Sydämeni täyttyy pettymyksistä,
kipuilee kipua,
jota ei voi selittää kenellekään.
Sellaista, joka ei huuda,
vaan istuu rinnassa
ajasta toiseen.
Tämäkö on lopullinen versioni:
väsynyt, pettynyt, hiljainen.

Mutta yö opettaa,
ettei Jumala rakasta yhtään vähempää.
Se opettaa, miten taivas kuuntelee
erityisellä tavalla
murtuneita rukouksia.

Sama käsi,
joka loi tähdet taivaalle,
hiljaa silittää rikkinäistä sydäntäni,
kuin jotain äärettömän arvokasta,
etten hajoaisi lopullisesti.