Jumala näkee ihmisen hätään

”Onko ketään Herran, meidän Jumalamme, vertaista? Hän istuu valtaistuimellaan korkeuksissa mutta näkee alas maan syvyyksiin.” (Ps. 113: 5)

Uskomatonta, että kaikkivaltias ja pyhä Jumala näkee alas ihmisten ongelmiin ja vaivaan. Jumala on olemukseltaan sellainen, että Hän välittää ja Häntä koskettaa inhimillinen hätä. Hän ei jää vain ylhäiseen korkeuteensa, vaan Hän ulottaa voimansa ja apunsa maan syvyyksiin asti.

Psalmi jatkuu lupauksella, että Jumala nostaa köyhän tomusta ja kurjan loasta. Miten uskomaton Jumala. Hänen hyvyytensä, laupeutensa ja armonsa ovat enemmän kuin sanamme osaavat kuvailla. Hän kohdistaa aina huomionsa alaspainettuihin, heikkoihin, kurjiin ja köyhiin. Heitä Hän ei katso syyttäen ja tuomiten, vaan tahtoo auttaa, nostaa ja tukea.

Kun elämä painaa meidät tomuun, meillä on Jumala, joka näkee tilanteemme ja tahtoo auttaa. Kun sisäinen köyhyytemme ja ongelmamme yrittävät nielaista meidät kuten upottava lieju, meillä on rakastava Herra Jeesus Kristus. Hän tarttuu meihin kiinni yhä uudestaan, nostaa ja auttaa.  Jeesus tuli taivaasta ihmisten hätään pelastamaan meitä. Hän ei ole tänäänkään muuttunut, vaan yhä pelastaa jokaisen Häntä avukseen huutavan. Jos meillä ei ole tänään hädässämme ja köyhyydessämme muuta kuin epätoivoinen avunpyyntö, se riittää. Jumala huolehtii lopusta.

jumalanakeeihmisenhataan_DSC03254

Käveletkö veden päällä?

”Me olemme tänään nähneet sellaista, mitä ei voisi uskoa todeksi.” (Luuk. 5: 26)

Ei varmasti olisi ollut helppoa olla Pietarin housuissa tänä kyseisenä yönä Gennesaretin järvellä. Myrsky oli hurja ja kokeneet veneilijät luulivat jo kuolevansa. Pimeydessä ei erottanut mitään – paitsi hohtavan hahmon, joka näytti aaveelta.

Jeesus oli Pietarille kuin pelastusrengas. Hän uskaltautui ottamaan askeleen veneestä veden varaan. Hämmästys oli varmasti valtaisa sekä Pietarilla että muilla opetuslapsilla; vedenpinta kannatti Pietarin painon.

Me olemme elämässä monta kertaa aivan samassa tilanteessa. Myrskyt heittelevät meitä rajusti ja olemme epätoivoisia elämämme suhteen. Ainoa ulospääsytie näyttää olevan astuminen veden varaan. Se on sokeaa sokeaa luottamusta Herraan Jeesukseen Kristukseen. Sitä kutsutaan myös uskoksi.

Kävelyllä veden päällä ainoa oleellinen asia on se, minne sydämen silmät ovat suuntautuneet. Jos katse pysyy Jeesuksen avoimissa käsivarsissa, uskaliaat ja inhimillisesti mahdottomiksi tuomitut tilanteet muuttuvat Jumalan kirkkauden porteiksi. Jos taas huomio suuntautuu järjettömiin olosuhteisiin, mieli katkeaa ja sisin on heti hukkumassa.

”Me olemme nähneet tänään jotain sellaista, mitä ei voisi uskoa todeksi.” Alkuperäiset sanat tulivat niiden ihmisten suusta, jotka näkivät ramman nousevan sairasvuoteeltaan. Samat sanat kuuluivat varmasti myrskyisänä yönä Genesaretilla. Ja aivan sama kiitollinen todistus kuuluu niiden ihmisten elämästä, jotka ovat joutuneet mahdollisuuksiaan suurempiin kriiseihin. He saavat nähdä Jumalan Pojan kirkkauden.

layne-lawson-101816-unsplash

Jumalan asettama tiesulku

”Jumala on pystyttänyt tielleni kivivallin, en pääse siitä yli.” (Job. 19: 8)

Oletko joutunut umpikujaan elämäsi kanssa? Oletko joutunut pysäyttämään elämäsi vauhdin ja jäämään tiensivuun vailla etenemissuuntaa? Tuntuuko siltä, että sinun ja toivorikkaan huomisen välillä olisi liian suuri kivivalli?

