Sinä kuulet minua

”Sinä kuulet minua, kun kerron, mitä teitä olen kulkenut” (Ps. 119: 26).

Miten ihmeellistä se onkaan, että Kaikkivaltias Jumala on aina valmiina kuulemaan lastensa ilot ja murheet.

Saatamme kyllä kokea, etteivät rukouksemme nouse kattopaneeleita korkeammalle – mutta koko näkymätön maailma hiljenee kun Jumala laittaa etusormensa suulleen ja kuuntelee lapsensa hiljaista vaikerrusta.

Jos on todella totta, että Jumala kuulee sanattomat ja sanojen rönsyihin puetut kiitokset ja kivut, silloin meillä on asiat enemmän kuin hyvin. Asiamme ovat hyvin silloinkin, kun akuissamme ei ole virtaa edes aamukäynnistykseen ja elämämme on taistelua, jotta jaksaisimme aina seuraavan hetken haasteet.

”Sinä kuulet minua” on ihmeellinen lupaus. Juuri tänään monenlaiset, käsittelykykyäni suuremmat painot vetävät minua pinnan alle. Mutta kun Jumala on todella luvannut kuulla minua, minulla on salainen ase nimeltä rukous. Vaikka se olisi muodoltaan heikko, sanoiltaan vähäinen ja uskoltaan värisevä, sen edessä vapisevat kaikki Goljatit.

Sinä kuulet minua. Otan henkeä vielä viimeiset sekunnit pinnalla ja valmistaudun vääjäämättömään sukellukseen. Vaikka painuisin maailman syvimmän meren syvimpään hautaan, sinä kuulet minua. Minulla ei ole mitään hätää.

Anna Herra ilon vuodet

”Niin kuin annoit murheen, anna meille ilo yhtä monena vuotena kuin vaivamme kesti” (Ps. 90: 15).

Palaan tähän Mooseksen rohkeaan rukoukseen aika ajoin. Mooses uskalsi nimittää Jumalaa vaikeuksien antajaksi tai sallijaksi ja rohkeni pyytää ilon aikoja.

Ehkä Mooses koki, että vaivan vuodet olivat ajaneet hänet niin ahtaalle, että vain Jumala voisi palauttaa luottamuksen elämän hyviä asioita kohtaan? Rukouksessa huokuu epätoivo ja toivo vierekkäin – epätoivo omasta tilanteesta mutta usko Jumalan mahdollisuuksiin kääntää elämän kulku johonkin, minne kokemusmaailma ei enää jaksaisi yltää.

Oletko sinäkin kadottanut ilon? Saat yhtyä Mooseksen rukoukseen ja pyytää ilon vuosia. Voit sanoa, että kohdallasi se on mahdotonta, että olet ollut syöksykierteessä jo liian pitkään ja sinne missä sinä nyt olet, sinne ei aurinko enää voi paistaa? Onneksi rukouksemme ei kohdistu itseemme vaan Jumalaan, joka luo elämää tyhjästä.

Anna siis Herra ilon aikoja! Jos vastusten täytyy säilyä, jos rotkojen pitää uhmata pientä toivon liekkiämme, anna sitä iloa, joka herättää sisimpämme uuteen elämänhaluun pimeän keskelläkin. Yllätä meidät!

Umpikujassa?

”Sinä, Jumala, olet minun auttajani, sinä avaat minulle tien ahdingosta” (Ps. 4: 2).

Daavid oli lopussa. Viimeisillä voimillaan hän konttasi vaikeuksien labyrintissä vielä yhden seinämän taakse ja huomasi edessä olevan umpikujan. Siitä ei enää omin voimin selvittäisi.

Umpikujasta ei olisi muuta ulospääsyä kuin Jumalan ihme. Seinään täytyisi luoda ovi, joka johtaisi avarampaan tilaan. Daavidille ei jäänyt muuta kuin rukous ja vapiseva usko.

Kuinka monta kertaa olen samassa tilanteessa? Seinät kiertyvät tielleni vaikka kuinka yritän niitä väistellä. Yhä uudestaan huomaan olevani umpikujassa, sekä sisäisen kokemukseni että ulkoisen elämäni kanssa.

Onneksi Jumala katsoo labyrinttejämme ylhäältä käsin. Hänellä on jo reitti valmiina.

