Ei voimaa ilman ristiä

”Mutta hän sanoi minulle: `Minun armoni riittää sinulle, sillä voimani tulee täydelliseksi heikkoudessa´ Sen tähden kerskaan mieluummin heikkoudestani, jotta Kristuksen voima lepäisi ylläni” (2. Kor. 12:9).

Paavali oli oppinut kipeiden kokemusten jälkeen hyvin tärkeän hengellisen periaatteen: voima kulkee aina yhdessä ristin kanssa. Hän oppi, ettei Jumala tee ihmisestä voimakasta, vaan heikon. Apostolina hän ei päässyt kohottautumaan toisten yläpuolelle, vaan heikkona hän sai yhä uudestaan lysähtää Ristin varaan.

Meillä on jatkuva vaara hamuta voimaa ilman ristiä. Voima edustaa kaikkea helppoa, jaloa, korkeaa ja ihailtavaa. Risti puolestaan puhuu jostain alentavasta, raskaasta, pimeästä ja meitä nöyryyttävästä asiasta. Haluaisimme sellaisen Jeesuksen, joka tarjoaisi meille voimaa ilman ristiä.

Emme saisi koskaan erehtyä katsomaan esillä olevia, lahjakkaita kristittyjä sillä kuvitelmalla, että he ovat toisia parempia tai pääsevät elämässä helpommalla. Ei, voima tulee aina ristin kanssa. Mitä suurempi kutsumus, sitä painavampi risti.

Risti pitää meidät toistemme tasalla ja tekee meistä nöyriä ja tarvitsevia. Huudamme kuin Paavali lisää voimaa ja anomme itkien vapautumista risteistämme. Mutta Jumala antaa meille Vapahtajan, jonka seurassa me saamme olla heikkoja ja puutteellisia.

Todellinen hengellinen voima on seurausta yhteydestä Herraan Jeesukseen Kristukseen. Me lujitumme Häneen monen elämän myrskyn seurauksena. Monien itkujen jälkeen mekin hyväksymme ristimme ja jopa voimme joskus Paavalin tavoin iloita niistä.

Älä siis enää ihmettele, että pyytämäsi voiman sijaan oletkin saanut ristin. Juuri ristissä on Jumalan voima. Mitä pienemmäksi kasvat, sitä suurempi Kristus mahtuu elämääsi.

Voiko armoa käyttää väärin?

”Laki kuitenkin tuli väliin, jotta rikkomus tulisi suureksi. Mutta missä synti on tullut suureksi, siellä on armo tullut ylenpalttiseksi” (Room. 5: 20).

Joskus näyttää siltä, että me kristityt pelkäämme armon esilläpitämistä. Monesti kuuleekin ajatuksen siitä, että ”liiallinen” armo johtaa välinpitämättömyyteen ja syntien puolustelemiseen.

Voiko Jumalan armoa käyttää väärin? Mielestäni kysymys on nurinkurinen. Vastaus on kyllä, jos armo käsitetään vain ajatuksen tasolla, kuin teoriana tai käyttötavarana. Sen sijaan, jos Jumalan armo otetaan vastaan sydämen tasolla, silloin armosta tulee kristityn suurin aarre ja koko elämän käyttövoima.

Tällaisen armon korostamista ei tarvitse pelätä eikä suitsia. Se on ja pysyy Jumalan ansiottomana lahjana syntiselle. Se johtaa meidät henkilökohtaiseen suhteeseen personoidun Armon, Jeesuksen kanssa. Koko ajatus armon ”käytttämisestä” on siis yhtä outoa kuin ajatus Jumalan ”käyttämisestä”.

Mitä sitten kun armossa elävä kristitty tekee syntiä? Onko se armon väärinkäyttämistä? Ei, sillä jokainen kristitty tekee syntiä. Eikä kyse ole vain yksittäisistä teoista, vaan synti edelleen asuu kristityssä (Room. 7). Juuri jatkuvan syntisyytensä takia Jumalan omat tarvitsevat Hänen armoaan.

Älä pelkää siis käyttäväsi armoa liikaa tai väärin, vaan laita toivosi sen varaan. Siis Jumalan varaan. On hyvä muistaa, että armoa tarvitsevat vain ne, jotka näkevät oman puutteellisuutensa.

Isän vahva ote

”Isäni, joka on antanut heidät minulle, on kaikkia muita suurempi, eikä kukaan voi ryöstää heitä Isäni kädestä” (Joh. 10:29).

