Kylvöä kyyneleiden voimalla

”Tässä toteutuu sanonta: `Toinen on kylväjä ja toinen leikkaaja´” (Joh. 4: 37).

Psalmissa 126 on ihana lupaus: ”Jotka kyynelin kylvävät, ne riemuiten leikkaavat”).

Jeesus opetti, että kylväjä ja leikkaaja saattavat hyvinkin olla eri ihmisiä: Toisen elämään mahtuu itkua ja toisen riemua. Ehkä Jeesuksen viittaama sanonta oli ajan hengellistä pohdiskelua juuri lainaamastani Psalmista?

Ehkä ystäväsi todistavat Jumalan ihmeellisistä teoista ja läsnäolosta mutta sinun elämäsi on kuin siemen, joka pudotetaan yksin kylmään ja pimeään multaan. Ehkä et saa koskaan nähdä kyyneleittesi tuottamaa elämää.

Toisten kutsumus on kasvattaa kyynelillä satoa, joka kasvaa esiin inhimillisesti liian pitkän ajan jälkeen. Helpompaa olisi olla keveä viljan niittäjä.

Niittohommiin on aina jonoa mutta Jumala valitsee erikoisen huolella jokaisen surulla kylväjän.

Rohkaisun voima

”Sitten Barnabas lähti Tarsokseen etsimään Saulia” (Apt. 11:25).

Huippulahjakas, karismaattinen ja herkkä Saul joutui kristillisen elämänsä alussa yksinäisyyden kouluun. Hyvänä väittelijänä hän oli päässyt vastustajien erityismarkinnän kohteeksi. Särmät karskahtelivat, kun hän esitteli rohkeaa julistustaan.

Alkuseurakunta oli päättänyt laittaa Saulin sivuun. Hänet passitettiin kotiseudulleen Tarsokseen käsrsivällisyyden kouluun.

Vuosien kuluessa Saul masentui. Hän näki omat luonteensa heikkoudet eikä halunnut enää astua esille. Yksinäisyyden vuodet olivat syöneet rohkeuden.

Miten paljon Saul tarvitsikaan hengellistä mentoriaan Barnabasta? Barnabas oli nimensä mukaan rohkaisija ja lohduttaja.

Antiokia tarvitsi Paavalia. Barnabas tarvitsi entistä kirjanoppinutta julistamaan Sanaa uusille uskoville. Mutta eniten tarpeessa oli nuorehko Saul.

Mikään voima maailmassa ei olisi saanut Paavalia Tarsosta. Paitsi oikea hengellinen rohkaisu. Barnabas antoi Paavalin luovuudella ja näylle turvalliset, rohkeat puitteet.

Miten paljon me tarvitsemmekaan Barnabaksia tänään! Miten monet ovat hautautuneet yksinäisyyden kotipaikkakunnille vain tullakseen löydetyiksi! Miten monet hengelliset lahjat, virat ja kutsumukset odottavat rohkaisevia sanoja!

Tule esiin, Saul. Jumala tarvitsee sinua. Sinun nimesi on oleva Paavali, halkeamien umpeenmuuraaja.

Kirottu päivä

”Kirottu olkoon se päivä, jona minä synnyin, päivä, jona äitini minut synnytti, älköön se olko siunattu!” (Jer. 20:14).

Profeetta Jeremiaan kutsumus oli valtaisa. Hän oli saanut tehtävän olla kansakuntien profeetta (1:4). Jumala oli luvannut antaa hänelle kaiken kutsumukseen tarpeellisen ja olla hänen apunaan.

Suurta kutsumusta seurasi painava risti. Niin se on aina. Jeremia joutui kohtaamaan suunnattomia vaikeuksia, jotta hän pysyisi lähellä Kutsujaansa. Hän ei voinut hakea apua ihmisiltä vaan turvata Jumalaan.

Taivaan kansalaisena sinä kannat Jeremiaan tavoin suurta kutsumusta. Kaikkivaltias asuu sinussa ja sinä olet kirkas tähti tumman maailman keskellä. Pimeys tahtoisi niellä sinut, mutta älä pelkää – Kutsujasi on pimeyden voimia suurempi.

