Kaikin tavoin ahtaalla?

”Me olemme kaikin tavoin ahtaalla mutta emme umpikujassa, neuvottomia mutta mutta toivottomia” (2. Kor. 4:8).

Viimeisten viikkojen ajan olen miettinyt kärsimyksen ongelmaa enemmän kuin koskaan aiemmin. Näen monien ihmisten elämässä niin paljon vaikeita asioita, etten voi kuin vaieten ihmetellä ja surra. Missä Jumala sinä olet?

Paavali kertoi olevansa kaikin tavoin ahtaalla. Kaikin tavoin tarkoittaa juuri sitä, mitä moni meistä kokee: vaikeudet ja ahdistukset saartavat edestä ja takaa. Yhtä vaikeaa asiaa seuraa toinen ja kohta kolmas.

Kaikin tavoin ahdistuneen sielu ja psyyke rusentuu päivä päivältä raskaammaksi. Paavali sanoi olevansa ahdistuksensa keskellä neuvoton – hän ei nähnyt itseään katsomalla selviytymiskeinoa tai ulospääsyä . Mutta. Ja tässä on painava mutta: Paavali sanoi, ettei hän ollut menettänyt toivoaan.

Toivo on meille jokaiselle valtavan tärkeä asia. Jos menetämme toivon parempaan tulevaisuuteen, masennus hiipii elämäämme. Masennus on juuri sitä, että psyyke ei jaksa enää nähdä mitään hyvää nykyisyydessä eikä tulevaisuudessa. Masennukseen liittyy myös neuvottomuus; kokemus omasta avuttomuudesta muuttaa elämänsä olosuhteita tuo mukanaan sielun pimeän yön.

Paavali oli kaikin tavoin ahdistettu ja neuvoton. Ehkä sinäkin olet? Mutta toivo piti häntä pinnalla. Toivo antoi hänelle iloa, valoa, uskoa parempaan tulevaisuuteen.

Mistä löydämme tämän toivon ? Jumalan Sanasta, Raamatusta. Usko tarttuu Jumalan lupauksiin ja lupaukset synnyttävät meissä toivon. Kristillinen toivo ei ole toiveajattelua tai vain myönteisen psykologian keino; Se ankkuroituu Jumalaan ja Hänen sanoihinsa.

Raamattu on toivon Kirja. Yhä uudestaan luemme ylitsepääsemättömistä vastuksista ja haasteista Aabrahamin, Nehemian, Daavidin ja juuri esimerkiksi Paavalin elämän kautta. Ja samalla saamme haukkoa henkeämme lukiessamme, kuinka nämä uskon sankarit tarttuivat Jumalan lupauksiin – he uskoivat Sanaan enemmän kuin silmillä nähtäviin olosuhteisiin. Jumala ei pettänyt heitä. Eikä Hän petä sinuakaan.

Siis mistä löydämme kristillisen toivon kärsimystemme keskellä? Emme voi pusertaa sitä itsestämme. Toivo tulee meille ulkopuoleltamme kuin soihdun kirkkaana valona pimeään kellariimme. Toivo tulee kristillisen sanoman, evankeliumin kautta. Kun olemme tekemisissä Jumalan lupausten kanssa, Pyhä Henki herättää toivon maahan lyötyyn sieluumme. Sitä rukoilen sinulle tänään!

Oletko marginaalissa

Me kaikki tiedämme, että Jumala pystyy parantamaan sairaita. Tiedämme, että Hän pystyy nostamaan masennuksesta ja antamaan elämään uuden suunnan. Samoin tiedämme, että Jumala kykenee avaamaan umpisolmuja ja tuomaan kadonneen ilon takaisin.

Silti saatat kuulua siihen, ehkä joskus marginaaliseen kristittyjen ryhmään, joka edelleen makaa sairasvuoteella psyykkisten ongelmien vuoksi? Tai ehkä olet joutunut olemaan jo vuosia  kuin vankilassa ilman, että Jumala olisi tullut avamaan oviasi? Tai ehkä kärsit repivistä ristiriidoista ilman, että olisit aikoihin saanut kokea muiden todistamaa iloa?

