Ai niin, onhan minulla Jeesus!

”Tulkaa minun tyköni” (Matt. 11:28).

Syksyn työrumban alkaessa monet aikataulut ja paineet puristavat meitä kasaan. Minua ainakin. Eikä vain paineet vaan ne lukuisat ja aina uutta versovat ikävät uutiset ja niistä syntyvät, elämänhalua kuluttavat murheet.

Joskus on sellainen olo, ettei kertakaikkiaan tiedä, mitä kaikkien paineiden ja ongelmien kanssa tekisi. Tulipaloja on siellä ja täällä, eikä yhdellä letkulla ehdi joka roihua sammuttamaan.

Kaiken keskellä, aina aika ajoin kuulen Jeesuksen muistuttavan: ”Ei hätää, Minä olen täällä.” Muistan Hänen sanansa, jossa Hän kutsui ihmisiä tulemaan luokseen, jotta saisi lahjoittaa levon, ilon ja Elämän. Miten voinkaan unohtaa sen niin usein?

Elämä uskossa on elämää Jeesuksen yhteydessä. Voi miten helppoa se onkaan – ja samalla todella vaikeaa. Vaikeaa siitä kai tekee se, että minulla on aikuisen mieli, joka on ohjelmoitu pärjäämään yksin.

Jätän tänään itseni siis Jeesus sinun käsiisi. Minulla ei ole muuta, kuin nämä näännyttävät taakkani, joiden alla kävelen luoksesi vapisevin polvin. Sinulla ei puolestaan ole muuta kuin kaikkea sitä iloa ja elämää, jota minulta tänäänkin puuttuu.

Kiitos Jeesus, että me saamme tänään tehdä vaihtokaupat. Ja myös huomenna.

Onko elämäsi yhtä itkua?

”Autuaita te, jotka nyt itkette: te saatte nauraa” (Luuk. 6: 21).

Kun Jeesus katsoi ympärillään olevaa suunnatonta ihmisjoukkoa, Hän pystyi aistimaan heitä yhdistävän epätoivon ja surun. Monet olivat fyysisien sairauksien murtamia, toiset olivat väsyneet elämän vaatimuksiin. Osa ihmisistä oli sisältä amputoitu.

Jeesus näki itkua, jolle ei ollut löytynyt lohduttajaa. Silloin Hän sanoi sanat, joiden on täytynyt hoitaa rikkinäisiä kuulijoitaan enemmän kuin mitkään maailman parannusvoiteet: ”Te olette autuaita. Minä lupaan teille: Te saatte vielä iloita.”

Itkevät olivat autuaita, koska heidän kipunsa olivat saaneet heidät jättämään arkiset askareensa ja lähtemään etsimään semikuuluisaa matkasaarnaajaa. Ilman lohdutonta itkua heilllä ei olisi ollut tarvetta jättää kuokkaa maahan ja lähteä raamattutunneille. Monet vaikeuksissa olevat poistuivat Jeesuksen ”raamattuopetuksista” samojen kipujen kanssa, mutta tunnejäljellä siitä, että Jeesuksen seurassa kivut unohtuivat ja oli yksinkertaisesti hyvä olla. Samat ihmiset hakeutuivat Jeesuksen luokse yhä uudelleen – Jeesus ei ollut heille vain yksin hyvä tapa viettää lauantai-iltaa, Hän oli jotain, joka antoi hauraimmallekin syyn elää seuraavaan päivään.

Tuntuuko sinun elämäsi olevan täynnä kyyneleitä? Minä uskon – olkoon se kuinka älytöntä tahansa – että Jeesus tahtoo sanoa sinulle: Olet autuas.

Onnellisuuden rattailta tippuminen ei ole autuasta. Kiduttavan vetinen elämä ei ole autuasta. Mutta kauhun muuttaa iloksi se taivaallinen todellisuus, että Jeesus on kanssasi itkun keskellä. Hän on Jumala, joka pitää sanojensa voimalla maailmankaikkeutta pystyssä ja joka tahtoo ja kykenee sytyttämään valot yhden pimeässä konttaavan ihmisen sisälle.

Jos lohduttomat kyyneleet ovat seuranasi tänään, on sinulla myös universumin ylivertaisesti paras lohduttaja. Hän voi kääntää itkun nauruksi nanosekunnissa ja jos Hän ei sitä tee, ota se Jeesuksen antamana VIP-korttina Hänen seuraansa.

Jaksa uskoa Jumalan mahdottomuuksiin

”Jeesus sanoi heille: Uskokaa Jumalaan” (Mark. 11: 22).

Nälkäinen Jeesus oli langettanut ankaran kirouksen syyttömälle viikunapuulle siitä, ettei tämä ollut tuottanut hedelmää aikana, jolloin niitä ei pitänytkään olla.

Pietari varmaan ihmetteli Jeesuksen poikkeamaa matkareitistä etsimään viikunoita, koska seuraavana päivänä hän heidän kävellessä samaa reittiä katsoi kyseistä puuta: Jeesus, katso! Tuo eilen rehevä puu on nyt aivan kuivuttunut!” Mistä oli kyse?

Viikunapuun kiroaminen oli symbolinen enne siitä, mitä tulisi käymään Israelin kansan jumalanpalvelukselle. Vanha liitto oli päättymässä ja Israelin yksinomistus Jumalaan tien päässä.

Jeesus sai kuivuneesta puusta myös hyvän aiheen opettaa rukouksen voimasta. Hän kehotti jokaista seuraajaansa pitämään uskon Jumalaan. Jokainen rukous kuultaisiin ja niihin myös vastattaisiin – jos uskoa olisi riittävästi.

