Jeesus on levottoman sydämen lääke

”Älköön sydämenne olko levoton. Uskokaa Jumalaan ja uskokaa minuun.” (Joh. 14:1)

Opetuslapset olivat peloissaan ja levottomia, olihan Jeesus juuri kertonut kuolevansa ja poistuvansa heidän luotaan. Nämä Jeesuksen seuraajat olivat omistaneet elämänsä Jeesukselle ja kohta Hän olisi poissa. Olisiko suurempaa aihetta kokea levottomuutta ja murhetta?

Jeesus kehotti lähimpiään säilyttämään levollisen mielen. Lääkkeenä siihen olisi usko; Usko katselee aina Jumalan mahdollisuuksiin ja ottaa vastaan Hänen hyvyyttään.

Jeesus kertoi menevänsä valmistamaan omilleen paikkaa taivaassa. Ei vain heille vaan meillekin (14: 3). Huomaa Jeesuksen sanat: ”Jotta saisitte olla siellä missä minä olen.” Jeesus rakasti opetuslapsiaan ja halusi olla heidän kanssaan. Taivaaseen noustuaan Hän aikoi varmistaa, että he tulisivat sinne perässä – koska Hän rakasti ja kaipasi heitä.

Tätä samaa rakkautta Jeesus tuntee myös meitä kohtaan. Hän odottaa meitä taivaassa; Hän kaipaa meitä ja haluaa, että me pääsemme Hänen luokseen. Sen vuoksi Hän rukoilee puolestamme joka hetki. Hän rukoilee, että jaksaisimme uskoa Häneen ja selviäisimme kaikista niistä ansoista, jotka yrittävät kampittaa meitä matkallamme. Hän, joka rukoilee puolestamme, on Jumala itse. Hänen rukouksillaan on katetta, ne kuullaan.

Tämä pelkästään ei lohduttanut opetuslapsia, olisihan Jeesus kohta oikeasti pois heidän keskeltään. Siksi Jeesus sanoi: ”En minä jätä teitä orvoiksi, vaan tulen luoksenne” (14:18). Jeesus tulisi ylösnoustuaan Pyhän Henkensä kautta asumaan jokaisessa omassaan. Niin Hän on meidänkin elämässämme mukana. Hän haluaa johdattaa meitä, olla kanssamme sekä vaikuttaa meissä hyviä ja tahtonsa mukaisia asioita.

Ennen kaikkea Jeesus haluaa meidän tietävän, ettemme ole yksin. Hän on kanssamme. Eikä Hän koskaan jätä meitä. Hän on kanssamme sinne saakka, kunnes usko muuttuu näkemiseksi. Silloin on itkut itketty ja alkaa sanoinkuvaamaton ja loputon ilo Jeesuksen seurassa taivaassa!

2018-04-28 15.15.09

Käveletkö veden päällä?

”Me olemme tänään nähneet sellaista, mitä ei voisi uskoa todeksi.” (Luuk. 5: 26)

Ei varmasti olisi ollut helppoa olla Pietarin housuissa tänä kyseisenä yönä Gennesaretin järvellä. Myrsky oli hurja ja kokeneet veneilijät luulivat jo kuolevansa. Pimeydessä ei erottanut mitään – paitsi hohtavan hahmon, joka näytti aaveelta.

Jeesus oli Pietarille kuin pelastusrengas. Hän uskaltautui ottamaan askeleen veneestä veden varaan. Hämmästys oli varmasti valtaisa sekä Pietarilla että muilla opetuslapsilla; vedenpinta kannatti Pietarin painon.

Me olemme elämässä monta kertaa aivan samassa tilanteessa. Myrskyt heittelevät meitä rajusti ja olemme epätoivoisia elämämme suhteen. Ainoa ulospääsytie näyttää olevan astuminen veden varaan. Se on sokeaa sokeaa luottamusta Herraan Jeesukseen Kristukseen. Sitä kutsutaan myös uskoksi.

Kävelyllä veden päällä ainoa oleellinen asia on se, minne sydämen silmät ovat suuntautuneet. Jos katse pysyy Jeesuksen avoimissa käsivarsissa, uskaliaat ja inhimillisesti mahdottomiksi tuomitut tilanteet muuttuvat Jumalan kirkkauden porteiksi. Jos taas huomio suuntautuu järjettömiin olosuhteisiin, mieli katkeaa ja sisin on heti hukkumassa.

