Käsittämätön armo

”Kun Manasse rukoili Jumalaa, Jumala myöntyi hänen pyyntöönsä” (2. Aik. 33: 13).

Vaikka apostoli Paavali kirjoittikin Timoteukselle olevansa maailman suurin syntinen, Raamatussa eräs toinen henkilö ilmoittautuu kilpaan mukaan. Tämä henkilö on Juudan kuningas Manasse.

Manasse teki niin paljon järkyttäviä ja vääriä asioita, että Raamatun kirjoittajilta tuntuvat välillä loppuvan sanat kesken. Manassen elämää lukeva joutuukin kysymään: onnistuiko hän tekemään elämässään yhtään asiaa oikein?

Manassen pahuudesta kärsivät lukemattomat ihmiset sekä hänen aikanaan että vielä hänen jälkeensä. Raamattu ilmoittaakin, että Manasssen jälkeiset sukupolvet joutuivat pakkosiirtolaisuuteen juuri hänen jumalattomuutensa tähden (2. Kun. 24:3,4).

Jos joku ihminen ei siis ansaitsisi armoa ja anteeksiantamusta, se olisi juuri tämä pohjaan saakka irvokas ja päämäärätietoisen syntinen kuningas. Onkin ihmeellistä, että juuri Manassen elämässä Jumalan armo laskeutuu niin alas, että se alittaa kaikki päättelyketjumme.

Manasse koki armon ja hänen elämänsä suunta muuttui. Keskellä sairasta pahuuttaan hän uskaltautui huutamaan Jumalaa avuksi ja hänen rukouksensa kuultiin. Armo ei myöskään jäänyt vain hänen huulilleen, vaan Jumalan ansaitsematon rakkaus näkyi muuttuneina tekoina.

Kun Jumalan anteeksiantamus riitti Manasselle, ei kenenkään tarvitse jäädä sen ulkopuolelle. Manassella oli tarjottavanaan vain avuton huuto, mutta se riitti, koska se suuntautui oikealle taholle.

Tuo mies hyväksyy syntiset!

”Fariseukset ja lainopettajat sanoivat paheksuen: `Tuo mies hyväksyy syntiset ja syö heidän kanssaan.´” (Luuk. 15:2).

Fariseus -niminen puolue oli olemassa sitä varten, että Israelin kansa saisi moraalisen herätyksen ja alkaisi jälleen kunnioittamaan Jumalan lakia. Fariseukset kieltäytyivät ystävystymästä syntisten kanssa, koska he pelkäsivät niin toimiessaan hyväksyvänsä synnin ja mitätöivänsä Jumalan pyhyyden. Ateriayhteys oli juuri ystävyyttä.

Minkä shokin ja paheksunnan Jeesus saikaan aikaan ottamalla luokseen syntisiä ja osoittamalla heille avointa yhteyttä. Kynnyksellä ei kyselty todisteita parannuksenteoista eikä aterioilla vilkuiltu olkapäiden yli merkitseviä, alempaan kategoriaan asettavia katseita.

Markus lisää evankeliumissaan, että yleisesti syntisinä pidetyt ihmiset muodostivat ison joukon Jeesuksen seuraajista (Mark. 2:15). Nämä, ei vaan ex-syntiset, vaan todella edelleen syntiset viihtyivät Jeesuksen seurassa, koska Jeesus osoitti heille aitoa ystävyyttä ja antoi heille ihmisarvon. Jos Jeesus olisi nyrpistellyt nenäänsä tai keskittynyt osoittamaan ihmisten puutteita, ei tämä kyseinen ihmisryhmä olisi kauaa Häntä seurannut.

Jeesus vastasi jatkuvaan paheksutaan sanomalla, että Hänen missionsa oli tavoittaa kadonneet. He olivat Jeesuksen tuloon saakka kadoksissa huolimatta vuosisatoja kestäneestä lain ja oikein tekemisen opettamisesta. Jeesus toimi toisin: Hän rakasti. Rakkaus avasi syntisten ja särkyneiden sydämet yhteydelle, jossa itsensä kohtaaminen ja muutos oli mahdollista.

Olisiko meillä tästä jotain opittavaa? Me puhumme ulkopuolella olevien tavoittamisesta mutta teot ovat monesti hyvin ohuita. Eikö meidän tulisi Jeesuksen esimerkkiä seuraten hakeutua huonomaineisten ja syntisten seuraan ja rakastaa heitä – silläkin riskillä, että meidän tahraton julkisivu ryvettyisi. Jeesusta pilkattiin syntisten ystäväksi, eikö se olisi meille arvonimi, joka osoittaisi, että olemme oivaltaneet jotain keskeistä oikein?

Ajattele lopuksi vielä tätä: me voimme olla vaikuttamassa ihmisten elämään positiivisella tavalla sen määrän mukaan miten rakastamme heitä. Rakkaus synnyttää luottamussuhteen ja vain keskinäisen kunnioituksen ilmapiirissä voidaan puhua kipeistäkin asioista. Silloin saattaa käydä niin, että joudun myös itse Jumalan tahdon mukaiseen muutosprosessiin.

Ehkä siis olisi aika laskea kivet ja alkaa rakastaa?

