Keskellä Jumalan täyteyttä

Silloin te kykenette yhdessä kaikkien pyhien kanssa käsittämään kaiken leveyden, pituuden, korkeuden ja syvyyden, ja voitte tajuta Kristuksen rakkauden, joka ylittää kaiken tiedon. Niin Jumalan koko täyteys valtaa teidät. Ef. 3:18-19

Miten voidaan kokea Jumalan täyteyttä ja tulla osallisiksi siitä? Paavali vastaa tähän kaikkia kristittyjä koskettavaan ja kiinnostavaan kysymykseen Efesolaiskirjeen 3. luvussa.

Vastauksena on Kristuksen rakkauden tunteminen. Hän ei tarkoita vain sen tietämistä, vaan sen ymmärtämistä ja kokemista sydämen tasolla.

Tällä rakkaudella on Paavalin mukaan 4 ulottuvuutta: leveys, pituus, syvyys ja korkeus. Leveys tarkoittaa että se koskettaa kaikkia ihmisiä kaikkina aikoina. PItuus kuvaa Kristuksen rakkauden ulottuvuutta aikajanalla ikuisuudesta ikuisuuteen – se kestää aina.

Kristuksen uhrautuva rakkaus myös laskeutuu alas meidän syvimpään pimeyteemme ja syntisyyteemme ja korottaa meidät korkeuksiin Jumalan luokse puhtaina ja pyhinä. 

Tämän Kristuksen rakkauden ymmärtäminen saa aikaan meidän sisimpäämme kaivatun rauhan ja ilon. Se saa meidät kaipaamaan Vapahtajaamme. Ollessamme Jeesuksen kanssa tekemisissä olemme aina keskellä kaikkea Jumalan täyteyttä.

Älä ikinä, ikinä, ikinä anna periksi!

”… tehdä vastarintaa ja … pysyä pystyssä” (Ef. 6:13)

Toisen maailmansodan riehuessa Englannin yllä valtavimmalla voimallaan ja kansakunnan ollessa näännnyksissä ja epätoivoisena, pääministeri Winston Churchillin kerrotaan pitäneen Englannin kohtalon ratkaisseen, tasan yhden lauseen mittaisen puheen.

Kun koko kansakunta odotti johtajansa puheen alkua, hän nousi hetken istuttuaan paikaltaan hitaasti mikrofonin eteen ja lausui: ”Älkää ikinä, ikinä, ikinä antako periksi!” Tämän jälkeen hän poistui takaisin paikalleen.

Yksi lause riitti. Englanti kesti kuin maahan taivutettu paju Hitlerin valtaisan ja loppumattomalta tuntuneen pommituksen. Vaikka tilanne paheni pahenemistaan, kansakunta ei luopunut toivostaan ja kesti ja kesti – kunnes saavutti voiton.

Minä uskon, että Jumalalla on tänään sinulle sama sanoma. Ehkä olet joutunut vastaanottamaan pommeja toisensa jälkeen ja olet vetäytynyt epätoivoissasi ja pettyneenä itseesi pommisuojan perimmäiseen nurkkaan kyyryyn.

Olet tahtonut palvella Jumalaa ja auttaa toisia. Olet tahtonut rakentaa Jumalan valtakuntaa ja olet ymmälläsi, kuinka Jumala on tuntunut hylänneen sinut. Ehkä kyselet, missä menit niin harhaan, että jouduit elämäsi pyörremyrskyyn, joka ei tunnu päättyvän eikä säästävän mitään.

Jumala tahtoo sanoa sinulle, että Hän rakastaa sinua ja tietää tasan tarkkaan tilanteesi. Ja Hän haluaa rohkaista sinua koko Sanansa voimalla juuri tällä yhdellä lauseella: ”Älä ikinä, ikinä, ikinä anna periksi!”

Armoherätys on tulossa. Jumala valmistaa tulen läpi niitä miehiä ja naisia, joilla on toivon sanoma toivottomille.

