Valoa pimeyteen!

”Mutta ahdistunut ei jää synkeyteen.” (Jes. 8: 23)

Jesaja kirjoitti aikanaan kansalaisilleen, jotka tulisivat näkemään ympärillään vain ahdistavaa pimeyttä ja synkeyttä. He olivat hylänneet Jumalan ja siksi joutuivat kokemaan kovia aikoja. Mutta ihmeellistä on Jesajan ennustuksen loppusanat: ”Mutta ahdistunut ei jää synkeyteen”.

Vaikeuksien keskellä on hyvä muistaa, että niillä on päätepisteensä. Olen tästä yrittänyt itseänikin muistuttaa aika ajoin; elämääni on kuulunut paljon ahdistusta jo kymmenen vuoden ajan. Jos olisin etukäteen aikanaan tiennyt tämän kymmenen vuoden jakson tulevan, en olisi tahtonut elää sitä läpi. Omien ahdistusteni tähden en kirjoitakaan toivon näköaloista kevyin perustein.

Miksi voimme siis olla varmoja, että pimeydellä on päätepisteensä elämässämme? Koska meillä on Vapahtaja, joka on murtautunut elämäämme ja Hän tuo pimeyteemme valon. Hän ei toimi inhimillisten ennusteiden tai mahdollisuuksien mukaan – Hän toimii parhaiten ja vahvimmin siellä, missä toivo on jo hiipunut.

Jeesuksen Kristuksen sisällinen tunteminen tapahtuu yleensä vaikeissa elämänvaiheissa. Silloin emme pysty korjaamaan elämäämme itse ja juuri siksi tukeudumme entistä enemmän Vapahtajaamme.

Jeesuksen tunteminen voi antaa elämäämme paljon enemmän kuin mitä raskaat ajat ovat meiltä vieneet. ”Niille jotka asuvat kuoleman varjon maassa, loistaa valkeus.” (Jes. 9:1)

Jeesus on lähellä

”… minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti.” (Matt. 28: 20)

Jeesus lupaa olla kanssamme jokaisena elämämme päivänä – sehän on aivan mullistava ja valtaisa asia. Silloin elämässämme ei olekaan kyse siitä, miten itse osaamme ohjata elämäämme ja onnistumme arjessamme, vaan siitä mitä Jeesuksemme pystyy ja haluaa tehdä.

Ei ole olemassa sellaista pimeyttä, johon Jeesus ei voi tuoda valoaan. Ei sellaista ahdistusta, johon ei voisi tulla tilaa. Eksyä ei voi niin kauas, ettei Kristus tulisi ja löytäisi. Ei myöskään ole sellaista mahdottomuutta, jossa Hän ei osaisi auttaa.

Hän – Jeesus Kristus – tahtoo ottaa jokaisen omansa kädestä kiinni ja vakuuttaa, että he ovat turvassa. Jeesukseen uskovia johdatetaan ja heidät kannetaan perille taivaaseen.

Lupaus pelastavasta rakkaudesta on voimassa jokaisena päivänä. Niiden päivien sisään kuuluvat nekin ajat, kun kaikki menee pieleen ja Jumala tuntuu olevan etäällä.

Usko tarttuu Jeesuksen lupaukseen olla lähellä ja pelastaa. Se pitää kiinni lupauksesta silloinkin, kun elämä maalaa synkkiä ja pelottavia sävyjä. Usko ei katso tunteisiin tai olosuhteisiin vaan luottaa Jeesuksen sanoihin.

DSC06151

Ei vain kyynelin kylvämistä

”Jotka kyynelin kylvävät, ne riemuiten korjaavat.” (Ps. 126: 5)

Elämässä on aikoja, jolloin vastoinkäymiset seuraavat toisiaan, ahdistukset kuluttavat sielua ja toivottomuus hiipii ikäväksi seuralaiseksi. Silloin teemme työmme ja vastuumme kyyneleiden kastelemina. Silloin myös itkemme itkumme Jumalalle ja huudamme psalmin sanoin: ”Herra, käännä jälleen kohtalomme”.

Raskaat ajat eivät kuitenkaan saa Jumalan lasten elämässä viimeistä sanaa. Raamattu lupaa koittavan myös ilon ja sadon korjaamisen ajan. Kaikkivaltias Jumala kykenee valtavalla ja luovalla voimallaan kääntämään surkeimmankin kohtalon. Hän myös tahtoo tehdä sen, rakastaahan Hän jokaista lastaan mitä syvimmällä tavalla.

Kun kyyneleiden määrä on täynnä, saamme katsella kaunista satoa. Silloin huomaamme, että jokainen kyynel ja Jumalalle huudettu rukous ovat olleet kuin siemeniä, jotka on kylvetty hyvään maahan ja sato on alkanut nousta. Meillä ei ole ollut muuta kuin itkuiset anomiset, Jumala on pitänyt huolta lopusta. Hän on saanut kyynelistä aikaan jotain, jota voimme vain iloiten hämmästellä ja vastaanottaa.

