Jumalan ihanat pienet vaahterat!

Toissailtana kello 22 illalla olin taas vauhdissa. Tiesin, että kaivinkone tulisi seuraavana aamuna paikalle ja kiireessä kaivoin ojasta löytyviä hyvin pieniä mutta söpöjä vaahterantaimia talteen. Ja totesin: onneksi on anoppi asumassa viereisellä tontilla! Soitin hänet vain käväisemään katsastamassa taimia mutta ovelasti olin etukäteen kuskannut paikalle 2 lapiota…

Eilen istutin taimet tontillemme. Ne olivat niin hentoja ja hauraita, että käsittelin niitä niin kuin niissä olisi punainen tarra: ”Särkyvää – älä Jaakko vain koske!”

Saatuani vaahterat maahan, katsoin niiden puolustuskyvyttömiä, langanohuita varsia ja totesin, että ne eivät kestä ensimmäistäkään tuulenpuuskaa. Siispä vuolin niille tukikepit.

Iiriksen mukaan yksi/taimi olisi riittänyt, mutta koska taimet olivat varastaneet sydämeni, ajattelin kepittää ne jokapuolelta suojaan entisajan paalulinnoituksen tyyliin. Kompromissi oli kaksi keppiä taimien molemmille puolille ja rautalankapunos joka pitäisi taimen pystyssä mutta ei kuristaisi tulevaa kasvua.

Siinä meni siis useampi tunti polvillaan märässä mullassa, käsissä milloin rautalankavyyhti, milloin multapaakut, taimet tai esimerkiksi lapio ja istutuskauha.

Minä rakastuin vaahteroihin. Olen valmis käymään joka päivä juttelemassa niille ja varmistamassa tuentoja. Luultavasti ylivarmistan myös kastelun ja ravinnonsaannin. Rakas anoppini saa nauraa hyväntahtoisesti aitiopaikaltaan keittiön ikkunan äärestä.

Niin, Jeesus yritti opettaa meille kovapäisille rakkailleen Isän huolenpitoa esimerkiksi puutarhasta löydettävillä esimerkeillä. Luulen, että tänään hän saattaisi viinipuun sijaan puhua vaikkapa juuri vaahteroista?

Jos minä olen valmis näkemään aika paljon vaivaa mokomien lapsipuiden kanssa, miten paljon enemmän Jumala onkaan valmis näkemään vaivaa meidän kanssamme?

Voi, miten Hän tietää vartemme suojattomuuden, juurtemme kyvyttömyyden vallata vapautta ja elintilaa, tarpeemme suojalle ja ravinnolle. Eikä Hän piipahtele taimiensa luona Jaakon tapaan.

Jumala polvillaan. Sitä Hän on. Sinun vuoksesi. Kädet elämäsi ympärillä, kyyneleet kastelemassa kuivaa maaperääsi ja yksi ristinmuotoinen tuki. Se kuulemma riittää.

Sellaisen Jumalan minä tarvitsen!

”… kuinka usein minä olenkaan tahtonut koota sinun lapsesi, niin kuin kana kokoaa poikansa siipiensä alle! Mutta te ette ole tahtoneet” (Matt. 23: 37).

Muutama päivä sitten Iiris toi ensimmäistä kertaa takapihamme nurmelle yhden kolmasta meille syntyneestä kananpojasta, nimeltään Esikon. Hän on heti syntymästään saakka ollut hyvin virkeä tapaus ja juossut ympäri Iiriksen huoneen lattialla ollutta kotiaan: ilmastoitua häkkiä, jossa on lämmityslaite ym.

Katsoin vieressä, kun Esikon jalat osuivat nurmelle. Olimme varmoja, että saisimme kokea minikoossa ”Rocky” -elokuvasta tutun kanajahdin. Mutta ei, Esikko pyöritteli päätään, oli paikallaan ja lopulta hakeutui polvillaan sitä ihastelleen Iiriksen syliin.

Muistan Iiriksen ensimmäisen kommentin hänen laittaessaan Esikkoa maahan: ”Täytyy olla tosi lähellä ja valppaana, ettei joku petolintu tule ja nappaa Esikkoa!”

Uusi elinympäristö varmaan oudoksutti ja ehkä pelotti pientä, söpöä untuvikkoa. Se ei osannut lopulta tehdä muuta, kuin hakea turvaa kanaäidinkorvikkeestaan, Iiriksestä.

Kuinka usein me ihmiset olemmekaan uusien olosuhteiden ympäröiminä, vanhasta ja turvallisesta irti repäistyinä ja pelkäämme pärjäämisemme puolesta?

Hapuilemme ympärillämme olevaa tuntematonta ja vilun väristyksiä aiheuttavaa ilmaa ja koemme olevamme aivan yksin. Vieläpä kaikensorttisten petolintujen armoilla.

Vaikka kuinka kääntelemme päätämme Esikon tapaan, liian harvoin katsomme sinne, missä Isän kädet ovat nurmeen painuneina valmiina ottamaan meidät syliinsä.

Sellaisen Jumalan minä tarvitsen. Alas tulleen, polvilleen käyneen Jumalan, joka toiselle kädellään suojaa petolinnuilta ja toisella ohjaa turvalliseen suuntaan. Jumalan, jonka missiona on ”Jaakko” -nimisen untuvikon pitäminen turvassa, Jumalan, joka rakastaa laajasti sydämensä jokaisen sopukan täyttämänä myös minua, kananaivoista evankelistaa.

