Usko vastaan olosuhteet

”Abram uskoi Herran lupaukseen, ja Herra katsoi hänet vanhurskaaksi.” (1. Moos. 15:6)

Inhimillisesti ajatellen mikään ei tukenut Aabrahamia uskomaan Jumalan lupausta oman lapsen saamisesta. He olivat olleet vaimonsa Saaran kanssa kykenemättömiä saamaan lapsia jo ennen muuttoaan Kanaanin maahan ja nyt siellä asuessaankin vuodet olivat vierineet. Jumalan lupaukset tuntuivat etäisiltä ja tyhjänpäiväisiltä. Arki iski samaan aikaan vasten kasvoja. Aabraham totesikin Jumalalle suoraan, että Hän ei ollut ollut lupaustensa veroinen.

Usko Jumalan lupauksiin on tietyssä mielessä aina sokeaa uskoa. Se kiinnittyy siihen, mitä Jumala on sanonut ja luvannut ja jättää ottamatta huomioon olosuhteet. Monesti meidän elämä ja Jumalan lupaukset ovat kuin ristiriidassa keskenään ja meidän on valittava kumman todellisuuden annamme määritellä itseämme sekä elämäämme. Jos katsomme olosuhteitamme, saatamme masentua ja luopua toivosta. Jos sen sijaan luotamme Jumalan Sanaan, Raamattuun, se herättää meissä toivoa ja iloa.

Aabraham näki omat olosuhteensa mahdottomina. Samoin saattaa kokea se, joka taistelee lääkeriippuvuutensa kanssa tai jonka ihmissuhteet ovat särkyneet. Miten he voisivat uskoa armolliseen Jumalaan, kun elämä ei myotätodista mitenkään huolenpidosta ja välittämisestä? Tai miten masentunut ihminen pystyisi uskomaan Toivon Jumalaan?

Tärkeimpänä kysymyksenä kaikista: miten syntinen ihminen voisi uskoa anteeksiantoon? Kun hän katsoo itseään, hän näkee mahdottomuutta ja epätoivoa. Jumala tuntuu kokemuksissa ja tunteissa etäiseltä ja tuomitsevalta. Jumalan lupaus toisaalta vakuuttaa, että jokainen Jeesukseen Kristukseen syntiensä sovittajana saa kaikki syntinsä anteeksi.

Kristitty saa jäädä Jumalan lupausten varaan. Oikeastaan muuta Jumala ei odotakaan. Eikä muuta tietä ole. Aabraham suostui uskomaan enemmän Jumalan lupausta kuin olosuhteitaan. Aabraham piti Jumalaa luotettavana ja sen johdosta Jumala hyväksyi hänet yhteyteensä. Myös hylätty, syyllisyyden alle jäänyt, syntien kanssa taisteleva sekä riippuvuuksista kärsivä kristitty saa uskoa Jumalan lupauksiin. Ne riittävät ihan jokaiselle.

uskovastaanolosuhteet_lemmikki

 

Kuinka vanhurskas olet?

Tuntuuko sinusta siltä, että Jumala ei voi pitää sinua vanhurskaana ja pyhänä, koska katsoessasi elämääsi, näet siinä aivan jotain päinvastaista? Pelkäätkö, ettei Jumala voi pitää sinua yhteydessään eikä pelastaa sinua, koska taistelet oman syntisyytesi kanssa etkä ole päässyt riittävästi voitolle? Tai oletko väsynyt koko taisteluun ja vähällä luopua uskostasi?

Roomalaiskirjeen luvut 3 ja 4 kertovat meille, kuinka kristitty voi olla Jumalan silmissä vanhurskas, eli syytön, puhdas ja pyhä. Raamattu kertoo järjelle käsittämättömän asian: Jumala vanhurskauttaa jumalattoman (4:5), siis ei hurskasta, hyvää ja moraalista ihmistä vaan niin suuren syntisen, jota täytyy kutsua jumalattomaksi. Tosin luvuissa 1-3 Paavali on esittänyt, että Jumalan silmissä me kaikki olemme täsmälleen yhtä jumalattomia.

