Yhteyttä luovat sanat: Auta minua

Tänään tutkin Daavidin runoja ja pysähdyin kahteen, sinällään pieneen mutta käyttöön otettuina mullistaviin sanoihin: Auta minua.

Onko ihmissuhteissa mitään niin suojat avaavaa ja samalla sieluja yhdistävää sanayhdistelmää? Kun uskallan raottaa tarkasti varjeltua julkisivuani ja kuiskata pienen ”Auta minua” -pyynnön, toinen saa luvan tutustua minuun juuri minuna. Vahvana mutta niin tarvitsevana ja heikkona.

Daavid osasi sommitella Jumalalle mitä taidokkaimpia metaforia ja sanaleikkejä. Silti minusta alkaa tuntua, että hänen syvimmät kohtaamiset ylöspäin alkoivat aina näistä samoista sanoista; ”Auta minua” oli yhä uudelleen käsien ylös nostaminen, antautuminen, kaiken toivon asettaminen Jumalaan; viesti joka sillä samalla hetkellä, kun lähti ihmisen huulilta ylös, laskeutui Jumalan huulilta alas, kopaten putoavan ja antaen pehmeän paikan itkeä.

Huomenna on ystävänpäivä. Minä toivon, että huomenna olisi ympyränmuotoinen yhteydenjuhla, tuhansien ja Yhden täyttävä kohtaaminen, jossa ”Auta minua” -sanat kaikuisivat houkuttelevina ovina käydä sisään uuteen todellisuuteen.

Myötätunnon voima

”Kun Job oli rukoillut ystäviensä puolesta, Herra käänsi hänen kohtalonsa” (Job. 42:10).

Jobin tarina kuvaa kysymysmerkkejä täynnä olevaa menetystä ja kärsimystä, yksin jäämistä parhaiden ystävien keskellä. Mutta tarinan päätös on uskomaton osoitus siitä, miten Jumala kykenee kääntämään kaikkensa menettäneen ihmisen elämän jälleen elämisen arvoiseksi.

Oletko huomannut, miten Jumala nosti Jobin elävän kirjoihin? Hän vaikutti hänen ympärillä olevissa ihmisissä myötätuntoa ja halua antaa omastaan. Lohduttavat sanat valuivat toivoa ja taloudellinen apu nosti Jobin jaloilleen. Kun jokainen antoi hieman, saldona oli Jobin elämän kaunis päätösluku.

Kristillinen elämä on elämää toisia ajatellen. Me tarvitsemme myötätunnon vallankumousta, Jumalan näkökykyä, jotta näkisimme ahdingossa olevia ihmisiä ja olisimme valmiita hyppäämään antamisen kutsumukseemme.

Ilman ystävien muuttunutta asennetta Jobia kohtaan kirjan päätös olisi surullinen. Ilman meidän myötätuntoa monet läheisemme jäävät vailla Jumalan siunaavaa kosketusta. Ja me samalla, antajina ja saajina.

Anna meille, Isä, tahtoa koskettaa kärsiviä lähimmäisiämme rakastavalla tavalla. Auta meitä antamaan aikaamme, ajatuksiamme, sanojamme ja varojamme niille, jotka odottavat Sinun apuasi. Aamen.

Tulessa valmistuvia sairaanhoitajia

”Hän rohkaisee meitä kaikissa ahdingoissamme, niin että me häneltä saamamme lohdutuksen voimalla jaksamme lohduttaa muita ahdingossa olevia” (2. Kor. 1:4).

Miten monet ovatkaan tänään elämänsä perimmäisessä nurkassa, istuvat ennen niin komeasti loistavien rakennusten raunioissa ja itkevät sydäntään, joka ei jaksa enää sykkiä vaaditulla voimalla?

Jeesus Kristus tuntee sydämessään jokaisen alakuloisen, ahdistetun ja särkyneen. Hänen sydäntään polttaa yhden tien sivuun jääneen, pelkojen vankilaan sysätyn ja menetysten tulvan kokeneen ihmisen tarina.

