Yhteisellä tiellä

”Kunhan vain, minne saakka olemme ehtineetkin, vaellamme samaa tietä!” (Fil. 3: 16).

Helluntalaiset, luterilaiset, vapaakirkolliset, katoliset, ordotoksit. Me kaikki vaellamme samaa Kristus-tietä, päämääränä Vapahtajamme tunteminen, joka huipentuu Hänen näkemiseen taivaassa.

Kuljemme tällä tiellä eri tekniikoilla ja tavoilla. Jotkut ovat tiiviisti oman lippunsa alla ja pälyilevät epäilevästi toisissa seurueissa olevia.

Jokaisen matka taittuu omaan tahtiin. Edellä menevien on suuri vaara luoda ylemmyyden tuntoisia silmäyksiä niihin, jotka taivaltavat hitaammin.

Jotkut ovat pysähtyneet paikalleen. Heidän kuormansa huutavat auttajaa, mutta moni kävelee ohi nähden vain omat askeleet.

Jotkut näyttävät taittavan matkaa niin keveästi ja leuka ylhäällä. On kuin he eivät ymmärtäisi, miltä tuntuu olla avun tarpeessa. Heidän tielleen saattaa vielä tulla laupeutta synnyttäviä yllättäviä kuoppia ja ylämäkiä.

Tiellä kulkee myös joukko ontuvia matkaajia. Heitä vieroksutaan eivätkä he taida kelvata monenkaan lipun alaisuuteen. Mutta juuri he pysähtyvät kuormiensa alle uupuneiden luokse ja sitovat heidän haavojaan. He eivät pelkää liata käsiään taluttaakseen hetken matkaa raajarikkoja.

Luulen, että perille päästyämme Jeesus kysyy meiltä, kuinka kohtelimme kanssamatkaajiamme? Hän taitaa kysyä, oliko meillä aikaa antaa vesilasia janoiselle tai alennuimmeko auttamaan niitä, joiden haavat märkivät?

Tällä yhteiselle Kristus-tiellä saamme jatkaa matkaamme. Matkan aikana meidän tulisi osoittaa armoa toisillemme. Armo meitäkin kantaa.

Mistä voisin iloita?

”Samoin iloitkaa tekin, ja iloitkaa yhdessä minun kanssani!” (Fil. 2:18)

Paavali tiesi, ettei elämä ole aina helppoa. Hän joutui itse kokemaan vankeutta, pahoinpitelyitä, riistämistä, hylkäämistä. Niin, Jeesus sanoi hänelle aivan hänen kutsunsa alussa, että hän joutuisi paljon kärsimään evankeliumin takia (Apt. 9:16).

Tämä blogin teksteissä kirjoitetaan paljon kärsimyksestä. Tarkoitus ei kuitenkaan ole sanoa, että kärsimys olisi itsessään hyvä, jopa asia, jota pitää tavoitella tai jonka voi lukea itselleen meriitiksi. Ei, tekstiemme tarkoitus on nostaa kärsivien veljiemme ja sisariemme katse kristinuskon tähtäyspisteeseen: Herraan Jeesukseen Kristukseen.

Raamattu ei kehota meitä käpertymään itsesääliin tai laskemaan kärsimyksiämme ansioiksi, joiden tähden Jumala maksaa meille palkan. Ei, Raamattu kertoo, että kärsimykset kuuluvat monesti kristityn elämään mutta pääasia on aina Kristus itse. Ja kärsimys monesti johdattaa meidät Hänen luokseen. Tosin kärsimys voi myös varastaa luottamuksemme ja uskomme. Siksi tarvitsemme toisimme ja seurakuntaa, jossa pidetään Kristusta esillä.

Mistä me voisimme elämmämme raskaiden asioiden keskelle iloita? Suurin ilon lähde on siinä, että Jumalan Poika, Jeesus Kristus, on todella kuollut meidän syntiemme tähden. Me olemme siirtyneet Jumalan perheväkeen ja asemamme on vahva ja taattu.

