Murheet ja villihevosen vapaus

”Heittäkää kaikki murheenne hänen kannettavakseen, sillä hän pitää teistä huolen” (1. Piet. 5:7).

Ikääntynyt apostoli Pietari tiesi kirjettään kirjoittaessaan loppunsa häämöttävän. Itseasiassa historia kertoo, että kirjeen ja Pietarin marttyyrikuoleman välissä oli vain 3 vuotta.

Pitkä elämä Jeesuksen yhteydessä oli luonut tietyt hengelliset, vankat vakaumukset. Pietari halusi painottaa elämäänsä jatkaville kristityille, että Jeesus oli todellinen ja Häneen kannatti luottaa kaikissa olosuhteissa. Erityisesti ahdingoissa – Jeesus ei väistyisi niissäkään kenenkään viereltä.

”Heittäkää kaikki murheenne” on hurja lause. Mietin hetken omia murheitani ja ongelmiani ja sitä aikaa, mitä käytän niiden työstämiseen joka päivä. Ne tahtovat työntää minut pimeyteen, täyteen epätoivoon ja -uskoon.

Pahinta ovat ne ongelmat ja murheet, joista ei näytä olevan mitään ulospääsyä. Uskallanko vieläkään antaa niitä Jeesukselle, uskallanko ajatella, että Hän todella haluaisi ottaa ne omille hartioilleen ja antaa minulle vapauden?

”Hän pitää teistä huolen” kirjoitettiin aikanaan syvällä rintaäänellä. Pietari oli kulkenut läpi tulen ja veden, kokenut kirkkautta ja alleen rusentavaa ristiä ja silti kaiken sen keskellä hän huomasi, että Isä ei hylännyt eikä kääntänyt päätään sivuun.

Seuraavassa jakeessa Pietari varoittaa meitä joutumasta Saatanan hotkaisemaksi. Hänen mukaansa vihollinen oli joka hetki valmiina syyttämään ja lisäämään reppuumme painoja, joiden alle lyyhistymme ja samalla vajoamme häpeään.

Sinä, joka luet tämän kirjoituksen, ehdotan sinulle seuraavaa haastetta: ollaan hetki yhdessä hiljaa ja annetaan edessämme virrata kaikki pienet ja mahdottoman suuret murheemme ja pelkomme. Samoin myös epäonnistumisemme, lankeamisemme ja toivottomat kiusausten kierteet.

Pakataan ne kaikki siististi kuin mielemme muuttolaatikkoon ja annetaan ne lyhyessä rukouksessa Jumalalle, Isälle, joka pyytää niitä itselleen.

Uskoisitko, jos lupaisin, että Isä ottaa muuttolaatikkosi pöydälleen, nostaa sieltä jokaisen sinut ontuvaksi saavan paketin ja ilmoittaa ilman vastaväitteitä hoitavansa niistä jokaisen?

Murheiden ei vaan antaminen, vaan jopa pois heittäminen Isän käsiin tarkoittaa, että meidän reppumme muuttuvat kevyiksi.

Miltä tuntuisi jälleen – ehkä vuosien jälkeen – kirmata vapaana vihreillä niityillä kuin villihevonen? Kokeile, se on sitä elämää, johon sinua kutsutaan!

”Isä, tässä ovat murheidemme summa kuin suuressa laatikossa. Me annamme ne nyt Sinulle, sillä Sinä olet ainoa, joka jaksat ne kantaa ja joka osaat ratkaista niistä jokaisen. Anna meille luottamusta ja keveyttä, anna meille sitä vapautta, joka pulppuaa vain Sinun valtakunnastasi”

Olen väsynyt odottamaan, Jumalani!

”Olen väsynyt huutamisesta, kurkkuani kuivaa. Silmäni ovat rauenneet odottaessani Jumalaani” (Ps. 69: 4).

Psalmissa 40 saamme olla Daavidin seurassa ylistyslaulujen pauhatessa, silloin, kun Jumala on kiskaissut ylösnousemusvoimallaan palvelijansa mahdottomasta ja turmiollisten voimien (mitä se ikinä tarkoittaakaan..?) upottavasta juoksuhiekasta.

Helppoa olisi jäädä Psalmin 40 äärelle ja luottaa, että Jumala aina kuulee ja lähes välittömästi vastaa ja pelastaa meidät kulloisestakin kurimuksesta. Vaikka Daavid muistuttaakin, että hän joutui odottamaan pitkään Jumalan paluukirjettä, silti ajatus tukahduttavasta viiveestä unohtuu helposti kiitosrumban rytmeihin.

