Erityishoitoa uupuneille

”Te ette ole hoivanneet uupuneita, ette ole lääkinneet sairastuneita…” (Hes. 34:4)

Jos Hesekielin sanoja kuuntelee oikein tarkasti, saattaa kuulla Jumalan murtuneen sydämen sykkeen. Hänen sydämensä hypähtää rytmihäiriöön jokaisen kärsivän ihmisen kohdalla.

Taivas tietää, että elämässä sattuu ja tapahtuu. Onni ei jakaudu tasaisesti eikä kaikki joudu läkähtymään toivottomassa vastavirrassa. Jumalan silmät katsovat varjoihin, sinne, missä ihmiset yksi toisensa jälkeen nostavat kädet pystyyn ja luovuttavat.

Uupuneet tarvitsevat erityishoitoa. Heidät pitää vapauttaa vaatimusten kuormista ja antaa lupa levätä.

Uupuneet eivät tarvitse eivätkä kestä uusia käskyjä – uusille ruoskanjäljille ei ole enää tilaa. He tarvitsevat vierelläkulkijaa; ihmistä, joka osaa kuunnella pakahtuneet sanat läpi itkun ja epätoivon.

Väsyneitä tulee ravita anteeksiannon, armon ja toivorikkaan tulevaisuuden sanoilla. Evankeliumin hellät sanat kykenevät tekemään ihmeitä – ja ihmeitä uupuneet juuri tarvitsevat.

Jos olisit asemassani

”Jos te olisitte minun asemassani” (Job. 16: 4).

Jobin ystävät yrittivät auttaa kovia kokenutta ystäväänsä sillä ymmärrysvarastolla, mikä heillä oli. He eivät kyenneet ymmärtämään Jobin tuskaa, koska he eivät olleet itse kokeneet mitään vastaavaa.

Job tuskaantuikin sanoihin, jotka osuivat harhaan: ”Jospa olisitte minun asemassani! Tietäisitte tuskani – silloin teidän sananne olisivat erilaisia; ehkä olisitte vain hiljaa.”

Jobin sanat ovat tosia tänäänkin. Mietin, miten paljon riitelemme ja väittelemme, annamme ohjeita ja tuomitsemme vain sen tähden, ettemme kykene ymmärtämään toisen näkökantaa. Me arvioimme elämää sen yhden näkökannan kautta, jonka kokemamme elämä on meille antanut ja haluamme laittaa muutkin samaan muottiin. 

Ehkä juuri siksi Jumala laittaa lapsiaan kulkemaan erikoisia ja monesti kipeitäkin teitä? Joudumme joskus jopa niiden ihmisten asemaan, joita ennen heittelimme kivillä vain jotta oppisimme näkemään elämän kipuja ja kipeitä ihmisiä Jumalan silmin.

Jumalan seurakunta tarvitsee ihmisiä, jotka ovat varustettu Kristuksen myötätunnolla. Maailma tarvitsee Jumalan hehkua. Ehkä sinua on valmistettu tulessa juuri tätä varten? Ehkä sinua on taottu Jumalan alaisinta vasten, jotta osaisit kohdata niitä, joille ohuet vakiosanat eivät riitä?

Tuo mies hyväksyy syntiset!

”Fariseukset ja lainopettajat sanoivat paheksuen: `Tuo mies hyväksyy syntiset ja syö heidän kanssaan.´” (Luuk. 15:2).

Fariseus -niminen puolue oli olemassa sitä varten, että Israelin kansa saisi moraalisen herätyksen ja alkaisi jälleen kunnioittamaan Jumalan lakia. Fariseukset kieltäytyivät ystävystymästä syntisten kanssa, koska he pelkäsivät niin toimiessaan hyväksyvänsä synnin ja mitätöivänsä Jumalan pyhyyden. Ateriayhteys oli juuri ystävyyttä.

Minkä shokin ja paheksunnan Jeesus saikaan aikaan ottamalla luokseen syntisiä ja osoittamalla heille avointa yhteyttä. Kynnyksellä ei kyselty todisteita parannuksenteoista eikä aterioilla vilkuiltu olkapäiden yli merkitseviä, alempaan kategoriaan asettavia katseita.

Markus lisää evankeliumissaan, että yleisesti syntisinä pidetyt ihmiset muodostivat ison joukon Jeesuksen seuraajista (Mark. 2:15). Nämä, ei vaan ex-syntiset, vaan todella edelleen syntiset viihtyivät Jeesuksen seurassa, koska Jeesus osoitti heille aitoa ystävyyttä ja antoi heille ihmisarvon. Jos Jeesus olisi nyrpistellyt nenäänsä tai keskittynyt osoittamaan ihmisten puutteita, ei tämä kyseinen ihmisryhmä olisi kauaa Häntä seurannut.

