Sinut on voitettu!

”Ei niin, että olisin jo saavuttanut sen tai tullut täydelliseksi, vaan minä riennän sitä kohti, että voittaisin sen omakseni, koskapa Kristus Jeesus on voittanut minut omakseen” (Fil. 3:12).

Oletko koskaan pelännyt, että syntisi ovat niin painavat, että ne upottavat sinut syvyyksiin? Oletko ajatellut olevasi Jumalalle liian kapinallinen, särmikäs tai niin lipevä, että luiskahdat Hänen käsistään?

Ajattele mitä Paavali opetti sanoessaan ”Jeesus Kristus on voittanut minut omakseen”? Hän oli ollut kateissa, vastustellut, laittanut hanttiin kaikin voimin ja silti tullut voitetuksi!

Kristuksen rakkaus tulvi sisään Paavalin elämään. Vapahtaja voitti hänet, ei käskemällä ja vaatimalla vaan sulkemalla hänet turvalliseen syleilyynsä. Rakkaus oli kapinaa, hangoittelua ja omaa pahaa tahtoa suurempi. Ja on edelleen.

Kristuksen sylissä ihminen saa uuden tahdon ja suunnan. Rakkaus saa etsimään rakastettuaan. Siitä syntyy erityinen paradoksi: rientää sitä kohti, jonka ytimessä jo on.

Paavali suuntasi kaikki voimansa tunteakseen Jeesuksen Kristuksen paremmin. Se oli hänen päämääränsä. Hän kilvoitteli voitettuna, Kristuksen armollisen katseen alla. Niin mekin saamme tehdä.

Neuvoton vaan ei toivoton

”Me olemme kaikin tavoin ahtaalla mutta emme umpikujassa, neuvottomia mutta emme toivottomia” (2. Kor. 4:8).

Neuvoton tarkoittaa, että olen elämäni kanssa juuri tässä jalkojeni päällä olevassa pisteessä enkä tiedä mihin suuntaan lähtisin seuraavaksi astelemaan.

Neuvoton tarkoittaa, että joudun läpielämään vaikeuksia, joita en osaa ratkaista.

Neuvoton on kuin pienen kylän viisas mies, jolta sai aikaisemmin vastauksen jokaiseen pulmaan mutta nyt lähde on tyhjentynyt.

Neuvoton on kuin päähenkilö elokuvan liikkuvassa huoneessa, jonka seinät työntyvät vääjäämättömästi sisään ja edessä on vain tuskainen vääjäämättömän odotus.

Neuvoton. Vaan ei toivoton. Neuvottomuus on Toivon lämppäribändi.

Toivoton olisi ihminen, jos hänellä ei olisi ketään itseään suurempaa, johon turvautua.

Siksi Kristus astui maailmaan, että Hän saisi astua sinun elämääsi. Keskelle kysymyksiä, yhteyskatkoksia ja rusentuvia seiniä.

Rakkauden tekoja

”Olkaa veljellisessä rakkaudessa helläsydämisiä toisianne kohtaan. Toinen toisenne kunnioittamisessa kilpailkaa keskenänne” (Room. 12:10).

Kansanlähetyksen lähetysjohtaja Mika Tuovinen kirjoitti henkilökohtaisessa blogissaan ”Julistajien sanomaa” -otsikoidun kirjoituksen, missä hän käsitteli kahden hengellisen työntekijän, Niilo Yli-Vainion sekä allekirjoittaneen elämää.

Tuovisen blogitekstistä nousi mieleeni siteeraamani Roomalaiskirjeen jae. Aikana, jona järjestöt ovat taloudellisessa ahdingossa ja julkisuus on tarpeen toiminnan ylläpitämiseksi, Kansanlähetyksen lähetysjohtaja nosti pyyteettömästi esille toisen järjestön työntekijän.

Mika Tuovisen kirjoitus kosketti syvältä. Sanojen takana oli siunaava ja rakkaudellinen motiivi. Hän ei kirjoittanut ”järjestö ensin” -ajatuksella, vaan koko Kristuksen ruumista ajatellen. Silläkin uhalla, että joku lukija alkaisi tukea toista järjestöä.

