Tuntuuko, että olet ”hyllyllä”?

Apostoli Paavali sai ihmeellisen näyn kautta kutsumuksen, joka hakee kirkon historiassa vertaistaan. Uskoontultuaan noin 29 vuoden iässä hän innokkaana teologian opiskelijana tunsi Vanhan Testamentin ulkoa jae jakeelta, unohtamatta valtaisia kommentaareja.

Kukapa olisi ollut Pietarin ohella parempi henkilö ohjaamaan herätyksen tuulia ensimmäisen seurakunnan keskuudessa? Pietari oli saanut henkilökohtaisen, 3-vuotisen koulutuksen Jeesukselta, mutta hän oli taustaltaan vaatimaton kalamies. Paavali oli omalla kotikentällään, kun etsittiin Jeesuksen merkitystä Kirjoitusten kautta.

Minua ei lakkaa hämmästyttämästä Jumalan toimintamallit. Paavali, täsmälääke huteran alkuseurakunnan ongelmiin, laitettiin sivuun, ei vain viikoksi tai muutamaksi kuukaudeksi, vaan yhdeksäksi (9!)vuodeksi. Kiihkomielisestä väittelijästä oli tullut niin kutistunut Jumalan ”kirjastokoulun ylähyllyllä”, että Barnabaan piti etsimällä etsiä hänet avukseen pakanaherätykseen Antiokiaan.

Noina yhdeksänä vuotena Paavali varmasti tunsi elämänsä ja kutsumuksensa valuvan heitteille. Oliko Jeesus ilmestynyt hänelle vain, jotta hän seuraisi päiviensä valuvan sormiensa lävitse yksi kerrallaan?

Ne hetket, jolloin elämä tuntuu junnaavan ehkä vuodesta toiseen sivuraiteella, kuin kesäisen auringonvalon paistaessa kaikkien muiden arkeen elämää tuoden paitsi omaan, ne ovat Jumalan silmissä arvokkaimmat. Silloin luodaan sitä pohjaa, jonka päälle voi itse rakennus kasvaa yllättävänkin nopeasti.

Tuntuuko sinusta siltä, että pyörit elämäsi kanssa päämäärättömästi paikoillaan, samojen ahdistusten ja samojen iänikäisten kysymysten repiessä heikkoa uskoasi?

Tänään Paavali ehkä tahtoisi sanoa sinulle: ”I´ve been there!” Ei siis hätää, Jumalalla on suunnitelmat elämällesi, aina suunnitelma A.

”Herra, tahdon antaa elämäni Sinun käsiisi ja käyttöösi. Anna minulle uskoa silloinkin, kun mikään ei tunnu edistyvän tahtomallani tavalla. Aamen”

Voima tulee täydelliseksi heikkoudessa

Miten ällistyttävä onkaan apostoli Paavalin ja Jumalan välinen vuoropuhelu Toisessa korinttilaiskirjeessä! Paavalilla on elämässään asia, joka vaivaa häntä alinomaa ja saa hänet polvilleen. Hän rukoilee, että se voisi poistua ja Jumala vastaa ”Ei”.

Aivan varmasti Paavalin olisi ollut helpompaa elää ja toteuttaa kutsumustaan ilman jatkuvasti painavaa ongelmaa. Hän kuvaa pistintään niin voimakkain sanoin, että suurimpienkin haasteiden kanssa elävä saa hänestä samaistumispinnan.

Jumala halusi käyttää Paavalia Kristuksen tuomiseksi ihmisten pelastumiseksi. Kutsumusta varten tarvittiin, ei mahtava Paavali, vaan pieni ja elämänsä kanssa kamppaileva apostoli. Avuttomana hän eli Jumalan voimasta.

Ehkä Jumala on vaiti meidänkin monien ongelmien keskellä? Ehkä Hän tuntuu vastaavan ”Ei” jokaiseen pyyntöömme helpottaa elämäämme? Vastaus ei tule välinpitämättömän vaan äärettömästi rakastavan Jumalan sydämestä.