Näyn kantajat tarvitsevat tukea

”Silloin Serubbaabel, Seltielin poika, ja Jeesua, Joosadakin poika, ryhtyivät rakentamaan Jumalan temppeliä Jerusalemissa. Heidän kanssaan olivat Jumalan profeetat, jotka tukivat heitä.” (Esra 5:2)

Pakkosiirtolaisuuden jälkeen pieni kansanjoukko palasi kotimaahansa ja alkoi rakentamaan jälleen Herran tuhottua temppeliä. Hankkeen johdossa oli paluumuuttajien päämies Serubbaabel ja ylipappi Jeesua (tai Joosua, Sak. 3:1).

Lupaavan alun jälkeen vastustusta nousi alueella asuvan sekakansan joukosta ja lopulta vastustus nousi niin kovaksi, että temppelihanke jouduttiin keskeyttämään.

Silloin astuivat kehiin Jumalan profeetat Haggai ja Sakarja – meille on säilynyt Raamattuun heidän sanomansa. He lohduttivat Serubbaabelia, Joosua ja kansaa jatkamaan Jumalan antaman näyn ja kutsumuksen toteuttamista vastustuksesta ja mahdollisista vaaroista huolimatta. He auttoivat rakentajia katsomaan Kutsujaansa sen sijaan, että he lannistuisivat katsoessaan olosuhteisiin.

Me kristityt tarvitsemme tänäänkin toistemme rohkaisua. Joidenkin tehtävänä on rakentaa, toisten pitää rakentajia pystyssä. Jokaisella on oma paikkansa.

Jatka siis rohkeasti oman näkysi toteuttamista. Eteesi tulevat esteet eivät kerro mitään onnistumisen mahdollisuuksista. Anna kutsumuksesi Jumalalle ja Hän toteuttaa kauttasi oman suunnitelmansa.

Blogistin oppikoulu

”Maria on valinnut hyvän osan.” (Luuk. 10:42)

Kuluneen vuoden aikana olen saanut olla yhä uudestaan samassa oppikoulussa: kaikki hengellinen elämä ja kutsumuksen toteuttaminen toteutuu vain ja ainoastaan levon kautta. Toistuvasti palaan Jeesuksen sanoihin, jotka Hän sanoi Martalle: ”Maria on valinnut hyvän osan…”

Maria vain lepäsi Jeesuksen lähellä. Miten yksinkertaista ja samalla haastavaa. Koko meidän ympäröivä maailma käskee meitä olemaan tehokkaita, laittamaan itsemme likoon ja täyttämään jokainen hetkemme jollakin hyödyllisellä tekemisellä. Samaan aikaan Jumala kutsuu meitä hiljaisuuteen ja levolliseen yhteyteen Hänen kanssaan.

Oppituntini blogin tiimoilta menevät tähän malliin: aina kun yritän olla tarmokas ja kirjoittaa hyödyllistä tekstiä, en saa mitään aikaan. Saatan istua pitkäänkin koneen äärellä saamatta ruutuun yhtään lausetta. Silloin taas kun maltan hiljentyä Raamatun äärelle, inspiraatio alkaa usein virrata ihmeellisellä tavalla.

Vaikein läksy on hyväksyä se, että ilman Jeesustani olen tyhjä ja avuton. Ja silti yritän  jatkuvasti omavoimaisesti puristaa itsestäni elämää esille.

Luulen, että tämä sama kaava on totta meillä kaikilla. Jumala kutsuu meitä hiljaisiin hetkiin kanssaan, jotta Hän saisi lahjoittaa meille kaikkea sitä, mitä päivittäin tarvitsemme.

Tärkeintä ei ole siis tekeminen vaan lepääminen. Ja itse olen oppinut levosta ja luottamuksesta eniten juuri silloin, kun olen epäonnistunut olemaan vahva ja toimelias ja onnistunut.