Oletko väsynyt syntiesi takia?

”Herra hankkii oikeuden kansalleen, ja säälii palvelijoitaan. Hän näkee, että heidän voimansa on ehtynyt, ja kaikki on tyystin lopussa. Hän sanoo: `Missä ovat heidän jumalansa, missä kallio, johon he turvasivat´” (5. Moos. 32:36,37).

Jumala asetti Israelin kansalle vaihtoehdoiksi siunauksen ja kirouksen tiet. Siunauksen he saisivat, jos kuulisivat Jumalansa ääntä ja pysyisivät Hänelle uskollisina. Kirous tulisi, jos he unohtaisivat Hänet ja alkaisivat seurata muita jumalia. Haluan näyttää miten lainaamani tekstikohta suorastaan säkenöi kirkasta Jumalan armoa. Kysymme siis, millainen Jumala on?

Jumala ilmoitti Moosekselle jo ennalta, että kun kansa viimein tulisi pääsemään Luvattuun maahan, se eläisi yltäkylläisyyden keskellä ja samalla luopuisi Herrastaan. Kansa tulisi silloin kokemaan siunausten sijasta kirouksen ja lopulta he joutuisivat vieraan kansan valloittamaksi ja orjiksi kaukaiseen maahan. Jumalan torjuminen aiheuttaa aina kärsimystä.

Jumala ilmoitti kansalleen jo valmiiksi useaan kertaan, että hylkäämällä Hänet, he aiheuttaisivat itselleen kärsimystä. Jumala piti kuin käsiään levällään kansaa kohtaan mutta he eivät halunneet tulla Hänen läheisyyteensä. Niinpä Jumala ennusti, että kansalla oli edessään kovat ajat.

Mekin kärsimme monta kertaa omien syntiemme johdosta. Olemme halunneet tehdä omia, Jumalasta riippumattomia valintojamme ja elää niin kuin olemme itse nähneet parhaaksi. Kristuksemme on pyytänyt meitä tulemaan luokseen lepäämään, mutta se kutsu ei ole meitä aina houkutellut. Olemme mieluummin turvautuneet itseemme, toisiin ihmisiin sekä muihin rakkaisiin asioihimme ja tehneet niistä ”kallioita, joihin he turvasivat.” En ystävät voi kirjoittaa tätä yläpuolelta.

Sitten astuu kuvaan armon häikäisevä kirkkaus. Jos Jumala olisi kuin me ihmiset, hän toteaisi meille, että ”sitä saamme mitä tilasimme.” Hän sanoisi, että tarjous oli voimassa mutta me valitsimme toisin ja nyt saamme kärsiä. Mitä Jumala sen sijaan sanoo? Hän sanoo näkevänsä syntiensä väsyttämiä ihmisiä, jotka ovat joutuneet kokemaan karvaita pettymyksiä ja särkymisiä, joiden kalliot ovat pettäneet alta. Jumala näkee, että Hänen rakastamiensa lasten voimat ovat tyystin lopussa.

Joskus Jumala odottaa, että syntimme ja väärät ”turvamme” saavat meidät nääntymään. Silloin me olemme jälleen valmiita nostamaan katseemme sinne, mistä todellinen apu tulee, on aina tullut. Silloin Jumala sanoo meille täynnä laupeutta ja rakkautta: ”Nähkää nyt, että minä se olen, eikä minun rinnallani ole yhtään jumalaa” (jae. 39).

Jos olet väsynyt elämääsi ja haluaisit palata takaisin Jeesuksen turviin, tiedä tämä: Sinua odotetaan. Jumala on itkenyt kanssasi kärsimyksiäsi ja Hän on täynnä laupeutta sinua kohtaan. Hän kykenee muuttamaan kaikki menneet tuskasi vahvuudeksesi. Se vahvuus on sitä vahvuutta, jolla sinä tartut kiinni Vapahtajaasi ja aikaisempaa syvemmin odotat Häneltä elämällesi sisältöä ja suuntaa. Jumala on odottanut, että saa iloiten antaa sinulle rikkauksiaan. Hän iloitsee, kun sinä iloitset Hänen loppumattomasta armostaan!

olekovasynyt

Kristuksessa pysyminen

Meidän uskomme varmasti tärkein asia on pysyä kiinni Jeesuksessa. Tätähän Jeesus korosti meille Johanneksen evankeliumin 15. luvussa. Hän sanoi opetuslapsille, että he eivät voisi tehdä mitään todella Jumalan silmissä kestävää ilman Häntä, mutta Hänessä pysyen he kantaisivat hedelmää hyvissä teoissa.