Ajattelen Jari-Matti Latvalaa Jyväskylän mm-ralleissa viimeisillä erikoiskokeilla. Vauhti on hurja, nuotitukset pelaavat ja auto tuntuu ohjautuvan kuin unelma. On kuin liitäisi elämän päällä. Sitten kuvittele, että yllättäen edessä seisoisi keltaliivinen mies kädet levällään – keskellä erikoiskoetta! Latvala joutuisi pysähtymään, sekunnit kuluisivat vastustajien eduksi ja turhaantuminen paisuisi. Latvala yrittäisi huutaa miestä väistymään, mutta ei. Hän kertoo olevansa kisäjärjestäjien edustaja, tehtävänään keskeyttää erikoiskoe.

Myös Jumalalla on joskus yllään keltaiset huomioliivit. Kesken elämämme soljuvan etenemisen ja onnistumisten kiidon hän seisoo edessämme ja pakottaa meidät pysähtymään. Et varmaankaan ole huomannut Hänen seisovan tielläsi, koska Hän yleensä naamioituu erilaisiin asuihin. Hän saattaa seistä tielläsi onnettomuuden otsikolla? Tai ehkä Hän on verhoutunut kipeän ihmissuhdekuvion taakse? Kenties kohtaamasi kivivalli liittyy omaisuuden menettämiseen tai läheisen kuolemaan? Voit olla kuitenkin varma, että kyseessä on aina sama keltaliivinen Jumala.

Jumala osaa turhauttaa. Tiesulut tuntuvat tulevan eteen aivan väärissä kohdissa tai väärille ihmisille. Emme ymmärrä, miksi me joudumme pysähtymään kuin toiset näyttävät aina vain kaahaavan vailla huolen häivää. Mutta kaiken takana on äärimmäisen rakastava ja huolehtiva Jumala. Sinut ja minut pysäytetään, koska meille tahdotaan antaa enemmän kuin haluaisimme ottaa vastaan.

Mitä tiesululla tulee tehdä? Sammuta moottori ja avaa ovi. Suostu hetkeksi pysähtymään. Kannattaa myös avata ikkuna ja keskustella huomioliivimiehen kanssa. Hänellä saattaa olla sinulle sanottavaa.

Tämänpäivän pysähtymiset luovat huomisen riemullisen vauhdin. Huomioliivimies tahtoo istua kyytiimme ja nuotittaa elämäämme entistä tarkemmin.

man-people-color-helmet-job-construction-worker-690436-pxhere.com

 

 

Taluta minua!

”Ole tukenani lupauksesi mukaan, niin saan elää. Älä vie toivoani. Taluta minua, pelasta minut niin pidän määräyksesi aina mielessäni.” (Ps. 119: 116)

Liian kovissa paineissa ja olosuhteissa mieli murtuu. Talorakenteissa puhutaan kosteuspisteestä, mutta ihmisten kohdalla voisi kai puhua murtumispisteestä? Mieli voi murtua toistuvista tragedioista tai yhdestä liian suuresta kriisistä.

Raamatun ihmiset näyttävät joutuneen lähes poikkeuksetta särkymään. Ajattelen Pietaria Jeesuksen viimeisenä yönä; hän taisi murtua pahemmin kuin ymmärrämmekään. Paavali joutui särkymään toistuvasti niin, että häntä lopulta voitaneen kutsua heikkouden ja lohdutuksen apostoliksi. Aabraham, Jaakob, Joosef – he kaikki kävivät ankaria kuolemankouluja.