”Me olemme nähneet tänään jotain sellaista, mitä ei voisi uskoa todeksi.” Alkuperäiset sanat tulivat niiden ihmisten suusta, jotka näkivät ramman nousevan sairasvuoteeltaan. Samat sanat kuuluivat varmasti myrskyisänä yönä Genesaretilla. Ja aivan sama kiitollinen todistus kuuluu niiden ihmisten elämästä, jotka ovat joutuneet mahdollisuuksiaan suurempiin kriiseihin. He saavat nähdä Jumalan Pojan kirkkauden.

layne-lawson-101816-unsplash

Aivan erilainen Jeesus

Olet Jeesus aivan erilainen kuin koskaan ymmärrän. Koko elämäni saan opetella tuntemaan Sinua ja ymmärrän jo nyt, että lopussakin olen edelleen ensimmäisellä luokalla.

Et vastaa koskaan kysymyksiini tahtomallani tavalla. Kun osoitan Sinulle toisten ihmisten vikoja ja teräviä kulmia, Sinä et edes käännä katsettasi heihin; sen sijaan katsot minua. Kun huudan Sinulle liian vaikeista olosuhteista, pidät kädessäsi apilanlehteä ja hymyilet. Näytän Sinulle tulevaa hirmuaaltoa peloissani, sinä lepäät pienen purteni keulassa levollisena.

Et vastaa miksi -kysymyksiini tahtomallani tavalla. Et raota salaisuuksiesi verhoa vaan pyydät luottamusta. Olet lähimpänä silloin kun en tunne läsnäoloasi ollenkaan ja kannat minua, kun luulen sinun hylänneen minut.

Et syytä synneistäni, vaikka olen edessäsi alaston ja puutteeni huutavat kuin palosireenit. Haluaisin kääntää katseeni häpeästä maahan, mutta Sinä nostat minua lempeästi ja valat minuun arvoa. En haluaisi puhua Sinulle synneistäni, ja juuri niiden painosta tahdot minut joka päivä vapauttaa.

Haluaisin myös kysyä Sinulta huomisesta. Miten minun huomenna käy? Oletko kanssani huomenna, jaksatko todella rakastaa minua edelleen? Miten käy läheisteni elämässä? Olet taas niin erilainen. Et vastaa suoraan ja silti vastaat. Hymyssäsi on niin paljon elämäniloa. Se lahjoittaa uskoa minullekin. Ja toivoa. Onneksi olet niin erilainen.

ravi-roshan-383162-unsplash

Jeesus ei tarvitse apuamme

Johanneksen evankeliumissa tuntuu olevan yhtenä punaisena lankana opetus siitä, että Jeesus toimii sitten, kun ihmisten mahdollisuudet ovat loppuneet. Opettaako Hän tällä meitä tuntemaan ristin salaisuutta, sillä ristihän on tuomio kaikille ihmisen mahdollisuuksille pelastua ja saada aikaan jumalayhteys?

Näemme tämän Jeesuksen opetuksen jo Hänen ensimmäisessä ihmeessään Kaanan häissä. Siellä kävi häiden valmistelijoille niin nolo juttu, että viini loppui kesken. Jeesuksen äiti huomasi tilanteen ja yritti estää hääparia ja heidän vanhempiaan joutumasta häpeällisen tilanteeseen. Maria esitti pyyntönsä Jeesukselle, mutta tämä ensin kieltäytyi auttamasta. Näyttäisi siltä, että Hän odotti niin pitkään, kun olisi selvää ettei tilanteesta selvittäisi vain lainailemalla viiniä naapureista. Jeesus toimi vasta kun muuta ei ollut enää tehtävissä ja – kuten tiedämme – muutti kuusi isoa vesiastiaa viiniksi.

Esimerkkejä tästä Jeesuksen vastaavasta toiminnasta olisi monia. Mutta silmiinpistävää on Hänen reagointinsa, kun hän kuuli rakkaan ystävänsä Lasaruksen olevan kuolemansairaana. Lasaruksen sisaret, Martta ja Maria, varmasti odottivat Jeesuksen tulevan paikalle mahdollisimman pian ja parantavan heidän veljensä. Mutta Jeesus tieten tahtoen odotti kaksi (!) päivää ennen kuin suuntasi matkansa kohti Lasaruksen kotia. Hän jopa sanoi, että tällä tavalla Jumalan Pojan kirkkaus tulee näkyviin. Miten? Siten, että Hän aloittaa toimintansa sieltä, missä ihmisen mahdollisuudet ovat päättyneet.

Martta tapaa Jeesuksen ensimmäisenä ja valittaa hänelle, ettei Hän ollut paikalla aikaisemmin ja estänyt tätä hirveää tragediaa. Lasarus oli ollut kuolleena jo neljä päivää ja surutyö oli käynnissä. Jeesus ei välitä tästä mitään vaan pyytää Marttaa luottamaan ainoastaan Hänen mahdollisuuksiinsa: ”Jeesus sanoi: `Minä olen ylösnousemus ja elämä. Joka uskoo minuun, saa elää vaikka kuoleekin, eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole. Uskotko tämän?´” (Joh. 11: 25,26). Martta kyllä uskoi Jeesukseen sen kapasiteetin mukaan mikä hänelle oli – ja sitä oli paljon – mutta hän saisi kohta hämmästyä Jeesuksen olevan enemmän kuin hän pystyi siihen asti käsittämään.

