Herra on minun paimeneni

Daavid kirjoitti kuuluisat sanansa psalmiin 23: ”Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu.” Huomaan palaavani noihin sanoihin yhä uudelleen, ja ne puhuttelevat minua vuosi vuodelta syvemmin.

On melko varmaa, että Daavid kirjoitti kyseisen psalminsa jo melko iäkkäänä. Kuulen hänen sanansa koko hänen elämänsä läpi. Kun mietimme, millaisia kokemuksia siihen sisältyi – muun muassa vuosien pakoilu erämaassa, lasten menettämiset ja raskaat epäonnistumiset – on ihmeellistä, että hän pystyy kaiken tuon jälkeen kirjoittamaan Herran olleen hänen hyvä paimenensa.

Ajattelen, että kaikki Daavidin kokema yhdessä lujitti hänen suhdettaan Jumalaan. Elämänsä lopussa hän näki, että tämä oli johtanut häntä joka päivä ja että raskaillakin asioilla oli oma merkityksensä. Herra oli ollut se todellinen Hyvä Paimen: hänen huolenpitonsa alla Daavidilta ei ollut puuttunut mitään.

Koska Jeesus sanoi olevansa hyvä paimen, me saamme Daavidin paimenpsalmista lohduttavan kuvan siitä, miten Hän tahtoo huolehtia meistä. Hän kuljettaa väsyneet vihreille niityille ja kattaa meille evankeliumin pitopöydän mahdottomien tilanteiden keskellä.

Hän ei aina säästä meitä ”kuoleman varjon laaksoilta”, mutta kulkee sielläkin kanssamme meitä kantaen. Jeesus käskee kaikkien asioiden yhdessä myötävaikuttaa meidän parhaaksemme – jollakin tavalla, jota emme aina kykene käsittämään. Ehkä taivaassa ymmärrämme elämämme polkuja paremmin.

Ei minulta mitään puutu

Näen vanhentuneen Daavidin sulkakynä kädessään kirjoituspöytänsä edessä. Menneet vuodet vierivät hänen silmiensä edessä, kaikki lukemattomat ilot ja surut ja kuin yhteenvetona hän kirjoittaa meidän tuntemaamme Psalmiin 23: ”Ei minulta mitään puutu. Ei puutu, koska Jumala on pitänyt minusta huolen.”

Tämä sama mies huusi monet kerrat sitä tuskaa, että Jumala tuntui olevan kaukana ja hän joutui kyselemään vaikeuksien kestäessä yli inhimillisen kestokyvyn, että oliko Jumala todella tyystin hylännyt hänet? Luottiko hän turhaan?

Sama mies kertoi olevansa useasti aivan näännyksissä ja tunsi tuskan aallot murtavan hänen voimansa elämän puolitiessä.

Psalmin 23 kirjoittaja kirjoitti niin rohkeasti kivuistaan ja Jumalan etäisyydestä, että jokainen maailmanhistoriassa kärsinyt ihminen saa hänestä samaistumispinnan. Kun omat sanat eivät enää riitä antamaan itkulle sanoja, tulee Jumalan rakastaja Daavid apuun.

Sulkakynä kädessään, kaikki aikaisemmat kokemukset kirkkaana mielessään hän silti kirjoitti: ”Ei minulta mitään puutu.” Ei puuttunut kivusta ja vaikeuksista, ei todellakaan. Mutta elämänsä lopussa hän näki, että kaiken takana oli rakastavan Jumalan sydämen syke. Kaikki oli tullut Jumalan käsien kautta. Hän oli tarvinnut kaikkea. Eikä Jumala ollut hylännyt, hän ei ollut todellisuudessa koskaan kaukana.

Miten rohkaiseva Daavidin yhteenveto onkaan. Se muistuttaa meitä siitä, että tarina on kesken. Ehkä olet tänään hukkumassa haasteisiin ja näännyt järjettömien ongelmien alle? Ehkä Jumala ei vastaa eikä tunnu olevan lähellä? Mutta minä olen varma siitä, että kerran sinä voit sanoa samalla tavalla: ”Ei minulta mitään puuttunut, sillä Herra oli minun hyvä ja uskollinen paimeneni.”

Jääräpäinen lammas ja lempeä Paimen

”Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu” (Ps. 23: 1).

Luulisi jo kaikkien näiden vuosien jälkeen, että osaisin kulkea kuuliaisesti johtamiasi tuttuja ja turvallisia polkuja pitkin; että kykenisin pitämään puoliani raatelevia petoeläimiä vastaan; että ymmärtäisin hakea katseellani Sinua ja mitoittaa kulkuni Sinun tahtiisi.

Mutta ei, olen edelleen se sama jääräpäinen, vastaanhangoitteleva ja kaikkiin mahdollisiin esteisiin kompuroiva lampaasi. Jään toisista jälkeen, olen yhä uudelleen yksinäinen, pelokas ja avuton ja tarvitsen paimenta, joka jaksaa rakastaa minua yli kapinoivan olemukseni.

