Menetyksen voima

”Hänen poikansa ja tyttärensä koettivat lohduttaa häntä, mutta hän ei huolinut lohdutuksesta, vaan sanoi: `Ei, minä suren, kunnes menen tuonelaan poikani luo.´” (1. Moos. 37:35).

Jaakob oli elämänsä kanssa kuin metsästetty kauris, joka yritti välttää luoteja ja aina osuman saaneena selvitä eteenpäin sillä, mitä menetykset olivat jättäneet jälkeensä.

Joosefin menetys oli osuma, joka lävisti sydämen. Tarmokas mies ulvoi kivusta ja käpertyi niin kasaan, etteivät läheiset saaneet häneen enää kontaktia. Apua oli tarjolla, mutta Jaakob ei nähnyt enää muuta kuin rankkasateen, joka huuhtoi pois kaiken elämänhalun.

Joosefin menetys kertoo niin suuresta kivusta, etteivät sanat tavoita tunnetta. Yksi uutinen, yksi soitto tai viesti, yksi keskustelu tai yksi diagnoosi voi viedä pohjan koko elämältä, järisyttää niin, ettei tukevaa maata jalkojen alle enää löydy. Elämä tuntuu sen jälkeen vain harmaalta tyhjäkäynniltä, tarkoituksettomalta kidutushuoneelta, jossa harvat paremmat päivät ovat lähes siedettäviä kunnes muistot repivät kaiken taas auki.

Jaakob ei olisi koskaan yksin päässyt jaloilleen. Läheiset eivät saaneet häntä eloon. Mutta Jumala itse, särkyneiden sydänten korjaaja, teki ihmeen. Kun Jaakob kuvitteli elämänsä olleen ohi, Jumala käänsi ihmevipua ja loi todellisuuden, mikä oli moninkertaisesti enemmän, kuin mihin Jaakob parhaissa unelmissaankaan olisi ulottunut.

Menetyksellä on hirveä voima. Sen tietävät vain ne, jotka ovat sen kokeneet. Mutta Jumalan voima ja elämä ylettyy menetyksiä korkeammalle. Siihen saa luottaa kuin ainoaan hohtavaan majakkaan.

Salko täynnä iloa

”Saara sanoi: `Jumala on antanut minulle aiheen iloon ja nauruun.´” (1. Moos. 21:6)

Tänään ovat kauniit, toivoa herättävät liput nostettu salkoon. Jotain, mikä näytti aikoinaan mahdottomalta, muuttui ihmeen kautta mahdolliseksi ja Suomi säilytti rajansa.

Aabrahamin vaimo Saara koki oman ihmeensä. 90 vuotta lapsettomuuden kipua, oma salko alastomana kun muiden liput liehuivat hersyvästä ilosta. Mutta kuten Suomi koki vapauttavan radiouutisen, Saaran kuoleutuneeseen kohtuun syntyi uusi elämä. 

”Jumala on antanut minulla aiheen iloon ja nauruun.” Itken tänään Saaran kanssa 90 vuoden kipua. Itken katsoen Tuntematonta sotilasta nähden kivun, luopumisen ja kuoleman. Mahdottomuuden. Mutta näen myös lipun liehuvan korkeassa salossa, jotta viesti raikuisi kaikkialle: on ilon aika.

Suomi sai rajat, jotka loivat iloa. Saara sai kohtunsa rajoihin elämän, joka vaihtoi häpeän nauruun. Elämä yhdessä rajojen kanssa – sitähän sinivalkoinen lippu julistaa. Sitä risti julistaa. 

Suomen lippu ei edusta vain menneisyyttä; Vanha risti kumpuaa uutta elämää jokaiselle ilottomalle. Ehkä Saaran yllättävä kohtalo yllättää vielä sinut? Ehkä saat tänään katsella liehuvaa vapautta nähden siinä oman tulevaisuutesi?

Välttämättömiä välitilinpäätöksiä

”Niin Jaakob sanoi perheelleen ja kaikille, jotka olivat hänen kanssaan: ”Poistakaa vieraat jumalat, joita teillä on keskuudessanne ja vaihtakaa vaatteenne” (1. Moos. 35: 2).

Kantaisä Jaakob oli palannut 20 vuoden pakomatkalta takaisin kotiseuduilleen Kanaanin maahan. Takana oli monia kipeitä kokemuksia, petoksia ja petetyksi tulemisia eikä jatkokaan näyttänyt hyvältä.

Juuri kun elämä näytti asettuvan aloilleen Sikemin kaupungin kupeeseen, Jaakobin tytär raiskattiin. Dinan veljet juonittelivat koston ja niin koko Sikemin miehet tapettiin.

Jaakob oli varma, että alueen asukkaat reagoisivat tilanteeseen ja hänen perheensä tuhottaisiin – olihan Sikem merkittävä kaupunki alueella, jossa Jaakobin porukka oli kyläileviä muukalaisia.

Kun Jaakob vapisi pelosta eikä tiennyt mitä tehdä, Jumala ilmestyi ja käski hänen muuttaa Beeteliin. Paikka oli sama, jossa Jumala oli ilmestynyt hänelle pakomatkan alussa, 20 vuotta aikaisemmin.

Hätä ja ahdistus sai Jaakobin äärimmäisiin toimenpiteisiin. Siihen saakka sallitut epäjumalankuvat ja patsaat piti luovuttaa pois ja tehdä hengellinen ryhtiliike. Liekö Jaakobin lempivaimollakin Raakelilla vielä ollut isältään anastamat epäjumalanpatsaat mukanaan?

