Poista peite silmiltäni

”Poista peite silmiltäni, jotta voin katsella opetuksesi ihmettä” (Ps. 119:18).

Raamattu on ihmeellinen kirja. Se kertoo millainen Jumala on, se kuvaa kolmiyhteisen Jumalan ja Häneen luottavien ihmisten yhteistä elämää. Raamattu sisältää elämälle välttämättömät ja sen rajoja suojelevat säännöt ja ohjeet.

Raamatussa on satoja lupauksia, jotka Jeesukseen Kristukseen uskova saa ottaa omakseen. Niihin lupauksiin kannattaa tarttua silloinkin, kun muu elämä ei kanna; Jumalan lupaukset eivät voi pettää.

Raamattu on kuitenkin enemmän kuin sen sisältämät lupaukset ja ohjeet. Se pitää sisällään jumalallisen elämän. Daavid rukoili, että Jumala ottaisi peitteen pois hänen silmiltään, että hän voisi katsella Raamattua Jumalan antaman näkökyvyn mukaan. Daavid halusi katsella Raamatun välityksellä Jumalaa.

Mekin tarvitsemme Pyhän Hengen antamaa näkökykyä. Tarvitsemme Hänen antamaa innoitusta Raamatun avaamiseen ja sisäistä ymmärrystä sen moninaiseen sisältöön.

Kun Pyhä Henki avaa meille Raamattua, se muuttuu meille elämäksi. Olemme tekemisissä itsensä Jumalan kanssa. Silloin erämaa muuttuu ihanaksi keitaaksi.

Jumala kantaa vastuun

”Mutta minä otin teidän isänne Aabrahamin virran tuolta puolelta ja kuljetin häntä kaikkialla Kanaaninmaassa ja tein hänen jälkeläistensä määrän suureksi” (Joos. 24:3).

Jumala ei valinnut Aabrahamia tulevan Israelin kansan esi-isäksi sen tähden, että hän oli niin erinomainen ihminen. Joosuan jäähyväispuheen mukaan Aabrahamin syntymäkodissa palveltiin epäjumalia. Siis Aabrahamkin palveli epäjumalia.

Mutta Jumala lähestyi Aabrahamia ja puhui hänelle. Aabraham uskoi Jumalan puheen ja pääsi todellisen Jumalan yhteyteen. Samoin on yhteys Jumalaan tänäänkin auki Hänen lupaustensa kautta. Jumala on antanut oman Poikansa Jeesuksen Kristuksen kuolla meidän syntiemme puolesta. Uskossa on kyse siitä, otammeko Jumalan puheen todesta.

Joosuan puheessa Aabrahamista ei korostu Aabraham tai kukaan toinenkaan ihminen. Puheessa huomaamme Jumalan yhä uudestaan käyttävän ”Minä”-sanaa. Jumala korostaa tässä meille, että Hän tahtoi, Hän toimi, Hän kantoi, Hän antoi ja Hän varmisti oman suunnitelmansa toteutumisen.

Miten ihanaa puhetta tämä on myös meille. Ihan samoin kuin Aabrahamin elämässä Jumala oli kaikessa keskeinen tahtoja ja toimija, samoin Hän on meidänkin elämässä. Hän on kutsunut meidän yhteyteensä ja Hän kantaa meitä kuolinvuoteelle saakka ja siitä seuraavaan elämään.

Aabraham sai olla Jumalan toiminnan kohteena. Hän otti todesta Jumalan Sanan ja sai nähdä, kuinka Jumala oli lupaustensa veroinen. Mekin saamme yhtälailla luottaa Jumalan lupauksiin. Ne ovat meitä varten ja ne riittävät kaikkeen elämäämme. Jumala kantaa vastuun meistä.

Kaikin tavoin ahtaalla?

”Me olemme kaikin tavoin ahtaalla mutta emme umpikujassa, neuvottomia mutta mutta toivottomia” (2. Kor. 4:8).

Viimeisten viikkojen ajan olen miettinyt kärsimyksen ongelmaa enemmän kuin koskaan aiemmin. Näen monien ihmisten elämässä niin paljon vaikeita asioita, etten voi kuin vaieten ihmetellä ja surra. Missä Jumala sinä olet?

Paavali kertoi olevansa kaikin tavoin ahtaalla. Kaikin tavoin tarkoittaa juuri sitä, mitä moni meistä kokee: vaikeudet ja ahdistukset saartavat edestä ja takaa. Yhtä vaikeaa asiaa seuraa toinen ja kohta kolmas.

Kaikin tavoin ahdistuneen sielu ja psyyke rusentuu päivä päivältä raskaammaksi. Paavali sanoi olevansa ahdistuksensa keskellä neuvoton – hän ei nähnyt itseään katsomalla selviytymiskeinoa tai ulospääsyä . Mutta. Ja tässä on painava mutta: Paavali sanoi, ettei hän ollut menettänyt toivoaan.

