Kaikin tavoin ahtaalla?

”Me olemme kaikin tavoin ahtaalla mutta emme umpikujassa, neuvottomia mutta mutta toivottomia” (2. Kor. 4:8).

Viimeisten viikkojen ajan olen miettinyt kärsimyksen ongelmaa enemmän kuin koskaan aiemmin. Näen monien ihmisten elämässä niin paljon vaikeita asioita, etten voi kuin vaieten ihmetellä ja surra. Missä Jumala sinä olet?

Paavali kertoi olevansa kaikin tavoin ahtaalla. Kaikin tavoin tarkoittaa juuri sitä, mitä moni meistä kokee: vaikeudet ja ahdistukset saartavat edestä ja takaa. Yhtä vaikeaa asiaa seuraa toinen ja kohta kolmas.

Kaikin tavoin ahdistuneen sielu ja psyyke rusentuu päivä päivältä raskaammaksi. Paavali sanoi olevansa ahdistuksensa keskellä neuvoton – hän ei nähnyt itseään katsomalla selviytymiskeinoa tai ulospääsyä . Mutta. Ja tässä on painava mutta: Paavali sanoi, ettei hän ollut menettänyt toivoaan.

Toivo on meille jokaiselle valtavan tärkeä asia. Jos menetämme toivon parempaan tulevaisuuteen, masennus hiipii elämäämme. Masennus on juuri sitä, että psyyke ei jaksa enää nähdä mitään hyvää nykyisyydessä eikä tulevaisuudessa. Masennukseen liittyy myös neuvottomuus; kokemus omasta avuttomuudesta muuttaa elämänsä olosuhteita tuo mukanaan sielun pimeän yön.

Paavali oli kaikin tavoin ahdistettu ja neuvoton. Ehkä sinäkin olet? Mutta toivo piti häntä pinnalla. Toivo antoi hänelle iloa, valoa, uskoa parempaan tulevaisuuteen.

Mistä löydämme tämän toivon ? Jumalan Sanasta, Raamatusta. Usko tarttuu Jumalan lupauksiin ja lupaukset synnyttävät meissä toivon. Kristillinen toivo ei ole toiveajattelua tai vain myönteisen psykologian keino; Se ankkuroituu Jumalaan ja Hänen sanoihinsa.

Raamattu on toivon Kirja. Yhä uudestaan luemme ylitsepääsemättömistä vastuksista ja haasteista Aabrahamin, Nehemian, Daavidin ja juuri esimerkiksi Paavalin elämän kautta. Ja samalla saamme haukkoa henkeämme lukiessamme, kuinka nämä uskon sankarit tarttuivat Jumalan lupauksiin – he uskoivat Sanaan enemmän kuin silmillä nähtäviin olosuhteisiin. Jumala ei pettänyt heitä. Eikä Hän petä sinuakaan.

Siis mistä löydämme kristillisen toivon kärsimystemme keskellä? Emme voi pusertaa sitä itsestämme. Toivo tulee meille ulkopuoleltamme kuin soihdun kirkkaana valona pimeään kellariimme. Toivo tulee kristillisen sanoman, evankeliumin kautta. Kun olemme tekemisissä Jumalan lupausten kanssa, Pyhä Henki herättää toivon maahan lyötyyn sieluumme. Sitä rukoilen sinulle tänään!

Jokaisella on oma taakkansa

”Kantakaa toistenne kuormia, niin te täytätte Kristuksen lain” (Gal. 6: 2).

Paavali opettaa paria jaetta myöhemmin, että jokaisella on oma taakkansa kannettavana. Se tarkoittaa sitä, että ei vain minulla ole vaikeuksia joiden kanssa taistelen, vaan niitä on myös kaikilla toisillakin. Taakat ovat erilaisia mutta jokaisella on omat asiansa ja alueensa jotka painavat meitä aika ajoin tomuun ja tekevät meistä uupuneita ja ehkä epätoivoisiakin.

