Avainsana: luopuminen

Kipeitä lähtemisiä

Published on by Jaakko Pirttiaho2 Comments

”Lähde maastasi, suvustasi ja isäsi kodista siihen maahan, jonka minä sinulle osoitan” (1. Moos. 12:1).

Uskon isälle Aabrahamille Jumalan lähtökäsky oli kipeä. Hänen oli jätettävä taakseen kaikki tuttu ja turvallinen, koko elämä.

Uuteen ei voinut astua ilman kipeitä hyvästejä. Aabrahamille Jumalan seuraaminen ei ollut jotain lisää entiseen hyvään. Se oli radikaali kutsu jättää kaikki ja uskaltaa astua johonkin, josta ei tiennyt mitään.

Jeesus kutsui opetuslapsensa myös radikaalilla tavalla. Läpi historian kristityt ovat saaneet kokea, että yhteys Vapahtajaan antaa kaiken mutta samalla vaatii kaiken.

Tutun elämänpiirin murtuminen tai jopa hyvästeleminen on raastavan vaikeaa. Lähteminen on aina vähintään haasteellista. Varsinkin, kun tulevasta ei ole muuta varmuutta kuin Jumalan Sanan lupaukset. Aivan kuin Aabrahamilla.

Irtautuneet juuret löytävät jälleen kotimaansa. Ehkä eivät samalla tavalla kuin ennen, ehkä ei enää tähän maahan ja tähän maailmaan.

Vaikka elämä on sarja lähtemisiä, se on samalla sarja uusia alkuja ja uusia päätymisiä.

Ole rohkein mielin. Saat sen mistä luovut. Tai jotakin paljon enemmän, ehkä erilaista mutta taivaallista.

Uusi rohkeus elää

Published on by Jaakko Pirttiaho2 Comments

Job oli ihminen, joka joutui kokemaan menetyksiä enemmän kuin kenenkään sietokyky kestää.

Hänen onnellinen elämänsä murtui pala palalta ja jäljelle jäi syvä toivottomuus.

Suuressa tuskassa ja näköalattomuudessa Job oikeutetusti kysyi ystäviltään, että mistä hän saisi vielä toivon? Mistä hän löytäisi rohkeuden ja voiman haaveilla elämän vielä hymyilevän?

Menetykset tekevät kipeää. Ne murtavat elämänhalua kuin valtavat myrskyaallot rantapengertä ja liian monen iskun vastaanotettua kaikki tuntuu sortuvan.

Vaikka Job ei jaksanut uskoa enää onnelliseen tulevaisuuteen, riitti kun Jumala uskoi.

Kun me emme jaksa uskoa tai toivoa, meillä on uskon ja toivon Jumala.

Näytti elämä tänään miltä näytti ja tuntui miltä tuntui, Jumala sekä tahtoo että kykenee määrittämään elämämme käännökset ja kurvit.

Hän pyyhkii silmäkulmistamme kipeän eilisen ja rakkaudessaan on jo luomassa suunnittelemaansa kaunista huomista.

Rakkauden varassa

Published on by Jaakko Pirttiaho3 Comments

”Totisesti, totisesti minä sanon teille: ellei nisunjyvä putoa maahan ja kuole, se jää yksin; mutta jos se kuolee, se tuottaa paljon hedelmää.” Joh. 12:24

Jeesus opetti vertauksella nisunjyvästä, että elämää voi syntyä vain kuoleman kautta. Mutta miten me vihaammekaan kokea kuolemaa. Sehän tarkoittaa luopumista juuri niissä asioissa, jotka ovat meille tärkeitä ja rakkaita. Luopuessamme emme koe elämää vaan kuolemaa. 

Ja kuitenkin juuri niin Jeesus toimii omiensa kanssa. Kun Hän tahtoo lahjoittaa meille yhä rikkaampaa yhteyttä kanssaan, elämää, Hän vie meitä kipujen ja itkujen laaksoon. Siellä meitä pysäytetään ja riisutaan. Me huomaamme ettei elämämme onnellisuus ole kiinni siitä mitä omistamme tai saavutamme eikä siitä miltä näytämme tai mitä muut meistä ajattelevat.

Todellinen elämä on sidottu luopumiseen ja kuolemiseen. Sitä kautta opimme ymmärtämään Vapahtajamme suunnattoman rakkauden ja alamme elää sen varassa. Hänen varassaan.

Vehnänjyvän tie kirkkauteen

Published on by Jaakko PirttiahoLeave a comment

”Hetki on tullut: Ihmisen Poika kirkastetaan” (Joh. 12:23).

Pysähdyin tänään näihin Jeesuksen sanoihin. Jeesus puhui Jumalan kirkkaudesta, joka nostaisi Hänet kunniaan ja säteilisi yli koko maan piirin ja näkymättömän maailman.

Heti sen jälkeen Jeesus alkoi puhua vehnänjyvän elämästä; kuoresta, jonka piti särkyä yksinäisyydessä ja kylmien olosuhteiden paineessa.

Lopuksi Jeesus osoitti sanansa suoraan meille seuraajilleen: ”Seuraa minua.” Jeesuksen elämässä tie kirkkauteen, täyteyteen ja elämään kulki Getsemanen veristen kyyneleiden, taivaan hiljaisuuden ja ristin kipujen lävitse.