Tartutaan siis tänäänkin kiinni Jumalan lupauksiin. Jos elämämme on tällä hetkellä kyynelillä kylvämistä, tulee myös sadonkorjuun iloinen juhla.

kyynelin

Siis miksi keskeneräisyyttä?

”Minä panen nämä kansat teille koetukseksi nähdäkseni, kuljetteko te isienne lailla minun tietäni minun käskyjäni noudattaen. Siksi Herra ei kiirehtinyt tuhoamaan näitä kansoja, vaan antoi niiden jäädä paikoilleen, ja siksi hän ei ollut myöskään antanut niitä Joosuan käsiin.” (Tuom. 2: 22,23)

Jumala oli luvannut Kanaanin maan israelilaisille. Joosua oli Jumalan valitsema johtaja maan valloittamiseen. Jumala selkeästi lupasi antaa koko maan hänelle ja kansalle ja kukistaa viholliset heidän edestään (Joos. 1:3).

Joosuan kirjan alkua käytetään monesti sen osoittamiseksi, että me kristityt voimme elää jatkuvasti voitokkaasti vaikeuksitta piittaamatta, jos luotamme Jumalan lupauksiin riittävästi. Meille sanotaan, että jos osaamme olla oikeanlaisia ja uskoa oikealla tavalla, meidän ei tarvitse kokea tappiota tai kärsimystä.

Mutta Joosua ei nähnyt elinaikanaan Jumalan lupausten kokomittaista täyttymystä. Vuosikymmenten jälkeen maata oli vallattu mutta hyvin paljon jäi myös valtaamatta. Viholliskansoja jäi jäljelle israelilaisten ahdistukseksi. Puuttuiko Joosualta siis uskoa vai mistä on kyse?

Jumala on lopulta aina salattu Jumala. Joosuan ja israelilaisten kohdalla Jumala päätti jättää vihollisia jäljelle – niillä oli oma salattu tehtävänsä Jumalan ja kansan välisessä suhteessa.

Tästä pääsemme meihin ja omaan keskeneräisyyteemme. Omistamme kyllä mitä suurimmat lupaukset ja olemme voittajia. Mutta samaan aikaan joudumme kokemaan monenlaisia ahdistuksia. Viholliset saattavat vainota meitä sisältä ja ulkoa. Kun näin on, ehkä kyse ei olekaan meidän uskomme heikkoudesta, vaan salatusta rakastavasta Jumalasta.

Voi olla, että me tarvitsemme meidän tämän päivän haasteemme. Jumala voi kyllä vastata rukouksiimme ja poistaa kipeät asiat. Mutta jos Hän ei niin tee, niillä saattaa olla elämässämme enemmän tarkoitusta kuin arvaamme.

DSC08474_keskenerainen

Jumalalle mahdotonta?

”Mutta Herra sanoi Moosekselle: `Onko Herralle mikään mahdotonta? Nyt saat nähdä, toteutuuko minun sanani.´” (4. Moos. 11: 23)

Israelin satatuhantinen kansa oli lopenkyllästynyt Jumalan antamaan mannaan erämaavaelluksellaan. He kaipasivat vaihteeksi lihaa ja alkoivat ikävöidä paluuta Egyptiin. Jumala sanoi hankkivansa kansalle lihaa seuraavaksi päiväksi kuukauden tarpeiksi. Mooses ei pystynyt käsittämään Jumalan lupausta; miten ihmeessä Jumala saisi hankittua sellaisen määrän lihaa keskellä ei-mitään?

Tämä sama Mooses oli nähnyt Jumalan ihmeet Egyptissä. Hän oli nähnyt kuinka valtameri jakautui kahtia ja hän seurusteli päivittäin Jumalan kanssa poikkeuksellisella tavalla. Mutta nyt hänen mielessään oli liian suuri muuri – Jumala ei pystyisi mitenkään selviytymään edessä olevasta haasteesta.

Onko sinulla koskaan samanlaista tunnetta? Olet kyllä kokenut Jumalan johdatusta ja suoranaisia ihmeitäkin menneisyydessä mutta nyt olet liian suuren ongelman edessä. Ei edes Jumala voi auttaa sinua?

Mooses taisi valvoa seuraavan yön ja kuunnella kuinka linnut ropisivat telttojen päälle. Uskon, että hänen sydämensä pamppaili Jumalan näyttäytyessä hänen odotuksiaan suurempana.

Mahdottomat tilanteet ovat Jumalan näyttämöitä. Ehkä hyvinkin pian saat kuulla ”lintujen ropinaa”?

DSC08114