Rakkauden tekoja

”Olkaa veljellisessä rakkaudessa helläsydämisiä toisianne kohtaan. Toinen toisenne kunnioittamisessa kilpailkaa keskenänne” (Room. 12:10).

Kansanlähetyksen lähetysjohtaja Mika Tuovinen kirjoitti henkilökohtaisessa blogissaan ”Julistajien sanomaa” -otsikoidun kirjoituksen, missä hän käsitteli kahden hengellisen työntekijän, Niilo Yli-Vainion sekä allekirjoittaneen elämää.

Tuovisen blogitekstistä nousi mieleeni siteeraamani Roomalaiskirjeen jae. Aikana, jona järjestöt ovat taloudellisessa ahdingossa ja julkisuus on tarpeen toiminnan ylläpitämiseksi, Kansanlähetyksen lähetysjohtaja nosti pyyteettömästi esille toisen järjestön työntekijän.

Mika Tuovisen kirjoitus kosketti syvältä. Sanojen takana oli siunaava ja rakkaudellinen motiivi. Hän ei kirjoittanut ”järjestö ensin” -ajatuksella, vaan koko Kristuksen ruumista ajatellen. Silläkin uhalla, että joku lukija alkaisi tukea toista järjestöä.

Kaikkien järjestöjen ja seurakuntien toiminnan ydin on sama: tuoda esiin Herraa Jeesusta Kristusta ja näin vahvistaa kristittyjä ja saada uusia ihmisiä kohtaamaan elävä Vapahtaja. Jos järjestöstä tulee sen sanomaa suurempi, uhkaa kuppikuntaisuus ja kyräilymieli.

Mika Tuovisen blogitekstistä huokui sellainen Jeesuksen sydämen asenne, jota tänä aikana kaipaamme kipeästi. On aika rakastaa ja kunnioittaa toisia – järjestö- ja seurakuntarajoista välittämättä.

Julkaistu tänään myös Sana-lehden blogissa

Miksi Jeesus on ulkopuolella?

”Minä seison ovella ja kolkutan. Jos joku kuulee minun ääneni ja avaa oven, minä tulen sisälle hänen luokseen ja aterioin hänen kanssaan ja hän minun kanssani” (Ilm. 3: 20).

Näitä Jeesuksen sanoja Laodikean seurakunnalle käytetään joskus hieman virheellisesti kuvaamaan ihmistä, joka ottaa Jeesuksen ensimmäistä kertaa elämäänsä. Virhe on siinä, että Jeesus kohdistaa sanansa seurakunnalle, siis niille ihmisille, jotka ovat jo – ainakin nimellisesti – sisäpuolella.

Jeesuksen sanat seitsemälle seurakunnalle on kautta aikain tulkittu profetaallisesti kuvaavan Kristuksen ruumiin tilaa eri aikoina. Yhden tulkintamallin mukaan Laodikea olisi kuvausta lopunajan seurakunnasta.

Eikö ole äärettömän surullista, että seurakunnan olemassaolon ydin ja pää oli joutunut oven ulkopuolelle? Murheen sijaan seurakunnassa vallitsi itsetyytyväinen olo: ”Olen rikas, enkä tarvitse mitään.”

Laodikea on varoittava esimerkki siitä, että Jeesus voi poistua keskeltämme ja silti seurakunta jatkaa elämäänsä. Usko vaihtuu uskonnollisuudeksi. Dynaaminen elämänyhteys Vapahtajaan vaihtuu säännöiksi, rutiineiksi ja muotomenoiksi.

Mitä se kertookaan Jeesuksesta, että Hän edelleen odottaa ovella? Hän koputtaa ja pyytää päästä takaisin rakkaidensa pariin.

Jos joku kuulee Vapahtajan kutsun, on turvallista avata ovi. Kristitty on ihminen, joka elää yhdessä Kristuksen kanssa.

Olet turvassa!

”samoin me olemme yksi ruumis Kristuksessa mutta olemme kukin toistemme jäseniä” (Room. 12:5).

Jeesuksella Krituksella on maan päällä oma ruumis, Hänen seurakuntansa. Tuohon ruumiiseen kuuluu kansallisten tai tunnustuksellisten rajojen yli jokainen, joka on kuullut evankeliumin ja ottanut sen vastaan. Evankeliumin vastaanottaminen on Kristuksen vastaanottamista syntien sovittajana ja Pelastajana.

Pää on ottanut vastuulleen jokaisen jäsenen. Jeesus Kristus on ottanut itselleen omiensa synnit, epäonnistumiset ja heikkoudet. Samoin Jeesus on lahjoittanut jäsenilleen kaiken sen siunauksen, minkä Hän itse omistaa.

Pää huolehtii jäsenistään. Jeesus tarjoaa jokaiselle elimelleen kaiken sen turvan, rakkauden ja voiman, jota he tarvitsevat.

Vaikka ruumis on alhaalla monenlaisessa paineessa, pää on kirkkaudessa taivaassa. Kirkkaudestaan käsin Jeesus on sitoutunut vastaamaan ruumiistaan. Koska jäsenet ovat kirkastetun Kristuksen omia, ei mikään mahti maailmassa voi repiä heitä irti ruumiista.

