi takaisin asemaansa korkeuksissa, jotta voisi polvistua Isän eteen kaikkein tiukimmin solmussa olevien ihmisten puolesta ja rukoilla heille evankeliumin tuomaa ilon musiikkia.

Jumalan siunaus on siellä ja vain siellä, missä on Kristus. Missä Kristus on? Hän asuu taivaan korkeudessa mutta myös siellä missä on särkynyt sydän ja vammautunut elämä.

Sydän särkyy tässä maailmassa lukemattomien painojen tähden. Elämä osaa olla aavistamattoman monikierteistä ja johtaa umpikujiin, jonne ei mikään auttava valo enää jaksa paistaa. Paitsi Jumalan armo, joka säteilee Hänen Poikansa sykkivästä sydämestä; rakkaus, jota eivät tiheimmätkään pusikot pysty estämään.

Lopulta kysymys tulee jokaiselle meille henkilökohtaiseksi: riittääkö Jumalan armo ja rakkaus vielä minullekin? Kaikkien ”muttien ja vaikkojen” jälkeen Taivaasta kuuluu vastaus: ”Katso rakkauttani ristillä, katso sinun edestäsi kuolevaa Jumalaa!”

Herra Jeesus Kristus tekee majapaikkansa sinne, missä ei ole enää muuta kuin epäonnistumisten vihlaiseva kaiku ja pieni, väsynyt pyyntö: ”Herra Jeesus, armahda minua!” Siellä on Kristus, siellä on koko Jumalan maailma, koko taivaan täyteys ja enkelikuoro laulamassa Isän Jumalan kirkkautta ja kunniaa!