Miksi Herra seisot kaukana?

”Miksi, Herra, seisot kaukana, miksi kätkeydyt ahdistuksen aikana?” (Ps. 10:1)

Meillä monilla on siitä kipeitä kokemuksia: kun elämä kriisiytyy pahimmaksi umpisolmuksi, Herra Jeesus tuntuu olevan etäällä ja kätkeytyvän. Huudamme Häntä auttamaan, mutta apu tuntuu viipyvän päivästä ja viikosta toiseen?

Eikö Jeesus ole kiinnostunut meistä? Vai onko Hän liian heikko ottaakseen osaa ongelmiimme ja auttaakseen meitä? Olemmeko liian huonoja ja kurjia Hänen avulleen?

Psalmin kirjoittaja jatkaa toivorikkaammalla tavalla: ”Sinä olet sen nähnyt. Sinä havaitset tuskan ja vaivan, sinä otat ne käsiisi. Sinulle avuton uskoo asiansa, sinä olet orpojen auttaja.”

Jumala ottaa tuskamme ja kärsimyksemme käsiinsä. Hän näkee salatut sielun huudot ja katseilta piilossa olevat kyyneleet. Hän ottaa kipeän ihmisen asiat omakseen.

Kukaan ei voi olla liian huono Jeesuksen rakkaudelle, sillä Hänen sydämensä sykkii juuri köyhille, avuttomille ja orvoille. Niille, jotka ovat inhimillisen avun ulkopuolella.

Tunteissamme Jeesus tuntuu monesti olevan kaukana ja hiljaa. Mutta juuri Raamatun lupauksissa Hän astuu elämämme pimeyden keskelle ja vakuuttaa olevansa läsnä.

Kärsivä ja ajelehtiva ihminen löytää Sanasta lähelle tulevan ja rakastavan Jumalan ja se antaa kriiseissä ehkä sen ratkaisevan kiinnekohdan ja pohjan, jonka varassa jaksaa seistä yhden päivän kerrallaan.

Rakkauden haudalla

”Jeesuksen ristin luona seisoi hänen äitinsä ja tämän sisar sekä Maria, Kloopaksen vaimo, ja Magdalan Maria” (Joh. 19:25).

Siinä he seisoivat ja katselivat ristiinnaulittua Jeesusta. Heidän maailmansa oli romahtamassa. Maailmaan tulleen todellisen valon säihke oli sammumassa. Rakkaus teki kuolemaa.

He olivat rakkauden haudalla. Hän, joka oli antanut elämälle merkityksen ja uuden suunnan, Hän, jonka rakkauden piirissä oli tuntua jonkun suuremman täyttymyksestä, oli kuolemassa. Avuttomina he katsoivat avutonta Jeesusta. Suru oli viiltävää ja toivottomuus valtasi mielialat.

Rakkauden haudalta oli reilun puolentoista vuorokauden matka ylösnousemuksen ihmeeseen. Jeesuksen seuraajat saivat todistaa jotain uskomatonta: heidän mestarinsa nousi todella fyysisesti kuolleista.

Mitä se tarkoitti Jeesuksen äidille Marialle? Mitä se tarkoitti opetuslapsille? Jeesus osoitti olevansa kuolemaa suurempi, Jumalan Poika – Jumala itse. Se tarkoitti sitä, että Jeesuksen sanat olivat olleet totta. Hän todella avasi omilleen läheisen ja turvallisen suhteen Isään. Hän olisi heidän veljenään kaikessa heidän kanssaan, jokaisena päivänä.

Rakkaus nousi haudastaan – sinua varten. Kaikki mitä Jumala teki, Hän teki sen sinua ajatellen.

Jeesus elää tänään sinun asiasi sydämellään. Hän on ottanut syntisi kokonaan pois ja jakaa joka päivä jumalallista armoa ja toivoa elämääsi.

Jos Rakkaus olisi pysynyt haudassa, olisimme toivottomia. Mutta Hän murtautui kuoleman kylmästä otteesta – syleilläkseen sinua ja antaakseen sinulle perinnön, jota ei kukaan voi ryöstää sinulta.

Samaan levolliseen tahtiin

”Ottakaa minun ikeeni päällenne ja oppikaa minusta” (Matt. 11:28).

Jeesus käyttää kristillisen elämän vertauskuvana härkäpäriä, jotka vetivät yhdessä puista niskan päälle asetettavaa iestä. Härät kulkivat samaa tahtia, jolloin kuorma jakautui niille tasaisesti.

Usko on elämistä yhdessä Kristuksen kanssa. Hän ei ole vain antanut meille lahjareppua selkäämme ja passittanut meidät matkalle, vaan Hän haluaa kulkea tietämme yhdessä.

Jeesus kutsuu meitä kulkemaan Hänen kanssaan samaan tahtiin. Jos kiirehdimme ja haluamme mennä kovempaa, tunnemme ikeen painon raskaampana; joudumme kantamaan koko kuorman itse. Jos taas emme suostu kulkemaan yhdessä Hänen kanssaan, raahaudumme mukana ja ies painaa ikävästi.

