Kuinka vanhurskas olet?

Tuntuuko sinusta siltä, että Jumala ei voi pitää sinua vanhurskaana ja pyhänä, koska katsoessasi elämääsi, näet siinä aivan jotain päinvastaista? Pelkäätkö, ettei Jumala voi pitää sinua yhteydessään eikä pelastaa sinua, koska taistelet oman syntisyytesi kanssa etkä ole päässyt riittävästi voitolle? Tai oletko väsynyt koko taisteluun ja vähällä luopua uskostasi?

Roomalaiskirjeen luvut 3 ja 4 kertovat meille, kuinka kristitty voi olla Jumalan silmissä vanhurskas, eli syytön, puhdas ja pyhä. Raamattu kertoo järjelle käsittämättömän asian: Jumala vanhurskauttaa jumalattoman (4:5), siis ei hurskasta, hyvää ja moraalista ihmistä vaan niin suuren syntisen, jota täytyy kutsua jumalattomaksi. Tosin luvuissa 1-3 Paavali on esittänyt, että Jumalan silmissä me kaikki olemme täsmälleen yhtä jumalattomia.

Miten tämä vanhurskaaksi julistaminen tapahtuu? Kyseessä on yksipuolinen teko – Jumala julistaa syntisen vanhurskaaksi ilman mitään tämän omia ansioita. Huolimatta siitä, mitä syntejä ihmisen elämässä on sekä määrällisesti että laadullisesti. Syntinen ihminen kuulee sanoman evankeliumista – Jumalan Pojasta, joka kantoi meidän syntimme ristille ja kuoli niiden tähden – ja suostuu uskomaan sen. Sanoma luo uskon. Sillä hetkellä Jumala pyyhkii pois kaikki synnit ja lahjoittaa ihmiselle oman vanhurskautensa. Tällainen ihminen on siis Jumalan silmissä yhtä vanhurskas kuin Hänen Poikansa Jeesus Kristus.

Mutta tähän Jumalan armoon on hyvin vaikea luottaa. Roomalaiskirjeen luvussa 4 Paavali viittaakin tähän vaikeuteen ottaessaan Aabrahamin esimerkikseen: ”Tähän Jumalaan Aabraham uskoi, häneen, joka tekee kuolleet eläviksi ja kutsuu olemattomat olemaan. Abraham toivoi, vaikkei toivoa ollut, ja niin hän uskoi..” Abraham tietysti odotti saamiensa Jumalan lupausten täyttymystä, mutta Paavali opettaa tässä meitä uskon vaikeudesta.

Abraham sai lupaukset mutta hän näki sekä itsessään että olosuhteissaan puhdasta mahdottomuutta niiden toteutumiseksi! Hän oli jo inhimillisen järjen mukaan liian vanha saadakseen pojan. Tämä sama ongelma on jokaisella itsensä tuntevalla kristityllä: Me olemme saaneet Jumalalta lupauksen, mutta näemme elämässämme ihan vastakkaisia asioita. Jumala on lupauksensa mukaan julistanut meidät vanhurskaiksi mutta me silti näemme ja tunnemme omat syntimme. Ja vielä toisetkin monesti näkevät ne, ainakin osan. Me emme ole Jumalan julistuksesta huolimatta muuttuneet itsessämme synnittömiksi.

Joudumme uskon taisteluun juuri tämän asian vuoksi. Jumalan lupauksen ja meidän arkielämämme välillä on sovittamaton ristiriita. Sama totuus pätee hyvin moneen muuhunkin Jumalan lupaukseen, me emme näe niiden toteutumista elämässämme juuri tällä hetkellä. Tahtoisimme aina enemmän uskoa sitä mitä näemme ja koemme ja kun niin teemme, joudumme epätoivoon. Tästä ongelmasta nousevat lukuisat tuskaiset riittämättömyyden ja kelpaamattomuuden kokemukset. Katsomme itseämme Hänen lupaustensa sijasta.

Tutustu Raamatusta Jumalan armolupauksiin. Uskalla omistaa ne itsellesi, sillä Jumala toteuttaa sen mitä lupaa. Hän on julistanut jokaisen Jeesukseen uskovan ihmisen täysin vanhurskaaksi. Asia on lopullinen ja varma. Sinä olet 100 prosenttisen vanhurskas uskosi tähden eikä siihen voi enää lisätä mitään. Ei yhtään hyvää tekoa. Elämänmittainen pyhityskin voi alkaa kasvaa vain tämän ihmeellisen totuuden hyväksymisestä!

kuinkavanhurskas

Evankeliumi on testamentti!