Kelvoton herätyksen välikappale

”Monet sen kaupungin samarialaisista uskoivat Jeesukseen naisen puheen tähden, kun tämä todisti: `Hän kertoi kaiken, mitä olen tehnyt´” (Joh. 4: 39).

Sykarissa asui nainen, joka oli niin huonossa maineessa, ettei voinut näyttää naamaansa julkisilla paikoilla. Pilkkapuheet ja ivalliset katseet viilsivät hunnun läpi jo kaukaa.

Tällä naisella elämä oli mennyt ihan pieleen. Ehkä osin olosuhteiden pakosta, osin sisältä syntyneistä pakottavista tarpeista.

Kun Jeesus tahtoi välittää evankeliumin vapauttavaa sanomaa samarialaisille, Hän valitsi aseekseen juuri tämän naisen. Naisen, joka oli ihmissuhteissa epäonnistunut kerta toisensa jälkeen. Kuka meistä olisi valinnut samoin?

Jeesus suostui kulkemaan Sykariin päivän paahteisimpaan hetkeen kohdatakseen tämän häpeän vangitseman ihmisraunion. Jeesuksen avustuksella nainen sai avata vuosien häpeän patonsa ja yhden armon kokeneen ihmisen sielusta riitti elävää vettä koko kylälle!

”Hän kertoi kaiken, mitä olen tehnyt!” Todistusvoima oli valtava. Ihmiset hämmästelivät sitä muutosta, mitä nurkissä lymyilevälle naiselle oli tapahtunyt: tämä pystyi kertomaan elämänsä särkymisistä kiihkeän palavasti. Jeesuksen rakkaus oli tehnyt hetkessä muutoksen.

Vuosia myöhemmin Filippos toi Samariaan vielä suuremman herätyksen. Minä olen aika varma, että tämä Sykarin kaivon nainen oli sen liikehdinnän ensimmäinen kylväjä.

Taivas kaipaa sinua

”Samoin ei teidän taivaallinen isänne tahdo, että yksikään näistä vähäisistä joutuu hukkaan” (Matt. 18: 14).

Evankeliumeista vain Matteus ja Luukas kertovat kadonnut lammas -vertauksen. Kun Luukkaalla huomio on ihmisessä, joka löytää pelastuksen, Matteuksen fokus on toisaalla.

Matteus sijoittaa vertauksen mielenkiintoisesti juuri seurakuntajärjestystä ja -kuria käsittelevään jaksoon. Jaksossa varoitetaan vähäisten viettelemisestä lankeamukseen ja syntiä tekevän varoittamisesta. Keskellä on kadonnut lammas -kertomus.

Matteuksen sanoma on selvä. Hän tahtoo viestiä kuulijoilleen, että Jumalan seurakunnassa on aina niitä, jotka eivät pysty normaaliin ja terveeseen kristilliseen elämään – oli syynä sitten synnynnäiset rasitteet tai vaikka lapsuuden traumat. Heitä tulee etsiä takaisin Jumalan yhteyteen, hoitaa, lohduttaa ja rakastaa. Heistä tulee huolehtia erityisen hellästi.

Kun Luukas päättää oman vertauksensa sanoihin: ”Yhdestä syntisestä, joka kääntyy iloitaan siellä (taivaassa) enemmän…”, Matteus kertoo Jumalan tahtovan, ettei yksikään heikko ja lankeileva kristitty joudu eroon Hänen armostaan.

Jos tämä teksti tavoittaa yhden epäonnistumisten suossa tarpovan ihmisen, Matteus tahtoisi viestiä sinulle seuraavaa: Jumala rakastaa sinua. Kristus Jeesus on kuollut juuri sinun puolestasi. Taivas kaipaa sinua!

Rakkaus hohtaa pimeässä

”Herra puhui Moosekselle: `Kun te tulette siihen maahan, jonka minä annan teille asuttavaksenne…´” (4. Moos. 15: 1).

Israelilaiset olivat juuri mokanneet ratkaisevalla tavalla: he torjuivat Jumalan lupauksen päästä luvattuun maahan ja siitä seurauksena heitä odotti neljänkymmenen vuoden ankara erämaajakso.

Tappiotunnelma oli käsinkoskelteltava. Itsepäisyyttä ja jatkuvaa kapinamieltä kuvasi Jumalan ankarien sanojen jälkeen maan valloitusyritys omin voimin. Lopputulos oli murskatappio.

Ajattele, että juuri tähän tilanteeseen Herra puhui Moosekselle sanan ”kun”. Hän ei sanonut, että ”jos te pääsette luvattuun maahan epäonnistumisenne jälkeen vaan ”kun te pääsette perille.” Armo vuoti Jumalan sanojen välityksellä kaulusten kohdalta rikkirevittyjen viittojen sisään.

Meillä on myös elämässä aivan ratkaisevan tuntuisia epäonnistumisia. Saatamme langeta synteihin niin syvälle, ettemme kykene näkemään pinnalla välkehtivää toivoa.

Kristuksen armo on kuitenkin aina odottamassa pohjalla. Rakkaus muuttaa ehdolliset konditionaalit Jumalan varmoihin lupauksiin.

Perille pääsy ei ole koskaan ollut meidän onnistumisten varassa. Saat lopettaa toivottoman vastavirtaan räpiköimisen ja antautua rakkaudelle, joka on tuhat kertaa syntejäsi suurempi.