Susien armoilla?

”Mutta palkkalainen… kun hän näkee suden tulevan, niin hän jättää lampaat ja pakenee, ja susi ryöstää ja hajottaa ne” (Joh. 10: 12).

Liiankin tuttu näytelmä: terävästi häntäänsä heiluttelevat, hampaitaan kiihkon valtaamana kalistelevat sudet tulevat, nuo kiiltäväsilmäiset julmat pedot, joille olen vain aamun kevyt croisantti.

Paimenet lähtevät karkuun ihan jokainen kerta. Huomaan jääneeni ruohomättäälle pääjoukosta ja ylimielisesti kuonoaan nostavat ryöstäjät kiristävät saartorengastaan. Ne raatelevat minut verille, iskevät hampaansa kiinni ja vaikka kuinka inisen kivusta, kukaan ei tule ja auta.

Kunnes eräs uusi paimen tuli eräänä päivänä paimentamaan meitä. Hän avasi portin ja kutsui minuakin nimeltä äänellä, joka sai sieluni värisemään turvaa. Mistä hän tiesi nimeni?

Taas sudet tulivat. Olin jälleen yksin ja tunsin nuolimaisten kulmahampaiden kiduttavan ristivedon jo ennen kuin joukon johtaja antoi merkin hyökätä ja tuhota minut.

Mutta uusi paimen juoksi jostain luokseni. Hän astui minun ja petojen väliin. Sudet piirittivät hänet ja yksi uskaltautui sivusta näykkäämään kiinni hänen pohkeeseensa. Tämä paimen ei säikähtänyt. Hän ei perääntynyt. Eikä karannut.

Sudet saivat tällä kertaa kohdata vahvempansa. Paimen tuli luokseni, silitti pelosta värisevää turkkiani ja otti pääni lämpimien käsiensä väliin. Hän katsoi minua niin kuin minä olisin enemmän kuin yksi siitä joukosta, jota hän palkkiota vastaan vartioi.

Olimme tottuneet, että paimenet vaihtuivat tiheään. Kukaan ei ollut kiinnostunut meistä kuin ponnahduslautana parempiin hommiin. Mutta tämä uusi paimen tuli luoksemme ja kysyi: ”Haluaisitteko tulla minun laumaani, minun huolenpitooni?”

Raatelevat sudet ilmestyvät edelleen osoittamaan kuihtunutta mahtiaan. Aina välillä jään katsomaan niitä, ja vanha pelko lamaannuttaa minut. Mutta kun vain katson Paimeneeni, tiedän olevani turvassa.

Hän on osoittanut sellaista rakkautta ja sitoutumista meihin ja ihan minuunkin, että luulen hänen olevan valmis vaikka kuolemaan puolestani.

Hiljalleen entiset pelot huuhtoutuvat mieleni sopukoista, ikävät ja kivuliaan muistot haalistuvat ja sisälläni alkaa soida ihan uudenlainen, kaunis, lämmin ja toivekas laulu.

Sisälläni uutta synnyttävä musiikki onkin juuri se sama, jota Paimeneni soittelee löytämällään rikkinäisellä ja korjaamallaan ruokopillillä meitä viihdyttääkseen.

Ja voi kun Hän soittaa ja katsoo minua – minä taidan olla maailman onnekkain lammas!

Keskellä hyvyyden katsetta

”’Jokainen, joka on Isältä kuullut ja oppinut, tulee minun tyköni” (Joh. 6: 45).

Jeesus kertasi Vanhan Testamentin opetusta tulevasta Uudesta liitosta, liitosta, joka alkoi syntymäihmeellä pienessä Betlehemiläisessä seimessä.

Jeesuksen aikaiset Kirjoitukset ennustivat, että tulisi aika, jolloin Jumalan omat kuulevat Hänen äänensä ja tulevat suoraan Hänen opettamikseen.

