Hämmästyttävä kohtaaminen Sykarissa (Joh. 4)

Epäonnistuneeseen elämäänsä vangitulle ihmiselle mikään muu ei ole niin vapauttavaa kuin että joku näkee hänen sisälleen ja hyväksyy hänet.

Jeesus antaa Sykarin kaivon naiselle sitä mitä tämä todellisuudessa eniten kaipaa: Nainen uskaltaa näyttää Jeesukselle rikkinäisyytensä ja epäonnistumisensa. Hän sanoo Jeesukselle, että ”tässä on häpeäni syy: Minulla ovat menneet ihmissuhteet rikki, en ole samanlainen kuin muut, olen epäonnistunut.” Hän on todella rohkea.

Mitä tapahtuu seuraavaksi? Miten Jeesus reagoi tähän? Hän ilmoittaa naiselle olevansa se Jumala, jota tämä on kaivannut häpeänsä keskellä. Nainen on ajatellut, että vaikka tämä elämäni meni pieleen, niin odotan messiasta: ”Minä tiedän, että messias tulee”. Jeesus vastaa ”Minä olen” – Jahve.

Jeesus sanoi, että monet ensimmäiset tulevat viimeisiksi ja viimeiset ensimmäisiksi – tämä nainen, jota kukaan ei pidä minään, hän kantaa sisällään odotusta Jumalaa kohtaan. Hänen elämänsä ei täytä muiden silmissä onnistumisen asteikkoa mutta hän salassa kaipaa Jumalaa. Jeesus kohtasi paljon sellaisia ihmisiä, joiden elämä oli kyllä mallillaan kaikin puolin, mutta sieltä oli tämä salainen ja nöyrä kaipaus kadonnut. Onko niin, että juuri meidän elämämme kivut ja epäonnistumiset saavat meidät huokailemaan itseämme suuremman puoleen? Niin monesti Jeesus puhui ihmisille vain vertauksin ja peitti oman olemuksensa mutta tässä yhdessä kohtaamisessa hän heittää kuin viitan yltään ja sanoo: Katso, minä olen se, joka loin sinut ja minä otan sinun särkyneen elämäsi ja teen siitä jotain ihan uutta ja kaunista!

Onko sinulla elämässäsi ns. salaisia syntejä?

Luulen, että moni meistä joutuu myöntymään. Salaiset synnit ahdistavat ja pelottavat meitä.

Salaiset synnit muodostuvat yleensä seuraavasti: koemme itsessämme vetoa syntiin: vääränlaisia ajatuksia, tunteita ja tekoja. Lankeamme samoihin asioihin toistuvasti. Haluamme kertoa näistä ongelmistamme toisille kristityille ja kaipaamme ymmärrystä sekä apua.

Huomatessamme, ettei kokemillemme kivuille ja heikkouksille ole tilaa eikä lupaa, emme enää halua tuoda niitä esille. Ymmärrämme, että niitä tulee hävetä ja ne ovat parempi piilottaa sielun syvyyksiin.

Salaamme heikkoutemme ja synnilliset taipumuksemme, koska olemme tulleet niitä vilpittömästi jakaessamme torjutuiksi. Olemme kokeneet olevamme toisten kristittyjen seurassa outoja ja vääränlaisia.

Salatut synnit muodostuvat siis siitä, että häpeän ja syyllisyyden takia kätkemme ne sisällemme. Tästä seuraa, että kannamme niitä sisällämme kuin raskaita kiviä – ne kuluttavat meitä. Pelkäämme myös, että muut lopulta näkevät meidän ”salaisuutemme” ja torjuvat meidät.

Mitä salatuille synneille tapahtuu, kun ne uskalletaan peittelemättä ja selittelemättä kertoa Jeesukselle. Niistä tulee anteeksiannettuja syntejä. Syyllisyytemme ja häpeämme vaihtuu armoon ja hyväksymisen kokemukseen. Tästä muodostuu kristityn ilo – Kristus näkee kaikki ongelmani ja Hän on niitä suurempi. Hän ottaa syntini omakseen, nekin joista en ole päässyt irti.

Kutsun meitä tänään uskaltamaan olla Jumalalle aitoja ja näkyviä. Hän tietää kaiken, mitä me peittelemme ja häpeämme. Hän haluaa antaa meille vapauden ja anteeksiantamuksen. Niin salaisista synneistä tulee anteeksiannettuja syntejä. Anteeksiannetut synnit ovat unohdettuja syntejä.

Pidätkö mielessäsi syntini?

”Jos sinä, Herra, pidät mielessäsi synnit, kuka silloin kestää? Mutta sinun luonasi on anteeksiantamus, että sinua pelättäisiin.” (Ps. 130: 3,4)

Joskus tekemämme vääryydet ja kokemamme epäonnistumiset painavat meitä. Ne syyttävät meitä päivin ja öin niin, että riudumme niiden alle.

