Usko ilman tekoja

Jaakob kirjoittaa kirjeessään varsin suoraan, että usko ilman tekoja on kuollut. Näiden sanojen eteen on hyvä pysähtyä ja antaa niiden tutkia meitä.

Jaakob ei kirjoita, että teot loisivat uskon tai että pelastus tulisi ansaitsemalla. Hän tarkoittaa, että uskon yhteys Vapahtajaan ei voi jäädä näkymättä ulospäin.

Jeesus on samoilla linjoilla opettaessaan, että se joka saa anteeksi paljon, rakastaa paljon. Usko on todellista ja elävää yhteyttä puolestamme kuolleeseen ja kuolleista herätettyyn Herraan Jeesukseen Kristukseen. Olemme armon ja rakkauden kohteina ja siksi voimme jakaa saamaamme kiitollisina eteenpäin. Se on vääjäämätön lopputulos Jeesuksen seurassa.

Uskon teot eivät ole yleensä sensaatiomaisia etkä tapaa niitä lehtien otsikoista. Ne ovat pieniä, arkisia rakkauden tekoja toisille ihmisille. Usko työntää meidät ulos itsekeskeisyydestämme näkemään läheisten tarpeet.

Jos ja kun meiltä puuttuu uskon tekoja, on syytä palata uskon kohteen, Jeesuksen luokse. Ehkä tarvitsemme osaksemme jälleen lupausta syntien anteeksiantamuksesta ja katkeamattomasta huolenpidosta jotta näkisimme napaamme pidemmälle?

IMG_6116

Antakaa te heille syötävää

”He vastasivat: `Ei meillä ole enempää kuin viisi leipää ja kaksi kalaa – vai menemmekö ostamaan ruokaa koko tälle joukolle?´” (Luuk. 9: 13)

Jeesus valmisti opetuslapsiaan työhön Jumalan valtakunnan hyväksi. Parhaat oppitunnit tulivat niistä kokemuksista, kun oppilaat joutuivat astumaan kykyjensä ja mahdollisuuksiensa yläpuolelle.

Jotain Jeesuksesta oli tarttunut heidän puserojensa alle jo tässä vaiheessa – he näkivät ihmisten arkipäivän tarpeita ja olivat huolissaan niiden johdosta. Silloin kun ihminen kykenee suuntaamaan huomionsa itsestään toiseen, kyseessä on aina jonkinlainen ihme.  Jeesus viitoitti tässä tinkimättömästi tietä.

Mutta mitä on nähdä lähimmäisen hätä, jos itsellä ei ole mitään annettavana? Oppitunnin toisena läksynä oli ymmärrys laittaa käyttöön se, mitä kukin pystyi. Opetuslasten pienet eväät eivät tietenkään riittäneet tyydyttämään tuhansien ihmisten nälkää, samoin eivät meidänkään eväät riitä edes lähimmäisiemme tarpeiden kohtaamiseen. Mutta rakkaus pakottaa kohti ihmettä.

Sydämen polte toisen puutetta kohtaan on jumalallinen voima. Se ajaa meitä Taivaallisen Isämme eteen pyytämään jotakin, mikä helpottaisi toisen elämää. Vastaus saattaa olla, että annamme sitä, mitä meillä on. Vaikka meillä on vähän, Jeesuksen seurassa vähän muuttuu paljoksi. Niukkuus muuttuu ylenpalttisuudeksi.

Tässä kohtaa Jeesus ei neuvottele; Minä haluaisin pitää itselläni sen, mitä on hallussani, Jeesus tahtoisi siunata sen kautta kärsivää maailmaa. Joka päivä olen monta kertaa samassa risteyksessä. Taidan jo aavistaa suunnan siunattuun elämään?

Rakennustöiden aika

”Te odotatte paljon mutta saatte vähän. Te viette sadon kotiinne, mutta minä puhallan sen pois. Miksi? kysyy Herra Sebaot. Siksi, että kukin teistä ajattelee vain omaa taloaan, vaikka minun temppelini on raunioina.” (Hag. 1:9)

Jumalan seurakunta on tänään se Temppeli, jossa Herra Jeesus asuu ja vaikuttaa. Tämä temppeli rakentuu jokaisesta Jeesukseen uskovasta ihmisestä; me olemme kukin temppeliin kuuluvia ”eläviä kiviä (1. Piet. 2:5)”.

Haggai kuulutti Jumalan äänitorvena noin vuonna 500 eKr., että oli aika rakentaa Herran temppeliä. Rakennustyöt oli kyllä aloitettu mutta työn raskauden ja jatkuvien vastustusten takia ne olivat keskeytyneet. Kansa oli kääntänyt huomionsa omiin taloihinsa ja kukin huolehti temppelihanketta enemmän omista eduistaan. Haggai muistutti, että Jumalan valtakunnan tulee aina olla ensisijalla, silloin kaikki muukin annetaan. Muistatko muuten, kuka Raamatun henkilö opetti samalla tavalla?

Jumalan temppelistä puuttuu tänään paljon kiviä. Seinämissä on kiviä, jotka ovat irtoamassa ja paljon kiviä lojuu maassa. Jotkut kivet on viety etäälle. On rakennustöiden aika. Rukoillaan sitä armoa, että me alkaisimme nähdä itsemme sijasta lähimmäisemme tarpeita. Pyydetään Jumalaa vaikuttamaan meissä sitä tahtoa, että alamme huolehtia toisistamme?

