Rakkaus tulvii yli vastusten

Ajattele seisovasi oven edessä, jonka lävitse tulvii vastustamattomasti ylimaallinen valo. Jotenkin vain tiedät, että sen takana on itse Herra Jeesus Kristus. Ehkä mieleesi tulee monenlaisia ja keskenään ristiriitaisiakin ajatuksia? Miten suhtaudut erityiseen tilanteeseen? Avaatko oven ja astut kynnyksen ylitse?

Minä en ole omalla kohdallani ollut aina ihan varma. Vapahtajani olisi vain pienen esteen takana, ja voisin juosta Hänen syliinsä. Mutta kelpaisinko minä? Miten Jeesus suhtautuisi minuun?

Sykarin kaivolla oli eräänä päivänä 2000 vuotta sitten nainen, joka oli jäänyt yhteisön ulkopuolelle. Hän oli vältellyt ihmisiä vuosien ajan eikä varmasti olisi kyennyt astumaan kaiken läpäisevään valoon. Hän oli häpeänsä vanki.

Johannes kertoo evankeliumissaan, että Jeesuksen piti tuona päivänä kulkea Sykarin paikkakunnan kautta. Ei hänen olisi välttämättä tarvinnut – normaali reitti vei Samarian vierestä pitkin Jordanin sivustaa. Mutta Jeesus tahtoi vapauttaa häpeänsä alle jääneen ihmisen. Nainen ei olisi kyennyt avaamaan ovea, mutta silti hän ei jäänyt armon ulkopuolelle. Rakkaus tulvi yli vastusten.

Johanneksen evankeliumin neljäs luku on omistettu yhdelle syrjään jääneelle ja menneisyyden vangitsemalle ihmiselle. Tämä kertoo siitä, kuinka monta askelta Jeesus on ollut ja on edelleen valmis ottamaan saadakseen lahjoittaa meille Elämän. Elävää vettä on tarjolla ilmaiseksi.

Ihana vai idiootti?

Toissapäivänä olin pitämässä Yksin armosta -iltaa Kangasniemellä. Puheeni lopussa kuulin itseni esittävän kuulijoille haasteen, jonka yritin esittää niin toiveikkaasti, että itsekin pystyisin siihen: ”Sano itsellesi aamulla herätessäsi, että olet ihana. Se on Jumalan viesti sinulle.”

Aamu tuli, avasin silmät ja muistin haasteeni. Nyt olisi aika kokeilla sitä. Sanoin ensimmäisen ”olen” -sanan ja pyrskähdin nauramaan. Heleää ja kipeää naurua. Ihana oli viimeinen sana, jonka itseeni voisin määrittää.

Tänään en herätessäni enää sanonut sanaakaan, kuuntelin vain ääniä sielussani. Ne ovat julmia, haavoittavia ja rusentavia ääniä. Pahinta on, että ne esittäytyvät aitoina ja tosina, niillä on vastaansanomaton todistusaineisto mukanaan: minun elämäni.

Omien äänieni vastapainoksi avaan Raamatun jokaisena aamuna ja istahdan sen ääreen rauhassa kahvi toisessa kädessä. En voi kuin ihmetellä, miten Jumala puhuu toisenlaisia sanoja. Hän todella tahtoo vakuuttaa ja alleviivata: ”Olen rakastettu. Ihana. Ristin arvoinen.

Toinen ääni vie minua merkityksettömyyteen ja masennukseen. Piiloon. Toinen ääni kutsuu esille, ihailee ja sivelee hellästi. Taidan sekoittaa ne keskenään, joka päivä. Onko juuri se sielujemme vihollisen paras taktiikka?

Miten Jumala saisi puhuttua rakentavia, luovia, elämää synnyttäviä sanoja minulle, häpeän lapselle, minulle, jonka korvat täyttävät 24/7 syyttävät ja ilkkuvat äänet? Jään miettimään. Selvää on se, että se on haasteellinen tehtävä.

Luulen Hänen hipaisevan poskeani ja sanovan: ”Olet ihana.” Miljoonannen kerran ja kuin ensimmäisen kerran.

Häpeän valtava voima ja suunnitelma A

Tämän syksyn olen otellut voimattomuuden ja masennuksen kanssa. Olen jo monta kertaa kirjoittanut aiheesta tiedostaen, että siellä näytön toisella puolella saattaa joku toinen kärsiä samoista ongelmista.

Olen kysellyt ja itkenyt syytä tilaani. Alan yhä enemmän ymmärtää, että häpeä on se iso kivi, jota kannan sisälläni, ja joka vetää minut syvyyksiin.

Häpeä aiheutuu lapsuuden kivuista, ajoista, joihin en itse voinut vaikuttaa. Pieni lapsi yritti muotoilla itseään hyväksytyksi ja olisi vaikka katkaissut jalkansa, että olisi ollut rakastettu.

Häpeä aiheutuu myös omista epäonnistumisista. Ei ole helppoa olla eläkeläinen, vammainen, eronnut, uupunut. Ei ole helppoa tunnustaa, ettei jaksa enää huolehtia itsestään eikä osaa rakastaa toisia, niin kuin haluaisi ja kuin toiset ansaitsisivat.

Jeesus sanoo kovia sanoja. Olen luullut tänne saakka, että minulle. Mutta ei, hän puhuu määrätietoisen painokkaasti häpeälle, joka luulottelee olevansa osa minua. Jeesus repii häpeää minusta kuin lakanaa altani. Luulin tipahtavani sängystä – elämästä – mutta häpeän kalvon irrotessa olenkin paljaammassa kosketuksessa Isän rakkauden kanssa.

Minulle ja meille häpeän lapsille, meille, joiden pää on painuksissa huonommuuden, alamittaisuuden ja alhaisen itsetunnon tähden Jeesus sanoo: ”Olet rakastettu. Olet rakastettu. Olet Minun rakastettu!”

Jeesuksen sanat antavat uuden pohjan elämälle. Vaikka nykyisen yksiön seinät kertoisivat tarinaa epäonnistuneesta elämästä ja marraskuun sade olisi vain sinun päälläsi, elät aina Jumalan suunnitelmassa A. Se on häpeää suurempi tarina.