Lempeää erimielisyyttä

”Vältä tyhmiä ja taitamattomia väittelyjä. Sinähän tiedät, että ne synnyttävät riitoja. Herran palvelijan ei sovi riidellä, vaan hänen tulee olla lempeä kaikille, kyetä opettamaan ja kärsimään vääryyttä.” (2. Tim. 2:23-24)

Kristikunta on hyvin haluttomasti totellut Paavalin opetusta Timoteukselle hänen viimeisessä kirjeessään. Lempeys on ollut usein kaukana, kun on väitelty oman näkemyksen ja tunnustuksen paremmuudesta. Monesti ”opillinen totuus” on otettu vain keppihevoseksi, jolla lihallinen viha ja ylpeys pääsevät purkautumaan.

Paavali opetti, että riidat koituvat kuulijoiden turmioksi (2. Tim. 2:14). Oman lihallisuuden ja oikeassa olemisen vimmassa Kristuksen rakkaus katoaa ja kuulijoille jää pelkkä irvokas uskonnollinen fanaattisuus.

Raamatun totuutta pitää kuitenkin pitää rohkeasti esillä ja harhaoppeja vastaan tulee kyetä nousemaan vastarintaan. Mutta järjen tieto ei riitä, mukana pitää olla Kristuksen valtaama sydän.

Monet Raamattuun vetoavat väittelyt päättyvät siihen, että jotkut jäävät nuolemaan kipeätä haavojaan. Sanoilla osataan satuttaa ja lyödä, myös kristillisissä piireissä.

Lempeä väittely on vaikeaa siksi, että se on meidän luonteemme vastaista. Mutta juuri siellä, missä rakastetaan ja hellästi ohjataan sekä itseä että toisia, siellä Jumalan Henki vaikuttaa.

Armo hävisi jo Paavalin jälkeen!

”Niin kuin tiedät, Aasian maakunnassa kaikki ovat luopuneet minusta, heidän joukossaan Fygelos ja Hermogenes.” (2. Tim. 1:15)

Minua itkettää ajatella näitä Paavalin sanoja. Kyseinen lause on lainaus viimeisestä Paavali kirjeestä. Hän oli suurenmoinen pakanoiden apostoli, itsensä Kristuksen Jeesuksen suoraan opettama ja alkukirkon ensimmäinen teologi. Silti hän koki vastustusta sanomansa takia koko elämänsä ja lopulta – elämänsä ihan lopulla – hän näki kuinka vastustajat veivät voiton. Evankeliumin totuus hävisi Paavalin sanojen mukaan koko Aasian maakunnasta, käsittäen Efesoksen, Galatian, Kolossan ja lukuisia muita Paavalin perustamia seurakuntia. Paavali näki siis elämänsä lopulla inhimillisen näkökyvyn mukaan elämäntyönsä valuvan hukkaan.

Paavali oli oikeassa viimeisessä, Apostolien teoissa kirjatussa puheessaan Efeson vanhimmille:  ”Minä tiedän, että lähtöni jälkeen teidän joukkoonne tulee julmia susia, jotka eivät laumaa säästä. Teidän omasta joukostanne nousee miehiä…” (Apt. 20:29,30). Näin todella kävi. Paavali näki jo eläessään, että evankeliumin totuus hävisi suuresta osasta silloista kristikansaa.

Näkymät sen jälkeen vain synkkenivät. Jo ensimmäisellä ja varsinkin toisella vuosisadalla jKr. synti suhteellistui ja armo muuttui lähemmäs juutalaista ansio- ja palkkio-oppia. Syntejä alettiin luokittelemaan eri luokkiin niiden vakavuuden mukaan niin, että lopulta hyvä ihminen pystyi pitämään suhteellistetun lain vaatimukset. Kauaksi oltiin ajauduttu Paavalin julistamasta evankeliumista. Paavalin mukaan kaikki ihmiset olivat yhtä syntisiä ja itsessään toivottamassa tilassa ja vain ulkoapäin tuleva evankeliumin sanoma, syntienanteeksiantamus, toi pelastuksen. Tiivistettynä: Kristus hävisi ja ihmisen omat mahdollisuudet kukoistivat.

Kirkkohistoriassa Augustinus 300-luvulla ja Luther 1500-luvulla nostivat uudelleen esille Paavalin eli Raamatun evankeliumin. Mutta Lutherin jälkeen Kristus on taas hävinnyt ihmisen tieltä.

Nykyään käytetään paljon sanoja Kristus, armo ja evankeliumi. En haluaisi olla tylsimys tai rauhanrikkoja, mutta meidän olisi syytä opetella oikein noiden sanojen sisältö ja verrata sitä siihen opetukseen, jota kuulemme. Mielestäni koskaan ei opetus ole ollut niin sekavaa kuin tänään. On syytä ystävät paneutua Raamattuun ja kuunnella vanhoja, koeteltuja Jumala miehiä ja naisia. On syytä palata Kristuskeskeiseen julistukseen ja uskoon. Uskon armoherätykseen, mutta samalla mietin Jeesuksen sanoja: ”Kun Ihmisen Poika tulee, löytäneekö Hän uskoa maan päältä?”

Armohavisijopaavalin_paju