”Sillä kuka halveksii pienten alkujen päivää” (Sak. 4:10).

Jerusalemin loistelias temppeli oli tuhottu Juudan joutuessa pakkosiirtolaisuuteen 586 eKr. Vuosikymmeniä myöhemmin kansanjohtaja Serubbaabel aloitti uhkarohkean tehtävän ja niin uusi temppeli alkoi nousta vanhan raunioille.

Uuden temppelin valmistuessa kansa itki ilosta ja kivusta. Uusi sukupolvi riemuitsi uuden temppelin kohoamisen myötä, edellinen sukupolvi itki tapahtunutta, aikaisemman temppelin tuhoa.

Serubbaabelin aikalaiset joutuivat elämään yhtä aikaa tuhotun menneen ja uuden toivorikkaan alun keskellä. Jumala muistutti kansaa profeetta Sakarian kautta siitä, että pieniä, uusia elämän versoja ei tule väheksyä.

Vaikka uusi temppeli ei ollut vanhan veroinen, ei lähellekään, oli se Jumalan työtä. Jumalan työ on aina uutta luovaa ja elämää pulppuavaa. Sitä on vaikea huomata, jos on jäänyt suremaan menneitä menetyksiä.

Kuka halveksii pienten alkujen päivää? Se oli Jumalan haaste ja silmänisku ihmisille, joiden silmien edessä uusi oli mitätöntä vanhaan verrattuna.

Ehkä olet tänään jäänyt makaamaan tuleen tai niille sijoille, missä tuli on jo polttanut aivan liikaa? Ehkä et vielä jaksa nähdä uusia vihreitä versoja?

Uutta on tulossa! Jumala ei halveksi ensikevään vihreitä korsia. Jumalan luota lähdettyään ne kantavat Valtakunnan salaista voimaa ja voi olla että pian haaleat niittysi ovat taas elämää täynnä!