Padotut tunteet ja räjähdys

”Tutki minut, Herra” (Ps. 26:2).

Kun pitkään padotut tunteet saavat vihdoin ulostuloväylänsä, sanojen ryöppy on raju. Sanoilla voi tuhota hetkessä itsensä ja ihmissuhteensa vain koska ei osannut käyttää niitä sopivaan aikaan ja toisia kunnioittavalla tavalla.

Todella, ihmisessä asuu voimia, jotka ovat piilossa kristityn kiiltokuoren alla tullakseen pahana päivänä esille ja nokkiakseen toiselta silmät päästä. Vaikka pyhityslistamme olisi kuinka pitkä, juuri sanoilla osoitamme olevamme auttamattomasti Vapahtajan tarpeessa, joka päivä.

Tutki siis, Herra, minut. Anna minun nähdä toisten puutteiden sijaan omat sokeat pisteeni ja käyttäytymismallit, jotka toistuvat kuin autotehtaassa ja satuttavat niitä, joita minun pitäisi lohduttaa ja rohkaista.

Tutki minut ja avaa sisimpäni kipuja lääkärin ammattitaidolla. Anna kohisevien vesimassojen muuttua armosi alla kauniisti solisevaksi vesipuroksi; anna sanojeni olla helliä ja armahtavia.

Seinä vastassa?

”Emme me pysty – he ovat vahvempia kuin me” (4. Moos. 13:31).

Eilen kahvittelimme keittiömme pöydän äärellä rakennussuunnittelijan ja kirvesmiehen kanssa. Keskustelun aikana tajuntaani iskeytyi ymmärrys: nyt alkaa hometalokorjaus vol 2.

Mieleen tulvi muistoja pari vuotta sitten vastaantulleesta totaalisesta kaaoksesta. Ensin jouduimme purkamaan lattian hiekalle saakka ja sen jälkeen sahattiin ulkoseinät kappaleiksi. Se oli työmaa, josta en ole toipunut vieläkään.

Keväällä siis alkaa pakollinen katon uusiminen. Jälleen joudumme purkamaan kaikki entiset rakenteet, astumme kuukausia kestävään työmaahan, joka juuri nyt tuntuu aivan toivottomalta.

Tältäkö Israelin vakoojista tuntui luvatun maan rajalla? Päämäärä oli näkyvissä mutta seinä välissä oli liian suuri. He eivät nähneet mitään mahdollisuuksia voittaa esteitä ja astua Jumalan lupauksiin.

Joosualla ja Kalebilla oli erilainen tapa suhtautua haasteisiin. He eivät kieltäneet ongelmien todellisuutta mutta hengittivät samalla Jumalan todellisuutta. Kun Jumala oli mukana matkassa, Hän kulkisi edellä ja avaisi tarvittavat väylät.

Juuri tänään en ymmärrä Jumalan ajatuksia, en sitten yhtään. En ymmärrä, miksi seiniä tulee vastaan kiihtyvällä tahdilla. Näen vain ongelmia, joihin ei olisi voimaa tarttua. Mutta jospa uskaltaisin luottaa pilviin saakka kohoavien seinien takana avautuviin maisemiin? Jospa uskaltaisin luottaa Isään, joka tahtoo tarkasti johdattaa lastaan? Jospa huominen on jo valmiina, iloiten kutsumassa elämään, joka juuri nyt on silmiltäni salassa.

Tuttu helvetti

Minulla oli tälle uudelle vuodelle yksi lupaus: halusin vuoden ensimmäisestä päivästä alkaen alkaa puhua itselleni hyvää.

Mutta vuodenvaihde meni mielen ja kropan lamaannuksessa ja vanha ajatuskulku jatkoi voittoparaatiaan. Alistuin kuuntelemaan kaikkia sisältäni nousevia negatiivisia määreitä siinä määrin, että käperryin itsesääliin enkä kyennyt kohtamaan läheisiäni.

Uusien sanojen sijaan palasin vanhaan mielen helvettiin. Sanoilla on valtava voima. ”Surkea isä, lihava, aina väsynyt, masentunut, kyvytön normaalin elämän vaatimuksiin, huono puoliso” – näitä ja monia muita vastaavia ajatuksia olen taas pyöritellyt sinne saakka, missä elämänilo hautautuu kolmen metrin syvyiseen epätoivoon.