Jo ennen maailman luomista Taivaan Isä halusi ottaa sinun elämäsi kämmenelleen ja pitää sinusta huolta. Hän halusi raivata synnin sinun ja Hänen väliltään pois tieltä ja juuri siksi Hän lähetti oman Poikansa, Jeesuksen, maailmaan.

Jeesus opetti, että Isä on kaikkia muita suurempi. Hän sanoi Isän olevan niin vahva, ettei kukaan saisi sinua ryöstettyä Hänen kädestään.

Niin, etkö olekin joskus pelännyt, että tipahtaisit tuolta kädeltä pois? Etkö ole pelännyt, että omat valintasi tai vääntynyt tahtosi saisivat sinut kämmenen reunalle ja tipahtaisit? Etkö ole ollut huolissasi niistä myrskyistä, jotka puhaltaisivat sinut kämmeneltä kuin hentoisen lehden.

Jeesuksen sanoissa on jotain hyvin päättäväistä ja ehdotonta: Isä on vahvempi kuin mitkään pelkosi. Hänen otteensa elämästäsi on lujempi kuin sinun heiveröinen tahtosi.

Kyse ei olekaan siitä, että sinun pitäisi etsiä otetta Jumalan kämmenestä ja pitää aina tiukemmin kiinni. Kyse ei olekaan sinun jaksamisesta ja tahtomisesta. Ei, kyse on Isän tahdosta. Kun Hän pitää sinusta lujasti kiinni, sinä et tipahda pois. Eikä sinua voi mikään voima työntää ulos Isän luota.

Lepää siis tänään siinä ihanassa tietoisuudessa, että sinun Isäsi on kaikkia ja kaikkea muuta suurempi. Koska Hän on niin vahva ja päättäväinen, sinä saat olla heikko ja hauras.

Armon mitta ei ole pieni

”Minun armoni riittää sinulle, sillä voimani tulee täydelliseksi heikkoudessa” (2. Kor. 12:9).

Antaako Jumala anteeksi syntini? Entäs jos lankean jatkuvasti samoihin asioihin? Riittääkö Jumalan armo minun suuriin synteihini?

Jumala ei anna armoaan kuin pienellä mitalla aina kun sitä pyydämme. Hän on jo armahtanut meidät Kristuksen sovitustyön kautta kokonaan. Se tarkoittaa sitä, että kaikki armo peittää alleen kaikki syntimme.

Jeesus opetti, että palvelija oli kuninkaalle velkaa 10000 talenttia. Se oli valtava määrä. Palvelija oli ottanut velkaa yhä uudestaan ja käyttänyt rahansa väärin. Hän oli siis tehnyt paljon syntiä.

Hänet armahdettiin ehdoitta. Niin armahdetaan meidätkin.

Jumalan armon mitta on niin suuri, että se riittää sinun kaikkiin todellisiin synteihisi.

Armon suuruus luo meihin samalla anteeksiantavaa mieltä toisiamme kohtaan.

Jumala näkee sielun vamman

”Mutta sinun haavasi minä kasvatan umpeen, minä parannan sinun vammasi, sanoo Herra, koska sinua Siion, kutsutaan hylätyksi, sellaiseksi, jota kukaan ei kaipaa” (Jer. 30:17)

Kun kristitty toistuvasti toimii jossain kohden vastoin Jumalan Sanaa eikä pysty yrityksistään huolimatta parempaan, hänen sielussaan saattaa olla vamma. Tällainen vamma tai haava saattaa saada kristityn ontumaan ja vuosikausia kestäneestä yrittämisestä huolimatta hän ei pysty korjaamaan itseään.

Jumalan Sana lupaa, että Hän itse korjaa haavamme ja vammamme. Meidän ei tarvitse piilotella Jumalalta syntisyyttämme ja rikkinäisyyttämme vaan saamme tuoda peittelemättä kaiken Hänen eteensä. Tähän meitä kehotetaan. Ja Jeesus lupaa puhdistaa meidät kaikesta synnistä sekä parantaa sisimpämme.

Parantuminen vaatii kärsivällisyyttä ja uskoa. Helposti tahtoisimme uskoa enemmän kokemuksiamme kuin Jumalan Sanan lupausta.

Parantuminen on myös monesti kivuliasta, koska Jumala ei laita haavojemme päälle laastaria vaan käy aina ongelmiemme ytimiin saakka. Ja vaikka on tuskallista nähdä omia puutteitaan ja vammojaan, Jumalamme näyttää meille niitä vain, jotta voisimme eheytyä.