Hänen valontuojansa ovat käyneet läpi mitä suurimmat kriisit, epäonnistuneet, kokeneet helvetin voimien hyökyvän ylitseen kuin valtameren raivoavat vaahtopäät.

Vaikka tilanteesi näyttäisi miltä, vaikka olisit kuinka epäonnistunut, vaikka kaikki olisivat hylänneet sinut eikä kukaan olisi vierelläsi ymmärtämässä, älä ikinä, ikinä, ikinä luovuta.

Pidä kuin kalleimpana aarteenasi sitä kutsumusta ja näkyä, jonka Jumala on sinulle antanut. Seiso Sanan varassa läpi elämäsi tulikokeen, seiso vaikka maa katoaisi altasi ja taivas olisi sysimusta.

Armoherätys on tulossa, siitä olen varma. Yhtä varma olen myös siitä, että Jumala on juuri nyt valmistelemassa viimeisen sadonkorjuun työmiehiä. Älä kuvittele, että he ovat onnistuneita ja horjumattomia, jotain muuta kuin sinä olet.

Toisen Valtakunnan ilonsanomaa yhä pimenevään maailmaan tuovat ne, jotka ovat kaatuneet ja kaatuneet. Mutta. Pysähdy tähän. He ovat nousseet yhä uudelleen. Heidät on riisuttu kaikin tavoin ja juuri siksi heidän todistuksensa järisyttää helvetin portteja.

Älä ikinä, ikinä, ikinä anna periksi. Tämän todistuksen Jumalan valitut rakkaat näyttävät elämällään toivonsa menettäneelle maailmalle. Juuri heidän heikkoutensa ja puutteensa vuoksi Herra Jeesus Kristus saa loistaa koko rakkautensa ja armonsa loistolla kärsivälle maailmalle.

Älkää unohtako minua!

”..ja minunkin puolestani, että minulle, kun suuni avaan, annettaisiin oikeat sanat..” (Ef. 6:19)

Kuin riivattu ja revitty, seitsemään mereen vajonnut, pölyisillä teillä kohti uusia, tulevia seurakuntia kävelevä apostoli Paavali itki ja … itki.

Hänen sydämensä ei kestänyt jättää vasta hetki sitten kuin äidin rinnoilla vahvistuvia pieniä lapsiaan. Hänen sydämensä ei kestänyt Pyhän Hengen kutsua siirtyä seuraavalle taistelupaikkakunnalle ja silti repaleisen miehen jalat jättivät painavia jälkiä kohti pelottavaa tuntematonta.

”Muistakaa minua!” oli sinisten kyyneleiden sävyttämä sydämen huuto. Se painoi omat pisaran malliset leimansa kirjurin avustuksella tehtyihin rakkauskirjeisiin, niihin pehmeisiin pergamentteihin, jotka uivat pari vuosisataa myöhemmin meidän lohduksemme Uuteen Testamenttiin.

Siinä oli heti Jeesuksen jälkeen suurin Uskon sankari, armon ilmentymä, auringossa kiiltävän taisteluhaaniskan sankaroimana.

Siinä hän oli. Täysin avuttomana. Uskon apostoli, joka jätti yli 10 kirjettä meille pureskeltavaksi ja koko kristillisen teologian – opin – rakennuskirjaksi, oli suunnaton. Hän huusi ääneen pistimensä kipua. Hän huusi ääneen kipua lähdostään ja kipua menemisestään. Paavalin kompanssi oli rikki.

”… ja muistakaa myös minua – älkää unohtako että olen apostolin kutsumuksen omaavanakin heikko ja hauras. Älkää jättäkö minua yksin susien eteen, en pärjää enkä osaa! Tarvitsen lapseni teitä, minun uskoni ja taisteluni on voittoisaa vain yhteydessä teihin!”

