Valoa pimeyteen!

”Mutta ahdistunut ei jää synkeyteen.” (Jes. 8: 23)

Jesaja kirjoitti aikanaan kansalaisilleen, jotka tulisivat näkemään ympärillään vain ahdistavaa pimeyttä ja synkeyttä. He olivat hylänneet Jumalan ja siksi joutuivat kokemaan kovia aikoja. Mutta ihmeellistä on Jesajan ennustuksen loppusanat: ”Mutta ahdistunut ei jää synkeyteen”.

Vaikeuksien keskellä on hyvä muistaa, että niillä on päätepisteensä. Olen tästä yrittänyt itseänikin muistuttaa aika ajoin; elämääni on kuulunut paljon ahdistusta jo kymmenen vuoden ajan. Jos olisin etukäteen aikanaan tiennyt tämän kymmenen vuoden jakson tulevan, en olisi tahtonut elää sitä läpi. Omien ahdistusteni tähden en kirjoitakaan toivon näköaloista kevyin perustein.

Miksi voimme siis olla varmoja, että pimeydellä on päätepisteensä elämässämme? Koska meillä on Vapahtaja, joka on murtautunut elämäämme ja Hän tuo pimeyteemme valon. Hän ei toimi inhimillisten ennusteiden tai mahdollisuuksien mukaan – Hän toimii parhaiten ja vahvimmin siellä, missä toivo on jo hiipunut.

Jeesuksen Kristuksen sisällinen tunteminen tapahtuu yleensä vaikeissa elämänvaiheissa. Silloin emme pysty korjaamaan elämäämme itse ja juuri siksi tukeudumme entistä enemmän Vapahtajaamme.

Jeesuksen tunteminen voi antaa elämäämme paljon enemmän kuin mitä raskaat ajat ovat meiltä vieneet. ”Niille jotka asuvat kuoleman varjon maassa, loistaa valkeus.” (Jes. 9:1)

Sinä näet minun hätäni

”Kuule minua, riennä avukseni! Ole minulle kallio, jonka suojaan saan paeta, vuorilinna, johon minut pelastat.” (Ps. 31:3)

Psalmin 31 taustalla on tapahtumat, joista kerrotaan 1. Samuelin kirjan luvussa 23. Daavid on voideltu kuninkaaksi, mutta silti hän joutuu elämään pakolaisen elämää vuosikausia. Kun viholliskansa hyökkää Israeliin Keilan kaupungin kimppuun, Daavid miehineen lähtee rohkeasti pelastamaan heidät. Samassa hän kokee karmaisevan hylkäämisen, kun Keilan kaupungin asukkaat ovat valmiita luovuttamaan hänet Kuningas Saulille.

Keilasta Daavid pakenee autiomaan vuoristoon. Saulin joukot saartoivat hänet ja näytti siltä, että Daavidin elämä oli päättymässä. Ihmiset olivat pettäneet hänet kerta toisensa jälkeen, jäljelle jäi Jumala. Daavid huusikin kipunsa ja tilanteensa Jumalalle ja pyysi Häntä olemaan se suoja ja turva, jota Daavid tarvitsi.

Ihme pelasti Daavidin. Jumala tuli väliin viimeisellä hetkellä ja Saulin joukot joutuivat perääntymään.

Daavid tiesi, että Jumala näki hänen hätänsä. Hän ei voinut laittaa toivoaan ihmisiin tai olosuhteisiin, vaan ainoastaan elävään Jumalaan. Hän sanoi: ”Sinun käsiini minä uskon henkeni”. Tämä toivo ei ollut turha, vaan Daavid sai kokea Jumalan pelastavan hänet mahdottomista tilanteista kerta toisensa jälkeen.

Rohkaiskoon Daavidin esimerkki meitäkin luottamaan Jumalaan kaiken hätämme keskellä. Laitetaan Kristukseen toivomme silloinkin, kun mitään valoa ei ole näköpiirissä. Hänen luokseen saa juosta turvaan kuin kallion sisään silloin kun elämä ei tarjoa muuta turvaa. Hän suojelee, varjelee ja pelastaa.