Mielen murtuessa on neuvoton olo. Ei tiedä, miten jatkaisi hetkeä, jossa elää, saati tulevia päiviä. Silloin voi kokea joutuneensa pimeyteen, jossa ei osaa ottaa yhtään askelta. Jokainen askel tuntuu satuttavan. Siellä taisi psalmintekijä olla, kun hän pyysi Jumalaa taluttamaan häntä.

”Taluta minua.” Miten ihanan puhuttelevat sanat. Tässä olen, Herra, rikottu, neuvoton, kyvytön jatkamaan elämääni. Ota kädestäni kiinni. Vedä niin vahvasti, että seuraan sinua vaikka pelkäisin ja epäröisin. Taluta määrätietoisesti ja hellästi. Jos viet kohti pimeää, pidä yhä tiukemmin kiinni ja kuiskaa matkalla jotain lohduttavaa. Älä jätä minua vaikka en osaisi tai jaksaisi sinua päättäväisesti seurata. Älä vie toivoani vaan lahjoita sitä jokaiseen hetkeeni.

Itkupotkuraivarit

Tämän kesän piti olla erilainen. Ostimme Iiriksen kanssa vanhan pienen, 2000-luvulla remontoidun talon ja suunnittelimme tekevämme siihen pienen pintaremontin.

Tämän kesän toivoin olevan rauhoittumisen ja hengähtämisen aikaa. Voimat ovat olleet vähissä ja kipeät elämänvaiheet ovat seuranneet toisiaan viimeisten vuosien aikana.

Jouduimme talomme suhteen mahdottomiin haasteisiin. Ongelmia on paljastunut yhä laajemmin ja olemme yrittäneet osaamisemme ja jaksamisemme ylärajoilla tehdä pakollisia korjaustöitä. Mitä enemmän olemme saaneet valmiiksi, sitä enemmän on löytynyt uusia ongelmia.

Olen itkenyt, huutanut ja äksyillyt Jumalalle ja läheisilleni. Olen ollut neuvoton ja katkeamassa. Epäusko, epätoivo ja katkeruus ovat vierailleet tunteissani vuorojälkeen ja monesti kaikki yhdessä. Päällimmäisenä on ollut kysymys: Miten hyvä Jumala Sinä sallit meidän joutua tällaiseen umpikujaan?

Kuukausi sitten, juuri ennen tämän prosessin alkamista koin eräänä aamuna erityistä taivaan läheisyyttä. Tunsin, että minua kutsuttiin ”pienentymisen kouluun” jotta Jeesus voisi merkitä minulle enemmän. Tiesin jo kokemuksesta, että Jumalalla olisi jotain prosesseja varallani ja että ne tulisivat jollain tavalla tekemään kipeää. Mutta Jeesuksen syvempi tunteminen viehätti ja niinpä myönnyin. En olisi silloin uskonut miten seuraavat viikot tulisivat menemään. Juuri samana päivänä alkoi talon ongelmat paljastumaan ja sielun repivä epätoivo astui kuvaan.

Missä Jumala siis olet elämämme pimeyksien aikana? Katsotko meitä etäältä voimattomana ja haluttomana auttamaan?  Tarkkailetko elämäämme kuin tositv-ohjelmaa, huvittuneena sen eri käänteistä? Et, sinä olet lähellä. Pimeys on joskus verhonasi mutta Sinä olet kaiken takana ja keskellä. Sinä olet oikealla ja vasemmalla puolellamme. Sinä olet allamme kun putoamme.

Lapset saavat joskus itkupotkuraivareita joutuessaan kokemaan jaksamistaan suurempia hetkellisiä pettymyksiä. Olen aikuisenakin edelleen samanlainen. Miten vähäistä onkaan luottamukseni Taivaalliseen Isääni. Jos näkisin asiat hetken aikaa uskon silmin, huomaisin kaiken olevan juuri paikallaan. Ymmärtäisin olevani Jumalan elämänmittaisessa oppikoulussa juuri oikealla luokalla. Tänään opettelen pienentymään, jotta Jeesus mahtuisi elämääni hieman paremmin. Huomenna taitaa olla sama oppiaine. Onkohan samasta koulusta kyse myös sinun elämäsi kohdalla?

37728324_1749286295184463_1974896404459421696_n