Hämmästyttävä kohtaaminen Sykarissa (Joh. 4)

Epäonnistuneeseen elämäänsä vangitulle ihmiselle mikään muu ei ole niin vapauttavaa kuin että joku näkee hänen sisälleen ja hyväksyy hänet.

Jeesus antaa Sykarin kaivon naiselle sitä mitä tämä todellisuudessa eniten kaipaa: Nainen uskaltaa näyttää Jeesukselle rikkinäisyytensä ja epäonnistumisensa. Hän sanoo Jeesukselle, että ”tässä on häpeäni syy: Minulla ovat menneet ihmissuhteet rikki, en ole samanlainen kuin muut, olen epäonnistunut.” Hän on todella rohkea.

Mitä tapahtuu seuraavaksi? Miten Jeesus reagoi tähän? Hän ilmoittaa naiselle olevansa se Jumala, jota tämä on kaivannut häpeänsä keskellä. Nainen on ajatellut, että vaikka tämä elämäni meni pieleen, niin odotan messiasta: ”Minä tiedän, että messias tulee”. Jeesus vastaa ”Minä olen” – Jahve.

Jeesus sanoi, että monet ensimmäiset tulevat viimeisiksi ja viimeiset ensimmäisiksi – tämä nainen, jota kukaan ei pidä minään, hän kantaa sisällään odotusta Jumalaa kohtaan. Hänen elämänsä ei täytä muiden silmissä onnistumisen asteikkoa mutta hän salassa kaipaa Jumalaa. Jeesus kohtasi paljon sellaisia ihmisiä, joiden elämä oli kyllä mallillaan kaikin puolin, mutta sieltä oli tämä salainen ja nöyrä kaipaus kadonnut. Onko niin, että juuri meidän elämämme kivut ja epäonnistumiset saavat meidät huokailemaan itseämme suuremman puoleen? Niin monesti Jeesus puhui ihmisille vain vertauksin ja peitti oman olemuksensa mutta tässä yhdessä kohtaamisessa hän heittää kuin viitan yltään ja sanoo: Katso, minä olen se, joka loin sinut ja minä otan sinun särkyneen elämäsi ja teen siitä jotain ihan uutta ja kaunista!

Lohdutusta tulviva Vapahtaja

”Ihmiset olivat hämmästyneitä hänen opetuksestaan, sillä hän opetti heitä niin kuin se, jolla on valta, eikä niin kuin kirjanoppineet” (Mark. 1:22).

Mitä enemmän kierrän ympäri Suomea kohtaamassa ihmisiä, sitä enemmän huomaan, miten me kaikki kärsimme eri tavoin. Seurakunnat ovat täynnä itsensä ja elämänsä kanssa painivia kristittyjä ja seinien ulkopuolella on moninkertainen määrä näälkiintyneitä ja rääkättyjä ihmisiä.

Yhä maallistuvamman yhteiskunnan keskellä kristittyjen sanoman kärjeksi tulee helposti eettiset vaateet; Kun Jumala riisutaan pyhyydestään, seurakunnan on pidettävä esillä Jumalan lakia tinkimättömällä tavalla. Tämä on totta ja tärkeää. Mutta.

Jeesuksen aika ei poikennut juuri meidän ajastamme. Antiikin aikana ei ollut yhtä totuutta eikä yhtä Jumalaa; erilaiset jumaluudet ja henkiset opit kukoistivat eläen harmoonisesti rinnakkain. Juutalaisuudessa oli myös tuttu kastijako: toiset olivat Jumalalle kelpaavia, toiset ulkopuolella, syntisiä.

Miten Jeesus kohtasi aikansa haasteen? Sen selvittämällä me löydämme oman kristillisen kutsumuksemme keihäänkärjen. Jeesus opetti aivan eri tavalla. Hän ei tinkinyt Jumalan pyhyydestä mutta Hän eli ja opetti sitä huokuen lohdutusta, anteeksiantamusta ja rakkautta.

Kun Jeesuksen ajan opetuksesta vastanneet kirjanopettajat kiihkoilivat Jumalan lain esillepitämisen puolesta, he tulivat samalla tallanneeksi julistuksellaan heikot allensa. Epäonnistunutta, syntiensä kanssa taistelevaa ei auteta näyttämällä miten hänen tulisi elää – sen hän kyllä tietää tuskaisen hyvin. Sen sijaan rakastava kohtaaminen, voi minkä murroksen se toisi tullessaan.

Jeesuksen lähelle hakeutuivat kaikki syntiset ja toisten silmissä tuomitut. Pyhyys ja rakkaus oli saanut muotonsa, se oli houkuttelevaa. Ihmisen käyttöohjekirja yhdistettynä jatkuvaan uuden alun mahdollisuuteen. Rakkaus työntövoimana ja armahtava laupeus tienä.

Jeesus Kristus tulvii lohdutusta. Kun seurakunta alkaa soida samassa sävelessä Herransa kanssa, silloin nääntyneet saavat todellisen avun.

Synti asuu minussa

”Niinpä en sitä enää teekään minä vaan synti, joka minussa asuu.”
(Room. 7:17)

Meidän ongelmamme ei ole pelkästään syntisiä haluja herättävät ulkoiset ärsykkeet, vaikeat ihmiset ympärillämme tai meitä vastaan taisteleva Sielunvihollinen. Vanha Paavali uskaltautuu tunnustamaan, että ongelma oli hänessä itsessään: synti asui hänessä.