Kristuksen voima ja läheisyys astuu murrettuihin ihmisiin. Se on todella vaikea läksy oppia. Jumala vastaa ”Ei” jotta Hän saa sanoa ”Kyllä” verrattomasti paremmille pyynnöille – pyynnöille, joita emme ymmärrä edes itse pyytää, vaan jotka esitetään Puolustajamme huulilta.

Rohkaisun voima

”Sitten Barnabas lähti Tarsokseen etsimään Saulia” (Apt. 11:25).

Huippulahjakas, karismaattinen ja herkkä Saul joutui kristillisen elämänsä alussa yksinäisyyden kouluun. Hyvänä väittelijänä hän oli päässyt vastustajien erityismarkinnän kohteeksi. Särmät karskahtelivat, kun hän esitteli rohkeaa julistustaan.

Alkuseurakunta oli päättänyt laittaa Saulin sivuun. Hänet passitettiin kotiseudulleen Tarsokseen käsrsivällisyyden kouluun.

Vuosien kuluessa Saul masentui. Hän näki omat luonteensa heikkoudet eikä halunnut enää astua esille. Yksinäisyyden vuodet olivat syöneet rohkeuden.

Miten paljon Saul tarvitsikaan hengellistä mentoriaan Barnabasta? Barnabas oli nimensä mukaan rohkaisija ja lohduttaja.

Antiokia tarvitsi Paavalia. Barnabas tarvitsi entistä kirjanoppinutta julistamaan Sanaa uusille uskoville. Mutta eniten tarpeessa oli nuorehko Saul.

Mikään voima maailmassa ei olisi saanut Paavalia Tarsosta. Paitsi oikea hengellinen rohkaisu. Barnabas antoi Paavalin luovuudella ja näylle turvalliset, rohkeat puitteet.

Miten paljon me tarvitsemmekaan Barnabaksia tänään! Miten monet ovat hautautuneet yksinäisyyden kotipaikkakunnille vain tullakseen löydetyiksi! Miten monet hengelliset lahjat, virat ja kutsumukset odottavat rohkaisevia sanoja!

Tule esiin, Saul. Jumala tarvitsee sinua. Sinun nimesi on oleva Paavali, halkeamien umpeenmuuraaja.

Synti asuu minussa

”Niinpä en sitä enää teekään minä vaan synti, joka minussa asuu.”
(Room. 7:17)

Meidän ongelmamme ei ole pelkästään syntisiä haluja herättävät ulkoiset ärsykkeet, vaikeat ihmiset ympärillämme tai meitä vastaan taisteleva Sielunvihollinen. Vanha Paavali uskaltautuu tunnustamaan, että ongelma oli hänessä itsessään: synti asui hänessä.

Paavali erotti opillisesti uuden ja vanhan ihmisen toisistaan. Hänen tuli elää uuden ihmisen halujen mukaan mutta tosiasiana pysyi, että vanha pysyi sitkeästi mukana kuolinvuoteelle saakka; Vasta kuolema toisi lopullisen helpotuksen syntiongelmaan.

Miten kipeä havainto se onkaan, että synti asuu minussa! Miten paljon me haluaisimme sitä väistää, tulkita Raamatun opetusta toisin ja vierittää syyn muualle.

Totuudessa eläminen tarkoittaa tämän todellisuuden katsomista silmästä silmään, selittelemättä ja puolustautumatta. Synti asuu minussa ja se aiheuttaa minulle ja lähelläni eläville ihmisille paljon ongelmia. Tosin toisetkin kamppailevat oman syntisyytensä kanssa mutta minun tulee keskittyä aina ensin omaan puutteellisuuteeni. Silloin osaan lähestyä toisten kamppailuja oikeasta kulmasta.

Kristityn jokapäiväisen jännitekentän luo se yhtäaikainen ja kaksitahoinen Raamatun opetus, että synti asuu meissä ja silti meidän tulee vastustaa sitä. Armo ei ole lupa synnin tekemiseen.

