”Lähde maastasi, suvustasi ja isäsi kodista siihen maahan, jonka minä sinulle osoitan” (1. Moos. 12:1).

Uskon isälle Aabrahamille Jumalan lähtökäsky oli kipeä. Hänen oli jätettävä taakseen kaikki tuttu ja turvallinen, koko elämä.

Uuteen ei voinut astua ilman kipeitä hyvästejä. Aabrahamille Jumalan seuraaminen ei ollut jotain lisää entiseen hyvään. Se oli radikaali kutsu jättää kaikki ja uskaltaa astua johonkin, josta ei tiennyt mitään.

Jeesus kutsui opetuslapsensa myös radikaalilla tavalla. Läpi historian kristityt ovat saaneet kokea, että yhteys Vapahtajaan antaa kaiken mutta samalla vaatii kaiken.

Tutun elämänpiirin murtuminen tai jopa hyvästeleminen on raastavan vaikeaa. Lähteminen on aina vähintään haasteellista. Varsinkin, kun tulevasta ei ole muuta varmuutta kuin Jumalan Sanan lupaukset. Aivan kuin Aabrahamilla.

Irtautuneet juuret löytävät jälleen kotimaansa. Ehkä eivät samalla tavalla kuin ennen, ehkä ei enää tähän maahan ja tähän maailmaan.

Vaikka elämä on sarja lähtemisiä, se on samalla sarja uusia alkuja ja uusia päätymisiä.

Ole rohkein mielin. Saat sen mistä luovut. Tai jotakin paljon enemmän, ehkä erilaista mutta taivaallista.