Sinä olet minun!

”Turvatkaa häneen joka aika, te kansa; vuodattakaa hänen eteensä sydämensä. Jumala on meidän turvamme” (Ps. 62: 9).

Miten minä aina unohdan sen kaikkien elämän tarjoamien kauppakassien alle lyyhistyessä, kassien, jotka ovat pullollaan avoimia kysymyksiä ja kipeitä huutoja, joille ei löydy vastaavia sanallisia ilmaisumuotoja, että Sinä olet minun?

Sinä olet minun. Imen näitä kolmea sanaa sisääni kuin taivaasta pudonnutta Elämän lähdettä ja puhallan kivun ulos. Annan hermostoni jokaiselle pingotetulle säikeelle luvan palautua alkuasetuksiin, lepoon, jota kipeästi kaipaan.

Sinä olet minun. Rohkea ajatus, oivallus, joka poukkoilee teologian harmaalla alueella mutta samalla osuu kuin nuoli päämääräänsä, Jumalaan ja kiinnittää minut lempeän tiukasti Häneen, joka on sanonut ”kyllä” minun kaikille myötä- ja vastoinkäymisille.

Sinä olet Jumala. Kaikkivaltias. Sinä olet se, joka sormien liikkeillä saa pihamme päivänkakkaran avautumaan ja yhtä helposti synnytettyä vaikka uuden, tutkimattoman kosmoksen. Ja Sinä olet minun.

Minulla on Sinut ja Sinulla minut, jotta minun katkenneet mastoni ja pohjaa repivät ankkurini eivät enää veisi minua syvyyksiin.

Ei, katketkoot kauppakassien kahvat ja pudotkoot vaikka koko elämä levälleen kuin Jaakon eväät, naurokoot kaikki todellisuudelle, joka pidetään visusti piilossa kunnes ihmisen väliverho repeää, mutta:

Sinä.

Olet.

Minun.

Särkyneiden maa

”Lähellä on Herra niitä, joilla on särjetty sydän, ja hän pelastaa ne, joilla on murtunut mieli” (Ps. 34: 19).

Sanoista riisuttu on se ihminen, jonka polku on pelättyäkin kivisempi ja joka joutuu kohtaamaan aseista riisuttuna kaikki metsän uhkaavat pedot.

Särkyminen ei tapahdu valonheittimien alla, ihmismassojen lyödessä käsiään yhteen, taivaallisen ja maallisen soidessa käsi kädessä lohdutuksen viuluja.

Murtuminen tapahtuu hiljaa siellä, missä yksinäisyys astuu sisään rikkoutuneesta sydämen seinästä.

Sanojen maailmassa särkyminen voi olla jotain suurempaa tarkoitusta merkitsevää, merkillinen alku siunausten tielle, raksahtaminen, jonka luvataan kaikuvan kauas sekä vaakaan ja pystyyn.

Niin, kun kuolema astuu sisään elämän ja ilon tilalle, kun käsissä on vasta nupuille syttyneet pajunoksat, ne, joiden varret törröttävät ilmassa vailla turvaa tai lohtua ja tulevaisuuden monikirjavainen kirja suljetaan ja yhdestäkin hetkestä selviäminen on ihme – se on sitä särkymisen todellisuutta, jota ei voi sanoin kuvata.

Vasta viimeisen riksahduksen jälkeen, kun jäljellä on entisen ehjän elämän palaset ja edessä umpeenmuurattu, ylitsepääsemätön muuri, siellä astutaan sisään särkyneiden hiljaisen itkun maailmaan.

Särkyneiden maailmassa on ihmisiä enemmän, kuin uskomme. Osa ponnistaa sieltä matalalla painostavien pilvien yläpuolelle mutta osa elää pitkään, aivan liian pitkään maassa, jonka vaakunaa koristaa rikkoutunut jousi.

Särkyneiden maailma on lohduton ja yksinäinen. Mutta siellä virtaa myös ihmeellinen elämän joki. Siellä virtaa itsensä Elämän leiväksi jakava Kristus.

Kristus Jeesus saattaa vierailla ehjien lounaskutsuilla. Mutta Hän asuu päivästä toiseen, aina maailman loppuun saakka, särkyneiden kaatopaikalla. Siellä ovat hänen laumansa lampaat, siellä ovat kaikki ne ”yhdet sadan joukosta”, joita Hän lakkaamatta etsii ja hoitaa.

Joskus elämä ei enää näytä tarjoavan mitään tavoiteltavan arvoista. Joskus haavat eivät umpeudu eikä savenpalasista muodostu uutta astiaa. Mutta silloinkin olet Vapahtajasi käsissä.

Ja tiedätkö mitä? Se on sittenkin enemmän, kuin voisin ikinä toivoa. Kun minulla on Herra Jeesus Kristus, minä olen keskellä kaikkea.

Jumala, joka tahtoo parastasi!

”Iloitkoon ja riemuitkoot ne, jotka suovat minulle oikeuteni, ja sanokoot aina: `Ylistetty olkoon Herra, joka tahtoo palvelijansa parasta´” (Ps. 35: 27).

Daavid tiesi Jumalasta kaksi tärkeää asiaa. Ensimmäinen totuus on muotoiltu esimerkiksi Psalmissa 115: ”Meidän Jumalamme on taivaassa; mitä ikinä hän tahtoo, sen hän tekee” (Ps. 115: 3).

Toinen tärkeä totuus oli se, että Jumala ei vain ole Kaikkivaltias, vaan Hän on sitä lastensa parhaaksi!

