Sinä olet minun!

”Turvatkaa häneen joka aika, te kansa; vuodattakaa hänen eteensä sydämensä. Jumala on meidän turvamme” (Ps. 62: 9).

Miten minä aina unohdan sen kaikkien elämän tarjoamien kauppakassien alle lyyhistyessä, kassien, jotka ovat pullollaan avoimia kysymyksiä ja kipeitä huutoja, joille ei löydy vastaavia sanallisia ilmaisumuotoja, että Sinä olet minun?

Sinä olet minun. Imen näitä kolmea sanaa sisääni kuin taivaasta pudonnutta Elämän lähdettä ja puhallan kivun ulos. Annan hermostoni jokaiselle pingotetulle säikeelle luvan palautua alkuasetuksiin, lepoon, jota kipeästi kaipaan.

Sinä olet minun. Rohkea ajatus, oivallus, joka poukkoilee teologian harmaalla alueella mutta samalla osuu kuin nuoli päämääräänsä, Jumalaan ja kiinnittää minut lempeän tiukasti Häneen, joka on sanonut ”kyllä” minun kaikille myötä- ja vastoinkäymisille.

Sinä olet Jumala. Kaikkivaltias. Sinä olet se, joka sormien liikkeillä saa pihamme päivänkakkaran avautumaan ja yhtä helposti synnytettyä vaikka uuden, tutkimattoman kosmoksen. Ja Sinä olet minun.

Minulla on Sinut ja Sinulla minut, jotta minun katkenneet mastoni ja pohjaa repivät ankkurini eivät enää veisi minua syvyyksiin.

Ei, katketkoot kauppakassien kahvat ja pudotkoot vaikka koko elämä levälleen kuin Jaakon eväät, naurokoot kaikki todellisuudelle, joka pidetään visusti piilossa kunnes ihmisen väliverho repeää, mutta:

Sinä.

Olet.

Minun.

Jumala, joka tahtoo parastasi!

”Iloitkoon ja riemuitkoot ne, jotka suovat minulle oikeuteni, ja sanokoot aina: `Ylistetty olkoon Herra, joka tahtoo palvelijansa parasta´” (Ps. 35: 27).

Daavid tiesi Jumalasta kaksi tärkeää asiaa. Ensimmäinen totuus on muotoiltu esimerkiksi Psalmissa 115: ”Meidän Jumalamme on taivaassa; mitä ikinä hän tahtoo, sen hän tekee” (Ps. 115: 3).

Toinen tärkeä totuus oli se, että Jumala ei vain ole Kaikkivaltias, vaan Hän on sitä lastensa parhaaksi!

Uskalla siis uskoa, että sinulla on Jumala, joka ajattelee lakkaamatta sinun parastasi! Hän on piirtänyt elämäsi kauniit ääriviivat ja sykähdyttävät yksityiskohdat jo ennen kuin sinua olikaan ja Hän käyttää voimiaan intohimoisella tavalla johdattaakseen sinua sillä tiellä, jonka yllä lukee: ”Paras reitti Jumalan rakkaalle nimeltä (tässä lukee sinun nimesi).

Mistä karkkihyllyn edessä äärirajoillaan raivoava pieni lapsi voisi tietää, että isän ehdoton kielto ja sitä seuraava pettymyksen kuilu ovat hänen parhaakseen? Mistä kristitty voisi tietää, että riipaiseva Isän etäisyyden kokeminen tai yllättävä vaihe suolla tarpomista koituu hänen hyväkseen?

Kun epätoivo valtaa mielesi ja koet kosmisiin mittasuhteisiin kohoavaa yksinäisyyttä ja kipua, muista nämä Raamatun järkähtämättömät sanat: Jumala tahtoo sinun parastasi.

Juuri sinun. Ja juuri tänään.

Voikohan Jumala?

”Katso, hän kyllä kallioon iski, ja vedet vuotivat ja purot tulvivat; mutta voiko hän antaa myös leipää tai hankkia kansallensa lihaa?” (Ps 78: 20).

Miten tuttuja kysymyksiä! Jumala oli tehnyt autiomaassa vaeltavalle kansalleen ihmeitä toisensa perään; jokainen päivä oli puhdasta ihmettä keskellä ei-mitään.

Vaikka ihmeet olivat valtavia ja Jumala oli osoittanut kykynsä huolehtia kansansa kaikista tarpeista, oli kansan reaktio uusien ongelmien edessä sama: ”Voikohan Jumala voittaa tämän haasteen?” Kansan kysymys ei ollut aidon haastava, vaan se oli sekoitus epäuskoa ja kapinaa.

Jumalaa satutti eniten kansan epäluottamus. Eikö kaiken menneen pitänyt todistaa ihmisille, että Jumala on jatkuvasti tilanteen tasalla ja voi tehdä kaiken, mitä haluaa?

