Nouse kohti toivoa, sieluni!

”Miksi olet masentunut, sieluni, miksi olet niin levoton?” (Ps. 42:6).

Psalmin kirjoittaja tarkastelee tunnemaailmaansa kuin itsensä ulkopuolelta ja tekee sille pysäyttävän kysymyksen: ”Miksi olet painunut masennukseen ja toivottomuuteen?”

Helppoa olisi vastata, että koska elämä on liian raskasta, huonoja uutisia tulee hyviä enemmän, voimat ovat huvenneet taisteluissa, joita ei alun perinkään annettu voitettaviksi ja koska sisintä pusertaa kylmäävä tunne siitä, että on kaiken kivun keskellä lopulta yksin.

Mutta sieluni, miksi silti olet masentunut ja piehtaroit hikisenä lakanoissa? Onko Jumala laittanut lapun luukulleen, muuttanut etelän aurinkoon pinacolada kädessään ja laittanut pinkkiin iPhoneensa sinun nimesi kohdalle merkinnän ”Älä vastaa”?

Sieluni, Jumala on edelleen paikoillaan. Hänen lupauksensa ovat paikoillaan ja rakastava katse on paikoillaan, sinussa. Parasta mitä voit tehdä, on odottaa Häntä kuin paahteisen kesäpäivän terassikukka kastelijaansa.

Uskalla levittää kivusta käpristyneet siipesi auki ja ole varma, että vielä tuuli puhaltaa ja nostaa sinut uusiin korkeuksiin. Vielä saat näköaloja, joiden kautta saat katsoa jumittuneita päiviäsi ja kysyä: ”Miksi olit niin masentunut, sieluni?”

Kun lupaukset tuntuvat ontoilta

”Näin Mooses puhui israelilaisille, mutta raskaan orjuuden näännyttäminä he eivät kuunnelleet häntä” (2. Moos. 6:9).

Miten lähellä vapautuksen hetki olikaan! Satoihin vuosiin ei ollut tapahtunut muuta kuin jatkuvaa elinolojen kiristymistä mutta nyt näyttämölle astui 40 vuoden maanpakolaisuudesta palannut Mooses.

Mooses sai Jumalalta ihmeellisiä lupauksia. Hän välitti ne kurjuudessa matelevalle kansalle ja sanat toivat toivoa. Mutta kun lupausten ja niiden toteutumisen väliin tuli viive ja helpotuksen sijaan arki vaan synkistyi, Mooses alkoi vaikuttaa yhden-tempun-ponilta. Samoin Jumala.

Ehkä sinäkin olet saanut pienen auringonsäteen tuskan huuruiseen koloosi, jonne olet askel askeleelta vetäytynyt pakoon elämän liian kovaa todellisuutta? Ehkä olet uskaltanut sielusi jännittyneiden viulunkielien soida osasekunnin iloista sointia, kunnes taivas on taas pimentynyt ja toivosi on sammunut?

Jumalan lupaukset voivat alkaa kuulostaa ontoilta, kun elämä näännyttää. Joku sinussa sanoo, että pitäisi ottaa vastaan ja nousta myrskyn päälle Jumalan sanojen voimasta, mutta et jaksa. Et enää tänään.

Raamattu on täynnä ihmisiä, jotka eivät enää jaksaneet. Sivu toisensa jälkeen vastaan tulee sanoja käsissään pieneksi ryppykasaksi puristavia ihmisiä, joille todellisuus peittää kauniit tulevaisuuden maalaukset. Ja kuitenkin, Jumala ei ole ollut koskaan suljettu ihmisen toivottomuuteen!

”Minä olen” luo sanoja jotka luovat todellisuutta. Jos ja kun väliin astuu vihollinen nimeltä ”viive” ja ”odotus” ja kun ihminen taittuu, Jumala toimii vuorenvarmasti kuin margariinitehdas.

Kuin tähdet

Lähdimme eilen pienelle hermolomalle äitini sähköttömälle saarimökille. Mieli oli yhtä painoksissa kuin alhaalla roikkuva pilvet.

Pieni rantasauna on kunnostettu aivan Keiteleen rantaviivaan. Saunasta kun astuu ulos vilvoittelemaan, on jo järven päällä. Ja suuren taivaan alla.

Rantasaunamme on entinen savusauna. Seinät ovat mustia ja eilen saunoessamme pimeässä näimme vain kiukaan hohteen ja pienen lepattavan kynttilän ikkunalaudalla. Ehkä erään Raamatusta löytyvän Jumalan ystävän teltta oli yhtä hämärä?

