Kuuliaisuuden siunaus?

”Herra lyö sinua pahoilla paiseilla, joista et voi parantua. Niitä on polvissasi ja reisissäsi ja kaikkialla ruumiissasi jalkapohjista päälakeen asti” (5. Moos. 28:35).

Mooses julisti Luvatun maan rajalla Israelin kansalle kuuliaisuudesta koituvat siunaukset ja tottelemattomuudesta seuraavat kiroukset. Kuuliaisuus Jumalan laille toisi varmuudella monentasoiset hyvät asiat ja synti aiheuttaisi suurta kärsimystä. Mooses mainitsee erikseen jopa pahat paiseet.

Meillä on kristittyinä vaara lukea nämä Mooseksen puheet liian mustavalkoisesti. Menestysteologian pohjana on juuri nämä samat ajatusrakennelmat: ”Kun minä teen näin, niin Jumala tekee minulle niin.” Tällöin ihmisen kärsimys ja ahdistus sijoitetaan ihmisen omien väärien valintojen seuraukseksi.

Mutta mutta. Muistatko, kuka Raamatun varsin nuhteeton mies joutui kärsimään käsittämättömän paljon ja lopulta raapimaan iholtaan Mooseksen varoittamia paiseita? Aivan oikein, Jobhan se oli. Jobin ystävät sortuivat juuri liian ”suora yhtälö” -oppirakennelmiin yrittäessään löytää syyn Jobin kärsimykseen. Job oli todella elänyt Jumalan tahdon mukaan mutta silti hän joutui hyvinkin tarkasti kokemaan Mooseksen luettelemat tottelemattomuuden kiroukset.

Kun Mooses julisti paljolti aineellista hyvinvointia, Jeesus ei näyttänyt laskevan sille paljoakaan painoarvoa; Hän kehoitti jopa myymään omistukset ja keräämään aarteita taivaaseen. Ja mitähän nykyisten menestystä lupaavien raamatun sovelluksista ajattelisi Paavali, joka sai osakseen paljon puutetta, kärsimystä ja ahdistusta?

Kristitylle on kyllä luvattu menestys. Se menestys on tasoltaan paljon syvempää kuin Mooseksen lupaama menestys. Kyseessä on Vanhan ja Uuden liiton ero. Kristityn menestys on Kristus. Kristus Jeesus on kristityn aarreaitta. Tämän aarreaitan äärelle ei pääse vain onnistuneet kristityt vaan yhtä hyvin epäonnistuneet, heikot, huonot ja lankeilevat.

Kristus -aarrearkku sisältää kaikki Jumalan lupaukset. Hän on kaikkien lupausten täyttymys. Se ei takaa helppoa elämää ja pelkkää menestystä. Se antaa enemmän: elämän Jumalan yhteydessä; isällisen huolenpidon, jossa jokainen elämämme asia joutuu kääntymään parhaaksemme.

Lohdutukseni kurjuudessani

”Tämä on lohdutukseni kurjuudessani: sinun sanasi virvoittaa minua” (Ps. 119:50).

Sinä olet antanut Sanasi, että saisin siitä lohdutusta keskellä kurjuuttani. Olet antanut avoimen lohdutuksen lähteen.

Kuinka monesti Henkesi osoittaakaan menneiden omiesi elämää: saan seurata Aabrahamin tuskaisaa odottamista, Jaakobin petollisuutta ja kamppailua kanssasi, Mooseksen vuosikymmenien epätoivoa ja Daavidin iloja ja raskaita suruja. Lukiessani heidän elämästä vakuutat minunkin olevan samalla tiellä.

Evankeliumeista saan lukea Jeesus siitä tavasta millä Sinä kohtasit heikkoja, syntisiä ja hädässä olevia ihmisiä. Et koskaan torjunut heitä, pidit kätesi avoimena aina ristille saakka, rakastit ja hoivasit heitä kuin pieniä lapsia. Kuinka haluatkaan vakuuttaa, että kätesi ovat avoimet minullekin.

Paavalin kirjeistä en aina ymmärrä paljoakaan. Mutta sinä osoitat miehen, joka suuressa uskossaan kulki samanaikaisesti kipujen ja heikkouksien polkuja. Tahdot vakuuttaa minulle, että heikkona minäkin kelpaan.

Ilmestyskirjassa Johannes kohtaa sinut ja kirkkautesi edessä vaipuu polvilleen. Henkesi vakuuttaa Sinun olevan aina viimeinen elämäni sana. Sinä olet kaikkea elämääni suurempi, Sinä jaksat kantaa minut perille.

Lohdutusta tulviva Vapahtaja

”Ihmiset olivat hämmästyneitä hänen opetuksestaan, sillä hän opetti heitä niin kuin se, jolla on valta, eikä niin kuin kirjanoppineet” (Mark. 1:22).

Mitä enemmän kierrän ympäri Suomea kohtaamassa ihmisiä, sitä enemmän huomaan, miten me kaikki kärsimme eri tavoin. Seurakunnat ovat täynnä itsensä ja elämänsä kanssa painivia kristittyjä ja seinien ulkopuolella on moninkertainen määrä näälkiintyneitä ja rääkättyjä ihmisiä.

Yhä maallistuvamman yhteiskunnan keskellä kristittyjen sanoman kärjeksi tulee helposti eettiset vaateet; Kun Jumala riisutaan pyhyydestään, seurakunnan on pidettävä esillä Jumalan lakia tinkimättömällä tavalla. Tämä on totta ja tärkeää. Mutta.

