Mahdottomuudesta säteilevää iloa

”Olen puhunut tämän teille, jotta teillä olisi minun iloni sydämessänne ja teidän ilonne tulisi täydelliseksi” (Joh. 15:11).

Jeesus piti viimeisiä opetushetkiään nuhjuisille opetuslapsille ennen kuolemaansa. Edessä oli hirveä, ruumiin ja sielun särkevä kärsimysnäytelmä, malja, jonka edessä Jeesus vavahteli ja oli poissa sijoiltaan.

Ennen Via dolorosaa Jeesus mainitsi, kuin ohimennen, että Hän koki sisimmässään syvää iloa. Olosuhteet eivät säteilleet kirkkautta eikä tulevaisuus ollut punaista ruusutarhaa; ilon lähde oli siellä, mistä mekin sen tavoitamme.

”Olen puhunut tämän teille, jotta…” Uskon, että opetuslapset muistelivat näitä sanoja monesti. Sanoja, joiden voimasta ilo hiipi vaivihkaa sielun ikkunoista sisään ja keskellä pimeää sytytti kaikki loistelamput palamaan.

Miten voisin itse löytää Jeesuksen ilon? Miten voisin kokea sitä keskellä ahdistavia tulevaisuudennäkymiä? Miten ilo voisi voittaa masennuksen ja uupumuksesta seuraavan näköalattomuuden? Palaan Jeesuksen sanoihin, sanoihin, jotka ovat kirjoitettu ylös juuri siksi, että me saisimme itkeä ja haukkoa sisäämme vapauttavaa taivaallista ilmaa elämän tunkkaisuudessa.

Tänään en tavoita iloa olosuhteista enkä inhimillisistä laskelmista. Huolet eivät ole vähentyneet eikä vaikeudet poistuneet. Mutta silti Jeesus opettaa ärsyttävän rohkeasti ilosta. Sen täytyy olla olemassa siis minuakin varten, meitä jokaista kärsivää varten.

Tule, Jeesus ja palauta meidät sanojesi äärelle! Anna ilosi vyöryä näkymättömän maailman levollisuudesta sielumme levottomuuteen. Anna meidän juuri tänään ja tässä levätä sinun voimallisten ja elämää luovien sanojesi varassa, Sinun varassasi!

Rukouskoulussa, osa 8: salainen huone

”… me tulemme hänen luokseen ja jäämme asumaan hänen luokseen” (Joh. 14: 23).

Tänään melankolian ja yksinäisyyden puristaessa rintaa luin lainaamani sanat ja jotain salamankaltaista vilahti näkökenttääni. Kun kysyn, missä Jumala olet elämäni puristaessa minua aina pienempään ryttyyn, Hän vastaa: ”Olen lähempänä kuin pakkasessa huurtuva hengityksesi.”

Jumala on kuin makuuhuoneesta avautuva salainen huone täynnä iloa, valoa, merkityksellisyyttä ja täyteyttä. Kaikkea sitä, mitä minulta puuttuu ja mitä etsin sormet verillä kääntäen jokaisen vastaantulevan kiven.

Tämä salainen huone kutsuu minua – ja sinua – astumaan sisään. Ehkä elämän kiireessä ja huumassa ovi on patinoitunut piiloon ja vasta äkkipäsäykset saavat meidät tunnustelemaan täyttymyksen ovenripaa.

Jeesuksen sanoilla on valtava merkitys. Kaikki rakkaus, mielekkyys ja siunaus ovat ottaneet minut asunnokseen. Se ei saa jäädä vain sanoiksi muiden joukkoon vaan Jumala haluaa murtautua uskonnollisista kahleista keskelle elämäämme.

Kutsun sinua ja minua tänään sulkemaan silmämme ja astumaan salaiseen huoneeseen. Se on kalustettu juuri sinua varten; siunaus on valmiina virtaamaan solisevan puron lailla elämäsi kivun uurteissa synnyttäen elämää, jota niin kipeästi kaipaat.

Tukiopettajan tarpeessa

”Kuuskytyhdeksän jaettuna yhdeksällä? Nimittäjät eivät muutu! Rohkeasti vaa, ei haittaa, vaikka pää menis jumiin!” Viimeinen huuto taisi jäädä leijumaan aamupakkaseen, kun Eemil juoksi kiireessä koulun ovesta sisään. Tänään on edessä matematiikan koe ja ilta sekä aamu meni yllättävän haastavia laskutoimituksia harjoitellessa.

Sainkohan sanottua kaiken oleellisen? Muistinko painottaa tärkeimpiä asioita? Tulisiko tästä se onnistumisen kokemus, joka siivittäisi tärkeään ”Minähän osaan!” -liekkiin?

Jeesuskin kertoi aikoinaan viimeisiä vinkkejä orvoiksi itsensä tunteville opetuslapsille. Hän tiesi, että he jäisivät elämän oppitunneille ja kohtaisivat monet tiukat kokeet, joista kaikista ei mentäisi edes rimaa hipoen ylitse. Mitä tulisi painottaa? Miten Hän osaisi rohkaista pian täysin epäonnistuvaa Pietaria?

