Avainsana: Jeesus

Luota Herraan!

Published on by Jaakko Pirttiaho2 Comments

”Minä uskon, että saan yhä kokea Herran hyvyyttä elävien maassa. Luota Herraan! Ole luja, pysy rohkeana. Luota Herraan!” (Ps. 27: 13,14).

Silloin, kun maa yllättäen pettää alta ja elämä on kuin sarja putoamisia, joissa jokaisen pohjan alta paljastuu uusi kuilu; kun saavutetut vastaukset vedetään punakynällä yli kuin yläasteen uskonnonkokeen arvailut ja tilalle tulvii kysymyksiä, joita ei koskaan olettanut joutuvansa kysymään; kun seesteiseen sinikeltaiseen taivaaseen revitään aukko, joka imee sisäänsä kaiken jo rakennetun, silloin on aika luottaa.

”Minä uskon” voi olla kuin kivusta koukkuun mennyt käsi, joka suoristuu vielä kerran tavoittaakseen jotain, mitä silmät eivät näe; kaksi sanaa voivat olla kuin pieni puinen kehto, johon hämmentynyt ihminen asettaa oman sielunsa, peittelee sen punaisella villapeitteellä ja tyynnyttää sitä kuin pientä itkevää lasta.

Kun kaikki muu on epäselvää ja seuraavaa askelta kannattelee vain kylmä viima, silloin on aika luottaa. Silloin on aika koota kaikki luottamusvarat eri pankkitileiltä ja patjojen väleistä ja sijoittaa ne yhteen kohteeseen, paikkaan, johon tehdään yleensä talletukset vasta viimeisimmässä hädässä: Herraan Jeesukseen Kristukseen.

Mutta minä en lannistu

Published on by Jaakko Pirttiaho1 Comment

”Sen tähden me emme lannistu” (2. Kor. 4: 16).

Toisessa Korinttilaiskirjeessä Paavali repii sielunsa auki. Hän kuvaa elämäänsä kuoleman tanssiparina, kirjoittaa olevansa kaikella tavalla ahdistunut, vaikeuksien edessä suorastaan neuvoton ja perin pohjin kanveesiin isketty.

”Meissä siis tekee työtään kuolema” olivat sanat, jotka eivät jättäneet arvailujen varaa. Kaukana oli kiiltokuvausko, ihmisen vahvuus ja oppilauselmat aina korkeammalle kohoavaan menestykseen.

Paavalin kuvatessa elämänsä kipuja hän lisäsi tärkeät sanat: ”Mutta minä en suostu lannistumaan.” Kuvatessa vaikeuksia hän katseli elämää näkyvän maailman kautta. Mutta hänelle oli yhtälailla totta näkymätön maailma, jossa Isän rakkaus, Jeesuksen elämä, Pyhän Hengen lohdutus ja tuleva elämä taivaassa olivat aarteita, joita tämän ajan katalat sarjatulet eivätkä viuhuvat täsmäpommit kyenneet varastamaan.

Sinäkin saat Paavalin lailla luetella omat syleilysi kuoleman kanssa. Muista kirjoittaa alle isoilla kirjaimilla: ”MUTTA MINÄ EN LANNISTU!” Kun kuolema kaikissa muodoissaan on vain Jumalan hyvien päämäärien palvelija, sinulla ei ole yhtään vihollista, joka voisi estää matkasi kohti kirkkautta. Saat kulkea tänäänkin Jumalan hymyilevien kasvojen valokeilassa.

Itsensä varasta Kristuksen varaan

Published on by Jaakko Pirttiaho3 Comments

”…rakentakaa elämänne Hänen varaansa…” (Kol. 2:7)

Kristuksen varassa elämisen vastakohtana on eläminen itsensä varassa. Tällöin kristityllä etusijalla on se, mihin hän itse pystyy, mitä hän itse tekee ja millainen hän itse on. Taistelussa syntiä ja perkelettä vastaan olennaista on, miten kristitty itse niistä selviytyy. Muutosta ja pyhitystä puristetaan oman tahdonvoimalla esiin ja uskotaan omiin mahdollisuuksiin. Hengellisen elämän harjoituksessa luottamus laitetaan ihmisen omiin valintoihin ja päättäväisyyteen. Näilläkin on paikkansa mutta Raamattu kertoo meille itseämme suuremman ja vapauttavan totuuden!

Elämän rakentaminen Kristuksen varaan tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että laitamme luottamuksemme elämän kaikissa asioissa Hänen varaansa. Olemme kuin pieni lapsi, joka ongelman sattuessa tai tarpeen esiintyessä etsii isänsä ja kertoo tälle asiansa. Lapsi luottaa siihen, että rakastava vanhempi kuulee häntä ja ratkaisee asian. Samaa luottamusta voimme me osoittaa Kristuksen kohtaan!

Sen sijaan, että yrittäisimme itse hoitaa ongelmiamme ja elää kristillistä elämää, annamme Kristuksen elää sitä meidän kauttamme. Kerromme Hänelle pienet ja suuret huolemme ja tiedämme, että Hän kuulee sekä auttaa. Mistä tiedämme tämän? Koska Raamattu lupaa meille sen.

