Susien armoilla?

”Mutta palkkalainen… kun hän näkee suden tulevan, niin hän jättää lampaat ja pakenee, ja susi ryöstää ja hajottaa ne” (Joh. 10: 12).

Liiankin tuttu näytelmä: terävästi häntäänsä heiluttelevat, hampaitaan kiihkon valtaamana kalistelevat sudet tulevat, nuo kiiltäväsilmäiset julmat pedot, joille olen vain aamun kevyt croisantti.

Paimenet lähtevät karkuun ihan jokainen kerta. Huomaan jääneeni ruohomättäälle pääjoukosta ja ylimielisesti kuonoaan nostavat ryöstäjät kiristävät saartorengastaan. Ne raatelevat minut verille, iskevät hampaansa kiinni ja vaikka kuinka inisen kivusta, kukaan ei tule ja auta.

Kunnes eräs uusi paimen tuli eräänä päivänä paimentamaan meitä. Hän avasi portin ja kutsui minuakin nimeltä äänellä, joka sai sieluni värisemään turvaa. Mistä hän tiesi nimeni?

Taas sudet tulivat. Olin jälleen yksin ja tunsin nuolimaisten kulmahampaiden kiduttavan ristivedon jo ennen kuin joukon johtaja antoi merkin hyökätä ja tuhota minut.

Mutta uusi paimen juoksi jostain luokseni. Hän astui minun ja petojen väliin. Sudet piirittivät hänet ja yksi uskaltautui sivusta näykkäämään kiinni hänen pohkeeseensa. Tämä paimen ei säikähtänyt. Hän ei perääntynyt. Eikä karannut.

Sudet saivat tällä kertaa kohdata vahvempansa. Paimen tuli luokseni, silitti pelosta värisevää turkkiani ja otti pääni lämpimien käsiensä väliin. Hän katsoi minua niin kuin minä olisin enemmän kuin yksi siitä joukosta, jota hän palkkiota vastaan vartioi.

Olimme tottuneet, että paimenet vaihtuivat tiheään. Kukaan ei ollut kiinnostunut meistä kuin ponnahduslautana parempiin hommiin. Mutta tämä uusi paimen tuli luoksemme ja kysyi: ”Haluaisitteko tulla minun laumaani, minun huolenpitooni?”

Raatelevat sudet ilmestyvät edelleen osoittamaan kuihtunutta mahtiaan. Aina välillä jään katsomaan niitä, ja vanha pelko lamaannuttaa minut. Mutta kun vain katson Paimeneeni, tiedän olevani turvassa.

Hän on osoittanut sellaista rakkautta ja sitoutumista meihin ja ihan minuunkin, että luulen hänen olevan valmis vaikka kuolemaan puolestani.

Hiljalleen entiset pelot huuhtoutuvat mieleni sopukoista, ikävät ja kivuliaan muistot haalistuvat ja sisälläni alkaa soida ihan uudenlainen, kaunis, lämmin ja toivekas laulu.

Sisälläni uutta synnyttävä musiikki onkin juuri se sama, jota Paimeneni soittelee löytämällään rikkinäisellä ja korjaamallaan ruokopillillä meitä viihdyttääkseen.

Ja voi kun Hän soittaa ja katsoo minua – minä taidan olla maailman onnekkain lammas!

Herra on minun paimeneni

Daavid kirjoitti kuuluisat sanansa psalmiin 23: ”Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu.” Huomaan palaavani noihin sanoihin yhä uudelleen, ja ne puhuttelevat minua vuosi vuodelta syvemmin.

On melko varmaa, että Daavid kirjoitti kyseisen psalminsa jo melko iäkkäänä. Kuulen hänen sanansa koko hänen elämänsä läpi. Kun mietimme, millaisia kokemuksia siihen sisältyi – muun muassa vuosien pakoilu erämaassa, lasten menettämiset ja raskaat epäonnistumiset – on ihmeellistä, että hän pystyy kaiken tuon jälkeen kirjoittamaan Herran olleen hänen hyvä paimenensa.

Ajattelen, että kaikki Daavidin kokema yhdessä lujitti hänen suhdettaan Jumalaan. Elämänsä lopussa hän näki, että tämä oli johtanut häntä joka päivä ja että raskaillakin asioilla oli oma merkityksensä. Herra oli ollut se todellinen Hyvä Paimen: hänen huolenpitonsa alla Daavidilta ei ollut puuttunut mitään.

Koska Jeesus sanoi olevansa hyvä paimen, me saamme Daavidin paimenpsalmista lohduttavan kuvan siitä, miten Hän tahtoo huolehtia meistä. Hän kuljettaa väsyneet vihreille niityille ja kattaa meille evankeliumin pitopöydän mahdottomien tilanteiden keskellä.

Hän ei aina säästä meitä ”kuoleman varjon laaksoilta”, mutta kulkee sielläkin kanssamme meitä kantaen. Jeesus käskee kaikkien asioiden yhdessä myötävaikuttaa meidän parhaaksemme – jollakin tavalla, jota emme aina kykene käsittämään. Ehkä taivaassa ymmärrämme elämämme polkuja paremmin.

Ei minulta mitään puutu

Näen vanhentuneen Daavidin sulkakynä kädessään kirjoituspöytänsä edessä. Menneet vuodet vierivät hänen silmiensä edessä, kaikki lukemattomat ilot ja surut ja kuin yhteenvetona hän kirjoittaa meidän tuntemaamme Psalmiin 23: ”Ei minulta mitään puutu. Ei puutu, koska Jumala on pitänyt minusta huolen.”