Jumala tiesi jo aikojen alussa, että meidän ja Hänen välillään on liian iso kuilu ylitettäväksemme. Hän on pyhä ja me olemme syntisiä, eikä Jumala koskaan katso syntiä sormiensa läpi. Hänen oli joko suostuttava siihen, että olisimme ikuisesti erossa Hänestä tai sitten Hänen piti toimia tavalla, joka maksoi Hänelle suunnattomasti – Hän ylitti kuilun puolestamme. Jumala tuli ihmiseksi, ja otti syntimme kannettavakseen ja kuoli syntiemme takia. Kristillinen pääsanoma – evankeliumi – on se, että jokainen ihminen saa tuoda syntinsä Jeesukselle ja uskoa ne anteeksi saaduiksi. Olivatpa ne synnit sitten millaisia tahansa.

Kuvia3 011

Evankeliumi on yhtä kuin testamentti. jo Raamatun alussa ihminen joutui syntiseksi Aadamin ja Eevan tottelemattomuuden takia. Silloin Jumala antoi lupauksen palauttaa ihmisten yhteys Häneen täydellisesti takaisin. Vanha Testamentti kuljettaa lukijaansa tuon lupauksen äärellä, paljastaen sitä pala palalta. Aabrahamille Jumala puhui samasta lupauksesta puhuen ihmisestä (siemenestä), jonka kautta hän tulisi siunaamaan koko maailmaa. Aabraham ymmärsi saaneensa testamentin, joka koskisi kaukana tulevaisuudessa tapahtuvaa Jumalan pelastustyötä.

Jumalan antama testamentti piti sisällään ihmisen menettämän jumalayhteyden palauttamisen. Ajattele nyt maallista testamenttia. Jotta siihen merkitty edunsaaja voi saada testamentin lupaamat asiat itselleen, on testamentin tekijän kuoltava. Koska tässä tapauksessa testamentin laati Jumala, oli Hänen itsensä kuoltava. Kun Jeesus huusi ristillä: ”Se on täytetty!”, tarkoitti tuo huuto sitä, että siitä eteenpäin testamentti oli valmiina julistettavaksi edunsaajille.

Testamentissa on tärkeää se, mitä se pitää sisällään sekä se, kenelle se on osoitettu. Nyt Jeesus kertoo meille nämä molemmat kohdat tehtävänannossaan opetuslapsille: ”Menkää kaikkialle maailmaan ja julistakaa evankeliumia kaikille luoduille. Joka uskoo ja saa kasteen, on pelastuva. Joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen” (Mark. 16: 15-16).

Jumalan testamentti kuuluu siis kaikille ihmisille. Se lupaa valtavan perinnön jokaiselle. Mutta niin kuin maallisen testamentin kohdalla, niin tästäkin perinnöstä pitää ilmoittaa edunsaajille. Jokaisen tulee tietää, että heitä odottaa Jumalan siunaus ja ikuinen elämä taivaassa Hänen yhteydessään. Ja niin kuin maallista testamenttia voi olla uskomatta ja ottamatta vastaan, tämänkin voi torjua.

Evankeliumi on testamentti. Mitä tekisit, jos saisit kaukaiselta tädiltäsi yllättäen testamentin, jossa sinulle luvattaisiin miljoonaperintö? Vastaisitko, että et voi ottaa vastaan tätisi viimeistä tahtoa, koska olet niin huono ihminen? Etkö ajattelisi samoin tämän taivaallisen perinnön suhteen? Sillä kyse ei ole hyvyydestäsi, vaan testamentin tekijän tahdosta. Testamentti vain kuullaan, otetaan vastaan ja siitä iloitaan. Tämä testamentti lahjoittaa kaikki sinun syntisi anteeksi ja palauttaa jumalayhteytesi täydellisesti kuntoon!

Mitä on parannuksen tekeminen?

Luukkaan 15. luvussa esitetty Tuhlaajapoika -vertaus on meille kaikille tuttu. Siinä Jeesus kertoo isästä ja kahdesta pojasta, joista toinen haluaa perinnön jo etukäteen ja lähtee tuhlaamaan sen kaukaiseen maahan.