Kivellä suljetussa luolassa oli jo maatumassa oleva ruumis. Kenelle olisi tullut mieleenkään vierittää kiveä paikaltaan ja alkaa käskeä kuollutta eloon? Jo pelkkä kalman haju kertoi kylmällä tavalla tämän elämän realiteeteista. Jeesus uhmasi niitä ja niin Hänellä oli aina tapana. Lasarus tuli kuolleista elämään ja käveli ulos haudasta. Olisiko meille jotain opittavaa tästä?

Mekin toivoisimme Jeesuksen puuttuvan elämäämme nopeammin ja ajoissa – ennen kuin kaikki on liian myöhäistä. Mutta emmekö joudu huomaamaan, että Jeesus viivyttää apuaan, juuri äskeisten esimerkkien mukaan? Hän ei tee sitä siksi, että Hän olisi sadisti ja nauttisi kärsimyksestämme vaan rakkautensa takia. Hän rakasti Lasarusta oikein erityisesti ja niin Hän rakastaa sinuakin. Hän odottaa, että saa paljastaa sinulle mahdottomuuksien kautta oman kirkkautensa.

Jos siis olet tänään mahdottomassa tilanteessa, jos olet vaikka jo haudassa Lasaruksen kanssa, olet lähempänä Jumalan kirkkautta kuin luuletkaan. Me jaksamme yleensä uskoa siihen saakka, kun asiat näyttävät meistä vielä mahdollisilta, mutta kun inhimillisen toivon kipinä sammuu, silloin on aika Jeesuksen aloittaa työnsä. Onko tämä helppoa ihmiselle? Ei todellakaan! Mutta tämä on se tie, jolla Jeesus osoittaa kirkkautensa sinulle ja minulle. Hän osoittaa olevansa verrattomasti suurempi Jumala kuin mitä olimme tottuneet ajattelemaan Hänestä. Tulemme huomaamaan, että Jeesus osasi toimia elämässämme juuri oikeaan aikaan ja oikealla tavalla. Koska Hän rakastaa meitä ja haluaa meille vain parasta.

Jeesuseitarvitse_IMG_3161

Voi pyhä yksinkertaisuus

Jeesus tuntui opettavan opetuslapsiaan ja muuta kansaa aina hyvin yksinkertaisella tavalla. Ehkä Hän tiesi, ettei Hänen kuulijakuntansa pystyisi omaksumaan vaikeampaa ”teologista” puhetta? Tai ehkä Hän tiesi, että syvimmät totuudet ovat perin yksinkertaisia?

Jeesus kehotti meitä seuraajiaan yhä toistuvasti kääntymään lastenkaltaisiksi. Ja Hän opetti kaiken hengellisyyden kumpuavan siitä todellisuudesta, että me ymmärrämme tarvitsevamme Häntä. Miten helppoa opetusta mutta samalla liian yksinkertaista?

Jo edesmennyt rovasti Wilhelm Malmivaara kiteytti kristinuskon ytimen seuraavaan ajatukseen (vapaasti mukailtuna): On syntinen ihminen ja on Kristus. Ja Jumala yrittää jatkuvasti sovittaa näitä kahta yhteen. Voiko sen paremmin ja yksinkertaisemmin sanoa?

Vierastan syvästi vaikeita opillisia malleja pelastuksen tai pyhityksen suhteen. Ahdistun alkaessani lukemaan joitain 5 kohdan synninvoittamisluetteloita. Niilläkin on paikkansa ja omat fooruminsa. Mutta yksittäinen Jumalan oma kaipaa kuulla hyvin yksinkertaista sanomaa Kristuksesta.

Palaan Jeesuksen opetuksiin. Hänen ympärillään oli jatkuvasti ihmisten kuhina ja eniten epäonnistuneet hakeutuivat Hänen seuraansa. Hän ei antanut heille paperitulosteita miten saavuttaa syvempi hengellinen elämä – Hän itse oli Elämä, jota ihmiset kaipasivat. Mikään ei ole muuttunut tänäänkään. Jeesus on kaiken keskus ja kun yksittäinen ihminen uskaltaa uskoa Häneen syntiensä sovittajana ja Elämän lähteenä, siinä on kaikki. Me olemme aina yhtä tarvitsevia, vailla elämää. Jeesus puolestaan on rikas antaja ja meidän Vapahtajamme. Kun opetuksemme nostavat Jeesuksen ihmisten nähtäville, silloin sydänten usko syttyy. Silloin syntinen ihminen ja suuri Vapahtaja kohtaavat.

voipyhayksinkertaisuus