Hämmästyttävä kohtaaminen Sykarissa (Joh. 4)

Epäonnistuneeseen elämäänsä vangitulle ihmiselle mikään muu ei ole niin vapauttavaa kuin että joku näkee hänen sisälleen ja hyväksyy hänet.

Jeesus antaa Sykarin kaivon naiselle sitä mitä tämä todellisuudessa eniten kaipaa: Nainen uskaltaa näyttää Jeesukselle rikkinäisyytensä ja epäonnistumisensa. Hän sanoo Jeesukselle, että ”tässä on häpeäni syy: Minulla ovat menneet ihmissuhteet rikki, en ole samanlainen kuin muut, olen epäonnistunut.” Hän on todella rohkea.

Mitä tapahtuu seuraavaksi? Miten Jeesus reagoi tähän? Hän ilmoittaa naiselle olevansa se Jumala, jota tämä on kaivannut häpeänsä keskellä. Nainen on ajatellut, että vaikka tämä elämäni meni pieleen, niin odotan messiasta: ”Minä tiedän, että messias tulee”. Jeesus vastaa ”Minä olen” – Jahve.

Jeesus sanoi, että monet ensimmäiset tulevat viimeisiksi ja viimeiset ensimmäisiksi – tämä nainen, jota kukaan ei pidä minään, hän kantaa sisällään odotusta Jumalaa kohtaan. Hänen elämänsä ei täytä muiden silmissä onnistumisen asteikkoa mutta hän salassa kaipaa Jumalaa. Jeesus kohtasi paljon sellaisia ihmisiä, joiden elämä oli kyllä mallillaan kaikin puolin, mutta sieltä oli tämä salainen ja nöyrä kaipaus kadonnut. Onko niin, että juuri meidän elämämme kivut ja epäonnistumiset saavat meidät huokailemaan itseämme suuremman puoleen? Niin monesti Jeesus puhui ihmisille vain vertauksin ja peitti oman olemuksensa mutta tässä yhdessä kohtaamisessa hän heittää kuin viitan yltään ja sanoo: Katso, minä olen se, joka loin sinut ja minä otan sinun särkyneen elämäsi ja teen siitä jotain ihan uutta ja kaunista!

Ole luja!

”Enkö minä olekin käskenyt sinua: Ole luja ja rohkea! Älä säiky äläkä kauhistu, sillä Herra, sinun Jumalasi, on sinun kanssasi, missä ikinä kuljet.” (Joos. 1:9)

Näitäköhän Joosuan kirjan sanoja Daavid on mietiskellyt, kun hän ohjasi omaa sydäntään sanoen: ”Odota Herraa. Ole luja, ja olkoon sydämesi rohkea” (Ps. 27:14)? Hänen sydämensä säikkyi elämän ahdistuksia ja hän muistutti itseään Kirjoituksista löytyvistä Jumalan lupauksista.

Joosua on hyvä esikuva meille uskon haasteista ja Jumalan lupauksista. Joosua oli inhimilliseltä kannalta aivan liian suurten vastusten edessä: viholliskansat olivat paljon lukuisammat, taisteluvalmiimmat ja aseistetummat. Ne tunsivat sitä paitsi Kanaanin maan maastotkin israelilaisia paremmin.

Joosua lähti liikkeelle Jumalan lupausten varassa. Jumala evästi häntä sanomalla useampaan kertaan: ”Joosua, ole luja ja rohkea. Sinä tulet näkemään kauhistuttavia vastuksia, mutta älä unohda, että Minä olen sinun kanssasi.”

Näihin sanoihin myös Daavid vetosi. Samoihin sanoihin meidänkin on hyvä vedota. Kun oma sydämemme vapisee pelosta ja toivo on luikahtanut kuin laivarotta uppoavasta paatista, meidän on hyvä muistuttaa itseämme Jumalan todellisuudesta.

Kun Jumala on puolellamme, mikään vastustava voima ei pääse tuhoamaan meitä. Saatamme olla maahan kaadettuja, mutta viimeinen sana on aina Jumalan.

Ole siis luja ja rohkea! Muista, että Kaikkivaltias Jumala on kanssasi.

Ei vielä valmista

”Mutta me odotamme Hengessä uskon kautta sitä vanhurskautta, jota toivomme” (Gal. 5:5).

Kristittynä elämiseen kuuluu aina tietty jokapäiväiseen elämään kuuluva jännite. Olemme Isän lapsia ja silti koemme monesti kärsivämme yksin. Meidät on erotettu Hänen pyhäksi kansakseen ja Pyhä Henki vaikuttaa meissä elämän muuttumista mutta samaan aikaan koemme itsemme ei-valmiiksi.

Jännite on myös siinä, että vaikka meidät on Jumalan puolelta julistettu vanhurskaiksi – siis puhtaiksi ja syyttömiksi – kuitenkin arjessamme kamppailemme synnin voiman kanssa eri tavoin ja eri asioissa.

Paavali lohduttaa meitä kolmella sanalla: usko, toivo ja Henki. Nämä sanat ovat kristityn kantovoimana täältä perille taivaaseen.

