Rohkaisun voima

”Sitten Barnabas lähti Tarsokseen etsimään Saulia” (Apt. 11:25).

Huippulahjakas, karismaattinen ja herkkä Saul joutui kristillisen elämänsä alussa yksinäisyyden kouluun. Hyvänä väittelijänä hän oli päässyt vastustajien erityismarkinnän kohteeksi. Särmät karskahtelivat, kun hän esitteli rohkeaa julistustaan.

Alkuseurakunta oli päättänyt laittaa Saulin sivuun. Hänet passitettiin kotiseudulleen Tarsokseen käsrsivällisyyden kouluun.

Vuosien kuluessa Saul masentui. Hän näki omat luonteensa heikkoudet eikä halunnut enää astua esille. Yksinäisyyden vuodet olivat syöneet rohkeuden.

Miten paljon Saul tarvitsikaan hengellistä mentoriaan Barnabasta? Barnabas oli nimensä mukaan rohkaisija ja lohduttaja.

Antiokia tarvitsi Paavalia. Barnabas tarvitsi entistä kirjanoppinutta julistamaan Sanaa uusille uskoville. Mutta eniten tarpeessa oli nuorehko Saul.

Mikään voima maailmassa ei olisi saanut Paavalia Tarsosta. Paitsi oikea hengellinen rohkaisu. Barnabas antoi Paavalin luovuudella ja näylle turvalliset, rohkeat puitteet.

Miten paljon me tarvitsemmekaan Barnabaksia tänään! Miten monet ovat hautautuneet yksinäisyyden kotipaikkakunnille vain tullakseen löydetyiksi! Miten monet hengelliset lahjat, virat ja kutsumukset odottavat rohkaisevia sanoja!

Tule esiin, Saul. Jumala tarvitsee sinua. Sinun nimesi on oleva Paavali, halkeamien umpeenmuuraaja.

Synti asuu minussa

”Niinpä en sitä enää teekään minä vaan synti, joka minussa asuu.”
(Room. 7:17)

Meidän ongelmamme ei ole pelkästään syntisiä haluja herättävät ulkoiset ärsykkeet, vaikeat ihmiset ympärillämme tai meitä vastaan taisteleva Sielunvihollinen. Vanha Paavali uskaltautuu tunnustamaan, että ongelma oli hänessä itsessään: synti asui hänessä.

Paavali erotti opillisesti uuden ja vanhan ihmisen toisistaan. Hänen tuli elää uuden ihmisen halujen mukaan mutta tosiasiana pysyi, että vanha pysyi sitkeästi mukana kuolinvuoteelle saakka; Vasta kuolema toisi lopullisen helpotuksen syntiongelmaan.

Miten kipeä havainto se onkaan, että synti asuu minussa! Miten paljon me haluaisimme sitä väistää, tulkita Raamatun opetusta toisin ja vierittää syyn muualle.

Totuudessa eläminen tarkoittaa tämän todellisuuden katsomista silmästä silmään, selittelemättä ja puolustautumatta. Synti asuu minussa ja se aiheuttaa minulle ja lähelläni eläville ihmisille paljon ongelmia. Tosin toisetkin kamppailevat oman syntisyytensä kanssa mutta minun tulee keskittyä aina ensin omaan puutteellisuuteeni. Silloin osaan lähestyä toisten kamppailuja oikeasta kulmasta.

Kristityn jokapäiväisen jännitekentän luo se yhtäaikainen ja kaksitahoinen Raamatun opetus, että synti asuu meissä ja silti meidän tulee vastustaa sitä. Armo ei ole lupa synnin tekemiseen.

”Mistä löydän avun?”, on miljoonien kristittyjen sisäinen huuto halki vuosisatojen. Siihen huutoon Paavalikin päätti pääkirjeensä, Roomalaiskirjeen 7. luvun. Tosin hän lisäksi yhden sanan. Tai oikeastaan henkilön: Jeesuksen Kristuksen.

