Isä, kuuletko!?
Katso minuun, Isä!

Juoksin liian kauas,
luulin tuntevani tien,
mutta polku olikin täynnä juurakkoja,
kiviä ja kuoppia.

Maa murtui allani
ja halkeamat vajosivat syvemmälle
kuin uskalsin katsoakaan.
Savu tarttui ihooni,
terva liimautui jalkoihini,
kuivuus korvensi huuleni.

Isä!
Älä käänny pois!
Minä huudan niin, että rintani repeää sisältä.

Ja Sinä katsot.
Katsot minuun kuin aamun pehmeä valo,
joka löytää minut suljettujen verhojen raosta,
lävistää sankat varjoni,
liukuu iholleni
ja kietoo minut levolliseen lämpöön.
Jokin minussa murtuu.

Isä.
Luo minuun uusi sydän,
muuten kuolen.