Minä nostan, kannan ja pelastan

”Vanhuuteenne asti minä olen sama, vielä harmaantuneinakin minä teitä kannan. Niin minä olen tehnyt, ja vastedeskin minä nostan, minä kannan ja pelastan.” (Jes. 46:4)

Jumala on sitoutunut elämäämme ja Hän uskollisesti rakastaa meitä elämämme loppuun saakka. Taivaassa tulemme huomaamaan, miten Hän kantoi meitä koko matkan; silloinkin, kun luulimme Hänen jo jättäneen meidät.

Hän nostaa meidät ylös silloin kun olemme langenneet ja kaatuneet. Hän nostaa meidät syyllisyydestä, häpeästä ja epätoivosta. Hän nostaa meidät epäuskostamme. Yhtä monta kertaa kuin kaadumme, Hän on valmiina auttamaan.

Hän kantaa meitä kun väsähdämme. Hän kantaa meidät ylivoimaisten koettelemusten, kipeiden luopumisten ja synkkien elämänvaiheiden lävitse. Hän ei päästä meistä irti silloinkaan, kun itse olisimme jo luovuttamassa.

Hän pelastaa meidät. Hän on kutsunut meidän omikseen ja Hänen tahdostaan me myös pääsemme Taivaaseen. Hän pelastaa meidät kaikista niistä vihollisista, jotka tahtoisivat kampittaa ja estää perillepääsyn. Hän kykenee pelastamaan meidät myös itseltämme.

Häneen me saamme laittaa kaiken toivomme, koska Hän ei koskaan muutu.

Pelkäätkö rangaistusta?

”Pelkoa rakkaudessa ei ole, vaan täydellinen rakkaus karkottaa pelon, sillä pelossa on rangaistusta. Joka pelkää, ei ole päässyt täydelliseksi rakkaudessa.” (1. Joh. 4:18)

Onko sinun Jumalasi sellainen, joka jatkuvasti odottaa epäonnistumistasi voidakseen rangaista sinua? Pelkäätkö tekeväsi sen viimeisen virheen, jota Jumala ei anna sinulle anteeksi?

Pelko on valtava kuluttava voima. Me pelkäämme terveytemme, työmme, perheemme, omaisuutemme ja tulevaisuutemme puolesta. Pelko tunkeutuu myös helposti hengelliseen elämäämme – Jumala on joku, joka väijyy jokaisen nurkan takana nähden kaikki epätäydellisyydet.

Johannes puhuu rakkaudesta, johon pelko ei yksinkertaisesti mahdu. Hän tarkoittaa sellaisen Jumalan tuntemista, joka karkottaa kaiken pelon. Ja kaiken huolen.

Jumala on rakkaus. Se tarkoittaa sitä, että Hänellä on sinua kohtaan rakastavat ajatukset, hyvät suunnitelmat ja hellä mielenlaatu. Kun kaadut, Hän nostaa sinut ylös. Ja jos lankeat, lankeat Jumalan perheväessä, et perheväestä.

Jumala on paljon välittävämpi, huolehtivampi, läsnäolevampi ja rakastavampi kuin voimme koskaan ymmärtää.

Me pelkäämme, koska emme tunne Jumalaamme riittävän hyvin. Johannes opettaa, että kun kasvamme Jumalan tuntemisessa, kasvamme Hänen rakkauteensa. Se rakkaus syleilee meitä ja ottaa meidät vastaan sellaisina kuin olemme.

Jumalan rakkauden marinoinnissa alkaa meistä myös tuoksua ja näkyä tuo sama ihmeellinen rakkaus.

Jumala, missä olet??

”Ajatelkaa häntä, joka niin paljon kesti syntisten vastustusta itseään kohtaan, ettette väsyisi ja menettäisi rohkeuttanne.” (Hebr. 12:3)

Kirjeen vastaanottajat olivat hetkeä aikaisemmin kokeneet raskaan vainon Rooman valtion taholta. Heidän rivinsä olivat kestäneet huolimatta vankeuksista, omaisuuden ryöstöistä ja kidutuksista. Nyt heitä odotti toinen vainoaalto ja he olivat peloissaan. Kuinka Jumala sallisi tällaista heille? Oliko Jumala ylipäätään mukana heidän elämässä? Oliko mitään mieltä jatkaa uskonelämää, kun se näytti pelkältä kärsimykseltä?

Me saatamme olla aivan samojen kysymysten äärellä elämämme suhteen. Olemme saattaneet kestää hyökyaallon voimalla tulleita vastoinkäymisiä vain huomataksemme, että uusia on tulossa. Tai olemme joutuneen elämään päivästä toiseen sellaisissa taisteluissa ja yksinäisyyksissä, jonne Jumala ei tunnu ulottavan auttavaa kättään?

Missä Jumala siis olet kaiken kärsimyksen ja vastoinkäymisten keskellä? Miten voisimme jaksaa kaikesta huolimatta uskoa meitä rakastavaan ja meistä välittävään Jumalaan?