Nämä ennustukset eivät varmasti olleet Kirjoituksiin perehtyneiden mielessä, kun he näkivät Jeesuksen nuhruisen ja monin tavoin puutteellisen seuraajajoukon. Mutta Jeesus tarkensi: juuri Hänen luokseen tulleet heikot, ongelmaiset ja kuvitteellisella hengellisellä asteikolla mitättömät olivat Isän opettamia ja ohjaamia.

Jos olisin ollut yksi syntisenä pidetty yksinhuoltajaäiti Jeesusta piirittävässä väkilaumassa, olisin tuskin mieltänyt itseni Jumalan opettamaksi?

Kun olen tänään yksi sivuun heitetty ja ongelmainen ihminen, jolla on jäljellä enää hentoinen usko Vapahtajan hyvyyteen, voisinko uskoa olevani juuri Isän opettamana ja opastama?

Isä tuntuu ohjaavan omiaan salattuja tapoja käyttäen, ohjaten tavalla, jotka aukeavat vain uskon aistein.

Jeesuksen esimerkkiä soveltaen: Isän tarkin huolenpito on juuri siellä, missä sitä ei huomata laisinkaan. Ehkä siihen luottaen sinäkin saisit tänään uskoa, että olet keskellä Isän hyvyyden katsetta?

Rakkauden kohiseva virta

”Pysykää minussa niin minä pysyn teissä” (Joh. 15: 4).

Kolme vuotta opetuslapset olivat olleet Jeesuksen kuohuten virtaavan rakkauden alaisina. He olivat rakkauden marinoitumiskoulussa ja vasta viimeisenä opetusaiheena ennen Jeesuksen taivaaseennousemista oli käsky rakastaa toisia.

Jeesus sanoi, ettei Hän ollut antanut käskyään aikaisemmin (16: 4). Opetuslasten täytyi ensin olla virtaavan rakkauden kohteita, sen täyttämiä ennen kuin he edes voisivat ymmärtää, mistä rakkaudesta Jeesus puhui. Sielut täytettiin Jumalan Pojan taivaallisella ja iankaikkisella rakkaudella, jotta ne voisivat jakaa saamaansa eteenpäin.

Jeesus kehotti opetuslapsia ja samalla meitä pysymään Hänessä tarkentaen, että se tarkoitti pysymistä Hänen rakkaudessaan (15: 9). Sitä kautta ja vain sitä kautta voimme ottaa vastaan käskyn rakastaa edelleen kanssaihmisiämme. Tyhjänä ei ole mitään annettavaa.

Mieleeni tulee Jeesuksen sanoista ihanasti virtaava, soljuvasti kohiseva, aika ajoin vaahtopäihin ilosta pirskahteleva pieni joki, jonka jokaisen senttimetrin kutsumuksena on vain välittää ylempää tulevaa vettä edelleen alemmas. Minä ja sinä olemme kuin yksi metrin matka tuossa joessa: otamme vastaan ja annamme eteenpäin.

Padot voivat syntyä joko meidän eteemme tai peräämme. Saatana haluaa pimittää ilon evankeliumin, jotta jäisimme kuivaksi joenpenkereeksi: ”Sinä olet liian huono, olet marginaalissa, olet langennut liian monta kertaa ja liian pahasti.” Padot ovat mielen ja sielun esteitä, rakennettu alaspainavista sanoista.

”Pysykää Minun rakkaudessani! Mitä ikinä tapahtuu tai jo tapahtui, pysykää ja palatkaa! Antakaa Minun elämäni ja rakkauteni täyttää tyhjät uomanne ja päästäkää se jatkamaan vapaana matkaansa! Minun rakkauteni on syntiä, syyllisyyttä ja häpeää suurempi.”

Ehkä padot murtuvat kohdallasi juuri nyt? Sinut on kutsuttu olemaan rakastettu, tulemaan rakastettuna ainutlaatuiseksi sinuksi, josta heijastuu Luojansa kaunis omistusmerkintä.

