Sinä näet minun hätäni

”Kuule minua, riennä avukseni! Ole minulle kallio, jonka suojaan saan paeta, vuorilinna, johon minut pelastat.” (Ps. 31:3)

Psalmin 31 taustalla on tapahtumat, joista kerrotaan 1. Samuelin kirjan luvussa 23. Daavid on voideltu kuninkaaksi, mutta silti hän joutuu elämään pakolaisen elämää vuosikausia. Kun viholliskansa hyökkää Israeliin Keilan kaupungin kimppuun, Daavid miehineen lähtee rohkeasti pelastamaan heidät. Samassa hän kokee karmaisevan hylkäämisen, kun Keilan kaupungin asukkaat ovat valmiita luovuttamaan hänet Kuningas Saulille.

Keilasta Daavid pakenee autiomaan vuoristoon. Saulin joukot saartoivat hänet ja näytti siltä, että Daavidin elämä oli päättymässä. Ihmiset olivat pettäneet hänet kerta toisensa jälkeen, jäljelle jäi Jumala. Daavid huusikin kipunsa ja tilanteensa Jumalalle ja pyysi Häntä olemaan se suoja ja turva, jota Daavid tarvitsi.

Ihme pelasti Daavidin. Jumala tuli väliin viimeisellä hetkellä ja Saulin joukot joutuivat perääntymään.

Daavid tiesi, että Jumala näki hänen hätänsä. Hän ei voinut laittaa toivoaan ihmisiin tai olosuhteisiin, vaan ainoastaan elävään Jumalaan. Hän sanoi: ”Sinun käsiini minä uskon henkeni”. Tämä toivo ei ollut turha, vaan Daavid sai kokea Jumalan pelastavan hänet mahdottomista tilanteista kerta toisensa jälkeen.

Rohkaiskoon Daavidin esimerkki meitäkin luottamaan Jumalaan kaiken hätämme keskellä. Laitetaan Kristukseen toivomme silloinkin, kun mitään valoa ei ole näköpiirissä. Hänen luokseen saa juosta turvaan kuin kallion sisään silloin kun elämä ei tarjoa muuta turvaa. Hän suojelee, varjelee ja pelastaa.

Toivottomat saavat avun

”Hän lähestyi Jeesusta takaapäin ja kosketti hänen viittansa tupsua, ja heti verenvuoto tyrehtyi.” (Luuk. 8: 44)

Kapernaumissa asui eräs nainen, joka oli elämänsä kanssa täydessä umpikujassa. Hän oli pitkään sairastanut tautia, joka oli imenyt häneltä kaiken elämänhalun ja toivon. Päivät kuluivat kärsimyksessä ja yksinäisyydessä. Hän oli hakenut apua kaikkialta mutta kärsimys vain paheni vuosi vuodelta.

Sitten hän näki Jeesuksen. Oli hän nähnyt Jeesuksen noilla kaduilla aikaisemminkin mutta nyt hänen kuollut toivonsa heräsi – entä jos Jeesus kykenisi murtamaan epätoivon ja antamaan takaisin hänen elämänsä?

Nainen tunkeutui ihmisjoukon lävitse ja pääsi koskettamaan Jeesusta. Hän parani välittömästi. Vaikka ihmiset tungeksivat Jeesuksen iholla niin tämä yksi kosketus oli erilainen; Jeesus tunsi kuinka hänestä lähti parantavaa ja pelastavaa voimaa.

Tarinan nainen oli ehkä epätoivoisimmassa asemassa tuona päivänä Jeesuksen ympärillä olleessa ihmisjoukossa. Mutta hänen tarpeensa tähden hän kohtasi Jumalan syvemmin kuin toiset.

Ehkä sinäkin olet elämäsi kanssa toivottoman tuntuisessa tilanteessa? Ehkä näet elämäsi onnettomimpana verrattuna toisiin? Rukoilen, että vaikeutesi saavat sinut kurottautumaan Jeesusta kohti. Tarvitsevuudesta syntyvä uskon kosketus saa aikaan ihmeitä. Umpikujat voivat olla mullistavia kosketuspintoja Jumalan todellisuuteen.

 

 

Miksi Jumala ei auta?

”Kuultuaan Lasaruksen sairastavan, hän viipyi vielä kaksi päivää siellä, missä silloin oli…” (Joh. 11: 6).

Jeesuksen hyvä ja rakas ystävä, Lasarus, oli vakavasti sairaana. Lasaruksen sisaret, Maria ja Martta lähettivät suhteellisen lähellä olevalle Jeesukselle viestin tilanteesta. He odottivat Jeesuksen tulevan auttamaan niin pian kuin mahdollista.

Jeesus kuitenkin viivästytti apuaan. Hän viivästytti sitä niin pitkään, että Lasarus ehti kuolla ja kaikki toivo hänen parantumisestaan katosi. Jeesus tuli paikalle ihmisten mielestä liian myöhään mutta kuinka väärässä he olivatkaan! Jeesus viivytteli, jotta voisi osoittaa suunnatonta kirkkauttaan.

