Miten haavat umpeutuvat?

”Silloin sinulle koittaa valkeus kuin aamurusko ja haavasi kasvavat nopeasti umpeen” (Jes. 58:8).

”Miksi paastoamme, kun sinä et sitä huomaa”, oli uskonnollisten juutalaisten aiheellinen kysymys. He etsivät Jumalaa sillä toiveella, että heitä kohdattaisiin ja autettaisiin.

Jumala vastasi yhä ajankohtaiseen aiheeseen: Jumalan etsiminen ja Hänen tahtonsa mukainen hengellinen elämä tarkoitti toisista huolehtimista. Jumala oli jatkuvalla vierailulla tarvitsevien keskuskuudessa; jos Hänet tahtoi kohdata, tuli suunnata askeleet samaan suuntaan.

Osuvasti Jesaja lupaa jotain, mitä 2000-luvun ihminen kipeästi tarvitsee: elämän tekemien haavojen yliluonnollista parantumista. Parantuminen samoin kuin johdatus, valo pimeyteen, voima ja juoksevat vedet olisivat maisteltavia todellisuuksia siellä missä hätää kärsiviä kohdataan. ”Antakaa, niin teille annetaan.”

Apostoli Johannes luki mielellään Jesajan kirjaa. Juuri Jesajalta hän on ottanut monet tuntemamme opetukset. Vai mitä sanot tästä: ”Jos joku, jolla on maallista omaisuutta, näkee veljensä olevan puutteessa mutta sulkee häneltä sydämensä, kuinka Jumalan rakkaus pysyisi hänessä?” (1. Joh. 3:17).

Kirkko on koko historiansa ajan tuntenut Jesajan ja Johanneksen jalkautuvan teologian. Kirkkoisät ovatkin vakuuttaneet: Jos etsit Jumalaa, etsi lähimmäinen. Tahtoisin lisätä: jos tahdot saada elämäsi kuntoon, pidä huolta kärsivistä lähimmäisistä. Helppo ja samalla jumalallisen vaikea kaava.

Kipu, jota eivät sanat tavoita

”Kukaan heistä ei puhunut hänelle sanaakaan, sillä he näkivät että hänen tuskansa oli hyvin suuri” (Job. 2:13).

Miten syvää tuskaa ihminen voi kokea? Yksi esimerkki on Raamatun Job, joka menetti hetkessä kaiken. Yltäkylläisyys ja loisto olivat kadonneet tuhkakasaan, jonka päällä Job istui ja raapi savipalalla paiseitaan.

Jobin viisaat ystävät tulivat apuun. Kun he näkivät Jobin tilanteen, he tavoittivat kivun, jota eivät sanat yltäisi kuvaamaan. Ajattele, että he asettuivat istumaan samaan tuhkakasaan ja olivat järkytykseltään seitsemän vuorokautta tyystin hiljaa.

Job on Raamatussa lohduttava esimerkki elämän murtumisesta, joka voi tavoittaa jokaisen meistä. Kärsimyksen ja omien väärien valintojen yhteys ei ole aina niin suora. Jotkut saavat kokea järkyttäviä asioita, toiset säästyvät.

Jobin kertomus vakuuttaa, että Jumala on koko ajan tietoinen kaikesta. Vaikka kärsimyksen perimmäiset syyt jäävät isolta osaltaan piiloon, Jumala on lohdutuksen Jumala. Hän kykenee muuttamaan tuhkakasan takaisin ilon herskyviin hetkiin.

Kanssaihmisinä voimme oppia Jobin ystävien ensimmäisestä kriisiapuviikosta paljon. Aina ei tarvitse olla vastauksia valmiina. Aina ei tarvitse edes käyttää sanoja – eiväthän ne ehkä voisi tavoittaa toisen syvää tuskaa. Myötäeläminen riittää, ja siinä onkin riittävä haaste jokaiselle meistä.

Huolenpitoa vailla vertaa

”…jotta ruumiissa ei olisi eripuraisuutta vaan kaikki jäsenet pitäisivät yhtäläistä huolta toisistaan” (1. Kor. 12:25).

Onko sivulta koskaan venähtänyt nilkka? Muistatko millaista kipua se tuotti ja kuinka kaikki ajatuksesi ja toiveesi keskittyivät pienen hetken ajan kipeän kohdan ympärille?

Nilkka kääritään siteeseen ja sille annetaan sopivaa hoitoa. Kylmä- tai kompressiohoito vaativat käsiä mukaan yhteiseen avunantoon. Muut ruumiin jäsenet tottelevat päältä saamiaan ohjeita. Kaikki toimivat yhden hyväksi.

Jokainen kristitty on osa Jeesuksen Kristuksen ruumista. Kun yksikin ruumiinosa kärsii, Jeesus tuntee kipua ja tahtoo hoitaa vaurioituneen osan kuntoon.

Kristuksen ruumiissa toimii ”yksi kaikkien, kaikki yhden” -ajattelu niin pitkään, kun aivot saavat viestiä signaalia muulle keholle. Jos kristittyjen välillä on halveksuntaa, juoruilua ja alaspainamista, komentokeskuksen viestit ovat estyneet.

Toiset ruumiin jäsenet ovat vahvempia mutta vain siksi, että ne pystyisivät sitä voimakkaammin hoitamaan heikompia tovereitaan.

Kiitoksen voima

”Kehottakaa siis toisianne ja rakentakaa toinen toistanne, niin kuin teettekin” (1. Tess. 5:11).

Suomalaiseen kulttuuriin se tuntuu sopivan erityisen huonosti. Jos sitä yritetään, lauseet alkavat usein muodolla: ”Älä nyt ylpisty mutta…”

Toisen rohkaiseminen, kiitoksen antaminen ei ole itseltä pois. Toistemme ”rakentaminen” ei ole vain sitä, että osoitellaan puutteita ja heikkouksia; Keskeneräisinäkin jokaisessa on paljon kiitettävää.

Niin pieni sana ja miten paljon se saisikaan aikaan! Yksilöihmiset voimaantuisivat ja puhkeaisivat kukkaan, yhteisöihin tulvisi lämmön ja välittämisen tuulet.

Kiitos omaa jumalallisen voiman. Se ei maksa mitään. Sitä jakaessa saattaa saada itsekin miellyttäviä yllätyksiä.

Anna niin että sattuu

Joulu on lahjojen aikaa. Saamme antaa rakkaillemme ilahduttavia yllätyksiä ja saada niitä myös itsellemme.

Entä jos tänä jouluna antaisimme myös niille, joilta emme saa takaisin? Olisiko sukulaistemme, ystäviemme tai naapurustomme joukossa ihmisiä, joiden tiedämme taistelevan toimeentulonsa kanssa?

Minun on helppoa antaa ylimääräisestäni. Mutta entä jos tällä kertaa antaisin siitä, minkä normaalisti pidän itselläni? Voisinko antaa niin, että sattuu?

Antamiseen liittyy suuri siunaus. Ajattele, miten sanomamme vahvistuisi, jos naapurille tarkoitetun joululehden sisään laittaisimme myös lahjan?

Itseltä pois antaminen saattaa sattua. Se on ehkä merkki siitä, että asiaa on syytä harjoitella ja sisintä totutella epäitsekkyyteen.

Antaessamme saamme enemmän kuin annamme. Ehkä Jumala siunaa meitä aikaisempaa enemmän, jotta meillä olisi yhä lisää jaettavaa? Joka tapauksessa antaja saa kokea iloa yhdessä Vapahtajan kanssa.

Saatamme löytää todellisen joulumielen yllättäen lompakkomme uumenista.