Miten tämä vanhurskaaksi julistaminen tapahtuu? Kyseessä on yksipuolinen teko – Jumala julistaa syntisen vanhurskaaksi ilman mitään tämän omia ansioita. Huolimatta siitä, mitä syntejä ihmisen elämässä on sekä määrällisesti että laadullisesti. Syntinen ihminen kuulee sanoman evankeliumista – Jumalan Pojasta, joka kantoi meidän syntimme ristille ja kuoli niiden tähden – ja suostuu uskomaan sen. Sanoma luo uskon. Sillä hetkellä Jumala pyyhkii pois kaikki synnit ja lahjoittaa ihmiselle oman vanhurskautensa. Tällainen ihminen on siis Jumalan silmissä yhtä vanhurskas kuin Hänen Poikansa Jeesus Kristus.

Mutta tähän Jumalan armoon on hyvin vaikea luottaa. Roomalaiskirjeen luvussa 4 Paavali viittaakin tähän vaikeuteen ottaessaan Aabrahamin esimerkikseen: ”Tähän Jumalaan Aabraham uskoi, häneen, joka tekee kuolleet eläviksi ja kutsuu olemattomat olemaan. Abraham toivoi, vaikkei toivoa ollut, ja niin hän uskoi..” Abraham tietysti odotti saamiensa Jumalan lupausten täyttymystä, mutta Paavali opettaa tässä meitä uskon vaikeudesta.

Abraham sai lupaukset mutta hän näki sekä itsessään että olosuhteissaan puhdasta mahdottomuutta niiden toteutumiseksi! Hän oli jo inhimillisen järjen mukaan liian vanha saadakseen pojan. Tämä sama ongelma on jokaisella itsensä tuntevalla kristityllä: Me olemme saaneet Jumalalta lupauksen, mutta näemme elämässämme ihan vastakkaisia asioita. Jumala on lupauksensa mukaan julistanut meidät vanhurskaiksi mutta me silti näemme ja tunnemme omat syntimme. Ja vielä toisetkin monesti näkevät ne, ainakin osan. Me emme ole Jumalan julistuksesta huolimatta muuttuneet itsessämme synnittömiksi.

Joudumme uskon taisteluun juuri tämän asian vuoksi. Jumalan lupauksen ja meidän arkielämämme välillä on sovittamaton ristiriita. Sama totuus pätee hyvin moneen muuhunkin Jumalan lupaukseen, me emme näe niiden toteutumista elämässämme juuri tällä hetkellä. Tahtoisimme aina enemmän uskoa sitä mitä näemme ja koemme ja kun niin teemme, joudumme epätoivoon. Tästä ongelmasta nousevat lukuisat tuskaiset riittämättömyyden ja kelpaamattomuuden kokemukset. Katsomme itseämme Hänen lupaustensa sijasta.

Tutustu Raamatusta Jumalan armolupauksiin. Uskalla omistaa ne itsellesi, sillä Jumala toteuttaa sen mitä lupaa. Hän on julistanut jokaisen Jeesukseen uskovan ihmisen täysin vanhurskaaksi. Asia on lopullinen ja varma. Sinä olet 100 prosenttisen vanhurskas uskosi tähden eikä siihen voi enää lisätä mitään. Ei yhtään hyvää tekoa. Elämänmittainen pyhityskin voi alkaa kasvaa vain tämän ihmeellisen totuuden hyväksymisestä!

kuinkavanhurskas

Evankeliumi on testamentti!

Jumala tiesi jo aikojen alussa, että meidän ja Hänen välillään on liian iso kuilu ylitettäväksemme. Hän on pyhä ja me olemme syntisiä, eikä Jumala koskaan katso syntiä sormiensa läpi. Hänen oli joko suostuttava siihen, että olisimme ikuisesti erossa Hänestä tai sitten Hänen piti toimia tavalla, joka maksoi Hänelle suunnattomasti – Hän ylitti kuilun puolestamme. Jumala tuli ihmiseksi, ja otti syntimme kannettavakseen ja kuoli syntiemme takia. Kristillinen pääsanoma – evankeliumi – on se, että jokainen ihminen saa tuoda syntinsä Jeesukselle ja uskoa ne anteeksi saaduiksi. Olivatpa ne synnit sitten millaisia tahansa.