Voimme iloita siitä, että kaikki ahdistuksemme ja kärsimyksemmekin lopulta joutuu taipumaan jollain paradoksaaliselle tavalla meidän parhaaksemme. Iloitsemme siitä, että meillä on Vapahtaja, joka kulkee kanssamme valossa ja pimeässä, ilossa ja kärsimyksessä.

Voimme iloita tulevasta perinnöstä. Kerran tämän ajan itkut päättyvät ja saamme elää Jeesuksen seurassa ikuisuuden. Näistä asioita saamme voimakkaan syyn iloita. Unohtamatta sitä, että meillä on tänään Jumala, jolle saamme kertoa kaiken tarpeemme. Hän on voimallinen antamaan meille kaikkea hyvää ja saamaan elämämme soimaan iloista laulua.

Suunta menneestä tulevaan

”Veljet, minä en katso sitä vielä saavuttaneeni. Yhden minä kuitenkin teen: unohtaen sen, mikä on takana, ja kurottautuen sitä kohti mikä on edessä…” (Fil. 3:13)

Meille annetaan tässä aivan erinomainen ja aina sovellettavissa oleva elämänohje. Meidän tulisi oikealla tavalla päästää tai pyristellä irti menneen otteesta. Samalla meidän tulisi katsoa toiveikkain mielin tulevaan.

Menneisyydessä saattaa olla paljon sellaista, joka pitää meitä vankinaan. Se saattaa sisältää huonommuutta, syyllisyyttä, epäonnistumisia ja häpeää. Menneisyys pitää meitä otteessaan vakuuttamalla, että vapautuminen siitä olisi petosta eikä sellainen taakoista luopuminen ole soveliasta.

Mutta eteenpäin ei pääse, jos jatkuvasti joutuu vilkuilemaan olan yli taakseen. Kun Jumala kuittaa menneen anteeksiannetuksi ja kutsuu sitä nimenomaan menneeksi, meillä ei olisi oikeutta raahata sitä nykyisyydessä mukana. Ei omalla eikä toisten kohdalla.

Mitä tulevaisuudessa pitäisi tavoitella? Tämä aika kertoo sitä joka tuutista: tavoittele yksilöonnea, tyytyväisyyttä, varmoja eläkepäiviä, parempia ihmissuhteita. Paavali sanoi tavoittelevansa vain ja ainoastaan yhtä asiaa: Kristuksen tuntemista.

Se ei sulje elämää eri mausteineen ulos laskuista. Kristus Jeesus voidaan oppia tuntemaan jatkuvasti syvemmin. Hänen tuntemisensa on kuin kodin löytyminen kodittomalle; kuin kesäpäivä keskellä pakkasia.

Kun katse kiinnittyy siihen, mitä voimme omistaa tai olla, jäämme lopulta tyhjiksi. Mutta kun tavoite on syvempi elämä Jumalan yhteydessä, silloin saattaa koko elämän värikirjo avautua uudella tavalla.

Rikottu mennyt voi olla tienä syvempään seurusteluun Vapahtajan kanssa. Meitä ei määritä mennyt vaan nykyisyys Jeesuksen kanssa.

Toisenlainen säkeistö

”Veljeni, iloitkaa siis Herrassa!” (Fil. 3:1)

Sisälläni on jo useita viikkoja soinut aika mollivoittoiset laulut. Kiitollisen mielen sijaan olen ollut täynnä ihmetystä, uupumusta, suuttumusta ja katkeruuttakin.

Itkuni keskeltä, jostain syvältä, olen kuulevinani toisenlaisen säkeistön. Se on hiljaista mutta päättäväisen vahvaa musiikkia. Se tuntuu soivan taukoamatta, vaikka vain harvoin havahdun kuulemaan sitä.

Yritän hiljentyä ja kuunnella sen sanoja. En saa niistä vielä oikein selvää mutta jo pelkkä musiikki on lempeän hoitavaa ja kuitenkin mahtipontista. Mitä enemmän kuuntelen, sitä voimakkaammin musiikki tuntuu soivan. Nyt ymmärrän – se suuntautuu itse Kaikkivaltiaalle. Se taitaa olla Jeesuksen Hengen laulua Isälle. Mahtipontisuus taitaa tulla siitä, että enkelit laulavat mukana. Samoin kaikki pyhät.