Toivottomat saavat avun

”Hän lähestyi Jeesusta takaapäin ja kosketti hänen viittansa tupsua, ja heti verenvuoto tyrehtyi.” (Luuk. 8: 44)

Kapernaumissa asui eräs nainen, joka oli elämänsä kanssa täydessä umpikujassa. Hän oli pitkään sairastanut tautia, joka oli imenyt häneltä kaiken elämänhalun ja toivon. Päivät kuluivat kärsimyksessä ja yksinäisyydessä. Hän oli hakenut apua kaikkialta mutta kärsimys vain paheni vuosi vuodelta.

Sitten hän näki Jeesuksen. Oli hän nähnyt Jeesuksen noilla kaduilla aikaisemminkin mutta nyt hänen kuollut toivonsa heräsi – entä jos Jeesus kykenisi murtamaan epätoivon ja antamaan takaisin hänen elämänsä?

Nainen tunkeutui ihmisjoukon lävitse ja pääsi koskettamaan Jeesusta. Hän parani välittömästi. Vaikka ihmiset tungeksivat Jeesuksen iholla niin tämä yksi kosketus oli erilainen; Jeesus tunsi kuinka hänestä lähti parantavaa ja pelastavaa voimaa.

Tarinan nainen oli ehkä epätoivoisimmassa asemassa tuona päivänä Jeesuksen ympärillä olleessa ihmisjoukossa. Mutta hänen tarpeensa tähden hän kohtasi Jumalan syvemmin kuin toiset.

Ehkä sinäkin olet elämäsi kanssa toivottoman tuntuisessa tilanteessa? Ehkä näet elämäsi onnettomimpana verrattuna toisiin? Rukoilen, että vaikeutesi saavat sinut kurottautumaan Jeesusta kohti. Tarvitsevuudesta syntyvä uskon kosketus saa aikaan ihmeitä. Umpikujat voivat olla mullistavia kosketuspintoja Jumalan todellisuuteen.

Tarina on kesken

”Mutta Noomi sanoi heille: `Älkää kutsuko minua enää Noomiksi vaan Maraksi,sillä kaikkivaltias on koetellut minua ankarasti.´” (Ruut. 1: 20)

Ruutin kirja kertoo juutalaisesta perheestä, joka joutui kokemaan yhä suurempia traagisia asioita. Perhe joutui kotimaassaan nälänhätään ja pakeni paremman toimeentulon tähden Mooabin maahan. Mooabilaisista Jumala oli Mooseksen kautta puhunut, että heitä ei tullut koskaan hyväksyn Israelin kansan joukkoon (5. Moos. 23: 4-7). Silti tämä perhe otti pojilleen puolisoikseen moabilaiset naiset. Toinen heistä, Ruut, saa kunnian olla kirjan keskeinen henkilö.

Perheen äiti joutuu kokemaan tragedioita toisensa perään. Ei pelkästään nälänhätä eikä häpeällinen Mooabin maahanlähtö ollut riittävästi, vaan hän joutui menettämään maassa miehensä ja kaksi ainutta poikaansa. Joku hätäinen olisi voinut sanoa, että Noomi sai sitä mitä tilasi; hän poikkesi siitä, mitä Jumala oli puhunut ja seurauksena oli suunnaton kärsimys.

Mutta Ruutin kirja on sanoma Jumalan suunnattomasta armosta ja uskollisesta johdatuksesta. Kirjan aikana huomaamme, kuinka Noomi ja Ruut palaavat kahdestaan kaikkensa menettäneinä takaisin kotimaahansa. Noomi on kärsinyt niin paljon, että hän halusi vaihtaa nimensä Noomista (onnellinen) Maraksi (onneton). Elämä näytti olevan hukassa ja tulevaisuus toivoton.

Kaiken takana on kuitenkin rakastava Jumala. Hän näkee nämä kaksi kärsivää ja kaikkensa menettänyttä ihmisparkaa. Nuori Ruut lähtee etsimään ruokaa ja ”sattumalta” löytää tiensä juuri Boaksen pelloille. Boas oli Noomin sukulainen ja pian juhlittiin hänen ja Ruutin häitä.

