Miten haavat umpeutuvat?

”Silloin sinulle koittaa valkeus kuin aamurusko ja haavasi kasvavat nopeasti umpeen” (Jes. 58:8).

”Miksi paastoamme, kun sinä et sitä huomaa”, oli uskonnollisten juutalaisten aiheellinen kysymys. He etsivät Jumalaa sillä toiveella, että heitä kohdattaisiin ja autettaisiin.

Jumala vastasi yhä ajankohtaiseen aiheeseen: Jumalan etsiminen ja Hänen tahtonsa mukainen hengellinen elämä tarkoitti toisista huolehtimista. Jumala oli jatkuvalla vierailulla tarvitsevien keskuskuudessa; jos Hänet tahtoi kohdata, tuli suunnata askeleet samaan suuntaan.

Osuvasti Jesaja lupaa jotain, mitä 2000-luvun ihminen kipeästi tarvitsee: elämän tekemien haavojen yliluonnollista parantumista. Parantuminen samoin kuin johdatus, valo pimeyteen, voima ja juoksevat vedet olisivat maisteltavia todellisuuksia siellä missä hätää kärsiviä kohdataan. ”Antakaa, niin teille annetaan.”

Apostoli Johannes luki mielellään Jesajan kirjaa. Juuri Jesajalta hän on ottanut monet tuntemamme opetukset. Vai mitä sanot tästä: ”Jos joku, jolla on maallista omaisuutta, näkee veljensä olevan puutteessa mutta sulkee häneltä sydämensä, kuinka Jumalan rakkaus pysyisi hänessä?” (1. Joh. 3:17).

Kirkko on koko historiansa ajan tuntenut Jesajan ja Johanneksen jalkautuvan teologian. Kirkkoisät ovatkin vakuuttaneet: Jos etsit Jumalaa, etsi lähimmäinen. Tahtoisin lisätä: jos tahdot saada elämäsi kuntoon, pidä huolta kärsivistä lähimmäisistä. Helppo ja samalla jumalallisen vaikea kaava.

Luottamus riittää

”Sillä näin sanoo Herra, Herra, Israelin Pyhä: Kääntymällä ja pysymällä levollisina te pelastutte, hiljainen luottamus on teidän voimanne. Mutta te ette tahtoneet” (Jes. 30: 15).

Hellyttävän musertavaa on seurata Jumalan riipaisevaa huutoa kansalleen; Rakkautta, huolenpitoa ja apua oli tarjolla, mutta kukaan ei uskaltanut ottaa sanoja vakavasti.

Jumala puhui rakastetuilleen hädän aikana. Valtakuntien rajat olivat muutoksessa, pohjoinen mahti oli tunkeutumassa etelään ja samalla pyyhkäisemässä pienen Israelin ylitse.

Ihmisten katseet kääntyivät asevarastoihin, muureihin ja ennen kaikkea sinne suuntaan, mistä aseellista apua olisi saatavilla: Egyptiin. Miten näkymätön Jumala voisi auttaa konkreettisen ja jo ovella kolkuttavan uhan alla? Ei, nyt piti itse taktikoida ja taistella.

Ehkä Jesajakin pyöritteli silmiään ja tarkastutti saamansa viestin? Oliko todella niin, että juuri nyt oli aika olla paikallaan ja luottaa?

Jumalan sanat olivat selkeän yksinkertaiset: kääntymys ja hiljainen luottamus. Mitä ne tarkoittavat? Kääntymys tarkoitti katseiden suuntaamista inhimillisistä mahdottomuuksista mahdollisuuksien Jumalaan. Hiljainen luottamus puolestaan tuli ymmärtää rukoukseksi ja paikallaan odottamiseksi.

Ei ihme, että kansa valitsi paniikin huolettoman uskomisen sijaan. Niin minäkin olisin toiminut. Ehkä riittävän monien totaalisten tappioiden jälkeen uskallan avautua uudelle suunnalle?

Tienraivaustalkoot!

”Herra sanoo näin: Raivatkaa, raivatkaa, tasoittakaa tie, poistakaa kompastuskivet minun kansani tieltä” (Jes. 57:14).

Jeesukseen uskovat marssivat yhtenä joukkona kohti lopullista pelastusta, taivasta. Matkaan mahtuu monia käänteitä: erämaata, vuoristoa, ylä- ja alamäkiä, soita ja uuvuttavia tasankoja.

Reitillä on vihollisen asettamia esteitä. Siksi Herra Jeesus on antanut joillekin kutsumuksen olla esteiden raivaajina. Itse asiassa tienraivaamiseen kutsutaan ihan jokaista.

Joskus saatan erehtyä kutsumuksestani. Luulen, että tehtäväni on osoittaa sormella kaatunutta ja varmistaa, että kaikki muutkin näkevät rähmällään olevan. Mutta ehkä vastuu on minun – jos minä olisin ollut kutsumuksessani, ehkä toisen kaatumista ei olisi alunperin tapahtunut?

Tietä raivataan Jumalan käskyjen kiikareilla, armon rautakangella ja rakkauden lapiolla. Kivet tulee merkitä niin, että jokainen voisi niitä varoa.

On selvää, että itsekukin kuitenkin kompuroi matkan aikana. Silloin ympärillä olevien tulee toimia ensiapupartiona myötätunnon ja lohdun sideharsot reisitaskuissa.

Jospa kuulisit!

”Jospa kuulisit minun käskyjäni. Silloin rauhasi olisi kuin meren virta, ja vanhurskautesi kuin meren aallot” (Jes. 48:18).

Niin monet äänet ohittavat häikäilemättä toisiaan aivojeni moottoriradalla. Riittämättömyys, häpeä, syyllisyys ja neuvottomuus huutaa jokainen vuorollaan ja yleensä yhtä aikaa.

Jossain metelin keskellä on Jumalan ääni. Se on taajuudeltaan sopivan korkea, sitä kuulee vain se, joka ei jaksa enää kuulla muuta.

Jumalan ääni on kuuroille ja sokeille. Levollinen äänivirta on sykettä joka siirtyy sydämeltä toiselle.

Jospa osaisin pysähtyä ja kuunnella. Jospa minussa heräisivät aistit, jotka vastaanottavat Sinut. Jospa sinä puhuisit ja saisit rauhan aallot nousemaan.