Unettomat yöt

”Jeesus sanoi hänelle: `Ellette näe tunnustekoja ja ihmeitä, te ette usko´” (Joh. 4:48).

Kapernaumilainen virkamies oli hädästä suunniltaan. Hän oli tehnyt 40 kilometrin matkan Jeesuksen luokse poikansa henkiinjäämisen tähden. Hartain pyyntö oli, että Jeesus suostuisi tekemään päivämatkan virkamiehen kotiin ja parantamaan pojan.

Jeesus ei moittinut miehen hätää ja pyyntöä. Mutta Jeesus tahtoi miehen uskovan, että ihme voisi tapahtua ilman näkyvää todistetta: Jeesuksen mukaan lähtemistä.

Tässä kohtaa kertomus puhuttelee myös lukijaa. Eikö minullakin ole jatkuva tarve saada näkyviä todisteita Jumalan läsnäolosta ja avusta? Miten vaikeaa onkaan luottaa vain Jumalan sanoihin!

Mies lopulta alistui ja uskoi Jeesuksen sanat: ”Mene! Sinun poikasi elää.” Miten isän sydän onkaan mahtanut aaltoilla lupauksen ja todellisuuden välillä? Isällä oli uneton yö Kaanassa ennenkuin hän aamulla lähti talsimaan kotia kohti. Matkalla kotiväki tavoitti isän ja toi ilosanoman.

Jeesuksen sanoilla on tänäänkin sama voima. Siksi meidän on hyvää ja tarpeellista lukea Raamatun lupauksia. Niiden varassa voimme turvallisesti viettää omat unettomat yömme.

Milloin vapautat minut?

Jeesuksen ristin luona seisoivat hänen äitinsä ja tämän sisar sekä Maria, Kloopaksen vaino, ja Magdalan Maria” (Joh. 19:25).

Mitä tunsikaan Maria katsoessaan poikansa loputonta pieksemistä? Ehkä hänen päällimmäinen sydämen huuto oli: ”Milloin Jeesus vapautat itsesi järkyttävästä kärsimyksestä ja osoitat kuninkuutesi?”

Mutta Jeesuksen kärsimys jatkui. Maria itki ja odotti. Eikö kohta olisi jo liian myöhäistä?

Niin mekin odotamme monesti oman elämämme kärsimyksen keskellä. ”Milloin Jumala autat – eikö umpikuja ole Sinullekin jo mahdoton?”

Marian odotus päättyi lohduttomiin kyyneliin. Kaikki näytti päättyvän epätoivoon. Miekka painui hitaasti mutta vääjäämättömästi sieluun ja sydän murtui. Jumalan kirkkautta edelsi todellinen kuolema – niin Jeesukselle kuin Mariallekin.

Eikö niin ole meidänkin elämässä? Laita luottamuksesi Vapahtajaasi. Älä suostu katsomaan olosuhteita ja tekemään niistä ahdistavia päätelmiä.

Milloin vapautat minut? Inhimillinen aikalaskelma ei päde Jumalan maailmassa. Taivaallinen sekunttikello on tarkka ja ajantasalla.

Rauhallista olemista edelleen tarjolla!

”Rauhan minä jätän teille: minun rauhani – sen minä annan teille. En minä anna teille niin kuin maailma antaa. Älköön teidän sydämenne olko levoton älköönkä pelätkö” (Joh. 14:27).

Hätkähdin omaa ajatustani: Jumala ei ole muuttunut. Hän ei ota taka-askeleita eikä horju lupauksissaan, vaikka maailmassa tapahtuisi mitä. Hän on nähnyt lukemattomat tuhoaallot, sodat ja tragediat.

Edelleen Hän kutsuu meitä luokseen, jotta saisi lahjoittaa meille sitä, mitä maailman rytke ei voi meiltä varastaa.

Oletko tänään levoton? Lintuemo kutsuu sinua siipiensä suojaan. Hänen sydämensä sykkeessä saa sinun levoton sydämesi hiljentyä. Siivet taittuvat ylitsesi ja antavat sinulle suojan.

Sinä olet tärkeä!

”Minä olen viinipuu, te olette oksat” (Joh. 15:5).

Jeesuksen opetuksen mukaan me tarvitsemme Häntä Jumalan tahdon toteutumiseen elämässämme. Olemme riippuvaisia Hänen voimastaan, rakkaudestaan ja armostaan.

Mutta oletko koskaan ajatellut, että Jeesuksen Viinipuu-vertauksessa on ulottuvuus, että Jeesus on riippuvainen jokaisesta kristitystä? Miten viinipuu saisi aikaan hedelmiä, jos sillä ei olisi oksia?

Jeesus tahtoo vakuuttaa meille, että olemme Hänelle yhtä tärkeitä kuin Hän on meille. Hän ottaa omakseen tyhjyytemme, heikkoutemme ja saamattomuutemme ja lahjoittaa oman täyteytensä.

Mehevä runko ylhäällä taivaassa – kuiva oksa täällä maan päällä. Siltä sen monesti tuntuu. Mutta ajattele, että taivaallinen viinipuu tahtoo juuri tänään täyttää sinut kaikella ravinnollaan. Sinä olet se oksa, jonka kautta Hän tahtoo koskettaa kärsivää maailmaa.

Olet tärkeä. Olet Jeesuksen oma ja Hän tahtoo elää sinussa ja kauttasi myös toisille. Hän luo sinussa hedelmää, joka kirkastaa Isää.

Älä pelkää!

”Samana päivänä, viikon ensimmäisenä, opetuslapset olivat illalla koolla lukittujen ovien takana juutalaisten pelosta. Silloin Jeesus tuli, astui heidän keskelleen ja sanoi: `Rauha teille!´” (Joh. 20:19).

Eikö ole erikoista, että jotain kristinuskon ihan alussa oli samoin kuin juuri tänään? Ensimmäisinä päivinä Jeesuksen uskollisimmat seuraajat vapisivat sulkeutuneina neljän seinän sisään. He eivät uskaltaneet astua ulko-oven kynnykseltä ulos, koska tulevaisuus kuiskaili heille vain uhkantäyteisiä näkyjä.

Tänään monet ovat ihan samoin vangittuina koteihinsa. Normaali elämänrytmi on pysähtynyt ja astuminen toisten seuraan pelottaa; huoli tulevasta on täyttänyt ajatukset.

Jeesuksella oli ihmeellinen lääke kaksituhatta vuotta sitten vallinneeseen lamaannukseen. Kun opetuslapset olivat käpertyneet epätoivoonsa ja uskoneet inhimilliset uhka-arviot, Jeesus muistutti heitä toisen maailman todellisuudesta. Vaikka ovet pysyivät kiinni, Vapahtaja astui lukkojen lävitse keskelle pelon ilmapiiriä.

”Rauha teille”. Ihmeellinen tervehdys itseensä käpertyneille ja toivottomille opetuslapsille. Jeesus antoi vastauksena itsensä, Hän osoitti omia haavojaan ja levottomat seuraajat iloitsivat.

Jotain ihan alussa oli samaa kuin nyt, ehkä aikojen lopussa. Tulevaisuus näytti tukitulta ja usko oli seitinohutta. Ongelman lisäksi myös Jumalan vastaus murehtivalle ihmiskunnalle on sama: Katso Vapahtajaa.

Älä siis pelkää. Vapahtajan haavoissa on turvapaikka sinullekin.

Tule Herra Jeesus. Murtaudu minun pelokkaaseen sydämeeni. Tuo sisään sinun rauhasi. Aamen.