”Mistä löydän avun?”, on miljoonien kristittyjen sisäinen huuto halki vuosisatojen. Siihen huutoon Paavalikin päätti pääkirjeensä, Roomalaiskirjeen 7. luvun. Tosin hän lisäksi yhden sanan. Tai oikeastaan henkilön: Jeesuksen Kristuksen.

Jeesus on ratkaisu. Kaikilla tavoilla ja kaikkien kohdalla. Kun olet taistelusi taistellut, retkahda koko painollasi Hänen varaansa. Armo riittää, koska Kristuksen rakkaus riittää.

Kaikin tavoin ahtaalla?

”Me olemme kaikin tavoin ahtaalla mutta emme umpikujassa, neuvottomia mutta emme toivottomia” (2. Kor. 4:8).

Viimeisten viikkojen ajan olen miettinyt kärsimyksen ongelmaa enemmän kuin koskaan aiemmin. Näen monien ihmisten elämässä niin paljon vaikeita asioita, etten voi kuin vaieten ihmetellä ja surra. Missä Jumala sinä olet?

Paavali kertoi olevansa kaikin tavoin ahtaalla. Kaikin tavoin tarkoittaa juuri sitä, mitä moni meistä kokee: vaikeudet ja ahdistukset saartavat edestä ja takaa. Yhtä vaikeaa asiaa seuraa toinen ja kohta kolmas.

Kaikin tavoin ahdistuneen sielu ja psyyke rusentuu päivä päivältä raskaammaksi. Paavali sanoi olevansa ahdistuksensa keskellä neuvoton – hän ei nähnyt itseään katsomalla selviytymiskeinoa tai ulospääsyä . Mutta. Ja tässä on painava mutta: Paavali sanoi, ettei hän ollut menettänyt toivoaan.

Toivo on meille jokaiselle valtavan tärkeä asia. Jos menetämme toivon parempaan tulevaisuuteen, masennus hiipii elämäämme. Masennus on juuri sitä, että psyyke ei jaksa enää nähdä mitään hyvää nykyisyydessä eikä tulevaisuudessa. Masennukseen liittyy myös neuvottomuus; kokemus omasta avuttomuudesta muuttaa elämänsä olosuhteita tuo mukanaan sielun pimeän yön.

Paavali oli kaikin tavoin ahdistettu ja neuvoton. Ehkä sinäkin olet? Mutta toivo piti häntä pinnalla. Toivo antoi hänelle iloa, valoa, uskoa parempaan tulevaisuuteen.

Mistä löydämme tämän toivon ? Jumalan Sanasta, Raamatusta. Usko tarttuu Jumalan lupauksiin ja lupaukset synnyttävät meissä toivon. Kristillinen toivo ei ole toiveajattelua tai vain myönteisen psykologian keino; Se ankkuroituu Jumalaan ja Hänen sanoihinsa.

Raamattu on toivon Kirja. Yhä uudestaan luemme ylitsepääsemättömistä vastuksista ja haasteista Aabrahamin, Nehemian, Daavidin ja juuri esimerkiksi Paavalin elämän kautta. Ja samalla saamme haukkoa henkeämme lukiessamme, kuinka nämä uskon sankarit tarttuivat Jumalan lupauksiin – he uskoivat Sanaan enemmän kuin silmillä nähtäviin olosuhteisiin. Jumala ei pettänyt heitä. Eikä Hän petä sinuakaan.

Siis mistä löydämme kristillisen toivon kärsimystemme keskellä? Emme voi pusertaa sitä itsestämme. Toivo tulee meille ulkopuoleltamme kuin soihdun kirkkaana valona pimeään kellariimme. Toivo tulee kristillisen sanoman, evankeliumin kautta. Kun olemme tekemisissä Jumalan lupausten kanssa, Pyhä Henki herättää toivon maahan lyötyyn sieluumme. Sitä rukoilen sinulle tänään!