Jumala ei pysty pelastamaan minua?

”Herra, kuinka paljon minulla onkaan ahdistajia! Monet nousevat minua vastaan. Monet sanovat minusta: `Ei ole hänellä pelastusta Jumalassa´” (Ps. 3: 2-3).

Jumalan lapsen tie on monesti kivinen. Matkalle mahtuu vaikeuksia, joita ei alussa olisi uskonut kokevansa. Tie vie joskus läpi kuivien erämaiden ja liian suurten vuoristojen.

Daavid huusi Jumalalleen, että hänellä oli liian paljon vastustajia. Niin mekin monesti koemme. Vastustajajina ei ole vain toiset ihmiset, vaan oma sisin, ”liha” ja pimeyden voimat. Niiden vastustajien kanssa usko on kovilla.

Usko saattaa hiipuu liian kovissa taisteluissa ja kääntyy epäuskoksi. Ajatuksemme alkavat silloin kiertää kehää: ”Ei Jumalakaan pysty pelastamaan minua.” Silloin tarvitsemme toistemme tukea ja lapsenomaista heittäytymistä Raamatun lupausten varaan.

Daavid jäi ahdistuksessaan odottamaan Jumalaa. Ehkä hän oli kokenut aiemmin elämässään vastaavia liian suuria ahdistuksia ja nähnyt, kuinka Jumala oli ajallaan kuljettanut hänet niiden lävitse. Siksi hän saattoi sanoa: ”Sinä olet kunniani, sinä nostat minun pääni pystyyn” (j. 4).

Miten lohdullinen ajatus. Epäusko kääntää meidän katseemme alas itseemme. Mutta Daavid tunsi Jumalan, joka kykenee armollaan ja voimallaan nostamaan katseemme ylös Häneen.

Kun katseemme on Jumalassa, jaksamme tämän päivän haasteemme. Tiedämme, että Jumala kyllä pelastaa meidät.

Onnellisia ovat heikot kristityt

”Onnellisia ne ihmiset, joiden voima on sinussa, joilla on sydämellään pyhät matkat!” (Ps. 84:6)

Onnellisia ovat ne kristityt, jotka ovat tehty niin heikoiksi, etteivät he enää jaksa eteenpäin omin voimin. He eivät pysty luottamaan itseensä eivätkä selviä elämässään omilla kyvyillään.

Heitä on riisuttu monissa kipeissä laaksoissa, he ovat kulkeneet läpi paahtavien erämaiden, he ovat saaneet kokea itsessään olevien pistinten painavan itseään tomuun.

He ovat löytäneet voimansa Herrasta Jeesuksesta Kristuksesta. Juuri heidän heikkoutensa on vienyt heidät todellisen Voiman äärelle.

He kulkevat kyynellaakson kautta, koska tie heikoksi käy monen kipeän luovutuksen ja menetyksen polkua. He ovat nähneet elämänsä ja maaperänsä olevan kuivaa ja karua, vailla kaivattua satoa. Mutta he eivät voineet edes aavistaa, että juuri kyyneleet olivat siunausten kanava.

Lähteiden maa on aina siellä missä ihminen turvautuu Herraan ja laittaa kaiken toivonsa Hänen varaansa. Siellä heikko ihminen nojaa Vapahtajaansa ja juuri silloin heikosta tulee vahva.

Seurustele Herran kanssa

”Ilahduta palvelijasi sielu, sillä sinun puoleesi, Herra, minä ylennän sieluni” (Ps. 86:4)

Kahteenkymmeneen vuoteen en sitä ymmärtänyt. Minua ahdistivat opetukset rukouksesta ja Raamatun lukemisesta – ajan antamisesta Herralle – koska minulle ne kuvasivat asioita, joissa olin auttamattoman alamittainen. Olin yrittänyt tuhat kertaa niitä eri tavoilla ja menetelmillä mutta silti koin olevani epäonnistunut.

Sitten tajusin, että seurustelu Herran kanssa ei ole velvoite, suorite tai teko, jolla saamme enemmän siunauksia elämäämme. Se on kahden toisiaan rakastavan persoonan kohtaamista. Ja vaikka minun rakkauteni on aina häilyvää ja hiipuvaa, Hänen rakkautensa loistaa sitäkin kirkkaammin ja vaikuttaa minussa kiitollisuutta ja vastarakkautta.