Uskalla siis uskoa, että sinulla on Jumala, joka ajattelee lakkaamatta sinun parastasi! Hän on piirtänyt elämäsi kauniit ääriviivat ja sykähdyttävät yksityiskohdat jo ennen kuin sinua olikaan ja Hän käyttää voimiaan intohimoisella tavalla johdattaakseen sinua sillä tiellä, jonka yllä lukee: ”Paras reitti Jumalan rakkaalle nimeltä (tässä lukee sinun nimesi).

Mistä karkkihyllyn edessä äärirajoillaan raivoava pieni lapsi voisi tietää, että isän ehdoton kielto ja sitä seuraava pettymyksen kuilu ovat hänen parhaakseen? Mistä kristitty voisi tietää, että riipaiseva Isän etäisyyden kokeminen tai yllättävä vaihe suolla tarpomista koituu hänen hyväkseen?

Kun epätoivo valtaa mielesi ja koet kosmisiin mittasuhteisiin kohoavaa yksinäisyyttä ja kipua, muista nämä Raamatun järkähtämättömät sanat: Jumala tahtoo sinun parastasi.

Juuri sinun. Ja juuri tänään.

Köyhien ja rikottujen Jumala

”Sillä hän ei halveksi kurjan kärsimystä, ei katso sitä ylen, eikä kätke häneltä kasvojansa, vaan kuulee hänen avuksihuutonsa” (Ps. 22: 25).

Psalmissa 22 kuvataan Kristuksen kärsimyksiä ja kokemuksia ristillä kuolinkamppailussa ja sen jälkeen.

On hurjaa ajatella, että kolmiyhteinen Jumala ikäänkuin kysyy itseltään: ”Olethan Sinä todella niin armollinen ja huolehtiva, kuin olemme yhdessä luvanneet?”

Jeesus joutui kokemaan sitä samaa, kestämätöntä piinaa, joka monesti ylittää meidänkin kestokykymme: kärsimys on lähellä ja on vahvuudeltaan sielun murskaava mutta Jumala pysyy hetkestä seuraavaan etäällä. Eikö Hän yhtään välitä?

En tiedä voiko seuraavaa sanoittaa astumatta harhaan? Mutta yritän. Kun Poika kokee yhteydenmenetyksen Isään, kun Poika tuntee olevansa heitetty köyhien ja kurjien pariin, eikä voi itse asemaansa parantaa, Hän joutuu kysymään: ”Olethan Sinä, Isä, oikeasti myös minun ja minunlaisten köyhien auttaja?”

Jumala todistaa sekä itselleen että samalla kaikille maailman ihmisille: ”Hän auttaa kurjan vahvempien alistajien käsistä! Minä, Poika, olen sen kokenut!”

Vaikka ihmiset halveksivat, juoruavat, luokittelevat, työntävät sinut syrjään kuin eilisen Hesarin, Jumala on toisenlainen. Se oli Pojan kokemus Isästä, ja se vetää sanattomaksi.

Siis et voi olla niin ongelmainen, et niin syntinen, et niin pahoissa riippuvuussiteissä, ettei Jumala kuulisi sinua herkällä korvalla. Hän kuulee, tietää kuulemattakin ja astuu alas pimeyteesi jotta sinä saat nousta ylös uuden päivän aamunsarastukseen!

Sinä olet aarteeni

”Minä sanon Herralle: `Sinä olet minun Herrani, paitsi sinua ei minulla ole mitään hyvää´” (Ps. 16: 2).

Mies, jonka aarreholvit pursusivat kalleuksia, joita naapurikuninkaat olisivat mielellään pitäneet hyppysissään; tämä sama mies, jolla oli vaimoja joka viikonpäivälle ja ylikin; mies, jonka jokaista kädenliikettä ja ilmettä seurattiin orjallisen tarkasti ja jokainen pienikin toive oli lukemattomien palvelijoiden ehdoton laki, tämä mies kirjoitti sanat, jotka eivät tunnu mitenkään sopivan hänen elämäänsä.

Monissa kiperissä tilanteissa ja liian tiukoissa elämän kurveissa Daavid oli alkanut ymmärtää, että Jumala oli aarteista suurin. Hän ymmärsi myös, että Jumala oli kaikkien muiden, Hänen rinnallaan pienempien aarteiden luoja ja ylläpitäjä.

”Myykää mitä teillä on ja antakaa almuja köyhille” oli Jeesuksen ohje seuraajilleen. Jeesuksella oli käytössään viimeisin päivitysversio Isän Jumalan olemuksesta. Jos Jumala oli lompakossa tai olkalaukussa mukana, silloin Jumalan omistajalla olisi kaikki ennen vain utuisena tavoitteena oleva hallussaan.

”Sinä olet minun Herrani” sanat sisältävät seuraavan lupauksen: ”Minä olen sinun Jumalasi, Minä otan vastuulleni sinun elämäsi ja sen kaikki käänteet ja pyörteet. Minä johdatan sinua läpi erämaiden, etsin sinulle levähdyspaikat oikeisiin aikoihin, opetan sinua sotimaan hengellisin sota-asein ja olen aina lähempänä sinua kuin lumitöistä ihoon liimaantunut t-paita.”

Maallisin mittarein voit olla köyhä, paljosta luopunut, kuin yksi tyhjäksi raaputettu arpa roskakorin reunalla. Mutta kun sinulla on elämässäsi Herra Jeesus Kristus, on sinulla hallussasi aarrearkku, jonka pohjaa et tule löytämään, vaikka kuinka penkoisit.

Kun meillä on Jumala, kaikki on hyvin. Toista tämä lause tänään itsellesi niin monta kertaa, että sisäinen kammiosi aukeaa ja imee sisäänsä sanojen jumalallisen nektariinin. Samalla ovenavauksella sinusta valuu ulos vastaava määrä pelkoa ja epätoivoa!