Heikoin lenkki?

Yleinen sananparsi kuuluu, että tietty ihmisryhmä on yhtä vahva kuin sen heikoin lenkki. Tätä sanontaa käytetään esimerkiksi työpaikoilla ja se taitaa joskus livahtaa mukaan myös Jumalan seurakuntaan.

Jumalan seurakunnassa riittää meitä heikkoja lenkkejä. Sinne mahtuu toisten ihmisten runtelemat, sielultaan rikotut ja ne, jotka eivät koskaan pääse ”vahvaksi”.

Jumalan seurakuntaan kuuluu meitä mielemme kanssa taistelevia, ihmisten kanssa epäonnistuvia, riippuvuuksien riepottelemia ja huonon osan saaneita ihmisiä.

Jumalan seurakunnassa armo saattaa vuotaa ovista ja ikkunoista sisään juuri heikkojen lenkkien seurauksena. Sillä Jumala on heidän kanssaan ja erityisellä sydämen rakkaudella hoitaa heitä.

Onko seurakunta siis yhtä vahva kuin sen heikoin lenkki? Ei, seurakunnan vahvuus on aivan toisenlaista. Se on ylösnousseen Herran vahvuutta. Hän jakaa omia aarteitaan jokaiselle omalleen. Suurimman kunnian taitavat saada ne, jotka ovat jonossa viimeisenä. He saavat salattua mannaa.

Ole turvallisella mielellä ihmisten leimaama heikoin lenkki. Anna itkusi Jeesukselle, joka rakastaa sinua ja tahtoo kantaa häpeäsi. Hänen seurassaan saat olla todellinen Soihdunviejä seurakunnan sisällä ja sen ulkopuolella.

Paimenet, O-hoi!

”Herra vastasi: `Kuka on siis on se uskollinen ja järkevä taloudenhoitaja, jonka hänen herransa asettaa pitämään huolta palvelusväestään ja antamaan jokaiselle määräosan viljaa ajallaan?´” (Luuk. 12: 42).

Jeesus puhui taloudenhoitajasta, joka osasi antaa jokaiselle vastuullaan olevalle ihmiselle määräosan ruokaa. Oikeanlaista ruokaa piti antaa oikealla ajalla.

Jeesuksessa näemme tällaisen ”taloudenhoitajan” toiminnassa: Hän osasi puhua terävästi ja tinkimättömästi niille, jotka pitivät itseään toisia parempina. Heikoille, alaspainetuille ja ulkopuolella oleville Hänellä oli taas toisenlainen ruoka-annos – heitä Hän kohtasi poikkeuksetta armollaan ja rakkaudellaan.

Tänään Suomessa on tuhansia ihmisiä, jotka kamppailevat oman syyllisyytensä, häpeänsä ja riittämättömyytensä kanssa. He ovat nääntyneitä ja kaipaavat kipeästi omaa määräosaansa. Oikeanlaisen ruuan sijaan heille annetaan monesti ruokaa, joka kuuluisi muille. Heille osoitetaan armon sijaan teräviä ”paranna itsesi” -kehoituksia.

Toisaalta olen huomaavinani toisenlaisen ihmisjoukon, jotka ovat pulleita ja hyvinvoivia. He määrittelevät itsensä sisäpuolella oleviksi, koska he eivät ole sortuneet ”suuriin synteihin”. Vaikka heillä on sellaisia syntejä, kuten itsekkyys, rakkaudettomuus, toisten panettelu, hyvien tekojen puute, ahneus ja välinpitämättömyys, he kokevat olevansa parempia ja toisten yläpuolella. Hekin tarvitsisivat oman määräosaansa ruokaa, sellaista ruokaa, joka avaisi heidän silmänsä ja toisi heidät puutteellisena Kristuksen luokse. Sen sijaan he saavat monesti sitä ruokaa, jota heikot ja nääntyvät tarvitsisivat.

Missä on siis tämän päivän paimenet, jotka osaavat antaa jokaiselle oikeanlaisen määräosan hengellistä ravintoa? Missä ovat ne julistajat, opettajat, pastorit ja johtajat, jotka osaavat suitsia itsekkäitä ja pulleita lampaita sekä suojella ja hoitaa heikkoja?

Kristuksen nälkä on valtava. Siihen nälkään vastataan antamalla tuoretta Kristus-leipää. Sen sijaan, että katsoisimme entisajan ”Niilo Tuomenoksiin”, meidän taloudenhoitajien on mentävä omiin kammioihimme kohtaamaan elävä Jumala. Sieltä menneet pyhätkin saivat sanomansa. Jos leivästä on puutetta, syy ei ole Jumalan eikä nälkiintyneiden ihmisten – meidän Jumalan Sanan palvelijoiden pitää katsoa peiliin. Minä olen vastuussa.

Nälkiintyneille ihmisille ei tarvitse sanoa, että he ovat nälkiintyneitä ja tarvitsevia; heille tarvitsee antaa tuore Vapahtaja.

Mikä on sinun Akorinlaaksosi?

”… minä muutan Akorinlaakson toivon portiksi” (Hoos. 2:17)

Akorinlaakso oli israelilaisille ja Hoosean kirjeen kuulijoille kansallisen häpeän paikka. Se edusti sellaista epäonnistumista, jota ei haluttu muistella. Maininta Akorinlaaksosta viittasi israelilaisten tappioon pienen Ain kaupungin luona. Tappion syynä oli yhden israelilaisen, Akanin tekemä synti.