Kysymme ensin, mitä on tämä hedelmä, jota me Kristuksessa pysymällä kannamme? Uskon, että se liittyy vahvasti rakkauteen. Nimittäin se, joka pysyy Jeesuksessa, rakastaa Jumalaa ja kanssaihmisiään. 

Huomatkaamme tässä kuitenkin oikea järjestys: me rakastamme, koska pysymme Kristuksessa. Rakastamisesta ei siis saa tulla sellaista ihmisen itsensä pidettävää ehtoa, jonka pidettyään tämä ajattelee olevansa kelvollinen Kristuksen yhteyteen. Rakkaus on puhtaasti vaikutus meidän elämänyhteydestämme Vapahtajaamme. Kun olemme yhteydessä Häneen, saamme rakastaa toisia sillä rakkaudella, jolla Hän meitä rakastaa.

Kristuksessa pysymisessä on myös muitakin ”sivuvaikutuksia”. Hänessä pysymällä me voimme kokea yli ymmärryksen käyvää rauhaa (Joh. 14: 1). Hänessä me saamme elää uskoamme todeksi levosta käsin – alamme nojata yhä enemmän Hänen täytettyyn työhönsä ja se tuottaa meille iloa ja vapautta. Kristuksessa pysymisen yksi luonnollinen seuraus on myös rakkaudellinen ja sielua ravitseva yhteydenpito (rukous) Isään.

Emme pysty tyydyttävästi vastaamaan Kristuksessa pysymisen olemukseen puhtaasti vain tarkastelemalla niitä vaikutuksia, mitä meidän yhteytemme Häneen saa aikaan. Seuraavaksi mietimmekin Raamatun valossa, mitä tämä pysyminen oikein tarkoittaa.

Jeesus käytti itse viinipuuvertausta (Joh. 15: 1-6) kuvatessaan tätä elintärkeää ja niin ihanaa yhteyttä. Hän kuvasi meitä oksina, jotka ovat kiinni puun rungossa. Rungon tehtävä on välittää kaikki hedelmän tuottamiseen tarvittava elinvoima oksille. Siis runko ja juuret varmistavat ilman oksien osuutta sen, että kaikki kasvulle tarvittavat elementit ovat jatkuvasti olemassa. Isää Jeesus kuvaa viinitarhuriksi, joka huolehtii oksien yhteydestä runkoon. Viinitarhuri rakkaudella ja suurella kärsivällisyydellä karsii, nostaa ja puhdistaa oksia, jotta nämä olisivat elinvoimaisia ja hyvinvoivia. Mikä on oksien (meidän) tehtävä? Eihän oksa voi itse yrittää liittyä puuhun. Oksan tehtävänä on ymmärtää, että se on täysin riippuvainen puusta. Oksan tulisi siis nauttia hyvän Viinitarhurin hellästä huolenpidosta ja Viinipuun tarjoamasta elämästä. 

Jeesuksen vertauksen mukaan – hämmentävää kyllä – oksa, joka on kaikessa puhdas rungon antien vastaanottaja, voi alkaa kuvitella tuottavansa jotain ilman runkoa. Ikään kuin ilmassa heiluvalla pienellä oksantyvellä olisi itsellään juuret, joilla se hankkisi maaperästä ravinnon. Sitten se voisi katsella omia hedelmiään tyytyväisenä ja ylpeillä niillä sekä rungolle että muille oksille. Jos oksa näin alkaisi tulla itseriittoiseksi, se menettäisi yhteytensä viinipuuhun ja tippuisi elottomana maahan.

Paavali jatkaa tätä samaa ajatusta kirjeessään galatalaisille. Hän puhuu ihmisille, jotka luulivat kristillisyyden olevan lainomaista kilvoittelua paremman hengellisen elämän toivossa (pitää tehdä sitä ja tätä jne.). Näille kristityille Kristus ei enää merkinnyt kaikkea, sekä alkua, että loppua koko hengellisessä elämässä, vaan he olivat keskittyneet omiin hengellisiin suorituksiin. He luulivat elävänsä Jumalalle mieliksi ponnistellessaan äärimmilleen Häntä miellyttääkseen. Paavalin tuomio heille oli juuri siksi varsin ankara ja tyly: ”Te olette joutuneet eroon Kristuksesta… (Gal. 5:4)” Miksi näin oli käynyt niin tosissaan yrittäville uskoville? Paavali kertoi heille syyn: ”… te olette langenneet pois armosta. (Gal. 5:4) ” He eivät siis enää olleetkaan lapsenomaisen luottavaisesti kiinni Viinipuussa, joka olisi tarjonnut heille vapaasti kaiken tarvittavan.

