Huolenpitoa vailla vertaa

”…jotta ruumiissa ei olisi eripuraisuutta vaan kaikki jäsenet pitäisivät yhtäläistä huolta toisistaan” (1. Kor. 12:25).

Onko sivulta koskaan venähtänyt nilkka? Muistatko millaista kipua se tuotti ja kuinka kaikki ajatuksesi ja toiveesi keskittyivät pienen hetken ajan kipeän kohdan ympärille?

Nilkka kääritään siteeseen ja sille annetaan sopivaa hoitoa. Kylmä- tai kompressiohoito vaativat käsiä mukaan yhteiseen avunantoon. Muut ruumiin jäsenet tottelevat päältä saamiaan ohjeita. Kaikki toimivat yhden hyväksi.

Jokainen kristitty on osa Jeesuksen Kristuksen ruumista. Kun yksikin ruumiinosa kärsii, Jeesus tuntee kipua ja tahtoo hoitaa vaurioituneen osan kuntoon.

Kristuksen ruumiissa toimii ”yksi kaikkien, kaikki yhden” -ajattelu niin pitkään, kun aivot saavat viestiä signaalia muulle keholle. Jos kristittyjen välillä on halveksuntaa, juoruilua ja alaspainamista, komentokeskuksen viestit ovat estyneet.

Toiset ruumiin jäsenet ovat vahvempia mutta vain siksi, että ne pystyisivät sitä voimakkaammin hoitamaan heikompia tovereitaan.

Kiitoksen voima

”Kehottakaa siis toisianne ja rakentakaa toinen toistanne, niin kuin teettekin” (1. Tess. 5:11).

Suomalaiseen kulttuuriin se tuntuu sopivan erityisen huonosti. Jos sitä yritetään, lauseet alkavat usein muodolla: ”Älä nyt ylpisty mutta…”

Toisen rohkaiseminen, kiitoksen antaminen ei ole itseltä pois. Toistemme ”rakentaminen” ei ole vain sitä, että osoitellaan puutteita ja heikkouksia; Keskeneräisinäkin jokaisessa on paljon kiitettävää.

Niin pieni sana ja miten paljon se saisikaan aikaan! Yksilöihmiset voimaantuisivat ja puhkeaisivat kukkaan, yhteisöihin tulvisi lämmön ja välittämisen tuulet.

Kiitos omaa jumalallisen voiman. Se ei maksa mitään. Sitä jakaessa saattaa saada itsekin miellyttäviä yllätyksiä.

Anna niin että sattuu

Joulu on lahjojen aikaa. Saamme antaa rakkaillemme ilahduttavia yllätyksiä ja saada niitä myös itsellemme.

Entä jos tänä jouluna antaisimme myös niille, joilta emme saa takaisin? Olisiko sukulaistemme, ystäviemme tai naapurustomme joukossa ihmisiä, joiden tiedämme taistelevan toimeentulonsa kanssa?

Minun on helppoa antaa ylimääräisestäni. Mutta entä jos tällä kertaa antaisin siitä, minkä normaalisti pidän itselläni? Voisinko antaa niin, että sattuu?

Antamiseen liittyy suuri siunaus. Ajattele, miten sanomamme vahvistuisi, jos naapurille tarkoitetun joululehden sisään laittaisimme myös lahjan?

Itseltä pois antaminen saattaa sattua. Se on ehkä merkki siitä, että asiaa on syytä harjoitella ja sisintä totutella epäitsekkyyteen.

Antaessamme saamme enemmän kuin annamme. Ehkä Jumala siunaa meitä aikaisempaa enemmän, jotta meillä olisi yhä lisää jaettavaa? Joka tapauksessa antaja saa kokea iloa yhdessä Vapahtajan kanssa.

Saatamme löytää todellisen joulumielen yllättäen lompakkomme uumenista.

Tunnetko säälin?

”Minun käy sääliksi kansaa. Se on ollut luonani jo kolme päivää, eikä sillä ole mitään syötävää. Minä en tahdo lähettää heitä pois nälkäisinä, etteivät he nääntyisi matkalla.” (Matt. 15: 32)

Jeesuksen rakkaus valloitti. Hänen myötätuntonsa oli kuin magneetti, joka veti puoleensa roudan alla olevia ruosteisia ihmisiä. Jeesus antoi kaikkea sitä mitä Hänellä oli: sokeat saivat näkönsä, rammat kävelykykynsä ja toivottomat uuden elämänhalun.

Opetuslasten tehtävänä oli oppia Mestarinsa kiihkeä halu auttaa. Jeesus näki ne tarpeet, joita muut eivät. Hän ei kasannut epäonnistuneille uusia vaatimusten kuormia, vaan tahtoi täyttää nälkiintyneet evankeliumin voimalla.

”Mistä me saamme täällä erämaassa niin paljon leipää?” Se on ollut Jeesuksen seuraajien kysymys kautta aikojen. Liian usein erämaan ei-mitään täyttää niiden mielet, joiden kuuluisi jakaa sitä mikä lisääntyy antaessaan.

Jeesus lähettää meidät antamaan toisille keskellä erämaata. Kyse ei ole minun voimistani vaan Herrani myötätunnosta: Hän haluaa tavoittaa yhden kärsivän ja unohdetun ihmisen.

Kun kysyt Jeesuksen voimaa, saat Hänen mielenlaatunsa. Alat nähdä aineellisesti ja hengellisesti nälkiintyneitä ihmisiä ympärilläsi. Rakkaus toisia kohtaan voittaa oman sisäisen erämaan. Leivästä ei todellisuudessa ole koskaan ollut puutetta, katkos tulee jakelupuolella.

Voimana lempeys

”Tulkoon teidän lempeytenne kaikkien ihmisten tietoon. Herra on lähellä” (Fil. 4:5).

Lempeyden tulisi olla kristityn ja seurakunnan tuntomerkki. Lempeys on kovuuden vastakohta; siinä missä kovuus on luotaantyöntävää ja pelottavaa, lempeys on houkuttelevaa ja kutsuvaa.

Lempeys syntyy yhteydestä armolliseen Vapahtajaan. Paljon anteeksisaanut ja armosta elävä kristitty osaa suhtautua hellästi toisiin ihmisiin ja heidän ongelmiinsa. Hellämielinen kristitty tuoksuu Kristuksen kaunista tuoksua ympäristöönsä.

Lempeys ei ole totuuden vastaista. Mutta osata tuoda totuutta esille asettumatta toisten yläpuolelle, se on jotain yliluonnollista. Se on taito, joka opitaan särkymällä oman elämän ongelmien edessä ja tunnustamalla oma tarvitsevuus.

Lempeys on Kristuksen elämää meissä ja meidän kauttamme. Se on Jumalan työstämää kasvua, pyhitystä. Hellämielisen kristityn kanssa saa olla kuin Jumalan itsensä hoidossa.

Lempeä kristitty ja seurakunta ovat kuin keitaita raskaalla erämaataipaleella.

Lempeydessä Taivas koskettaa maata.