”Niinpä miniä luen kaiken tappioksi tuon ylen kalliin, Kristuksen Jeesuksen, minun Herrani, tuntemisen rinnalla” (Fil. 3:8)
Ennen Jeesukseen tutustumista Paavali eli monella tavalla etuoikeutettua, hyväasemaista voittajaelämää.
Apostolina hän joutui jatkuvaan riisumisen kouluun. Näyttää siltä, että Paavali riisuttiin kaikesta inhimillisestä turvasta. Menetykset tekivät varmasti kipeää.
Elämänsä lopulla hän toteaakin menettäneensä kaiken. Ne ovat kovia sanoja, jotka ohitamme helposti.
Oletko sinä kokenut kipeitä menetyksiä? Koetko kipua siitä, että olet joutunut luopumaan asioista, joista muut saavat edelleen nauttia? Olet uskon apostolin seurassa.
Paavali ei ainoastaan menettänyt monia tärkeinä pitämiään asioita, hän oppi jopa näkemään, että ne saattoivat olla tärkeimmän esteenä.
Sydän Kristukseen kiinnitettynä ja Häntä hengittäen Paavali näki elämänsä oikeassa valossa. Jeesuksen tunteminen oli verrattomasti arvokkaampaa kuin mikään, mitä tämä maailma voisi tarjota.
Kristus on aarre, jota meiltä ei voida varastaa. Sitä ei aika haalista eikä sen arvo haalene.
Ehkä juuri paljon menettäneinä sielumme alkaa suuntautua entistä vahvemmin ja puhtaammin taivaallisen omistamiseen.
Kohti Kristuksen tuntemista. Siinä on elämämme paras ja kestävin tavoite, päämäärä, jossa ollaan matkalla ja silti perillä.
Taivaan tavoittelu avaa avaa taivaalliset ja maalliset aarteet nautittavaksemme.