Tämä on Kristuksessa pysymisen ydinajatus: se on pysymistä armossa! Armossa pysyminen on sitä, että minä heikkona ja tarvitsevana kristittynä katson Jeesukseen, joka on minun kaikkeni. Hänen sovituskuolemansa kautta olen nyt päässyt Isän lapseksi ja tässä lapsen asemassa minulla on jo kaikki se, mitä voisin ikinä tarvita. Minä olen kiinni Viinipuussa ja tämä yhteys ravitsee minua päivittäin yli tarpeitteni. Minun ei tarvitse ponnistella ollakseni Jumalan lapsi, yhtä vähän minun tarvitsee ponnistella niiden antien tähden, jotka minä jo omistan olemalla Jeesuksessa.

Kristuksesta pois joutuminen on sitä, että aletaan kiinnittää huomiota enemmän omaan hengellisyyteen, omiin suorituksiin ja kilvoitteluun, kuin Kristukseen (katso myös Kol. 2:16–23). Kuinka suunnaton vaara tämä onkaan meille jokaiselle! Tällainen lainomainen kristitty ei ymmärrä, että Kristus itse on personoitu Jumalan täyteys (Kol. 2:9) ja Hänen lisäkseen ei ole mitään enempää. Meidän Taivaallinen Isämme joutuu meitä tässä tilassamme ollessamme viinitarhurin ominaisuudessa ”karistelemaan” ja meissä karisee pois kaikki turhat luulot mahdollisuuksistamme elää kristillistä elämää omien voimiemme avulla.

Armossa pysyvä kristitty katselee jatkuvasti ristiinnaulittua Kristusta. Hän tietää, että itse kaikkivaltias Jumala on antautunut ja murtunut siksi, jotta hänelle olisi jatkuva elämä ja yltäkylläisyys. Hän on kaikessa elämässä täydellisen riippuvainen Jeesuksesta. Jeesus on hänen syntiensä sovittaja, hänen omantuntonsa puhdistaja ja hänen kantamiensa hedelmien aikaansaaja!

kristuksessapysyminenIMG_6494

Ihmisen osuus ja Jumalan toiminta

Muutamia vuosia taaksepäin olin eräässä seurakunnassa puhumassa Jumalan armosta. Puhuin, kuinka Jumala toimii meidän puolestamme ja vaikuttaa meissä kaiken hyvän tapahtumisen. Käsittelin muistaakseni pyhittäytymistä ja korostin, että Jumala pyhittää meidät, emme itse voi sitä tehdä. Kokouksen jälkeen eräs henkilö soitti minulle ja kehui puhettani erinomaiseksi. Sitten hän lisäsi jotain, joka on jäänyt soimaan mieleeni aina tänne asti: ”Mutta on ihmisellä jokin osa tässä kaikessa. Ei Jumala ihan kaikkea tee ihmisen puolesta.” Tätä ihmisen osuutta Jumalan armollisen toiminnan keskellä olen yrittänyt selvittää jo joitain vuosia, aina tuosta puhelinsoitosta lähtien. Aihe on melkoisen vaikea ja jakaa paljon mielipiteitä. Seuraavassa on niitä löytöjä, joista olen saanut nauttia aiheen kanssa taistellessani.

Jumala toimii, mutta…

Olemme varmasti kaikki valmiita sanomaan, että Jumala on valtavan suuri ja voimakas ja Hän voi tehdä mitä vain. Uskomme, että Hänellä on meitä kohtaan hyvä tahto ja että Hän on valmis auttamaan meitä meidän ongelmissamme ja antavan meille armoaan. Tiedämme, että Jumala on antanut meille suuria lupauksia ja haluamme niiden toteutuvan elämässämme. Tämä kaikki on todella hyvää ja oikeaa, Jumalan itsensä meille ilmoittamaa. Hän tahtoo siunata elämäämme ja antaa meille hyvää! Tällaisen varmuuden perään meillä saattaa kuitenkin olla ajatus siitä, että tämä kaikki on ehdollista. Nämä Jumalan lupaukset, Hänen suunnaton armonsa ja rakkautensa ovat voimassa samalla tavalla kuin vanhan liiton aikana: jos pidät Hänen käskynsä, saat kokea Hänen ihmeellistä voimaansa. Jos taas epäonnistut tekemään Hänen tahtoaan, kaikki nuo suurenmoiset asiat menevät ohitsesi, et enää ole niiden ulottuvissa.