Toivo on meille jokaiselle valtavan tärkeä asia. Jos menetämme toivon parempaan tulevaisuuteen, masennus hiipii elämäämme. Masennus on juuri sitä, että psyyke ei jaksa enää nähdä mitään hyvää nykyisyydessä eikä tulevaisuudessa. Masennukseen liittyy myös neuvottomuus; kokemus omasta avuttomuudesta muuttaa elämänsä olosuhteita tuo mukanaan sielun pimeän yön.

Paavali oli kaikin tavoin ahdistettu ja neuvoton. Ehkä sinäkin olet? Mutta toivo piti häntä pinnalla. Toivo antoi hänelle iloa, valoa, uskoa parempaan tulevaisuuteen.

Mistä löydämme tämän toivon ? Jumalan Sanasta, Raamatusta. Usko tarttuu Jumalan lupauksiin ja lupaukset synnyttävät meissä toivon. Kristillinen toivo ei ole toiveajattelua tai vain myönteisen psykologian keino; Se ankkuroituu Jumalaan ja Hänen sanoihinsa.

Raamattu on toivon Kirja. Yhä uudestaan luemme ylitsepääsemättömistä vastuksista ja haasteista Aabrahamin, Nehemian, Daavidin ja juuri esimerkiksi Paavalin elämän kautta. Ja samalla saamme haukkoa henkeämme lukiessamme, kuinka nämä uskon sankarit tarttuivat Jumalan lupauksiin – he uskoivat Sanaan enemmän kuin silmillä nähtäviin olosuhteisiin. Jumala ei pettänyt heitä. Eikä Hän petä sinuakaan.

Siis mistä löydämme kristillisen toivon kärsimystemme keskellä? Emme voi pusertaa sitä itsestämme. Toivo tulee meille ulkopuoleltamme kuin soihdun kirkkaana valona pimeään kellariimme. Toivo tulee kristillisen sanoman, evankeliumin kautta. Kun olemme tekemisissä Jumalan lupausten kanssa, Pyhä Henki herättää toivon maahan lyötyyn sieluumme. Sitä rukoilen sinulle tänään!

Jumala näkee sielun vamman

”Mutta sinun haavasi minä kasvatan umpeen, minä parannan sinun vammasi, sanoo Herra, koska sinua Siion, kutsutaan hylätyksi, sellaiseksi, jota kukaan ei kaipaa” (Jer. 30:17)

Kun kristitty toistuvasti toimii jossain kohden vastoin Jumalan Sanaa eikä pysty yrityksistään huolimatta parempaan, hänen sielussaan saattaa olla vamma. Tällainen vamma tai haava saattaa saada kristityn ontumaan ja vuosikausia kestäneestä yrittämisestä huolimatta hän ei pysty korjaamaan itseään.

Jumalan Sana lupaa, että Hän itse korjaa haavamme ja vammamme. Meidän ei tarvitse piilotella Jumalalta syntisyyttämme ja rikkinäisyyttämme vaan saamme tuoda peittelemättä kaiken Hänen eteensä. Tähän meitä kehotetaan. Ja Jeesus lupaa puhdistaa meidät kaikesta synnistä sekä parantaa sisimpämme.

Parantuminen vaatii kärsivällisyyttä ja uskoa. Helposti tahtoisimme uskoa enemmän kokemuksiamme kuin Jumalan Sanan lupausta.

Parantuminen on myös monesti kivuliasta, koska Jumala ei laita haavojemme päälle laastaria vaan käy aina ongelmiemme ytimiin saakka. Ja vaikka on tuskallista nähdä omia puutteitaan ja vammojaan, Jumalamme näyttää meille niitä vain, jotta voisimme eheytyä.

Lamput loistamaan!

”Sinä saat minun lamppuni loistamaan. Herra, minun Jumalani, valaisee pimeyteni” (Ps. 18:29.

Jeesus kehottaa meitä kristittyjä olemaan maailmalle valona. Monessa kohtaa meitä kutsutaan olemaan ”palavia” ja näyttämään kristillistä uskoa ja rakkauttamme ympärillä oleville ihmisille.

Monet ahdistuvat Jeesuksen sanoista ja kokevat, ettei heistä loista mitään hyvää. He näkevät vain oman pimeytensä ja surullisina toteavat, ettei Jumala voi loistaa heidän kauttaan.

Daavid antaa ihanan lupauksen masentuneille kristityille: Jeesus saa meidän lamppumme palamaan! Se ei olekaan meidän tehtävämme. Me olemme kuin kuori, jonka sisään Jeesus puhaltaa oman liekkinsä.

Miten Jeesus saa valonsa näkymään meissä? Hän itse sanoi, että joka on saanut paljon anteeksi, rakastaa paljon. Kun Hänen käsittämättömän suuri armonsa kohtaa meidän hyytävän pimeyden, meissä syttyy kiitollisuuden roihu.

Jeesus itse loistaa Häneen uskovissa ihmisissä. Hän saa meissä aikaan sen, mitä itse emme pysty tekemään. Saamme levätä Jeesuksen anteeksiantamuksessa. Kun armo saa kyllästää meitä, se peittää pimeytemme ja Kristus loistaa meissä kuin majakka myrskyn keskellä!