Mutta Sinun rakkautesi kantaa!

”… riemuitkoon minun sydämeni sinun avustasi.” (Ps. 13: 6).

Herra, etkö yhtään näe, missä painekattilassa joudun paistumaan päivästä toiseen?

Etkö kuule, kuinka vihollinen lyö rumpua ja tanssii kun minä kierin kivusta nurmikolla?

Etkö huomaa, että vain yksi lapsen askel erottaa minut elävien ja kuolleiden maailmasta?

Oletko tietoinen, että tarvitsen Sinua, ilman Sinua en pärjää enää? Ilman Sinua en osaa ottaa askeltakaan!

Mutta kuitenkin, jo sataan kertaan koettuna: Sinun rakkautesi kantaa! Syyttäjä saa pitää lukuisat puheenvuoronsa, todisteet painavat ryhtini kumaraan, mutta Sinä pidän puunuijaa kädessäsi!

Minä turvaan sinuun. Sinä olet suurempi kuin kaikki huutavat ongelmani. Sinä olet hyytävien sielun talvien Pakkasvahti!

Sinun rakkautesi kantaa tänään! Sen varaan lasken elämäni, voittoni ja lankeamiseni ja tiedän: olen turvassa ja kätesi ulottuvissa!

Tuskan ja vääryyden maailma

”Sinä olet sen nähnyt, silä sinä havaitset vaivan ja tuskan…” (Ps. 10: 14).

Tämä luomasi maailma, Jumala, on perustoiltaan vääntynyt vinoon. Täällä onni ei jakaudu tasaisesti ja keväisen nuppuun puhjennutta iloa saattaa seurata kulman takana sanomattomat kivut.

Tässä luomassasi maailmassa toiset saavat lennellä vapaina ja nauttia lempeistä lounaistuulista, toiset ovat halki elämänsä kuin moukarin alla taottavana.

Tämä maailma, jonka piti olla ilon, jakamisen ja yhteyden luja valtakunta, on pistoutunut kuin huone, jonne on heitetty kranaatti.

Liian paljon kauniiden liljojen tilalla on toivotonta tuhkaa ja toisille suunnatun välittämisen sijaan on tullut yhteyttä repivä itsekkyys.

Mutta Jumala, Sinä et ole hylännyt maailmaasi, joka on parantumattomasti sairas ja jossa sen asukkaat itkevät vaivojensa alla.

Ei, Sinä olet astunut alas, ottanut maailmasi uudelleen harteillesi ja vetänyt sydämeesi jokaisen kyyneleen ja jokaisen elämänhalun vievän tuskan.

Sinä rakastat maailmaasi, joka on armotta pilalla. Sinä olet avannut sen armottomuuteen armon ja arvottomuuteen arvon.

Ja Sinä olet luvannut nähdä maailmasi jokaisen elävän yksilön. Nekin, jotka kokevat olevansa jo kivusta kuolinkankeita. Sinä olet luvannut nähdä, astua vierelle, jakaa kaikki suru ja ottaa toivoton sydäntäsi vasten.

Sinulle minä annan sairaan maailmasi ja sairaan sydämeni tuottaman kivun. Sinä olet luvannut. Sinä olet luvannut.

Rauhoitu, sydämeni!

Sinä olet minun!

”Turvatkaa häneen joka aika, te kansa; vuodattakaa hänen eteensä sydämensä. Jumala on meidän turvamme” (Ps. 62: 9).

Miten minä aina unohdan sen kaikkien elämän tarjoamien kauppakassien alle lyyhistyessä, kassien, jotka ovat pullollaan avoimia kysymyksiä ja kipeitä huutoja, joille ei löydy vastaavia sanallisia ilmaisumuotoja, että Sinä olet minun?

Sinä olet minun. Imen näitä kolmea sanaa sisääni kuin taivaasta pudonnutta Elämän lähdettä ja puhallan kivun ulos. Annan hermostoni jokaiselle pingotetulle säikeelle luvan palautua alkuasetuksiin, lepoon, jota kipeästi kaipaan.

Sinä olet minun. Rohkea ajatus, oivallus, joka poukkoilee teologian harmaalla alueella mutta samalla osuu kuin nuoli päämääräänsä, Jumalaan ja kiinnittää minut lempeän tiukasti Häneen, joka on sanonut ”kyllä” minun kaikille myötä- ja vastoinkäymisille.

Sinä olet Jumala. Kaikkivaltias. Sinä olet se, joka sormien liikkeillä saa pihamme päivänkakkaran avautumaan ja yhtä helposti synnytettyä vaikka uuden, tutkimattoman kosmoksen. Ja Sinä olet minun.