Ihmisen osuus

Ihmisen osuus voi olla ajatuksissamme jotain seuraavaa: pitää Jumalan antamat käskyt tai ainakin yrittää parhaansa niiden suhteen, lähestyä Jumalaa, olla Jumalalle auki, antautua ehdoitta, pitää itsensä puhtaana ja siten käyttökelpoisena ja arvollisena tai sitten, jos ei mikään näistä oikein onnistu, ylipäätään haluta kaikkea hyvää ja Jumalallista. Meistä jokainen saattaa määritellä tämän oman osuutensa hieman eri tavalla mutta yhteistä kaikille on se, että näin tehdessämme ajattelemme pitävämme oman osuutemme ja silloin Jumala pitää omansa. Jumalan siunaus ja toiminta elämässämme on siis seurausta siitä, miten itse olemme eläneet tai edes halunneet elää. Tärkeintä on se, että ihminen yrittää ja antaa kaikkensa, Jumala sitten armossaan tukee tätä ihmisen yrittämistä ja antaa kaiken tarvittavan. Tämä ajattelumalli on monesti hyvin salakavala ja vaatii Jumalan armollista valoa paljastuakseen. Kyseessä on täsmälleen sama ideologia kuin fariseuksilla oli: kukaan ihminen ei voi täyttää Jumala tahtoa täydellisesti mutta ihmisen tulee yrittää tehdä niin kaikesta sydämestään. Tämän jälkeen Jumala osoittaa armoaan tällaiselle ihmiselle ja vaikuttaa Hänessä kaiken lopun puuttuvan. Lisäksi Jumala katsoo sormiensa läpi sellaisen ihmisen puutteita, joka kilvoittelee tosissaan.

Jumalan osuus

Voidaksemme vastata kysymykseen ihmisen osuudesta meidän täytyy tarkastella Jumalan osuutta. Jo Vanhan testamentin puolella Jumala lupasi olla varsin aktiivinen ihmisen suhteen, Hän lupasi puhdistaa omansa kaikesta synnistä ja vaikuttaa itse sen, että he eläisivät Hänen tahtonsa mukaan. Jumala siis lupasi olla aktiivinen! Jumala lupasi itse tehdä ja vaikuttaa oman tahtonsa tapahtumisen. Ajattele Jumalan suunnatonta uhria meidän puolestamme: Kristus ristillä! Mikä sai Jumalan rikkomaan itsensä ihmisen puolesta? Mikä sai Hänet antamaan elämänsä puolestasi? Suunnaton armo, joka ei ole mitenkään sidoksissa mihinkään siihen, mitä me olemme itsessämme tai yritämme olla. Jumala tuli ihmiseksi – lähestyi ihmistä – ilman, että ihminen sitä millään tavalla halusi. Raamattu päinvastoin todistaa, että ”Hän tuli omiensa tykö, ja Hänen omansa eivät ottaneet Häntä vastaan.” Tämä sama jumalallinen periaate tulisi jatkua meidän elämämme jokaisena päivänä: Jumala tahtoo ja myös tahtonsa mukaan toteuttaa.

Fredrik Wislöffin kirja Ansaitsematon armo alkaa näillä sanoilla: ”Ihmisen oikea asenne Jumalaan nähden on olla saamassa – aina vain saamassa.” Miten ihmeellistä! Se Jumala, joka yksin oli aktiivinen meidän pelastamisessa, on yksin aktiivinen myös meidän uskonelämässä. Jumala on se, joka ”vaikuttaa kaiken oman tahtonsa ja päätöksensä mukaan.” Jumala vaikuttaa meissä tahtomisen, antautumisen, pyhityksen ja koko hengellisen elämän eri muotoineen. ”Hänestä, Häneen ja Hänen kauttaan on kaikki. Hänelle kunnia iankaikkisesti!”

Jumalan armo ja Hänen lupaukset meidän elämäämme kohtaan eivät ole ehdollisia, ne eivät ole riippuvaisia meidän onnistumisista tai yrityksistä. Raamattu selkeästi ilmoittaa, että kaikki Jumalan lupaukset ovat totta Kristuksessa. Tämä tarkoittaa sitä, että niitä ei ole sidottu millään lailla meidän vaellukseemme vaan ainoastaan Kristuksen sovitustyöhön. Nyt Jumalan armo ja rakkaus, Hänen valtavat lupauksensa ovat joka hetki meidän, niitä ei voida mitenkään ansaita.

