Syyttäjä kohottaa äänensä,
luettelee jysäyttäen rikkomukseni,
tässä hän ei valehtele,
syntitaakkani on raskas ja lohduton.
Kädessään minun asiapaperini,
täynnä huutavia merkintöjä,
kaikki minun lankeemukseni.
Mutta ennen tuomion kajahtamista,
Puolustajani astuu esiin.
Ei Hän kiellä syyllisyyttäni,
ei etsi lieventäviä asianhaaroja,
ei kuulustele todistajia.
Hän kohottaa kätensä ja sanoo:
”Katso naulan jälkiä,
joista veri vielä tihkuu.
Velkakirjasi, joka todistaa sinua vastaan,
on naulattu minun ristiini.
Se on maksettu.
Oikeus on täytetty.”
Syyttäjä vaatii tuomiota.
Puolustaja vetoaa oikeuteen:
Ei velkaa makseta kahdesti
eikä sitä enää syytetyn päälle laiteta.
Tuomari katsoo Poikansa käsiä
ja julistaa velan maksetuksi.
Ristin uhri ei vanhene,
sillä Taivaan Tuomari
ei ole ajan eikä paikan kahleissa.
Se on yhtä pätevä tänään
kuin se oli Golgatalla.
Syyttäjä vaikenee.
Armo ei oikeutta kumoa,
vaan täytetty oikeus
avaa armon oven.
Eikä Puolustaja
häviä ainoatakaan asiaansa.
R.M.
