Mitä minulle kuuluu?

Seitsemän vuotta sitten olin elämässäni tilanteessa, jossa olin päätellyt ja viimeistellyt. Ja minun piti aloittaa uusien silmukoiden luominen uutta varten.

Lähdin hyvän ystäväni ja hänen perheensä luokse Etelä-Suomeen. Tarkoituksenani viettää aikaa ystäväni kanssa ja päästä pois kotiympyröistä hetkeksi.

Yöllä ystäväni luona heräsin outoon tunteeseen ja olotilaan. Päässä tuntui jotenkin ihmeelliseltä. Painetta ja huimausta. En ymmärtänyt yhtään mistä oli kyse. En halunnut herättää muita, joten hiivin ulos raikkaaseen ilmaan. Ajattelin, jos se auttaisi. Ei auttanut.

Tuntui sietämättömältä. Ikään kuin olisin liian pienessä tilassa enkä päässyt pois. Oli pakko mennä herättämään ystäväni. Sanoin, etten tiedä mikä minulla on ja pyysin, että rukoilisimme yhdessä. Ja niin teimme. Sen jälkeen yritin vielä nukkumista.

Aamulla totesin, etten kuule toisella korvalla. Soitin äidilleni ja testasin puhelimella, että toisella korvalla kuulen normaalisti ja toisella en yhtään mitään.

Ystäväni kehoitti minua menemään kunnon korvalääkärille Helsinkiin. Ja niin menin jo samana päivänä. Lääkäri tutki ja tutki ja totesi, että minulla on Sudden Deafness eli äkillinen kuulonmenetys.

Sanoi, ettei syitä tähän oikein tiedetä ja että se voi parantua tai parantua osittain tai jäädä pysyväksi. Ei voida ennustaa.

Olin tyrmistynyt. Tuosta noin vaan. Toisesta korvasta meni kuulo. Eikä tiedetä parantuuko se. Mietin, että onneksi toisella vielä kuulen. Mutta pelottavaa tämä kaikki oli.

Illalla juttelin ystäväni kanssa ja pohdimme elämän kummallisia käänteitä. Sanoin, että kyllähän Jumala voi tämän parantaa, jos Hän haluaa. Ja silloin! Sanottuani sen minusta tuntui, että saatan kuulla kuuroutuneella korvallani vähän. Korvassa suhisi. Pyysin ystävääni viereeni sanomaan korvaani jotain. Ja kyllä! Kuulin jotain!

Voi valtavaa! Olin niin kiitollinen, jos edes tämän verran saisin kuuloani takaisin.

Jyväskylään palattuani varasin ajan lääkärille, joka tarkastaisi tilanteeni.
Ja sain kuulla (<- huomaa suurenmoisen upea verbi!), että kuuloni oli palautunut normaaliksi!

En ymmärtänyt miksi kuuloni meni. Enkä miksi se parani. Mutta sen ymmärsin, että kaikille voi tapahtua kaikkea. Ja sattua.

Mitäpä tähän enää sanoisin… varmaan vaan sen, että Isän rakkauden ja huolenpidon ansiosta juuri nyt minulle kuuluu hyvää 😊

(Iiris)

Pieni tarina antamisen siunauksesta

Toissa kesänä, kun hometalo remppamme oli vielä vaiheessaan, päätin lähteä eräänä sunnuntaiaamuna messuun rauhoittumaan. Kirkon penkissä istuessani kolehdin aikana, avasin laukkuni etsiäkseni kolikoita, jotta voisin pudottaa ne haaviin. Ei löytynyt, mutta kuulin Jumalan kysyvän: ”Entäs tuo viisikymppinen?”

Tiesin heti, että tämä oli nyt viisikymppisen menoa, vaikka se tuntuikin vähän järjettömältä, kun remonttimmekin oli pahasti kesken ja rahaa tarvittaisiin.

Jumala jatkoi: ”Mitä sinulla on mitä et olisi lahjaksi saanut? Ja enkö Minä voi antaa kaiken vaikka moninkertaisesti takaisin?”
Niin sujahti viisikymppinen haaviin.

Parin viikon päästä postia hakiessani, löysin laatikosta kirjekuoren, jonka päällä luki ”Pirttiahot” eikä mitään muuta. Edes postimerkkiä ei ollut. Avasin kuoren ja siellä oli kaksi viisikymppistä. Antajasta ei mitään tietoa.

Kiitollisuus ryntäsi sydämeen. Että tällainen Isä meillä on!

Mitä minulla tosiaan on mitä en olisi lahjaksi saanut? Ja mitä olen tehnyt saadakseni tällaisen Isän?
En mitään. Hän halusi minut.

Kiitti Iskä ❤️

(Iiris)