Äänet ja Ääni

”Lampaat seuraava häntä, sillä ne tuntevat hänen äänensä” (Joh. 10:4).

Jeesus vakuutti, että kristityt tuntisivat Hänen äänensä. Tässä ei nyt puhuta vain dogmien sisäistämisestä, oppilauselmien totena pitämisestä, vaan suhteesta Jeesuksen ja Hänen omansa välillä.

Jeesuksen rakastama ihminen tuntee Vapahtajansa äänen kiihkeyden ja lempeyden. Hän on kuullut Paimenen riipaisevan huudon, kun vaara uhkaa ja on aika palata turvallisemmille vesille, Paimenen lähelle. Hän on tuntenut, kuinka Paimen sitoo joskus painon jalkoihin, jotta hän ei tottumattomuuttaan juoksisi päätä pahkaa harhaan. Hän on kuullut silloinkin Paimenen rakkautta sykkivän sydämen.

Kuinka erilaisia ovatkaan tämän maailman muut äänet. Niissä äänissä on arvioimista, vaatimusta, vertailua ja hyväksikäyttämistä. Ne äänet synnyttävät levottomuutta, kiirettä, ahdistusta ja riittämättömyyttä. Muut äänet ehdollistavat: kelpaat, jos osaat toimia oikein ja halutulla tavalla.

Vaikka Saatana tahtoo matkia Jeesusta ja harhauttaa meitä, Hänen äänensä on niin toisenlainen. Se saa meidän katsomaan itseämme ja murehtimaan kurjaa tilaamme. Saatanan ääni vie toivottomuuteen ja itsesääliin. Sanat voivat olla oikeat, mutta ääni on erilainen; siinä ei ole Hyvän Paimenen hellää sointia.

Jeesuksen ääni opitaan tuntemaan ajan kanssa Hänen seurassaan. Ihminen, joka on uskaltaa langenneenakin pysyä Jeesuksen valokeilassa, tulee kokemaan Hänen myötätuntonsa syvyyden. Hänen ankaruutensakin ilmentää loputonta sitoutumista ja rakkautta.

Jeesuksen ääni synnyttää levollisuutta ja turvallisuutta. Jos kuulet toisenlaisia ääniä – vaikka paimenen asuun pukeutuneilta, älä suostu kuulemaan heitä. Tai jos kuulet, älä suostu lamaantumaan heidän sanoistaan.

Jeesus ei koskaan paina ketään alas. Hänen äänensä ei ole mitätöivä eikä se vie pimeyteen. Hyvän Paimenen ääni kantautuu luoksemme, jotta osaisimme suunnistaa lempeää kutsua kohti.

Hänen äänensä saa pelosta värisevät sielumme tuntemaan lämpöistä turvallisuutta.

Ontuva laupeus

”Tämä on minun käskyni: rakastakaa toisianne, niin kuin minä olen rakastanut teitä” (Joh. 15:12).

Raamattu kehottaa meitä hyvin käytännönläheiseen elämään. Jumala tahtoo meidän itseemme tuijottamisen sijaan näkevän kärsivän lähimmäisemme. Kehotus rakastamiseen ei saa jäädä vain korulauseisiin; sen tulee ulottua todellisella tavalla todelliselle lähimmäiselle.

Se, joka tahtoo vilpittömästi rakastaa toisia, huomaa itsessään outoja ja kuitenkin omasta sisimmästä kumpuavia vastuksia. Rakkauteemme kutoutuu aina omaan napaan katsominen. Itsekkyytemme.

Toisille osoittamamme rakkaus ontuu. Se saa sisimmästämme lähteviä harmaita sävyjä sekaansa.

Mutta ontuva laupeus voi olla kaunista. Se voi olla sellaista laupeutta, joka tavoittaa toisen ontuvan. Siinä voi olla sellaista tarttumapintaa, jota on helppo lähestyä ja jonka lämpöä uskaltaa ottaa vastaan.

Kärsimys puhdistaa

”… jokaisen hedelmää tuottavan oksan hän puhdistaa liioista versoista, jotta se tuottaisi hedelmää entistä enemmän” (Joh. 15:2)

Viinitarhuri joutuu käyttämään kovia keinoja saadakseen viinipuun oksat hedelmällisiksi. Hän joutuu karsimaan oksia eli leikkaamaan niistä jotain irti, jotta ne voisivat kasvaa paremmin.

Tätä Jumala tekee meille Hänen omilleen. Hän puhdistaa meitä monissa kärsimyksen kouluissa, jotta elämämme tuottaisi Hänelle kunniaa. Jumalan puhdistava työ tuntuu meistä monesti hyvin kipeältä. Koemme, että kärsimyksemme keskellä Jumala on vaiti ja kaukana, vaikka Hän on todellisuudessa läsnä ja lähellä.

Jumalan työllä on yksi tarkoitus: saada meidät ymmärtämään tarvitsevuutemme. Hän ravistelee elämäämme, jotta tajuaisimme oman heikkoutemme ja avun tarpeemme. Silloin odotamme Jeesuksen olevan meille kaikkea sitä, mitä viinipuun runko on oksalle.