Paavali erotti opillisesti uuden ja vanhan ihmisen toisistaan. Hänen tuli elää uuden ihmisen halujen mukaan mutta tosiasiana pysyi, että vanha pysyi sitkeästi mukana kuolinvuoteelle saakka; Vasta kuolema toisi lopullisen helpotuksen syntiongelmaan.

Miten kipeä havainto se onkaan, että synti asuu minussa! Miten paljon me haluaisimme sitä väistää, tulkita Raamatun opetusta toisin ja vierittää syyn muualle.

Totuudessa eläminen tarkoittaa tämän todellisuuden katsomista silmästä silmään, selittelemättä ja puolustautumatta. Synti asuu minussa ja se aiheuttaa minulle ja lähelläni eläville ihmisille paljon ongelmia. Tosin toisetkin kamppailevat oman syntisyytensä kanssa mutta minun tulee keskittyä aina ensin omaan puutteellisuuteeni. Silloin osaan lähestyä toisten kamppailuja oikeasta kulmasta.

Kristityn jokapäiväisen jännitekentän luo se yhtäaikainen ja kaksitahoinen Raamatun opetus, että synti asuu meissä ja silti meidän tulee vastustaa sitä. Armo ei ole lupa synnin tekemiseen.

”Mistä löydän avun?”, on miljoonien kristittyjen sisäinen huuto halki vuosisatojen. Siihen huutoon Paavalikin päätti pääkirjeensä, Roomalaiskirjeen 7. luvun. Tosin hän lisäksi yhden sanan. Tai oikeastaan henkilön: Jeesuksen Kristuksen.

Jeesus on ratkaisu. Kaikilla tavoilla ja kaikkien kohdalla. Kun olet taistelusi taistellut, retkahda koko painollasi Hänen varaansa. Armo riittää, koska Kristuksen rakkaus riittää.

Oletko riittävän syntinen?

”ja jos siis pappi havaitsee, että spitaali on levinnyt yli koko ruumiin, hän julistakoon sairaan puhtaaksi. Koska sairas on tullut kauttaaltaan valkoiseksi, hän on puhdas” (3. Moos. 13:13)

Spitaali kuvaa Mooseksen kirjoissa syntisyyttä. Spitaaliin sairastunut tuli eristää leirin ulkopuolelle, sillä Jumalan läheisyydessä ei saanut olla saastaisuutta.

Lainaamani ote spitaalilaista on häkellyttävä: jos spitaalinen oli aivan kauttaaltaan spitaalin peitossa, eikä hänessä ollut yhtään tervettä kohtaa, hänet tuli julistaa puhtaaksi. Hän ei siis muuttunut puhtaaksi, vaan hänet julistettiin puhtaaksi papin toimesta ja niin hän sai taas elää Jumalan läheisyydessä.

Juuri samalla tavalla Jumala julistaa jumalattoman ihmisen puhtaaksi. Siinä vaiheessa, kun ihminen ymmärtää olevansa Jumalan edessä läpeensä syntinen, hänet julistetaan ihmeen kaltaisesti puhtaaksi ja Jumalalle kelpaavaksi.

Oletko siis tullut riittävän syntiseksi? Ajatteletko vielä pystyväsi parempaan, teetko Jumalalle uusia lupauksia ja yritätkö osoittautua vähemmän spitaaliseksi? Entä jos Jumalalla ei ole ongelmaa meidän syntisyytemme vaan sen puutteen kanssa? Entä jos Hän odottaa sinun taistelevan syntiesi kanssa niin kauan, ettet enää jaksa?

Silloin, kun itse koet olevasi kadotettu, juuri silloin Jumala julistaa sinut pyhäksi. Nimittäin vain syntiset tarvitsevat Vapahtajaa. Itsensä täysin spitaalisina näkevät odottavat pelastusta itsensä ulkopuolelta. Ja sen se saavat!

Matka kyynellaaksoon ja takaisin

”Onnellisia ne ihmiset, joiden voima on sinussa, joilla on sydämellään pyhät matkat!” Ps. 84:6

Sydämeni vavahtaa ajatellessani näitä sanoja ja niiden syvyyttä. Nopeasti luettuna ne tuntuisivat kertovan helposta elämästä ja vahvasta uskosta.

Tästä samasta asiasta Paavali kirjoitti satoja vuosia myöhemmin. Hän oli joutunut astumaan alas kyynellaaksoon oppiakseen tuntemaan Kristuksen voiman. Hän oli saanut armon ymmärtää, että todellisen Vahvuuden löytyminen tapahtuu oman heikkouden kautta.

Riisuttu ihminen. Siitä tässä jakeessa puhutaan. Sellaisesta ihmisestä, joka on joutunut riisuutumaan pois omasta voimastaan ja omista onnistumisistaan. Ei helpolla eikä omalla suostumuksella vaan lukemattomien kipeiden riisumiskoulujen kautta.

Riisuttuna ja tyhjänä ihminen uskaltaa nojata Jumalaansa tavalla, jota ei ennen tiennyt mahdolliseksi. Syntinen ihminen huutaa avukseen Vapahtajaansa ja syntyy ennennäkemätön kohtaaminen: syntinen ja pyhä ottavat toisensa omakseen.

Kun Kristus yksin jää yksin sielun tarttumapinnaksi – se on Raamatun todistus onnellisten ihmisten salaisuudesta. Heillä on mielessään pyhät matkat; heillä on jatkuva Rakastettunsa ikävä.

Kyynellaaksossa saatetaan viettää tovi jos toinenkin. Siellä saatetaan viettää kokonainen elämä. Mutta se on vain yksi näkökulma. Toinen näkökulma kertoo voimasta, lähteestä ja onnesta.