Hetken aikaa ajattelin itseäni Eemilin luokkahuoneeseen. Istuisin hänen vieressään ja kun koe alkaisi, katsoisimme toisiamme ja hymyilisimme. Hänellä olisi ohjeeni ja vielä enemmän: minut jokaisen viivan ja raksin liikkeessä.

””Mutta tulen taas luoksenne” (Joh. 14:28). Istun elämäni koulussa välillä lamaantuneena ja yhtenä huutavana kysymysmerkkinä. En muista Isän ohjeita, pää on turta. Mutta Jeesus, Sinä olet siinä, tässä lähelläni. Sinä muistutat kaikesta, ohjaat oikeaan, havahdutat ja katsot lempeästi.

Paras tukiopettajani! Kiitos.

Sinä olet Isän joululahja Pojalle!

”Kaikki ne, jotka Isä minulle antaa, tulevat minun luokseni, ja sitä, joka luokseni tulee, minä en aja pois.” (Joh. 6:37)

Joulu on lahjojen aikaa. Haluamme ilahduttaa läheisiämme ja pienillä, kauniisiin papereihin käärityillä paketeilla viestimme, että toinen on meille lahjan arvoinen.

Oletko koskaan tullut ajatelleeksi, että myös Isä tahtoi antaa lahjan Pojalleen? Hän kulki ostoskeskuksessa ja mietti, mikä olisi Pojan arvoinen lahja? Hän näki sinut ja totesi: ”Tuo on täydellinen!”

Sinä olet Isän valitsema. Sinä olit niin kalliisti hinnoiteltu, ettei Jumala voinut kaivaa taskunsa pohjalta joitain ylimääräisiä seteleitä, vaan Hän joutui erään, kylläkin toiseen tilanteeseen sopivan mutta myös tässä hyvin toimivan vertauksen mukaan myymään kaikki muut helmensä saadakseen tuon yhden, verrattoman kauniin ja tarkoitukseen soveltuvan. 

Sinä olet tarkoin ja huolella valittu kaupan kaikista tuotteista. Juuri sinulla Isä tahtoi ilahduttaa Poikaa ja yli ymmäryksen käyvällä tavalla koko Kolmiyhteyttä. Sinut kutsuttiin mukaa taivaallisen yhteyteen.

On luonnollista, että Jeesuksen omista sanoista nousee kysymyksiä, jotka upottavat meidän ajattelumme hämärän suohon. Saamme rauhassa antaa Jumalan salata sen, mihin emme yllä ja ottaa vastaan sen, minkä Hän on selvästi ilmoittanut: sinä olet Hänen, koska Hän valitsi juuri sinut. Se on todellinen ilon aihe!

Lopuksi: Lahjaan sisältyi vastaanottajalle tehtävä. Lahjasta piti pitää hyvää huolta. Sen Poika lupasi (6:39).

Olet arvokas. Jumalan valinnan ja rakkauden arvoinen. Pojan huolenpidon arvoinen. Sinusta pidetään kiinni. Et putoa.

Kelvoton herätyksen välikappale

”Monet sen kaupungin samarialaisista uskoivat Jeesukseen naisen puheen tähden, kun tämä todisti: `Hän kertoi kaiken, mitä olen tehnyt´” (Joh. 4: 39).

Sykarissa asui nainen, joka oli niin huonossa maineessa, ettei voinut näyttää naamaansa julkisilla paikoilla. Pilkkapuheet ja ivalliset katseet viilsivät hunnun läpi jo kaukaa.

Tällä naisella elämä oli mennyt ihan pieleen. Ehkä osin olosuhteiden pakosta, osin sisältä syntyneistä pakottavista tarpeista.

Kun Jeesus tahtoi välittää evankeliumin vapauttavaa sanomaa samarialaisille, Hän valitsi aseekseen juuri tämän naisen. Naisen, joka oli ihmissuhteissa epäonnistunut kerta toisensa jälkeen. Kuka meistä olisi valinnut samoin?

Jeesus suostui kulkemaan Sykariin päivän paahteisimpaan hetkeen kohdatakseen tämän häpeän vangitseman ihmisraunion. Jeesuksen avustuksella nainen sai avata vuosien häpeän patonsa ja yhden armon kokeneen ihmisen sielusta riitti elävää vettä koko kylälle!

”Hän kertoi kaiken, mitä olen tehnyt!” Todistusvoima oli valtava. Ihmiset hämmästelivät sitä muutosta, mitä nurkissä lymyilevälle naiselle oli tapahtunyt: tämä pystyi kertomaan elämänsä särkymisistä kiihkeän palavasti. Jeesuksen rakkaus oli tehnyt hetkessä muutoksen.

Vuosia myöhemmin Filippos toi Samariaan vielä suuremman herätyksen. Minä olen aika varma, että tämä Sykarin kaivon nainen oli sen liikehdinnän ensimmäinen kylväjä.