Niin, ehkä olet marginaalissa? Mutta tarkoittaako se yhtä kuin, että olisit Jumalan selän takana? Minä luulen, että asia on toisin. Jeesus sanoi, että autuaita ovat hengellisesti köyhät – Hän tarkoitti onnella sitä, että Jumala on kääntänyt katseensa tällaisten marginaalissa taistelevien ihmisten puoleen ja hyväksyy heidät yhteyteensä.

Ja tiedätkö mitä? Jumala itse tuli ihmiseksi, marginaali-ihmiseksi. Hän astui alas taivaasta juuri niiden ihmisten elämää varten, jotka eivät näytä saavuttavan onnellista elämää tässä ajassa tai meidän mittareilla. Jeesus näytti meille, ettei Jumala ole välinpitämätön, etäinen ja vain vahvojen parissa viihtyjä; Hän tuli itsekin kärsimyksistä ja itkuista osalliseksi ja juuri sillä Hän toi toivon meille marginaali-kristityille.

Marginaalissa itketään miksi -kysymysten parissa. Niin minäkin teen. Tyydyttäviä vastauksia on vaikeaa saada. Mutta ehkä vastauksia vielä oleellisempaa on se, että me saamme uskoa Jumalan olevan siellä, missä ei olla päästy valtavirran mukaan. Hän hyväksyy yhteyteensä ne, joiden elämä on edelleen repaleista ja toivotonta. Ja siellä missä on Jumala, siellä on aina myös todellinen Toivo.

Mitä tehdä, kun takki on tyhjä?

”Jumalaa yksin minun sieluni hiljaisuudessa odottaa, häneltä tulee minulle apu.” (Ps. 62:2)

Tätä kysymystä olen itsekseni miettinyt, kun olen ollut toipumassa kuukausia kestäneestä hometalon remontista. Olo on ollut erittäin väsynyt. On ollut vaikeaa keskittyä mihinkään, Raamatun lukeminen on tuntunut liian raskaalta ja mieli on ollut liian uupunut rukoukseen.

Monet teistä tiedätte saman kokemuksen. Kun jotain tosi raskasta on kestänyt liian pitkään, psyyke väsyy ja tulee neuvoton olo. Uupuminen vaikuttaa myös jumalasuhteeseen, sillä juuri uupuneena ja masentuneenakin on vaikeaa uskoa Jumalan armoon ja uskollisuuteen. Takki tyhjänä ihminen kokee Jumalan etäiseksi ja välinpitämättömäksi. Ehkä väistämättäkin mieleen tulee kysymys: miten lähestyn Jumalaa, jotta Hän voisi auttaa minua?

Mitä siis voimme tehdä, kun takkimme on tyhjä? Toisaalta, inhimilliseltä kannalta, voimme tehdä paljonkin: hakea apua, tehdä voimaannuttavia asioita ja levätä. Mutta keskitän kysymykseni jumalasuhteeseemme; miten saamme apua Jumalalta silloin, kun itse emme jaksa mitään?

Uskon vastauksen olevan tyrmistyttävän yksinkertainen: Älä tee mitään. Ei mitään -tekeminen tarkoittaa sitä, etten yritä olla parempi, jaksavampi tai onnistuvampi suhteessa Jumalaan. Suostun siis olemaan juuri niin väsynyt, neuvoton ja toivoton kuin reaalisesti olen. Se tarkoittaa myös sitä, etten yritä tavoitella Jumalaa miellyttämällä Häntä tai tekemällä lupauksia paremmasta elämästä.

Kun siis oma takki on tyhjä, parasta on vain hiljaa odottaa Jumalaa. Odotamme Jumalaa, koska Hän ainoastaan voi tuoda apunsa tilanteeseemme ja nostaa meidät taas jaloillemme. Odotamme Häntä, koska ymmärrämme, että Hän tahtoo olla ainoa turvamme ja pelastajamme.

Jumalan odottaminen ei koskaan pääty huonosti. Voi olla, ettei tänään mikään rohkaise sinua jatkamaan jo pitkään kestänyttä odotustasi. Mutta luota Jumalaan silti. Hän näkee sinut tänään, rakastaa sinua ja odottaa väliintuloansa sinun parhaaksesi.

Kaipaatko Jumalaa?