”Ei kai Jumala voi auttaa tässä minun asiassani tänään?” on minunkin kysymykseni uusien, ehkä aikaisempaa syvempien tai ainakin erilaisten haasteiden edessä? Hän on kyllä johdattanut ihmeellisesti kuluneina vuosina mutta onko Hän vieläkin elämässäni mukana?

Jumalan vastaus on muuttumaton ja järkähtämätön: ”Minä voin, aina ja kaikkialla, ihmisten ja kansakuntien kohdalla, pienissä ja valtavissa ongelmissa, parasta ennen -päiväystä ennen mutta myös sen jälkeen!”

Luottamus Jumalaan ja Hänen rakkauteensa ja voimaansa on kristityn kaunis, ylöspäin suitsukkeenomaisesti tuoksuva ja nouseva uhri.

Voiko Jumala pelastaa sinut nykyisestä ahdingostasi? Kyllä voi. Voiko Hän parantaa sydämesi haavat, antaa maallisen ja taivaallisen näkökyvyn ja askelmerkit, joissa et horjahtele? Kyllä voi.

Voisinko minä luottaa? ”Uskotteko, että minä voin sen tehdä?”, oli Jeesuksen usein toistuva haaste.

”Herra, minä haluan luottaa Sinuun. Minä haluan katsoa Sinun maailmaasi silloinkin, kun olen jumissa täällä alhaalla. Sillä Sinä Voit!”

Avaa ja vuodata sydämesi kivut Minulle

”Vuodattakaa hänen eteensä sydämenne. Jumala on meidän turvamme” (Ps. 62:9).

Elämän upottaessa joka askeleella kuin kenkien alla raksahteleva lumimassa aina nivusiin saakka, huuda Minua avuksesi.

Kantaessasi aina painavampaa kuormaa nääntymykseen saakka etkä enää jaksa vastaanottaa lisää kipua räjähtämättä palasiksi, tuo sydämesi Minun eteeni, minulla on erikoistyökalut avata lukituinkin sisin hellän varovaisesti.

Kun olet itkenyt ja odottanut myötätuntoa läheisiltäsi elämästä, jonka ytimeen luulit heidänkin näkevän ja sait vain sanoja, jotka viiltävät sinua välinpitämättömyydellään, tule Minun luokseni.

Kun luulet olevasi liian sekaisin monista elämäsi äkkikurveista ja auttamattoman kaukana tuhlaajapojan tai -tytön meikatussa roolissasi, muista, että Minä katson sinua ja odotan, odotan vain että muistaisit Minut ja pyytäisit apua, jota en koskaan sinulta kieltäisi.

Vuodata sydämesi minulle, ihan kaikkine tummine sävyineenkin, sillä Minä ymmärrän ja kaipaan sinua. Minä kaipaan lahjoittaa sinulle elämää, joka luo surun kurtistamiin silmäkulmiisi ilon säihkettä.

Jos et Sinä ole / Jos Sinä olet

”Hätäni päivänä minä sinua avukseni huudan, sillä sinä vastaat minulle” (Ps. 86: 7).

Jos et Sinä ole, kaikki itkunpurskahdukset ja ilonkiljahdukset katoavat kuin kesäaamun usva, eivätkä pyyntöni ja huutoni tallennu sille muistitikulle, jonne olen uskonut jokaisen päiväni piirtyvän.

Jos et Sinä ole, ei ole ketään, joka osaisi tulkita sieluni salakirjoitusta, lukea auki sisintäni, joka on itsellenikin niin monesti avaamaton mysteeri.

Jos et Sinä ole, olen ongelmieni kanssa lopulta yksin, niiden ongelmien, joita eivät kenenkään ihmisen hartiat jaksa kantaa. Olen yksin, avuton ja kaiken toivomani pelastuksen ulkopuolella. Olen kosminen piste piirroksessa, jonka sattuma maalasi tahtomattani ja minua kytkemättä maailmaani mitenkään muuten kuin kohtalon vipuvarrella.

Mutta jos Sinä olet, silloin jalkojeni alla on jokainen sadoista lupauksistasi, silloin minulla on Sinun vuosisatojen tekstinkäsittelyohjelmalla taiteilemasi rakkauskirje nimeltä Raamattu, silloin työnnän sattumat ja kohtalot niihin Grimmin satuihin, joihin ne todellista elämää paremmin sopivat.

Jos Sinä olet, en ole koskaan yksin. En ole koskaan niin ahtaalla, ettet Sinä avartaisi elämääni, en niin särkynyt, ettei Sinä saisi palasista jotain alkuperäistä mielekkäämpää.

Jos Sinä olet, minun on hyvä olla, vaikkei olisikaan. Jos Sinä olet, minä saan käpertyä väsyneenä ja kipeänä syliisi ja tiedän, että pidät minusta huolen.

Jos Sinä olet, tahdon minäkin olla.