Sana ja rukous 14.6.2026 (vko 24)

”Kurjan rukous, kun hän on näännyksissä ja vuodattaa valituksena Herran eteen.

Herra, kuule minun rukoukseni, ja minun huutoni tulkoon sinun eteesi.

Älä peitä minulta kasvojasi, kun minulla on ahdistus, kallista korvasi minun puoleeni.
Kun minä huudan, riennä ja vastaa minulle.

Sillä minun päiväni ovat haihtuneet kuin savu, ja minun luitani polttaa niinkuin ahjossa.

Sydämeni on paahtunut ja kuivunut kuin ruoho, sillä minä unhotan syödä leipääni.

Minä olen uneton, olen kuin yksinäinen lintu katolla.

Sillä minä syön tuhkaa kuin leipää ja sekoitan juomani kyyneillä sinun vihasi ja kiivastuksesi tähden, sillä sinä olet nostanut minut ylös ja viskannut pois.

Minun päiväni ovat kuin pitenevä varjo, ja minä kivun kuin ruoho.

Mutta sinä, Herra, hallitset iankaikkisesti, sinun muistosi pysyy polvesta polveen.”

(Ps.102:1-5,8,10-13)

Aamen.

M.E.

Vesiportin aukiolla

Aukiolla seistään,
katseet alhaalla,
kuin märät takit hartioilla,
kun elämä on kuluttanut
sielun ohueksi.

On tultu vähemmäksi
kuin miksi alussa luotiin.
Murheiden, unohtamisen
ja harhailun kautta
riisutuksi varjoksi.

Kunnes Sana avataan.
Se on kuin aurinko,
joka paljastaa pölyn ikkunoissa,
mutta huuhtelee raikkaalla vedellä,
kutsuu takaisin eloon.

Se koskettaa kohtaa,
jossa vielä tiedetään
kuuluvan Jumalalle.

Sana ei halveksi sitä,
mikä on särkynyt.
Se kuiskaa:
”Älä jää tähän.”

Sillä Jeesus ei tullut,
eikä kuollut,
että jäätäisiin seisomaan
menneisyyden raunioihin,
tai katumuksesta tehtäisiin kahle,
vaan että niistä rakennettaisiin ovi.

Ei siksi, että katse jäisi eiliseen,
vaan että se nostettaisiin kohti toivoa.
Ei siihen, mitä menetettiin ja sortui,
vaan siihen, mitä Jumala luo.

Älkäämme siis murehtiko.
Sillä Herran ilo
on meidän väkevyytemme.
Ja lupa iloita annetaan,
ei siksi että kaikki olisi ollut oikein,
vaan siksi että armo
on suurempi kuin menneisyys.

Savi – ihminen

”Savea mä vain olin Herra pöydälläsi, käsissäsi rikkinäinen astia vain. Kova kuori kolhiintunut aivan, luulin kaiken kestäväni…” (Savea mä vain. Sanat ja sävel Anne Blomen)

Tiesin olevani vain savimöykky Jumalan taivaallisen Isän kädessä, jota Hän armossaan ja rakkaudessaan halusi muokata ja muokkaa oman hyvän viisaan tahtonsa mukaan mieleisekseen astiaksi, toivottavasti jalompaa käyttöä varten.

Herran työstäessä minun kivisydäntäni lihasydämeksi olin vain tomua ja savea Mestarivalajan sorvissa ja se on kyllä tehnyt äärettömän kipeää sekä sattunut syvälle sydämeeni uskomattoman lujasti ja kovaan kuoreeni, kun omaa ylpeää tahtoani on Hengen tulessa poltettu.

Herra Jeesus on sallinut elämääni monien vuosien hengellisesti kuivalta tuntuneen erämaan taipaleen ja rankimmat, pitkäkestoisimmat koettelemukset, joista rakkaan puolisoni menetys oli raskain sekä vastoinkäymisten kapet polut ja upottavat rämeet toinen toisensa perään.

Jeesus Mestari tänään koen olevani edelleen rikkinäinen astia vain! Kuitenkin tiedän olevani, kuten myös kaikki toiset rikkoontuneet, ”hellissä käsissäsi, jotka saivat minut murtaa ja huomasi tuskassani: hyvä näin on sittenkin vain luottaa, onhan kädessäsi elämäin.”