Hebrealaiskirjeen kirjoittaja löysi keinon lohduttaa. Hän ei yrittänyt vähätellä ihmisten ongelmia eikä luvannut pikaista ulospääsyä. Sen sijaan Hän nosti seurakunnan katseen takaisin heistä itsestään heidän Vapahtajaansa.

Jeesus on läsnä siellä, missä me kärsimme. Hän on kärsinyt itsekin aikanaan täällä keskuudessamme ja ymmärtää mitä käymme läpi. Hän on se Jumala, joka on kohtaloa suurempi elämämme asioissa. Ja pahatkin asiat joutuvat taipumaan saamaan meille ja meissä jotain hyvää aikaan.

Jumalan lapsille kärsimys on rakkauden, ei rangaistuksen merkki. Kärsimyksissä pääsemme lähemmäksi Jumalaa. Elämämme suuntaa saatetaan kääntää suurella rakkaudella.

Tottelemattomuus ja armo

”Kun Herra asetti heille tuomareita, Herra oli kunkin tuomarin kanssa ja pelasti israelilaiset heidän vihollistensa käsistä niin kauaksi aikaa kun tuomari eli , sillä Herran kävi sääliksi, kun he voihkivat sortajiensa ja ahdistajiensa vuoksi.” (Tuom. 2:18)

Tuomarin kirja on kertomus Jumalan kansan jatkuvasta tottelemattomuudesta, synnistä, Jumalalle selän kääntämisestä ja toisaalta Jumalan säälivästä rakkaudesta ja armon riittävyydestä.

Tuomarien kirja käsittää n. 350 v. ajanjakson Joosuan kuolemasta Saulin hallituskauteen asti. Tuona aikana Israelin kansa eli luvatussa maassa mutta oli sekasorron tilassa. Nopeasti oli unohtunut Mooseksen ja Joosuan opetukset elämästä Jumalan yhteydessä – jokainen teki sitä, mikä itsestä tuntui parhaalta. Ja kun kansa unohti Jumalan, siitä seurasi kärsimystä.

Tuomarien kirjassa kuvataan seitsemän luopumusta ja seitsemän Jumalan armollista väliintuloa tuomarien välityksellä. Aina kun kansa koki joutuvansa ahtaalle, se huusi lopulta Jumalan puoleen. Ja joka kerta Jumala kuuli kansaa ja herätti sille voimallisen tuomarin auttamaan.

Tuomarien kirjassa kuvataan Jumalan säälivä rakkaus tottelemattomia ihmisiä kohtaan. On totta, että monesti me aiheutamme kärsimyksemme omilla valinnoillamme. Rikomme Jumalan Raamatussa ilmoitetun tahdon, käännämme Hänelle selkämme ja sen seurauksena joudumme mitä moninaisimpiin ongelmiin.

Mutta Jumalan armo on suurempi. Siellä missä yksikin ihminen huutaa hädissään Jumalaa apuun, Jumala kuulee ja Hänen myötätuntoinen sydämensä ei voi olla auttamatta.

Jumala on aina lähellä lapsiaan. Hän haluaa jatkuvasti pitää huolta meistäkin, jotka käännämme Hänelle selkämme. Hän lupaa, ettei elämämme voi mennä niin solmuun, ettei Hän haluaisi ja kykenisi auttamaan.

Jumala osoitti Tuomarien aikaan tottelemattomalle kansalleen anteeksiantamustaan ja sitoumustaan yhä uudelleen ja uudelleen. Meillä on sama Jumala tänään. Hän on aina vain yhden huokaisun päässä.

Elämäni palapeli

Oletko koskaan koonnut palapeliä lasten kanssa? Katsot, kun lapset pyörittelevät palapelin palasia kädessään ja hymyillen tarkkailet, minne he suunnittelevat laittavansa niitä?

Me taidamme rakentaa samanlaista palapeliä elämästämme Jumalan kanssa. Olemme pieniä lapsia palapelikasan vieressä ja yritämme hahmottaa irrallaan olevia palasia jo valmiina olevaan rakennelmaan.

Ehkä olemme joitakin palasia painaneet väkisin kiinni paikalleen? Olemme kyllä huomanneet, etteivät ne ihan sovi muiden palojen liitteeksi mutta haluaisimme hieman oikaista?

Joitakin toisia palasia pyörittelemme päivästä ja kuukaudesta toiseen käsissämme. Emme ymmärrä, miten juuri nämä palat voisivat sopia elämäämme – ne näyttävät niin epäsopivilta ja tarkoituksettomilta.

Välillä huomaamme Isän hymyilevän meille ja antavan rakastavia pieniä vinkkejä: Hän osoittaa yhtä elämämme palasta ja kehottaa meitä rohkeasti sovittamaan sitä toisten joukkoon. Ja toisia osia Hän varovasti irrottaa irti vain jotta näkisimme niiden riitelevän kokonaisuutta vastaan.

Kaiken rakentamisen keskellä on niin turvallista olla. Voi kun oivaltaisin, että saan näyttää ihan jokaista pientä palasta Isälleni ja kysyä, miten ne sopivat Hänen suunnittelemaansa kokonaisuuteen. Saan olla varma, että Hänen kätensä pitää minun kädestäni kiinni ja voimme yhdessä rakentaa elämäni palapeliä.