Psalmissa 69 ollaan tunneihmisen skaalan toisessa päässä. Jälleen juoksuhiekka on yllättänyt Daavidin elämän monimuotoisilla poluilla, huuto on ollut sama kuin ennenkin mutta nyt Daavid ei ole saanut kipeästi kaipaamaansa rukousvastausta edes siinä pisteessä, kun vain sierainpari näkyy pinnan yllä, vaan ”virta on huuhtonut minut mukanaan.”

Nämä molemmat ulottuvuudet ovat hyvä muistaa. Yksi saa tänään kiittää keuhkojensa laajuudelta, toinen vajoaa aina syvemmälle sinne saakka, missä majakoiden valo ei enää yllä.

Olisi tärkeää odottaa Jumalan aikatauluja, mutta odottavan aika on pitkä, joskus liian pitkä.

Epätoivon kokonaiseen mereen vajonneena Daavid jaksoi – ehkä viimeisen jumalallisen valonsäteen johtamana – muistaa, että Jumala kuulee sielläkin, missä viestiyhteydet ovat muuten poikki. Eikä vain sitä, vaan hän muisti, että Jumala kuulee köyhiä ja vaikka köyhä olisi joutunut jopa synnin, syyllisyyden, häpeän tai ahdistusten vankilaan, olisi vankilassa oleva silti ”Jumalan vanki.”

Minä väsyn, Jumalani. Minä jaksan odottaa vain hyvin rajallisen ajan ja kestää vain rajallisesti vaikeuksia. Mutta kiitos, että Sinä et väsy minuun. Kiitos, että Sinä et väsy ongelmiini etkä huutooni, joka muistuttaa monesti traktorin alle jäävän kissan vinkaisua. Ja kiitos, että Sinä tahditat elämäni sinfonian jokaisen sävelen!¨

Kumarassa kulkevan itkua

”Herra, sinun edessäsi on kaikki minun halajamiseni, eikä minun huokaukseni ole sinulta salassa” (Ps. 38: 10).

Isä, Kaikkivaltias Jumala, tänään pyörin ympärää olohuoneen lattialla selässäni iso vaellusreppu, joka on niin painava, että siellä täytyy olla sinun ”parhaat kivet ikinä vuosilta 0-2022” -kokoelma.

Jos jaksaisinkin oikaista kivusta käpertyneen ruumiini ja suunnata Sinulla sanoja, joita vain Sinä voit ymmärtää ja joihin vain Sinä voit vastata; nyt sanat valuvat kuin aamuyön kuola suupielistäni alas ja katoaa lattiaraiosta tavoittamattomiin.

Mutta Sinä etsit jokaisen sanani, Sinun korvasi tavoittavat nekin sanat, jotka jäivät voimattomana huulille kuivuneen kyyneleen seuraksi.

Sinä tiedät kaikki tarpeeni, elämäni ylivoimaiset Goljatit, paimenen vaatteisiin pukeutuneen sielunvihollisen myrkyllä terästetyt nuolet, jotka ovat uponneet syvemmälle, kuin mihin yksikään ihmisen tekemä balsami voisi valua.

Kiitos, että kaikki kaipaukseni, katkeamiseni, epätoivon ja raivon välimaastossa tukahtuen huudetut miksi -kysymykseni ja epätoivoiset ”Auta minua, Jeesus” – rukoukseni ovat sinun edessäsi enkeliesi puhtaaksikirjoittamina.

Isä, tänään minulle – kippuraselälle – riittää, että tiedän Sinun tietävän. Kun Sinä tiedät, taivaallinen postitoimisto on Sinun aikataulujesi mukaisesti kiireinen suunnassa taivas – maa.

Hei sinä, juuri sinä! – mene tässä voimassasi!

”Silloin Herra kääntyi häneen ja sanoi: ”Mene tässä voimassasi ja vapauta Israel Midianin kourista; minä lähetän sinut” (Tuom. 6: 14).

Vanha, punanahkainen lepotuoli narskahtelee painoni alla ja laipion rajassa yläpuolellani on kuin kirjoitettuna huuto, joka tuntuu jäävän ”luonnos” -tilaan katkenneen yhteyden tähden.

”Olen Jumala niin kamalan uupunut ja kaikkeni antanut. Miten voisin enää jaksaa mennä raamattuopettajaksi huomenna sinne ja sitten seuraavaksi tuonne? Miten jaksan täyttää kutsumukseni olla eilistä parempi aviomies, isä, ystävä, ihminen?”

