Salattua yltäkylläisyyttä

”Me jouduimme tuleen ja veteen, mutta sinä veit meidät yltäkylläisyyteen” (Ps. 66: 12).

Psalmin kirjoittaja kuvaa kokemiaan vaikeita aikoja. Sekä hänellä ja koko kansalla oli takanaan paljon kärsimystä. Menneet vuodet olivat kuluneet hopeasulattamossa.

Yllättävät ovat hänen sanansa heti kuvaamansa kärsimyksen jälkeen: ”sinä veit meidät yltäkylläisyyteen.” Hän tarkoittaa jotain paikkaa ja tilaa, joka ei ollut näkyvissä ennen koettelemuksia. Jotain mikä ei ole ehkä samaa, josta luovuttiin vaan paljon parempaa.

Jumalan yltäkylläisyys yllättää. Se juoksee vastaan juuri silloin kun olet nääntynyt ja toivoton. Se on sivun kääntyminen juuri kun kertomus on päättymässä. Se on enemmän kuin toivoit, erilailla mutta verrattomasti paremmin. Se annetaan luopumisen ja luovuttamisen keskellä.

Tähän Jumalan täyteyteen siunaan sinua tänään!

Särkyneiden sydänten korjaaja

”Hän parantaa ne, joilla on särkynyt sydän, ja sitoo heidän haavansa” (Ps. 147:3).

Muistan sen päivän kuin eilisen. Sisimpäni raksahti rikki kuin lasinen astia pudotessaan maahan. Olin menettänyt ihmisen, joka oli minulle aivan liian tärkeä.

Keinuttelin itseäni nojatuolissa ja hoin itkunsekaisia, sekavia rukouksia. Pyysin Jeesusta korjaamaan sen mikä on auttamattomasti ja pysyvästi rikki. Samalla tiesin, että pyysin mahdottomuuksia – siitä menetyksestä ei voinut toipua.

Jostain sain mieleeni sanat: ”Kolmen vuoden päästä olet toipunut.” Otin ajatuksesta kiinni kuin hukkuva pelastusrenkaasta.

Pahinta oli tietoisuus siitä, että olin itse saanut itseni siihen pisteeseen. Minä olin tehnyt vääriä valintoja, syntiä enkä ollut suostunut / pystynyt oikaisemaan elämääni. Silti vain Jumala saattoi auttaa. Tahtoisiko Hän?

En halua siloittaa seuraavaa kolmea vuotta sanomalla, että aika oli helppoa. Se oli kaikkea muuta. Se oli tähänastisen elämäni raskain elämänvaihe. Mutta jälkeenpäin voin vain ihmetellä, miten tarkasti Jeesus hoiti minua! Vaikka oli päiviä, jolloin halusin vain kuolla pois, Jeesus todella paransi haavat, ei vain pintalaastarilla vaan vaikuttamalla sisäisiin alkusyihin.

Olen siis varma, että Raamatun sanat ovat totta. Jeesus kykenee korjaamaan jokaisen särkyneen sydämen. Senkin, joka on rikottu ja poltettu tuhkaksi. Hän pystyy palauttamaan elämän, antamaan sille uuden suunnan ja ilon.

Se ei tapahdu hetkessä. Matkaan mahtuu lamaannusta, epätoivoa, suunnatonta yksinäisyyttä, kouristavaa surua, sielun pakkoliikkeitä, joskus vääriä lääkityksiä. Mutta jokaisena päivänä Jeesus tekee uskollista ompelutyötään. Hänellä on toivon aikajana.

Jos sinulla on tänään rikkimennyt elämä, älä pelkää. Älä vaivu epätoivoon. Sinä selviät. Anna Jeesukselle se, mihin sinä et pysty ja voit olla varma, että paremmat päivät vielä tulevat.

Sinä tunnet mielettömyyteni

”Jumala, sinä tunnet mielettömyyteni, eikä syyllisyyteni ole sinulta salassa” (Ps. 69:6).

Sinä tiedät menneisyyteni. Tiedät jokaisen virheen, väärän ratkaisun, pieleen menneen asian ja epäonnistumisen.

