Joku tuolla jossakin

Joku tuossa jossakin on saanut elämästä tarpeekseen. Joku miettii, miten päättäisi päivänsä, kun ei jaksa enää ajatusta huomisesta.

Joku kärsii niin kovista henkisistä tai fyysisistä kivuista, että on helpompaa luovuttaa.

Joku on hylätty sen viimeisen kerran.

Joku kokee olevansa kuin näkymätön kaiken itkunsa ja huutonsa keskellä. Näkymätön ja merkityksetön.

Joku tuolla jossakin odottaa, että joku välittäisi. Että joku antaisi toivoa, syyn elää. Että joku rakastaisi.

Vilja on valmista työmiehiä varten, sanoi Jeesus. Ehkä Hän näki jokaisen tähkäpään erikseen ja kutsui työmiehiä poimimaan ne varovasti talteen.

Minä rukoilen, että Jumalan seurakunta saisi silmävoidetta nähdä sen yhden tähkäpään tuolla jossakin. Rukoilen, että se lopettaisi turhat kiistansa ja omien pesien kiillomisen. Toisten panettelemisen.

Sillä sato on valmista. Kärsivät ihmiset tarvitsevat tukea. Kuka antaisi heille yhden hymyn? Kuka laittaisi heille yhden tekstiviestin? Kuka rohkenisi pyytää mukaan oman seurakuntansa kokoukseen? Kuka osaisi itkeä itkevän seurana?

Kuka kertoisi heille Jeesuksesta Kristuksesta, Hänestä, joka on juuri sitä yhtä varten tuolla jossakin?

Kaikin tavoin ahtaalla?

”Me olemme kaikin tavoin ahtaalla mutta emme umpikujassa, neuvottomia mutta mutta toivottomia” (2. Kor. 4:8).

Viimeisten viikkojen ajan olen miettinyt kärsimyksen ongelmaa enemmän kuin koskaan aiemmin. Näen monien ihmisten elämässä niin paljon vaikeita asioita, etten voi kuin vaieten ihmetellä ja surra. Missä Jumala sinä olet?

Paavali kertoi olevansa kaikin tavoin ahtaalla. Kaikin tavoin tarkoittaa juuri sitä, mitä moni meistä kokee: vaikeudet ja ahdistukset saartavat edestä ja takaa. Yhtä vaikeaa asiaa seuraa toinen ja kohta kolmas.

Kaikin tavoin ahdistuneen sielu ja psyyke rusentuu päivä päivältä raskaammaksi. Paavali sanoi olevansa ahdistuksensa keskellä neuvoton – hän ei nähnyt itseään katsomalla selviytymiskeinoa tai ulospääsyä . Mutta. Ja tässä on painava mutta: Paavali sanoi, ettei hän ollut menettänyt toivoaan.

Toivo on meille jokaiselle valtavan tärkeä asia. Jos menetämme toivon parempaan tulevaisuuteen, masennus hiipii elämäämme. Masennus on juuri sitä, että psyyke ei jaksa enää nähdä mitään hyvää nykyisyydessä eikä tulevaisuudessa. Masennukseen liittyy myös neuvottomuus; kokemus omasta avuttomuudesta muuttaa elämänsä olosuhteita tuo mukanaan sielun pimeän yön.

Paavali oli kaikin tavoin ahdistettu ja neuvoton. Ehkä sinäkin olet? Mutta toivo piti häntä pinnalla. Toivo antoi hänelle iloa, valoa, uskoa parempaan tulevaisuuteen.

Mistä löydämme tämän toivon ? Jumalan Sanasta, Raamatusta. Usko tarttuu Jumalan lupauksiin ja lupaukset synnyttävät meissä toivon. Kristillinen toivo ei ole toiveajattelua tai vain myönteisen psykologian keino; Se ankkuroituu Jumalaan ja Hänen sanoihinsa.

Raamattu on toivon Kirja. Yhä uudestaan luemme ylitsepääsemättömistä vastuksista ja haasteista Aabrahamin, Nehemian, Daavidin ja juuri esimerkiksi Paavalin elämän kautta. Ja samalla saamme haukkoa henkeämme lukiessamme, kuinka nämä uskon sankarit tarttuivat Jumalan lupauksiin – he uskoivat Sanaan enemmän kuin silmillä nähtäviin olosuhteisiin. Jumala ei pettänyt heitä. Eikä Hän petä sinuakaan.

Siis mistä löydämme kristillisen toivon kärsimystemme keskellä? Emme voi pusertaa sitä itsestämme. Toivo tulee meille ulkopuoleltamme kuin soihdun kirkkaana valona pimeään kellariimme. Toivo tulee kristillisen sanoman, evankeliumin kautta. Kun olemme tekemisissä Jumalan lupausten kanssa, Pyhä Henki herättää toivon maahan lyötyyn sieluumme. Sitä rukoilen sinulle tänään!

Voiko armoa käyttää väärin?

”Laki kuitenkin tuli väliin, jotta rikkomus tulisi suureksi. Mutta missä synti on tullut suureksi, siellä on armo tullut ylenpalttiseksi” (Room. 5: 20).

Joskus näyttää siltä, että me kristityt pelkäämme armon esilläpitämistä. Monesti kuuleekin ajatuksen siitä, että ”liiallinen” armo johtaa välinpitämättömyyteen ja syntien puolustelemiseen.

