Suurempi armo

”Sinä muistat tekosi, sinä häpeät, et tohdi suutasi avata häpeäsi tähden, kun minä annan anteeksi kaiken minkä olet tehnyt. Näin sanoo Herra Jumala.” (Hes. 16: 63)

Israelin kansa käänsi Jumalalle selkänsä yhä uudelleen ja rikkoi Hänen tahtoaan vastaan. Jumala kyllä kuritti kansaa mutta kaiken tarkoituksena oli vetää kansa takaisin Hänen lähelleen. Vaikka Israel oli uskoton, Jumala oli uskollinen loppuun saakka. Hänen armonsa ei päättynyt.

Syvä vastarakkaus Jeesukseen syntyy siitä, kun Hänen armonsa osoittautuu syntejämme suuremmaksi. Monilla meistä on elämässämme sellaisia kipualueita, joita haluaisimme peitellä toisilta ja myös Jumalalta. Saatamme kokea häpeää ja ajattelemme olevamme armon ulkopuolella.

Ongelmiemme keskellä Herra Jeesus Kristus kuitenkin murtautuu elämämme kätkettyihin huoneisiin. Hän valaisee kipeät piilomme ja siinä valossa on samalla vapauttava armahdus. Jeesus haluaa tuoda totuuden meissä esille ja siinä totuudessa on aina mukana suurempi armo.

Jeesus Kristus on kuollut kaikkien syntiemme puolesta. Myös niiden, joiden kanssa edelleen taistelemme. Evankeliumi kuuluttaa armoa, joka vapauttaa syyllisyydestä ja häpeästä. Kun Jumala osoittaa meitä kohtaan rajoittunutta käsityskykyämme suurempaa rakkautta, uskallamme mennä itseemme ja tunnustaa vääryytemme; Uskallamme tuoda ongelmamme Jumalan eteen peittelemättä. Syyllisyys ja piilottelu vaihtuu kiitosmieleen, kun Kristuksen sovitustyö osoittautuu elämäämme suuremmaksi.

light-glowing-black-and-white-night-window-wall-1045106-pxhere.com

Jumalan rakkaus antaa turvan ja tarkoituksen

Tienviittojen etsiminen elämään on lopulta hyvin iso asia. Varsinkin ne, jotka perustavat valinnat, joita sisimmässämme teemme, saattavat vaikuttaa kovin laajasti ja pitkäkestoisesti – lähes huomaamatta. Kristittyä helpottaa tietoisuus Jumalan armosta ja rakkaudesta. Toisaalta ymmärrämme, että meidät on kutsuttu välittämään sitä myös eteenpäin. Silloin huomio kiinnittyy armon lisäksi siihen, miten elämme uskoa todeksi. Jokainen kristitty on kutsuttu rakastamaan. Armo siis antaa vahvan perustuksen, mutta myös kutsuu palveluun. Se ei kutsu meitä itsekkyyteen vaan myös vastuuseen läheisistämme – rakastamaan ja palvelemaan. Uskon, että ihminen, joka ottaa asian molemmat puolet todesta voi saada erityisen siunauksen elämäänsä.

Tästä nouseva yksi iso kysymys on, että miten armo ja vastuu sopivat yhteen. Miten voi olla yhtä aikaa mahdollista, että Jumala armahtaa meidät sulasta rakkaudesta, mutta silti meillä on vastuu siitä miten elämme? Eräs selventävä vastaus tähän on Efesolaiskirjeessä. ”Sillä armosta te olette pelastetut, ette itsenne kautta – se on Jumalan lahja – ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi. Sillä me olemme hänen tekonsa, luodut Kristuksessa Jeesuksessa hyviä töitä varten, jotka Jumala on edeltäpäin valmistanut, että me niissä vaeltaisimme” ( Ef. 2: 8-10).

Tässä siis kerrotaan ensin, että pelastus tulee yksin armosta, Jumalan lahjana. Mielestäni tämä on todella kristinuskon aivan keskeinen ydinasia. Jeesus Kristus on ristillä sovittanut kaikki meidän syntimme ja jopa laiminlyöntimmekin. Siksi jokainen Häneen sydämestään turvautuva ihminen saa Jumalan edessä kaikki syntinsä anteeksi. Jeesus on myös ylösnoussut ja voi nyt täydellisesti pelastaa hänen kauttaan Jumalan yhteyteen tulevat ihmiset. ”Jokainen, joka huutaa avukseen Herran nimeä, pelastuu” (Room. 10:13). Näin pelastus tulee todella sulasta armosta, uskon kautta Jeesukseen. Sataprosenttisesti. (Hebr. 7:25)

Tutkimamme Efesolaiskirjeen kohta kuitenkin jatkaa kertomalla, että Jumalalla on valmistettuna hyvät teot meitä varten, että me niissä vaeltaisimme. Tai kuten uudempi käännös sanoo: ”Joita tekemään Jumala on meidät tarkoittanut.” Nuo ilmaisut kyllä selvästikin kuvaavat myös meidän toiminastaamme. Itse asiassa kerrotaan, että meidät on suorastaan luotu hyviä töitä varten. On siis ihmisessä jotain hyvin olemuksellista, että hänet on todella kutsuttu palvelemaan ja rakastamaan. Mutta nyt on tärkeää tarkata: Mistä teoista puhutaan ja mistä ei? Nyt ei nimittäin ole kysymys lainteoista. Juurihan edellisessä lauseessa sanottiin, ettei pelastus ole teoista. No mistä sitten nyt on kysymys? Uskon, että nyt on kyse jo yksin armosta pelastetun ihmisen teoista.