Haluan tässä kirjoituksessa ottaa kantaa siihen mikä on parannuksenteon ja Jumalayhteyden välinen suhde. Onko parannuksen tekeminen edellytys Jumalasuhteelle (armolle) vai sen seuraus? Jatkan varmasti vaikean ja mielipide-eroja synnyttävän aihepiirin käsittelyä tulevissakin artikkeleissa.

Tuhlaajapoika -vertauksen ymmärtämiseksi on olennaisen tärkeää ymmärtää, kenelle vertaus on suunnattu. Luvun alussa Jeesusta syytetään siitä, että Hän veljeilee syntisten kanssa – armo on siis liian laveaa ja siitä puuttuu syytösten mukaan kehotus parannuksentekoon. Syytösten kärki on siinä, että Jeesus on julkisyntisten seurassa ennen kuin nämä ovat tehneet parannusta synneistään. Fariseusten mukaan yhteys Jumalaan ja ”pyhiin” ihmisiin on mahdollista parannuksenteon jälkeen. Tähän syytökseen Jeesus vastaa kolmella vertauksella, joissa vastine paljastuu ja syvenee asteittain. Suosittelen lukemaan aiheesta Kenneth E. Baileyn kirjan Tuhlaajapojan paluu.

Tuhlaajapoikakertomus ymmärretään ratkaisevasti väärin, jos kuvitellaan hänen tekevän todellista parannusta joutuessaan kurjuuteen vieraalla maalla. Monesti kuulee opetettavan, että synti oli saanut hänet kiinni, hän teki parannusta ja siksi Isä (Jumala) hyväksyi hänet takaisin kotiin. Itseasiassa – uskallan sanoa – tämä ajatusmalli on pelottavan lähellä kristillisien piirien tulkintaa parannuksenteosta.

Jakeessa 17 sanotaan, että poika meni itseensä ja harjoitteli vuoropuheluaan isäänsä varten. Hän käyttää täsmälleen samoja sanoja kuin aikoinaan Faarao Mooseksen edessä kohdatessaan Jumalan tuomioita: ”Minä olen tehnyt syntiä taivasta vastaan ja sinua vastaan” – fariseukset yhdistivät nämä sanat 2. Mooseksen kirjaan ja tiesivät, ettei Faarao todella tehnyt parannusta. Samoin oli nuoremman veljen laita.

Tuhlaajapoika teki sen sijaan suunnitelman: Hän palaisi isänsä luokse ja esittäisi tälle ehdotuksen. Ehdotus pitäisi sisällään sen, että pojasta tulisi isän päiväpalkkalainen – poika mitä ilmeisimmin ajatteli ajan kanssa korvaavansa isälleen tuhlaamansa omaisuuden ja aiheuttamansa häpeän kyläyhteisön silmissä. Emmekö me ajattele monesti aivan samalla tavalla? Emmekö parannuksenteoillamme, lupauksillamme ja yrittämisillämme haluaisi korvata Jumalalle sen, minkä olemme rikkoneet? Emmekö vasta sitten olisi valmiita ottamaan vastaan Hänen armonsa?

Vertauksen kohokohta ja samalla Jeesuksen vastine parannuksenteosta on tässä: kun tuhlaajapoika kävelee suunnitelma mielessään kotikylänsä edustalle, isä juoksee häntä vastaan ja ottaa pojan hellään syleilyynsä. Suukottelusta ja itkusta ei tule loppua. Isä on nöyryyttänyt itsensä juoksemalla viitta ”korvissa” kyläläisten nähden kollektiivisesti tuomitun ja pahaksi todetun poikansa luokse. Huomaa, että tässä vaiheessa pojan suunnitelmat päättyivät. Hän oli kokenut juuri sen etsivän, syvän ja ehdottoman Isän rakkauden, jota Jeesus osoitti elämässään syntisille tuhlaajapojille ja -tytöille. Tässä vaiheessa poika – isän rakkauden yllättämänä, löytämänä ja murtamana – menee todella itseensä ja ymmärtää syntiensä syvyyden. Hän ei enää ehdota korvaavansa mitään koska tajuaa, että se olisi mahdotonta. Hän jättäytyy sellaisenaan Isänsä syleilyyn.