Minulla on Sinut ja Sinulla minut, jotta minun katkenneet mastoni ja pohjaa repivät ankkurini eivät enää veisi minua syvyyksiin.

Ei, katketkoot kauppakassien kahvat ja pudotkoot vaikka koko elämä levälleen kuin Jaakon eväät, naurokoot kaikki todellisuudelle, joka pidetään visusti piilossa kunnes ihmisen väliverho repeää, mutta:

Sinä.

Olet.

Minun.

Kärsivän vaeltava mieli

”Sentähden, pyhät veljet, jotka olette taivaallisesta kutsumuksesta osalliset, kiinnittäkää mielenne meidän tunnustuksemme apostoliin ja ylimmäiseen pappiin, Jeesukseen” (Hebr. 3: 1).

Kauan kärsineen ja ahdistuneen ajatukset varisevat alas kylmän puhurin ja viistosateen pieksemälle maalle. Mieli matelee alhaalla kuin syksyiset lehdet ongelmakasasta seuraavaan. Matalapaine tuntuu ahtaalla olevan sielussa ja vangitsee sisimmän ilolta kuin leivinuunin hormin kylmälukko.

Turhaan ei Hebrealaiskirje, eikä myöskään Daavid Psalmissaan (Ps. 25: 15) opeta, miten tärkeää vangittunakin olisi puhaltaa ajatukset kuin saippuakuplat kohti korkeutta.

Sensijaan, että suostuisin piehtaroimaan ongelmissani, jotka ovat 3 metrin Goljatteja, ja joita ei kukisteta ankarilla pohdinnoilla tai Teams-kokouksilla, saan sanoa sydämeni väsyneille silmille: ”Pitäkää jo kauan kaivattu tauko! Antakaa piirtokalvojenne katsella Vapahtaamme Jeesusta Kristusta, niin samalla Goljatit kutistuvat!”

Missä ihmisen mieli kahlaa, siellä uivat myös toivo tai toivottomuus, usko tai epäluottamus, kiitos tai nurjuus. Ehkä meidän olisi syytä kiristää mielemme liekaa ja ohjata sitä kohti taivaallisia näkymiä?

Palaan Hebrealaiskirjeen jakeeseen. Sen voisi suomentaa meille ehkä näin:

”Sinä kärsivä ja monin tavoin kuiviin puserrettu kanssakristittyni! Sinun ei tarvitse laahata itseäsi pää alaspäin roikkuen päivästä toiseen, sinulla on sinua rakastava ja sinusta huolehtiva Herra Jeesus Kristus!

Hän tietää miltä tuntuu olla ahdistettu ja kärsiä, Hän ymmärtää kiusauksiesi voiman. Kiinnitä katseesi Häneen ja kaikki muu tapahtuu Jumalan voimasta sinun parhaaksesi!”

Jumala, joka tahtoo parastasi!

”Iloitkoon ja riemuitkoot ne, jotka suovat minulle oikeuteni, ja sanokoot aina: `Ylistetty olkoon Herra, joka tahtoo palvelijansa parasta´” (Ps. 35: 27).

Daavid tiesi Jumalasta kaksi tärkeää asiaa. Ensimmäinen totuus on muotoiltu esimerkiksi Psalmissa 115: ”Meidän Jumalamme on taivaassa; mitä ikinä hän tahtoo, sen hän tekee” (Ps. 115: 3).

Toinen tärkeä totuus oli se, että Jumala ei vain ole Kaikkivaltias, vaan Hän on sitä lastensa parhaaksi!

Uskalla siis uskoa, että sinulla on Jumala, joka ajattelee lakkaamatta sinun parastasi! Hän on piirtänyt elämäsi kauniit ääriviivat ja sykähdyttävät yksityiskohdat jo ennen kuin sinua olikaan ja Hän käyttää voimiaan intohimoisella tavalla johdattaakseen sinua sillä tiellä, jonka yllä lukee: ”Paras reitti Jumalan rakkaalle nimeltä (tässä lukee sinun nimesi).

Mistä karkkihyllyn edessä äärirajoillaan raivoava pieni lapsi voisi tietää, että isän ehdoton kielto ja sitä seuraava pettymyksen kuilu ovat hänen parhaakseen? Mistä kristitty voisi tietää, että riipaiseva Isän etäisyyden kokeminen tai yllättävä vaihe suolla tarpomista koituu hänen hyväkseen?

Kun epätoivo valtaa mielesi ja koet kosmisiin mittasuhteisiin kohoavaa yksinäisyyttä ja kipua, muista nämä Raamatun järkähtämättömät sanat: Jumala tahtoo sinun parastasi.

Juuri sinun. Ja juuri tänään.