Miten pysäyttävät sanat. Sanat kumahtavat kuin kumileka otsalohkoon ja laittavat polvilleen. Kukaan ei ole Jumalan valtakunnassa niin suuri, ettei hän olisi äärettömän tarvitseva ja heikko.

Seurakunnassa, Kristuksen ruumiissa, jokaisella on oma tähystyspaikkansa. Palapelin palat sopivat paikoilleen vain kun alustalle oli laitettu jo niitä palasia, joihin uudet sopivat kylkeen.

Paavali haluaa sanoa minulle ja sinulle: ”Älä ikinä luule, että olet merkityksetön! Sinulla on Jumalan palapelissä paikka, jonka vain sinä voit täyttää! Älä katso olosuhteisiin, odota hiljaa sitä Kättä, joka nostaa elämäsi korkeuksiin ja asettaa juuri sinun muotoiseen, vääntämättä sovitettuun kutsumukseen yhdessä toisten kanssa. Rakkauden liimalla varmaksi lujitettuna.

”Älkää unohtako minua!” Paavali sai taistella jättimäisiä Goljatteja vastaan joka päivä. Hän tiesi, että oma kilpi ja miekka eivät riittäisi, hän tarvitsi tiimin. Vaikka siinä tiimissä oli jo Timoteus, Luukas, monesti Markus, Silas ja muut apostolit, hän tarvitsi kaikki palat paikoilleen.

Jumala ei koskaan unohda sinua. Älä sinä unohda lähimmäistäsi. Älä myöskään meitä näkyviin revittyja julistajaparkoja!

Enemmän kuin puoliso

”Tämä on suuri salaisuus; minä tarkoitan Kristusta ja seurakuntaa” (Ef. 5:32).

Paavali opettaa Efesolaiskirjeen viidennessä luvussa yhtä aikaa sekä aviomiehen ja -puolison että Kristuksen ja kristityn välisestä suhteesta. Korostus on molemmissa suhteen lämmössä ja intiimiydessä.

”Eihän kukaan vihaa omaa ruumistaan, vaan jokainen ravitsee ja vaalii sitä.” Näistä sanoista Paavali pääsee raottamaan Kristuksen säkenöivää rakkautta jokaista omaansa kohtaan: ”Juuri niin hoitaa Kristuskin seurakuntaansa.”

Kuinka usein me epäilemme Jeesuksen rakkauden riittävyyttä, kestävyyttä silloin, kun olemme vahvassa syöksykierteessä emmekä osaa rakastaa takaisin? Juuri näillä Raamatun sanoilla on voima nostaa meidät Jumalan uskon pilven päälle ja antaa meille yliluonnollinen näkökyky elämäämme kohtaan.

Kolmiyhteinen Jumala rakastaa sinua enemmän kuin voit haukkoa vastaan. Hän verhoaa sinut joka aamu armonsa suojaan samoin kuin sinä puet paidan päälle ja kun vedät farkut jalkaan, Jumala vetää sinut rakkauden haarniskaan.

Ja jos olet jäätynyt, loukkaantunut tai jopa suorassa kuoliossa, Kristus antaa sinulle hellää täsmähoitoa. Jos et tänään jaksakaan pitää huolta ruumiistasi, Jeesus pitää huolta omastaan – sinusta!

Seiso ja muista!

”Seiskää lujina!” (Ef. 6:14).

Vessat ovat lapsiperheen kiireiselle vanhemmalle hyviä paikkoja tehdä elämän pikainventaarioita. Ovi lukkoon, taustamelu mielen vastamelukuulokkeilla hiiden luokse ja minuutin paratiisi aloittaa näytöksensä. 

Tänä aamuna otin oman vessahetkeni ja mietin juuri ohi kiitänyttä joulua. Minulle se oli yksi suuri taistelukenttä, aika, jolloin mieleni kaatui vähän väliä ylikuormituksesta. Pahinta oli tunne omasta avuttomuudesta hallita itseä sekä ympärillä olevia ihmisiä ja olosuhteita. Avuttomuus kuiski korvaan lohduttomia tulevaisuudennäkymiä ja epätoivo astui kylään kuin kotiin.