Usko tarttuu Jumalan lupauksiin ja pitää niistä kiinni. Usko ei suostu katsomaan vain olosuhteitaan eikä tutkimaan omaa sydäntään, se katsoo aina itsestä ulos, kohti Kristusta.

Toivo kiinnittää meidät johonkin tulevaan, siihen mitä Raamattu lupaa. Meille luvataan, että tulee aika, jolloin emme enää vain usko, vaan myös näemme. Silloin syntisyytemme ja keskeneräisyytemme lakkaa ja saamme täysin omistaa koko sen kirkkauden, joka nyt säteilee meille kuin hunnun läpi.

Ja vielä Henki. Hän auttaa meitä meidän heikkoudessamme. Hän tietää, ettei meillä ole uskoa eikä toivoa ilman apua. Niinpä Hän toistuvasti nostaa Sanansa kautta Kristuksen silmiemme eteen, kuin kuolemattomuuden lääkkeeksi.

Pyhä Henki lohduttaa meitä vakuuttamalla, että juuri tänään usko ja toivo riittävät. Elämä on monilta osin niin kovin keskeneräistä, mutta se saa ollakin.

Juuri keskeneräisyydessä ja taisteluissa usko ja toivo ovat kuin ongen kohoina elämämme painon päällä ja ne pitävät meidät pinnalla.

Oletko unohtanut onnellisen elämän?

”Minun sieluni on hylätty ja rauhaton, olen unohtanut onnellisen elämän” (Val. 3:17).

Profeetta Jeremian elämään mahtui paljon itkua ja kipua. Henkilökohtaisen kärsimyksen lisäksi hän kärsi Israelin kansan kohtalosta: huolimatta Jeremian vuosikymmenten varoituksista, Juudakin vietiin pakkosiirtolaisuuteen.

Jeremia kirjoitti paljon kärsineen ihmisen kokemuksen – pitkään masentunut ihminen unohtaa, millaista on olla onnellinen. Kun sielu ei muista muuta kuin pimeää, ei tulevaisuudeltakaan osaa odottaa mitään hyvää.

Ajattele, jos tänään elämääsi ilmestyisi enkeli, joka välittäisi sinulle viestin suoraan Jumalalta? Ajattele, jos enkeli kertoisi: ”Jumala tietää tarkalleen elämäsi kaikki käänteet, Hän tietää kipusi ja surusi. Hän pitää kirjaa jokaisesta päivästä, jonka joudut elämään kärsien. Älä siis pelkää, älä menetä toivoasi, Jumala on kanssasi!” Mitä kokisit tällaisen viestin jälkeen? Etkö olisi täynnä ihmetystä, iloa ja levollista luottamusta?

Jeremia ei nähnyt enkeliä. Mutta hän uskoi sen, mitä Jumala oli itsestään ilmoittanut Sanansa välityksellä. Siksi hän kirjoitti: ”Sinä kyllä muistat, että sieluni on painunut maahan. Tämän minä painan sydämeeni, sen tähden minä toivon” (Val. 3:20,21).

Uskaltaisitko tänään ajatella – ilman enkelien ilmestymistä – että Herra on kanssasi? Uskaltaisitko uskoa, että Hän tietää tilanteesi, rakastaa sinua ja johtaa elämääsi? Uskaltaisitko toivoa, että Jeesus Kristus lausuu elämässäsi viimeisen sanan?

Joku tuolla jossakin

Joku tuossa jossakin on saanut elämästä tarpeekseen. Joku miettii, miten päättäisi päivänsä, kun ei jaksa enää ajatusta huomisesta.

Joku kärsii niin kovista henkisistä tai fyysisistä kivuista, että on helpompaa luovuttaa.

Joku on hylätty sen viimeisen kerran.

Joku kokee olevansa kuin näkymätön kaiken itkunsa ja huutonsa keskellä. Näkymätön ja merkityksetön.

Joku tuolla jossakin odottaa, että joku välittäisi. Että joku antaisi toivoa, syyn elää. Että joku rakastaisi.

Vilja on valmista työmiehiä varten, sanoi Jeesus. Ehkä Hän näki jokaisen tähkäpään erikseen ja kutsui työmiehiä poimimaan ne varovasti talteen.

Minä rukoilen, että Jumalan seurakunta saisi silmävoidetta nähdä sen yhden tähkäpään tuolla jossakin. Rukoilen, että se lopettaisi turhat kiistansa ja omien pesien kiillomisen. Toisten panettelemisen.

Sillä sato on valmista. Kärsivät ihmiset tarvitsevat tukea. Kuka antaisi heille yhden hymyn? Kuka laittaisi heille yhden tekstiviestin? Kuka rohkenisi pyytää mukaan oman seurakuntansa kokoukseen? Kuka osaisi itkeä itkevän seurana?

Kuka kertoisi heille Jeesuksesta Kristuksesta, Hänestä, joka on juuri sitä yhtä varten tuolla jossakin?