Milloin rohkaiset minua?

”Kuinka kauan annat palvelijasi odottaa?” (Ps. 119: 84).

Haluan uskoa, että Jumala on olemassa ja Hän on, ei pelkästään kaikkivoipa, vaan yhtä lailla rakastava ja kiinnostunut juuri minusta.

Haluan uskoa, että Jumala tahtoo minulle hyvää ja Hän lupaustensa mukaan on joka hetki lähellä ja suodattaa jumalallisella suodattimellaan jokaisen asian juuri minulle sopivaksi.

Minä uskon. Ja silti huomaan kyseleväni päivästä toiseen, että miksi Jumala et puutu asioihin, muuta niitä ja tuo helpotusta? Miksi annat ikävien uutisten tulvia kuin kutsumattomien mainosten ja täyttää sydämeni postiluukun?

Vaikeuksissa luottamuksen kuminauhaa venytetään koko kylän voimin. Tänään havahduin ajatukseen, että entä jos se katkeaa? Entä jos kärsimykset saavat ammuttua taivaalla lentävään luottamusleijaani reikiä toisensa jälkeen niin, että se ja samalla jaksamiseni viimeinen tarttumapinta, toivo, putoaa harmaana paperimassana maahan?

Entä jos Jumala ei autakaan sopivaan aikaan? Entä jos Hän ei olekaan hyvä? Entä jos hän on lopulta voimaton kaiken vellovan ja vyöryvän pahan edessä? Entä jos?

”Haluatteko tekin lähteä pois” oli kerran Jeesuksen kysymys opetuslapsille. Se taitaa olla minullekin taas tänään ajankohtainen haaste, joka vaatii vastausta.

Kun en muuta osaa, heitän pallon takaisin sinne, mistä se maailmaan on alun perin tullut. Pidä sinä Jeesus huolta heikosta uskostani. Puhalla uusia tuulia toivoni alle.

Sinulla on miljoona tapaa osoittaa rohkaisua, sen olen kokenut. Valitse tänään niistä yksi ja houkuttele minut takaisin siipiesi suojaan.

Kun Jumala sulkee tien

”Sen tähden, katso, minä tukin hänen tiensä orjantappuroilla. Minä rakennan muurin hänen eteensä, niin ettei hän löydä polkujaan.” (Hoos. 2:8)

Jumala puhui profeetta Hoosean kautta Israelin kansalle niistä poluista, joita pitkin he kulkivat epäjumaliensa perässä. Jumala kutsui kansaa yhä uudelleen luopumaan epäjumalistaan ja palaamaan Hänen luokseen mutta kutsuun ei vastattu. Silloin Herra sanoi toimivansa itse kansan puolesta.

Meillä ihmisillä on jatkuva taipumus etsiä sisäistä tyydytystä jostain muualta kuin Jumalastamme. Jumala on kyllä luonut elämäämme paljon nautittavia asioita, mutta Hän haluaa olla elämämme tärkein asia ja tyydyttää sielumme syvimmällä tavalla. Kun joku muu asia tulee Jumalaa tärkeämmäksi, se voi muuttua epäjumalaksi.

Oletko kokenut vastoinkäymisiä työelämän, ihmissuhteiden, raha-asioiden tai terveyden kohdalla? Niitä kokiessamme kyselemme, kuinka Jumala voi sallia meidän kokevan niin raskaita asioita ja luopumisia. Mutta ehkä kyse on samasta asiasta kuin mistä Hoosea kirjoittaa: Jumala tukkii ne tiet, jotka ovat viemässä väärään suuntaan?

Me emme elä Herran yhteydessä oman uskollisuutemme, rakkautemme tai hyvyytemme tähden. Olemme Jeesuksen yhteydessä sen tähden, että Hän on rakastanut meitä ja pitää meistä kiinni joka päivä.

Hän houkuttelee meitä rakkaudellaan oikealle polulle, joka johtaa läheisempään suhteeseen kanssaan ja samalla tukkii niitä polkuja, jotka vievät harhaan. Hän tahtoo olla meille muutakin kuin uskontunnustus tai vapaalippu taivaaseen: Hän tahtoo olla meille elävä Vapahtaja, sielumme kiinnekohta ja sydämemme ilo.

Luopumisen pitkä matka

”Ja Jumala sanoi: `Ota mukaasi ainoa poikasi Iisak, jota rakastat, lähde Morian maahan ja uhraa hänet siellä polttouhriksi vuorella, jonka minä sinulle osoitan.´” (1. Moos. 22:2)

Mitä Aabraham mahtoi ajatella laahustaessaan kauan kaipaamansa esikoisensa kanssa kohti Jumalan osoittamaa uhripaikkaa? Kolmen päivän aikana hänen sydämensä on täytynyt olla tunteiden taistelukenttä; Ei ole helppoa luopua siitä, mitä rakastaa eniten.

Elämä Jumalan kanssa on monta kertaa tavoittamista ja luopumista. Jokaisen löytämisen ja saavuttamisen takana häämöttää seuraava itkuinen antaminen ja jokaista luovuttamista seuraa yhä suurempi vastaanottaminen.

Jumala tuntuu osoittavan sormeaan elämämme niihin asioihin, joista emme olisi valmiita luopumaan. Hän saattaa olla päättäväisen tinkimätön jonkun tapamme kanssa, johon olemme mielistyneet ja tottuneet. Hän osoittaa ihmissuhdetta, jonka kohdalla jo pelkkä ajatus luopumisesta saa sydämemme järkkymään.

Onko Jumala sadisti? Tahtooko hän meille pahaa suostutellessaan meitä yhä uusiin luopumisen kouluihin? Ei, Hän rakastaa meitä ja haluaa lahjoittaa meille yltäkylläistä elämää. Hän ei suostu jäämään Hänelle asettamiimme rajoihin ja katsomaan sivusta, kun sydämemme intohimon ja palon saa joku tai jokin muu. Hän tahtoo olla elämämme keskiössä.

Uskalla kuunnella Jeesuksen ääntä. Uskalla luopua niistä asioista, joista Hän on sinulle puhunut. Se tekee kipeää, tiedän. Et voi katsoa toisten elämää ja vertailla mitä he saavat omistaa. Mutta saat takaisin jotain enemmän elämisen arvoista.