Jos olet toisenlainen, Jumalani, minä en kauaa pysy elossa. Kiitos, että sinun lämpöisen armon untuvapeiton alla on aina tilaa myös minulle.

Sinä olet minun!

”Turvatkaa häneen joka aika, te kansa; vuodattakaa hänen eteensä sydämensä. Jumala on meidän turvamme” (Ps. 62: 9).

Miten minä aina unohdan sen kaikkien elämän tarjoamien kauppakassien alle lyyhistyessä, kassien, jotka ovat pullollaan avoimia kysymyksiä ja kipeitä huutoja, joille ei löydy vastaavia sanallisia ilmaisumuotoja, että Sinä olet minun?

Sinä olet minun. Imen näitä kolmea sanaa sisääni kuin taivaasta pudonnutta Elämän lähdettä ja puhallan kivun ulos. Annan hermostoni jokaiselle pingotetulle säikeelle luvan palautua alkuasetuksiin, lepoon, jota kipeästi kaipaan.

Sinä olet minun. Rohkea ajatus, oivallus, joka poukkoilee teologian harmaalla alueella mutta samalla osuu kuin nuoli päämääräänsä, Jumalaan ja kiinnittää minut lempeän tiukasti Häneen, joka on sanonut ”kyllä” minun kaikille myötä- ja vastoinkäymisille.

Sinä olet Jumala. Kaikkivaltias. Sinä olet se, joka sormien liikkeillä saa pihamme päivänkakkaran avautumaan ja yhtä helposti synnytettyä vaikka uuden, tutkimattoman kosmoksen. Ja Sinä olet minun.

Minulla on Sinut ja Sinulla minut, jotta minun katkenneet mastoni ja pohjaa repivät ankkurini eivät enää veisi minua syvyyksiin.

Ei, katketkoot kauppakassien kahvat ja pudotkoot vaikka koko elämä levälleen kuin Jaakon eväät, naurokoot kaikki todellisuudelle, joka pidetään visusti piilossa kunnes ihmisen väliverho repeää, mutta:

Sinä.

Olet.

Minun.

Jumala, joka tahtoo parastasi!

”Iloitkoon ja riemuitkoot ne, jotka suovat minulle oikeuteni, ja sanokoot aina: `Ylistetty olkoon Herra, joka tahtoo palvelijansa parasta´” (Ps. 35: 27).

Daavid tiesi Jumalasta kaksi tärkeää asiaa. Ensimmäinen totuus on muotoiltu esimerkiksi Psalmissa 115: ”Meidän Jumalamme on taivaassa; mitä ikinä hän tahtoo, sen hän tekee” (Ps. 115: 3).

Toinen tärkeä totuus oli se, että Jumala ei vain ole Kaikkivaltias, vaan Hän on sitä lastensa parhaaksi!

Uskalla siis uskoa, että sinulla on Jumala, joka ajattelee lakkaamatta sinun parastasi! Hän on piirtänyt elämäsi kauniit ääriviivat ja sykähdyttävät yksityiskohdat jo ennen kuin sinua olikaan ja Hän käyttää voimiaan intohimoisella tavalla johdattaakseen sinua sillä tiellä, jonka yllä lukee: ”Paras reitti Jumalan rakkaalle nimeltä (tässä lukee sinun nimesi).

Mistä karkkihyllyn edessä äärirajoillaan raivoava pieni lapsi voisi tietää, että isän ehdoton kielto ja sitä seuraava pettymyksen kuilu ovat hänen parhaakseen? Mistä kristitty voisi tietää, että riipaiseva Isän etäisyyden kokeminen tai yllättävä vaihe suolla tarpomista koituu hänen hyväkseen?

Kun epätoivo valtaa mielesi ja koet kosmisiin mittasuhteisiin kohoavaa yksinäisyyttä ja kipua, muista nämä Raamatun järkähtämättömät sanat: Jumala tahtoo sinun parastasi.

Juuri sinun. Ja juuri tänään.

Ahdistettu – muista nämä 2 asiaa!

”Sinä olet sen nähnyt, sillä sinä havaitset vaivan ja tuskan, ja sinä otat sen oman kätesi huomaan” (Ps. 10: 14).

Jos olet tänään todella ahdistunut ja jos elämäsi näyttää luisuvan yhä ahtaampaan suuntaan; Jos Jumala tuntuu etäiseltä, etkä saa rukousvastauksia, vaikka kuoleman portit siintävät jo edessäsi, muista silloin nämä kaksi Raamatun varmaa lupausta:

1) Jumala tietää, missä sinä tänään olet. Hän tietää yksinäisyytesi, henkisen paineesi, tuskaiset olosuhteet, itkut, joita ei ole lupa näyttää ulospäin. Hän pitää sormiaan pulssillasi ja tietää kaiken mitä sinulle tänään kuuluu, senkin, mitä et itse vielä tiedä.

2) Jumala välittää sinusta. Hän välittää koko sydämensä laajuudella ja jos kysyt lapsen tavoin: ”Kuinka paljon Iskä minua rakastat”, Hän levittää kätensä ja tekee ihmeen – ne ylettyvät koko universumin.

Kun Jumala tietää ja tuntee sinut ja kun Hän rakastaa sinua erityisellä ja periksiantamattomalla tavalla, niiden kahden tosiasian summa on se, että sinulla ei ole tänään mitään hätää!

Jumala, kansojen valtias, Luoja, Kaikkeen kykenevä Isä, Vapahtaja Herra Jeesus Kristus ja Pyhä Henki ovat kanssasi tänään!