Jaakob oli elänyt jo pitkään Jumalan yhteydessä. Takana oli Jabbok-joen kamppailu ja monet Jumalan ihmeelliset ilmestykset. Silti vasta nyt oli aika tehdä täyttä totta.

Eikö olekin niin, että samoin meidän elämäämme luikertelee tapoja ja tottumuksia, jotka eivät ehkä kestä päivänvaloa, mutta joista emme silti aina ole turhan tarkkoja? Vuosien vieriessä saatamme venyttää omantuntomme rajoja ja oppia elämään sopusoinnussa ahneuden, katkeruuden, armottomuuden tai kateuden kanssa?

Jumala antaa meille mahdollisuuksia välitilinpäätöksiin. Ne ovat hetkiä, joissa olemme kuin huvipuiston vuoristoradan jyrkässä alamäessä, joka ei tunnu päättyvän koskaan. Ahdistukset tekevät meidän neuvottomiksi ja juuri avuttomuutemme saa meidät etsimään Jumalaa.

Jaakob selviytyi naapurikaupunkien kostolta. Raamattu mainitsee, että Jumala erikseen varjeli Jaakobia ja hänen perhettään kyseisessä tilanteessa. Jumalaan turvaaminen kannatti – myös siitä näkökulmasta, että tapauksen jälkeen kuormajuhtien laukkujen painot olivat muutamia kymmeniä patsaita kevyemmät.

Kannatko Kainin merkkiä?

”Kain vastasi Herralle: `Minun syyllisyyteni on liian raskas kantaa´” (1. Moos. 4: 13).

Kain teki järkyttävän teon tappamalla veljensä Aabelin. Hän joutui kantamaan tekojensa seurauksia koko elämänsä ajan. Syntinsä seurauksena hän sai merkin otsaansa. Merkki oli tarkoitettu suojaamaan Kainia elämänsä pakomatkalla mutta samalla se oli jatkuva näkyvä muistutus sen ”yhden päivän yhdestä hetkestä”.

Minusta tuntuu siltä, että jotkut kristityt joutuvat kantamaan eräänlaista häpeänmerkkiä otsallaan koko elämänsä. On kuin heihin olisi kirjoitettu heidän syntinsä ja epäonnistumisensa kaikkien nähtäville. Voi olla, että yhden päivän yksi teko on leimannut heidät pysyvästi. Voi olla, että yksi päivä on saanut heidät pakomatkalle, jonka varrella on tapahtunut yhä lisää surkeita epäonnistumisia?

Sen sijaan, että Kristuksen seurakunta määrittelisi ihmisiä heidän häpeänsä ja epäonnistumisten sävyttämän menneisyyden mukaan, sen tulisi katsoa heitä Jumalan silmin. Jokaisen kristityn otsaan on piirretty ristin merkki. Joidenkin mukaan Kaininkin otsalla oli x-merkki, joka olisi näyttänyt juuri ristiltä.

Ristin merkki kuvaa täydellista sovitusta. Se merkki kertoo anteeksiannosta ja uudesta alusta. Risti tekee kaikista samanarvoisia ja samalla tasolla olevia: jokainen on niin arvokas, että Jumalan Poika tuli ja uhrasi elämänsä.

Risti kertoo unohduksesta: Jumala on unohtanut eiliset epäonnistumiset. Pienet ja suuret.

Jos Kainin merkki kuvastaakin häpeää ja jatkuvaa pakoilua ja piiloutumista, Kristuksen merkki kuvaa rauhaa ja hyväksymistä. Sen merkin kautta meidän tulee nähdä jokainen Jumalan lapsi, Jeesuksen sovittama ihminen.

Elämä alkaa levosta

”Seitsemäntenä päivänä Jumala sai valmiiksi tekemänsä työn, ja seitsemäntenä päivänä hän lepäsi kaikesta työstään, jota oli tehnyt” (1. Moos. 2: 2).

Jumala loi ihmisen kuudentena päivänä. Seitsemännen päivän Jumala Raamatun mukaan lepäsi. Eli ihmisen ensimmäinen päivä alkoi juuri levolla.

Kristillinen elämäkin alkaa levosta. Jeesus kutsuu meitä luokseen lepäämään; Hän tietää, miten elämä väsyttää ja kuluttaa meitä monilla tavoilla.

Joskus kristillinen elämä muuttuu jostain syystä raskaaksi, kuin kivireen vetämiseksi. Mutta se ei ole Jumalan tarkoitus. Jumala kutsuu meitä lepäämään Hänen armonsa varassa kaikkien asioidemme ja ongelmiemme kanssa. Saamme levätä siinä tietoisuudessa, että Jumala on ottanut meidät yhteyteensä ja huolehtii meistä.

Levosta syntyy luovuus ja oikeanlainen aktiivisuus. Hän, joka uskaltautuu levätä Kristuksen armon varassa, hän kykenee levosta käsin toimia aktiivisesti Jumalan valtakunnan hyväksi. Levosta käsin kutsumuksemme syntyy ja vahvistuu. Levon kautta saamme voiman toimia. Lepääminen Kristuksen varassa antaa turvan kohdata elämän vääjäämättömiä haasteita.

Elätkö sinä levosta käsin? Siihen sinua kutsutaan!