Sitten Paavali kehottaa meitä ottamaan osaa toisten kuormien kantamiseen. Se on hänen mukaansa Kristuksen lain täyttämistä. Toisaalla Paavali opettaa, että hän ei ole vailla lakia, vaan on Kristuksen laissa (1. Kor. 9:21). Jeesus sanoi myös jättävänsä rakastetuille opetuslapsilleen uuden käskyn: toisten rakastamisen. Rakkaus tulee ilmi siinä, että osaan asettua sen lähimmäiseni rinnalle, joka juuri tänään on uupumassa oman kuormansa alle.

On hetkiä ja päiviä, jolloin omat vaikeudet ja ahdistukset muuttuvat ylivoimaiseksi kantaa, ne rusentavat meidät alleen. Emme voi siirtää niitä toisten päälle mutta voimme ottaa osaa toisten ylivoimaisiin kantamuksiin. Kun yhden kuormaa siirtyy kantamaan toinenkin kristitty, kuorma muuttuu siedettävämmäksi. Ja hetken päästä roolit voivat olla toisin: auttaja on autettavana ja autettava siirtyy auttajaksi.

Toisten kuormien kantamisessa empaattisuus näyttelee suurta roolia. Joskus edes sanoja ei tarvita, varsinkaan ohjeita. Pelkästään viesti siitä, että toinen on läsnä ja välittää, jo helpottaa.

Kristuksen laki on siis mitä suurimmassa määrin huolehtimista toisista. Meidät on tehty vapaiksi, jotta voisimme palvella toisia. Tänään olen palvelemassa, huomenna itkemässä oman kiveni alla ja tarvitsemassa rakastavia ihmisiä vierelleni ymmärtämään. Sitä on Kristuksen seurakunnan elämä.

Ketään ei saa jättää taakkojensa alle yksin. Ei ketään. Kukaan ei ole ansainnut sellaista kovuutta. Tai jos joku on, niin me kaikki olemme. Kristus tuli ottamaan kantaakseen meidän taakkamme jotta me voisimme jatkaa hänen askeleissaan ja Hänen mielenlaadullaan.

Kuin lapsiaan hoivaava äiti

”Ollessamme teidän luonanne olimme lempeitä kuin lapsiaan hoivaava äiti. Rakastimme teitä niin hellästi, että olimme valmiita antamaan teille Jumalan evankeliumin lisäksi oman itsemmekin; niin rakkaiksi te olitte tulleet.” (1. Tess. 2: 7,8)

Tällaista mielenlaatua armo ja Kristuksen rakkaus synnyttää meissä kristityissä toisiamme kohtaan. Paavali oli muuttunut kovasta, tietävästä ja lakihenkisesti ihmisestä toisia hellästi hoitavaksi ja rakastavaksi Kristuksen seuraajaksi.

Meidän on siis hyvä ennen kaikkea huomata, että Kristus on meitä kohtaan aina juuri tällainen: Hän on lempeä ja hellä, eikä Hänen rakkautensa meitä kohtaan pääty milloinkaan. Hänen hellyytensä on todella samaa kuin äidillä, joka hoitaa pieniä lapsiaan. Jeesus on ollut tämän rakkauden takia valmis uhraamaan itsensä, jotta me saisimme elää Hänen yhteydessään. Älä ikinä usko mitään muuta, kuin että Hän on tänäänkin valmis tekemään kaiken sinun hyväksesi! Hän kantaa meitä sylissään kaikissa vaiheissamme.

Tämä Kristuksen rakkaus todella vaikuttaa meissä samaa rakkautta. Rakkaus saa meidät ulos itsekeskeisyydestämme etsimään toisten parasta. Rakkaus saa meidät antamaan omastamme, jakamaan aikaamme ja kärsimään muiden tähden. Ennen muuta, tämä rakkaus saa meidät kertomaan evankeliumin ilosanomaa myös toisille.

Liian heikko usko?