Kuvia3 011

Evankeliumi on yhtä kuin testamentti. jo Raamatun alussa ihminen joutui syntiseksi Aadamin ja Eevan tottelemattomuuden takia. Silloin Jumala antoi lupauksen palauttaa ihmisten yhteys Häneen täydellisesti takaisin. Vanha Testamentti kuljettaa lukijaansa tuon lupauksen äärellä, paljastaen sitä pala palalta. Aabrahamille Jumala puhui samasta lupauksesta puhuen ihmisestä (siemenestä), jonka kautta hän tulisi siunaamaan koko maailmaa. Aabraham ymmärsi saaneensa testamentin, joka koskisi kaukana tulevaisuudessa tapahtuvaa Jumalan pelastustyötä.

Jumalan antama testamentti piti sisällään ihmisen menettämän jumalayhteyden palauttamisen. Ajattele nyt maallista testamenttia. Jotta siihen merkitty edunsaaja voi saada testamentin lupaamat asiat itselleen, on testamentin tekijän kuoltava. Koska tässä tapauksessa testamentin laati Jumala, oli Hänen itsensä kuoltava. Kun Jeesus huusi ristillä: ”Se on täytetty!”, tarkoitti tuo huuto sitä, että siitä eteenpäin testamentti oli valmiina julistettavaksi edunsaajille.

Testamentissa on tärkeää se, mitä se pitää sisällään sekä se, kenelle se on osoitettu. Nyt Jeesus kertoo meille nämä molemmat kohdat tehtävänannossaan opetuslapsille: ”Menkää kaikkialle maailmaan ja julistakaa evankeliumia kaikille luoduille. Joka uskoo ja saa kasteen, on pelastuva. Joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen” (Mark. 16: 15-16).

Jumalan testamentti kuuluu siis kaikille ihmisille. Se lupaa valtavan perinnön jokaiselle. Mutta niin kuin maallisen testamentin kohdalla, niin tästäkin perinnöstä pitää ilmoittaa edunsaajille. Jokaisen tulee tietää, että heitä odottaa Jumalan siunaus ja ikuinen elämä taivaassa Hänen yhteydessään. Ja niin kuin maallista testamenttia voi olla uskomatta ja ottamatta vastaan, tämänkin voi torjua.

Evankeliumi on testamentti. Mitä tekisit, jos saisit kaukaiselta tädiltäsi yllättäen testamentin, jossa sinulle luvattaisiin miljoonaperintö? Vastaisitko, että et voi ottaa vastaan tätisi viimeistä tahtoa, koska olet niin huono ihminen? Etkö ajattelisi samoin tämän taivaallisen perinnön suhteen? Sillä kyse ei ole hyvyydestäsi, vaan testamentin tekijän tahdosta. Testamentti vain kuullaan, otetaan vastaan ja siitä iloitaan. Tämä testamentti lahjoittaa kaikki sinun syntisi anteeksi ja palauttaa jumalayhteytesi täydellisesti kuntoon!

 

 

Aabrahamin ja meidän heikko usko

Uusi Testamentti ylistää Aabrahamin uskoa ja sen kestävyyttä. Meille on saattanut syntyä sellainen kuva kristillisestä elämästä, että siinä pitää olla aina vahva usko. Katsotaan nyt tarkemmin kantaisämme uskon vahvuutta ja ehkä löydämme sieltä meitä lohduttavan sanoman.

Ensimmäisen Mooseksen kirjan luku 15 alkaa kohtauksella, jossa masentunut Aabraham on iltamyöhään telttansa uumenissa. Jumalan lupaus jälkeläisestä on alkanut tuntua kaukaiselta ja Aabrahamin usko on heikentynyt – ”Jumala kyllä lupasi, mutta vuodet vierivät, eikä mitään tapahdu.”

