Ihmisen kokoisia ajatuksia elämästä ja Jumalasta
Astukaamme uskalluksella armon valtaistuimen eteen.
Minä en uskaltaisi olla astumatta. Etten vain jäisi osattomaksi siitä niin ihmeellisestä armosta, joka yksin voi minut pelastaa. Siksi vien sinne elämäni joka ikisen hetken, joka ainoan hengenvetoni. Kristukselle.
Pidä hyvänäsi, Jeesus! Ja sinä pidät.
(Iiris)
”Kun korjaat maassasi satoa, älä leikkaa pelloiltasi viljaa reunoja myöten äläkä korjaa maahan pudonneita tähkiä leikkuun jälkeen. Älä myöskään suorita jälkikorjuuta viinitarhassasi äläkä poimi maahan varisseita rypäleitä. Jätä ne köyhiä ja muukalaisia varten. Minä olen Herra, teidän Jumalanne.” (3. Moos 19:9-10)
Raamatusta löytyy paljon kohtia joissa puhutaan selkein sanoin Jumalan hyvyydestä ja rakkaudesta. Esimerkiksi vaikka pienoisevankeliumi: ”Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän.” (Joh 3:16) Tai tämä: ”Joka ei rakasta, ei ole oppinut tuntemaan Jumalaa, sillä Jumala on rakkaus. Juuri siinä Jumalan rakkaus ilmestyi meidän keskuuteemme, että hän lähetti ainoan Poikansa maailmaan, antamaan meille elämän.” (1. Joh 4:8-9) Jo näistä muutamista jakeista käy ilmi kaikkivaltiaan Jumalan rakkaus ja hyvä tahto kaikkia ihmisiä kohtaan.
Jos kuitenkin henkilökohtainen katastrofi sattuu omalle kohdalle, ei Jumalan koko maailmaa koskeva rakkaus juurikaan lohduta. Mieleen nousee helposti ajatus, että kyllä Jumala varmasti noita muita rakastaakin, mutta ei minua. Miksi hän muuten sallisi tällaista? Lähettäisi sitten jonkun auttamaan, jos hän kerran minusta niin välittää. Erityisen vaikeaa Jumalan rakkauteen uskominen voi olla, jos ahdistava elämäntilanne on kestänyt kauan, monta vuotta.
Oletko sinä pettynyt tai loukkaantunut Jumalaan? Älä arvioi häntä väärin perustein. Älä anna ihmisten laiminlyöntien, kristittyjenkään, horjuttaa käsitystäsi rakastavasta ja auttavasta Jumalasta. Jumalan tahto ei ole koskaan ollut, että sinut unohdetaan ja hylätään. Hänellä kyllä riittää sydäntä itsensä monella tavalla köyhäksi ja muukalaiseksi kokevaa kohtaan. Me ihmiset vain emme aina ymmärrä tai osaa. Me emme aina näe tilannetta tai kuule Pyhän Hengen kehotusta. Ehkä olemme väsyneitä, tai omat kysymykset täyttävät ajatuksemme. Ehkä vain arkailemme mennä toisen ihmisen luo. Oli syy mikä hyvänsä, se ei ole mikään todiste siitä että Jumala ei sinua rakastaisi! Se ei itse asiassa kerro mistään muusta kuin meidän ihmisten keskeneräisyydestä, siitä että me kaikki olemme täällä vielä matkalla ja oppimassa.
Meitä kutsutaan seuraamaan Jeesusta ja antamaan Pyhälle Hengelle valtuudet muuttaa meitä, jotta voisimme tuottaa hyvää hedelmää, Jumalan tekoja toisten parhaaksi. Täydellisyyttä meiltä ei kysytä, ainoastaan sydäntä, jonka Jumalan rakkaus saa täyttää.