Aikanaan Gideon kamppaili samanlaisten kysymysten vallassa. Naapurivaltio alisti Israelia ja Gideon oli tottunut elämään ainaisessa pelossa ja orjuuden painon alla uupuneena. Juuri hänelle, oman heikkoutensa ja häpeänsä kokevalle nuorukaiselle Kaikkivaltias ilmestyi ja sanoi: ”Vapauta kansani orjuudesta, on aika! Älä katso itseesi, lähde liikkeelle niillä voimilla, joita sinulla tänään on (Gideonin sielu toimi kuin Googlen automaattikääntäjä: mene siinä täydessä voimien puutteessa, ota ensimmäinen askel siitä huolimatta)!

Ja sitten seurasi samanlainen itseensätuijottelu, oman hauiksen mittaaminen, Jumalaakin uuvuttava ”minä-minä-minä” – vaihe, jonka Herra tuntui kohtaavan jokaisen kutsumansa ihmisen kohdalla aina Aabrahamista ja Mooseksesta Paavaliin saakka: ”Eihän minusta ole, se on mahdotonta!”

Juuri tänään yhteyskatkos päättyi punanahkaisella tuolilla istuvalle, itsesääliinsä käpertyneelle ihmiskerälle: ”Mene tässä voimassasi”.

Tämä sama kehoitus on muuten voimassa meille jokaiselle, ihan jokaiselle ja juuri nyt. Tiedän, sinä katsot itseesi minun tavoin ja toteat minkäänlaisen ”Jumalan valloitustoimintaan” osallistumisen mahdottomaksi, koska elät keskellä raunioita ja suurta kipua ja puutetta. Niin eli Gideonkin. Ja niin elän minäkin.

Juuri keskelle mahdottomuuttamme kajahtavat Isän sanat minulle ja sinulle, tämän ajan Gideoneille: ”Mene ja vapauta kansani! Ohjaa se takaisin evankeliumin vapauteen, Minun Isän rakkauteen, takaisin lepoon ja turvaan!”.

Miten? Yhteys on auki, kysy Iskältä toimintaohjeet ja ensimmäisen askeleen suunta. Tai ehkä jo tiedätkin sen, olet vain voimattomuutesi vanki? ”Mene tässä voimassasi ja xxx-kohdalla on sinun nimesi!

Vaikka kantaisit maailman kaikkea hätää

”Sillä hän pelastaa minut kaikesta hädästä” (Ps. 54: 9).

Meidän vihollisimme Perkele on erikoisasiantuntija ihmisten eristämisessä kipeään yksinäisyyteen. Ihminen voi olla hädällä ja häpeällä vuorattuna kuin ammattitaitoisimman putkimiehen suojaama ilmastointikanava vaikka kodin täyttäisivät ihmiset lattiasta kattoon ja vauvasta vaariin.

Yksi vihollisemme parhaista shakkitaktiikoista on uskotella, että minun tämän päivän hätäni on jotain sellaista, mitä muut eivät tunne, kuilu niin syvä, ettei edes Jumalan ohjaava käsi voi ulottua pohjalle saakka.

Kun Raamattu vakuuttaa Jumalamme pelastavan meidät kaikesta hädästä, saa sanaan ”kaikki” sisällyttää koko ihmiselämän painon, kaikki sen sävyt kepeän vaaleasta painostavan tummaan.

Ehdottomasti ”kaikki hätä” -luettelon alaotsikoista löytyy myös sinun nykyinen kipusi ja polkusi, josta et itse löydä enää takaisin turvallisille niityille.

Sinun hätäsi, josta Perkele maalailee maiseman joissa ei kenenkään toisen varjoa näy sinun lisäksesi, on Jumalan silmissä kuin syvä joki, jonka poikki monet hänen rakkaat lapsensa kahlaavat läpi, vaatteet märkinä ja ruumis sekä sielu kylmästä vapisevina ja saapuvat yllättäen kullankeltaisille pelloille, pohjaton suru vaihtuneena ihmetyksen kiitolliseen iloon.

Niin, vaikka kantamasi hätä, epätoivo, uupumus ja suru käyttäisivät sinua ihmistrampoliinina ja pomppivat ylläsi ilkikuristen naururemahdusten saattelemina; vaikka olisit taivaaseen saakka varma, ettei juuri sinun hätääsi löydy lääkettä Isäsi lääkevarastosta, se kaikki koskettaa vain sinun kärsimyksen muovaamaa putkinäköä ja ihmisen kokoista neuvottomuutta.

Jumala näkee ja ei vain näe – vaan tuntee sielussaan myös sinun erityisen hätäsi. Eikä Hän onneksi ole sidottu meidän hauiksemme vahvuuteen. Sitä kaikkea tarkoittavat sanat: ”Hän pelastaa sinut kaikesta hädästä!”