Varo Paholaista!

”Vastustakaa häntä uskossa lujina! Tehän tiedätte, että samat kärsimykset täytyy veljiennekin kestää maailmassa.” (1. Piet. 5:9)

Hän on voitettu vihollinen mutta samalla edelleen vaarallinen vastustaja. Hän vihaa Kristusta ja jokaista kristittyä. Hänen tuhovimmansa on lakkaamaton ja hän tekee työtään jatkuvasti.

Hän on Jeesuksen mukaan valehtelija. Sanat ovatkin hänen vaarallisen aseensa. Sanoillaan hän haluaa erottaa meidät Kristuksen armosta.

Taistelukenttänä on mielemme. Sinne Paholainen istuttaa valheellisia ajatuksiaan ja esittää, että ne ovat meidän omiamme. Monesti hän myös esiintyy Jumalana käyttäen Raamatun jakeita. Meidän on hyvä muistaa, että vihollisemme osaa Raamatun jokaisen jakeen.

”Onko Jumala todella sanonut?”, on eräs hänen tunnettu vuorosanansa. ”Jaksaako Jumala rakastaa tuollaista kristittyä?”, on yksi hänen lempivalheistaan. ”Ei Jumalaa kiinnosta kärsimyksesi”, ”Olet tehnyt sen viimeisen virheesi”, ”Katso nyt, ei Jumala auta sinua”, ovat hänen teräviä keihäänkärkiä.

Pietari tiesi Paholaisen toimintamallit ja siksi hän muistuttaa meitä: Et ole kärsimyksessäsi yksin. Juuri vastoinkäymisten ja kärsimysten, synnin ja epätoivon hetkillä Paholainen tulee Raamattunsa ja valheidensa kanssa. Juuri silloin hän yrittää tuhota meidät varastamalla uskomme. Hän ei vihaa mitään niin paljoa, kuin yksinkertaista luottamusta Herraan Jeesukseen Kristukseen.

Jokainen meistä on joutunut hänen maalitaulukseen. Saatanan valheet pyrkivät kääntämään katseemme itseemme ja kokemaan itsemme täysin toivottomiksi.

Kuinka erilaisia ovatkaan Jumalan sanat! Ne tuovat aina tullessaan iloa, toivoa ja levollisuutta. Ne nostavat katseemme itsestämme kohti Kristusta ja juuri sillä tavalla saavat sielumme ylös pohjamudista.

”Vastustakaa häntä uskossa lujina”. Usko pitää kiinni rakastavasta ja armollisesta Kristuksesta olosuhteista huolimatta.

Uskalla päästää irti menneestä

”Älkää menneitä muistelko, älkää menneistä välittäkö. Katso, minä teen uutta! Nyt se puhkaa taimelle, ettekö sitä huomaa? Minä teen tien autiomaahan, virrat aavikolle.” (Jes. 43: 18,19)

On vaikeaa elää tätä päivää saati odottaa tulevaisuuden tuovan mitään hyvää, jos katse on kääntynyt jatkuvasti menneisyyden virheisiin ja rikkoutumisiin.

Raamattu kehottaa meitä toistuvasti päästämään irti menneestämme ja keskittymään tähän päivään; menneen elämän ei tarvitse Jumalan lapsen elämässä määrittää tulevan tasoa. Mennyt voi kyllä olla jotakin, minkä Jumala kääntää kristityn vahvuudeksi ja alueeksi, jonka kautta voi siunata toisia.

Jumala vakuuttaa meille, että Hän tekee elämässämme tänään uutta. Hän kysyy, emmekö huomaa sitä? Emme kykyne näkemään taimella olevia uusia alkuja, jos katseemme on menneessä.

Autiomaassa ja aavikolla ei ole mitään elämisen edellytyksiä. Moni menneisyyden taakoittama ihminen kokee samoin, että nykyisessä tilanteessa ei ole selviytymisen mahdollisuuksia. Tai jos on, se tarkoittaa kitumista päivästä toiseen.

Jumala lupaa tien autiomaahan. Se on tie ihmiselle, joka on eksyksissä ja elämänsä kanssa sen päätepisteessä. Sinne Kristus ilmestyy tienä toivontäyteiseen elämään Jumalan yhteydessä. Hän kykenee saamaan pirskahtelevat vesivirrat täyttämään nääntyneet sydämet.

Syvemmälle Kristukseen

”Juurtukaa häneen, rakentukaa hänessä ja vahvistukaa uskossa, niin kuin teille on opetettu. Olkoon kiitoksenne ylitsevuotavaista.” (Kol. 2:7)

Ajattele kasvia, jonka juuret kaivautuvat vuosi vuodelta yhä syvemmälle maaperään. Mitä syvemmälle ne yltävät, sitä enemmän ravinteita kasvi tavoittaa. Ja mitä vaikeammat kasvuolosuhteet kasvilla on, sitä voimakkaammin juuret tavoittelevat syvemmältä maasta tarvitsemaansa elinvoimaa.