Jumala kutsui Aabrahamia ulos pimeästä teltastaan laskemaan tähtiä. Minä astuin eilen pimeästä rantasaunasta saman näkymän eteen. Kyynelten vieriessä tuntui kuin olisin päässyt mukaan Aabrahamin uskon ja näkemisen jännitteiseen taisteluun.

Aabraham päätti uskoa. Siitäkin huolimatta, ettei mikään silmillä nähtävä tukenut Jumalan lupausta. Tähdet tuikkivat kirkkaina mutta kaukaisina pisteinä; Aabraham kiinnitti toivonsa niihin lujemmin kuin omaan todellisuuteensa.

Eilen Jumala kuiskasi 2000-luvun masentuneelle lapselleen: ”Katso tähtiä! Yhtä paljon on lupauksiani. Minä en edelleenkään ole valmis peruuttelemaan sanojeni suhteen.”

Oletko hedelmällinen maaperä?

”Mutta hyvään maahan pudonnut siemen tarkoittaa niitä, jotka sanan kuultuaan pysyvät siinä puhtain ja ehein sydämin ja kestävinä tuottavat satoa” (Luuk. 8: 15).

Voi miten ahdistava Jeesuksen Kylväjävertaus osaakaan olla! Enhän minä ole maaperä, josta kukkii jumalalliset kasvit vaan kallioinen ja orjantappurainen hiekkaseos.

Jeesuksen vertauksen ytimessä ei tainnut kuitenkaan olla ihmisten jaottelu hyviin ja huonoihin. Me kaikki olemme itsessämme aivan mahdottomia tapauksia.

Vertauksessa on kaksi oleellista sanaa. Ensimmäinen niistä on ”pysyä”. Se tarkoittaa, että me pysymme tiukasti kiinni siinä, mitä meille on luvattu. Evankeliumin ilouutinen huonoille ihmisille. Kun pysyn kiinni Kristuksen rakkaudessa omantunnon syytösten keskellä, Sana tekee minussa työtään.

Toinen tärkeä sana on ”kestävinä”. Tämä sana tarkoittaa, että laitan luottamukseni Jumalaan ja Hänen lupauksiinsa ja odotan Hänen apuaan kärsivällisesti.

Kyse ei ole siis sinusta vaan Jeesuksesta Kristuksesta. Hän rakastaa sinua ja on kuollut syntiesi puolesta. Kun uskallat laittaa toivosi evankeliumin lupauksiin, olet hyvä maa, josta Kristus itse saa esiin jumalallisen sadon!

Lupaus, joka toimii

”Ei kukaan, joka luottaa sinuun, jää vaille apuasi” (Ps. 25: 3).

Juuri tänään tuntuu siltä, että kaikki menneet epäonnistumiset juoksevat elokuvan tavoin silmissäni ja lannistuvat ryhtini kumaraan. Masennus ja lannistuminen astuvat kylään kuin omistajan oikeudella ja en jaksa nähdä huomisen tuovan mitään parempaa.

Juuri tänään olen kipeän ja pelottavan raa´asti Jumalan lupauksen varassa. Muistan Psalmin 25 sanat: ”Ei kukaan, joka luottaa sinuun, jää vaille apuasi.”

Ymmärrän jotain Jobin tuskasta, siitä, että miten menetysten keskellä jaksaisi uskoa hyvään tulevaan. Mutta juuri pohjalla Jumalan lupaukset tulevat pelastusköyden tapaan luokseni ja nostavat minua kohti valoa. Jos ne eivät tänään vedä minua kokonaan ylös, ne pitävät minua otteessaan ja lupaavat etten putoa määrättömästi.

Uskoa minulla ei tänään ole. Sellaista uskoa, joka siirtäisi vuoria tai pullistelisi ilmaa kuin täyteen ahdattu markkinapallo. Ei, olen kuin märkä tiskirätti pöydällä. Mutta lupaus kuuluu silti minulle. ”Ei kukaan” kätkee sisäänsä juuri masentuneet, epätoivoiset, lannistuneet ja luovuttaneet.

Jumalan lupaus ei vaadi minua hyppäämään yli kuilun, joka on minulle liian leveä. Se löytää minut, tulee luokseni ja synnyttää tarvittavan uskon kipinän.

Tänään ei juuri tunnu siltä, mutta… minä saan vielä avun. Tiedän sen, koska Jumala on luvannut. Hänen lupaukseen kätken myös sinut.