Surusilmäinen poika

Sinä surusilmäinen poika. Ja tyttö. Taivas tietää, että jouduit kokemaan liikaa kipeää. Surusi määrä on mittaamaton. Olet kätkenyt silmiesi taakse niin paljon sinetöityjä huoneita ettet löydä niitä avaamaan.

Oletko surusi vanki loppuun saakka? Onko vammasi parantumaton?

Herra Jeesus Kristus on lempeä surun häivyttäjä. Anna itkusi Hänelle ja kerran silmistäsi tuikkii surun ohella myös jännitys. Ja elämänilo.

francisco-moreno-255749-unsplash

Toisenlainen säkeistö

”Veljeni, iloitkaa siis Herrassa!” (Fil. 3:1)

Sisälläni on jo useita viikkoja soinut aika mollivoittoiset laulut. Kiitollisen mielen sijaan olen ollut täynnä ihmetystä, uupumusta, suuttumusta ja katkeruuttakin.

Itkuni keskeltä, jostain syvältä, olen kuulevinani toisenlaisen säkeistön. Se on hiljaista mutta päättäväisen vahvaa musiikkia. Se tuntuu soivan taukoamatta, vaikka vain harvoin havahdun kuulemaan sitä.

Yritän hiljentyä ja kuunnella sen sanoja. En saa niistä vielä oikein selvää mutta jo pelkkä musiikki on lempeän hoitavaa ja kuitenkin mahtipontista. Mitä enemmän kuuntelen, sitä voimakkaammin musiikki tuntuu soivan. Nyt ymmärrän – se suuntautuu itse Kaikkivaltiaalle. Se taitaa olla Jeesuksen Hengen laulua Isälle. Mahtipontisuus taitaa tulla siitä, että enkelit laulavat mukana. Samoin kaikki pyhät.

Voi kuinka haluaisin liittyä kuoroon mukaan. Alan hävetä viimeisten viikkojen laulujani; ne ovat olleet aivan toisenlaisia. Mutta tämä säkeistö huokuu luottamusta ja läheisyydestä kumpuavaa ylistystä.

Ja mikä kertosäe. Nousen seisomaan ja itken mukana. Jotenkin hometalot, kivut, vaikeat ihmissuhteet ja omat muut ongelmani unohtuvat mielestä. Voi kun osaisin useammin liittyä mukaan tähän ikiaikaiseen ja päättymättömään lauluun. Tämä musiikki taitaa soida kerran perillä?

toisenlainensakeisto

Aivan erilainen Jeesus

Olet Jeesus aivan erilainen kuin koskaan ymmärrän. Koko elämäni saan opetella tuntemaan Sinua ja ymmärrän jo nyt, että lopussakin olen edelleen ensimmäisellä luokalla.

Et vastaa koskaan kysymyksiini tahtomallani tavalla. Kun osoitan Sinulle toisten ihmisten vikoja ja teräviä kulmia, Sinä et edes käännä katsettasi heihin; sen sijaan katsot minua. Kun huudan Sinulle liian vaikeista olosuhteista, pidät kädessäsi apilanlehteä ja hymyilet. Näytän Sinulle tulevaa hirmuaaltoa peloissani, sinä lepäät pienen purteni keulassa levollisena.

Et vastaa miksi -kysymyksiini tahtomallani tavalla. Et raota salaisuuksiesi verhoa vaan pyydät luottamusta. Olet lähimpänä silloin kun en tunne läsnäoloasi ollenkaan ja kannat minua, kun luulen sinun hylänneen minut.

Et syytä synneistäni, vaikka olen edessäsi alaston ja puutteeni huutavat kuin palosireenit. Haluaisin kääntää katseeni häpeästä maahan, mutta Sinä nostat minua lempeästi ja valat minuun arvoa. En haluaisi puhua Sinulle synneistäni, ja juuri niiden painosta tahdot minut joka päivä vapauttaa.

Haluaisin myös kysyä Sinulta huomisesta. Miten minun huomenna käy? Oletko kanssani huomenna, jaksatko todella rakastaa minua edelleen? Miten käy läheisteni elämässä? Olet taas niin erilainen. Et vastaa suoraan ja silti vastaat. Hymyssäsi on niin paljon elämäniloa. Se lahjoittaa uskoa minullekin. Ja toivoa. Onneksi olet niin erilainen.

ravi-roshan-383162-unsplash

Taluta minua!

”Ole tukenani lupauksesi mukaan, niin saan elää. Älä vie toivoani. Taluta minua, pelasta minut niin pidän määräyksesi aina mielessäni.” (Ps. 119: 116)

Liian kovissa paineissa ja olosuhteissa mieli murtuu. Talorakenteissa puhutaan kosteuspisteestä, mutta ihmisten kohdalla voisi kai puhua murtumispisteestä? Mieli voi murtua toistuvista tragedioista tai yhdestä liian suuresta kriisistä.

Raamatun ihmiset näyttävät joutuneen lähes poikkeuksetta särkymään. Ajattelen Pietaria Jeesuksen viimeisenä yönä; hän taisi murtua pahemmin kuin ymmärrämmekään. Paavali joutui särkymään toistuvasti niin, että häntä lopulta voitaneen kutsua heikkouden ja lohdutuksen apostoliksi. Aabraham, Jaakob, Joosef – he kaikki kävivät ankaria kuolemankouluja.

Mielen murtuessa on neuvoton olo. Ei tiedä, miten jatkaisi hetkeä, jossa elää, saati tulevia päiviä. Silloin voi kokea joutuneensa pimeyteen, jossa ei osaa ottaa yhtään askelta. Jokainen askel tuntuu satuttavan. Siellä taisi psalmintekijä olla, kun hän pyysi Jumalaa taluttamaan häntä.

”Taluta minua.” Miten ihanan puhuttelevat sanat. Tässä olen, Herra, rikottu, neuvoton, kyvytön jatkamaan elämääni. Ota kädestäni kiinni. Vedä niin vahvasti, että seuraan sinua vaikka pelkäisin ja epäröisin. Taluta määrätietoisesti ja hellästi. Jos viet kohti pimeää, pidä yhä tiukemmin kiinni ja kuiskaa matkalla jotain lohduttavaa. Älä jätä minua vaikka en osaisi tai jaksaisi sinua päättäväisesti seurata. Älä vie toivoani vaan lahjoita sitä jokaiseen hetkeeni.

Herra ei unohda ahdistettuja

”Jumala ei unohda köyhää ainiaaksi, sorrettujen toivo ei raukea tyhjiin.” (Ps. 9:10)

Tähän köyhä-sanaan tulee liittää juuri sorretut, ahdistuneet, heikot ja taakkojen alle väsyneet ihmiset. Psalmin lupaus on ihana. Jumala ei unohda yhtäkään tällaista ihmistä eikä Hän jätä auttamatta.

Se, ettei Jumala unohda ainiaaksi, ei tarkoita sitä, että Hän ylipäätään hetkeksikään unohtaisi yhdenkään ihmisen ongelmat ja tilanteen. Daavid uskoakseni tarkoittaa, että me joudumme monesti kokemaan monenlaista painetta ja kipua ennen kuin Jumala puuttuu asioihin. Vaikka apu näyttäisi viipyvän, se kuitenkin tulee. Jatka lukemista ”Herra ei unohda ahdistettuja”