Lisääntyvät armo ja rauha

”Lisääntyköön teille armo ja rauha Jumalan ja Jeesuksen, meidän Herramme, tuntemisessa.”  (2. Piet. 1:2)

Miten voimme kokea elämämme myrskyjenkin keskellä yhä lisääntyvässä määrin Jumalan armoa ja rauhaa?

Vastausta emme saa tuijottamalla itseämme. Emme omista armoa emmekä koe rauhaa sen vuoksi, että osaamme toimia oikein ja elää mallikkaan kristityn elämää. Tosin sekin on tärkeää.

Armo ja rauha lisääntyvät siinä ja vain siinä suhteessa, kun alamme tuntemaan sydämen tasolla Vapahtajaamme. Siinä tuntemisessa ymmärrämme, mitä Hän on tehnyt meidän puolestamme ja mitä Hän kokee meitä kohtaan tänään. Ydinasiana on myös käsitys siitä, mihin suurenmoiseen asemaan meidät on nostettu yhdessä Kristuksen kanssa.

Armo ei voi lisääntyä enää Jumalan sydämellä, sillä Jumala on jo osoittanut suurinta mahdollista armoaan ja rakkauttaan meitä kohtaan uhratessaan Poikansa ristillä meidän syntiemme tähden 2000 vuotta sitten. Mutta me ymmärrämme tuon käsittämättömän armon syvyyksiä vasta, kun opimme tuntemaan Jeesusta – kun kuulemme evankeliumia Jeesuksesta Kristuksesta.

Rauha taas on suoraan sidottu siihen, ymmärrämmekö me armoa. Jos tunnemme Kristuksen armon syvyydet, se rauhoittaa vuorenvarmasti rauhattomat sydämemme. Ymmärrämme Jeesuksen tuntemisen kautta, että armo riittää meille oikeasti ja todella – se tuo tullessaan yhä lisääntyvän rauhan.

Jumala haluaa välittää sinulle näitä kahta kristitylle elintärkeää asiaa. Hän haluaa osoittaa sinulle Poikaansa ja Häneen tutustumalla saat sukeltaa armon ja rauhan syvyyksiin.

Lain alaisuudesta lapsen asemaan

”Mutta kun aika oli täyttynyt, Jumala lähetti tänne Poikansa. Naisesta hän syntyi ja tuli lain alaiseksi lunastaakseen lain alaisena elävät vapaiksi, että me pääsisimme lapsen asemaan.” (Gal. 4: 4,5)

Lain alaisena eläminen tarkoittaa sitä, että ihminen – kristittykin – pyrkii Jumalan lain avulla pelastumaan, säilyttämään pelastuksensa tai saamaan parempaa hengellistä elämää.

Lain alla elävät kristityt kyllä uskovat Jeesuksen pelastustekoon, syntien anteeksiantoon ja evankeliumiin, se ei vain heille yksistään riitä pelastuksen varmuudeksi. He sen vuoksi suorittavat lain tekoja ja mittaavat uskoaan ja elämäänsä jatkuvasti lain mitalla. Mikä pahinta, he uskovat Jumalankin mittaavan heitä. Vahvat luonteet jaksavat tällaista uskoa pidempään mutta ennen pitkää itse kukin väsähtää jatkuvaan yrittämiseen ja mittailuun. Tämä tuo myös epävarmuutta pelastuskysymyksessä, koska kokemuksellisesti yhtenä päivänä suoriutuu paremmin, toisena huonommin.

Sitten on olemassa lapsen asema, joka kuuluu automaationa jokaiselle Jeesukseen uskovalle. Siinä tunnusomaista on tietoisuus siitä, että Jumala on lähellä oleva Isä, joka pitää huolta lapsestaan jokaisena päivänä. Lapsen asemaa kuvaavat hyvin sanat turvallisuus, huolettomuus ja levollisuus. Lapsen ei tarvitse ponnistella kuuluakseen perheeseen, hän kuuluu siihen syntymänsä perusteella. Asemansa perusteella hänelle kuuluvat Isän rakkaus ja huolenpito. Lasta ei hylätä silloin, kun tämä rikkoo perheen sääntöjä, vaan hän voi saada rakkaudesta kumpuavaa kuritusta ja opetusta.

