Vain sananhelinää?

”Mutta profeetta Haggai ja profeetta Sakarja, Iddon poika, profetoivat Juudassa ja Jerusalemissa asuville juutalaisille Israelin Jumalan nimessä” (Esra 5: 1).

Ovatko Jumalan lupaukset vain sananhelinää? Mitä niillä on merkitystä, kun elämä jatkuu päivästä ja vuodesta toiseen pelkkänä selviytymistaisteluna?

Näitä kysymyksiä mietti varmasti pakkosiirtolaisuudesta palannut pieni juutalaisväestö. He olivat lähteneet yltäkylläisyyden keskeltä kohti luvattua mutta tuhottua kotimaata Jumalan lupausten saattelemana. He alkoivat rakentaa temppeliä mutta jo alun jälkeen he kohtasivat niin hirveitä vastuksia, että työt keskeytyivät lähes 20 vuodeksi.

Miksi Jumala ei raivannut esteitä pois? Miksei hän muuttanut olosuhteita ja hävittänyt painostavia vihollisia? Sen sijaan hän nosti apuun kaksi ihmistä, Haggain ja Sakarjan. Mitä he tekivät? He kertoivat kansalle Jumalan lupauksia.

Kansa alkoi vastustuksesta huolimatta uudelleen rakennustyöt. Jos he katsoivat olosuhteitaan, he lannistuivat, mutta jos he kuuntelivat Jumalan Sanaa, he jaksoivat jatkaa työtään.

Etkö huomaa tässä Jumalan toimintamallin? Hän vahvistaa meitä Sanallaan, Raamatulla. Kun me opimme pitämään Raamatun totuuksia myrskyjä vahvempana ankkurina, löydämme levon.

Jumala lähettäköön tänään uuden Haggain lohduttamaan sinua Jumalan lupausten todellisuudesta.

Päivittäistä ihmettä

”Jauhot eivät loppuneet ruukusta eikä öljyä puuttunut astiasta sen sanan mukaisesti, jonka Herra oli Elian kautta puhunut” (1. Kun. 17:16).

Jeesus ylisti evankeliumeissa Välimeren rannalla Sarpatissa asuvan leskinaisen uskoa. Nainen oli tavannut ennen vääjäämätöntä nälkäkuolemaa profeetta Elian ja uskonut tämän lupauksen Jumalan huolenpidosta.

Naiselle oli Elian tapaamisen hetkellä ruokavarastoissa enää aineksia yhteen ateriaan. Sitten koittaisi loppu. Nainen suostui uskontestiin: hän teki viimeisistä jauhoista ja öljystä leivän Elialle ja jäi sitten odottamaan mitä Herra tekisi.

Leskinainen sai elää pitkän kuivuuden ajan päivittäisessä ihmeessä. Tosin joka päivä jauhoja ja öljyä näytti olevan vain yhteen annokseen, mutta silti syötävää riitti viikosta ja kuukaudesta toiseen.

Ehkä sinäkin elät tänään kuivuuden keskellä? Ehkä sinulla on jaksamista vain tämän päivän verran? Haluaisit nähdä lukemattomien jauhosäkkien tupsahtavan eteesi ja turvaavan tulevaisuutesi, sen sijaan saat luottaa Jumalan lupaukseen. Hän antaa sinulle päivittäin sen, mitä tarvitset.

Jotain aivan uutta

”Katso, minä teen uutta! Nyt se puhkeaa taimelle, ettekö sitä huomaa? Minä teen tien autiomaahan, virrat aavikolle.” (Jes. 43:19)

Kävelet voipuneena ja tyrmistyneenä keskellä tyhjyyttä. Takanasi on tuhottu maailma, edessäsi pelkkää erämaata. Kaikki aistisi viestivät, että elämäsi tulee olemaan pelkkää selviytymistaistelua.