Sinua tarvitaan. Kukaan toinen ei voi täyttää sitä rakennusmiehen- ja naisen paikkaa, joka on juuri sinulle suunniteltu. Rakentajille kuuluu seuraava Valtakunnan lainalaisuus: Kun huolehtii toisista, tulee itse huolehdituksi.

rakennustoidenaika_SAM7615

Armollisuus ennen muuta

”Menkää ja tutkikaa, mitä tämä tarkoittaa: `Armahtavaisuutta minä tahdon, en uhrimenoja.´ En minä ole tullut kutsumaan hurskaita, vaan syntisiä.” (Matt. 9: 13)

Kuinka paljon tämä aika tarvitseekaan armollisia kristittyjä! Sellaisia ihmisiä, jotka ovat toisten puutteita ja kipuja nähdessään valmiita auttamaan ja kärsimään yhdessä. Sormella on aina helppoa osoittaa, samaistuminen ja auttaminen ovat vaikeampaa.

Havahduin tämän tekstin edessä. Jeesus nostaa saman Vanhan Testamentin raamatunjakeen kahteen kertaan samalle kuulijakunnalle (9:13/ 12:7). Kun fariseukset – aikansa Raamattuun perehtyneet ja hengellisesti valveutuneet ihmiset – arvioivat Jeesusta ja Hänen seurassaan olevia ihmisiä Jumalan lain ja siitä johdettujen perinnäissääntöjen kautta, Jeesus vastaa kahdesti täsmälleen samalla tavalla: armahtavaisuuden tulee olla Jumalan valtakunnan ensimmäinen kriteeri ihmissuhteissa.

Jeesuksen sanat olivat myrkkyä kuulijoilleen. Hän käyttää sanontoja ”Menkää ja tutkikaa” sekä ”Jos ymmärtäisitte…” Fariseukset nimenomaan tutkivat Raamattua ja halusivat ymmärtää Jumalan tahdon sekä laittaa sen käytäntöön. Jotakin oli mennyt kuitenkin pahasti pieleen. Ajattele – he arvioivat Jumalaa Hänen lakinsa mittapuulla ja totesivat Hänet vajaamittaiseksi!

Jeesus meni rohkeasti ihmisten luokse, koska Hän rakasti heitä. Hän näki jokaisen ihmisen Jumalan luomana ja siksi rakastettuna. Hän näki synnin aiheuttamat ongelmat ja kärsimykset mutta ei tyytynyt etäältä vaatimaan ihmisiä parantamaan itseään. Hän meni vaikeuksissa olevien luokse ja vapautti heitä niistä taakoista, joista he eivät olleet itseään kyenneet vapauttamaan.

On helppoa kivuta norsunluutorniin ja tähystellä toisten puutteita. Siinä ei ole mitään jumalallista. Jeesus antaa esimerkin sekä kutsuu meitä kuitenkin paljon suurenmoisempaan tehtävään: auttamaan ihmisiä heidän ongelmissaan. Se vaatii kykyä asettua toisen asemaan ja nähdä toinen arvokkaana. Se taitaa onnistua vain kärsimyksen kouluja läpikäyneiltä?

DSC06296

Miten kohtaan Jumalan?

Monilla meistä on tarve kohdata Jumala. Keskellä sisäistä tyhjyyttä, yksinäisyyttä, ongelmia ja voimattomuutta kaipaamme Jumalaa, joka tulisi ja auttaisi. Maailmanlaajuinen kirkko on halki historiansa antanut tähän hyvän neuvon. Se sopii meille kaikille.

Kun siis haluamme kohdata Jumalan, meidän tulee etsiä lähimmäisemme. Kristus löytyy vanhainkodeista, sairastavien ystävien luota ja vankiloista. Hän löytyy sekä yksinäisten ihmisten luota sekä sellaisten, joita kaikki karttelevat. Jeesushan opetti, että joka jakaa aikaa ja rakkautta tällaisille ihmisille, palvelee Häntä itseään (Matt. 25: 31-46). Tässä toimii ihmeellinen Jumalan valtakunnan laki: Anna, niin saat.

Meidän ei tarvitse miettiä, missä niitä ihmisiä on, joita meidän tulisi kohdata ja auttaa. Jo puhelimessamme on hyvin luultavasti sellaisia nimiä ja numeroita, joihin voisimme soittaa tai laittaa viestin. Annan vielä ohjeen: valitse sellainen nimi, josta et niin välitä. Lähesty sellaista ihmistä, joka ärsyttää ja jonka seuraa yleensä kartat.

Ehkä naapurustossa on ihmisiä, joita voisimme tervehtiä kiireettömästi? Ehkä joku jopa tarvitsisi kuuntelijaa tai auttavaa kättä? Tai ehkä joku sukulaisemme, johon emme ole pitäneet aikoihin yhteyttä, kaipaisi yhteydenottoamme?

Kristuksemme opettaa käytännönläheistä ja toisille suuntautuvaa kristillistä elämää. Hän olettaa ja odottaa, että Hänen rakkautensa pääsisi meidän kauttamme esiin kärsivälle maailmalle. Voisiko olla jopa niin, että kun lakkaamme miettimästä omia ongelmiamme ja yksinäisyyttämme ja käymme tapaamassa sairasta sukulaistamme, omakin elämämme kohenee? Voisiko olla niin, että sisimpämme alkaisi hehkua Kristuksen lämpöä jakaessamme pienistä eväistämme toisille? Kun annan, minulle annetaan. Kun kohtaan, minut kohdataan?

Missään muualla kristitty ei näe omaa syntisyyttään niin selvästi, kuin rakastaessaan toisia. Vasta silloin, kun itsekeskeinen hengellinen pönötys vaihtuu palvelevaan rakkauteen, huomaamme, miten vaikeaa on antaa itsestään muille. Sekin kokemus vie meitä Ristin juurelle kohtamaan Vapahtajaa. Olisiko kristillisen elämän kiertokulku tällainen: Vapahtajan luota lähimmäisiä palvelemaan ja takaisin Vapahtajan luokse?

mitenkohtaanjumalan_DSC05385