Kaikki taivaan aarteet

”Hänessä on jumaluus ruumiillistunut koko täyteydessään.” (Kol. 2: 9)

Kun elämä näyttää kurjaa puoltaan, riisuu ja lyö, on vaara alkaa katsoa omaa elämäänsä häpeästä ja mitättömyydestä käsin. Jos en voi kokea elämässäni tällä hetkellä riemua ja voimaa, saatan vajota vääränlaiseen heikkouden kehään.

Mitä Raamattu sanoo? Paavali toistuvasti ja hartaasti rukoili kaikkien Jumalan lasten puolesta, että he ymmärtäisivät, minkä lahjan he ovat saaneet – jos he sen ymmärtäisivät, he tulisivat täyteen Jumalan täyteyttä.

Tiedäthän taistelujesi keskellä, että Jumala on antanut sinulle parhaimman aarteensa, oman poikansa Jeesuksen Kristuksen? Avatessamme Hänelle sydämemme, omistamme kaiken mitä Hänellä on. Jeesus ottaa omakseen meidän syntimme, pahuutemme, kapinamme ja häpeämme. Ja Hän antaa meille oman puhtautensa, pyhyytensä, kirkkautensa ja voimansa. Hän myös lupaa olla kanssamme, pitää meistä huolta ja johtaa sekä kantaa meitä arjessamme.

Kaikki taivaan aarteen ovat siis ulottuvillasi tänään. Ne eivät vaadi sinulta parempaa elämää tai parempia lupauksia. Ne on annettu sinulle lahjana pysyvästi ja kattavasti. Ja ne mullistavat kaikkea entistä ja tuovat uusia tuulia tullessaan. Taivaan aarteet ovat juuri sinun, sillä aarteiden omistaja on ottanut sinut omakseen ja jakanut rikkautensa sinulle. Evankeliumi on uskomaton ilouutinen.

DSC08902

Miksi aina epäonnistun?

”Teidän tulee uudistua mieleltänne ja hengeltänne ja pukea yllenne uusi ihminen, joka on luotu sellaiseksi kuin Jumala tahtoo, elämään oikeuden ja totuuden mukaista, pyhää elämää.” (Ef. 4: 23,24)

Miksi yhä uudestaan epäonnistun ja lankean samoihin synteihin? Miksi synti houkuttaa edelleen samalla tavalla kuin alussa ja miksi en ole onnistunut voittamaan kurjia ja tuhoisia ongelmiani? Miksi Raamattu opettaa pyhityksestä, kun se ei kerran minun elämässäni pidä paikkaansa? Olenko jotenkin liian huono kristitty?

Raamattu opettaa näistä kipeistä kysymyksistä, että meissä uskoontulleinakin asuu edelleen vanha osa / vanha ihminen / ”liha”, joka tahtoo tehdä syntiä ja välttelee Jumalan tahtoa. Se on meissä loppuun saakka, eikä sitä voi muuttaa paremmaksi.

Moni yrittää voittaa paheensa käyttämällä vanhan ihmisensä kykyjä ja voimaa ja on tuomittu epäonnistumaan. Vilpitön kristitty ponnistaa tahtonsa äärimmilleen ja tekee yhä uusia lupauksia paremmasta elämästä vain huomatakseen, että päätyy rähmälleen samoihin ongelmiin.

Miksi siis kristitty epäonnistuu kasvamaan pyhityksessään? Vastaus on siinä, että hän yrittää pyhittyä omin voimin. Jumala sen sijaan tahtoo osoittaa meille, että evankeliumi antaa lahjana myös pyhityksen. Jumala tahtoo osoittaa itseensä väsyneelle ihmiselle, että evankeliumissa on voima muuttaa meitä Herran Jeesuksen kaltaisuuteen. Tämä prosessi on kuitenkin elinikäinen ja siinä jäädään parhaimmillaankin kesken.

Pyhityksen kipein ja tärkein askel on siis huomata oma loputon pyhityksen puute. Kun kristitty ymmärtää lukuisista kipeistä kokemuksistaan, ettei voi itseään muuttaa paremmaksi, hän on uuden löytämisen edessä; Herra Jeesus haluaa olla hänen voimanaan.

miksiaina

Apostolin vakava epäonnistuminen

Kirjoitan nyt apostoli Pietarin vakavasta epäonnistumisesta. Arvelet kai, että käsittelen sitä yötä, kun hän kielsi Jeesuksen? Ei, nyt tutkimme vuosia myöhemmin tapahtunutta Pietarin toimintaa, jolla hän vaaransi koko evankeliumin puhtauden.