Kuinka surullista onkaan se, että monet kristityt elävät edelleen lain alaisessa asemassa, vaikka heille kuuluisi suurenmoinen lapsen asema? Luulen suurimpana syynä tähän olevan se, että evankeliumiin on sotkettu lakia eli vaatimuksia ja siksi uskovat eivät uskalla kokea sitä vapautta, mikä heille on hankittu. Tästä syystä niin moni väsyy ja luopuu uskostaan. He eivät ikinä ole kuulleet evankeliumin vapauttavaa totuutta tai uskaltaneet uskoa siihen.

Kristuksemme tuli siis muuttamaan meidän asemamme. Kuinka voisimme enää elää epävarmuudessa pelastuksemme suhteen tai antaa lain mitata kelvollisuuttamme, kun Jumala on lahjoittanut meille Poikansa täydellisen vanhurskauden. Jumala näkee jokaisen Jeesuksen uskovan jo täyttäneen koko lain. Tätä tarkoittaa uskonvanhurskaus. Kristus täytti puolestamme kaikki lain vaatimukset ja synnittömänä otti päällemme meille kuuluvan, lain rikkojien osaksi tulevan kirouksen. Hän kantoi sen, jotta me saisimme siunauksen, siis pääsisimme läheiseen lapsen asemaan.

Kun tämän ymmärrämme, voimme käsittää myös kaikki Uuden testamentin kehotukset kilvoitteluun ja pyhitykseen. Kehotukset koskeva Jumalan perheväkeä. Niinhän me vanhemmatkin kehotamme ja opetamme omia lapsiamme. Mutta ajattele, jos lapsesi joutuisi jatkuvasti epäilemään kuuluuko hän perheeseen, koska ei käyttäydy riittävän hyvin? Etkö olisi vanhempana murheellinen asiasta? Niin Jumalakin on meidän suhteemme.

Evankeliumi on verenpunainen

”Lain mukaan melkein kaikki puhdistetaan verellä, eikä anteeksiantoa ole ilman verenvuodatusta.” (Hebr. 9: 22)

Jumala on yhtäaikaa sekä täynnä rakkautta että pyhyyttä. Jumalan pyhyys tarkoittaa sitä, että Hän vihaa syntiä. Jumala ei voi oikeudenmukaisuutensa tähden katsoa meidän syntejämme sormiensa läpi; synti vaatii rangaistuksen.

Jokainen ihminen on tehnyt syntiä ja on siksi rangaistuksen alainen. Jos Jumala olisi vain pyhä, Hän olisi pyyhkäissyt koko ihmiskunnan kadotukseen. Mutta Hänen rakkautensa vaati Häntä etsimään toista ratkaisua.

Jumala tuli ihmiseksi 2000 vuotta sitten. Hän itse kärsi syntiemme rangaistuksen; Jumala vuoti verta ja kuoli. Hänen verensä vuoti meidän syntiemme tähden ja nyt synti on saanut rangaistuksen.

Raamattu käyttää synti -sanasta joskus yksikkömuotoa, joskus siitä puhutaan monikossa. Yksikkömuoto tarkoittaa sitä, että Jumalan Poika, Jeesus Kristus, kärsi kuolemallaan rangaistuksen kaikkien ihmisten kaikista synneistä. Hän tuhosi synnin rikkovan vaikutuksen ihmisten ja Jumalan väliltä.

Evankeliumi on verenpunainen. Se maksoi Jumalalle enemmän kuin voimme koskaan käsittää. Siksi armo ei ole koskaan halpaa. Me saamme todella uskoa kaikki syntimme anteeksi.

Vahvistakaa uupuvia

”Vahvistakaa heikot kädet, lujittakaa horjuvat polvet. Sanokaa niille, joiden sydän on pelokas: `Olkaa lujia, älkää pelätkö. Katsokaa, teidän Jumalanne!” (Jes. 35: 3-4)

Tämä jaejakso on kuvattu Jesajan kirjaan otsikolla pelastuksen ajan ihanuus. Se tarkoittaa meidän päiviämme.

Haluaisin kuvata sinulle Jumalan kansan marssimassa kuin suuri armeija kohti lopullista päämääräänsä, taivasta. Armeija marssii päättäväisesti osastoittain yhteen ja samaan suuntaan. Sotilaita on lukematon määrä ja jokaisella on käsissään miekka ja kilpi.