Oksat tahtoisivat nousta kohti taivasta, kevyinä ja vapaina. Kuitenkin Viinitahturi tahtoo saada ne kääntymään rungon sivuille, niin että hedelmät voisivat yltää mahdollisimman kauaksi. Ja mahdollisimman monille. Oksat tarvitsevat siis alas taivutusta ja monenlaisia painoja, jotta niiden hedelmät suuntautuisivat tarvitseville.

Älä vertaa toisten kärsimyksiä omiisi, sillä Jumalalla on omat tiensä jokaiselle meistä. Uskalla taipua ja antautua Hänen kätensä alle ahdistuksenkin keskellä. Tulet huomaamaan kuinka sinut viedään kärsimyksen kautta suurempaan iloon ja lepoon!

Skandaalimainen lankeaminen

”Silloin kirjanoppineet ja fariseukset toivat hänen luokseen aviorikoksesta tavatun naisen. He asettivat hänet väkijoukon keskelle.” (Joh. 8: 3)

Jeesus joutui kovaan testiin. Hänen eteensä heitettiin suuren väkijoukon paikalla ollessa aviorikoksesta syytetty nainen. Jumalan lain mukaan tällainen nainen ja myös mies tuli tappaa.

Jeesus vastasi erikoisella tavalla: Hän ei vastannut mitään vaan kirjoitti sormellaan hiekkaan. Tärkeää ei ole se, mitä Jeesus kirjoitti vaan se, miksi Hän kirjoitti. Sapattina ei nimittäin saanut kirjoittaa, koska se luettiin työn tekemiseksi. Poikkeuksena oli kirjoittaa hiekkaan tai pölyyn, josta kirjoitus häviäisi tuulen mukana pois – sitä ei laskettu työksi ja se oli siis sallittua.

Jeesus vastasi syyttäjille: ”Minä kyllä tunnen lain ja sen sovellukset pienintäkin yksityiskohtaa myöten.”

Sitten Jeesus suuntasi sanat syyttäjille: synnittömät saisivat aloittaa kivien heittämisen. Jeesus onnistui kääntämään suuren yleisön huomion syytetystä naisesta hyvämaineisiin kirjanoppineisiin. Mitä nämä tekisivät? Jos he heittäisivät kiven, he väittäisivät olevansa synnittömiä ja syyllistyisivät tekopyhyyteen.

Kun me tahtoisimme syyttää toisia heidän puutteistaan ja epäonnistumisistaan, Jumalan katse kääntyy meihin: ”Oletko sinä synnitön?”

Kun siis meidän eteemme tuodaan skandaalinomaisia lankeamisia ja toisten syntejä, meidän on syytä tarkastella ensin omaa sisimpäämme. Sillä yhtä syntisiä me olemme kaikki. Kiviä ei ole varaa heitellä. Yksi taistelee seksuaalisilla alueilla, toinen rahanhimon kanssa, kolmas ei pääse juoruilustaan irti.

Kivien sijaan voisimme ottaa kannettavaksemme sidetarpeita. Ylilääkärimme kulkee ihmisten parissa hoitaakseen heitä ja saadakseen heidät hengellisesti terveiksi. Meitä kutsutaan Hänen työhönsä mukaan.

Rakkauden haudalla

”Jeesuksen ristin luona seisoi hänen äitinsä ja tämän sisar sekä Maria, Kloopaksen vaimo, ja Magdalan Maria” (Joh. 19:25).

Siinä he seisoivat ja katselivat ristiinnaulittua Jeesusta. Heidän maailmansa oli romahtamassa. Maailmaan tulleen todellisen valon säihke oli sammumassa. Rakkaus teki kuolemaa.

He olivat rakkauden haudalla. Hän, joka oli antanut elämälle merkityksen ja uuden suunnan, Hän, jonka rakkauden piirissä oli tuntua jonkun suuremman täyttymyksestä, oli kuolemassa. Avuttomina he katsoivat avutonta Jeesusta. Suru oli viiltävää ja toivottomuus valtasi mielialat.

Rakkauden haudalta oli reilun puolentoista vuorokauden matka ylösnousemuksen ihmeeseen. Jeesuksen seuraajat saivat todistaa jotain uskomatonta: heidän mestarinsa nousi todella fyysisesti kuolleista.

Mitä se tarkoitti Jeesuksen äidille Marialle? Mitä se tarkoitti opetuslapsille? Jeesus osoitti olevansa kuolemaa suurempi, Jumalan Poika – Jumala itse. Se tarkoitti sitä, että Jeesuksen sanat olivat olleet totta. Hän todella avasi omilleen läheisen ja turvallisen suhteen Isään. Hän olisi heidän veljenään kaikessa heidän kanssaan, jokaisena päivänä.

Rakkaus nousi haudastaan – sinua varten. Kaikki mitä Jumala teki, Hän teki sen sinua ajatellen.

Jeesus elää tänään sinun asiasi sydämellään. Hän on ottanut syntisi kokonaan pois ja jakaa joka päivä jumalallista armoa ja toivoa elämääsi.

Jos Rakkaus olisi pysynyt haudassa, olisimme toivottomia. Mutta Hän murtautui kuoleman kylmästä otteesta – syleilläkseen sinua ja antaakseen sinulle perinnön, jota ei kukaan voi ryöstää sinulta.