”Kun Keefas oli tullut Antiokiaan, nousin vastustamaan häntä julkisesti, koska hän oli menetellyt väärin.” (Gal. 2:11)

Kerron tapahtuman taustan lyhyesti, jotta voimme soveltaa tätä esimerkkiä omaan elämäämme. Pietari oli yksi alkuseurakunnan johtohahmoista ja hänelle evankeliumin kirkkaus oli selvä asia. Hän oli Korneliuksen talon tapahtumissa viimeistään oppinut, että Jumala vanhurskauttaa ihmiset uskosta, ilman lain vaatimia tekoja. Pakanoiltakaan ei siis vaadittu lain noudattamista vanhurskauden saamiseksi vaan usko Kristukseen yksin riitti. Tätä taistelua lain merkityksestä pelastuksen suhteen käytiin tosin jatkuvasti. Juuri Pietari piti Apt. 15 luvun Jerusalemin kokouksessa keskeisen puheenvuoron evankeliumin vapauden säilymiseksi.

Antiokiassa vuosia myöhemmin hän pakanoista koostuvan seurakunnan edessä lankesi raskaasti. Tuskin olemme tulleet ajatelleeksi, kuinka järkyttävä hänen epäonnistuminen oli. Hän oli ensin osoittanut täyttä ystävyyttä pakanakristityille näyttäen, että he olivat uskonsa tähden yhtä pyhiä kuin juutalaiset lakia noudattavat kristityt. Kun paikalle tuli Jerusalemista juutalaisia ”lainkiivailijoita”, Pietari eristäytyi seurakunnan pakanakristityistä ja alkoi taas viettää juutalaisia tapoja tuttaviensa kanssa. Tällä toiminnallaan hän viestitti: ”Te pakanakristityt olette edelleen syntisiä, ettekä ole samalla tasolla kuin me lakia noudattavat juutalaiset. Siksi en voi enää aterioida kanssanne.”

Paavali näki, että evankeliumin totuus oli sekä tuossa seurakunnassa, että jatkossa kaikkialla uhattuna. Hän nousi vastustamaan Pietaria julkisesti ja moitti tätä teeskentelystä. Aihe oli vakava ja nuhde paikallaan. Pietari oli hämärtämässä Jeesuksen sovitustyön merkityksen oman pelkonsa takia. Hän oli johtomiehenä näyttämässä esimerkkiä, joka olisi johtanut pelastukseen evankeliumin ja lain yhteisvaikutuksena.

Tästä nousee meille esiin kaksi asiaa. Ajattele, että Pietari saattoi langeta näin raskaasti? Se osoittaa meille, kuinka syntisiä me olemme itsessämme. Olemme syntisiä ja puutteellisia asemastamme ja Jumalan valtakunnan hyväksi tekemästämme työstä huolimatta. Ja toisaalta, me tarvitsemme Jumalan antamaa ymmärrystä ja viisautta, jotta todella voisimme elää evankeliumin vapauden mukaan. Jos Pietari oli kaikkien vuosien jälkeen menettämässä totuuden, miten paljon helpommin se käy meiltä?

Tarvitsemme jatkuvasti kuulla sanomaa Kristuksesta, joka on annettu meille elämäksi. Tarvitsemme kuulla sanomaa syntien anteeksiantamuksesta ja Jumalan loputtomasta armosta. Me tarvitsemme kuulla evankeliumia, johon ei ole sekoitettu yhtään lakia. Eli meidän osuuttamme. Yksin evankeliumi julistaa meidät vanhurskaiksi ja tekee meidät Jumalan lapsiksi. Jos ja kun tämä sanoma hämärtyy omastatunnostamme, me alamme voida uskossamme huonosti. Kun siis Jumala tahtoo aina ja jatkuvasti hoitaa ja vaalia uskoamme sekä vahvistaa sitä, Hän opettaa meille sanomaa Pojastaan!

heina_DSC07131.png

 

Jumalan ”mutta”

”Mutta kun Jumalan, meidän pelastajamme, hyvyys ja rakkaus ihmisiä kohtaan tuli näkyviin, Hän pelasti meidät, ei meidän hurskautemme tähden, vaan pelkästä armosta….” (Tiit. 3: 4-5)

Tiituksen kirjeen kolmannessa luvussa on synkkä kuvaus meistä ihmisistä: me olemme Jumalalle selkämme kääntäneitä emmekä pysty itseämme auttamaan. Sitten tulee esiin Jumalan ”mutta”. Hän yksin – pelkästä rakkaudestaan – kääntää meidän kohtalomme, pelastaa meidät, puhdistaa verellään kaikista synneistämme ja vielä antaa Pyhän Henkensä asumaan sisällemme.

Painetaan mieleemme asetelma, koska se säilyy samana koko kristillisen elämämme. Jumala hyvyys ja rakkaus on niin syvää ja suurta, että se pystyy tavoittamaan ja pelastamaan suurimmankin syntisen ja tuomaan tämän vihollisuudesta lapsen asemaan. Missä tässä oli ihmisen osuus? Tekikö Jumala näin yhteistyössä ihmisen kanssa tai pelastaako Hän ihmisiä nähdessään heissä hyviä tekoja tai orastavaa parannusta? Ei, vaan ”ei meidän hurskaiden tekojemme tähden, vaan pelkästä armosta.” Mitä ihmeelliset sanat ja miten ihmeellinen evankeliumin oppi! Ei ihme, että monet vääristelevät tätä ja kääntelevät sanoja.

