Siis miksi keskeneräisyyttä?

”Minä panen nämä kansat teille koetukseksi nähdäkseni, kuljetteko te isienne lailla minun tietäni minun käskyjäni noudattaen. Siksi Herra ei kiirehtinyt tuhoamaan näitä kansoja, vaan antoi niiden jäädä paikoilleen, ja siksi hän ei ollut myöskään antanut niitä Joosuan käsiin.” (Tuom. 2: 22,23)

Jumala oli luvannut Kanaanin maan israelilaisille. Joosua oli Jumalan valitsema johtaja maan valloittamiseen. Jumala selkeästi lupasi antaa koko maan hänelle ja kansalle ja kukistaa viholliset heidän edestään (Joos. 1:3).

Joosuan kirjan alkua käytetään monesti sen osoittamiseksi, että me kristityt voimme elää jatkuvasti voitokkaasti vaikeuksitta piittaamatta, jos luotamme Jumalan lupauksiin riittävästi. Meille sanotaan, että jos osaamme olla oikeanlaisia ja uskoa oikealla tavalla, meidän ei tarvitse kokea tappiota tai kärsimystä.

Mutta Joosua ei nähnyt elinaikanaan Jumalan lupausten kokomittaista täyttymystä. Vuosikymmenten jälkeen maata oli vallattu mutta hyvin paljon jäi myös valtaamatta. Viholliskansoja jäi jäljelle israelilaisten ahdistukseksi. Puuttuiko Joosualta siis uskoa vai mistä on kyse?

Jumala on lopulta aina salattu Jumala. Joosuan ja israelilaisten kohdalla Jumala päätti jättää vihollisia jäljelle – niillä oli oma salattu tehtävänsä Jumalan ja kansan välisessä suhteessa.

Tästä pääsemme meihin ja omaan keskeneräisyyteemme. Omistamme kyllä mitä suurimmat lupaukset ja olemme voittajia. Mutta samaan aikaan joudumme kokemaan monenlaisia ahdistuksia. Viholliset saattavat vainota meitä sisältä ja ulkoa. Kun näin on, ehkä kyse ei olekaan meidän uskomme heikkoudesta, vaan salatusta rakastavasta Jumalasta.

Voi olla, että me tarvitsemme meidän tämän päivän haasteemme. Jumala voi kyllä vastata rukouksiimme ja poistaa kipeät asiat. Mutta jos Hän ei niin tee, niillä saattaa olla elämässämme enemmän tarkoitusta kuin arvaamme.

DSC08474_keskenerainen

Jumalalle mahdotonta?

”Mutta Herra sanoi Moosekselle: `Onko Herralle mikään mahdotonta? Nyt saat nähdä, toteutuuko minun sanani.´” (4. Moos. 11: 23)

Israelin satatuhantinen kansa oli lopenkyllästynyt Jumalan antamaan mannaan erämaavaelluksellaan. He kaipasivat vaihteeksi lihaa ja alkoivat ikävöidä paluuta Egyptiin. Jumala sanoi hankkivansa kansalle lihaa seuraavaksi päiväksi kuukauden tarpeiksi. Mooses ei pystynyt käsittämään Jumalan lupausta; miten ihmeessä Jumala saisi hankittua sellaisen määrän lihaa keskellä ei-mitään?

Tämä sama Mooses oli nähnyt Jumalan ihmeet Egyptissä. Hän oli nähnyt kuinka valtameri jakautui kahtia ja hän seurusteli päivittäin Jumalan kanssa poikkeuksellisella tavalla. Mutta nyt hänen mielessään oli liian suuri muuri – Jumala ei pystyisi mitenkään selviytymään edessä olevasta haasteesta.

Onko sinulla koskaan samanlaista tunnetta? Olet kyllä kokenut Jumalan johdatusta ja suoranaisia ihmeitäkin menneisyydessä mutta nyt olet liian suuren ongelman edessä. Ei edes Jumala voi auttaa sinua?

Mooses taisi valvoa seuraavan yön ja kuunnella kuinka linnut ropisivat telttojen päälle. Uskon, että hänen sydämensä pamppaili Jumalan näyttäytyessä hänen odotuksiaan suurempana.

Mahdottomat tilanteet ovat Jumalan näyttämöitä. Ehkä hyvinkin pian saat kuulla ”lintujen ropinaa”?

DSC08114

Usko tyhjän varassa?

