Enemmän kuin osiensa summa

”Minä kiitän sinua siitä, että minut on tehty ylen ihmeellisesti. Ihmeelliset ovat sinun tekosi, sieluni tietää sen sangen hyvin” (Ps. 139:14).

Psykologisen tietämyksen lisääntyessä 2000-luvun ihmisestä on tullut kuin osiensa summa. Olen kuin auton moottori, joka on purettu tuhanteen erilaiseen pulttiin ja mutteriin. Jokaista osaa voidaan arvioida erikseen; tuo on ollut alkuperäisessä versioissa, tuo on tullut lisäosana varhaisten vuosien aikana.

Ihminen luokitellaan terve-sairas – akselilla. Ongelmiamme kuvataan erilaisilla muotisanoilla. Tavoitteena on joskus – toivottavasti lähitulevaisuudessa – olla ”normaali” ja ehyt.

Joskus kaiken keskellä saatan unohtaa, että minut on tehty ihmeellisesti. Minua eivät ole muovanneet vain sattumanvaraiset geenit, lapsuuden kokemukset ja aikuisiän murrokset, vaan elävän Jumalan taitavat kädet.

Joskus on vaara unohtaa, että Jumala ei katso minua purettuna moottorina vaan kokonaisena ihmisenä.

Ehkä meidän olisi hyvä tänään katsoa itseämme Jumalan armollisin silmin. Kyllä, meitä saatetaan diagnosoida aiheesta, meissä saattaa olla turhia osia ja kyllä, meistä saattaa puuttua jotain hyvinvoinnillemme tärkeää. Mutta se on vain yksi näkökulma.

Meidät on suunniteltu taivaallisen taitavasti. Me olemme enemmän kuin osiemme summa.

Jumalan koronarokote

”Sinä et pelkää yön kauhuja, et päivällä lentävää nuolta, et ruttoa, joka kulkee pimeässä, et tautia, joka tekee tuhojaan keskellä päivää” (Ps. 91: 5,6)

Eräänä päivänä kuuntelin automatkalla Psalmeja ja korviini ui Psalmin 91 jakeita. Juuri sillä hetkellä murehdin ystäviäni, jotka olivat Koronan risriryhmässä – miten heidän kävisi?

Olin suistua tieltä, kun lukija lausui jakeet viisi ja kuusi! Siinähän oli Jumalan rokote Koronaa ja kaikkia tuleviakin viruksia, tauteja, uhkakuvia ja ongelmia vastaan.

Psalmi myöntää, että tuhoavia viruksia on tullut ja tulee aina tulemaan. Mutta Jumalan omien lasten ei tarvitse pelätä, koska Jumala on tauteja suurempi.

Korona ei tänään määrää meidän eikä läheistemme päivien lukumäärää. Ne ovat edelleen siinä suurimmassa aamukammassa.

Kuka kantaisi huoleni?

”Siunattu olkoon Herra, joka päivittäin kantaa kuormamme, Jumala meidän pelastajamme” (Ps. 68: 20).

Kuka jaksaisi nostaa nämä elämäni raskaat valjaat ja selvitä niiden painon alla?

Luulin, että itse jaksaisin, luulin olevani elämän haasteita lujempi. Kun selkärepun paino lisääntyi vuosi vuodelta, alkoivat polveni notkahdella ja katse harhailla.

Voi miten toivoin vierelläni kulkevia havaitsemaan kohtuuttomat kantamukseni! Osoitin heille Raamatun ohjeita, huusin itseni väsyksiin ja viittoilin apua kuin hukkuva.

En ymmärtänyt, että Sinä tahdot, et vain keventää kuormaani, vaan ottaa sen omille hartioillesi. Näet pienet hiput olkapäilläni, et säikähdä suuriakaan täyspakkauksia selässäni. Tahdot ottaa itsellesi myös turhuuden köysillä vetämäni ahkiot.

Tänään tahdon antaa sinulle painot, jonka alla vapisen. Sinä tiedät jokaisen punnuksen, jota sielussani raahaan. Jokaisen kivun ja murheen, väsymyksen ja ahdistuksen.

Siunattu olet Sinä, Herra Jeesus Kristus, minun tämän päivän kuormieni kantaja.

Mutkaisia teitä

”Minä kerroin, mitä teitä olen kulkenut, ja sinä vastasit minulle. Opeta minulle lakisi” (Ps. 119: 26).

Pelkäsin, ja yritin pitää harharetkeni muilta salassa. Sinä näit sisälläni vellovan tuskan ja halusit jakaa hartioitani painavat valjaat.

Niinpä viimein kerroin sinulle kaiken. Kerroin vauhtisokeuden, äkkipysähtymiset, huumaavat huiput ja katkerat laaksot. Sait tietää jokaisen mutkan, kuopan ja kaatumisen.

Olin varautunut syytetyn rooliin. Mutta Sinä katsoit lempeästi, sanoit jo tienneesi jokaisen askeleeni. Odotin tuomiota, mutta sain osakseni kyynelehtivän Vapahtajan.

Sinulle annoin koko historiani. Lupasit anteeksiantamuksesi antavan jokaiseen kipeään muistoon uuden sävyn.

Pidä minua kädestä kiinni. Opeta minulle sinun vauhtisi ja matkareittisi.

Maahan painunut sydän

”Minun sieluni on painunut maahan, virvoita minua sanasi mukaan” (Ps. 119: 25).

Olen tuntenut lempeiden tuulten hyväilyn ja noussut niiden voimasta henkeäsalpaaville näköaloille. Olen ollut kuin vapaa lintu, joka luottaa siipiensä kantokykyyn ja uskaltautuu itään ja länteen tietäen, että tuulet puhaltavat suotuisasti huomennakin.

Mutta tänään olen pudotettu maan tasalle. Tuulet muuttuivat arvaamattomiksi ja sade piiskasi hennot siipeni liian painaviksi.

Vaikka saisin kehoni maasta, sydämeni jäisi sen tahmeaan otteeseen. Voimani ovat valuneet tähän toivottomaan hiekan ja saven seokseen.

Sinä tunnet minut. Tiedät, miten en tänään edes rimpuile, vaan lannistuneena sivelen multaa peittämään heikkouttani.

Olen etsinyt ja huutanut lohtua mutta jäänyt yhä yksinäisemmäksi. Nyt katson Sinuun. Tahtoisitko Sinä lohduttaa?

Lohduta minua tavalla, jonka vain Sinä osaat. Tavoita minussa se huuto, jonka ääniaalto on liian korkea ihmisten kuultavaksi.

Tule, Jeesus Kristus, tule lähelleni ja anna maahan painuneen sydämeni kuulla taivaallisia säveliä.