Voiko Jumalan armoa käyttää väärin? Mielestäni kysymys on nurinkurinen. Vastaus on kyllä, jos armo käsitetään vain ajatuksen tasolla, kuin teoriana tai käyttötavarana. Sen sijaan, jos Jumalan armo otetaan vastaan sydämen tasolla, silloin armosta tulee kristityn suurin aarre ja koko elämän käyttövoima.

Tällaisen armon korostamista ei tarvitse pelätä eikä suitsia. Se on ja pysyy Jumalan ansiottomana lahjana syntiselle. Se johtaa meidät henkilökohtaiseen suhteeseen personoidun Armon, Jeesuksen kanssa. Koko ajatus armon ”käytttämisestä” on siis yhtä outoa kuin ajatus Jumalan ”käyttämisestä”.

Mitä sitten kun armossa elävä kristitty tekee syntiä? Onko se armon väärinkäyttämistä? Ei, sillä jokainen kristitty tekee syntiä. Eikä kyse ole vain yksittäisistä teoista, vaan synti edelleen asuu kristityssä (Room. 7). Juuri jatkuvan syntisyytensä takia Jumalan omat tarvitsevat Hänen armoaan.

Älä pelkää siis käyttäväsi armoa liikaa tai väärin, vaan laita toivosi sen varaan. Siis Jumalan varaan. On hyvä muistaa, että armoa tarvitsevat vain ne, jotka näkevät oman puutteellisuutensa.

Mikä on sinun Akorinlaaksosi?

”… minä muutan Akorinlaakson toivon portiksi” (Hoos. 2:17)

Akorinlaakso oli israelilaisille ja Hoosean kirjeen kuulijoille kansallisen häpeän paikka. Se edusti sellaista epäonnistumista, jota ei haluttu muistella. Maininta Akorinlaaksosta viittasi israelilaisten tappioon pienen Ain kaupungin luona. Tappion syynä oli yhden israelilaisen, Akanin tekemä synti.

Mikä on sinun Akorinlaaksosi? Onko elämässäsi jotain kipeää ja häpeää tuottavaa? Onko häpeäsi jotain sellaista, jota et haluaisi ajatella mutta joka nousee aika ajoin omaantuntoosi?

Kuuntele Jumalan uskomaton lupaus – Hän pystyy muuttamaan Akorin laakson toivon portiksi! Se tarkoittaa, että Jumala pystyy ja haluaa ottaa käsittelyynsä syvimmät epäonnistumisemme ja vapauttaa meidät häpeästämme. Hän pystyy kääntämään lankeamisemme voimavaraksemme. Häpeä muuttuu iloon ja toivoon, koska löydämme Akorinlaaksoistamme Jumalan, joka rakastaa meitä ja joka kykenee avaamaan elämämme umpisolmut.

Jeesus on todellinen Toivon portti. Hänelle saamme kertoa kaikki asiamme ja Hän ottaa häpeämme omakseen. Ja vaikka emme osaisi avata Hänelle häpeän tähden lukittuja sydämemme huoneita, Hänellä on jokaiselle meille sopivat rakkauden avaimet. Hän tahtoo ottaa häpeämme ja täyttää meidät hyväksynnällään ja armollaan.

Älä menetä toivoasi!

Tiedän, miltä tuntuu olla toivoton ja niin särkynyt, ettei jaksaisi elää yhtä päivää loppuun. Tiedän miltä tuntuu, kun pelkkä hengittäminen on liian raskasta. Enkä voi kaikista särkymisistäni syyttää toisia, ihan itse olen osannut sotkea elämääni.

Olen monissa kipeissä kouluissa oppinut tuntemaan Herraa Jeesusta – Hän ei koskaan hylkää meitä. Hän osaa laskeutua kaivon pohjalle kanssamme ja alkaa hoitavan työnsä siitä pisteestä, jossa kulloinkin olemme.

Hänen pelastava ja hoitava työnsä on joskus mielestämme tuskallisen hidasta. Hän ei yleensä nosta meitä olosuhteiden tai kipeiden tunteidemme yläpuolelle vaan kulkee kanssamme kaiken raskaan läpi. Sydämiämme korjataan juuri sillä aikataululla, mitä me kestämme.

Me voimme erehtyä ajattelemaan syvimmissä kriiseissämme, että Jumala on voimaton, haluton tai avuton kanssamme. Mutta kaikkea muuta. Voimme kuvitella, että meidät on tuomittu elämään syvän kärsimyksemme ja epätoivon kanssa loppuun saakka. Mutta Jeesus kykenee yllättämään.

Hän tahtoo lahjoittaa meille Elämän. Iankaikkisen elämän ja elämän, joka on jo täällä maan päällä mielekästä Hänen yhteydessään.

Riittää, kun jaksat tämän päivän. Voi olla, että huomenna itket ilosta katsoessasi kaikkea sitä ihmeellistä työtä, jota Jeesus on sinussa kaikessa hiljaisuudessa ja tietämättäsi tehnyt. Hän antaa sokeille näkönsä, päästää vangitut vapauteen ja korjaa särkyneet sydämet.

Niin, olen ollut toivoton ja näköalaton. Mutta tänään tunnen Jumalan, joka on kaiken toivon Jumala. Hänelle ei ole mikään mahdotonta.

Hän on sinunkin Jumalasi. Älä siis suostu olemaan toivoton.