Miksi olet masentunut, sieluni?

”Miksi olet masentunut, sieluni, miksi olet niin levoton? Odota Jumalaa! Vielä saan kiittää häntä, Jumalaani, auttajaani.” (Ps. 42:6).

Miksi olet niin allapäin ja lamaantunut, sieluni? Miksi puet itsesi aamuisin synkkiin suruvaatteisiin ja tartut illalla itkun kyllästämään peittoon? Onko Jumala muuttunut?

Miksi olet niin täynnä pauhaavaa levottomuutta, miksi sydämesi lyö rintakehääsi vasten kuin vanha höyryjuna? Onko Vapahtajasi muuttunut?

Miksi kannat murheita päivästä toiseen repussa, joka on sinulle aivan liian suuri ja joka murtaa ryhtisi tehden sinusta harmaan muinaisjäänteen? Ovatko Jumalan lupaukset muuttuneet?

Ei, sieluni, sinä olet kuunnellut aivan liikaa ärjyvien petojen uhittelua. Olet katsonut eteesi piirtyviin ikiaikaisiin muureihin etkä ole muistanut katsoa niiden läpi taivaallisiin.

Sinä saat, sieluni, tehdä levollisen leirinuotion niille aloillesi ja kömpiä turvallisesti makuupussiisi. Ehkä nyt on vain aika odottaa? Ennen kaikkea muista: vielä saat kiittää! Jumalasi tulee aina viimeistään oikealla ajalla.

Jumala oli sittenkin mukana!

”Veljet, tahdon teidän tietävän, että se, mikä minulle on tapahtunut, onkin ollut eduksi evankeliumille” (Fil. 1: 12).

Kaikki näytti olevan lopussa. Paavali nytkähteli synkissä mietteissä tuimien vartijoiden tuuppimana, kahleiden painaessa nilkkoja. Miten seurakunnat nyt pärjäisivät? Miten hänen itsensä kävisi?

Vankiselli huokui epätoivoa ja kuolemaa. Vanha, paljon kokenut ruumis ei jaksanut enää ottaa vaikeita olosuhteita nuoruuden vetreydellä ja sieluun tihkui lamaannuttavaa toivottomuutta huoneen katosta, joka tuntui muodostavan muurin Jumalan eteen.

Mutta synkässä tyrmässä alkoi loistaa evankeliumin soihtu. Paavali alkoi hiljalleen käsittää, että hänen umpikujansa olikin Jumalan voitto. Hän ei ollut vankilassa sattumalta, huonon tuurin tai Jumalan vihan tähden.

Ilon irti repivä tyrmä olikin juuri se paikka, jossa Jumalan ilo nosti Paavalin olosuhteiden yläpuolelle. Kuolema muuttui elämäksi siinä samassa, kun Paavali näki kahleensa Jumalan suunnitelmien takaajaksi. Jumala oli sittenkin kaiken takana!

Ehkä sinäkin kuljet tänään pää allapäin kohti kaiken inhimillisen toivon päätöstä. Miten hyvä Jumala voi sallia näin tyrmääviä iskuja, lyöntejä, jotka vavahduttavat sinut raiteiltaan? Ehkä juuri Paavalin sanoissa on vastaus: kaiken takana on Isän rakastava sallimus.

Ehkä vankilasi onkin Jumalan siunausten avattu kaksoisportti.

Osta pelto!

”Sinun luoksesi tulee Hanamel, setäsi Sallumin poika. Hän sanoo: `Aion myydä pellon, joka minulla on Anatotissa. Osta se, niin että se pysyy suvussa´” (Jer. 32: 7).

Profeetta Jeremia vapisi pelosta istuessaan vankilassa Jerusalemissa. Valtava vihollisarmeija oli kaupungin valtauspuuhissa ja tuho olisi vain ajan kysymys. Vaikka Jeremia oli ennustanut tapahtuman jo vuosia aikaisemmin, silti hän oli kauhuissaan kuin kuka tahansa muurien sisäpuolella asuva.

Minä olen varma, että Jeremia rukoili ja pyysi Herraa puhumaan jotain mikä vahvistaisi sekä häntä itseään että häntä kuulevia. Ja Herra puhui: ”Osta setäsi pelto kotiseudultasi Anatotista.”

Jeremian ilme oli varmasti kuin nykypäivän teini-ikäisellä kuullessaan, että elämää voisi löytyä somen ulkopuoleltakin. Suu aukesi kunnes liikahti yhden tavun verran: ”Täh?”