Mikä on sinun Akorinlaaksosi? Onko elämässäsi jotain kipeää ja häpeää tuottavaa? Onko häpeäsi jotain sellaista, jota et haluaisi ajatella mutta joka nousee aika ajoin omaantuntoosi?

Kuuntele Jumalan uskomaton lupaus – Hän pystyy muuttamaan Akorin laakson toivon portiksi! Se tarkoittaa, että Jumala pystyy ja haluaa ottaa käsittelyynsä syvimmät epäonnistumisemme ja vapauttaa meidät häpeästämme. Hän pystyy kääntämään lankeamisemme voimavaraksemme. Häpeä muuttuu iloon ja toivoon, koska löydämme Akorinlaaksoistamme Jumalan, joka rakastaa meitä ja joka kykenee avaamaan elämämme umpisolmut.

Jeesus on todellinen Toivon portti. Hänelle saamme kertoa kaikki asiamme ja Hän ottaa häpeämme omakseen. Ja vaikka emme osaisi avata Hänelle häpeän tähden lukittuja sydämemme huoneita, Hänellä on jokaiselle meille sopivat rakkauden avaimet. Hän tahtoo ottaa häpeämme ja täyttää meidät hyväksynnällään ja armollaan.

Suunta menneestä tulevaan

”Veljet, minä en katso sitä vielä saavuttaneeni. Yhden minä kuitenkin teen: unohtaen sen, mikä on takana, ja kurottautuen sitä kohti mikä on edessä…” (Fil. 3:13)

Meille annetaan tässä aivan erinomainen ja aina sovellettavissa oleva elämänohje. Meidän tulisi oikealla tavalla päästää tai pyristellä irti menneen otteesta. Samalla meidän tulisi katsoa toiveikkain mielin tulevaan.

Menneisyydessä saattaa olla paljon sellaista, joka pitää meitä vankinaan. Se saattaa sisältää huonommuutta, syyllisyyttä, epäonnistumisia ja häpeää. Menneisyys pitää meitä otteessaan vakuuttamalla, että vapautuminen siitä olisi petosta eikä sellainen taakoista luopuminen ole soveliasta.

Mutta eteenpäin ei pääse, jos jatkuvasti joutuu vilkuilemaan olan yli taakseen. Kun Jumala kuittaa menneen anteeksiannetuksi ja kutsuu sitä nimenomaan menneeksi, meillä ei olisi oikeutta raahata sitä nykyisyydessä mukana. Ei omalla eikä toisten kohdalla.

Mitä tulevaisuudessa pitäisi tavoitella? Tämä aika kertoo sitä joka tuutista: tavoittele yksilöonnea, tyytyväisyyttä, varmoja eläkepäiviä, parempia ihmissuhteita. Paavali sanoi tavoittelevansa vain ja ainoastaan yhtä asiaa: Kristuksen tuntemista.

Se ei sulje elämää eri mausteineen ulos laskuista. Kristus Jeesus voidaan oppia tuntemaan jatkuvasti syvemmin. Hänen tuntemisensa on kuin kodin löytyminen kodittomalle; kuin kesäpäivä keskellä pakkasia.

Kun katse kiinnittyy siihen, mitä voimme omistaa tai olla, jäämme lopulta tyhjiksi. Mutta kun tavoite on syvempi elämä Jumalan yhteydessä, silloin saattaa koko elämän värikirjo avautua uudella tavalla.

Rikottu mennyt voi olla tienä syvempään seurusteluun Vapahtajan kanssa. Meitä ei määritä mennyt vaan nykyisyys Jeesuksen kanssa.

Minä nostan, kannan ja pelastan

”Vanhuuteenne asti minä olen sama, vielä harmaantuneinakin minä teitä kannan. Niin minä olen tehnyt, ja vastedeskin minä nostan, minä kannan ja pelastan.” (Jes. 46:4)

Jumala on sitoutunut elämäämme ja Hän uskollisesti rakastaa meitä elämämme loppuun saakka. Taivaassa tulemme huomaamaan, miten Hän kantoi meitä koko matkan; silloinkin, kun luulimme Hänen jo jättäneen meidät.

Hän nostaa meidät ylös silloin kun olemme langenneet ja kaatuneet. Hän nostaa meidät syyllisyydestä, häpeästä ja epätoivosta. Hän nostaa meidät epäuskostamme. Yhtä monta kertaa kuin kaadumme, Hän on valmiina auttamaan.

Hän kantaa meitä kun väsähdämme. Hän kantaa meidät ylivoimaisten koettelemusten, kipeiden luopumisten ja synkkien elämänvaiheiden lävitse. Hän ei päästä meistä irti silloinkaan, kun itse olisimme jo luovuttamassa.

Hän pelastaa meidät. Hän on kutsunut meidän omikseen ja Hänen tahdostaan me myös pääsemme Taivaaseen. Hän pelastaa meidät kaikista niistä vihollisista, jotka tahtoisivat kampittaa ja estää perillepääsyn. Hän kykenee pelastamaan meidät myös itseltämme.

Häneen me saamme laittaa kaiken toivomme, koska Hän ei koskaan muutu.