Jeesus on ratkaisu. Kaikilla tavoilla ja kaikkien kohdalla. Kun olet taistelusi taistellut, retkahda koko painollasi Hänen varaansa. Armo riittää, koska Kristuksen rakkaus riittää.

Kaikin tavoin ahtaalla?

”Me olemme kaikin tavoin ahtaalla mutta emme umpikujassa, neuvottomia mutta mutta toivottomia” (2. Kor. 4:8).

Viimeisten viikkojen ajan olen miettinyt kärsimyksen ongelmaa enemmän kuin koskaan aiemmin. Näen monien ihmisten elämässä niin paljon vaikeita asioita, etten voi kuin vaieten ihmetellä ja surra. Missä Jumala sinä olet?

Paavali kertoi olevansa kaikin tavoin ahtaalla. Kaikin tavoin tarkoittaa juuri sitä, mitä moni meistä kokee: vaikeudet ja ahdistukset saartavat edestä ja takaa. Yhtä vaikeaa asiaa seuraa toinen ja kohta kolmas.

Kaikin tavoin ahdistuneen sielu ja psyyke rusentuu päivä päivältä raskaammaksi. Paavali sanoi olevansa ahdistuksensa keskellä neuvoton – hän ei nähnyt itseään katsomalla selviytymiskeinoa tai ulospääsyä . Mutta. Ja tässä on painava mutta: Paavali sanoi, ettei hän ollut menettänyt toivoaan.

Toivo on meille jokaiselle valtavan tärkeä asia. Jos menetämme toivon parempaan tulevaisuuteen, masennus hiipii elämäämme. Masennus on juuri sitä, että psyyke ei jaksa enää nähdä mitään hyvää nykyisyydessä eikä tulevaisuudessa. Masennukseen liittyy myös neuvottomuus; kokemus omasta avuttomuudesta muuttaa elämänsä olosuhteita tuo mukanaan sielun pimeän yön.

Paavali oli kaikin tavoin ahdistettu ja neuvoton. Ehkä sinäkin olet? Mutta toivo piti häntä pinnalla. Toivo antoi hänelle iloa, valoa, uskoa parempaan tulevaisuuteen.

Mistä löydämme tämän toivon ? Jumalan Sanasta, Raamatusta. Usko tarttuu Jumalan lupauksiin ja lupaukset synnyttävät meissä toivon. Kristillinen toivo ei ole toiveajattelua tai vain myönteisen psykologian keino; Se ankkuroituu Jumalaan ja Hänen sanoihinsa.

Raamattu on toivon Kirja. Yhä uudestaan luemme ylitsepääsemättömistä vastuksista ja haasteista Aabrahamin, Nehemian, Daavidin ja juuri esimerkiksi Paavalin elämän kautta. Ja samalla saamme haukkoa henkeämme lukiessamme, kuinka nämä uskon sankarit tarttuivat Jumalan lupauksiin – he uskoivat Sanaan enemmän kuin silmillä nähtäviin olosuhteisiin. Jumala ei pettänyt heitä. Eikä Hän petä sinuakaan.

Siis mistä löydämme kristillisen toivon kärsimystemme keskellä? Emme voi pusertaa sitä itsestämme. Toivo tulee meille ulkopuoleltamme kuin soihdun kirkkaana valona pimeään kellariimme. Toivo tulee kristillisen sanoman, evankeliumin kautta. Kun olemme tekemisissä Jumalan lupausten kanssa, Pyhä Henki herättää toivon maahan lyötyyn sieluumme. Sitä rukoilen sinulle tänään!

Jokaisella on oma taakkansa

”Kantakaa toistenne kuormia, niin te täytätte Kristuksen lain” (Gal. 6: 2).

Paavali opettaa paria jaetta myöhemmin, että jokaisella on oma taakkansa kannettavana. Se tarkoittaa sitä, että ei vain minulla ole vaikeuksia joiden kanssa taistelen, vaan niitä on myös kaikilla toisillakin. Taakat ovat erilaisia mutta jokaisella on omat asiansa ja alueensa jotka painavat meitä aika ajoin tomuun ja tekevät meistä uupuneita ja ehkä epätoivoisiakin.

