Paavalin kirje efesolaisille

Enemmän kuin puoliso

”Tämä on suuri salaisuus; minä tarkoitan Kristusta ja seurakuntaa” (Ef. 5:32).

Paavali opettaa Efesolaiskirjeen viidennessä luvussa yhtä aikaa sekä aviomiehen ja -puolison että Kristuksen ja kristityn välisestä suhteesta. Korostus on molemmissa suhteen lämmössä ja intiimiydessä.

”Eihän kukaan vihaa omaa ruumistaan, vaan jokainen ravitsee ja vaalii sitä.” Näistä sanoista Paavali pääsee raottamaan Kristuksen säkenöivää rakkautta jokaista omaansa kohtaan: ”Juuri niin hoitaa Kristuskin seurakuntaansa.”

Kuinka usein me epäilemme Jeesuksen rakkauden riittävyyttä, kestävyyttä silloin, kun olemme vahvassa syöksykierteessä emmekä osaa rakastaa takaisin? Juuri näillä Raamatun sanoilla on voima nostaa meidät Jumalan uskon pilven päälle ja antaa meille yliluonnollinen näkökyky elämäämme kohtaan.

Kolmiyhteinen Jumala rakastaa sinua enemmän kuin voit haukkoa vastaan. Hän verhoaa sinut joka aamu armonsa suojaan samoin kuin sinä puet paidan päälle ja kun vedät farkut jalkaan, Jumala vetää sinut rakkauden haarniskaan.

Ja jos olet jäätynyt, loukkaantunut tai jopa suorassa kuoliossa, Kristus antaa sinulle hellää täsmähoitoa. Jos et tänään jaksakaan pitää huolta ruumiistasi, Jeesus pitää huolta omastaan – sinusta!

Seiso ja muista!

”Seiskää lujina!” (Ef. 6:14).

Vessat ovat lapsiperheen kiireiselle vanhemmalle hyviä paikkoja tehdä elämän pikainventaarioita. Ovi lukkoon, taustamelu mielen vastamelukuulokkeilla hiiden luokse ja minuutin paratiisi aloittaa näytöksensä.

Tänä aamuna otin oman vessahetkeni ja mietin juuri ohi kiitänyttä joulua. Minulle se oli yksi suuri taistelukenttä, aika, jolloin mieleni kaatui vähän väliä ylikuormituksesta. Pahinta oli tunne omasta avuttomuudesta hallita itseä sekä ympärillä olevia ihmisiä ja olosuhteita. Avuttomuus kuiski korvaan lohduttomia tulevaisuudennäkymiä ja epätoivo astui kylään kuin kotiin.

Vessassa tajusin olevani totaalisen yksin. Kukaan toinen ei voisi käsittää sitä kivun, epätoivon ja lohduttomuuden määrää. Ja samassa oikein naurahdin ääneen: enhän minä ollut yksin! Minullahan oli Jeesus, joka oli kaiken ymmärryksen mukaan sitoutunut elämääni hautaan saakka ja sen ylikin. Vessa täyttyi hetkessä ilolla.

Kun Paavali opetti Saatanan juonista ja erityisistä pahoista päivistä, hän kehotti kristittyjä seisomaan aloillaan. Myrskyt kyllä tulisivat aika ajoin, mutta puhureiden ei tarvitsisi kiskoa uskon kilven takana vapisevia sotilaita mukanaan. Seisominen on muistamista.

Aamuisen vessapohdinnan aikana ymmärsin, että epätoivo valtaa mieleni aina kun unohdan. Aurinkoisina päivinä on helppoa uskoa Jumalan hyvyyteen ja rakkauteen, johdatukseen ja hellään huolenpitoon, mutta myrskyn keskellä muistosta jää vain hattaran kokoinen kangastus. Aina kun unohdan, että Jeesus rakastaa minua ja on kaikessa arjessani mukana ulospääsytiet jo valmiiksi navigoituna, hukun.

Kristinusko on muistamista. Seurakunta on olemassa, jotta meillä olisi yhteisö, jossa muistamme yhdessä. Erilaiset kokoontumiset, raamattuopetukset ja hartaudet ovat merkityksellisiä juuri siksi, että niissä muistetaan ja muistutetaan.

Jos sinulla on siis tänään paha päivä, seiso ja muista! Vaikka pimeys peittäisi käsivarren päästä kaiken näkymän, saat olla varma, että laillasi seisovia on tanner täynnä. Enkeliarmeija on puettu täysiin tamineisiin ja sotajoukon Herra istuu valkoisella ratsullaan, ja – katsoo sinua kuin ainoaa aarrettaan.

Sinä olet Jumalan sähkökeskus!

”… miten mittaamaton on hänen voimansa, joka vaikuttaa meissä uskovissa” (Ef. 1: 19).

Taajamien yhteydessä näkee monesti erilaisia voimakeskuksia. Niitä on rakennettu, jotta ihmiset saisivat katsella salkkareita ja istua lauantai-iltaisin sähkösaunan lämmössä.

Tiesitkö, että sinä olet Jumalan voimakeskus? Se ei ehkä tule aina mieleen hengellisen kuivuuden, ahdistusten ja Jumalan vaikenemisten aikana ja siksi siitä onkin hyvä muistuttaa.