Nyt, kun vihollinen oli jo asettanut valtausvallit muureille ja edessä oli ennenkokematon tuho, nytkö oli aika miettiä peltoja? Mitä järkeä ostossa oli, kun tulevaisuus oli pelkkää tulta ja tuhkaa (Jer. 32: 24-25)?

Jumala vastasi Jeremialle: ”Älä suotta murehti huomisesta, minä olen Jumala. Vaikka tänään näet vain epätoivoa, osta silti pelto, sillä minä määrään tulevaisuuden ja minulle ei ole mikään mahdotonta.”

Ehkä Jumala haluaa sanoa juuri sinulle tänään: ”On aika ostaa pelto.” Ehkä juuri tänään on aika ulospuhaltaa kaikki sieluun kertyneet uhkakuvat, viheltää kevääntuoksuinen, ahdistuksia uhmaava duuri ja lähteä hyvän huomisen Teamspalaveriin yhdessä Isän kanssa.

Toivon pelto, 23.3.2021 KRS Live-opetus

Kun on aika riisua sota-asut

Vielä tulee päivä, jolloin juoksuhaudat tyhjenevät ja runnellut sota-asut vaihdetaan puhtaasta ilosta ommeltuihin silkkivaatteisiin.

Vielä tulee päivä, jolloin kaikki haavat umpeutuvat, kyyneleet vaihtavat lähteensä epätoivosta hämmästyneeseen kiitollisuuteen.

Vielä tulee päivä, jolloin Sinä otat kilpeni kouristuneesta kädestäni, irroitat rintapanssarin siteet ja varovaisesti nostat kypäräni hiusteni hulmutessa läsnäolosi tuulten puhaltaessa.

Vielä tulee se päivä, jolloin Sinä et enää ole näkymätön lupaus, vaan todellisuutesi täyttää minut tavalla, jota tämän päivän ruumiini ei kestäisi. Silloin saan katsoa Sinua, puhdasta pyhyyttä ja rakkautta, kumartua eteesi ja kiittää sinua kaikesta. Ihan kaikesta.

Elämän antajan seurassa

”Isä, joka elää, on minut lähettänyt, ja niin kuin minä saan elämäni Isältä, niin saa minulta elämän se, joka minua syö” (Joh. 6:57).

Jeesuksen askeleet olivat keveät ja elämänmakuiset. Väsyneenä, ihmisten piirittämänä, mitään omistamatta ja vastusten edessä hän pursusi elämää, joka veti puoleensa kuin seireenit merellisissä tarinoissa.

Jeesus tuli antamaan ihmisille iankaikkisen elämän, elämän, joka saavuttaisi huipennuksen kerran Isän edessä ja olisi samalla elettävissä jo täällä elämän vaihtelevalla maaperällä.

Jeesus käytti vahvoja sanoja ja mielikuvia vakuuttaakseen, että kolmiyhteisestä Jumalasta virtaava elämä olisi enemmän kuin teoria tai pieni alkusalaatti ennen pääruokaa. Yltäkylläinen elämä, täydellinen ilo, janon sammuttava lähde ja nälän täyttävä ruoka olivat kaikki tuntuvia ja maistuvia käsitteitä, jotka herättivät kuulijansa odottamaan enemmän. Etsimään enemmän, olemaan tyytymättä rippeisiin.

Jeesus näytti elämällään miten todellista ja täyttävää yhteys Isään voi olla. Hän sai jatkuvaa elämää – joka sisälsi ilon, luovuuden, elämänhalun, toivon ja luottamuksen – Isältään ja sanoi saman toimivan seuraajillaankin. Miksi? Koska Hän itse jakaisi täsmälleen samaa elämää veljilleen. Minulle ja sinulle.

Se, etten tänään elä lapsen lailla, joka iloitsee Isän läsnäolosta ei tarkoita, ettei sellaista elämää olisi olemassa. Se tarkoittaa sitä, että löydettävää on yhä enemmän. Se tarkoittaa, että minä saan kaiken vaikeuden keskelläkin kirkkaan suunnan jokaiselle elämäni päivälle.

Jeesus, minä tarvitsen tänään sitä elämää, jota vain sinä voit antaa. Tarvitsen näköalaa, sielun tilaa, iloa, jota kukaan ei tukahduttaa ja katsettasi, joka täyttää kurttuun painuneen sieluni keveällä elämänhalulla. Minä tarvitsen sinua. Kipeästi. Aamen.