Vedenjakajalla

Palaamme vielä hetkeksi pohtimaan ihmisen osuutta. Meillä jokaisella on luonnostamme siis seuraavanlainen hengellinen yhtälö, ainakin alitajuisesti:

Jumalan toiminta

+ ihmisen toiminta

= Raamatun mukainen hengellinen elämä

Me kipuilemme monesti joko näkyvällä tavalla tai sitten salaa sisimmässämme sitä, että emme kykene täyttämään kuvittelemaamme ihmisen osuutta. Tällöin ajattelemme jäävämme paitsi Jumalan siunauksista ja paremmasta hengellisestä elämästä. Myöskään armoa emme kykene ottamaan vastaan, sehän ei kuulu näin surkealle kristitylle. Yhtälö ei toimi, koska ihminen pettää oman osuutensa. Toisaalta taas, jos yhtälön koetaan toimivan (ei ole kuitenkaan tae todellisesta hengellisestä elämästä, voi olla vain ihmisen omaa tyytyväisyyttä, omavanhurskautta), ihminen kokee onnistuvansa täyttämään osuutensa ja ottaa siitä itselleen kunnian.

Jumala joutuu monen nöyryytyksen kautta osoittamaan meille, että kaikki on Hänen armonsa varassa, meillä ei ole itsessämme mitään. Joudumme lankeamisten ja hengellisen kuivuuden aikoina näkemään, ettemme pysty millään tavalla toteuttamaan Jumalan tahtoa, saati olemaan edes yhteistyössä, meidän elämä on vain puhdasta Jumalan armon ilmentymää. Tällöin kristityn hengellisen elämän yhtälö muuttuu ratkaisevasti seuraavalla tavalla:

Jumalan toiminta =

Raamatun mukainen heng. elämä

   – ihmisen osuus

Muutimme yhtälöä matemaattisten sääntöjen mukaan ja huomaamme, että Jumalan toiminta takaa meidän hengellisen elämän onnistumisen. Toiseksi huomaamme, että ihmisen osuus onkin alkanut häiritä ja vähentää kypsää ja raamatullista hengellistä elämää. Tämä onkin todellinen ongelma monille meistä; hengellistä elämäämme ei pilaa yrittämisemme puute vaan sen olemassaolo!

Jumalan ja ihmisen suhde

Kuten jo äsken mainitsin, ihmisen osuus on aina olla vain vastaanottamassa. Tämä ajatus saattaa olla joillekin uskoville vastenmielinen ja jopa herjaava. Mutta juuri tässä onkin evankeliumin mieletön kirkkaus: Kristus on jo tehnyt kaiken, ihmisen ei enää tarvitse olla mitään. Jumalan armo on niin valtava asia, että se on kuin suuri peitto, jonka alle kristitty menee lepäämään. Suuri Jumala pitää huolta pienestä ihmisestä, toimii tämän puolesta ja vaikuttaa tahtonsa tapahtumisen.

Jumalan armossa on se ongelma, että ihminen voi torjua sen pois. Kuinka ihminen torjuu Jumalan armon? Pitämällä vahvasti kiinni omasta osastaan, siitä yhtälöstä, jossa hän on ratkaisevalla tavalla mukana Jumalan toiminnassa. Ihminen pystyy tällä omalla tekemisellään ja yrittämisellään rajoittamaan Kaikkivaltiasta Jumalaa! Huomautan kuitenkin, että meillä kaikilla on tällaiseen Jumalan rajoittamiseen vahva taipumus ja Jumalan täytyy kitkeä sitä meistä pois.

Ihmisen osuus on luottaa Jumalaan ja Hänen toimintaansa, luottaa evankeliumin suunnattomaan voimaan! Ihmisen osa on pysyä paikallaan jotta Jumala voisi olla liikkeellä. Ihmisen osa on levätä jotta Jumala voisi olla aktiivinen ja toimia. Ihmisen osa on olla ”osaton” jotta Jumala saisi kaikki osat! Hän haluaa toimia, Hän haluaa olla aktiivinen ja Hän haluaa aina olla tekemässä!