Juuri siinä kohtaa, mihin epätoivoisena lysähdät, huomaat kuivan maan keskeltä pienen vihreän taimen. Se näyttää luonnottomalta ympäristöönsä nähden. Naurahdat sen epätodennäköisyydelle; erämaassa se kuolisi hiljaa kituen. Niin kuin sinäkin.

Mutta se kasvaa Jumalan lupauksen voimasta. Sen maaperä on silmiltä salassa, uskon maailmassa. Taimi uhmaa kaikkea näkyvää, myös sinun epäuskoasi.

Ehkä olet nollapisteessä vain todistaaksesi Jumalan luomisihmettä? Jumala luo tien sinne, missä ei navigointilaitteet toimi. Se tie vie Karitsan valtaistuimelle. Ja Hän puhkaisee pelastuksen lähteet keskelle hengellistä kuolemaa.

Vanhan piti kuolla. Mutta nyt on uuden aika!

Uskallatko luottaa?

”Minua näet hävetti pyytää kuninkaalta sotaväkeä ja ratsumiehiä puolustamaan meitä vihollisia vastaan, koska olimme sanoneet kuninkaalle: `Meidän Jumalamme hyvä käsi on kaikkien niiden yllä, jotka etsivät häntä, mutta hänen voimansa ja vihansa on kaikkia niitä vastaan, jotka hylkäävät hänet.´” (Esra 8: 22).

Juutalainen Esra oli päässyt Persian kuninkaan Artahsastan hovin suosioon. Hän opiskeli pakkosiirtolaisuuden aikana Mooseksen kirjoja ja hänestä huokui taivaallinen viisaus.

Esra oli uskaltautunut puhumaan kuninkaalle juutalaisten Jumalasta, jota tämä oppi kutsumaan nimellä taivaan Jumala. Jotakin Esran opetuksessa ja olemuksessa oli niin houkuttavaa, että kuningas lähetti hänet Jerusalemiin varmistamaan pakkosiirtolaisuudesta palanneen jäännöksen hengellistä elämää.

Esra oli opettanut, että Jumala kykeni pitämään huolta niistä, jotka Häneen turvautuivat. Opetusta seurasi testi. Olisivatko sanat totta? Esra lähetettiin neljän kuukauden vaaralliselle matkalle. Jos hän pyytäisi kuninkaalta sotilaallista saattuetta, hänen uskonlujuutensa osoittautuisi sananhelinäksi.

Esra kääntyi Jumalansa puoleen ja päätti luottaa. Jumalan lupauksilla täytyi olla katetta. Ja niillä oli.

Jumala on luvannut huolehtia sinustakin. Uskallatko luottaa?

Peloton usko

”Hänen sydämensä on luja ja peloton, ja lopulta hän näkee ahdistajiensa tappion.” (Ps. 112:8).

Lujana pysyminen liitetään Raamatussa usein Jumalan lupauksiin luottamiseen. Lujuus on juuri sitkeää kestävyyttä sen varassa, mitä Jumala on Raamatussa puhunut.

Luja ja peloton usko annetaan meille ahdistusten aikoina. Vaikeudet pakottavat meitä kurottautumaan yli omien mukavuusalueidemme kohti Jumalan uskolla tavoitettavia keitaita.

Kestävyys on tarpeen silloin, kun lupausten ja arkitodellisuuden väliin avautuu pelottavan syvä ja leveä kuilu. Usko katselee silloin jyrkänteen toisella puolella olevia hedelmäpuita ja omistaa ne itselleen – vaikka oma maaperä onkin vielä pelkkää pölyä ja tuhkaa.

”Lopussa kiitos seisoo”, on vanha kansansanonta. Psalmista yhtyisi sanontaan ja jatkaisi harmaahapsisella hymyllä: ”Ole siis tänään luja ja peloton!”

Ehkä juuri tänään kuilut eivät täyty eivätkä maisemat vaihdu? Mutta Jumalan lupaukset ovat totta. Etsi Raamatusta omat tartuntakohtasi ja ole varma, että vielä tulee ilon aika.