Tuhat kertaa olet keskeyttänyt laumasi johtamisen ja palannut hakemaan minua. Joka kerta olet katsonut minua tavalla, jolla vain Sinä voit katsoa rakastettuasi. Mitä kestävyyttä oletkaan kokenut tähteni ja silti katseestasi loistaa se kipinä, joka on unohtanut kaiken vaivan ja kivun.

Minä olen jääräpäinen lammas. Jos sinä olisit työläinen muiden joukossa, en ikinä pääsisi vihreille niityille ja sielua virvoittaville joenuomille. Sinä olet rakkaus paimenen vaatteissa, minun Paimeneni.

Rakkauden niityillä

”Hän kutsuu lampaitaan nimeltä ja vie ne laitumelle” (Joh. 10:3).

Jeesus katsoo sinua niin kiinteästi ja hellästi kuin vain äiti voi katsoa juuri syntynyttä lasta sylissään. Hän näkee haavat ihossasi ja katseen, joka harhailee neuvottomana seuraavan askeleen suhteen.

Paimen kutsuu sinua kulkemaan kohti ääntä, joka tihkuu omistajan intohimoa. Hän ei pakota, ei laita hihnaa kaulaasi ja kisko väkisin vaan vetää rakkauden näkymättömällä köydellä. Vaikka olet sata kertaa lähtenyt vastakkaiseen suuntaan, Hän edelleen katsoo sinua ja kutsuu mukaansa kuin ensimmäistä kertaa.

Vihreä, elämää uhkuva laidun odottaa. Olet joutunut olemaan näännyksissä keskellä ei-mitään, jotta uskaltaisit tänään seurata uskon kuuliaisuudella Vapahtajaasi. Olet joutunut kokemaan vaikeuta vuosia, jotta et tänään vilkuilisi muita reittejä, vaan uskaltaisit astua ahtaalta näyttävästä portista Paimenen sauvan alta.

Sinua kutsutaan nimeltä; sinut tunnetaan läpikotaisin; ajatuksesi ja piilotetut tunteesi ovat Isän liitutaulussa ennen kuin ne pulpahtavat sieluusi. Sinua kutsutaan nimeltä – edelleen tänään – juuri sinua, ei ketään toista. Sinua kaivataan ja sinut tahdotaan viedä lepoon, joka ylittää käsityskykysi.

Älä siis pelkää, Paimen on ottanut sinut vastuulleen. Hän on päättänyt johdattaa sinua juuri tänään ja Hän on suunnitellut myös huomisen polut. Sinun ei tarvitse kuin kiittää siitä, että kaikki on valmista, kaikki on tehty sen eteen, että sinä voisit elää Isän rakkauden niityillä. Juuri tänään.

Kiivas Paimen

”Jos leijona tai karhu tuli ja vei lampaan laumasta, minä lähdin sen perään, löin sen maahan ja tempasin saaliin sen suusta” (1. Sam. 17: 34,35).

Sillä aikaa, kun filistealainen kolmimetrinen Goljat tömisteli suurilla nyrkeillään rintakehäänsä ja naureskeli Israelin kivien takana piilotteleville sotilaille, parikymppinen Daavid valoi rohkeutta kuninkaaseen.

Eihän siinä ollut mitään järkeä: lähettää pieni poikanen jättiläistä vastaan ja vielä kun panokset olivat niin korkeat. Mutta Daavid kertoi Saulille aikaisemmista uroteoistaan – hän oli todella uhmannut luonnon suurimpia petoja, kun nämä olivat lounastamassa hänen lampaidensa parissa.

Daavidin kiihkeä taistelu lampaidensa puolesta kertoo esikuvallisesti hänen suvustaan syntyneen Jeesuksen Kristuksen rakkaudesta meitä kohtaan. Jeesuksella on sama periksiantamaton asenne suhteessa sinuun ja minuun.

Olkoot mitkä tahansa karhut tai leijonat kimpussasi; olkoot Goljatin jalka jo rintakehäsi päällä, Jeesus ei jätä sinua yksin. Hän hyökkää vihollistesi kimppuun ja pelastaa sinut, se on Hänen tehtävänsä. Jos Daavid onnistui pitämään lampaansa suojassa, miten paljon vahvemmin Jeesus pitää huolta sinusta!

Sinä saat olla pieni, heikko ja neuvoton, sillä sinulla on Kaikkivaltias paimentamassa sinua. Vaikka et näkisi tänään kuin ahnaita petoja, voit olla varma, että Jeesus on takanasi. Hän käy puolestasi ne taistelut, joita sinä et voi voittaa. Niin Hän on aina tehnyt ja tulee aina tekemään.