Tämä sama mies huusi monet kerrat sitä tuskaa, että Jumala tuntui olevan kaukana ja hän joutui kyselemään vaikeuksien kestäessä yli inhimillisen kestokyvyn, että oliko Jumala todella tyystin hylännyt hänet? Luottiko hän turhaan?

Sama mies kertoi olevansa useasti aivan näännyksissä ja tunsi tuskan aallot murtavan hänen voimansa elämän puolitiessä.

Psalmin 23 kirjoittaja kirjoitti niin rohkeasti kivuistaan ja Jumalan etäisyydestä, että jokainen maailmanhistoriassa kärsinyt ihminen saa hänestä samaistumispinnan. Kun omat sanat eivät enää riitä antamaan itkulle sanoja, tulee Jumalan rakastaja Daavid apuun.

Sulkakynä kädessään, kaikki aikaisemmat kokemukset kirkkaana mielessään hän silti kirjoitti: ”Ei minulta mitään puutu.” Ei puuttunut kivusta ja vaikeuksista, ei todellakaan. Mutta elämänsä lopussa hän näki, että kaiken takana oli rakastavan Jumalan sydämen syke. Kaikki oli tullut Jumalan käsien kautta. Hän oli tarvinnut kaikkea. Eikä Jumala ollut hylännyt, hän ei ollut todellisuudessa koskaan kaukana.

Miten rohkaiseva Daavidin yhteenveto onkaan. Se muistuttaa meitä siitä, että tarina on kesken. Ehkä olet tänään hukkumassa haasteisiin ja näännyt järjettömien ongelmien alle? Ehkä Jumala ei vastaa eikä tunnu olevan lähellä? Mutta minä olen varma siitä, että kerran sinä voit sanoa samalla tavalla: ”Ei minulta mitään puuttunut, sillä Herra oli minun hyvä ja uskollinen paimeneni.”

Jääräpäinen lammas ja lempeä Paimen

”Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu” (Ps. 23: 1).

Luulisi jo kaikkien näiden vuosien jälkeen, että osaisin kulkea kuuliaisesti johtamiasi tuttuja ja turvallisia polkuja pitkin; että kykenisin pitämään puoliani raatelevia petoeläimiä vastaan; että ymmärtäisin hakea katseellani Sinua ja mitoittaa kulkuni Sinun tahtiisi.

Mutta ei, olen edelleen se sama jääräpäinen, vastaanhangoitteleva ja kaikkiin mahdollisiin esteisiin kompuroiva lampaasi. Jään toisista jälkeen, olen yhä uudelleen yksinäinen, pelokas ja avuton ja tarvitsen paimenta, joka jaksaa rakastaa minua yli kapinoivan olemukseni.

Tuhat kertaa olet keskeyttänyt laumasi johtamisen ja palannut hakemaan minua. Joka kerta olet katsonut minua tavalla, jolla vain Sinä voit katsoa rakastettuasi. Mitä kestävyyttä oletkaan kokenut tähteni ja silti katseestasi loistaa se kipinä, joka on unohtanut kaiken vaivan ja kivun.

Minä olen jääräpäinen lammas. Jos sinä olisit työläinen muiden joukossa, en ikinä pääsisi vihreille niityille ja sielua virvoittaville joenuomille. Sinä olet rakkaus paimenen vaatteissa, minun Paimeneni.

Rakkauden niityillä

”Hän kutsuu lampaitaan nimeltä ja vie ne laitumelle” (Joh. 10:3).

Jeesus katsoo sinua niin kiinteästi ja hellästi kuin vain äiti voi katsoa juuri syntynyttä lasta sylissään. Hän näkee haavat ihossasi ja katseen, joka harhailee neuvottomana seuraavan askeleen suhteen.

Paimen kutsuu sinua kulkemaan kohti ääntä, joka tihkuu omistajan intohimoa. Hän ei pakota, ei laita hihnaa kaulaasi ja kisko väkisin vaan vetää rakkauden näkymättömällä köydellä. Vaikka olet sata kertaa lähtenyt vastakkaiseen suuntaan, Hän edelleen katsoo sinua ja kutsuu mukaansa kuin ensimmäistä kertaa.

Vihreä, elämää uhkuva laidun odottaa. Olet joutunut olemaan näännyksissä keskellä ei-mitään, jotta uskaltaisit tänään seurata uskon kuuliaisuudella Vapahtajaasi. Olet joutunut kokemaan vaikeuta vuosia, jotta et tänään vilkuilisi muita reittejä, vaan uskaltaisit astua ahtaalta näyttävästä portista Paimenen sauvan alta.

Sinua kutsutaan nimeltä; sinut tunnetaan läpikotaisin; ajatuksesi ja piilotetut tunteesi ovat Isän liitutaulussa ennen kuin ne pulpahtavat sieluusi. Sinua kutsutaan nimeltä – edelleen tänään – juuri sinua, ei ketään toista. Sinua kaivataan ja sinut tahdotaan viedä lepoon, joka ylittää käsityskykysi.

Älä siis pelkää, Paimen on ottanut sinut vastuulleen. Hän on päättänyt johdattaa sinua juuri tänään ja Hän on suunnitellut myös huomisen polut. Sinun ei tarvitse kuin kiittää siitä, että kaikki on valmista, kaikki on tehty sen eteen, että sinä voisit elää Isän rakkauden niityillä. Juuri tänään.