Jumala tahtoo auttaa meitä näkemään Hänen tavallaan ja tuntemaan Hänen sydämensä iloa ja tuskaa. Kun tavoitteena on jakaa lohdutusta niin alas, missä vain yksikin ihminen tänään hoipertelee, kutsumuksena on ymmärtää, miten paljon vaikeutta ihmissieluun voi mahtua. Se tieto tulee vain kokemuksen kautta.

Jumala ei säästynyt apostoliaan irvisteleviltä ja pelottavilta vastuksilta. Ei, Hän salli niiden tulla, jotta Paavali voisi hehkua enemmän kuin oman sydämensä myötätunnosta. Jumalan lasten kutsu ei ole muuttunut.

Arvokkaimmat jalokivet loistavat pimeässä. Ne ovat olleet suunnattomassa puristuksessa, jotta niistä säteilisi ilahduttava kauneus.

Tulessa valmistuvia lohduttajia, niitä maailma kaipaa. Minä uskon, että juuri sinä olet yksi valituista jalokivistä.

Erityishoitoa uupuneille

”Te ette ole hoivanneet uupuneita, ette ole lääkinneet sairastuneita…” (Hes. 34:4)

Jos Hesekielin sanoja kuuntelee oikein tarkasti, saattaa kuulla Jumalan murtuneen sydämen sykkeen. Hänen sydämensä hypähtää rytmihäiriöön jokaisen kärsivän ihmisen kohdalla.

Taivas tietää, että elämässä sattuu ja tapahtuu. Onni ei jakaudu tasaisesti eikä kaikki joudu läkähtymään toivottomassa vastavirrassa. Jumalan silmät katsovat varjoihin, sinne, missä ihmiset yksi toisensa jälkeen nostavat kädet pystyyn ja luovuttavat.

Uupuneet tarvitsevat erityishoitoa. Heidät pitää vapauttaa vaatimusten kuormista ja antaa lupa levätä.

Uupuneet eivät tarvitse eivätkä kestä uusia käskyjä – uusille ruoskanjäljille ei ole enää tilaa. He tarvitsevat vierelläkulkijaa; ihmistä, joka osaa kuunnella pakahtuneet sanat läpi itkun ja epätoivon.

Väsyneitä tulee ravita anteeksiannon, armon ja toivorikkaan tulevaisuuden sanoilla. Evankeliumin hellät sanat kykenevät tekemään ihmeitä – ja ihmeitä uupuneet juuri tarvitsevat.

Jos olisit asemassani

”Jos te olisitte minun asemassani” (Job. 16: 4).

Jobin ystävät yrittivät auttaa kovia kokenutta ystäväänsä sillä ymmärrysvarastolla, mikä heillä oli. He eivät kyenneet ymmärtämään Jobin tuskaa, koska he eivät olleet itse kokeneet mitään vastaavaa.

Job tuskaantuikin sanoihin, jotka osuivat harhaan: ”Jospa olisitte minun asemassani! Tietäisitte tuskani – silloin teidän sananne olisivat erilaisia; ehkä olisitte vain hiljaa.”

Jobin sanat ovat tosia tänäänkin. Mietin, miten paljon riitelemme ja väittelemme, annamme ohjeita ja tuomitsemme vain sen tähden, ettemme kykene ymmärtämään toisen näkökantaa. Me arvioimme elämää sen yhden näkökannan kautta, jonka kokemamme elämä on meille antanut ja haluamme laittaa muutkin samaan muottiin. 

Ehkä juuri siksi Jumala laittaa lapsiaan kulkemaan erikoisia ja monesti kipeitäkin teitä? Joudumme joskus jopa niiden ihmisten asemaan, joita ennen heittelimme kivillä vain jotta oppisimme näkemään elämän kipuja ja kipeitä ihmisiä Jumalan silmin.

Jumalan seurakunta tarvitsee ihmisiä, jotka ovat varustettu Kristuksen myötätunnolla. Maailma tarvitsee Jumalan hehkua. Ehkä sinua on valmistettu tulessa juuri tätä varten? Ehkä sinua on taottu Jumalan alaisinta vasten, jotta osaisit kohdata niitä, joille ohuet vakiosanat eivät riitä?