Sinä olet siis yhtä hyvässä turvassa kuin Kristus itse on!

Lohdutusta tulviva Vapahtaja

”Ihmiset olivat hämmästyneitä hänen opetuksestaan, sillä hän opetti heitä niin kuin se, jolla on valta, eikä niin kuin kirjanoppineet” (Mark. 1:22).

Mitä enemmän kierrän ympäri Suomea kohtaamassa ihmisiä, sitä enemmän huomaan, miten me kaikki kärsimme eri tavoin. Seurakunnat ovat täynnä itsensä ja elämänsä kanssa painivia kristittyjä ja seinien ulkopuolella on moninkertainen määrä näälkiintyneitä ja rääkättyjä ihmisiä.

Yhä maallistuvamman yhteiskunnan keskellä kristittyjen sanoman kärjeksi tulee helposti eettiset vaateet; Kun Jumala riisutaan pyhyydestään, seurakunnan on pidettävä esillä Jumalan lakia tinkimättömällä tavalla. Tämä on totta ja tärkeää. Mutta.

Jeesuksen aika ei poikennut juuri meidän ajastamme. Antiikin aikana ei ollut yhtä totuutta eikä yhtä Jumalaa; erilaiset jumaluudet ja henkiset opit kukoistivat eläen harmoonisesti rinnakkain. Juutalaisuudessa oli myös tuttu kastijako: toiset olivat Jumalalle kelpaavia, toiset ulkopuolella, syntisiä.

Miten Jeesus kohtasi aikansa haasteen? Sen selvittämällä me löydämme oman kristillisen kutsumuksemme keihäänkärjen. Jeesus opetti aivan eri tavalla. Hän ei tinkinyt Jumalan pyhyydestä mutta Hän eli ja opetti sitä huokuen lohdutusta, anteeksiantamusta ja rakkautta.

Kun Jeesuksen ajan opetuksesta vastanneet kirjanopettajat kiihkoilivat Jumalan lain esillepitämisen puolesta, he tulivat samalla tallanneeksi julistuksellaan heikot allensa. Epäonnistunutta, syntiensä kanssa taistelevaa ei auteta näyttämällä miten hänen tulisi elää – sen hän kyllä tietää tuskaisen hyvin. Sen sijaan rakastava kohtaaminen, voi minkä murroksen se toisi tullessaan.

Jeesuksen lähelle hakeutuivat kaikki syntiset ja toisten silmissä tuomitut. Pyhyys ja rakkaus oli saanut muotonsa, se oli houkuttelevaa. Ihmisen käyttöohjekirja yhdistettynä jatkuvaan uuden alun mahdollisuuteen. Rakkaus työntövoimana ja armahtava laupeus tienä.

Jeesus Kristus tulvii lohdutusta. Kun seurakunta alkaa soida samassa sävelessä Herransa kanssa, silloin nääntyneet saavat todellisen avun.

Rakennustöiden aika

”Te odotatte paljon mutta saatte vähän. Te viette sadon kotiinne, mutta minä puhallan sen pois. Miksi? kysyy Herra Sebaot. Siksi, että kukin teistä ajattelee vain omaa taloaan, vaikka minun temppelini on raunioina.” (Hag. 1:9)

Jumalan seurakunta on tänään se Temppeli, jossa Herra Jeesus asuu ja vaikuttaa. Tämä temppeli rakentuu jokaisesta Jeesukseen uskovasta ihmisestä; me olemme kukin temppeliin kuuluvia ”eläviä kiviä (1. Piet. 2:5)”.

Haggai kuulutti Jumalan äänitorvena noin vuonna 500 eKr., että oli aika rakentaa Herran temppeliä. Rakennustyöt oli kyllä aloitettu mutta työn raskauden ja jatkuvien vastustusten takia ne olivat keskeytyneet. Kansa oli kääntänyt huomionsa omiin taloihinsa ja kukin huolehti temppelihanketta enemmän omista eduistaan. Haggai muistutti, että Jumalan valtakunnan tulee aina olla ensisijalla, silloin kaikki muukin annetaan. Muistatko muuten, kuka Raamatun henkilö opetti samalla tavalla?

Jumalan temppelistä puuttuu tänään paljon kiviä. Seinämissä on kiviä, jotka ovat irtoamassa ja paljon kiviä lojuu maassa. Jotkut kivet on viety etäälle. On rakennustöiden aika. Rukoillaan sitä armoa, että me alkaisimme nähdä itsemme sijasta lähimmäisemme tarpeita. Pyydetään Jumalaa vaikuttamaan meissä sitä tahtoa, että alamme huolehtia toisistamme?

Sinua tarvitaan. Kukaan toinen ei voi täyttää sitä rakennusmiehen- ja naisen paikkaa, joka on juuri sinulle suunniteltu. Rakentajille kuuluu seuraava Valtakunnan lainalaisuus: Kun huolehtii toisista, tulee itse huolehdituksi.

rakennustoidenaika_SAM7615