Sitten Paavali kehottaa meitä ottamaan osaa toisten kuormien kantamiseen. Se on hänen mukaansa Kristuksen lain täyttämistä. Toisaalla Paavali opettaa, että hän ei ole vailla lakia, vaan on Kristuksen laissa (1. Kor. 9:21). Jeesus sanoi myös jättävänsä rakastetuille opetuslapsilleen uuden käskyn: toisten rakastamisen. Rakkaus tulee ilmi siinä, että osaan asettua sen lähimmäiseni rinnalle, joka juuri tänään on uupumassa oman kuormansa alle.

On hetkiä ja päiviä, jolloin omat vaikeudet ja ahdistukset muuttuvat ylivoimaiseksi kantaa, ne rusentavat meidät alleen. Emme voi siirtää niitä toisten päälle mutta voimme ottaa osaa toisten ylivoimaisiin kantamuksiin. Kun yhden kuormaa siirtyy kantamaan toinenkin kristitty, kuorma muuttuu siedettävämmäksi. Ja hetken päästä roolit voivat olla toisin: auttaja on autettavana ja autettava siirtyy auttajaksi.

Toisten kuormien kantamisessa empaattisuus näyttelee suurta roolia. Joskus edes sanoja ei tarvita, varsinkaan ohjeita. Pelkästään viesti siitä, että toinen on läsnä ja välittää, jo helpottaa.

Kristuksen laki on siis mitä suurimmassa määrin huolehtimista toisista. Meidät on tehty vapaiksi, jotta voisimme palvella toisia. Tänään olen palvelemassa, huomenna itkemässä oman kiveni alla ja tarvitsemassa rakastavia ihmisiä vierelleni ymmärtämään. Sitä on Kristuksen seurakunnan elämä.

Ketään ei saa jättää taakkojensa alle yksin. Ei ketään. Kukaan ei ole ansainnut sellaista kovuutta. Tai jos joku on, niin me kaikki olemme. Kristus tuli ottamaan kantaakseen meidän taakkamme jotta me voisimme jatkaa hänen askeleissaan ja Hänen mielenlaadullaan.

Kuin lapsiaan hoivaava äiti

”Ollessamme teidän luonanne olimme lempeitä kuin lapsiaan hoivaava äiti. Rakastimme teitä niin hellästi, että olimme valmiita antamaan teille Jumalan evankeliumin lisäksi oman itsemmekin; niin rakkaiksi te olitte tulleet.” (1. Tess. 2: 7,8)

Tällaista mielenlaatua armo ja Kristuksen rakkaus synnyttää meissä kristityissä toisiamme kohtaan. Paavali oli muuttunut kovasta, tietävästä ja lakihenkisesti ihmisestä toisia hellästi hoitavaksi ja rakastavaksi Kristuksen seuraajaksi.

Meidän on siis hyvä ennen kaikkea huomata, että Kristus on meitä kohtaan aina juuri tällainen: Hän on lempeä ja hellä, eikä Hänen rakkautensa meitä kohtaan pääty milloinkaan. Hänen hellyytensä on todella samaa kuin äidillä, joka hoitaa pieniä lapsiaan. Jeesus on ollut tämän rakkauden takia valmis uhraamaan itsensä, jotta me saisimme elää Hänen yhteydessään. Älä ikinä usko mitään muuta, kuin että Hän on tänäänkin valmis tekemään kaiken sinun hyväksesi! Hän kantaa meitä sylissään kaikissa vaiheissamme.

Tämä Kristuksen rakkaus todella vaikuttaa meissä samaa rakkautta. Rakkaus saa meidät ulos itsekeskeisyydestämme etsimään toisten parasta. Rakkaus saa meidät antamaan omastamme, jakamaan aikaamme ja kärsimään muiden tähden. Ennen muuta, tämä rakkaus saa meidät kertomaan evankeliumin ilosanomaa myös toisille.