Miten voisin kulkea Jeesuksen kanssa samaan tahtiin? Tässä ei ole mitään kaavoja tai tarkkoja ohjeita. Kyse on meidän jokaisen henkilökohtaisesta suhteeesta Vapahtajaamme. Suhteessa ei ole kaavoja vaan yhteyttä. Ja se yhteys vahvistuu päivä päivältä ja vuosi vuodelta.

Jeesus kutsuu meitä elämään kristillistä elämää riippuvaisina Hänestä. Sitä nimittäin voi elää myös itsestä käsin, omavalintaisen tahdin mukaan. Jeesuksen kanssa ies ei paina eikä kuorma ole raskaampi kuin jaksamme kantaa.

Onneksi Hän on päättäväinen. Hän jatkuvasti vetää meitä lähelleen ja sovittaa elämäämme sopivaa iestä harteillemme. Silloin Hän saa määrätä suunnan ja vauhdin ja me saamme sielullemme kaipaamamme rauhan.

Mistä voisin iloita?

”Samoin iloitkaa tekin, ja iloitkaa yhdessä minun kanssani!” (Fil. 2:18)

Paavali tiesi, ettei elämä ole aina helppoa. Hän joutui itse kokemaan vankeutta, pahoinpitelyitä, riistämistä, hylkäämistä. Niin, Jeesus sanoi hänelle aivan hänen kutsunsa alussa, että hän joutuisi paljon kärsimään evankeliumin takia (Apt. 9:16).

Tämä blogin teksteissä kirjoitetaan paljon kärsimyksestä. Tarkoitus ei kuitenkaan ole sanoa, että kärsimys olisi itsessään hyvä, jopa asia, jota pitää tavoitella tai jonka voi lukea itselleen meriitiksi. Ei, tekstiemme tarkoitus on nostaa kärsivien veljiemme ja sisariemme katse kristinuskon tähtäyspisteeseen: Herraan Jeesukseen Kristukseen.

Raamattu ei kehota meitä käpertymään itsesääliin tai laskemaan kärsimyksiämme ansioiksi, joiden tähden Jumala maksaa meille palkan. Ei, Raamattu kertoo, että kärsimykset kuuluvat monesti kristityn elämään mutta pääasia on aina Kristus itse. Ja kärsimys monesti johdattaa meidät Hänen luokseen. Tosin kärsimys voi myös varastaa luottamuksemme ja uskomme. Siksi tarvitsemme toisimme ja seurakuntaa, jossa pidetään Kristusta esillä.

Mistä me voisimme elämmämme raskaiden asioiden keskelle iloita? Suurin ilon lähde on siinä, että Jumalan Poika, Jeesus Kristus, on todella kuollut meidän syntiemme tähden. Me olemme siirtyneet Jumalan perheväkeen ja asemamme on vahva ja taattu.

Voimme iloita siitä, että kaikki ahdistuksemme ja kärsimyksemmekin lopulta joutuu taipumaan jollain paradoksaaliselle tavalla meidän parhaaksemme. Iloitsemme siitä, että meillä on Vapahtaja, joka kulkee kanssamme valossa ja pimeässä, ilossa ja kärsimyksessä.

Voimme iloita tulevasta perinnöstä. Kerran tämän ajan itkut päättyvät ja saamme elää Jeesuksen seurassa ikuisuuden. Näistä asioita saamme voimakkaan syyn iloita. Unohtamatta sitä, että meillä on tänään Jumala, jolle saamme kertoa kaiken tarpeemme. Hän on voimallinen antamaan meille kaikkea hyvää ja saamaan elämämme soimaan iloista laulua.

Lamput loistamaan!

”Sinä saat minun lamppuni loistamaan. Herra, minun Jumalani, valaisee pimeyteni” (Ps. 18:29.

Jeesus kehottaa meitä kristittyjä olemaan maailmalle valona. Monessa kohtaa meitä kutsutaan olemaan ”palavia” ja näyttämään kristillistä uskoa ja rakkauttamme ympärillä oleville ihmisille.

Monet ahdistuvat Jeesuksen sanoista ja kokevat, ettei heistä loista mitään hyvää. He näkevät vain oman pimeytensä ja surullisina toteavat, ettei Jumala voi loistaa heidän kauttaan.

Daavid antaa ihanan lupauksen masentuneille kristityille: Jeesus saa meidän lamppumme palamaan! Se ei olekaan meidän tehtävämme. Me olemme kuin kuori, jonka sisään Jeesus puhaltaa oman liekkinsä.

Miten Jeesus saa valonsa näkymään meissä? Hän itse sanoi, että joka on saanut paljon anteeksi, rakastaa paljon. Kun Hänen käsittämättömän suuri armonsa kohtaa meidän hyytävän pimeyden, meissä syttyy kiitollisuuden roihu.

Jeesus itse loistaa Häneen uskovissa ihmisissä. Hän saa meissä aikaan sen, mitä itse emme pysty tekemään. Saamme levätä Jeesuksen anteeksiantamuksessa. Kun armo saa kyllästää meitä, se peittää pimeytemme ja Kristus loistaa meissä kuin majakka myrskyn keskellä!