Lupaus, joka toimii

”Ei kukaan, joka luottaa sinuun, jää vaille apuasi” (Ps. 25: 3).

Juuri tänään tuntuu siltä, että kaikki menneet epäonnistumiset juoksevat elokuvan tavoin silmissäni ja lannistuvat ryhtini kumaraan. Masennus ja lannistuminen astuvat kylään kuin omistajan oikeudella ja en jaksa nähdä huomisen tuovan mitään parempaa.

Juuri tänään olen kipeän ja pelottavan raa´asti Jumalan lupauksen varassa. Muistan Psalmin 25 sanat: ”Ei kukaan, joka luottaa sinuun, jää vaille apuasi.”

Ymmärrän jotain Jobin tuskasta, siitä, että miten menetysten keskellä jaksaisi uskoa hyvään tulevaan. Mutta juuri pohjalla Jumalan lupaukset tulevat pelastusköyden tapaan luokseni ja nostavat minua kohti valoa. Jos ne eivät tänään vedä minua kokonaan ylös, ne pitävät minua otteessaan ja lupaavat etten putoa määrättömästi.

Uskoa minulla ei tänään ole. Sellaista uskoa, joka siirtäisi vuoria tai pullistelisi ilmaa kuin täyteen ahdattu markkinapallo. Ei, olen kuin märkä tiskirätti pöydällä. Mutta lupaus kuuluu silti minulle. ”Ei kukaan” kätkee sisäänsä juuri masentuneet, epätoivoiset, lannistuneet ja luovuttaneet.

Jumalan lupaus ei vaadi minua hyppäämään yli kuilun, joka on minulle liian leveä. Se löytää minut, tulee luokseni ja synnyttää tarvittavan uskon kipinän.

Tänään ei juuri tunnu siltä, mutta… minä saan vielä avun. Tiedän sen, koska Jumala on luvannut. Hänen lupaukseen kätken myös sinut.

Kärsimys ja uudet maisemat

”Niin israelilaisille asetettiin työnjohtajat, joiden oli määrä näännyttää heidät raskaalla pakkotyöllä” (2. Moos. 1: 11).

Jumalan suunnitelmat olivat selkeät. Ensin Aabraham johdatettiin Luvattuun maahan ja siellä telttailtaisiin kolmen sukupolven ajan. Sen jälkeen oli määrä mennä Egyptiin muutamaksi sadaksi vuodeksi ja sinä aikana muutamasta kymmenestä hengestä muodostuisi kokonainen kansa. Lopulta Jumala kutsuisi kansan takaisin Luvattuun maahan, ihan niin kuin hän oli luvannut Aabrahamille.

Lähtö Egyptistä ei ollutkaan kovin helppoa. Israelilaiset joutuivat suureen kurjuuteen egyptiläisten orjuuttaessa heitä yhä kovemmin vuosikymmenestä toiseen. Miksi Jumala salli tällaisen kärsimyksen? Minä luulen, että ilman kärsimystä kansa olisi ollut haluton siirtymään uuteen vaiheeseen, se olisi ollut liian ”asettunut aloilleen”?

Kärsimys on monesti sekä Raamatussa että kirkkohistoriassa Jumalan sallima reitti kohti uusia vaiheita. Vaikeudet ovat irroittaneet ihmisiä entisestä ja auttanut heitä hyppäämään uskonhyppyjä tulevaan.

Minua Jumala on tänä kesänä kutsunut läheisempään suhteeseen kanssaan. Inhimillisesti se on tarkoittanut ahdistavia viikkoja, voimattomuutta, masennusta, merkillistä kuulumattomuuden ja tyhjyyden tunnetta. En ole löytänyt ympärillä olevista asioista samaa mielekkyyttä kuin ennen. Nyt ymmärrän, että juuri kaikki se on kammennut minua ulos mukavuusalueeltani ja haastanut etsimään Jumalaa uudella tavalla.

Kärsimys, tyhjyyden kokeminen, mihinkään kuulumattomuuden tunne ja yksinäisyys ovat kurjuuden mutta myös siunauksien kanavia.

Ehkä sinunkin on aika astua uuteen vaiheeseen?

Tahtoisitko valita pimeän?

”Joka löytää elämänsä, kadottaa sen ja joka kadottaa elämänsä minun tähteni, hän löytää sen” (Matt. 10: 39).

Mitä tarkoittaa elämän kadottaminen Jeesuksen tähden? Luulen, että se on luopumista siitä ihanteesta, joka meillä jokaisella on elämämme suhteen.

Saatan pitää normaalina elämänä terveyttä, hyvää toimeentuloa, onnellisia ihmissuhteita ja sielun onnellisuutta. Kun joku näistä puuttuu, mieleni näyttö vilkuttaa vikatilaa kuin auton mittaristo ja huomioni kiinnittyy ”normaalin” takaisin saamiseen.