Kuinka monesti me olemmekaan samassa tilanteessa. Olemme ahtaalla ja huudamme Jeesusta pelastamaan meidät. Huudamme äänemme käheäksi samalla kun taivas on hiljaa. Elämäntilanteemme muuttuvat hiljaisuuden aikana aina vaikeammiksi ja lopulta häviää kaikki toivo. Jokin meissä katkeaa ja ajattelemme, että Jumalan apu myöhästyi; Hän ei välittänyt.

Ehkä tämä Lasaruksen kertomus on meille opiksi siitä, että Jumalaa kannattaa odottaa yli omien aikatauluodotusten? Ja ehkä Jeesus haastaa meidät uskomaan Häneen silloinkin, kun inhimillisesti kaikki toivo on jo mennyttä?

Jumala on parhaimmillaan siellä, missä muut mahdollisuudet ovat poissa pelistä. Hän ei koskaan viivyttele apuaan rakkauden puutteesta vaan sen suuruuden tähden. Hän rakastaa sinua niin paljon, että pidättää kaikkia taivaan voimia puuttumasta tilanteeseesi ennen määrättyä hetkeä – jotta uskosi saisi kasvaa ja saisit nähdä Jumalan kirkkauden!

Oletko saanut huonoja uutisia?

”Ei hän pelkää pahoja viestejä vaan luottaa vakain mielin Herraan.” (Ps. 112: 7)

Tiedotusvälineet ovat täynnä huonoja uutisia: onnettomuuksia, rikoksia ja katastrofeja. Kun näemme millaisia kohtaloita ihmiset joutuvat kokemaan, alamme vaistomaisesti pelätä myös itsemme ja läheistemme puolesta.

Joku saattaa pelätä puhelimen soittoa sen tähden, että luulee sen tarkoittavan jotain ikävää. Joku toinen on saattanut saada huonoja uutisia joko itsensä tai jonkun rakkaan kohdalla. Kun ikäviä asioita kertyy tarpeeksi, ihminen saattaa muuttua pelokkaaksi ja ahdistuneeksi – mitä ikävää tapahtuu seuraavaksi?

Ikävät uutiset lyövät meidät helposti kanveesiin. Alamme kokea huolta ja ahdistusta ja menetämme levollisen olomme. Monesti vielä koemme, ettemme pysty vaikuttamaan asioihin tahtomallamme tavalla.

Lainaamani Psalmi viestii, että usko toimii hyvänä lääkkeenä pelkoa ja huolia vastaan. Tämä johtuu siitä, että uskon kautta ihminen tietää Jumalansa hallitsevan kaikkea ja pystyvän kaikkeen. Jos huonot uutiset yllättävät ihmiset, ne eivät yllätä Jumalaa. Ja kristitty saa myös olla varma siitä, että Jumala kuulee rukoukset.

Tällainen luottamus Jumalaan pitää pystyssä silloinkin, kun on huonojen uutisten aika. Silloin voimme todeta, että asiat todella näyttävät ikäviltä mutta meillä on Jumala, joka on avuttomien pelastaja. Saamme siirtää raskaat ahdistuksemme Hänen harteilleen ja tietää, että Hän ottaa asiat hoitaakseen.

huonojauutisia

 

Kaipaatko Jumalaa?

”Niin kuin peura janoissaan etsii vesipuroa, niin minä kaipaan sinua, Jumala.” (Ps. 42:2)

Kuningas Daavid oli vaikeiden olosuhteiden vanki ja koki elämänsä epätoivoiseksi. Hän oli levoton ja masentunut liian suurten vaikeuksien keskellä; ahdistus tuntui nielevän hänet sisäänsä.

Hän kuvasi odotustaan Jumalan apua kohtaan peuran janoon. Ajattele uupunutta ja väsynyttä eläintä kuivan erämaan keskellä. Janoinen peura laittaa kaiken huomionsa pienen vesiuoman löytämiseksi – ilman vettä se nääntyisi ja kuolisi.

Daavid kaipasi Jumalaa yhtä kovasti. Hän itki Jumalalle elämänsä asioita ja nääntyneenä odotti vastausta. Häntä ei enää tyydyttänyt pelkkä Jumalan apu, hän kaipasi Jumalaa itseään. Daavid ymmärsi, että vain Jumala voisi pelastaa hänet ja tarjota hänen nääntyneelle sielulleen levon.

Jumala tekee meissä jatkuvasti työtään saadakseen meidät janoamaan Häntä yhä syvemmin. Hän saattaa ehdyttää muita vesilähteitä, jotta alkaisimme etsitään todellista ja syvempää elämää Hänen yhteydessään.

Kun olet siis omien mahdollisuuksien lopussa ja huudat nääntyneenä Jumalan puoleen, olet paradoksaalisesti hyvässä asemassa. Daavid tiesi, että hänen täytyi uskossa odottaa Jumalan ilmestymistä, hän tiesi eräänä päivänä vielä kiittävänsä Auttajaansa. Samoin mekin voimme olla varmoja, että kaipaukseemme vastataan.

john-royle-569346-unsplash