Aabraham sai elämänsä 175 vuoden aikana kohdata Jumalalta seitsemän ilmestystä. Se on keskimäärin kerran 25 vuoteen. Aika arkista oli siis Aabrahamin elämä, eikö? Tässä luvussa 15 Jumala ilmestyy ja kehottaa Aabrahamia uskomaan aikaisemmin saamaansa lupaukseen. Huomaa lannistuneen uskon isämme vastaus: ”Ethän ole antanut minulle (lupaamaasi) jälkeläistä, ja siksi palvelijani saa periä minut.” Aabraham oli alkanut katsoa olosuhteitaan ja kuluneita vuosiaan enemmän kuin Jumalan lupauksia ja se lannisti hänen uskonsa. Uskohan on yksinkertaisesti luottamusta Jumalan lupauksiin. Silloinkin, kun asiat näyttävät inhimillisesti menevän aivan väärään suuntaan.

Kyyneleet tulevat silmiini, kun ajattelen, miten Jumala kohteli masentunutta lastaan. Herra pyysi Aabrahamia astumaan ulos tunkkaisesta teltastaan. Voin nähdä sieluni silmin, kun tämä ikääntynyt mies murahtelee ja hiljalleen kömpii pihalle. Sitten Jumala käskee hänen katsoa taivaan tähtiä: ”Katso Aabraham, sinä et tule saamaan vain yhtä jälkeläistä, vaan niin runsaasti kuin taivaalla on tähtiä.” Aabraham alkaa laskea tähtiä Jumalan pyynnöstä ja pian tajuaa, että Jumalan lupaukset menevät aivan yli hänen ymmärryksensä. Niillä ei ole enää mitään tekemistä Aabrahamin kykyjen tai olosuhteiden kanssa. ”Aabraham, minä en pysty toteuttamaan lupauksiani vain rimaa hipoen, vaan teen enemmän kuin ikinä pystyt kuvittelemaan.”

Sitten seuraa näytelmän huippukohta: kaiken järjen vastaisesti Aabraham katselee tähtiä ja suostuu uskomaan enemmän Jumalaa kuin olosuhteita. Aabraham uskoi Jumalan lupaukseen ja se oli se hetki, kun Jumala julisti Aabrahamin vanhurskaaksi. Silloin varsinaisesti vasta Jumala hyväksyi Aabrahamin yhteyteensä. Ja huomaa, vain uskon perusteella. Uskon, joka oli luottamusta Jumalan lupaukseen. Sivuhuomautuksena tämä kohta tulee usein esille Uudessa Testamentissa.

Eikö meilläkin ole tuhat ja yksi syytä epäillä Jumalan lupauksia? Eikö elämämme näytäkin monesti aivan toisenlaiselta kuin Jumalan lupaukset antaisivat olettaa? ”Jos Jumala on todella ottanut minut lapsekseen ja rakastaa minua, miksi joudun kokemaan yhä uutta kärsimystä” Emmekö masennu monta kertaa juuri siksi, että Jumalan lupausten ja elämämme olosuhteiden välillä on armoton ristiriita? Mutta tiedätkö mitä? Aabrahamin piti odottaa lupauksen toteumista 25 vuotta. Se oli aika, jolloin Aabraham ja Saara olivat jo liian vanhoja inhimillisen käsityksen mukaan tekemään lapsia. Se aika oli mennyt varmuudella ohi. ”Pelit” eivät enää toimineet. Mutta juuri silloin Jumala toimi!

Kun me ajattelemme, että Jumalan on mahdotonta toteuttaa lupauksiaan meidän elämässämme, tulemme vielä hämmästymään. Tartu kiinni niihin satoihin lupauksiin, joita Jumala Raamatussa juuri sinulle lahjoittaa. Pidä niistä kiinni kuin pelastusrenkaasta, vaikka tuntuisi ja näyttäisi miltä. Ole varma, että ne vielä toteutuvat!

Ja jos olet menettänyt uskosi ja lannistunut, älä pelkää. Jumala tulee vierailemaan myös sinun tunkkaisessa ahtaudessasi ja kutsuu sinut näkemään Hänen mahdollisuutensa!

sateenkaari