Meidän on hyvin vaikeaa hyväksyä elämällemme eri raiteita, kuin mihin olimme tottuneet tai mitä ihailemme toisten elämässä. Kapinoimme kipuja joihin joudumme ja rukoilemme menetettyjen asioiden palaamista.

Elämän kadottaminen saattaa tarkoittaa kaikkia niitä kipeätä asioita, joiden keskellä olet tänään. Oletko uskaltanut ajatella, että Jumala ei ole vain sallinut elämäsi pimeää vaan Hän on valmistanut sen parhaaksesi? Uskallatko uskoa, että jokainen kohtaamasi asia tulee eteesi, jotta löytäisit jotain entistä parempaa?

Elämän kadottaminen on suostumista ristin nostamiseen harteille. Se on kuolemantuomio omalle itsekkäälle elämälle, joka aina haluaa muttei koskaan luopuisi. Risti ei ole muodikasta länsimaisessa kulttuurissamme; Miten elämän kadottaminen voisi olla Jumalan tahdon mukaista?

1800-luvun saarnaajien ruhtinaaksi kutsuttu Charles Spurgeon kärsi syvistä masennuskausista. Sen lisäksi hänellä oli ankaria fyysisiä vaivoja. Hän ymmärsi jokaisen masennuskauden olevan Jumalan valmistusta yhä syvemmälle jumalasuhteelle. Kirkkautta ja voimaa edelsi aina erittäin kipeä tyhjentyminen. Spurgeon totesi elämänsä lopulla, että hän olisi valmis menemään yhä uudelleen syvyyksiin, jotta oppisi lohduttamaan masentuneita.

Älä ollenkaan pelkää niitä ahdinkoja joissa olet. Et ole sattumusten tai ihmisten virheiden summa. Elämäsi saa muotoa muualta kuin omista virheistäsi. Kadotus on syvä mutta mitä alemmas putoat, sen syvemmän lähteen löydät.

Kun muilla menee hyvin, sinulla ei

”Näitä minä muistelen ja vuodatan ulos sieluni murheen, kun kuljen väentungoksessa Jumalan huoneeseen riemun ja kiitoksen raikuessa juhlivasta joukosta” (Ps. 42:5).

Kun muut rakentavat elämänsä tornia aina vaan korkeammalle, mutta sinä istut murentuneen tiilikasan päällä.

Kun muut jakavat ilonaiheitaan ja onnistumisiaan mutta sinulla on kerrottavana asioita, joista olet mieluummin hiljaa.

Kun muut nauttivat elämästään täyden sylin verran mutta sinä laahustat hetken kerrallaan tietämättä jaksatko iltaan saakka.

Ehkä silloin olet kuin janoinen peura? Ehkä alakulosi syvät vedet huutavat äänitaajuudella, jonka vain Jumala voi kuulla.

”Miksi olet masentunut, sieluni ja miksi olet minussa levoton? Odota Jumalaa. Sillä vielä minä saan kiittää häntä, pelastajaani, minun Jumalaani” (Ps. 42:12).

Huuda Minua avuksesi!

”Huuda minua avuksesi, niin minä vastaan sinulle ja ilmoitan sinulle suuria ja salattuja asioita, joita et tiennyt” (Jer. 33:3).

Ajattele tilannetta: Herran profeetta Jeremia on julistustyönsä tähden lukittuna ”päävartion pihaan”, eli paikalliseen vankilaan. Palkkio uskollisesta työstä kansan hyväksi on heittäminen tyrmään. Jeremia oli leimattu yhteiskunnalle vaaralliseksi.

Jeremia sai sanoja suoraan Jumalalta. Hänen kirjastaan huokuu läheinen rukousyhteys. Silti vankila on taivuttanut miehen katseen olosuhteisiin ja itseen. Siksi Jumala uudistaa sen, mikä oli jo alussa selvää: ”Huuda minua avuksesi!”

Tilan kutistuessa katse tahtoo vääjäämättä siirtyä pystyakselilta vaakatasoon. Siksi tarvitsemme tätä Jumalan muistutusta siitä, että Hän on kuulolla. Aina.

Ehkä Jeremia kuvitteli jo kutsumuksensa olevan ohi? Ehkä masennus oli hiipinyt korvanlehden taakse ja kuiskutteli ikäviä faktojaan? Juuri siihen tilanteeseen Jumala lupasi antaa uusia, entistä suurempia asioita!

Voit olla tänään Jeremian tavoin vankilassa? Se voi olla yksinäisyyden, karanteenin, syyllisyyden tai esimerkiksi häpeän vankila. Vaikka muut karttelisivat sinua, Jeesus on lähellä. Kuiskaa Hänelle tuskaiset tunteesi ja saat tilalle uusia, suuria rakkauden uutisia.