Paavali tiesi, että kristittyjen olisi vaikeaa uskoa taivaallista omaisuuttaan. He saattaisivat kaihoten odottaa sitä, mitä heillä jo on. Siksi hän rukoili seurakuntien puolesta, että he kykenesivät näkemään, mitä Jumala on heille antanut.

Melkoinen jännityskenttä; Toisaalta monin tavoin puristettuna ja nääntyneenä ja toisaalta kaiken omistaja. Voi olla, ettei omaisuutesi vielä tänään realisoida ja arki on liian raskasta. Mutta toisen todellisuuden tiedostaminen nostaa rutikuivan sielun elvyttäville lähteille.

Mittaamaton on se voima, jolla Kristus hallitsee sinussa. Mittaamaton on se voima, jolla Jumala hallitsee elämääsi. Mittaamattomana se ylittää kaikki Goljatit, Anakit, kaikki mahdottomuudet, kuilut, helvetin syvyydet ja mielen pimeydet.

Saat siis antaa elämäsi kaikkine mausteineen tuon mittaamattoman, Herran Jeesuksen käsiin. Sitä on usko.

Kristuksen tutkimaton rikkaus

”Minulle, kaikista pyhistä vähäisimmälle, on annettu tämä armo: julistaa pakanoille evankeliumia Kristuksen tutkimattomasta rikkaudesta” (Ef. 3:8).

Tämä aarrearkku on loputtoman syvä. Voit penkoa sen aarteita päivästä toiseen ja vielä vuosikymmentenkin kuluttua olet vasta pintakerroksissa.

Jotkut epäilevät koko aarteen olemassaoloa; heille se on kuin kulta-arkku sateenkaaren päässä. Toiset erehtyvät kuvittelemaan, että ensimmäiset jalokivet ovat koko arkun sisältö.

Paavali puhui Kristuksen tutkimattomasta rikkaudesta. Hän oli saanut maistella arkun aarteita ennennäkemättömallä tavalla ja silti Hän puhui joistain, mitä ei voisi loppuun saakka ymmärtää.

Raamattu kehottaa meitä jatkuvasti kasvamaan uskossamme. Kehotus tarkoittaa juuri Jeesuksen Kristuksen tuntemista. Mitä enemmän Häneen tutustuu, sitä suuremmaksi aarteeksi hän sielulle muodostuu.

Tämän Kristus-aarteen ympärillä on jatkuva ikävöimisen vyöhyke: he, jotka ovat Kristuksen lähellä, kokevat jatkuvaa Rakastetun ikävää. Tämä on juuri Hänen tutkimattomuuttaan – mitä enemmän omistat, sitä enemmän ymmärrät tarvitsevuutesi.

Levottomuus ja tyytymättömyys ovat monien Jumalan miesten ja naisten ponnahdusalusta päättymättömälle tutkimusmatkalleen. He ovat omistaneet elämänsä Jeesus-aarteen omistamiselle ja lopussa nostaneet hatun päästään puhtaasta kunnioituksesta.

Jatka rohkeasti matkaasi. Tässä ei ole vielä kaikki. Aseta tavoitteet saavuttamattomaan ja olet jo alussa perillä.

Jumala-niminen tivoli ja pääsylippu

”Hänessä meillä on uskallus ja luottavainen pääsy Jumalan luo, uskon kautta häneen. ” (Ef. 3:12)

Muistatko lapsuudestasi käyntejä tivolissa? Suurimpiin ja houkuttelevimpiin laitteisiin sai alamittainen mennä vain suuremman huoltajan kanssa.

Etkö olekin joskus kokenut jotain samaa Jumalan suhteen? Haluaisit mennä Hänen turviinsa, ottaa paikkasi Hänen suojaisasta läheisyydestään, mutta olet kokenut olevasi alamittainen? Ehkä joku on käännyttänyt sinut portilla takaisin osoittaen puutteellista pituuttasi?

Ehkä olet joskus ollut itkuinen tyttö tai poika, yksinäinen pikkuinen väentungoksessa ja olet surullisena katsonut muiden riemua? Ehkä tänään, jo paljon isompana, koet samaa yksinäisyyttä ja surua? Jumala on sinulle, alamittaiselle, saavuttamaton?

Jeesus Kristus on kaikkien alamittaisten Ystävä. Hän juoksee vastaan portilta kääntyneitä alamittaisia aikuisia ja ottaa heitä kädestä kiinni. Hän näyttää omaa rannekettaan ja ennen kuin huomaatkaan, sinunkin ranteessasi on samannäköinen pääsylippu. Siinä on ”Arvollinen” -leima ja sen avulla pääset muitta mutkitta portin läpi.

Ja jos olet ollut aikuisena omien lastesi kanssa huvipuistossa, tiedät sen riemullisen tunteen laitteiden turvakaiteen tuntumassa. Siinä katsotaan ylpeinä omia lapsiaan ja nautitaan heidän avoimesti ilostaan.

Jeesuskin iloitsee saadessaan saattaa sinut Isän luokse.