Meidän tarpeemme ovat todellisia. Myös ongelmamme ovat monesti suuria. Samoin todellista on Kristuksen apu ja läsnäolo jokaista omaansa kohtaan!

Isä, sinun käsiisi

Published on by Jaakko PirttiahoLeave a comment

”Ja Jeesus huusi kovalla äänellä: `Isä, sinun käsiisi minä uskon henkeni.´Tämän sanottuaan hän henkäisi viimeisen kerran.” (Luuk. 23:46).

Pimeys kietoitui, ei vain Golgatan ja koko Jerusalemin ylle, vaan yhtä lailla ristillä riippuvan Vapahtajan sielun ympärille tukahduttaen jokaisen selkeän ajatuksen ja toivon säikeen.

Hän taisteli jokaisessa lihaksessa ja hermossa repivää kipua ja vääjäämätöntä, lopullista tukahtumista vastaan. Kaikki se olisi ollut vielä siedettävää ja ymmärrettävää, mutta Isän poissaolo sai kärsimyksen aallot tuntumaan kestämättömiltä.

”Isä, sinun käsiisi minä uskon henkeni” ovat Jeesuksen viimeisten henkäysten voimalla lausutut sanat. Hän huusi ne kuin nyrkkeilijä, jolla on voimia vielä yhteen hyökkäykseen ja sitten peli oli pelattu.

Mikään Jeesuksen tunteissa tai kokemusmaailmassa ei puoltanut sitä, että Isä kuulisi. Mikään ei puoltanut sitä, että Isä haluaisi vastata. Totaalisen pimeyden keskellä Jeesus otti kiinni Isän antamista lupauksista. Niiden varaan Hän antoi elämänsä. Seuraavan henkäyksen jälkeen hän hälvenisi kuin sumu tyhjään tai astuisi pysyvästi tuonelaan – ellei Isä Häntä nostaisi kuolleista.

Näiden Jeesuksen sanojen äärellä olen itkenyt lukemattomia kertoja. Jeesus laittoi kaiken Isän varaan, Hän todella uskoi elämänsä Hänen käsiinsä ja vieläpä juuri silloin, kun kun sielua polttivat vain hiljaisuuden ja etäisyyden kuristavat tunteet.

Isä, sinun käsiisi minäkin tahdon uskoa henkeni. Tämän päivän ja myös huomisen. Tasaisen arkeni ja mahdottomat pomput. Polut, jotka ovat näkyvissä ja salatunkin. Aamen.

Elämän antajan seurassa

Published on by Jaakko Pirttiaho1 Comment

”Isä, joka elää, on minut lähettänyt, ja niin kuin minä saan elämäni Isältä, niin saa minulta elämän se, joka minua syö” (Joh. 6:57).

Jeesuksen askeleet olivat keveät ja elämänmakuiset. Väsyneenä, ihmisten piirittämänä, mitään omistamatta ja vastusten edessä hän pursusi elämää, joka veti puoleensa kuin seireenit merellisissä tarinoissa.

Jeesus tuli antamaan ihmisille iankaikkisen elämän, elämän, joka saavuttaisi huipennuksen kerran Isän edessä ja olisi samalla elettävissä jo täällä elämän vaihtelevalla maaperällä.

Jeesus käytti vahvoja sanoja ja mielikuvia vakuuttaakseen, että kolmiyhteisestä Jumalasta virtaava elämä olisi enemmän kuin teoria tai pieni alkusalaatti ennen pääruokaa. Yltäkylläinen elämä, täydellinen ilo, janon sammuttava lähde ja nälän täyttävä ruoka olivat kaikki tuntuvia ja maistuvia käsitteitä, jotka herättivät kuulijansa odottamaan enemmän. Etsimään enemmän, olemaan tyytymättä rippeisiin.

Jeesus näytti elämällään miten todellista ja täyttävää yhteys Isään voi olla. Hän sai jatkuvaa elämää – joka sisälsi ilon, luovuuden, elämänhalun, toivon ja luottamuksen – Isältään ja sanoi saman toimivan seuraajillaankin. Miksi? Koska Hän itse jakaisi täsmälleen samaa elämää veljilleen. Minulle ja sinulle.

Se, etten tänään elä lapsen lailla, joka iloitsee Isän läsnäolosta ei tarkoita, ettei sellaista elämää olisi olemassa. Se tarkoittaa sitä, että löydettävää on yhä enemmän. Se tarkoittaa, että minä saan kaiken vaikeuden keskelläkin kirkkaan suunnan jokaiselle elämäni päivälle.

Jeesus, minä tarvitsen tänään sitä elämää, jota vain sinä voit antaa. Tarvitsen näköalaa, sielun tilaa, iloa, jota kukaan ei tukahduttaa ja katsettasi, joka täyttää kurttuun painuneen sieluni keveällä elämänhalulla. Minä tarvitsen sinua. Kipeästi. Aamen.