”Meidän Herramme armo on ollut ylenpalttinen vaikuttaen uskoa ja rakkautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa.” (1. Tim. 1: 14)

Me monet ajattelemme Jumalan armon olevan kuin suuri varasto, josta riittää aarteita meidän kaikkiin tarpeisiimme. Mutta joskus koemme tuon varaston olevan liian kaukana meistä. Saatamme myös kuulla opetusta, jonka mukaan usko on se käsivarsi, jolla armon varastot avataan. Mutta miten minun käy liian heikon uskoni kanssa?

Paavali opettaa toisin. Hän kirjoittaa suunnattoman suuresta armosta, jonka hän oli saanut osakseen ja se armo synnytti hänessä uskoa. Eli usko ei ollutkaan Paavalille hänen oma yrityksensä tavoittaa Jumala, vaan Jumala tavoitti Paavalin ja siitä syntyi usko.

Opetus Kristuksesta ja Hänen suunnattomasta armostaan meitä kohtaan synnyttää meissä uskon. Usko on heikko aina kun se kadottaa kohteensa. Mutta kun kristitty kuulee Raamatun opetusta Kristuksesta, sydän kiinnittyy Häneen ja silloin oman uskon kipuilu unohtuu.

Paavalin mukaan armo synnyttää myös rakkautta. Eli me emme tuota elämässämme kristillisiä hyveitä, jotta saisimme Jumalan armon kuin palkaksi. Ensin on aina ansioton armo meille syntisille ja armo synnyttää meissä hyveet. Rakkaus on seurausta ylivuotavasta armosta. Jos Kristuksesta opetetaan oikein, Häneen ei voi olla rakastumatta.

Mistä löydän Jumalan ylitsevuotavan armon minua kohtaan? En omasta sielustani, vaan Raamatusta. Ja jokaisesta kristillisestä yhteisöstä, jossa pidetään esillä ristiinnaulittua Kristusta.

Pölyhuiskat ja mattopiiskat

”Ei tietenkään, Kuinka me, jotka olemme kuolleet synnille, vielä eläisimme siinä?” (Room. 6:2)

Paavalia syytettiin toistuvasti liian leveästä armosta. Hän ei suostunut laittamaan Jumalan armolle ihmisehtoja ja siitä syystä hän sai vastustajia, jotka väittivät Paavalin julistaman armon tuovan mukanaan synnin puolustelemista ja suosimista.

Paavali vastasi syytöksiin opettamalla, että vain todellinen ja rajoittamaton Jumalan armo toimii kristityn elämässä pyhittävänä voimana. Hän kirjoitti, että kristitty ei voi elää sopusoinnussa ja hyvillä mielin synnin kanssa, siis harjoittaa tietoisesti synnin tekemistä. Mitä hän tarkoitti?

Kristitty taistelee syntejään vastaan ja haluaa päästä niistä eroon siksi, että Kristus on muuttanut asumaan hänen sydämeensä. Jeesuksella on kädessään imuri ja pölyhuiska ja hän tunnollisen perheenäidin/ -isän tavoin siivoaa asuntoaan kaikesta liasta.

Joskus Jeesus myös vie matot pihalle ja ottaa mattopiiskan käyttöönsä. Hän päättäväisesti tamppaa mattojamme, jotta niistä irtoaisi meitä ahdistavaa ja satuttavaa likaa irti. Tästä Raamattu opettaa, että rakastava Jumala kurittaa meitä meidän pyhityksen vuoksi (esim Hebr. 12:10).

Vaikka Jeesuksella riittää joka päivä siivoamista meidän kanssa, Hän ei koskaan lannistu eikä luovuta. Hän ei heitä siivousvälineitään nurkkaan ja jätä meitä painimaan itse pölyjemme kanssa.

Paitsi eräänä päivänä. Silloin Jeesus tulee hakemaan meitä taivaaseen – silloin saavat pölyhuiskat ja mattopiiskat jäädä toimettomiksi.