Kaikkien järjestöjen ja seurakuntien toiminnan ydin on sama: tuoda esiin Herraa Jeesusta Kristusta ja näin vahvistaa kristittyjä ja saada uusia ihmisiä kohtaamaan elävä Vapahtaja. Jos järjestöstä tulee sen sanomaa suurempi, uhkaa kuppikuntaisuus ja kyräilymieli.

Mika Tuovisen blogitekstistä huokui sellainen Jeesuksen sydämen asenne, jota tänä aikana kaipaamme kipeästi. On aika rakastaa ja kunnioittaa toisia – järjestö- ja seurakuntarajoista välittämättä.

Julkaistu tänään myös Sana-lehden blogissa

Jeesuksen vaikuttama elämä

”Ilman minua te ette saa aikaan mitään” (Joh. 15:5).

Jeesus käyttää tärkeässä opetuksessaan vahvaa kaksoiskieltoa. Hän haluaa korostaa, että hengellinen elämä on alusta loppuun saakka Hänen suorittamaa työtä.

Raamattu tosin osoittaa monet kehotuksensa juuri meille. Meidän tulee kilvoitella, välttää pahaa, kasvaa uskossa ja muuttua Jeesuksen kaltaisuuteen. Kehotukset ovat kuin navigaattorin opastama reitti päämäärään. Jos tarkoituksellisesti lähtee ajamaan väärään suuntaan, eksyy varmasti.

Raamatun osoittaa hengellistä elämää kristitty ei saa aikaan itse tekemällä. Ei edes Jumalan auttamana. Kristus on kaiken keskus. Hän asuu jokaisessa kristityssä ja vaikuttaa läsnäolollaan ja voimallaan sekä tahdon hyvään että voiman sen tekemiseen.

Joku saattaa kysyä, miksei tämä yksinkertainen totuus ole toiminut hänen elämässään? Siihen Jeesus vastaa: ”Ilman Minua te ette saa mitään aikaan.”

Jos hengellinen elämä tuntuu liian vaikealta tai raskaalta, kyse ei ole ihmisen huonoudesta. Silloin kristitty taitaa edelleen itse olla ohjaksissa Jeesuksen odottaessa omaa vuoroaan.

Laatu korvaa määrän

”Voi niitä, jotka lähtevät alas Egyptiin apua hakemaan, niitä, jotka turvaavat hevosiin ja luottavat sotavaunuihin, koska niitä on paljon, ja ratsumiehiin, koska niitä on valtaisat määrät, eivätkä katso Israelin Pyhään, eivät kysy neuvoa Herralta” (Jes. 31:1).

Ihmisen luontaiseen vaistoon kuuluu tavoitella apua silloin, kun elämä tuntuu liian ahtaalta. Haemme apua sieltä, mistä sisäisen keskustietokoneemme mukaan sitä todennäköisimmin saamme.

Israelin kansa eli suurvaltojen puristuksessa. Kun vaara uhkasi pohjoisesta, he hakivat apua etelästä, Egyptistä. Sodan kolkuttaessa ovelle he turvautuivat toisen suurvallan suureen armeijaan. Jumala unohtui.

En ihmettele kansan käytöstä, löydän saman mallin itsestäni. Vaikeuksissa huidon sinne ja tänne, yritän järkeillä ja varmistaa apua kaikin inhimillisin keinoin. Turvaudun ihmisiin, omistamiini asioihin tai ammattiauttajiin. Eikä se ole yksioikoisen väärin.

Mutta Jumala ei tahtoisi jäädä osattomaksi. Hän ei suostu jäämään elämämme pienen ”uskonto” -ruudun sisään ja katsomaan sivusta, kuinka vuodatamme rukouksiamme muualle.

Sanonta ”laatu korvaa määrän” toimii tässäkin asiassa. Vaikka Herra Jeesus olisi viimeinen korttini, Hän on todellinen ässä hihassa. Hän on enemmän kuin kaikki ne paikat, joista olen tähän saakka huutanut auttajaa.