Jumalan pelastava työn tarkoitus on tämä: ”… saisimme osaksemme ikuisen elämän, niin kuin toivomme” (Tiit. 3: 7). Tämä on pelastuksen päämäärä. Nykyaikana on vaarana siirtää pelastuksen päämäärä tähän elämään, jolloin Jumalan ”pitää” tässä elämässä antaa kaikki se hyvä, jota toivomme. Mutta pelastus valmistelee meitä siihen hetkeen, kun siirrymme täältä seuraavaan ulottuvuuteen. Se on meidän tähtäyspisteemme. Että uskomme saisi vaihtua näkemiseen ja saisimme olla Jeesuksen kanssa ikuisuuden. Jumala on kyllä antanut Henkensä, mutta tästä lahjasta käytetään nimeä ”sinetti” tai ”esikoislahja”. Täysi perintö siis vielä odottaa. Vaikka Taivaan valtakunnan voimat jo vaikuttavat, ne tulevat olemaan täysimääräisiä vasta taivaassa. Tässä ajassa vielä itketään ja taivaassa kuivataan lopullisesti kaikki kyyneleet.

Niin ja sitten se Jumalan ”mutta”. Se on erikoinen läpi Raamatun esiintyvä totuus. Se tarkoittaa sitä, että keskelle inhimillisti hätää ja toivottomuutta Jumala nostaa sormensa ja sanoo: ”Mutta minä autan! Minä nostan tuon ihmisen, minä pelastan, vapautan ja tyynnytän myrskyn!” Tämä ”mutta” on siitä erikoinen, että se tulee esiin silloin, kun ihmisen mahdollisuudet ovat menneet. Se osoittaa Jumalan kirkkauden ja rakkauden ja tuo kunnian yksin Hänelle.

Lopuksi sana hädässä oleville kristityille. Tuo mainitsemani Jumalan ”mutta” on juuri sinua varten. Hän rakastaa sinua ja pelkän armonsa takia haluaa jakaa sinulle tänäänkin Elämäänsä. Voit ajatella, ettet ansaitse Jumalan apua tai armoa ja olet oikeassa – ei meistä kukaan ansaitse. Mutta Hänellä on ”muttansa” – sinua varten!

jumalanmutta_DSC06141

Meitä vahvemmat viholliset

”Jumalamme, rankaise sinä heitä! Me emme pysty vastustamaan tuota mahtavaa sotajoukkoa, joka käy kimppuumme, emmekä tiedä, mitä meidän pitäisi tehdä. Sinuun me katsomme.” (2. Aik. 20: 12)

Juudan kuningas Joosafat oli puutteistaan huolimatta Jumalan mielen mukainen hallitsija. Hän laittoi luottamuksensa Jumalan Sanaan, halusi sitä opetettavan koko kansalle ja se toi suuren siunauksen. Elämänsä lopulla hän joutui suunnattomaan ahdistukseen – valtaisat vihollisjoukot olivat tulossa hävittämään Juudan kansan.

Joosafatilla oli mahtava armeija, johon hän olisi voinut luottaa. Mutta hän kääntyi Herran puoleen ja tunnusti oman neuvottomuutensa. Se oli parasta, mitä hän saattoi tehdä. Se on parasta mitä mekin saatamme tehdä.

Myös meidän vihollisemme ovat paljon meitä vahvemmat. Synti on meidän tahtoamme ja voimiamme vahvempi vastustaja. Se voittaa meidät aina sata-nolla, jos luulemme pärjäävämme sille omin voimin. Samoin Perkele kykenee harhauttamaan meitä ja varastamaan armollisen Kristuksen yrittäessämme vastustaa sitä järkemme ja viisautemme avulla.

Otetaan siis Joosafatista mallia: tunnustetaan, että meillä on vihollisia, jotka ovat meitä vahvempia ja jotka tuhoavat meitä ilman Jumalan jatkuvaa väliintuloa. Kutsutaan hädässämme apuun Kristus, Vapahtajamme. Laitetaan luottamuksemme Häneen sekä kiusausten keskellä että myös kokiessamme tappioita. Eiväthän meidän vihollisemme halua mitään muuta niin paljoa, kuin että luopuisimme Jumalan armosta. Kun vastustajamme pimentävät meiltä evankeliumin, olemme voitettuja. Onneksi Jumala nostaa kaatuneen aina uudelleen ylös.

Vielä Joosafatiin. Jumala vastasi hänen nöyrään avunhuutoonsa vakuuttamalla, että sota olisi Hänen (2.Aik. 20: 15). Joosafatin tuli levollisesti katsoa mitä Jumala tekisi. Samoin on asia meidän kohdallamme. Meidän vastustajamme ovat Jumalan vastustajia. Hän on jo voittanut ne ristillä. Siksi me saamme levollisesti luottaa Jeesukseen ja katsoa mitä Hän tänään elämässämme tekee.

meitavahvemmatviholliset_DSC05219