Se on siis armoa armon päälle. Sitä, että pelastuksen valtavan lahjan lisäksi, Jumala, joka rakastaa meitä, tahtoo antaa meille hyvää ja siunata meitä armahdettuja jo tässäkin ajassa. Hän tahtoo selvästikin antaa elämäämme tarkoituksen ja sisällön. Koska Jumala on meidät luonut, hän tietää, että me tarvitsemme sitä. On tärkeää, että voimme kokea elämämme arvokkaaksi ja mielekkääksi. Ihminen, joka etsii vain omaa hyväänsä, jää paljosta paitsi. Ihminen, joka oppii rakastamaan ja antamaan, huomaa, että hänen elämänsä on arvokasta; sillä on sisältö ja tarkoitus. Aito parannus on pohjimmiltaan ihana lahja.

Siksi Jumala on valmistanut meille mahdollisuuden elää elämämme tarkoitusta todeksi jo tässäkin ajassa. Jokainen kristitty on kutsuttu rakastamaan. (Joh. 15:12) Ja jokaiselle on myös varattu mahdollisuuksia siihen. Suorastaan ”valmistetut teot”. Tämä on yhtä sataprosenttisesti sulaa armoa kuin ensimmäinenkin sata prosenttia. Kaiken lisäksi tulee vielä kolmas sata prosenttia kerran taivaassa, kun ihminen saa jopa palkan kaikesta siitä hyvästä, minkä hän on saanut täällä armosta tehdä (Joh. 5: 28-29). Aina kun sinä osoitat aitoa rakkautta, se huomataan (Matt. 25: 34-40).

Näin Hän antaa yhtä aikaa sekä suuren lohdutuksen että motivaation. Heikkouden vallassa ja epäonnistuneena saamme lujan turvan armon kalliolta – ja silloin, kun voimaa on, saamme hyvän syyn ja motiivin palvella ja rakastaa.  Jos olet epävarma, oletko ja armon tiellä, voit aivan yksinkertaisessa rukouksessa kutsua Vapahtajaa sydämeesi, antamaan kaikki syntisi anteeksi sekä myös auttamaan omien lahjojesi ja mahdollisuuksiesi löytämisessä. Hän rakastaa sinua ja tahtoo varmasti antaa sitä mikä hyvää on. (Matt. 7: 7-11, Luuk. 11: 9-13). Rukoile siis ihmeessä, saatat yllättyä!

Se meidän kaikkien kuitenkin on aina syytä muistaa, että kun kaikki 300 prosenttia (pelastus – elämän mahdollisuudet täällä – hyvä osa taivaassa) on sulaa armoa, kunnia ja kiitos kuuluvat kokonaan Jumalalle!

Petri Välimäki
www.petrivalimaki.com
Perheniemen evankelisen opiston vararehtori
Mission Europen evankelista

pisarat

Hehkuva sydän

”Eikö sydämemme hehkunut innosta, kun hän kulkiessamme puhui meille ja opetti meitä ymmärtämään kirjoitukset?” (Luuk. 24:32)

Miten voisimme olla innoikkaita ja sisältäkäsin hehkuvia kristittyjä?Miten rakkautemme voisi uudistua ja miten voisimme elää kristillisiä hyveitä todeksi?

Meidän täytyy kuulla sanomaa Raamatun Jeesuksesta. Jeesus on Raamatun ydinsanoma. Lukiessamme Raamattua tai kuunnellessamme sen selitystä, emme ole tekemisissä pelkän tiedon kanssa vaan kohtaamme Persoonan.

Opetuslasten sisimmät hehkuivat, kun Jeesus selitti Vanhan Testamentin opetuksia Hänestä. Samoin meidän sisimmät alkavat hehkua, kun kuulemme Pyhän Hengen vaikuttamaa, yksinkertaista sanomaa Jeesuksen armosta.

Kun tarvitsemme siis kohdata Jumala, palatkaamme Raamatun pariin. Sieltä löydämme Jumalan, joka tahtoo puhutella meitä.

chang-duong-398147-unsplash

Armosta minä olen pelastunut

”Armosta Jumala on teidät pelastanut antamalla teille uskon. Pelastus ei ole lähtöisin teistä, vaan se on Jumalan lahja.” (Ef. 2:8)

Sanat ovat sitä syvemmät, kun ymmärrämme kuka ne lausui: Paavali, entinen fariseus, joka nimenomaan uskoi pelastuksen tulevan lain noudattamisen kautta.