Aiheeseen liittyviä Raamatunpaikkoja:

– Joh. 1: 11

– Hes. 36: 25-27

– Ef. 1: 3

– Ef. 1:11

– Fil. 2: 13

– 1. Tess. 5: 23

– 2. Tess. 1:11

– Tiit: 2: 11-12

– Room. 11: 36

– 2. Kor. 1: 20 

SAMSUNG CSC

Pyhän läheisyydessä

Jumalan lapsina kaipaamme usein Jumalan läheisyyttä. Pyhän Hengen vaikutuksesta sisimmässä me koemme merkillistä ”tyhjyyttä” ja kaipuuta Jeesusta kohtaan. Tämä kaipaus on itsessään hyvä ja tärkeä asia.

On olemassa aitoa Jumalan läsnäoloa ja läheisyyttä ja on olemassa myös keinotekoista, vääränlaista ”läsnäoloa”. Tämä jälkimmäinen saattaa antaa tunteita ja kokemuksia, jotka voivat alkaa jopa vieraannuttamaan Jumalan aidosta läheisyydestä. Keinotekoisessa läheisyydessä kysymys voi olla sielullisista tunteista, hyvänolon tunteista ja niistä tunteista, joissa koetaan jonkinasteista hallinnan menettämistä.

Jumala ilmestyy aidossa läsnäolossaan aina kahdella tavalla. Nämä kaksi tapaa johtuvat Hänen olemuksestaan, jossa on kaksi puolta: Hän on pyhä ja armollinen.

Jumalan pyhyyden läsnäolossa ihminen kutistuu aina pieneksi. Jumalan todellinen läsnäolo on kuin valokeila, joka valaisee elämäämme. Sitä seuraa ihmisen synnintunto. Näin kävi profeetta Jesajalle, joka alkoi Jumalan läsnäolossa nähdä itsensä saastaisena ja epäonnistuneena.

Ilmestyskirjassa apostoli Johannes kohtasi Jeesuksen Patmos–nimisellä saarella. Mitä hänelle tapahtui? Hän kaatui kuin kuolleena maahan. Pyhän läsnäolossa ihminen ei ole mitään, siinä Jumala on kaikki.

Sanotaan, että ne, jotka elävät aidossa yhteydessä Jeesukseen, tuntevat syvimmin oman kehnoutensa. Miksi näin? Silloin ollaan lähinnä Taivaallista Valoa. Vain ne, jotka ovat kaukana valosta, voivat ylpeillä omalla hengellisyydellään, puhtaudellaan tai tahdon lujuudellaan; hämärästä käsin ei voi nähdä selvästi omaa pimeyttä.

Pyhän Hengen tehtävänä on osoittaa synti synniksi, myös uskovan elämässä. Juuri tätä Pyhän Hengen työtä meissä voidaan pitää osoituksena Jumalan läsnäolosta elämässämme. Hän osoittaa Jumalan lain mittapuulla uskovalle tämän puutteellisuuden, vilpillisyyden ja itsekkyyden. Uskova saa tässä läheisyydessä havaita olevansa itsessään haalea, kapinallinen ja itserakas.

Pyhän läsnäolossa ihminen kohtaa myös armollisen Jumalan. Kun Pyhä Henki on saanut osoittaa kristitylle tämän tarpeen, Hän osoittaa seuraavaksi Jumalan Karitsan. Tässä läheisyydessä murtunut ihminen katselee vapisevin sydämin ristillä riippuvaa Jumalan Poikaa. Tässä kristitty näkee kaikkien syntiensä olevan laitettu Pojan päälle ja Hänen kärsivän niihin vuoksi hirmuista tuomiota.

Jumalan läheisyydessä elävät ovat tulleet ristin juurelle, he elävät jatkuvasti Golgatan läheisyydessä. Jumalan valokeilassa he näkevät oman pahuutensa ja siksi luottavat yksin armoon. Keinotekoisessa ”läsnäolossa” elävät eivät tiedä tästä mitään. Heidän itseriittoinen hengellisyytensä kasvaa kuin kimalteleva saippuakupla, joka on jatkuvassa vaarassa puhjeta jättämättä mitään jälkeensä.