Tiedät houkutukset, jotka vaanivat minua tänään. Näet jokaisen lankeamisen, synnin ja siitä seuraavan epätoivon.

Tunnet sydämeni jakaantumisen, kylmyyden sekä kyvyttömyyden elää sopusoinnussa hyvän tahtosi kanssa.

Tiedät heikkouteni. Tiedät synnit, joita muut eivät näe ja tiedät pahan, mitä tekisin, jos et erikseen minua estäisi ja suojaisi.

Näet haluni olla jotain suurta, halun näytellä jotain, mitä en ole, kiitoksen kipeyden. Näet vaikeuteni antaa omastani.

Sinulta uskoni pienuus ei ole salassa. Sinä olet selvillä siitä, että en ole hengellinen jättiläinen.

Silti sinä olet siinä. Olet valinnut juuri minut. Rakastat ja luot uutta. Lahjoitat itsesi joka päivä, jotta minussa voisi kukkia sinun elämäsi.

Mikä armon ihme.

Ylistyksenjohtajan tunnustus

”Aivan turhaan olen puhdistanut sydämeni ja pessyt käteni viattomuudessa, sillä minua vaivataan kaiken päivää ja saan kuristusta joka aamu” (Ps. 73: 13-14).

Aasaf oli kuningas Daavidin ylistyksenjohtaja. Monet Psalmit ovat lähtöisin hänen sulkakynästään.

Aasafin toiveena oli elää lähellä Jumalaa. Hän tahtoi elää Jumalan tahdon mukaan ja uskoi, että se oli parasta, mitä ihminen saattoi tehdä.

Aasaf tunnusti elämän merkillisen luonteen: ne jotka eivät piittaa Jumalasta, näyttävät menestyvän ja ne, jotka tahtovat omistautua Herralle joutuvat särkymään. Aasafille tämän huomaaminen oli suistaa hänen koko uskonsa (Ps. 73:2,3).

Aasafin elämässä oli kipeitä kokemuksia, joista monet Jumalan omat saavat osansa. Hän uskalsi todeta, että hän saa kokea kipua ja vaivaa joka päivä. Jopa niin, että ruumis ja sielu alkoivat riutua (Ps. 73:26).

Miksi jumalaton siis menestyi ja Jumalaa etsivä joutui kokemaan ahdistuksia? Aasaf käsitti, että Jumala oli varannut omilleen jotain, mistä ulkopuoliset eivät ymmärtäisi mitään. Jumala antoi omilleen itsensä. Sen lahjan täysimääräisen omistamisen ensimmäisinä askeleina oli tyhjentyminen muista siunauksista.

”Minun onneni on olla lähellä Jumalaa” oli Aafafin uskontunnustus. Se oli myös sielun aito kokemus. Jumalan läheisyys oli enemmän kuin kaikki menetykset yhteensä.

Erikoinen uskon paradoksi: ruumis ja sielu oli annettu polttavaan kipuun mutta samalla sydänten yhteys vahvistui. Aasaf löysi aarteen, jota eivät varkaat voisi varastaa eikä ajan ruoste pilata.

Kun muilla menee hyvin, sinulla ei

”Näitä minä muistelen ja vuodatan ulos sieluni murheen, kun kuljen väentungoksessa Jumalan huoneeseen riemun ja kiitoksen raikuessa juhlivasta joukosta” (Ps. 42:5).

Kun muut rakentavat elämänsä tornia aina vaan korkeammalle, mutta sinä istut murentuneen tiilikasan päällä.

Kun muut jakavat ilonaiheitaan ja onnistumisiaan mutta sinulla on kerrottavana asioita, joista olet mieluummin hiljaa.

Kun muut nauttivat elämästään täyden sylin verran mutta sinä laahustat hetken kerrallaan tietämättä jaksatko iltaan saakka.

Ehkä silloin olet kuin janoinen peura? Ehkä alakulosi syvät vedet huutavat äänitaajuudella, jonka vain Jumala voi kuulla.

”Miksi olet masentunut, sieluni ja miksi olet minussa levoton? Odota Jumalaa. Sillä vielä minä saan kiittää häntä, pelastajaani, minun Jumalaani” (Ps. 42:12).