Voi kuinka haluaisin liittyä kuoroon mukaan. Alan hävetä viimeisten viikkojen laulujani; ne ovat olleet aivan toisenlaisia. Mutta tämä säkeistö huokuu luottamusta ja läheisyydestä kumpuavaa ylistystä.

Ja mikä kertosäe. Nousen seisomaan ja itken mukana. Jotenkin hometalot, kivut, vaikeat ihmissuhteet ja omat muut ongelmani unohtuvat mielestä. Voi kun osaisin useammin liittyä mukaan tähän ikiaikaiseen ja päättymättömään lauluun. Tämä musiikki taitaa soida kerran perillä?

toisenlainensakeisto

Ihmisen osuus ja Jumalan toiminta

Muutamia vuosia taaksepäin olin eräässä seurakunnassa puhumassa Jumalan armosta. Puhuin, kuinka Jumala toimii meidän puolestamme ja vaikuttaa meissä kaiken hyvän tapahtumisen. Käsittelin muistaakseni pyhittäytymistä ja korostin, että Jumala pyhittää meidät, emme itse voi sitä tehdä. Kokouksen jälkeen eräs henkilö soitti minulle ja kehui puhettani erinomaiseksi. Sitten hän lisäsi jotain, joka on jäänyt soimaan mieleeni aina tänne asti: ”Mutta on ihmisellä jokin osa tässä kaikessa. Ei Jumala ihan kaikkea tee ihmisen puolesta.” Tätä ihmisen osuutta Jumalan armollisen toiminnan keskellä olen yrittänyt selvittää jo joitain vuosia, aina tuosta puhelinsoitosta lähtien. Aihe on melkoisen vaikea ja jakaa paljon mielipiteitä. Seuraavassa on niitä löytöjä, joista olen saanut nauttia aiheen kanssa taistellessani.

Jumala toimii, mutta…

Olemme varmasti kaikki valmiita sanomaan, että Jumala on valtavan suuri ja voimakas ja Hän voi tehdä mitä vain. Uskomme, että Hänellä on meitä kohtaan hyvä tahto ja että Hän on valmis auttamaan meitä meidän ongelmissamme ja antavan meille armoaan. Tiedämme, että Jumala on antanut meille suuria lupauksia ja haluamme niiden toteutuvan elämässämme. Tämä kaikki on todella hyvää ja oikeaa, Jumalan itsensä meille ilmoittamaa. Hän tahtoo siunata elämäämme ja antaa meille hyvää! Tällaisen varmuuden perään meillä saattaa kuitenkin olla ajatus siitä, että tämä kaikki on ehdollista. Nämä Jumalan lupaukset, Hänen suunnaton armonsa ja rakkautensa ovat voimassa samalla tavalla kuin vanhan liiton aikana: jos pidät Hänen käskynsä, saat kokea Hänen ihmeellistä voimaansa. Jos taas epäonnistut tekemään Hänen tahtoaan, kaikki nuo suurenmoiset asiat menevät ohitsesi, et enää ole niiden ulottuvissa.