Rakkaus tulvii yli vastusten

Ajattele seisovasi oven edessä, jonka lävitse tulvii vastustamattomasti ylimaallinen valo. Jotenkin vain tiedät, että sen takana on itse Herra Jeesus Kristus. Ehkä mieleesi tulee monenlaisia ja keskenään ristiriitaisiakin ajatuksia? Miten suhtaudut erityiseen tilanteeseen? Avaatko oven ja astut kynnyksen ylitse?

Minä en ole omalla kohdallani ollut aina ihan varma. Vapahtajani olisi vain pienen esteen takana, ja voisin juosta Hänen syliinsä. Mutta kelpaisinko minä? Miten Jeesus suhtautuisi minuun?

Sykarin kaivolla oli eräänä päivänä 2000 vuotta sitten nainen, joka oli jäänyt yhteisön ulkopuolelle. Hän oli vältellyt ihmisiä vuosien ajan eikä varmasti olisi kyennyt astumaan kaiken läpäisevään valoon. Hän oli häpeänsä vanki.

Johannes kertoo evankeliumissaan, että Jeesuksen piti tuona päivänä kulkea Sykarin paikkakunnan kautta. Ei hänen olisi välttämättä tarvinnut – normaali reitti vei Samarian vierestä pitkin Jordanin sivustaa. Mutta Jeesus tahtoi vapauttaa häpeänsä alle jääneen ihmisen. Nainen ei olisi kyennyt avaamaan ovea, mutta silti hän ei jäänyt armon ulkopuolelle. Rakkaus tulvi yli vastusten.

Johanneksen evankeliumin neljäs luku on omistettu yhdelle syrjään jääneelle ja menneisyyden vangitsemalle ihmiselle. Tämä kertoo siitä, kuinka monta askelta Jeesus on ollut ja on edelleen valmis ottamaan saadakseen lahjoittaa meille Elämän. Elävää vettä on tarjolla ilmaiseksi.

Kun Jumalan koulu tekee kipeää

”Hänen on tultava suuremmaksi, minun pienemmäksi” (Joh. 3:30).

Johannes Kastajan läheisimmät seuraajat tarkkailivat mestarinsa suosion pörssiarvoa. Jeesuksen aloitettua julkinen toimintansa oli ihmisvirta Johanneksen luokse vähentynyt päivä päivältä. Se kohina, joka vielä hetki sitten oli ollut tulisieluisen parannussaarnaajan ympärillä, oli siirtynyt Jeesuksen osaksi.

Johannes Kastaja tiesi tehtävänsä ja sanoi iloitsevansa täysin rinnoin muuttuneesta tilanteesta. Hänen oli aika siirtyä näyttämöverhojen taakse ja iloita Jumalan suunnitelmista.

Mutta kaikesta huolimatta pienentymisprosessi ei ollutkaan Johannekselle niin helppoa. Vaikka hänen koko tehtävänsä ydin oli kertoa ihmisille, että Jeesus oli todella Jumalan Poika, luvattu ennustusten täyttymys ja vaikka hän tiesi joutuvansa olosuhteisiin, jotka kutistaisivat häntä aina alemmaksi, todellisuus löi silti vasten kasvoja ja luottamus alkoi horjahdella.

Varma usko vaihtui kysymykseen: ”Oletko sinä Jeesus todella se, jota minä uskoin sinun olevan?”

Jumalan sallimat ”pienentymiskoulut” ovat aina kipeitä. Jos Johannes Kastaja kyseenalaisti kutsumuksensa ja sen keihäänkärjen vankeudessaan, ei ole ihme, että me häilymme uskon ja epäuskon rajapinnoilla.

Johannes ei saanut moitteita. Jeesus tahtoi vahvistaa lähettiläänsä luottamusta, jotta hän kestäisi oppitunnit aina lopulliseen kesälomaan saakka.

Vahvista Jeesus meitäkin tänään! Anna meille tänään jokapäiväinen luottamus ja elämänvoima, jolla kohtaamme eteemme tulevat haasteet. Aamen.