”Vielä ei viinipuu ole kukassa, viiniköynnöksissä ei ole rypäleitä, vielä ei oliivipuu kanna hedelmää, eikä pelloilla kypsy vilja, vielä ei aitauksessa ole lampaita eikä karjaa tarhassa. Mutta jo nyt minä riemuitsen Herrasta, iloisen Jumalastani, joka pelastaa.” (Hab:3:17,18)

Eikö olisi paljon helpompaa uskoa Jumalaan, jos näkisimme Hänen toimintansa elämässämme? Jos saisimme tänään kokea puutteidemme keskellä Hänen uutta luovaa voimaansa, voisimme luottavaisesti turvautua Häneen ja uskoa elämämme Hänen käsiinsä.

Mutta miten silloin, kun kaikki elämässämme osoittavat aivan päinvastaista? Onko naiivia ja katteetonta uskoa Jumalaan pimeyden keskeltä, ilman järkeämme tyydyttäviä todisteita? Onko hullua uskoa Jumalan tarkkaan johdatukseen, kun elämämme vierii yhtä alamäkeä? Kysyn vielä: onko järjetöntä uskoa Jumalan näkevän meidät vanhurskaina, kun ”elämämme puussa” ei ole yhtään lehteä eikä hedelmää näkyvissä?

Habakuk joutui jäämään Jumalan lupauksen varaan. Hän huusi, missä Jumala on kaiken väkivallan ja kärsimyksen keskellä. Hän itki, miksi Jumala vaikenee, kun hänen kansansa hätä oli suurin. Sitten Hän tyytyi siihen, mitä Jumala hänelle lupasi. Toisin sanoen: Hän ymmärsi sen, että Jumala on aina hänen yläpuolellaan, viisaudessaan ja suunnitelmissaan hänen ymmärryksensä tavoittamattomissa. Mutta samaan aikaan Jumala oli läheinen ja turvallinen; Hänen lupauksiinsa kannatti luottaa.

Jos emme näe itsessämme viheriöivää elämää, emme kauniita uskon hedelmiä emmekä pysty iloitsemaan helpottuneista olosuhteista, Jumalaan kannattaa silti uskoa. Jeesus sanoi apostoli Tuomakselle, että autuaita ovat ne, jotka uskovat, vaikkeivat näe.

Jaksetaanhan siis uskoa vastoin kaikkea järkeä ja inhimillisiä todennäköisyyksiä? Jumalan lupaukset ovat totta. Hän on tänään kanssamme ja tulee vielä muuttamaan kuivat erämaamme lähteiden maaksi.

uskovaikketnae_IMG_0193

 

 

 

Usko vastaan olosuhteet

”Abram uskoi Herran lupaukseen, ja Herra katsoi hänet vanhurskaaksi.” (1. Moos. 15:6)

Inhimillisesti ajatellen mikään ei tukenut Aabrahamia uskomaan Jumalan lupausta oman lapsen saamisesta. He olivat olleet vaimonsa Saaran kanssa kykenemättömiä saamaan lapsia jo ennen muuttoaan Kanaanin maahan ja nyt siellä asuessaankin vuodet olivat vierineet. Jumalan lupaukset tuntuivat etäisiltä ja tyhjänpäiväisiltä. Arki iski samaan aikaan vasten kasvoja. Aabraham totesikin Jumalalle suoraan, että Hän ei ollut ollut lupaustensa veroinen.

Usko Jumalan lupauksiin on tietyssä mielessä aina sokeaa uskoa. Se kiinnittyy siihen, mitä Jumala on sanonut ja luvannut ja jättää ottamatta huomioon olosuhteet. Monesti meidän elämä ja Jumalan lupaukset ovat kuin ristiriidassa keskenään ja meidän on valittava kumman todellisuuden annamme määritellä itseämme sekä elämäämme. Jos katsomme olosuhteitamme, saatamme masentua ja luopua toivosta. Jos sen sijaan luotamme Jumalan Sanaan, Raamattuun, se herättää meissä toivoa ja iloa.

Aabraham näki omat olosuhteensa mahdottomina. Samoin saattaa kokea se, joka taistelee lääkeriippuvuutensa kanssa tai jonka ihmissuhteet ovat särkyneet. Miten he voisivat uskoa armolliseen Jumalaan, kun elämä ei myotätodista mitenkään huolenpidosta ja välittämisestä? Tai miten masentunut ihminen pystyisi uskomaan Toivon Jumalaan?