Ihmisen osuus

Ihmisen osuus voi olla ajatuksissamme jotain seuraavaa: pitää Jumalan antamat käskyt tai ainakin yrittää parhaansa niiden suhteen, lähestyä Jumalaa, olla Jumalalle auki, antautua ehdoitta, pitää itsensä puhtaana ja siten käyttökelpoisena ja arvollisena tai sitten, jos ei mikään näistä oikein onnistu, ylipäätään haluta kaikkea hyvää ja Jumalallista. Meistä jokainen saattaa määritellä tämän oman osuutensa hieman eri tavalla mutta yhteistä kaikille on se, että näin tehdessämme ajattelemme pitävämme oman osuutemme ja silloin Jumala pitää omansa. Jumalan siunaus ja toiminta elämässämme on siis seurausta siitä, miten itse olemme eläneet tai edes halunneet elää. Tärkeintä on se, että ihminen yrittää ja antaa kaikkensa, Jumala sitten armossaan tukee tätä ihmisen yrittämistä ja antaa kaiken tarvittavan. Tämä ajattelumalli on monesti hyvin salakavala ja vaatii Jumalan armollista valoa paljastuakseen. Kyseessä on täsmälleen sama ideologia kuin fariseuksilla oli: kukaan ihminen ei voi täyttää Jumala tahtoa täydellisesti mutta ihmisen tulee yrittää tehdä niin kaikesta sydämestään. Tämän jälkeen Jumala osoittaa armoaan tällaiselle ihmiselle ja vaikuttaa Hänessä kaiken lopun puuttuvan. Lisäksi Jumala katsoo sormiensa läpi sellaisen ihmisen puutteita, joka kilvoittelee tosissaan.

Jumalan osuus

Voidaksemme vastata kysymykseen ihmisen osuudesta meidän täytyy tarkastella Jumalan osuutta. Jo Vanhan testamentin puolella Jumala lupasi olla varsin aktiivinen ihmisen suhteen, Hän lupasi puhdistaa omansa kaikesta synnistä ja vaikuttaa itse sen, että he eläisivät Hänen tahtonsa mukaan. Jumala siis lupasi olla aktiivinen! Jumala lupasi itse tehdä ja vaikuttaa oman tahtonsa tapahtumisen. Ajattele Jumalan suunnatonta uhria meidän puolestamme: Kristus ristillä! Mikä sai Jumalan rikkomaan itsensä ihmisen puolesta? Mikä sai Hänet antamaan elämänsä puolestasi? Suunnaton armo, joka ei ole mitenkään sidoksissa mihinkään siihen, mitä me olemme itsessämme tai yritämme olla. Jumala tuli ihmiseksi – lähestyi ihmistä – ilman, että ihminen sitä millään tavalla halusi. Raamattu päinvastoin todistaa, että ”Hän tuli omiensa tykö, ja Hänen omansa eivät ottaneet Häntä vastaan.” Tämä sama jumalallinen periaate tulisi jatkua meidän elämämme jokaisena päivänä: Jumala tahtoo ja myös tahtonsa mukaan toteuttaa.

Fredrik Wislöffin kirja Ansaitsematon armo alkaa näillä sanoilla: ”Ihmisen oikea asenne Jumalaan nähden on olla saamassa – aina vain saamassa.” Miten ihmeellistä! Se Jumala, joka yksin oli aktiivinen meidän pelastamisessa, on yksin aktiivinen myös meidän uskonelämässä. Jumala on se, joka ”vaikuttaa kaiken oman tahtonsa ja päätöksensä mukaan.” Jumala vaikuttaa meissä tahtomisen, antautumisen, pyhityksen ja koko hengellisen elämän eri muotoineen. ”Hänestä, Häneen ja Hänen kauttaan on kaikki. Hänelle kunnia iankaikkisesti!”

Jumalan armo ja Hänen lupaukset meidän elämäämme kohtaan eivät ole ehdollisia, ne eivät ole riippuvaisia meidän onnistumisista tai yrityksistä. Raamattu selkeästi ilmoittaa, että kaikki Jumalan lupaukset ovat totta Kristuksessa. Tämä tarkoittaa sitä, että niitä ei ole sidottu millään lailla meidän vaellukseemme vaan ainoastaan Kristuksen sovitustyöhön. Nyt Jumalan armo ja rakkaus, Hänen valtavat lupauksensa ovat joka hetki meidän, niitä ei voida mitenkään ansaita.