Vessassa tajusin olevani totaalisen yksin. Kukaan toinen ei voisi käsittää sitä kivun, epätoivon ja lohduttomuuden määrää. Ja samassa oikein naurahdin ääneen: enhän minä ollut yksin! Minullahan oli Jeesus, joka oli kaiken ymmärryksen mukaan sitoutunut elämääni hautaan saakka ja sen ylikin. Vessa täyttyi hetkessä ilolla.

Kun Paavali opetti Saatanan juonista ja erityisistä pahoista päivistä, hän kehotti kristittyjä seisomaan aloillaan. Myrskyt kyllä tulisivat aika ajoin, mutta puhureiden ei tarvitsisi kiskoa uskon kilven takana vapisevia sotilaita mukanaan. Seisominen on muistamista.

Aamuisen vessapohdinnan aikana ymmärsin, että epätoivo valtaa mieleni aina kun unohdan. Aurinkoisina päivinä on helppoa uskoa Jumalan hyvyyteen ja rakkauteen, johdatukseen ja hellään huolenpitoon, mutta myrskyn keskellä muistosta jää vain hattaran kokoinen kangastus. Aina kun unohdan, että Jeesus rakastaa minua ja on kaikessa arjessani mukana ulospääsytiet jo valmiiksi navigoituna, hukun. 

Kristinusko on muistamista. Seurakunta on olemassa, jotta meillä olisi yhteisö, jossa muistamme yhdessä. Erilaiset kokoontumiset, raamattuopetukset ja hartaudet ovat merkityksellisiä juuri siksi, että niissä muistetaan ja muistutetaan. 

Jos sinulla on siis tänään paha päivä, seiso ja muista! Vaikka pimeys peittäisi käsivarren päästä kaiken näkymän, saat olla varma, että laillasi seisovia on tanner täynnä. Enkeliarmeija on puettu täysiin tamineisiin ja sotajoukon Herra istuu valkoisella ratsullaan, ja – katsoo sinua kuin ainoaa aarrettaan.

Sinä olet Jumalan sähkökeskus!

”… miten mittaamaton on hänen voimansa, joka vaikuttaa meissä uskovissa” (Ef. 1: 19).

Taajamien yhteydessä näkee monesti erilaisia voimakeskuksia. Niitä on rakennettu, jotta ihmiset saisivat katsella salkkareita ja istua lauantai-iltaisin sähkösaunan lämmössä.

Tiesitkö, että sinä olet Jumalan voimakeskus? Se ei ehkä tule aina mieleen hengellisen kuivuuden, ahdistusten ja Jumalan vaikenemisten aikana ja siksi siitä onkin hyvä muistuttaa.

Paavali tiesi, että kristittyjen olisi vaikeaa uskoa taivaallista omaisuuttaan. He saattaisivat kaihoten odottaa sitä, mitä heillä jo on. Siksi hän rukoili seurakuntien puolesta, että he kykenesivät näkemään, mitä Jumala on heille antanut.

Melkoinen jännityskenttä; Toisaalta monin tavoin puristettuna ja nääntyneenä ja toisaalta kaiken omistaja. Voi olla, ettei omaisuutesi vielä tänään realisoida ja arki on liian raskasta. Mutta toisen todellisuuden tiedostaminen nostaa rutikuivan sielun elvyttäville lähteille.

Mittaamaton on se voima, jolla Kristus hallitsee sinussa. Mittaamaton on se voima, jolla Jumala hallitsee elämääsi. Mittaamattomana se ylittää kaikki Goljatit, Anakit, kaikki mahdottomuudet, kuilut, helvetin syvyydet ja mielen pimeydet.

Saat siis antaa elämäsi kaikkine mausteineen tuon mittaamattoman, Herran Jeesuksen käsiin. Sitä on usko.