Tärkeimpänä kysymyksenä kaikista: miten syntinen ihminen voisi uskoa anteeksiantoon? Kun hän katsoo itseään, hän näkee mahdottomuutta ja epätoivoa. Jumala tuntuu kokemuksissa ja tunteissa etäiseltä ja tuomitsevalta. Jumalan lupaus toisaalta vakuuttaa, että jokainen Jeesukseen Kristukseen syntiensä sovittajana saa kaikki syntinsä anteeksi.

Kristitty saa jäädä Jumalan lupausten varaan. Oikeastaan muuta Jumala ei odotakaan. Eikä muuta tietä ole. Aabraham suostui uskomaan enemmän Jumalan lupausta kuin olosuhteitaan. Aabraham piti Jumalaa luotettavana ja sen johdosta Jumala hyväksyi hänet yhteyteensä. Myös hylätty, syyllisyyden alle jäänyt, syntien kanssa taisteleva sekä riippuvuuksista kärsivä kristitty saa uskoa Jumalan lupauksiin. Ne riittävät ihan jokaiselle.

uskovastaanolosuhteet_lemmikki

 

Uskon yksinkertainen tie

”Jeesus sanoi naiselle: `Jos tietäisit, minkä lahjan Jumala on antanut , ja ymmärtäisit, kuka sinulta pyytää juotavaa, pyytäisit itse häneltä, ja hän antaisi sinulle elävää vettä´” (Joh. 4: 10).

Tiedämme kertomuksen taustan. Jeesus kohtaa juutalaisen miehen näkökulmasta mahdollisimman ala-arvoisen ja syntisen ihmisen, samarialaisen naisen Sykarin kaivolla. En puutu enempää itse kertomukseen vaan haluan nostaa esiin Jeesuksen sanoissa Hänen opettamansa hengellisen elämän periaatteen.

Hengellisen elämän kulku Jeesuksen sanoissa jakautuu kolmeen osaan. Ensimmäinen kuuluu: jos tietäisit Jumalan lahjan. Eli jos tietäisimme ja ymmärtäisimme, kuka Jeesus on, se olisi ensimmäinen askel pelastukseen ja kaikkeen hengelliseen hyvinvointiin ja rikkauteen. Jos sydämemme tietäisi, että Hän on Jumala Jumalasta, meidän tähtemme ihmiseksi tullut, puolestamme kuollut ja tänään kaikessa kanssamme, se olisi ovi todelliseen yhteyteen Jumalan kanssa.

Jos tiedämme todella, kuka Jeesus on ja mitä Hän on meille, me pyytäisimme Häneltä apua kaikkeen meidän tyhjyyteemme. Tämä on Jeesuksen sanojen toinen osa. Jos ymmärrämme, miten suuri Vapahtaja meillä on ja miten Hän meitä rakastaa ja mitä Hän on tehnyt puolestamme, me kääntyisimme Hänen puoleensa kaikissa tarpeissamme. Me toisimme hänelle syntimme ja syyllisyytemme, epäonnistumisemme ja häpeämme, hengellisen janomme ja kaipuumme ja tietäisimme, että Hän kuulee meitä ja vastaa meille. Jos emme näin tee, se johtuu vain epäuskostamme, joka on kaiken syntisyytemme  ydin ja perusta.

Kolmas osa on ylitsevuotava lupaus: kun pyydämme Jeesukselta, Hän lahjoittaa meille sen, mitä tarvitsemme. Me siis tarvitsemme ja siksi pyydämme. Hän lahjoittaa, koska hänellä on, mitä antaa ja Hän haluaa jakaa rikkauksiaan. Hän antaa syntimme anteeksi ja jakaa sellaista elävää vettä, joka saa hengellisen janomme sammumaan. Hän antaa meille Henkensä täyteyden ja sitä täyteyttä me saamme olla jakamassa toisille. Ja jos se vesi loppuu, me saamme pyytää sitä Herraltamme lisää.

Tässä ei ole kuitenkaan kyse tunteista tai kokemuksista vaan Jeesuksen lupauksesta. Monesti meidän on katsottava enemmän Jumalan lupauksiin kuin omiin kokemuksiimme tai tunteisiimme. Kun Jumalan auttamana ja vaikuttamana pidämme Hänen lupauksensa totena, saamme ajallaan, tavalla tai toisella, myös nähdä niiden toteutumista.

uskonyksinkertainentie_IMG_2723