Jeesuksen aika ei poikennut juuri meidän ajastamme. Antiikin aikana ei ollut yhtä totuutta eikä yhtä Jumalaa; erilaiset jumaluudet ja henkiset opit kukoistivat eläen harmoonisesti rinnakkain. Juutalaisuudessa oli myös tuttu kastijako: toiset olivat Jumalalle kelpaavia, toiset ulkopuolella, syntisiä.

Miten Jeesus kohtasi aikansa haasteen? Sen selvittämällä me löydämme oman kristillisen kutsumuksemme keihäänkärjen. Jeesus opetti aivan eri tavalla. Hän ei tinkinyt Jumalan pyhyydestä mutta Hän eli ja opetti sitä huokuen lohdutusta, anteeksiantamusta ja rakkautta.

Kun Jeesuksen ajan opetuksesta vastanneet kirjanopettajat kiihkoilivat Jumalan lain esillepitämisen puolesta, he tulivat samalla tallanneeksi julistuksellaan heikot allensa. Epäonnistunutta, syntiensä kanssa taistelevaa ei auteta näyttämällä miten hänen tulisi elää – sen hän kyllä tietää tuskaisen hyvin. Sen sijaan rakastava kohtaaminen, voi minkä murroksen se toisi tullessaan.

Jeesuksen lähelle hakeutuivat kaikki syntiset ja toisten silmissä tuomitut. Pyhyys ja rakkaus oli saanut muotonsa, se oli houkuttelevaa. Ihmisen käyttöohjekirja yhdistettynä jatkuvaan uuden alun mahdollisuuteen. Rakkaus työntövoimana ja armahtava laupeus tienä.

Jeesus Kristus tulvii lohdutusta. Kun seurakunta alkaa soida samassa sävelessä Herransa kanssa, silloin nääntyneet saavat todellisen avun.

Synti asuu minussa

”Niinpä en sitä enää teekään minä vaan synti, joka minussa asuu.”
(Room. 7:17)

Meidän ongelmamme ei ole pelkästään syntisiä haluja herättävät ulkoiset ärsykkeet, vaikeat ihmiset ympärillämme tai meitä vastaan taisteleva Sielunvihollinen. Vanha Paavali uskaltautuu tunnustamaan, että ongelma oli hänessä itsessään: synti asui hänessä.

Paavali erotti opillisesti uuden ja vanhan ihmisen toisistaan. Hänen tuli elää uuden ihmisen halujen mukaan mutta tosiasiana pysyi, että vanha pysyi sitkeästi mukana kuolinvuoteelle saakka; Vasta kuolema toisi lopullisen helpotuksen syntiongelmaan.

Miten kipeä havainto se onkaan, että synti asuu minussa! Miten paljon me haluaisimme sitä väistää, tulkita Raamatun opetusta toisin ja vierittää syyn muualle.

Totuudessa eläminen tarkoittaa tämän todellisuuden katsomista silmästä silmään, selittelemättä ja puolustautumatta. Synti asuu minussa ja se aiheuttaa minulle ja lähelläni eläville ihmisille paljon ongelmia. Tosin toisetkin kamppailevat oman syntisyytensä kanssa mutta minun tulee keskittyä aina ensin omaan puutteellisuuteeni. Silloin osaan lähestyä toisten kamppailuja oikeasta kulmasta.

Kristityn jokapäiväisen jännitekentän luo se yhtäaikainen ja kaksitahoinen Raamatun opetus, että synti asuu meissä ja silti meidän tulee vastustaa sitä. Armo ei ole lupa synnin tekemiseen.

”Mistä löydän avun?”, on miljoonien kristittyjen sisäinen huuto halki vuosisatojen. Siihen huutoon Paavalikin päätti pääkirjeensä, Roomalaiskirjeen 7. luvun. Tosin hän lisäksi yhden sanan. Tai oikeastaan henkilön: Jeesuksen Kristuksen.

Jeesus on ratkaisu. Kaikilla tavoilla ja kaikkien kohdalla. Kun olet taistelusi taistellut, retkahda koko painollasi Hänen varaansa. Armo riittää, koska Kristuksen rakkaus riittää.

Pidätkö mielessäsi syntini?

”Jos sinä, Herra, pidät mielessäsi synnit, kuka silloin kestää? Mutta sinun luonasi on anteeksiantamus, että sinua pelättäisiin.” (Ps. 130: 3,4)

Joskus tekemämme vääryydet ja kokemamme epäonnistumiset painavat meitä. Ne syyttävät meitä päivin ja öin niin, että riudumme niiden alle.

Syntimme saavat meidät piiloutumaan Jumalalta ja toisiltamme. Koska itse muistamme syntimme ja häpeämme niitä, olemme varmoja, että Jumalakin muistaa ne. Miten Jumala voisi hyväksyä lähelleen niin epäonnistuneen ihmisen.

Vastauksen löydämme Ristiltä. Jumalan Poika, Jeesus Kristus, kantoi kaikki syntimme omassa ruumiissaan ristille ja sovitti meidät Jumalan kanssa. Kaikki menneet, nykyiset ja tulevat syntimme ovat Jumalan edessä jo ratkaistu.

Kuka voi kestää, jos sinä, Herra, pidät mielessäsi syntimme? Nyt olet Jeesuksen tähden luvannut unohtaa ne ja heittää syntimme meren syvyyksiin. Sieltä niitä ei enää löydy, ne ovat todella silmiesi edestä poissa.

Sinun luonasi ei ole syytös ja tuomio vaan anteeksiantamus. Sinä saat meidät kunnioittamaan itseäsi suuren anteeksiantamuksesi tähden. Armosi avulla vedät meitä, häpeän takia piiloutuneita, takaisin läheisyyteesi.