Tutki minut, Jumalani

”Tutki minua, Jumala, ja tunne sydämeni, koettele minua ja tunne ajatukseni, ja jos näet tieni johtavan vaivaan, ohjaa minut iankaikkiselle tielle” (Ps. 139: 23,24).

Salomo kirjoitti Raamattuumme 3 kirjaa ja lankesi epäjumalanpalvontaan. Daavid on yksi Raamatun suurimmista henkilöistä ja sortui aviorikokseen ja murhaan. Opetuslasten johtaja Pietari irtisanoutui Jeesuksen yhteydestä.

Turhaan ei Paavali opeta meille nöyryyttä kirjoittaessaan, että ”joka luulee seisovansa, katsokoon ettei lankea.”

Miten helppoa onkaan nähdä toisten ongelmia ja virheitä ja samalla olla sokea omille vastaaville.

Daavid oli oppinut kipeiden vuosikymmenten saatossa sen vaikeasti omaksuttavan läksyn, ettei hän voinut luottaa omiin mielipiteisiin ja sisäiseen näkökykyyn.

”Tutki minua – tunne minut” saisi olla jokaisen meidän päivittäinen pyyntömme. Varsinkin silloin, kun olemme varmoja, että elämä on hallussamme ja koemme, että olemme oikealla kurssilla.

Tutki siis Jumala tänään meitä, tutki joka puolelta, päältä ja sisältä, valoisaa ja pimeää. Tunne meidän motiivit, halut ja ajatukset, näytä meille totuutesi ja puhdista ja suorista meidät armollasi. Älä päästä meitä eksymään vaan opeta meitä astelemaan Sinun polkujasi.

Onneni on olla lähellä Jumalaa

”Ruumiini ja sieluni ovat riutuneet, mutta Jumala on sydämeni kallio ja ikuinen osani” (Ps. 73:26).

Psalmin 73 kirjottaja oli joutunut uskon yöhön. Hän tunsi päivä päivältä yhä syvenevää kriisiä itsensä ja olosuhteiden kanssa. Pahinta oli jäytävä kokemus siitä, että toiset saivat nauttia elämästä vailla ongelmia.

Psalmin kirjailija oli omistanut elämänsä Jumalan etsimiselle. Hänen sisällään kiehui kipu siitä, että omistautuminen Jumalalle ei näyttänyt tuovan siunauksia tässä ajassa. Päinvastoin ne, jotka hylkäsivät Jumalan, näyttivät kukoistavan.

”Minä mietin ymmärtääkseni tämän mutta se oli minusta kovin vaikeaa”. Niin se on meillekin. Jokainen syvästi kärsivä joutuu miettimään miksi -kysymystä. Eikä sopivia vastauksia tunnu löytyvän. Paitsi yksi: missä menin niin harhaan? Mitä olen tehnyt väärin?

Psalmin lopussa on Raamatun paradoksaalisimmat ja lohduttavimmat löydät. Ankara kärsimys tarjosi kirjoittajalle huikean näköalan: vaikka kaikki muu menisi, Jumalan läheisyydessä on ihmisen onni.

Juuri kärsimysten keskellä – ei niiden jälkeen tai niitä ennen – psalmista saattoi nähdä Jumalan salaisuudet. Valtakunnan aarteet, joita ei ilman kärsimystä voinut omaksua.

Jumala johdattaa tahtonsa tiellä pimeydessäkin. Hänen valkeutensa häikäisee juuri pimeässä. Kestävin ja tyydyttävin onnellisuus on löydettävissä juuri, kun se näyttää karanneen pysyvästi luotamme.

Minä odotan Sinua

”Ei yksikään, joka sinua odottaa, joudu häpeään” (Ps. 25:3).

Vaikka elämä olisi tarjonnut katkerinta maljaa ja vaikka kipeä eilinen saisi polvet notkahtelemaan, minä odotan Jeesus Sinua.

Vaikka tänään kaikki näyttäisi toivottomalta, Minä odotan Sinua.

Vaikka olisin eksynyt kuin loputtomaan labyrinttiin enkä osaisi enää suunnistaa vihreille niityille tai virvoituksen lähteille, minä silti odotan Sinua.

Odotan, koska muuta en jaksa enkä osaa. Odotan, koska minä muistan ne lukemattomat kerrat, jolloin Sinä olet tullut ja pelastanut minut.

Sinä tulet aina, pyyhit pimeän ja helmoissasi hulmuaa jumalallinen toivo.

Tule tänään, tule jokaisen alakuloisen, toivottoman, epäonnistuneen ja liekin kadottaneen luokse.

Luo rakkaudellasi uutta, anna menneiden raunioiden lomasta kukkia uuden elämän kirkkaat värit.