Saat väsähtää

”Kun voimani uupuivat, hän tuli avukseni” (Ps. 116:6).

Joskus elämästä on pidettävä kiinni rystyset valkoisina. Yritämme väsyneinä pitää itsemme liikkeessä, jotta jaksaisimme hallita kaikki ne vastuut, jotka meille on annettu ja jotka olemme haalineet voimiemme tunnossa.

Väsymys kolkuttaa meidän monien ovilla. Haluamme pitää sen kynnyksen ulkopuolella ja venytämme sielumme äärirajoille näyttääksemme toisille – ja ennen kaikkea itsellemme, että selviämme emmekä tarvitse pysähdyksiä.

Väsymys tuntuu nöyryyttävältä. Aikana, jolloin lehtien kansissa paistattelevat hyvinvoivat ja kirkassilmäiset kasvot ja some on täynnä mitä uusimpia virikkeitä ja osoituksia onnen kiihkeästä tavoittelusta, uupuminen leimaa epäonnistuneeksi.

Jumalan matematiikka on kuitenkin toisenlaista. Väsymys saattaa pitää sisällään selkärepussaan arvokasta lahjaa. Pakkopysäyksessä on mahdollisuus kääntää katsetta ja alkaa sovitella varovaisia askeleita suurempien askeleiden jälkiin – Jumalan tahtiin.

Sinulla on lupa heiluttaa valkoista lippua, kurvata varikolle ja lysähtää sohvalle. Väsymystä seuraisi epätoivo ja arvottomuus ellei Isäsi avaisi sinulle lämmintä syliään. Juuri luovuttaneena saat pudota ylöspäin taivaallisiin. ”Hän tuli avukseni”, ihana lupaus sinulle ja minulle, meille väsyneille

Kun pelko valtaa

”Kun pelko minut valtaa, minä turvaudun sinuun” (Ps. 56:4).

Kun voimat uupuvat ja käsivarret repsahtavat alas neuvottoman huokauksen kanssa.

Kun vastustajat minussa ja ulkopuolellani rakentavat valtausluiskiaan ja nauravat tulevalle voitolleen.

Kun olosuhteet kääntyvät vastaan kuin syksyn vimmainen puhuri eikä aurinkoa ole näköpiirissä.

Niin, kun pelko eri tavoin ottaa minusta hallintaotteen, enkä löydä tietäni huolettomaan ja turvalliseen elämään, silloin minä huudan Sinua apuun.

Sinä tulet läpi pelkojeni, huolieni ja ahdistukseni. Painat kätesi uupuneiden käsivarsieni alta ja halaat yksinoikeudella. Olet sydämeni käynnistyskone, lohdutuksesi tarttuu paitani alle ja menee syvemmälle missä epätoivo asuu.

Häpeän valtava voima ja suunnitelma A

Tämän syksyn olen otellut voimattomuuden ja masennuksen kanssa. Olen jo monta kertaa kirjoittanut aiheesta tiedostaen, että siellä näytön toisella puolella saattaa joku toinen kärsiä samoista ongelmista.

Olen kysellyt ja itkenyt syytä tilaani. Alan yhä enemmän ymmärtää, että häpeä on se iso kivi, jota kannan sisälläni, ja joka vetää minut syvyyksiin.

Häpeä aiheutuu lapsuuden kivuista, ajoista, joihin en itse voinut vaikuttaa. Pieni lapsi yritti muotoilla itseään hyväksytyksi ja olisi vaikka katkaissut jalkansa, että olisi ollut rakastettu.

Häpeä aiheutuu myös omista epäonnistumisista. Ei ole helppoa olla eläkeläinen, vammainen, eronnut, uupunut. Ei ole helppoa tunnustaa, ettei jaksa enää huolehtia itsestään eikä osaa rakastaa toisia, niin kuin haluaisi ja kuin toiset ansaitsisivat.

Jeesus sanoo kovia sanoja. Olen luullut tänne saakka, että minulle. Mutta ei, hän puhuu määrätietoisen painokkaasti häpeälle, joka luulottelee olevansa osa minua. Jeesus repii häpeää minusta kuin lakanaa altani. Luulin tipahtavani sängystä – elämästä – mutta häpeän kalvon irrotessa olenkin paljaammassa kosketuksessa Isän rakkauden kanssa.