Ilman Ruutia ei koskaan olisi ollut myöskään Vapahtajaa. Boaksen ja Ruutin lapsesta tuli kuningas Davidin isoisä. Kun Jumala siis työsti Jeesuksen maailmaan tuloa meidän syntiemme sovittamiseksi, keskeisenä näyttämöllä oli hylkiö Ruut.

Ei Ruut eikä itseään onnettomaksi nimittänyt Noomi voinut arvata miten tarkkaa johdatusta Jumala osoitti heidän elämäänsä kohtaan. He näkivät vain nälänhätää, kotimaansa menettämistä, puolisojen ja lasten kuolemaa, köyhyyttä ja epätoivoa. Jumala sen sijaan näki kaksi suurta uskonsankaria, joiden kautta Hän olisi tuomassa Vapahtajaa maailmaan.

Entä meidän elämämme? Olisiko tämä meillekin hyväksi opiksi siitä, että tarinamme on kesken? Jos olet kysynyt, missä Jumala on ollut sinun kärsimyksesi aikana, saamme vastauksen edellä; Hän on lähellä lapsiaan ja johtaa heitä uskollisesta. Tragediat suuntaavat meitä johonkin uuteen ja Jumala sanoo viimeisen sanan.

Älä siis luovu toivostasi tänäänkään, ethän tiedä mitä Jumala suunnittelee sinun tulevaisuuttasi ajatellen!

tarinakesken

Jumala lohduttaa masentuneita

”Mutta Jumala, joka rohkaisee masentuneita, lohdutti meitäkin antamalla Tituksen tulla luoksemme.” (2. Kor. 7: 6)

Muutaman kerran elämäni aikana olen vajonnut melkoisen syvään toivottomuuteen ja masennukseen. Lamaannus on hiipinyt elämääni silloin, kun olen joutunut elämässäni eri syistä äärimmilleni; uupumus tuo helposti tullessaan epätoivon ja masennuksen.

Masennus on raskas matkakumppani. Se vie elämästä kaikki värit ja suostuttelee uhriaan arvottomuuteen ja merkityksettömyyteen. Sitä vastaan pitäisi taistella mutta samaan aikaan se vie kaikki voimat edes selviytyä arjen haasteista.

Apostoli Paavalikin koki elämässään masennusta. Hän kirjoittaa meille myös Jumalan tavasta lohduttaa masentuneita. Huomaamme, että Jumala on kiinnostunut meistä ja siitä, kuinka voimme.

Masentunut yrittää taistella myös ollakseen aktiivinen Jumalan suuntaan. Ajatuksissa saattaa pyöriä, että Jumala kyllä auttaisi, jos osaisi oikein pyytää apua tai elää oikealla tavalla. Mutta onneksi Jumala on aktiivinen osapuoli masennukseen vaipuneen ihmisen suhteen. Ihmisen ei tarvitse pinnistellä pitääkseen Jumalan kädestä kiinni, Jumala lupaa pitää kiinni ihmisestä. Ja masennuskin joutuu taipumaan Jumalan tahdon alle ja se kudotaan osaksi Jumalan suurta suunnitelmaa.

Mutta miten Jumala sitten lohduttaa? Hän antaa arkeemme joka päivä apuaan. Hän ei välttämättä heti poista epätoivoamme mutta kulkee kanssamme sen läpi. Hän lähettää elämäämme Tituksia, jotka antavat meille rohkeutta jatkaa eteenpäin yksi päivä kerrallaan. Emme sitä useinkaan huomaa; yksi tekstiviesti, soitto, lämmin katse tai mieleen tuleva laulu. Kanssaihmisemme tuovat meille Kristuksen välittämistä ja rakkautta.

Pahimmillakin vastoinkäymisillä on Jumalan asettama päätepisteensä. Myös masennuksella. Ehkä silloin saamme huomata, että Jumala käyttää meitä lohduttamaan toisia, jotka joutuvat kokemaan kanssamme samoja vaikeuksia?

jumalalohduttaa