Vedenjakajalla

Palaamme vielä hetkeksi pohtimaan ihmisen osuutta. Meillä jokaisella on luonnostamme siis seuraavanlainen hengellinen yhtälö, ainakin alitajuisesti:

Jumalan toiminta

+ ihmisen toiminta

= Raamatun mukainen hengellinen elämä

Me kipuilemme monesti joko näkyvällä tavalla tai sitten salaa sisimmässämme sitä, että emme kykene täyttämään kuvittelemaamme ihmisen osuutta. Tällöin ajattelemme jäävämme paitsi Jumalan siunauksista ja paremmasta hengellisestä elämästä. Myöskään armoa emme kykene ottamaan vastaan, sehän ei kuulu näin surkealle kristitylle. Yhtälö ei toimi, koska ihminen pettää oman osuutensa. Toisaalta taas, jos yhtälön koetaan toimivan (ei ole kuitenkaan tae todellisesta hengellisestä elämästä, voi olla vain ihmisen omaa tyytyväisyyttä, omavanhurskautta), ihminen kokee onnistuvansa täyttämään osuutensa ja ottaa siitä itselleen kunnian.

Jumala joutuu monen nöyryytyksen kautta osoittamaan meille, että kaikki on Hänen armonsa varassa, meillä ei ole itsessämme mitään. Joudumme lankeamisten ja hengellisen kuivuuden aikoina näkemään, ettemme pysty millään tavalla toteuttamaan Jumalan tahtoa, saati olemaan edes yhteistyössä, meidän elämä on vain puhdasta Jumalan armon ilmentymää. Tällöin kristityn hengellisen elämän yhtälö muuttuu ratkaisevasti seuraavalla tavalla:

Jumalan toiminta =

Raamatun mukainen heng. elämä

   – ihmisen osuus

Muutimme yhtälöä matemaattisten sääntöjen mukaan ja huomaamme, että Jumalan toiminta takaa meidän hengellisen elämän onnistumisen. Toiseksi huomaamme, että ihmisen osuus onkin alkanut häiritä ja vähentää kypsää ja raamatullista hengellistä elämää. Tämä onkin todellinen ongelma monille meistä; hengellistä elämäämme ei pilaa yrittämisemme puute vaan sen olemassaolo!

Jumalan ja ihmisen suhde

Kuten jo äsken mainitsin, ihmisen osuus on aina olla vain vastaanottamassa. Tämä ajatus saattaa olla joillekin uskoville vastenmielinen ja jopa herjaava. Mutta juuri tässä onkin evankeliumin mieletön kirkkaus: Kristus on jo tehnyt kaiken, ihmisen ei enää tarvitse olla mitään. Jumalan armo on niin valtava asia, että se on kuin suuri peitto, jonka alle kristitty menee lepäämään. Suuri Jumala pitää huolta pienestä ihmisestä, toimii tämän puolesta ja vaikuttaa tahtonsa tapahtumisen.

Jumalan armossa on se ongelma, että ihminen voi torjua sen pois. Kuinka ihminen torjuu Jumalan armon? Pitämällä vahvasti kiinni omasta osastaan, siitä yhtälöstä, jossa hän on ratkaisevalla tavalla mukana Jumalan toiminnassa. Ihminen pystyy tällä omalla tekemisellään ja yrittämisellään rajoittamaan Kaikkivaltiasta Jumalaa! Huomautan kuitenkin, että meillä kaikilla on tällaiseen Jumalan rajoittamiseen vahva taipumus ja Jumalan täytyy kitkeä sitä meistä pois.

Ihmisen osuus on luottaa Jumalaan ja Hänen toimintaansa, luottaa evankeliumin suunnattomaan voimaan! Ihmisen osa on pysyä paikallaan jotta Jumala voisi olla liikkeellä. Ihmisen osa on levätä jotta Jumala voisi olla aktiivinen ja toimia. Ihmisen osa on olla ”osaton” jotta Jumala saisi kaikki osat! Hän haluaa toimia, Hän haluaa olla aktiivinen ja Hän haluaa aina olla tekemässä!

Aiheeseen liittyviä Raamatunpaikkoja:

– Joh. 1: 11

– Hes. 36: 25-27

– Ef. 1: 3

– Ef. 1:11

– Fil. 2: 13

– 1. Tess. 5: 23

– 2. Tess. 1:11

– Tiit: 2: 11-12

– Room. 11: 36

– 2. Kor. 1: 20 

SAMSUNG CSC