Jumalan lähellä oleva ihminen on aina hengellisesti köyhä (Matt. 5:3). Hän tuntee syvästi oman puutteellisuutensa ja siksi hänellä on kaipaus Vapahtajaansa kohtaan. Hän elää uudistuvassa suhteessa Jumalaan – tämän uudistumisen lähde on jatkuva syntien anteeksiantamus. Tällaiset ihmiset ovat armollisia myös toisille ihmisille. He nostavat ylös epäonnistuneita ja kulkevat yhdessä hylättyjen kanssa. He johtavat toisia kristittyjä aitoon Jumalan läsnäoloon, ristin juurelle, armollisen Kristuksen yhteyteen.

pyhanlaheisyydessa

Jeesukseen katsominen

Pietari, Jaakob ja Johannes saivat unohtumattoman kokemuksen noustessaan eräänä päivänä Jeesuksen kanssa neljästään eräälle vuorelle rukoilemaan. Heidän ollessaan vuorenhuipulla Jeesuksen olemus muuttui ja Hänen viereensä ilmestyivät Vanhan Testamentin suuret hahmot, Mooses ja Elia. Opetuslasten ihmetellessä näkemäänsä tapahtui jotain merkillistä ja hyvin tärkeää. Pilvi peitti vuorenhuipun ja opetuslapset kuulivat taivaasta äänen: ”tämä on Minun rakas Poikani, kuulkaa häntä!” Tämän Jumalan puheen jälkeen opetuslapset eivät nähneet kuin Jeesuksen yksin. Jumala kiinnitti opetuslasten huomion Jeesukseen ja saman Hän haluaa tehdä kaikkina aikoina kaikille kristityille.

Kuinka monesti me tahtoisimmekin kiinnittää huomiomme johonkin ”ihmeellisempään” kuin yksin Jeesukseen? Opetuslapsetkin olivat varmasti hyvin hämmästyksissään Mooseksen ja Elian läsnäolosta. Olen miettinyt, että olisiko näillä miehillä jotain sanottavaa meidän tämän ajan kristillisyydelle? Edustaisiko Mooses tässä tapahtumassa Jumalan antamaa lakiliittoa, jossa korostuvat ihmisen suoritukset ja tämän oma osuus? Voisiko Elia puolestaan ihmeitä tekevänä profeettana kuvata sitä kristillisyyden muotoa, jossa kiinnitetään huomio kaikenlaisiin hämmästyttäviin ja suureellisiin merkkeihin ja tekoihin? Ainakin olen murheellisena havaitsemassa, että nämä kaksi ”kristillisyyden muotoa” ovat vangitsemassa kristittyjen huomion pois pääasiasta. Toisessa huomio kiinnittyy ihmisen mahdollisuuksiin miellyttää Jumalaa, ihmisen omiin tekoihin ja suorituksiin, toisessa siihen ns. ihmeelliseen hengellisyyteen, jossa juostaan aina sinne, missä Hengen ajatellaan kulloinkin vaikuttavan ja jossa etsitään toistaan suurempia ihmeitä ja merkkejä.

Mikä on pääasia? Opetuslapset saivat katsella sekä Moosesta että Eliaa aikansa, mutta Jumala halusi osoittaa heille minkä tuli olla huomion keskipiste. Jumalan antamalla lailla on myös meille nykyajan kristityille oma merkityksensä, emme suinkaan ole sitä hylänneet. Otamme myös kiitoksella vastaan kaikki Hengen ilmenemismuodot, kunhan ne tapahtuvat raittiisti. Pääasiasta emme kuitenkaan voi koskaan, mistään hinnasta tinkiä. Jumala näytti opetuslapsille, että Jeesusta heidän tuli kuunnella ja katsella; Hän oli kaiken keskipiste. Samaa Hän haluaa osoittaa meillekin. Jeesus on aina pääasia, Hän ei voi eikä saa syrjäytyä!

Mitä näemme Jeesusta katsoessamme? Apostoli Johannes katseli Jeesusta ja kuvasi häntä sanomalla, että Hän oli täynnä armoa ja totuutta. Tämä Hänen totuutensa on sitä totuutta, joka kertoo meille millaisia me olemme. Hänen totuutensa valossa alamme nähdä selkeästi omaa pahuuttamme. Hänen armonsa kuvaa sitä suunnatonta rakkautta meitä pahoja kohtaan, jonka tähden Luoja oli valmis antamaan henkensä luotujen puolesta. Nämä Jeesuksen olemuksen kaksi puolta ovat aina voimassa, löydämme ne aina Hänestä. Näemme myös niiden vaikutukset niiden ihmisten elämästä, jotka ovat tulleet Hänen kohtaamikseen; he ovat murtuneet oman köyhyytensä tähden ja ovat samaan aikaan rikkaita omistaessaan Kristuksen rajattoman armon. Heistä huokuu yhtä aikaa sekä kipu omasta tilastaan että sanoinkuvaamaton sisäinen rauha ja onni. He ovat pienentyneet niin paljon, että näkevät edessään itsensä sijasta suuren Kristuksen.