Siunausten pehmeiltä leposohvilta putoaminen hyytävään pimeään ei ole siis merkki Isän hylkäämisestä eikä kuoleman kuristava ote saa sanoa viimeistä sanaa.

Murtumispisteessä kohtaavat kuolema ja elämä. Jotain kuolee, jotta elämä pääsisi murtautumaan läpi pidättävien seinämien.

Ehkä vaikeroit tänään kanssani mullan seassa ja pitelet viimeisin voimin elämäsi ”kuorta” koossa? Uskalletaanko yhdessä antaa elämämme Jumalan käsiin, kuolemassa ja elämässä? Vielä tulee sadonkorjuun aika. Ilon aika.

Milloin rohkaiset minua?

Published on by Jaakko Pirttiaho5 Comments

”Kuinka kauan annat palvelijasi odottaa?” (Ps. 119: 84).

Haluan uskoa, että Jumala on olemassa ja Hän on, ei pelkästään kaikkivoipa, vaan yhtä lailla rakastava ja kiinnostunut juuri minusta.

Haluan uskoa, että Jumala tahtoo minulle hyvää ja Hän lupaustensa mukaan on joka hetki lähellä ja suodattaa jumalallisella suodattimellaan jokaisen asian juuri minulle sopivaksi.

Minä uskon. Ja silti huomaan kyseleväni päivästä toiseen, että miksi Jumala et puutu asioihin, muuta niitä ja tuo helpotusta? Miksi annat ikävien uutisten tulvia kuin kutsumattomien mainosten ja täyttää sydämeni postiluukun?

Vaikeuksissa luottamuksen kuminauhaa venytetään koko kylän voimin. Tänään havahduin ajatukseen, että entä jos se katkeaa? Entä jos kärsimykset saavat ammuttua taivaalla lentävään luottamusleijaani reikiä toisensa jälkeen niin, että se ja samalla jaksamiseni viimeinen tarttumapinta, toivo, putoaa harmaana paperimassana maahan?

Entä jos Jumala ei autakaan sopivaan aikaan? Entä jos Hän ei olekaan hyvä? Entä jos hän on lopulta voimaton kaiken vellovan ja vyöryvän pahan edessä? Entä jos?

”Haluatteko tekin lähteä pois” oli kerran Jeesuksen kysymys opetuslapsille. Se taitaa olla minullekin taas tänään ajankohtainen haaste, joka vaatii vastausta.

Kun en muuta osaa, heitän pallon takaisin sinne, mistä se maailmaan on alun perin tullut. Pidä sinä Jeesus huolta heikosta uskostani. Puhalla uusia tuulia toivoni alle.

Sinulla on miljoona tapaa osoittaa rohkaisua, sen olen kokenut. Valitse tänään niistä yksi ja houkuttele minut takaisin siipiesi suojaan.

Kun Jumala sulkee tien

Published on by Jaakko Pirttiaho2 Comments

”Sen tähden, katso, minä tukin hänen tiensä orjantappuroilla. Minä rakennan muurin hänen eteensä, niin ettei hän löydä polkujaan.” (Hoos. 2:8)

Jumala puhui profeetta Hoosean kautta Israelin kansalle niistä poluista, joita pitkin he kulkivat epäjumaliensa perässä. Jumala kutsui kansaa yhä uudelleen luopumaan epäjumalistaan ja palaamaan Hänen luokseen mutta kutsuun ei vastattu. Silloin Herra sanoi toimivansa itse kansan puolesta.

Meillä ihmisillä on jatkuva taipumus etsiä sisäistä tyydytystä jostain muualta kuin Jumalastamme. Jumala on kyllä luonut elämäämme paljon nautittavia asioita, mutta Hän haluaa olla elämämme tärkein asia ja tyydyttää sielumme syvimmällä tavalla. Kun joku muu asia tulee Jumalaa tärkeämmäksi, se voi muuttua epäjumalaksi.

Oletko kokenut vastoinkäymisiä työelämän, ihmissuhteiden, raha-asioiden tai terveyden kohdalla? Niitä kokiessamme kyselemme, kuinka Jumala voi sallia meidän kokevan niin raskaita asioita ja luopumisia. Mutta ehkä kyse on samasta asiasta kuin mistä Hoosea kirjoittaa: Jumala tukkii ne tiet, jotka ovat viemässä väärään suuntaan?

Me emme elä Herran yhteydessä oman uskollisuutemme, rakkautemme tai hyvyytemme tähden. Olemme Jeesuksen yhteydessä sen tähden, että Hän on rakastanut meitä ja pitää meistä kiinni joka päivä.

Hän houkuttelee meitä rakkaudellaan oikealle polulle, joka johtaa läheisempään suhteeseen kanssaan ja samalla tukkii niitä polkuja, jotka vievät harhaan. Hän tahtoo olla meille muutakin kuin uskontunnustus tai vapaalippu taivaaseen: Hän tahtoo olla meille elävä Vapahtaja, sielumme kiinnekohta ja sydämemme ilo.