Vihollinen pyrkii repimään osan sotilaista ulos rivistöistä. Jotkut joutuvat vahvan propagandan uhreiksi. Kaikki joutuvat kokemaan raskaan matkan vaikeudet.

Vihollisen propaganda tähtää kahteen tavoitteeseen: se pyrkii kyseenalaistamaan jokaisen yksittäisen sotilaan kuulumista armeijaan ja samalla horjuttamaan luottamusta sotajoukon Päällikköön

Jumalan armeijan tulee huolehtia jokaisesta jäsenestään. Kaatuneet tulee nostaa takaisin ylös, vahvojen tulee tukea väsyneitä ja rivistöistä puuttuvat tulee etsiä takaisin.

Tässä armeijassa jokainen on sotilas ja samalla ensiapumies/nainen. Jokaisella on Jumalan antamat kyvyt ja varusteet auttaa toista.

 Evankeliumi on se lääke ja sidos, jota vahvojen tulee jakaa heikoille ja kaatuneille. Herra Jeesus marssii joukon edessä. Hänen armonsa ja rakkautensa virtaavat jokaisen sotilaan sydämessä. 

Pysy vapaudessa!

”Vapauteen Kristus vapautti meidät. Pysykää siis lujina älkääkä antako uudestaan sitoa itseänne orjuuden ikeeseen.” (Gal. 5:1)

Mitä on kristityn vapaus? Mistä minä kristittynä olen vapaa ja mihin minun ei tule enää alistua?

Paavali piirtää Galatalaiskirjeessä vastauksena kuvaa perheestä. Hän kirjoittaa kristittyjen olevan Jumalan lapsia; kristitty kuuluu siis Jumalan perheväkeen ja voi tuntea Jumalan läheisenä ja turvallisena Isänä.

Lapsen ei tarvitse puolustella asemaansa perheessä tai pelätä jatkuvasti joutuvansa yhteyden ulkopuolelle. Lapsen ei myöskään tarvitse todistella kuulumistaan perheeseen tekemisillään. Hän on syntymänsä puolesta Isän rakastama ja siunaama.

Evankeliumi lahjoittaa meille siis avoimen, läheisen ja turvallisen yhteyden Jumalaan. Voimat, jotka sotivat evankeliumia vastaan, tahtovat repiä meidät ulos tuosta suhteestamme. Paras tapa taitaa olla uskotella lapselle, ettei hän todellisuudessa ole sellaisenaan rakastettu ja ettei hän kelpaa perheeseen. Turvallisuuden sijaan astuu pelko ja riittämättömyys.

Monet kristityt elävät pelon ja riittämättömyyden takia Jumalan ”huoneen” ulkopuolella. Ovi on heille jatkuvasti auki ja Isä kutsuu heitä astumaan sisään, mutta on ikään kuin heidät olisi sidottu pysymään ulkopuolella. Ilo läheisestä suhteesta Isään on muuttunut epätoivoksi siitä, osaanko olla Isälleni riittävän hyvä ja Hänen arvollisensa.

Evankeliumi ei kysy meiltä, millaisia me olemme, vaan millaisen aseman Jeesus Kristus on meille hankkinut. Ja vastauksesta voimme olla varmoja: täydellisen ja turvallisen suhteen rakastavaan ja meitä innolla odottavaan Isään. Tuossa suhteessa ei enää ansaita mitään eikä pelätä joutuvamme Jumalan rakkauden ulkopuolelle.

Perhesuhteissa on kyllä sääntönsä ja kurinsa. Vanhempien tehtävänä on kasvattaa lapsiaan niiden arvojen perustalle, joita he itse pitävät tärkeinä. Niin Taivaan Isäkin kasvattaa meitä Jumalan perheen käytöstavoille. Hän haluaa, että Hänen lapsistaan näkyy sitä samaa laupeutta, rakkautta ja vihaa pahaan, joita Hän itse kokee ja jotka ovat osa Hänen olemustaan.

Me Jumalan lapsina opimme hitaasti ja välillä otamme yhden edistysaskeleen jälkeen tuntuvaa takapakkia. Mutta kaiken aikaa olemme perhesuhteen sisäpuolella. Siellä ei rakkautta ansaita, siellä ei ole pelkoa eikä siellä tarvitse olla häpeää. Siellä on lapsen varmuus siitä, että minut hyväksytään tällaisenaan. Sitä on kristillinen vapaus.