Jeesusta katseleva kristitty näkee siis hänet totuutena ja armona. Nämä kaksi ominaisuutta toimivat jatkuvasti käsi kädessä niin, että vain Jumalan ansaitsemattoman rakkauden ymmärtäneinä voimme uskaltaa katsoa sydämemme pimeyteen. Ilman armoa tahdomme peittää syntisyytemme, sekä toisilta että myös itseltämme. Toisaalta juuri totuuden näkeminen avaa meidät vastaanottamaan Jumalan armoa. Eiväthän vahvat ja itsessään hyvät tarvitse armoa, he ovat tyytyväisiä omaan erinomaisuuteensa ja omiin tekoihinsa. Jeesuksen totuus murtaa meidän erinomaisuutemme ja tekee meidät köyhiksi. Hänen totuutensa varmistaa, että pysymme Hänen armossaan.

Jeesuksen katseleminen on kristillisyyden ydin ja yksittäisen kristityn suurin etuoikeus. Mitä tarkoittaa Jeesukseen katsominen? Sitä on vaikea sanoin kuvata. Siinä yksittäinen ihminen alkaa ymmärtää, että Jeesus on hänelle enemmän kuin tarpeeksi. Se on sisäisen huomion kiinnittämisestä Elämän lähteeseen, sen näkemistä, että Jeesus on personoitu Ihanuus ja Täyteys. Se on myös sydämen lukkiutumista Jeesukseen tavalla, jossa halutaan omistaa vain Hänet ja nähdä Häntä entistä selkeämmin.

Millaisena meidän tulisi hänet nähdä? Opetuslapset näkivät hänet hetken aikaa kirkastuneena, kunnes pilvi jätti jäljelle ”tavallisen” Jeesuksen. Jumala kehotti opetuslapsia kuuntelemaan tätä tavallista Jeesusta. Mitä heidän tuli kuunnella? Huomaa, että tästä ihmeellisestä tapahtumasta lähtien Jeesus alkoi opettaa opetuslapsille omaa ristin tietään. Hän kertoi Hänen päämääränsä olleen ihmiskunnan syntien sovitus. Miten kolmiyhteinen Jumala tahtoo meidän siis katselevan Jeesusta? Katsomalla Häntä ristiinnaulittuna!

Ei ole mitään ihmeellisempää kuin katsella sydämen silmin ristiinnaulittua Jeesusta. Ristin juurelle saavat tulla kaikki epäonnistuneet, heikot, horjuvat, masentuneet ja väsyneet. Sinne saavat tulla ne, joita ei muualle hyväksytä. He saavat nostaa epätoivoisen katseensa kohti kärsivää Vapahtajaa ja huomata, että ristiltä heihin virtaa ihmeellistä lohdutusta sekä rauhaa.

Ristin luota ei tule lähteä pois. Se ei ole paikka, jossa käydään vain hakemassa voimaa, vain jotta voitaisiin lähteä etsimään jotain parempaa tai ihmeellisempää. Jumalalla ei ole mitään syvempää kuin ristiinnaulittu Poika.

Jeesukseen kiinnittyvä kristitty keskittyy pääasiaan. Hän alkaa ymmärtää, että kaikki muut asiat, jopa muut tärkeät uskonasiat, ovat toisarvoisia tämän pääasian rinnalla. Tällainen kristitty katselee Jeesusta niin, että hän suorastaan ”unohtaa” muun ympärillä olevan hengellisen hyörinnän.

Kristuksen katselemisessa on myös omat vaikutuksensa. Jeesus on kuin aurinko, joka paistaa täydeltä terältä heti, kun tullaan valonsäteiden alle. Jeesukseen keskittyvä kristitty on samoin tämän Kristus-auringon vaikutuksen alaisuudessa ja siinä Jeesuksessa oleva ihmeellinen armo virtaa esteettä häneen. Tässä yhteydessä kristityn elämästä alkaa hämmästyttävällä tavalla loistaa jotain ihanan lämmintä ja kaunista. Jeesukseen keskittyvä ihminen ei kuitenkaan todellisuudessa itse usein näe hänessä tapahtuvia armon vaikutuksia. Hänen sisäiset silmänsä ovat niin kiinni Jeesuksessa, ettei hän edes kykene näkemään itsessään esiin tulevia Hengen hedelmiä. Ja vaikka hän näkisikin ne, ei hän niistä välittäisi, koska hän tahtoisi vain katsella itse Elämää ja todellista Antajaa!

jeesukseenkatsominen