Syntimme saavat meidät piiloutumaan Jumalalta ja toisiltamme. Koska itse muistamme syntimme ja häpeämme niitä, olemme varmoja, että Jumalakin muistaa ne. Miten Jumala voisi hyväksyä lähelleen niin epäonnistuneen ihmisen.

Vastauksen löydämme Ristiltä. Jumalan Poika, Jeesus Kristus, kantoi kaikki syntimme omassa ruumiissaan ristille ja sovitti meidät Jumalan kanssa. Kaikki menneet, nykyiset ja tulevat syntimme ovat Jumalan edessä jo ratkaistu.

Kuka voi kestää, jos sinä, Herra, pidät mielessäsi syntimme? Nyt olet Jeesuksen tähden luvannut unohtaa ne ja heittää syntimme meren syvyyksiin. Sieltä niitä ei enää löydy, ne ovat todella silmiesi edestä poissa.

Sinun luonasi ei ole syytös ja tuomio vaan anteeksiantamus. Sinä saat meidät kunnioittamaan itseäsi suuren anteeksiantamuksesi tähden. Armosi avulla vedät meitä, häpeän takia piiloutuneita, takaisin läheisyyteesi.

Minä tykkään Jeesuksesta

Olen aina uskonut Jumalaan. Jeesus on sykähdyttänyt sydäntäni niin kauan kuin muistan. Mutta sekä lapsena että teininä koin uskon valtavana häpeänä. En vain uskaltanut enkä kehdannut kertoa siitä kenellekään. Että uskon. Että Jeesus on elämässäni perustavan laatuinen asia. Pelkäsin Jumalan kieltävän minut, koska minäkin hiljaisuudellani kielsin Hänet.

Kävin rippikoulun. Hädin tuskin uskalsin ostaa kaulaani ristin ja kantaa sitä. Se oli itselleni niin merkittävä. Tuntui kuin se loistaisi. Pelotti.

Olin kuusitoista. Menin ammattikouluun. Yllätyksekseni samalle luokalle sattui kaksi uskovaista nuorta. Sellaisia rohkeita. Omanlaisiaan. Uskalsivat olla mitä ovat. Eivät mukautuneet maailman eivätkä seurakuntanuorten valtavirtaan. Näin koin. Tuskin sattumalta heihin tutustuin.

Samana syksynä näin unen. Unen, jossa kohtasin Jeesuksen tiellä. Jeesus oli siinä edessäni ja muistan kuinka mieleni teki syöksyä Häntä halaamaan, mutta pelkäsin. Kysyin Häneltä varoen voisinko. Jeesus hymyili ja nyökkäsi. Halasimme toisiamme ja jatkoimme käsi kädessä matkaa.

Herättyäni tuosta unesta, häpeä uskosta oli pois pyyhkäisty. Ei hävettänyt enää yhtään. Olin ilosta suunniltani. OLEN USKOVAINEN. USKOVAINEN. MINÄ. Jeesus tämän teki. Minut uskovaiseksi. Sanokoot muut mitä tykkäävät. Minä tykkään Jeesuksesta 🥰

(Iiris)

Pois riittämättömyys ja pelko

”Te ette ole saaneet orjuuden henkeä elääksenne jälleen pelossa, vaan te olette saaneet lapseuden hengen, jossa me huudamme: `Abba, Isä!´” (Room. 8:15).

Koetko sinä riittämätömyyttä ja pelkoa? Koetko Jumalan edessä pelkoa siitä, ettet lopulta kuitenkaan täytä vaadittua mittaa? Painatko pääsi häpeästä alas vain odottaen kovia ja tuomitsevia sanoja? Odotatko ruoskan sivaltavan jälleen selkääsi yhden kipeän iskun?

Miten ihana ajatus ja lupaus onkaan se, että meidän sisällämme Pyhä Henki johdattaa meitä luottavaiseen lapsen rukoukseen! Emme ole Jumalasta kaukana, vaan läheisessä suhteessa rakastavaan Isään. Pelko ja riittämättömyys saavat vaihtua läheisyyteen ja turvallisuuteen.

Taivaallisen Isämme edessä saamme elää elämämme monet vaiheet. Saamme itkeä kipujamme Hänen sylissään, kokea elämän karikot tietäen, että Isä tulee ja auttaa. Raskaimpien epäonnistumisemme aikanakin voimme olla varmoja siitä, että meitä ei hylätä.

Jumalalla ei ole kädessään ruoskaa, vaan Hänen kätensä ovat avautuneet siunaamaan elämäämme. Hänen kätensä ovat kuilujemme alla ottamassa meidät turvaan ja ne toimivat kuin suojaavana peitteenä pahan päivän yllättäessä.

”Abba, Isä!”, on lapsen turvallinen huuto vanhemmalle, joka välittää. Turvallisen vanhemman tukemana elämää ei varjosta pelko. Turvallisen Jumalan kanssa sinä olet turvassa.