Luin eilen Jeesuksen sanat laittaessani lapsia nukkumaan ja samalla pidätellessäni kyyneleitä selän tuomasta kivusta. Ja ei vain siitä vaan samalla kaikista niistä haasteista, jotka alkavat tuntua iltayön hiljaisina tunteina kuin pahoilta painajaisunilta, joita ei pääse karkuun.

Uskoni ei riittänyt pyytämään selän parantumista. En uskaltanut myöskään pyytää masentunutta mieltäni nousemaan. En uskonut iloon. Mutta laitoin toisen käteni pahemmin vaurioituneen polveni päälle ja katsoin Jeesuksen sanoja yhä uudestaan. Ihanko oikeasti Jeesus? Voisiko tähän polveen kasvaa uutta rustoa?

Heräsin aamulla samaan polvikipuun. Mutta luin jälleen Jeesuksen sanat. Jomman kumman todellisuuden täytyi olla enemmän totta, kuilu molempien yhdistämiselle on liian suuri. Joko minun pitää alistua mutisematta kaikkeen pienen Jumalan kanssa tai sitten Jeesus todella tarkoitti sanojaan.

Vaikka polvi ei eilen parantunut, jotain tapahtui. Jeesuksen sanat aiheuttivat sisälläni pikkuruisen vallankumouksen. Raamatun sanojen välityksellä sain kurkistaa hetkeksi Jumalan maailmaan. Siellä on kaikki niin selkeää. Sain toivon. Se tuntui jopa enemmältä kuin jäsenten korjaantuminen.

Usko ei synny tsemppaamalla tai taianomaisilla riiteillä. Sen luo Jumalan sana kuulemisen kautta (Room. 10). Siis matka ihmeeseen kulkee Jumalan omien sanojen kautta. Hän lupaa, Hän vaikuttaa ja lopulta Hän myös tekee.

Siis jaksetaan vaikeuksienkin keskellä uskoa Jumalaan. Ja uskalletaan olla siinä kyydissä, jossa kuskina on Jumala itse.

Onko Minulle mikään mahdotonta?

”Sinä tiedät, että minä olen Herra, kaikkien luotujen Jumala. Onko minulle mikään mahdotonta?” (Jer. 32: 27).

Babylonia oli juuri valloittamassa Jerusalemia. Edessä oleva tuho oli väistämätön. Juuri silloin Herra pyysi Jeremiaa ostamaan pellon serkultaan Hanamelilta. Ostossa ei ollut miltään kantilta harkittuna mitään järkeä.

Jeremia totteli ja saamme lukea hänen rukouksensa kaupan jälkeen. Jeremia kertoo rukouksessaan uskovansa Jumalan kaikkivoipaisuuteen mutta sen jälkeen ihmettelee järjetöntä ostokehotusta: mitä järjeä oli ostaa pelto, joka tulisi jäämään viholliselle?

Jumalan vastaus Jeremiaalle kiteytyy näihin sanoihin: ”Onko minulle mikään mahdotonta?” Jeremiaan piti uskoa Jumalaan enemmän kuin babylonialaisten korkeisiin piiritysvalleihin ja valtavaan armeijaan.

Jeremia varmasti nikotteli Jumalan sanojen edessä. Samoin nikottelen minäkin. Ehkä sinäkin? Katsellessani omia vääjäämättömiä tuhoon vieviä vaikeuksiani en osaa ottaa huomioon, että Jumala on todella irti tämän maailman mahdollisuusprosenteista.

Onko sinulle Jumala todella kaikki mahdollista? Jos se pitää paikkansa sen toisen yhtä hurjalta tuntuvan lupauksesi kanssa, että Sinä rakastat minua juuri tänään, silloinhan minulla ei ole mitään hätää. Ei suurimpienkaan vihollisten edessä?

Umpikujassa?

”Sinä, Jumala, olet minun auttajani, sinä avaat minulle tien ahdingosta” (Ps. 4: 2).

Daavid oli lopussa. Viimeisillä voimillaan hän konttasi vaikeuksien labyrintissä vielä yhden seinämän taakse ja huomasi edessä olevan umpikujan. Siitä ei enää omin voimin selvittäisi.

Umpikujasta ei olisi muuta ulospääsyä kuin Jumalan ihme. Seinään täytyisi luoda ovi, joka johtaisi avarampaan tilaan. Daavidille ei jäänyt muuta kuin rukous ja vapiseva usko.

Kuinka monta kertaa olen samassa tilanteessa? Seinät kiertyvät tielleni vaikka kuinka yritän niitä väistellä. Yhä uudestaan huomaan olevani umpikujassa, sekä sisäisen kokemukseni että ulkoisen elämäni kanssa.

Onneksi Jumala katsoo labyrinttejämme ylhäältä käsin. Hänellä on jo reitti valmiina.

Daavid tiesi jo kokemuksesta, että Jumala kyllä reitittäisi tien läpi umpikujankin. Ehkä hän osasi jo istua alas ja odottaa Jumalan aikaa silloinkin, kun sisäiset pedot karjuivat ja aika näytti valuttavan viimeisiä oljenkorsia tiimalasin tiukasta vyötäröstä?

Niin, olen tänään umpikujassa. Ehkä sinäkin olet? Inhimillisesti on tuskaista pysähtyä liian suurten seinämien eteen. Ehkä Jumalan näkökulmasta juuri tänään on hyvä hetki. Ehkä juuri tässä on hyvä paikka huokaista ja antaa Jumalan tehdä se, mitä vain Hän voi?