Kiitos taivaan ja maan Herra Jeremian kirjaan kirjoitetusta lupauksesta, että Sinä savenvalajana teet juuri niin kuin hyväksi itsekullekin näet sekä minusta, kuten jokaisesta rikkimenneestä särkyneestä muovaat uuden toisen astian, toisten palvelemista varten. (Jer.18:4)

M.E.

Sana ja rukous 6.6.2026 (vko 23)

”Jumalaa yksin minun sieluni hiljaisuudessa odottaa, häneltä tulee minulle apu.”
(Ps.62:2)

”Miksi murehdit, minun sieluni, ja olet minussa niin levoton? Odota Jumalaa. Sillä vielä minä saan häntä kiittää hänen kasvojensa avusta.”
(Ps.42:6)

”Sillä näin sanoo Herra, Herra, Israelin Pyhä: Kääntymällä ja pysymällä hiljaa te pelastutte; rauhallisuus ja luottamus on teidän väkevyytenne.”
(Jes.30:15)

”Hiljenny Herran edessä ja odota häntä. Älä vihastu siihen, jonka tie menestyy, mieheen, joka juonia punoo.”
(Ps.37:7)

”Vaikka hurskas seitsemästi kaatuisi, hän nousee jälleen, mutta jumalaton sortuu onnettomuuteensa.”
(Sananl. 24:17)

”Vaikka minä kuljen ahdingosta ahdinkoon, sinä annat minulle voimaa elää.”
(Ps.138:7)

”Olkaa toivossa iloiset, ahdistuksessa kärsivälliset, rukouksessa kestävät.”
(Room.12:12)

”Olkaa lujat, ja olkoon teidän sydämenne rohkea, te kaikki, jotka Herraa odotatte.”
(Ps.31:25)

Aamen.

M.E.

Minun Kapteenini

Puu natisee pimeässä yössä.
Arkki huokaa hyökyaaltojen sylissä.
Pitkien hirsien läpi tuoksuu pihka,
joka sekoittuu veden kylmään huuruun
ja eläinten lämpimään höyryyn.

Leijonat nukkuvat
murina rinnassaan.
Lampaat värisevät toisiaan vasten.
Hevonen lyö kaviollaan lankkuun:
kuinka kauan vielä?

Maan lähteet räjähtivät syvyydestä.
Taivaan padot repesivät auki.
Vesimassat piiskasivat puuta.
Vuoret hukkuivat,
ja maa katosi syvyyteen.

Ei ruoria.
Ei purjetta.
Ei peräsintä.
Ei tähteä, jota seurata.
Ei rantaviivaa.

Vain Jumala.
Hän, joka sinetöi oven.

Kun syvyys vaati omansa,
aaltojen harjalla Hän piti,
eikä päästänyt irti.
Yön ollessa säkkipimeä,
Hän näki.

Lopulta sade väsyi.
Pilvet repeilivät.
Eikä arkki enää valittanut.

Ja sitten —
siipien ääni.

Valkean kyyhkyn kujerrus.
Tuore oliivipuun oksa nokassaan,
öljyn ja maan tuoksuinen.

Kuolemalla ei ollutkaan viimeistä sanaa.
Itkin,
niinkuin Nooa.

Sana ja rukous 30.5.2026 (vko 22)

”Jumalalle kelpaava uhri on särjetty henki; särjettyä ja murtunutta sydäntä et sinä Jumala, hylkää.” (Ps.51:19)

Herra Jeesus kiitos, että Sanan lupauksen mukaan olet lähellä kaikkia heitä, joilla on monin eri tavoin haavoitettu tai jopa pirstaleiksi särkynyt sydän.

Kiitos, ettet kadota yhtäkään, joiden henki on murtunut ja mieli on koettelemusten paineissa elämän tyrskyjen keskellä täysin hajonnut.

Kiitos Herra lohdutuksesta, että Sinulle kelpaava uhri onkin särjetty henki ja murtunut mieli sekä sydän, jos vilpittömästi yksin armoosi sekä hyvään laupeuteesi turvaten puoleesi käännytään.

Kiitos, osoittamastasi taivaallisen rakkauden lupauksesta katsoa jokaiseen, hylkäämättä ketään, jolla on arka tunto Sinun Sanasi edessäsi.

Herra Jeesus Kristus Sinä, joka asut korkeudessa ja pyhyydessä, kiitos, että asut myös kaikkien niiden tykönä, joilla on nöyrä henki niin, että saisit Hengelläsi jokaisen virvoittaa ja saattaa särjetyt sydämet eläviksi.

Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.

M.E.