Kirjoittaja: Johanna Sarento
”Odota yksin Jumalaa hiljaisuudessa minun sieluni, sillä hänessä on minun toivoni. Hän yksin on minun kallioni ja pelastukseni. Hän on turvani, minä en horju.” (Ps 62:6-7 Raamattu Kansalle)
Andrew Murray kirjoittaa kirjassaan Waiting on God (v. 1896, suom. Odota Jumalaa), että ihminen on luotu täydelliseen riippuvaisuuteen Jumalasta, jatkuvasti odottamaan ja vastaanottamaan sitä mitä Jumala haluaa hänelle kullakin hetkellä antaa.
”Kun uskova alkaa nähdä, että hänen kuuluu joka hetki ottaa Pyhän Hengen kautta vastaan mitä Jumala kulloinkin tekee, Jumalan odottamisesta tulee hänen kirkkain toivonsa ja ilonsa. Jumala, äärettömänä Rakkautena, iloitsee saadessaan jakaa omaa luontoaan lapselleen niin täydellisesti kuin voi, eikä väsy ylläpitämään lapsensa elämää joka hetki. Kun uskova ymmärtää tämän, hän ihmettelee että ylipäätään on joskus voinut ajatella Jumalasta jollain muulla tavalla kuin Jumalana, jota tulee odottaa kaiken päivää. Jumala, joka antaa ja työskentelee taukoamatta, ja hänen lapsensa, joka odottaa ja vastaanottaa lakkaamatta: tätä on siunattu elämä.”
Lukiessani tuota vanhaa Murrayn kirjaa minun sydämessäni resonoi. Murray piirtää kirjassaan hyvin samankaltaisen kuvan Jumalan huolenpidosta kuin mistä minä ja mieheni koimme Jumalan puhuvan meille muutama vuosi sitten. Hän näytti meille jotain siitä, millaiseen läheiseen suhteeseen kanssaan hän on jokaisen luomansa ihmisen tarkoittanut.
Jumala kasvattaa meitä lapsiaan aivan eri tavalla kuin meillä ihmisillä on tapana. Mehän yritämme kasvattaa lapsiamme niin että heistä tulisi vähitellen yhä itsenäisempiä, ja lopulta he olisivat valmiita muuttamaan kokonaan pois kotoa. Ehkä perustaisivat oman perheensä tai eläisivät muutoin itsenäisinä aikuisina. Ja kun meidän aikamme sitten koittaisi tästä ajasta lähteä, voisimme luottavaisin mielin jättää heidät tänne ilman meitä.
Näinhän sen pitääkin mennä, koska me emme elä täällä ikuisesti. Mutta Jumalan kasvatusmalli on täysin päinvastainen. Siinä missä me kasvatamme lapsemme pois kotoa, Jumalan tarkoitus on kasvattaa lapsiaan kotiin päin. Hän haluaa, että hänen lapsensa oppivat turvautumaan häneen – ja ainoastaan häneen. Taivaallisen Isän toive on, että hänen lapsensa eivät koskaan lähtisi pois hänen luotaan, vaan tarttuisivat yhä tiukemmin häneen, pyytäisivät apua häneltä ja odottaisivat häntä.
Jos sinä olet hallitsemattomassa elämäntilanteessa ja vaikeuksien keskellä, kiitä Jumalaa siitä että hän on vierelläsi juuri nyt eikä mikään asia ole hänelle liian vaikea. Ehkäpä hän on kutsumassa sinua suurempaan riippuvaisuuteen hänestä. Hän on Isäsi, hän haluaa tarttua käteesi ja auttaa sinua.
Kirjoittaja: Johanna Sarento
Johanna ja Markku Sarento ovat kirjoittaneet kirjan Isän lapset, jossa he kertovat oman mielenkiintoisen tarinansa kautta Jumalan huolenpidosta inhimillisesti mahdottomissa tilanteissa.
Voit tutustua kirjaan ja tilata sen tämän linkin kautta:
https://www.markku-johanna.com/isan-lapset/
Asettaisipa joku huulilleni vartijan. Ettei sieltä niin arvaamattomasti hyökkäisi paha pahaa-aavistamattoman kimppuun. Löisi ja raatelisi sydänverelle. Ja etten minä vaan katselisi vierellä, että kylläpä taas pääsi vapaaksi vimmattu pelkoni orja.
(Iiris)