Jeesus vastasi jatkuvaan paheksutaan sanomalla, että Hänen missionsa oli tavoittaa kadonneet. He olivat Jeesuksen tuloon saakka kadoksissa huolimatta vuosisatoja kestäneestä lain ja oikein tekemisen opettamisesta. Jeesus toimi toisin: Hän rakasti. Rakkaus avasi syntisten ja särkyneiden sydämet yhteydelle, jossa itsensä kohtaaminen ja muutos oli mahdollista.

Olisiko meillä tästä jotain opittavaa? Me puhumme ulkopuolella olevien tavoittamisesta mutta teot ovat monesti hyvin ohuita. Eikö meidän tulisi Jeesuksen esimerkkiä seuraten hakeutua huonomaineisten ja syntisten seuraan ja rakastaa heitä – silläkin riskillä, että meidän tahraton julkisivu ryvettyisi. Jeesusta pilkattiin syntisten ystäväksi, eikö se olisi meille arvonimi, joka osoittaisi, että olemme oivaltaneet jotain keskeistä oikein?

Ajattele lopuksi vielä tätä: me voimme olla vaikuttamassa ihmisten elämään positiivisella tavalla sen määrän mukaan miten rakastamme heitä. Rakkaus synnyttää luottamussuhteen ja vain keskinäisen kunnioituksen ilmapiirissä voidaan puhua kipeistäkin asioista. Silloin saattaa käydä niin, että joudun myös itse Jumalan tahdon mukaiseen muutosprosessiin.

Ehkä siis olisi aika laskea kivet ja alkaa rakastaa?

Kun se toinen on niin hankala…

”Pitäkää huolta, että tulette toimeen keskenänne, antakaa anteeksi toisillenne, vaikka teillä olisikin moittimisen aihetta” (Kol. 3:13).

Kristityt ovat kautta aikojen kunnostautuneet erityisesti yhdessä lajissa: riitelyssä. Riidellä osataan aidan toisella puolella olevien kanssa ja samoin omalla nurmikentällä.

Kristillinen ja Hengen mukainen elämä tulee esiin kykynä olla joustava ja kärsivällinen. Meissä jokaisessa on särmiä, jotka saattavat sattua kanssamme asioiviin erityisen kipeästi. Raamattu ei kehota meitä tulemaan toimeen vaan mieleistemme ihmisten kanssa.

Paavali oli realisti: ”vaikka teillä olisikin moittimisen aihetta.” Varmasti sitä oli, paljonkin. Syitä löydetään aina toisista, kypsää olisi nähdä vikoja myös itsessä.

Paavali päättää toiveensa anteeksiantamuksen vaateeseen. Anteeksiantamus on se öljy, jonka tulee soljua kristittyjen välisissä rattaissa. Anteeksiantamattomuus rikkoo yhteydet ja rampauttaa Kristuksen ruumiin.

Pidetään siis huolta, että tulemme toimeen keskenämme! Olemme kaukana täydellisistä ihmisistä mutta annetaan armon olla ei vain jumalasuhteen kantavana voimana vaan samoin myös hankalien ihmissuhteiden.

Lepää, syö, juo ja iloitse!

”Olkaa valppaat ja karttakaa kaikenlaista ahneutta, sillä ihmisen elämä ei riipu hänen omaisuudestaan, vaikka sitä olisi ylen määrin” (Luuk. 12:15).

Suurimmat synnit eivät välttämättä ole asioita, joita teemme vaan asioita joita emme tee.

Jeesus opetti rikkaasta miehestä, joka tahtoi rikastua edelleen. Hän käytti tarmonsa omaisuutensa kartuttamiseen ja kuvitteli tavoittavansa tilan, jossa saisi leijua onnellisena kuin leija tuulen pyörteessä.

Vertauksen mies ei kyennyt näkemään toisia ihmisiä. Hänen hyvinvoinnistaan olisi hyvin lohjennut hyvää huono-osaisille mutta mies ei siitä välittänyt.

Jeesus varoitti huomioitaherättävän terävästi varomaan ahneutta. Hän antoi sille melkein persoonallisen sävyn – se oli kuin voima, joka kietoi ihmisen ja ajoi tyhjyyteen.

Rahan kanssa on syytä olla varovainen. Se jakelee katteettomia shekkejä ja lupaa yltäkylläisyyttä, joka paljastuu lopun valossa puhtaaksi itsekkyydeksi.

Paras tapa kurittaa ahneutta on antaminen. Mitä enemmän annan, sitä vapaampi olen. Taas toisaalta, mitä enemmän pidän itsellä, sitä vaikeampaa on lahjoittaa pois.

Niin, suurimmat synnit taitavat olla tekemättä jättämisen syntejä. Kun minä varmistan omaa hyvinvointiani, lähellä elävät ihmiset jäävät vailla apua.