Ihmeellisiä armon sanoja

”Kaikki kiittelivät ja ihmettelivät niitä armon sanoja, joita hänen huuliltaan lähti” (Luuk. 4:22).

Jeesuksen ensimmäinen julkinen opetus hämmästytti ihmisiä. Hän kohdisti sanansa niille, jotka olivat yhteiskunnan ja uskonnollisen maailman alakastia ja puhui tavalla, joka avasi häpeästä lukkiutuneet sydämet.

Jeesuksen sanat hämmästyttivät, koska sellaisia ei oltu kuultu aikaisempien opettajien toimesta. Lempeys ja armahtavaisuus valui synagogan ikkunoista ja ovista niille, jotka kulkivat pää kumarassa ja huokailivat: ”Jospa minäkin vielä kelpaisin.”

Jeesus aiheutti vallankumouksen tavallaan rakastaa. Hän kohtasi syntisiä kuin suurimpia aarteita ja puhui sanoja, jotka palauttivat ryöstetyn ihmisarvon.

Jeesuksella on varattuna sanoja sinullekin. Ehkä olet ollut hänen ystäviensä seurassa jo pitkään mutta et ole saanut kuulla alkuperäisiä sanoja, jotka tuovat tullessaan levon ja ilon?

Jeesus rakastaa sinua. Hän on valmis kääntämään jokaisen kiven löytääkseen sen raotetun oven, jonka kautta Hän pääsee luoksesi, ohi pelkojesi ja turvalukkojesi.

Vääriä valintoja väärien valintojen päälle

”Katso minua, Herra! Katso, miten onneton olen” (Val. 1: 11).

Kun elämä horjahtelee kuin hurrikaanin uhriksi joutunut puu, kun askel on etukenoista ja edessä on vääjäämätön pakkopysähdys, joka uhittelee olevansa lopullinen ja peruuttamaton; Kun sisin on koditon ja huutaa lohduttajaa, jotta jaksaisi edes valhekuvan avulla seuraavaan hetkeen.

Kun pikaisia laastareita on laitettu sykkivän haavan päälle niin monta, ettei enää tiedä, onko niiden alla pelkkää kuollutta kudosta; Kun vääriä valintoja on tehty aikaisempien perään vain siksi, että alkuperäinen suunta on kadonnut navigaattorin kirkuessa huutomerkkiä.

Kun elämästä on muodostunut yhtä ällömakeaa hattaraa, joka tuoksuu hyvälle mutta jättää aina yhtä tyhjäksi; Kun syyllisyys menneestä painaa niin syvään kyyryyn, että suojaksi kelpaa mikä tahansa likainen varastoriepu.

Niin, kun elämä tuntuu yhdeltä isolta väärältä valinnalta. Kun ei tiedä, mistä alkaisi suoristua, kun kuljettu tie on yhtä mutkaa ja viettävää mäkeä. Kun olo on kuin Pisan tornilla: enää ei tiedä, mitä suorassa oleminen tarkoittaa – juuri silloin saa vinkaista tukahtunein keuhkoin: ”Auta!”

Jeesukselle ei tarvitse selittää eikä Hänelle tarvitse vääntää rautalangasta. Hän näkee sideharsojen ja toisten pilkkaamien laastareiden alla vapisevan pelokkaan ihmisen. Hänelle saa antaa vääryyksistä vääntyneet raajat, oli ne sitten ruhjottu itsetuhoisesti tai toisten toimesta. Hänelle saa antaa koko elämän, yhtenä pakettina, kauniina tai käytettynä.

Vääriä valintoja ja niiden päällä uusia vääriä valintoja. Kun siihen satukirjan synkän satumetsän keskelle astuu Vapahtaja – siitä saa alkaa uusi ”Olipa kerran” -tarina. Sitä on armo.

Ihme nimeltä armo

”Ihmeellinen on sinun armosi, Jumala!” (Ps. 36:8)

Olisipa minulla, Jumala, kyllin laaja sydän, että voisin ottaa vastaan sinun armosi koko voimassaan.