Minua aika ajoin syytetään siitä, etten tuo armon opetuksessani riittävästi esille parannuksenteon tarpeellisuutta. En ehkä osaa opettaa siitä ja pelkään, että se tulkitaan Jumalan armon ehdoksi. Mutta Jeesus uskalsi käsitellä tätäkin aihepiiriä. Hän opetti, että parannuksenteko on Löydetyksi tulemista ja suostumista. Parannuksen tekeminen on seurausta siitä, että Isä löytää harhailevan, rähjääntyneen ja kaiken tuhlanneen kristityn. Isän sylissä pystymme katsomaan sielumme loppumattomaan pimeyteen ja tunnustamaan syntisyytemme. Jumalan armon ympäröiminä saamme lakata puolustelemasta pahuuksiamme ja katsomaan elämäämme Jumalan Sanan valossa. Saamme antaa syntimme Hänelle. Ja kun luulemme, että meidät tuomitaan, Isä hymyilee meille kuin tuhlaajapojalle ja käskee puetuttaa meidät Hänen loistoonsa.

Armo on aina ensin. Isä ei juossut poikaansa vastaan, koska tämä oli tehnyt parannuksen ja katunut tekojaan. Hän otti pojan syleilyynsä, koska rakasti häntä ja oli saanut takaisin kadottamansa lapsen. Jumala ei myöskään anna armoaan meidän parannuksentekojemme tähden – ne ovat aina kovin puutteellisia. Hän etsii meitä jatkuvasti ja haluaa ottaa meidät tuhlaajapojat syleilyynsä. Suostutaan tämän armon löytämiksi tänään.

IMG_2259

Työ tekijäänsä kiittää

”Meidän Herramme armo on ollut yltäkylläinen, samoin se usko ja rakkaus, jonka Kristus Jeesus saa aikaan.” (1. Tim. 1: 14)

Kuuletko tässä ikääntyneen apostoli Paavalin ylistyksen Herralleen Jeesukselle Kristukselle? On kuin valmistunut saviastia todistaisi pöydällä lojuvalle epämääräiselle savimöykylle: ”Minä tiedän, että Mestarin käsissä sinusta tulee kaunis ja hyödyllinen astia! Mistä sen tiedän? Olen itse ollut tämän huoneen lattialla palasina ja pilalle menneenä. Mestari otti palaseni, hän sai ne jälleen taipumaan armollisessa käsittelyssään ja tässä minä nyt olen. Näet minut Mestarini tärkeänä käyttöastiana, koska Hän ei luovuttanut suhteeni, vaan jaksoi kärsivällisesti työstää minua loppuun saakka.”

Paavali sanoo, että hän oli itsessään maailman syntisin ja hänet armahdettiin, jotta Jeesus näyttäisi kärsivällisyytensä ja voimansa suuruuden kaikille jälkipolvillekin. Ajatus on, että jos Jeesus pystyi pelastamaan Paavalin ja jopa käyttämään häntä, Hän pystyy tekemään niin jokaisen kohdalla.

Vanha Paavali jakaa tässä elämänsä keskeisimmän löydön ja aarteen: ”Jeesuksen armo on ollut yltäkylläinen.” Ymmärräthän, se ei ollut riittänyt vain nippa nappa, vaan se oli ollut kuin valtava järvi, jonne Paavali oli saanut sukeltaa ja jonne hän oli jättänyt kaikki syntinsä ja kaiken pahuutensa. Kristuksen rakkauden järvi oli ollut pohjaton.

Saviastian todistus oli: ”Mestarini sai minussa aikaan kaiken tämän.” Jeesuksen vaikuttamat usko ja rakkaus olivat kantaneet alusta loppuun. Huomaa tämä tärkeä uskonopillinen periaate: Jeesus saa aikaan meissä uskon, usko taas synnyttää rakkauden.  Siis Pyhä Henki saa meidät turvautumaan Vapahtajaamme. Ja yhteys Jeesukseen synnyttää rakkauden: halun palvella, luopua vääryyksistä, antaa omastaan ja kantaa toisten taakkoja.

SAMSUNG CSC

Miten saavutan Jumalan siunaukset?

”Hänestä on teidän olemisenne Kristuksessa Jeesuksessa” (1. Kor. 1:30).

Kirjakaupat ovat nykyäänkin täynnä kirjoja, joissa neuvotaan erilaisia teitä ja toimintamalleja Jumalan siunausten saamiseen. Samoin hyvin monet puheet käsittelevät tätä aihepiiriä. Ja kukapa kristitty ei haluaisi vastaanottaa Jumalan siunauksia elämäänsä, elää Hänen lähellään ja kokea Hänen lupaustensa toteutumista?

