Ihme nimeltä armo

”Ihmeellinen on sinun armosi, Jumala!” (Ps. 36:8)

Olisipa minulla, Jumala, kyllin laaja sydän, että voisin ottaa vastaan sinun armosi koko voimassaan.

Vain pisaroita sieltä ja täältä vuotaa läpi pelkojeni muurien; jo pienet pisarat synnyttävät värejä harmaaseen maaperään.

Sinun anteeksiantamuksesi on kuin Päijänne, johon saisin hypätä kesäiseltä laiturilta ja sukeltaa pitkään raikkaassa vedessä; silti läträän lammikoissa ja vedän tarkat uimarajat toisille – etteivät he vaan löytäisi jotain, mitä itseltäni kiellän.

Sinun rakkautesi hyväilee kasvojani ja hipaisee selkääni silloin, kun olen syyllisyyden tähden kääntynyt pois ja pelkään etäisyyttäsi.

Kuinka pullotan sinua kuin vesikriisin aikana vain ymmärtääkseni, että tahdot juosta elämääni jokaisena päivänä elävän veden tavoin. Ihmeellinen on armosi, Herra. Ihmeellinen olet Sinä.

Erityishoitoa uupuneille

”Te ette ole hoivanneet uupuneita, ette ole lääkinneet sairastuneita…” (Hes. 34:4)

Jos Hesekielin sanoja kuuntelee oikein tarkasti, saattaa kuulla Jumalan murtuneen sydämen sykkeen. Hänen sydämensä hypähtää rytmihäiriöön jokaisen kärsivän ihmisen kohdalla.

Taivas tietää, että elämässä sattuu ja tapahtuu. Onni ei jakaudu tasaisesti eikä kaikki joudu läkähtymään toivottomassa vastavirrassa. Jumalan silmät katsovat varjoihin, sinne, missä ihmiset yksi toisensa jälkeen nostavat kädet pystyyn ja luovuttavat.

Uupuneet tarvitsevat erityishoitoa. Heidät pitää vapauttaa vaatimusten kuormista ja antaa lupa levätä.

Uupuneet eivät tarvitse eivätkä kestä uusia käskyjä – uusille ruoskanjäljille ei ole enää tilaa. He tarvitsevat vierelläkulkijaa; ihmistä, joka osaa kuunnella pakahtuneet sanat läpi itkun ja epätoivon.

Väsyneitä tulee ravita anteeksiannon, armon ja toivorikkaan tulevaisuuden sanoilla. Evankeliumin hellät sanat kykenevät tekemään ihmeitä – ja ihmeitä uupuneet juuri tarvitsevat.

Minäkö tekopyhä?

”Te mielettömät!” (Luuk. 11: 40).

Erään kerran Jeesus kutsuttiin erään eliittiuskovan, fariseuksen kotiin ruokailulle. Jeesus ei piitannut fariseusten seremoniapuhtaussäädöksistä ja sai pahennusta osakseen. Tästä syntyivät havahduttavat sanat.

Jeesus syytti fariseuksia tekopyhyydestä. Hänen mukaansa he huolehtivat eniten siitä, mikä näkyi ulospäin; he halusivat olla hurskaita ja moitteettomia ihmisten edessä. Ongelma oli kuitenkin siinä, että Jumala näki heidän sisälleen: siellä asui kaikki mahdollinen pahuus. 

Fariseukset osoittivat halveksuntaa ihmisille, jotka eivät päässeet heidän rimoituksiinsa. He olivat paatuneet omille ongelmilleen ja silloin oli aikaa syynätä toisten elämää.

Tekopyhyyden houkutus ei ole pieni. Miten monesti minä huutelen teräviä sanoja toisille, vaikka omassa elämässäni löytyy hirsiä kokonaisten bordellien rakentamiseen? Miten paljon käytän aikaani kiillottaakseni niitä nahkasaappaita, joilla voin talloa heikompia alleni?

Hengellisesti terveet kristityt ovat hiljaisia, koska he ovat suostuneet näkemään omat ongelmansa. He eivät jaksa leikkiä kiiltokuvaroolileikkejä, koska he tietävät, että totuus on aina valhetta vahvempaa. 

