Tasaista maata

”Sinun hyvä henkesi johtakoon minua tasaista maata” (Ps. 143:10).

Tasaista maata oppii arvostamaan, kun on ylittänyt vuoren toisensa jälkeen vain todetakseen, että aina uusi vuori nousee eteen uhkaavana ja lannistavana.

Laaksoihin on hyvä laskeutua, mutta ne kestävät joskus harmillisen vähän aikaa; juuri kun telttanarut ovat pingoitetut, on aika alkaa kiivetä kohti seuraavaa pilvien päällä olevaa huippua.

Johdata minua tasaista maata – anna minulle sellaista aikaa, jossa vuoret eivät mahtaile ja pelottele huomisessa. Anna aikaa levätä, nauttia tyynen veden liplatuksesta ja puiden huminasta, salli seurata lintuja ja katsella perhosia.

Anna sielun kuminauhan vetäytyä ja hakea takaisin alun kimmoisuutta. Ole se telttamaja, jonka suojaan saan vetäytyä hengittämään Sinua.

Vuoret tulevat taas joskus, tiedän. Mutta johdata minua tänään niiden ohi tasaista maata pitkin. Ehkä pienen ajan päästä jaksan taas kiivetä seuraavalle ulottumattomalle huipulle.

Keneen Herra mielistyy?

”Ei hänelle kelpaa hevosen voima, ei hän mielly miehen jalkojen nopeuteen. Herra mieltyy niihin, jotka häntä pelkäävät, niihin, jotka panevat toivonsa hänen armoonsa” (Ps. 147: 10,11).

”Hänen tulee kasvaa, minun vähetä”, totesi Johannes Kastaja. Se on myös kristityn salainen resepti. Vähenemisessä luottamus omaan kyvykkyyteen ja tahdonvoimaan kyseenalaistuu. Mitä jää jäljelle?

Jos Jumala ei voi mieltyä minun suuruuteen ja vahvuuteen, mihin sitten? Hän mieltyy niihin, jotka pelkäävät häntä. Pitäisikö minun pelätä Jumalaa, jota Jeesus usutti jokeltelemaan isiksi?

Epävarmasta ja luotaantyöntävästä pelosta ei tässä Herran pelkäämisessä ole kysymys. Enemmän meitä kehotetaan nostamaan katseemme Jumalaamme ja luottamaan Hänen voimaansa.

Keneen Herra mielistyy? Kristittyyn, joka nostaa kätensä tarvitsevuuden merkiksi ja pyytää apua. Kristittyyn, joka ei uskalla enää luottaa itseensä vaan laittaa toivonsa Jumalan armon riittävyyteen.

Silloin jumala saa olla Jumala. Se on Herran pelkoa, se on toivon kiinnittämistä armoon. Silloin taivas iloitsee.

Tee askeleeni vakaiksi

”Tee askeleeni vakaiksi sanallasi, ettei mikään vääryys minua hallitse” (Ps. 119:133).

Sinä tiedät, kuinka liukas on kävelyalustani ja miten polvet tahtoisivat notkahdella. Ohjaan itseäni kuin hevosta ohjaksista ja silti jalkani lähtevät laukalle oikealle ja vasemmalle.

Tee Sinä askeleeni vakaiksi. Anna Sanasi vaikuttaa minussa sisäistä navigointia, ole Sinä minulle se pohjoinen, jonne sieluni kompassi osoittaa.

Anna Sanasi murtautua läpi selitysteni ja kompromissieni. Halkaise puolitotuuteni terävällä miekallasi ja anna minun ymmärtää, miten paljon tarvitsen Sinua.

Sinun Sanasi on elävää tulta, joka polttaa vääryyden olkia minussa. Sinun elämäsi jäntevöittää olemustani ja polveni suoristuvat.

Sinun kanssasi saan olla heikko. Sinä olet vahva. Tee Sinä sitä, mihin minä en pysty. Tee askeleeni vakaiksi.

Lohdutukseni kurjuudessani

”Tämä on lohdutukseni kurjuudessani: sinun sanasi virvoittaa minua” (Ps. 119:50).

Sinä olet antanut Sanasi, että saisin siitä lohdutusta keskellä kurjuuttani. Olet antanut avoimen lohdutuksen lähteen.

Kuinka monesti Henkesi osoittaakaan menneiden omiesi elämää: saan seurata Aabrahamin tuskaisaa odottamista, Jaakobin petollisuutta ja kamppailua kanssasi, Mooseksen vuosikymmenien epätoivoa ja Daavidin iloja ja raskaita suruja. Lukiessani heidän elämästä vakuutat minunkin olevan samalla tiellä.

Evankeliumeista saan lukea Jeesus siitä tavasta millä Sinä kohtasit heikkoja, syntisiä ja hädässä olevia ihmisiä. Et koskaan torjunut heitä, pidit kätesi avoimena aina ristille saakka, rakastit ja hoivasit heitä kuin pieniä lapsia. Kuinka haluatkaan vakuuttaa, että kätesi ovat avoimet minullekin.

Paavalin kirjeistä en aina ymmärrä paljoakaan. Mutta sinä osoitat miehen, joka suuressa uskossaan kulki samanaikaisesti kipujen ja heikkouksien polkuja. Tahdot vakuuttaa minulle, että heikkona minäkin kelpaan.

Ilmestyskirjassa Johannes kohtaa sinut ja kirkkautesi edessä vaipuu polvilleen. Henkesi vakuuttaa Sinun olevan aina viimeinen elämäni sana. Sinä olet kaikkea elämääni suurempi, Sinä jaksat kantaa minut perille.

Hän parantaa särkyneet sydämet

”Hän parantaa ne, joilla on särkynyt sydän, ja sitoo heidän haavansa” (Ps. 147:3).

Kaikkivaltias, kolmiyhteinen Jumala rakastaa yhtä ihmistä mittaamattoman paljon. Hän ei rakasta vain ehjiä ja hyvinvoivia ihmisiä vaan yhtälailla heikkoja ja särkyneitä.

Jeesus kutsuu meitä joka päivä luokseen, jotta Hän saisi antaa meille armoaan ja rakkauttaan. Kun luulemme syntimme olevan Hänen armoaan suuremmat, Hän osoittaa meille Ristiä ja siinä näkyvää loputonta rakkauttaan.

Jotkut meistä ovat niin särkyneet, ettemme osaa ottaa askeleita Hänen lähelleen. Jotkut ovat niin uupuneita ja toivottomia, etteivät jaksa uskoa rakkauteen tai uuteen alkuun. Heitä Jumala kohtaa hellimmin. Heitä vedetään rakkauden köysin parantavaan läsnäoloon.

Jumalan sydän huokuu myötätuntoa ja parantavaa rakkautta särjettyjä sydämiä kohtaan. Hän ottaa käsiinsä mitä suurimmalla lempeydellä ja huolella yhden rikkoutuneen ihmisen ja alkaa luoda murrettujen perustusten päälle jotain uutta, kaunista ja kestävää.

Monesti olemme kärsimättömiä ja tahtoisimme sanella Jumalalle aikatauluja. Olemme ”minulle-heti-kaikki-nyt” -sukupolvi. Jumala hymyilee meille ja vakuuttaa, että Hänen aikansa on aina oikea. Saamme luottavaisina aloittaa jokaisen päivän Hänen huolenpidossaan.