Kirjoitan nyt suoraan. Hyvin yleinen vastaus Jumalan siunausten omistamiseen on se, että kristityn tulee ansaita ne omalla toiminnallaan. Pelastus sisältää tavallaan alkuarmon ja alkusiunaukset ja niistä eteneminen kohti suurempaa Jumalan täyteyttä edellyttää kristityltä antautumista, kilvoittelua, synnin vastustamista ja voittamista ja niin edelleen. Malli kuulostaa yksinkertaiselta ja helpolta ja nuori kristitty tarttuu tarmolla toimeen. Hän lähtee täyttämään siunausten ”ehtoja” – tosin Jumalan armon auttamana – ja toiveikkain mielin odottaa Jumalan vastaavan hänen ponnisteluihinsa tarjoamalla kilvoituksen mukaista palkkaa.

Vuosien vieriessä vilpitön kristitty alkaa huomata, ettei hän yrityksistään huolimatta saavuttanutkaan sellaista tilaa, joka hänelle luvattiin ja jonka eteen hän kilvoitteli. Hän kysyy mielessään, eikö hänen yrityksensä olleet riittäviä vai eikö Jumala ollutkaan luotettava ja rakastava?

Monien tuskallisten vuosien ja vaiheiden jälkeen kristitty alkaa ymmärtää evankeliumin ihanaa ja vapauttavaa totuutta. Yritän kuvata tätä salaisuutta seuraavalla esimerkillä: ajattele, että vieressäsi olisi suuri pyöreä pallo. Kuvittele, että tuo pallo sisältäisi pelastuksen, kaikki Jumalan siunaukset, kaiken Jumalan täyteyden; niin kaiken, mitä Jumala haluaa ja pystyy lapsilleen antamaan. Luonnollisesti sinun suurin tarpeesi olisi tuolloin päästä tuon pallon sisällöstä osalliseksi?

Jumalan uskomaton uutinen on, että hän on siirtänyt sinut uskosi ensimmäisestä hetkestä alkaen tuon pallon sisälle. Jumala on siis asettanut sinut ”sisälle” Jeesukseen Kristukseen! Ja Raamatun mukaan Jeesuksessa on kaikki hengelliset rikkaudet ja siunaukset. Ne ovat siis jokaisen Jumalan lapsen ”laillista omaisuutta”. Nämä rikkaudet ovat lahjoitettu yhtä lailla pyhille kuin pahoillekin. Sama valtava omaisuus koskee myös heikointa ja taisteluissaan toistuvasti epäonnistuvaa Jumalan lasta.

Millä tavalla voin siis kokea tätä hengellistä rikkautta? Huomaa, ettet voi sitä ansaita eikä sitä anneta sinulle kilvoittelusi perusteella. Jumala lahjoittaa Kristuksen meille uskon kautta. Paavali käyttää tässä yhteydessä ilmaisua ”uskossa kuuleminen” ja se pitää sisällään niin yksinkertaisen totuuden, kuin että minä kuulen, mitä Jumala lupaa minulle ja suostun luottamaan Häneen. Siis uskon sen, mitä Jumala sanoo Sanassaan. Kun Hän kerran on ilmoittanut yhdistäneensä minut omaan rakkaaseen Poikaansa, minä olen todella hengellisesti rikas ja siunattu. Usko ei tee muuta kuin vastaanottaa Jumalan armon.

Kun taivasten valtakunta on lasten kaltainen, pitää meidän kysyä miten lapsi suhtautuu saamaansa lahjaan? Hän ottaa sen iloiten vastaan ja nauttii siitä. Tee sinä samoin! Saatana haluaa sinun katsovan itseesi ja surkeisiin olosuhteisiisi, Jumala haluaa sinun katsovan valtaviin armolupauksiinsa. Uskomme ei kasva itseämme parantelemalla vaan sen jatkuvalla vastaanottamisella, mitä Jeesus on meille ansainnut. Tämän evankeliumin kuuleminen ja vastaanottaminen avaavat sinulle Psalmin 23 mukaisen juhlapöydän kaikkien vihollisiesi silmien eteen!

Tästä voit kuunnella luentoni samasta aiheesta: Olemme Kristuksessa 1. Kor. 1:30 (Tampereen raamattukoulu)

SAMSUNG CSC