Daavid tiesi jo kokemuksesta, että Jumala kyllä reitittäisi tien läpi umpikujankin. Ehkä hän osasi jo istua alas ja odottaa Jumalan aikaa silloinkin, kun sisäiset pedot karjuivat ja aika näytti valuttavan viimeisiä oljenkorsia tiimalasin tiukasta vyötäröstä?

Niin, olen tänään umpikujassa. Ehkä sinäkin olet? Inhimillisesti on tuskaista pysähtyä liian suurten seinämien eteen. Ehkä Jumalan näkökulmasta juuri tänään on hyvä hetki. Ehkä juuri tässä on hyvä paikka huokaista ja antaa Jumalan tehdä se, mitä vain Hän voi?

Uupumus johtaa etsintään

”Sydämeni vetoaa sinun sanaasi: `Etsikää minun kasvojani.´Herra, minä etsin sinun kasvojasi.” (Ps. 27:8)

Minä vihaan uupumusta, joka roikkuu olemuksessani päivästä toiseen. Väsymys on kuin painajaiselokuva, joka etenee pysähdyskuvasta seuraavaan ylimielisen hitaasti.

Väsymys rikkoo elämäni palapelin ja sotkee palat ympäri lattiaa. Se laittaa betoniporsaan valmiiden suunnitelmieni tielle ja saa minut neuvottomaksi.

Väsymystä on vaikeaa kestää, koska se riistää langat käsistäni. Se tekee minusta arvottoman, sillä kukapa osaisi rakastaa itseään, jos ei jaksa tyhjentää kahvinkeittimen vanhoja poroja ja mitata uutta vettä?

Mutta musertavaan väsymykseen sisältyy elämän siemen. Uupumus on se maaperä, johon arkinen ja omavoimainen elämä kätketään ja ylös nousee jotain uutta ja jumalallista.

Uupumus vie sielun harhateille ja uudella tavalla löydetyksi. Uupunut ei jaksa olla aktiivinen aarteenetsijä vaan sielu haravoi pelastavaa saareketta kuin vanhanaikaista radiotataajuutta napista pyörittäen.

Uupumus on se elämän leikkauspinta, jossa Vapahtaja avaa oven yllättävältä suunnalta ja astuu kanssamme aamiaiselle. Hänen seurassaan kiire vaihtuu kiireettömyydeksi, väsymys yhteydeksi ja omat suunnitelmat valtakunnaksi, joka on jo nyt läsnä.

Milloin rohkaiset minua?

”Kuinka kauan annat palvelijasi odottaa?” (Ps. 119: 84).

Haluan uskoa, että Jumala on olemassa ja Hän on, ei pelkästään kaikkivoipa, vaan yhtä lailla rakastava ja kiinnostunut juuri minusta.

Haluan uskoa, että Jumala tahtoo minulle hyvää ja Hän lupaustensa mukaan on joka hetki lähellä ja suodattaa jumalallisella suodattimellaan jokaisen asian juuri minulle sopivaksi.

Minä uskon. Ja silti huomaan kyseleväni päivästä toiseen, että miksi Jumala et puutu asioihin, muuta niitä ja tuo helpotusta? Miksi annat ikävien uutisten tulvia kuin kutsumattomien mainosten ja täyttää sydämeni postiluukun?

Vaikeuksissa luottamuksen kuminauhaa venytetään koko kylän voimin. Tänään havahduin ajatukseen, että entä jos se katkeaa? Entä jos kärsimykset saavat ammuttua taivaalla lentävään luottamusleijaani reikiä toisensa jälkeen niin, että se ja samalla jaksamiseni viimeinen tarttumapinta, toivo, putoaa harmaana paperimassana maahan?

Entä jos Jumala ei autakaan sopivaan aikaan? Entä jos Hän ei olekaan hyvä? Entä jos hän on lopulta voimaton kaiken vellovan ja vyöryvän pahan edessä? Entä jos?

”Haluatteko tekin lähteä pois” oli kerran Jeesuksen kysymys opetuslapsille. Se taitaa olla minullekin taas tänään ajankohtainen haaste, joka vaatii vastausta.

Kun en muuta osaa, heitän pallon takaisin sinne, mistä se maailmaan on alun perin tullut. Pidä sinä Jeesus huolta heikosta uskostani. Puhalla uusia tuulia toivoni alle.

Sinulla on miljoona tapaa osoittaa rohkaisua, sen olen kokenut. Valitse tänään niistä yksi ja houkuttele minut takaisin siipiesi suojaan.