Samoin meitä kehotetaan juurtumaan Kristukseen. Sanoma on kohdistettu meille, jotka olemme ottaneet vastaan Hänet Pelastajanamme; Hänen luotaan ei tule lähteä pois, vaan me saamme turvautua Häneen yhä kiinteämmin. Vuosi vuodelta meidän sydämemme juuret kaivautuvat Vapahtajaamme syvemmin kiinni ja sitä mukaa omistamme Hänessä yhä suurempia hengellisiä aarteita.

Ja mitä ankarammat ovat elämämme olosuhteet, sitä suuremmalla syyllä meidän on syytä turvautua Kristukseemme. Luonnonlakien mukaan juuri kuivuus saa kasvin kasvattamaan juuriaan syvemmälle maaperään ja saman lainalaisuuden mukaan vastoinkäymiset, ahdistukset ja pettymykset syventävät myös meidän suhdettamme Vapahtajaamme.

Kasvi voi kestää vaikka millaista kuivuutta tai paahdetta, jos sen juuret ovat ehtineet ajan saatossa yltää maan syvyyksiin. Samoin kristitty voi kestää vaikka millaisia myrskyjä, jos hänen uskonsa on tavoittanut Kristuksen rakkautta syvemmin. Silloin elämää ei määrittele niin paljoa ulkoiset olosuhteen vaan Kristus -maaperä, josta sisäinen ihmisemme imee elinvoimansa, toivonsa ja ilonsa.


Oletko marginaalissa

Me kaikki tiedämme, että Jumala pystyy parantamaan sairaita. Tiedämme, että Hän pystyy nostamaan masennuksesta ja antamaan elämään uuden suunnan. Samoin tiedämme, että Jumala kykenee avaamaan umpisolmuja ja tuomaan kadonneen ilon takaisin.

Silti saatat kuulua siihen, ehkä joskus marginaaliseen kristittyjen ryhmään, joka edelleen makaa sairasvuoteella psyykkisten ongelmien vuoksi? Tai ehkä olet joutunut olemaan jo vuosia  kuin vankilassa ilman, että Jumala olisi tullut avamaan oviasi? Tai ehkä kärsit repivistä ristiriidoista ilman, että olisit aikoihin saanut kokea muiden todistamaa iloa?

Niin, ehkä olet marginaalissa? Mutta tarkoittaako se yhtä kuin, että olisit Jumalan selän takana? Minä luulen, että asia on toisin. Jeesus sanoi, että autuaita ovat hengellisesti köyhät – Hän tarkoitti onnella sitä, että Jumala on kääntänyt katseensa tällaisten marginaalissa taistelevien ihmisten puoleen ja hyväksyy heidät yhteyteensä.

Ja tiedätkö mitä? Jumala itse tuli ihmiseksi, marginaali-ihmiseksi. Hän astui alas taivaasta juuri niiden ihmisten elämää varten, jotka eivät näytä saavuttavan onnellista elämää tässä ajassa tai meidän mittareilla. Jeesus näytti meille, ettei Jumala ole välinpitämätön, etäinen ja vain vahvojen parissa viihtyjä; Hän tuli itsekin kärsimyksistä ja itkuista osalliseksi ja juuri sillä Hän toi toivon meille marginaali-kristityille.

Marginaalissa itketään miksi -kysymysten parissa. Niin minäkin teen. Tyydyttäviä vastauksia on vaikeaa saada. Mutta ehkä vastauksia vielä oleellisempaa on se, että me saamme uskoa Jumalan olevan siellä, missä ei olla päästy valtavirran mukaan. Hän hyväksyy yhteyteensä ne, joiden elämä on edelleen repaleista ja toivotonta. Ja siellä missä on Jumala, siellä on aina myös todellinen Toivo.

Oletko särkynyt huilu?

”Särkynyttä ruokoa hän ei muserra…” (Matt. 12: 20)

Matteus lainaa Jesajan kirjaa kuvatessaan Jeesuksen toimintaa ja rakkautta ihmisiä kohtaan. Särkynyt ruoko tarkoitti ruo´osta veistettyä huilua, jolla oli alunperin pystynyt soittamaan. Nyt se oli mennyt pilalle ja heitettiin roskiin uuden tieltä.

Särkynyt ruoko kuvaa osuvasti niitä ihmisiä, jotka ovat menneet rikki. He ovat vammautuneet eivätkä soi omissa tai toisten korvissa yhtä kauniisti kuin ennen. He resonoivat eri tavalla kuin ehjät ja kokevat kelpaavansa vain pois heitettäväksi.

Mutta mitä Jeesus tekee särkyneelle huilulle? Hän ei heitäkään sitä kelvottomana sivuun vaan korjaa sen! Ja silloin ihmisten silmissä pilalle menneestä alkaakin kuulua entistä kauniimpaa musiikkia. Jeesus saa sen resonoimaan sellaisilla aaltopituuksilla, että toisetkin särjetyt saavat toivoa.

Toivon musiikkia tämä maailma tarvitsee. Se tarvitsee särjettyjä ruokoja, jotka ovat uskaltautuneet Mestarinsa helliin käsiin korjattaviksi. Jeesuksen hoidossa eniten rusennetuista tulee kuulumaan taivaallinen musiikki.