Olen alkanut ymmärtää, että negatiiviset sanat eivät nouse vain omasta sielustani. Myös sielunvihollinen on aktiivinen ja taitava ajatustensyöttäjä. Kun se saa minut itsesääliin, luovun kutsumuksestani ja alan elää elämääni pienimmällä mahdollisella liekillä.

Palaan lupaukseeni. Kun tunne-elämä viestittää epätoivoa ja masennus syö itseluottamuksen, on äärimmäisen vaikeaa sanoa itselleen hyvää. On tuhat kertaa helpompaa pyöriä tutuissa, monesti jo lapsuudessa opituissa askelissa. Mutta uudet sanat ovat tärkeitä, vaikka ne juuttuisivat ensin kurkkuun tai aiheuttaisivat irvokkaan naurun.

Haastan siis itseni ja samalla sinut rakas lukija ja ystäväni. Jos negatiiviset ajatukset tahtovat kuristaa elämänilosi, aletaan yhdessä luomaan erilaista polkua. Tänään haastan meitä sanomaan itsellemme 3 hyvää asiaa. Huomenna keksimme uudet kolme ja ylihuomenna teemme samoin.

Vaikka tuttu helvetti houkuttelee vanhoihin askeleisiin aina pohjalle saakka, uudet sanat luovat uutta elämää. Siksi Jumala puhuu meille hyvää ja siksi meidän pitäisi yhtyä Hänen sanoihinsa.

Sinä olet minussa!

Tänään, väsymyksen latistaessa elämänhalua ja ahdistuksen ryöstämässä iloa muistan, että Sinä asut minussa! Sinä olet astunut sisään kaikkeen minun elämääni, jokaiseen päivään, haasteeseen ja itkuun. 

Kun kysyn, kuka auttaisi minut jaloilleni ja antaisi minulle toivon juuri tähän päivään ja kuka avaisi toivorikkaan huomisen, Sinä olet valmiina tarttumaan haasteeseen. Sinä odotat kärsivällisesti vuoroasi ja kun voimani loppuvat, nostat syliisi ja osoitat kantovoimasi.

Kun sinä olet minussa, minä olen keskellä merkityksellisyyttä, rakkautta ja elinvoimaa. Saan antaa Sinulle solmukohtani yhtenä kokonaissotkuna, jota en itse osaa eritellä tai setviä.

Niin, tänään tuntuu tämä aina kaventuva elämä rusentavan alleen mutta samaan aikaan muistan, että Sinä olet. Olet olemassa jotta minäkin saisin olla, elää, hengittää ja kokea putoavan sinun käsiesi suojaan.

Tervetuloa siis, elämä. Tervetuloa ongelmat, joiden alla makaan hiljaa kuin rantakallio aina uusien vesimassojen lyödessä päälle. En selviä sinusta yksin, mutta minulla on Puolustaja ja Lohduttaja, joka ei ole vain kivenheiton päässä, vaan asuu tämän vaatimattoman nuttuni sisällä.

Älä jää piiloon!

”Veljet, meillä on siis täysi oikeus astua kaikkeinpyhimpään, koska Jeesus on uhrannut verensä” (Hebr. 10:19).

Jo ihmiskunnan ensimmäisistä edustajista alkaen meillä on perimäämme iskostettu tapa piiloutua Jumalalta. Oman elämän heikkoudet ja epäonnistumiset kalvavat ja ajatuksiin nousee kysymys: ”Miten Jumala voisi hyväksyä yhteyteensä tällaisen kuin minut?”

Varmasti juuri tämä tottumus mielessään Raamatun kirjoittajat korostavat yhä uudelleen: ”Tule esiin piilostasi! Jumala kaipaa ja rakastaa sinua!”

On totta, että Jumala ei hyväksy syntiä, eikä katso elämäämme sormiensä läpi. Hän ei voi, eikä Hänen tarvitse. Jeesuksen yhteyteen tulevat käyvät lävitse erityisen puhdistusprosessin; kuin tieteiselokuvien puhdistushuoneissa meidätkin puhdistetaan Jeesuksen verellä.

Elämämme ei useinkaan kestä tarkempaa tarkastelua eikä mene käsikirjoitusten mukaan. Silti meillä on jatkuva pääsylippu Isän luokse. Saamme ajatuksin ja sanoin viestittää pelkojamme ja ilojamme Kaikkivaltiaalle ja tietää, että meidät kuullaan, aina.

Kun minä katson alaviistoon ja tuskailen olevani ”sellainen ja tällainen”, Jumala antaa käteeni VIP-kortin ja huikkaa: ”Nähdään, toivottavasti pian!”