Hämmästyttävällä tahdilla ystäväni Jaakko sai kovien synnytystuskien poltoissa kirjoitettua uuden kirjansa Jaakon Psalmit. Vai onko se enää uusi, kun olen lukenut sitä niin hitaasti… Joka tapauksessa sanottakoon, että luomisvauhti on ihmetyttänyt. Ehkäpä tekstin sijasta tulisikin puhua tunteista, jotka Jaakko pisti paperille keskellä tuoreita elämänsä myrskyjä. Ja sitähän Psalmitkin usein ovat Raamatussa. Rohkeita tunnekuvauksia, jopa kapinaa Jumalaa vastaan, täynnä kysymyksiä, päättelyjä ja toivomista. Kuten veljeni vanhan laulun sanoituksessa: ”Toivoin vaikka ei toivoa ollut, turvasin vapahtajaan, sä nauroit ja sanoit ’Kaikki turhaa on, ei ole Jumalaa.’”
No niin, tämän pitkän johdannon tarve nousee siitä, etten nuorena uskovana oikein saanut Raamatun Psalmeja avattua. Vieläkin on joku lukematta. Hämmennystä on synnyttänyt myös jumalanpalveluskaava, jossa nousemme evankeliumin kohdalla seisomaan, mutta kun toinen lukukappaleista ennen sitä on ollut jostain Psalmista, olemme istuneet. Se synnyttää viestin vähempiarvoisesta Raamatun sanomasta. Joka tapauksessa Psalmit on ollut vaikea kirja minulle. Ehkä en nuorena samaistunut Psalmien pitkiin vuodatuksiin ja syviin tunteiden ilmaisuihin, jotka taas muuttuvat nopeissa käänteissä. Jaakko ei yritäkään purkaa koko psalmia tai tutkailla sen teologiaa pohjamutia myöten. Hän on avannut kirjassaan uudemman lähestymistavan, kun hän poimii itseään koskettaneen kohdan, jakeen tai pari, ja kirjoittaa ajatuksiaan siitä.
Kirjassa Rakkaat raajarikot esitelty moninaisten luovien kuvausten tulva on tässäkin kirjassa tuttua Jaakkoa. Vai mitä pidätte seuraavasta ”TV-kokki Jaakko Nelosen” kuvauksesta, joka selittää Daavidin Psalmin 62 jaetta 6, ”Hiljene sieluni, Jumalan edessä. Hän antaa minulle toivon.”? Tässä maistiainen:
”Kovissa kriiseissä toivo paremmasta on uhanalainen laji. Jos olo on kuin naudanlihafileepihvillä puunuijan alla ja sielun venytetyimpiin kohtiin osuu täsmäiskuja yksi toisensa perään, toivo valuu lihasnesteen mukana aluslevylle, ja jäljelle jää vain ontto, epätoivoinen pohjavire. Silloin on ihmeellistä ajatella, että Jumala kykenee antamaan – ei pelkästään jokapäiväistä leipäämme Isä meidän-rukouksen sanatarkan tulkinnan mukaisesti, vaan myös kadottamamme toivon! Jumalallinen toivo sytyttää valot sieluumme ja silmiimme, vuokraa puskutraktorin ja työntää tiukasti pakatut ’Huoli ja murhe’-säkit naapurin takametsään.” 
Hyvän kirjan tavoin Jaakon teksti pääsee lähelle omaa kokemusta, jo lyhyt pätkä koskettaa. Psalmin 27:1 tunnelmissa hän kirjoittaa peloista: ”Mitä pelkäisin, sillä sinä olet luvannut olla paljon enemmän kuin satujen pullonhenki kera kolmen toiveen? Olet Jumala, joka kestät elämäni koko painon ja vakuutat, ettet koskaan murru altani.” Edelleen ”Olet — riippumatto, joka on aina valmiina avaamaan hellästi keinuttelevan lepopaikan juuri silloin, kun elämäni haasteet ovat potkineet minut lommoille.” Tutulta tuntuu, outojen levottomien vaiheiden jälkeen Isä voi nopeastikin palauttaa meidät keskelle rauhaa.
Jos jotain paranneltavaa kirjasta etsitään, niin sivun 63 virke on yli 8 riviä pitkä, se ei oikein pelitä enää. Teknisenä kehuna on pakko mainita kirjaan sidottu lukunauha, erittäin hieno idea tällaiselle kirjalle. Mutta eiköhän tämä riitä arvioksi. Pihvi-vertausta lainataksemme voisi varmaan sanoa, että kun hyvin nuijittiin, niin asiasta tuli pihvi. Tekstiä voi lukea vauhdilla, mutta suosittelen haarukallista kerrallaan, pureskeltuna, kunnon kesälukemista pala kerrallaan. Pitkään ravitsevaa ja sulateltavaa. Ei muuta kuin luottavaisesti kirjaostoksille.
Risto Suonto
Lainaukset kirjasta
Jaakko Pirttiaho: Jaakon Psalmit (Päivä Osakeyhtiö 2022)
ISBN 978-952-374-071-6
Lokakuun lopussa piispa Mari Leppänen valitsee voittajan.
Yksin armosta 