Minulle ja meille häpeän lapsille, meille, joiden pää on painuksissa huonommuuden, alamittaisuuden ja alhaisen itsetunnon tähden Jeesus sanoo: ”Olet rakastettu. Olet rakastettu. Olet Minun rakastettu!”

Jeesuksen sanat antavat uuden pohjan elämälle. Vaikka nykyisen yksiön seinät kertoisivat tarinaa epäonnistuneesta elämästä ja marraskuun sade olisi vain sinun päälläsi, elät aina Jumalan suunnitelmassa A. Se on häpeää suurempi tarina.

Erityishoitoa uupuneille

”Te ette ole hoivanneet uupuneita, ette ole lääkinneet sairastuneita…” (Hes. 34:4)

Jos Hesekielin sanoja kuuntelee oikein tarkasti, saattaa kuulla Jumalan murtuneen sydämen sykkeen. Hänen sydämensä hypähtää rytmihäiriöön jokaisen kärsivän ihmisen kohdalla.

Taivas tietää, että elämässä sattuu ja tapahtuu. Onni ei jakaudu tasaisesti eikä kaikki joudu läkähtymään toivottomassa vastavirrassa. Jumalan silmät katsovat varjoihin, sinne, missä ihmiset yksi toisensa jälkeen nostavat kädet pystyyn ja luovuttavat.

Uupuneet tarvitsevat erityishoitoa. Heidät pitää vapauttaa vaatimusten kuormista ja antaa lupa levätä.

Uupuneet eivät tarvitse eivätkä kestä uusia käskyjä – uusille ruoskanjäljille ei ole enää tilaa. He tarvitsevat vierelläkulkijaa; ihmistä, joka osaa kuunnella pakahtuneet sanat läpi itkun ja epätoivon.

Väsyneitä tulee ravita anteeksiannon, armon ja toivorikkaan tulevaisuuden sanoilla. Evankeliumin hellät sanat kykenevät tekemään ihmeitä – ja ihmeitä uupuneet juuri tarvitsevat.

Miten jaksat ristisi alla?

Tuntuuko sinusta koskaan siltä, että elämäsi on aivan liian raskasta? Oletko pyytänyt Jumalaa vapauttamaan sinut asioista, jotka saavat askeleesi hitaiksi ja silti kohtaat samat haasteet aamusta aamuun?

Minulle elämä on aika ajoin liian kovaa. Muutamia kertoja olen saanut hyvästellä onnellista elämää ja elämänhalua kuin syksyllä tuulen voimasta puista irtoavia reikäisiä lehtiä. Olen yrittänyt pyristellä vastaan maallisin ja taivaallisin voimin päätyäkseni samaan pisteeseen: rähmälleni ristin paino harteillani.

Oletko huomannut, ettei Jeesuskaan jaksanut kantaa omaa ristiään? Hänet oli hakattu ja ruoskittu niin pahasti, että hän kaatui ristinsä alle ja oli täysin voimaton jatkamaan. Ehkä sotilaat piiskasivat ja potkivat häntä eteenpäin huomatakseen, että mikään ei auttanut.

Jeesus sai avukseen Simon -nimisen miehen, joka oli sattumalta paikalla (Matt. 27: 32).. Yhdessä he kantoivat raskaan taakan perille.

Kun Jeesus kehotti meitä ottamaan oman ristimme, Hän tiesi lyyhistyvänsä omansa alle ja tarvitsevansa apua. Samoin Hän tiesi, että me näännymme omien ristiemme alle. Ei ole tarkoituskaan, että kantaisimme niitä itse, vaan meillä on vierellämme enemmän kuin tuntematon Simon.

Miten siis jaksat ristisi painon alla? Ehkä tänään saamme yhdessä maata maassa pitkin pituuttamme ja odottaa Häntä, joka ottaa painomme harteilleen ja nostaa meidät jatkamaan matkaa yhdessä kanssaan?