Vain pisaroita sieltä ja täältä vuotaa läpi pelkojeni muurien; jo pienet pisarat synnyttävät värejä harmaaseen maaperään.

Sinun anteeksiantamuksesi on kuin Päijänne, johon saisin hypätä kesäiseltä laiturilta ja sukeltaa pitkään raikkaassa vedessä; silti läträän lammikoissa ja vedän tarkat uimarajat toisille – etteivät he vaan löytäisi jotain, mitä itseltäni kiellän.

Sinun rakkautesi hyväilee kasvojani ja hipaisee selkääni silloin, kun olen syyllisyyden tähden kääntynyt pois ja pelkään etäisyyttäsi.

Kuinka pullotan sinua kuin vesikriisin aikana vain ymmärtääkseni, että tahdot juosta elämääni jokaisena päivänä elävän veden tavoin. Ihmeellinen on armosi, Herra. Ihmeellinen olet Sinä.

Erityishoitoa uupuneille

”Te ette ole hoivanneet uupuneita, ette ole lääkinneet sairastuneita…” (Hes. 34:4)

Jos Hesekielin sanoja kuuntelee oikein tarkasti, saattaa kuulla Jumalan murtuneen sydämen sykkeen. Hänen sydämensä hypähtää rytmihäiriöön jokaisen kärsivän ihmisen kohdalla.

Taivas tietää, että elämässä sattuu ja tapahtuu. Onni ei jakaudu tasaisesti eikä kaikki joudu läkähtymään toivottomassa vastavirrassa. Jumalan silmät katsovat varjoihin, sinne, missä ihmiset yksi toisensa jälkeen nostavat kädet pystyyn ja luovuttavat.

Uupuneet tarvitsevat erityishoitoa. Heidät pitää vapauttaa vaatimusten kuormista ja antaa lupa levätä.

Uupuneet eivät tarvitse eivätkä kestä uusia käskyjä – uusille ruoskanjäljille ei ole enää tilaa. He tarvitsevat vierelläkulkijaa; ihmistä, joka osaa kuunnella pakahtuneet sanat läpi itkun ja epätoivon.

Väsyneitä tulee ravita anteeksiannon, armon ja toivorikkaan tulevaisuuden sanoilla. Evankeliumin hellät sanat kykenevät tekemään ihmeitä – ja ihmeitä uupuneet juuri tarvitsevat.

Minäkö tekopyhä?

”Te mielettömät!” (Luuk. 11: 40).

Erään kerran Jeesus kutsuttiin erään eliittiuskovan, fariseuksen kotiin ruokailulle. Jeesus ei piitannut fariseusten seremoniapuhtaussäädöksistä ja sai pahennusta osakseen. Tästä syntyivät havahduttavat sanat.

Jeesus syytti fariseuksia tekopyhyydestä. Hänen mukaansa he huolehtivat eniten siitä, mikä näkyi ulospäin; he halusivat olla hurskaita ja moitteettomia ihmisten edessä. Ongelma oli kuitenkin siinä, että Jumala näki heidän sisälleen: siellä asui kaikki mahdollinen pahuus. 

Fariseukset osoittivat halveksuntaa ihmisille, jotka eivät päässeet heidän rimoituksiinsa. He olivat paatuneet omille ongelmilleen ja silloin oli aikaa syynätä toisten elämää.

Tekopyhyyden houkutus ei ole pieni. Miten monesti minä huutelen teräviä sanoja toisille, vaikka omassa elämässäni löytyy hirsiä kokonaisten bordellien rakentamiseen? Miten paljon käytän aikaani kiillottaakseni niitä nahkasaappaita, joilla voin talloa heikompia alleni?

Hengellisesti terveet kristityt ovat hiljaisia, koska he ovat suostuneet näkemään omat ongelmansa. He eivät jaksa leikkiä kiiltokuvaroolileikkejä, koska he tietävät, että totuus on aina valhetta vahvempaa. 

Aitous on Jumalan kohtaamisen ensimmäinen ja tärkein askel. Ja kun oma sydän saa kellua armon valtameressä, siitä merestä riittää annettavaa myös toisille.