Vähän se vaatii itsekuria. Mutta niin vähän, että jopa minä kykenen siihen. Itsekuria tarvitaan pieni määrä siinä, että varaan joitakin hetkiä vain ollakseni Herran kanssa. Se voi tapahtua vapaapäivinä aamukahvin merkeissä tai automatkalla töihin. Se voi tarkoittaa lähtemistä pienelle kävelylenkille tai käpertymistä nojatuoliin Raamatun kanssa.

Jokainen muodostaa omat tapansa ja ”kaavansa”.

Siitä olen varma, että Herra Jeesus kaipaa seuraamme. Vaikka Hän jo tietää mitä meille kuuluu, Hän haluaa keskustella kanssamme. Hän haluaa, että me omin sanoin tai ajatuksin kerromme Hänelle huolemme, ongelmamme ja ilomme. Ja Hän haluaa vetää meitä Raamatun pariin, sillä siellä me opimme tuntemaan Häntä. Raamatussa Hän puhuu meille.

Älä tee tästäkään kirjoituksesta itsellesi aihetta kokea huonommuutta tai syyllisyyttä. Seurustelu Herran kanssa on iloinen ja ihana asia. Ja se on sinun ja minun etuoikeus. Jos et osaa etkä halua, kerro sekin Jeesukselle! Hän auttaa sinua.

Oletko verkossa kiinni?

”Minun silmäni katsovat aina Herraan, sillä hän päästää jalkani verkosta.” (Ps. 25:15)

Oletko kokenut sen: vaikka kuinka haluaisit kokea avaraa taivasta ja tuntea siipiesi kantavan sinua, joudut yhä uudestaan jaloistasi verkkoon kiinni?

Verkot ovat niitä asioita, jotka vetävät meidän tylysti maan pinnalla ja murskaavat haaveemme. Ne vievät elämästämme keveyden ja ilon. Elämä muuttuu yhdeksi selviytymistaisteluksi asioiden kanssa, jotka iskevät meidät yhä uudestaan rähmälleen.

Minusta Daavid lausuu jotain uskomatonta: Hän katsoo verkossa olleessaan Herraan. Hän odottaa Herran auttavan Häntä. Hänellä taisi olla niin monta epätoivoista taistelua vaikeuksien kanssa, että Hän suosiolla luovutti asiat Jumalalleen.

Minä en voi sanoa edistyneeni niin pitkälle. Verkkojen ottaessaan minusta otteensa, joudun paniikkiin ja alan itse selvittää itseäni vapaaksi. Ja kun keskitän kaiken huomioni maanpäällisiin, unohdan Taivaan.

Raamattu kutsuu meitä jatkuvasti elämään lupausten varassa. Se tarkoittaa, ettemme laske elämämme olosuhteita ja tulevaisuuden näkymiämme vain realistisen matematiikan avulla. Otamme huomioon Vapahtajamme Herran Jeesuksen.

Jeesus tahtoo nostaa meidät lentoon uskon siivin. Verkot saattavat olla jaloissa, mutta sydän on taivaallisissa. Vaikeudet saattavat jatkua, mutta me katsomme Herraamme luottavaisina. ”Aina” – sanoisi Daavid tähän perään.

Nosta minut kalliolle

”Maan äärestä minä huudan sinua, kun sydämeni nääntyy. Sinä viet minut turvaan, kalliolle, jolle itse en jaksaisi nousta.” (Ps. 61:3)

Tämä vuori on jättänyt jälkensä minuun. Voimieni tunnossa kuvittelin kiipeäväni sen päälle, lentäväni sen yli kuin kotka voimassasi, Jumala.

Mutta tässä minä nyt istun vuoren juurella. Maan tasolla. Jos katsot tarkkaan, näet kohdat, joista vielä hetki sitten lähdin niin rohkeasti nousemaan.

Onhan näitä vuoria tullut kanssasi ylitettyä. Mitä olemmekaan jaksaneet yhdessä! Monen huipun päältä olen saanut Nimeäsi ylistää. Monta laaksoa olemme jättäneet taaksemme.

Mutta nyt tämä vuori on edessäni ja minulla on sormet verillä. Olen uupunut. Ja lannistunut. Tämä vuori on minulle liian korkea.

Täältä maan tasalta minä huudan sinua, Jumalani. En jaksa enää mitellä vuoreni kanssa, se on minulle liian järkähtämätön ja pelottava.

Nosta siis Sinä minut kalliolle, joka on minulle liian korkea. Laita kätesi minun alleni, ota taitettu olemukseni ja anna armosi kantaa minut perille.