Masennuksen otteessa

”Olen voimaton ja täysin runneltu, minä huudan sydämeni tuskassa” (Ps. 38:9).

Sinä olet salakavala varas. Uskottelet ottavasi omaasi vaikka elät toisen kustannuksella.

Olet kuin rosvojoukko, joka tulee pelloilleni aina pahimpaan aikaan. Lähdet vietyäsi kaiken ja tiedän – tulet taas.

Anastat elämäniloni. Ja enemmänkin: syöt ääriviivani. Sillä en kohta enää muista missä itse päätyn ja mistä sinä alat.

Tulet vaivihkaa mutta kohta valtaat kaiken. Saat minut pieneksi palloksi, vapisemaan peittoni alle.

Tuot mukanasi joukon kaltaisiasi. Pelko, suru, riittämättömyys, väsymys, ne ovat kaikki kavereitasi.

Taistelisin sinua vastaan, jos jaksaisin. Kitkisin sinut itsestäni kuin voikukan nurmelta, mutta tiedän – huomenna juuresi ovat kasvattaneet sinut takaisin.

Tässä ristinmuotoisessa maaperässä sinun ei kuuluisi kasvaa. Naurat minulle ja kaivat syvempää häpeän hautaa.

Yhden vielä tiedän. On eräs sinua vahvempi. Vaikka veisit minulta kaiken ja hautaisit syvään, Hän kuulee vaikerrukseni.

Eräänä päivänä Hän erottaa meidät. Erottamattomat ja silti täysin vieraat. Hän käärii sinut palloksi ja heittää sinut ulos elämästäni.

Tule, Herra Jeesus!

Ontuvaa vaellusta

”Kun sanon: minun jalkani horjuu, sinun armosi, Herra, tukee minua” (Ps. 94: 18)

Jo Kuningas Salomo tiesi aikanaan sen totuuden, ettei kukaan ihminen ole synnitön (2. Aik. 6:36). Jokainen ihminen – kristittykin – tekee syntiä tietoisesti tai tiedostamatta.

Kristityn elämä on kävelyä sillä tiellä, jonka päässä on palkinto, taivas. Synti pyrkii pysäyttämään matkamme, saamaan meidät harhapoluille tai lyötyä meidät ontuviksi.

Kun emme osaa, pysty tai edes halua kävellä suoraan, saamme kertoa sen Jeesukselle. Anteeksiantamus irroittaa meidät vauhtiamme hidastavista esteistä ja armo suuntaa askeleemme suoraan.

Jumala ei koskaan tarkoittanut meitä kävelemään yksin. Kristityllä on koko seurakunta vierellään. Ja Herra Jeesus Kristus huoltojoukoissa.

Huuda Herraa avuksi hädässä

”Silloin he huusivat hädässään Herraa, ja hän pelasti heidät ahdingosta.” Ps. 107:19

Psalmissa 107 kuvataan koko elämän kirjo: ollaan etsimässä kotimaata, istutaan ahdistusten vankiloissa, eletään hyvinvoinnin keskellä ja unohdetaan Jumala sekä hurjastellaan elämän aallokoilla.

Yksi teema nousee elämän realiteettien maaperästä: ihmisen hätä, umpikuja ja huuto Jumalan puoleen. Neljä kertaa psalmissa opetetaan Herran puoleen kääntymistä; Herra on aina valmiina auttamaan ja kääntämään uutta sivua.

Autiomaan kuivuvuudet, kurjuuden vankilat, kuoleman portit eivätkä merten syvyydet kykene määräämään elämämme viimeistä sanaa. Siellä missä yksi avuton ihminen huutaa Herraa Jeesusta Kristusta pelastamaan hänet, siellä on paratiisi jo läsnä.

Todellisia vihollisiamme eivät ole olosuhteidemme kahleet, olivatpa ne kuinka paksuja tahansa. Epätoivo on se petollinen viettelijä, mikä saa huutomme tukahtumaan kurkkuumme.

Olosuhteesi voivat olla tänään epätoivoiset. Ehkä laivasi köli on jo vettä täynnä ja olet uupunut äyskäröimiseen. Kun omat voimat eivät auta, huuda Herraa avuksesi! ”Miten?” saatat kysyä? Oletko koskaan huutanut lapsena isääsi apuun, kun sinua on pelottanut? Samalla tavalla saat ilmaista tarvettasi myös Taivaan Isälle. Hän kuulee tukahtuneetkin huokaukset.

Rakas vai satunnainen tuttava?

”Sillä sinä olet ollut apuni, ja minä laulan ylistystäsi siipiesi suojassa.” (Ps. 63: 8).

Aika on rajallinen valuutta. Lahjoitamme sitä sen mukaan, miten arvotamme asiat ympärillämme. Jotkut asiat vaativat osan ajastamme, halusimme tai emme. Mutta osan ajastamme annamme sisäisten motiivien ajamana.

Meitä on turhaa suunnata antamaan aikaamme Jumalalle, jos Hän ei ole meille rakas. Ympärillä oleville rakkaille annamme itsestämme luonnostaan, satunnaiset tuttavat saavat rippeet.

Rakkautta ei voi pakottaa eikä se synny pelottelemalla. Jumala synnyttää rakkaussuhteen rakastamalla. Yksinkertainen kaava, mikä toimii yllättävän hyvin myös ihmissuhteissa.

Kun suru ja hätä rikkovat arjen kaavamme, etsimme apua itsemme ulkopuolelta. Jumala on valmiina auttamaan, pelastamaan, tarjoamaan suojan siipiensä alta.

Sinua rakastetaan. Jeesus etsii sinulle ja Hänelle mahdollisuuksia syvempään yhteyteen. Uskalla nähdä elämäsi yllättävät haasteet kutsuna rakkaussuhteeseen. Saat enemmän kuin luovut.

Kun sydän vuotaa verta

”Ei minua herjaa vihollinen – sen minä kestäisin. Eikä minua vastaan mahtaile vihamieheni – häneltä voisin piiloutua. Ei, vaan se olet sinä, vertaiseni ihminen, ystäväni ja tuttavani.” (Ps. 55: 13,14)

Daavidin elämän kipein trauma oli hetki, jolloin hänen luotetuin neuvonantajansa Ahitofel petti hänet. Se isku osui suoraan jo lapsuudesta saakka ammottavaan haavaan ja sai Daavidin sijoiltaan.

Ankarimmat iskut tulevat usein läheltä. Joskus toisten on vaikea nähdä syytä kerälle menemiseemme, eiväthän muut kuin Jumala tiedä sisimpämme uurteita.

Daavidin selviytymisen syy oli selvä: ”Mutta minä huudan Jumalaa ja Herra pelastaa minut” (55:17). Se oli hänen uskontunnustuksensa.

Daavid itki kipuaan Jumalalle, jonka edessä hänen elämänsä oli kuin kirkasta vettä, jossa näki pohjaan saakka. Vaikka ystävät pettäisivät, Jumala olisi järkähtämätön turva ja hellä lohduttaja.

Ei ole ollut hänen housuissaan helppoa kirjoittaa seuraavaa lupausta: ”Heitä taakkasi Herran huomaan, hän pitää sinusta huolen. Hän ei salli vanhurskaan ainaisesti horjua” (55:23). Sanansa Daavid kirjoitti uskossa: viholliset vaanivat hänen henkeään eikä tulevaisuus näyttänyt hyvältä.

Mikä onkaan sinun tilanteesi tänään, näiden sanojen ääreen saat tuudittaa rauhattoman sielusi. Jumala pitää sinusta huolen.