Aitous on Jumalan kohtaamisen ensimmäinen ja tärkein askel. Ja kun oma sydän saa kellua armon valtameressä, siitä merestä riittää annettavaa myös toisille.

Käsittämätön armo

”Kun Manasse rukoili Jumalaa, Jumala myöntyi hänen pyyntöönsä” (2. Aik. 33: 13).

Vaikka apostoli Paavali kirjoittikin Timoteukselle olevansa maailman suurin syntinen, Raamatussa eräs toinen henkilö ilmoittautuu kilpaan mukaan. Tämä henkilö on Juudan kuningas Manasse.

Manasse teki niin paljon järkyttäviä ja vääriä asioita, että Raamatun kirjoittajilta tuntuvat välillä loppuvan sanat kesken. Manassen elämää lukeva joutuukin kysymään: onnistuiko hän tekemään elämässään yhtään asiaa oikein?

Manassen pahuudesta kärsivät lukemattomat ihmiset sekä hänen aikanaan että vielä hänen jälkeensä. Raamattu ilmoittaakin, että Manasssen jälkeiset sukupolvet joutuivat pakkosiirtolaisuuteen juuri hänen jumalattomuutensa tähden (2. Kun. 24:3,4).

Jos joku ihminen ei siis ansaitsisi armoa ja anteeksiantamusta, se olisi juuri tämä pohjaan saakka irvokas ja päämäärätietoisen syntinen kuningas. Onkin ihmeellistä, että juuri Manassen elämässä Jumalan armo laskeutuu niin alas, että se alittaa kaikki päättelyketjumme.

Manasse koki armon ja hänen elämänsä suunta muuttui. Keskellä sairasta pahuuttaan hän uskaltautui huutamaan Jumalaa avuksi ja hänen rukouksensa kuultiin. Armo ei myöskään jäänyt vain hänen huulilleen, vaan Jumalan ansaitsematon rakkaus näkyi muuttuneina tekoina.

Kun Jumalan anteeksiantamus riitti Manasselle, ei kenenkään tarvitse jäädä sen ulkopuolelle. Manassella oli tarjottavanaan vain avuton huuto, mutta se riitti, koska se suuntautui oikealle taholle.

Käskyjä vai armoa?

”Tiedättehän, mitä käskyjä me Herran Jeesuksen puolesta olemme teille antaneet” (1. Tess. 4:2).

Ei ole ollenkaan harvinaista, että vilpittömältä raamatunlukijalta katoaa armo monien käskyjen ja kieltojen alle. Raamattu kyllä vakuuttaa Jumalan ilmaisesta armosta mutta lukuisat käskyt tuntuvat tekevän sen silti ehdolliseksi.

Miten Uuden Testamentin käskyihin pitäisi suhtautua? Ovatko ne rima, jonka ylitettyä saa omistaa luvatut siunaukset?

Ehkä vastaus voisi löytyä normaalin perheen arkisäännöistä? Monessa perheessä on esimerkiksi jääkaappin oveen teipattu oleellisimmat arkiohjeet – ne kun tahtovat lapsilta unohtua. Muista ohjeista keskustellaan aika ajoin ja näin vanhemmat varmistavat, että perheessä on jokaisen hyvä olla.

Samoin Jumalan perheväessä on omat sisäiset säännöstöt. Jos niitä ei olisi, perhe ajautuisi kaaokseen ja jäsenet voisivat huonosti.

Lapset ovat päässeet minun perheeseeni syntymän, ei käskyjen noudattamisen kautta. Heillä on syntymäoikeutena isän ja äidin rakkaus ja hyväksyntä, jotka eivät pääty silloinkaan, kun sääntöjä on rikottu.

Hyvässä perheessä vanhemmista kumpuava rakkaus sitouttaa lapset kokemaan säännöt yhteisinä ja mielekkäinä. Samoin Jumalan rakkaus ohjaa kristittyjä noudattamaan Hänen tahtoaan.

Siis käskyjä vai armoa? Molempia, sopivissa määrin, mutta niin että armoa on tuhlattavaksi saakka. Silloin myös sääntöjä voidaan korostaa ilman, että pelko astuu rakkauden tilalle.