Armo on kaiken ansion vastakohta ja usko on kaikkien ihmisen tekojen ja töitten vastakohta. Paavalilta ikään kuin loppuivat sanat Hänen yrittäessään kuvata Jeesuksen sovitustyön suuruutta ja ihanuutta. Hän maalaa armon niin suureksi, että sen alle mahtuvat kaikki ihmiset kaikkine asioineen ja ongelmineen. Armo laskeutuu niin alas, että heikoinkin ylettää siihen kuin pelastusrenkaaseen.

Tämä opetus on vastenmielinen meidän luonnolliselle ajattelullemme. Me haluaisimme sanoa olevamme pelastettuja edes hieman oman asenteemme, ratkaisumme tai hyvän moraalimme ansioista. Mutta ei, Paavali opettaa, että me olemme pelastetut yksin Jumalan armon tähden. Uskokaan ei ole mikään ihmisen ponnistus, vaan Jumala lahjoittaa sen ihmiselle. Usko on luottamista siihen, mitä Jumala ihmiselle osoittaa: Kristuksen ristiä.

Ajattele tätä: Jumala on tiennyt kaikki sinun ongelmasi, heikkoutesi, syntisi, väärät valintasi ja kapinasi ja ennen kuin synnyit. Ja silti Hän valitsi sinut pelastukseen. Miksi? Hänen armonsa tähden! Hän valitsee aina sen, joka ei ole mitään ja Hänen rakkautensa luo arvon rakastetulleen.

Jos me olemmekin uskossa armon tähden, niin kai uskossa eläminen on meidän vastuulla? Olemme kai edes siinä yhteistyössä Jumalan kanssa? Vastaan, että olemme ja emme ole. Olemme täysin vastuussa elämästämme ja valinnoistamme. Mutta samaan aikaan on tärkeää tiedostaa, ettemme kristittyinäkään saa kasvua aikaan omin voimin tai Jumalan auttamana. Emmekä pysty säilyttämään uskoa oman tahtomme avulla. Tarvitsemme siihen meidät kokonaan ympäröivää Jumalan armoa. Tarvitsemme Kristusta jokaiseen hetkeemme. Tiedäthän muuten, että Jumalan silmissä Hän on sinun elämäsi? Kun se totuus avautuu sydämellemme hiljalleen, emme voi muuta kuin ylistää tuota Armon suuruutta!

pelastusrengas2_DSC06369

Armo ei ole lupa pahuuteen

On vaikeaa opettaa Jumalan täyttä ja kattavaa armoa ilman, että se ymmärretään lupalipuksi itsekkääseen elämään. Armolle ei saa laittaa ehtoja, koska muuten se menettää ainutlaatuisen voimansa. Jokainen ehto kääntää huomiomme ristillä riippuvasta Kristuksesta itseemme ja omiin pelastusmahdollisuuksiimme.

Mutta Jeesuksen julistuksessa oli voimakas kääntymisen tarve. Hän liitti evankeliumin eli ilosanoman ja kääntymyksen tarpeen yhteen – toista ei olisi ilman toista. Tästä asettelusta eri kirkkokunnat ovat vääntäneet ikuisuuksia ja samasta asiasta kristityt ovat valmiita lyömään toisiaan. Miten siis ymmärtää armo ja parannuksenteko?

Emme tarvitse armoa ellemme ymmärrä omaa syntisyyttämme ja tarvettamme kääntyä kohti Jumalaa. Jeesus osoittaa päättäväiset sanansa kohti meidän jokaisen omaa elämää – suunnan tulee muuttua itsekkäästä ja itserakkaasta elämästä kohti Jumalan tahtoa. On hyvä huomata, että meidän syntimme oikeasti satuttavat toisia.

Vain syntiset tarvitsevat armoa. Jeesus varoittaa armon ulkopuolelle jäävän niiden, jotka eivät tahdo luopua jumalanvastaisesta elämästään. Varoituksen sanat kuuluvat myös niille, jotka kuvittelevat olevansa riittävän kääntyneitä ja toisten yläpuolella – juuri he ovat vaarassa menettää koko kristinuskon ytimen. Itse pelkään kuuluvani molempiin ryhmiin, heitellen puolelta toiselle.

Riittääkö armo meille, jotka edelleen taistelemme syntiemme kanssa? Riittääkö se meille, jotka emme ole päässeet eroon ongelmistamme ja heikkouksistamme. Aivan varmasti riittää. Katso tänään Kristusta ristillä, kuolemassa sinun syntiesi puolesta. Siinä on Jumalan rakkauden mitta. Kristuksen yhteydessä meillä on jatkuva kääntymys ja armo.

the-crucifixion-of-christ.jpg