”Niin kuin peura janoissaan etsii vesipuroa, niin minä kaipaan sinua, Jumala.” (Ps. 42:2)

Kuningas Daavid oli vaikeiden olosuhteiden vanki ja koki elämänsä epätoivoiseksi. Hän oli levoton ja masentunut liian suurten vaikeuksien keskellä; ahdistus tuntui nielevän hänet sisäänsä.

Hän kuvasi odotustaan Jumalan apua kohtaan peuran janoon. Ajattele uupunutta ja väsynyttä eläintä kuivan erämaan keskellä. Janoinen peura laittaa kaiken huomionsa pienen vesiuoman löytämiseksi – ilman vettä se nääntyisi ja kuolisi.

Daavid kaipasi Jumalaa yhtä kovasti. Hän itki Jumalalle elämänsä asioita ja nääntyneenä odotti vastausta. Häntä ei enää tyydyttänyt pelkkä Jumalan apu, hän kaipasi Jumalaa itseään. Daavid ymmärsi, että vain Jumala voisi pelastaa hänet ja tarjota hänen nääntyneelle sielulleen levon.

Jumala tekee meissä jatkuvasti työtään saadakseen meidät janoamaan Häntä yhä syvemmin. Hän saattaa ehdyttää muita vesilähteitä, jotta alkaisimme etsitään todellista ja syvempää elämää Hänen yhteydessään.

Kun olet siis omien mahdollisuuksien lopussa ja huudat nääntyneenä Jumalan puoleen, olet paradoksaalisesti hyvässä asemassa. Daavid tiesi, että hänen täytyi uskossa odottaa Jumalan ilmestymistä, hän tiesi eräänä päivänä vielä kiittävänsä Auttajaansa. Samoin mekin voimme olla varmoja, että kaipaukseemme vastataan.

john-royle-569346-unsplash

Ahdistuksesta seuraavaan

”Vaikka minä kuljen ahdingosta ahdinkoon, sinä annat minulle voimaa elää.” (Ps. 138: 7)

Daavid oli Jumalan sydämen mukainen mies. Hän oli saanut profeetta Samuelilta voitelun ja valtuutuksen Israelin kuninkaaksi vallassaolevan kuningas Saulin sijaan. Daavid oli rohkea uskon sankari, joka sopii monella tavalla Herran Jeesuksen esikuvaksi.

Tästä huolimatta Daavid joutui kärsimään paljon ja pitkiä aikoja. Tässä psalmin kohdassa hän kertoo elämänsä olevan yhtä ahdistusta, yhdestä toiseen. Ymmärrämme sen paremmin, kun mietimme, että hän joutui muun muassa pakenemaan Saulia henkensä pitimiksi kymmenen vuoden ajan.

Vaikka monet Daavidin lauluista ja runoista ovat mahtipontisia ja Herraa ylistäviä, paljon on myös niitä tekstejä, joissa hän kokee syvää yksinäisyyttä ja ahdistusta. Monesti hän toteaa olevan kuoleman partaalla; masennus ja toivottomuus taisi olla Daavidille tuttuja tunteita.

Miksi Jumala salli Daavidille niin raskaita vaiheita? Luulen, että jokainen syvä koettelemus ja lamaannuttava masennus sitoi Häntä yhä vahvemmin Jumalaansa. Kaiken siunauksen keskellä hän ymmärsi olevan vain ja ainoastaan Jumalan varassa. Jumalalle hän antoi kiitoksen hyvistä päivistään ja Hänelle hän huusi pimeyden varjoista.

Ehkä siinä onkin se salaisuus, miksi Raamattu arvostaa Daavidia niin syvästi. Kaikkien syvien epäonnistumistenkin ohella hän odotti Jumalalta pelastusta vaikeuksista ja kaikkea hyvää. Ehkä vaikeudet olivat opettaneet hänelle, ettei palatsien loistot vaan yhteys elävään Jumalaan toi onnen ja tyytyväisyyden. Niin, hän saattoi sanoa, että Jumala tyydyttäisi hänen sielunsa keskellä vihollisiakin.

Luokoon Jumala meihin samaa uskoa. Olkoon Jumala meille enemmän kuin ilot ja surut, enemmän kuin kaikki näkyvä.

P1090508_ahdistuksestaseuraavaan