Jaakko Pirttiaho

Jeesus, minä rakastan sinua

Published on 24.3.2026 by Jaakko Pirttiaho2 Comments

Jeesus minä rakastan sinua.

Vaatteesi huokuvat totuutta ja pyhyyttä. Haluat järkähtämättömällä tavalla valaista totuutta pimeyteeni. Tahdot johdattaa minut rehellisyyteen pienintäkin piirtoa myöten.

Olet niin päättäväinen. Tahdot pelastaa minut silloinkin kun en jaksa uskoa olevani pelastuksesi arvoinen. Olet ottanut minut työpöydällesi ja et onneksi suostu ikinä keskeyttämään sitä minkä olet ottanut sydämesi asiaksi.

Olet hellä tavalla, jota vain Sinä voit olla. Silität haavojani ja arpiani kosketuksella, jonka mausteena ovat puolestani vuodattamasi kyyneleet.

Olet tinkimätön totuudessasi ja uupumaton rakkaudessasi. Sinun rakkautesi loi minut äitini kohdussa ja sama rakkaus muovaa minut eloon jokaisena elämäni henkäyksessä.

Jeesus, sinä et koskaan väsy etkä luovuta. Et silloinkaan kun pimeys saa minut sokeaksi, suonsilmäke allani on valmis imaisemaan kaiken toivoni ja suuret syntini ovat saaneet minut vangiksi.

Sinä olet minun totuuteni, elämäni, toivoni, valoni, pyhyyteni, rakkauteni ja iloni.

Jeesus, minä rakastan sinua.

Uusi rohkeus elää

Published on 17.3.202617.3.2026 by Jaakko Pirttiaho2 Comments

Job oli ihminen, joka joutui kokemaan menetyksiä enemmän kuin kenenkään sietokyky kestää.

Hänen onnellinen elämänsä murtui pala palalta ja jäljelle jäi syvä toivottomuus.

Suuressa tuskassa ja näköalattomuudessa Job oikeutetusti kysyi ystäviltään, että mistä hän saisi vielä toivon? Mistä hän löytäisi rohkeuden ja voiman haaveilla elämän vielä hymyilevän?

Menetykset tekevät kipeää. Ne murtavat elämänhalua kuin valtavat myrskyaallot rantapengertä ja liian monen iskun vastaanotettua kaikki tuntuu sortuvan.

Vaikka Job ei jaksanut uskoa enää onnelliseen tulevaisuuteen, riitti kun Jumala uskoi.

Kun me emme jaksa uskoa tai toivoa, meillä on uskon ja toivon Jumala.

Näytti elämä tänään miltä näytti ja tuntui miltä tuntui, Jumala sekä tahtoo että kykenee määrittämään elämämme käännökset ja kurvit.

Hän pyyhkii silmäkulmistamme kipeän eilisen ja rakkaudessaan on jo luomassa suunnittelemaansa kaunista huomista.

Onneni on olla lähellä Jumalaa

Published on 11.3.202611.3.2026 by Jaakko PirttiahoLeave a comment

”Ruumiini ja sieluni ovat riutuneet, mutta Jumala on sydämeni kallio ja ikuinen osani” (Ps. 73:26).

Psalmin 73 kirjottaja oli joutunut uskon yöhön. Hän tunsi päivä päivältä yhä syvenevää kriisiä itsensä ja olosuhteiden kanssa. Pahinta oli jäytävä kokemus siitä, että toiset saivat nauttia elämästä vailla ongelmia.

Psalmin kirjailija oli omistanut elämänsä Jumalan etsimiselle. Hänen sisällään kiehui kipu siitä, että omistautuminen Jumalalle ei näyttänyt tuovan siunauksia tässä ajassa. Päinvastoin ne, jotka hylkäsivät Jumalan, näyttivät kukoistavan.

”Minä mietin ymmärtääkseni tämän mutta se oli minusta kovin vaikeaa”. Niin se on meillekin. Jokainen syvästi kärsivä joutuu miettimään miksi -kysymystä. Eikä sopivia vastauksia tunnu löytyvän. Paitsi yksi: missä menin niin harhaan? Mitä olen tehnyt väärin?

Psalmin lopussa on Raamatun paradoksaalisimmat ja lohduttavimmat löydät. Ankara kärsimys tarjosi kirjoittajalle huikean näköalan: vaikka kaikki muu menisi, Jumalan läheisyydessä on ihmisen onni.

Juuri kärsimysten keskellä – ei niiden jälkeen tai niitä ennen – psalmista saattoi nähdä Jumalan salaisuudet. Valtakunnan aarteet, joita ei ilman kärsimystä voinut omaksua.

Jumala johdattaa tahtonsa tiellä pimeydessäkin. Hänen valkeutensa häikäisee juuri pimeässä. Kestävin ja tyydyttävin onnellisuus on löydettävissä juuri, kun se näyttää karanneen pysyvästi luotamme.

Minä odotan Sinua

Published on 4.3.202611.3.2026 by Jaakko Pirttiaho2 Comments

”Ei yksikään, joka sinua odottaa, joudu häpeään” (Ps. 25:3).

Vaikka elämä olisi tarjonnut katkerinta maljaa ja vaikka kipeä eilinen saisi polvet notkahtelemaan, minä odotan Jeesus Sinua.

Vaikka tänään kaikki näyttäisi toivottomalta, Minä odotan Sinua.

Vaikka olisin eksynyt kuin loputtomaan labyrinttiin enkä osaisi enää suunnistaa vihreille niityille tai virvoituksen lähteille, minä silti odotan Sinua.

Odotan, koska muuta en jaksa enkä osaa. Odotan, koska minä muistan ne lukemattomat kerrat, jolloin Sinä olet tullut ja pelastanut minut.

Sinä tulet aina, pyyhit pimeän ja helmoissasi hulmuaa jumalallinen toivo.

Tule tänään, tule jokaisen alakuloisen, toivottoman, epäonnistuneen ja liekin kadottaneen luokse.

Luo rakkaudellasi uutta, anna menneiden raunioiden lomasta kukkia uuden elämän kirkkaat värit.

Ihmeet eivät riitä

Published on 3.3.2026 by Jaakko Pirttiaho1 Comment

”Monet sanovat minulle sinä päivänä: `Herra, Herra, emmekö me sinun nimessäsi profetoineet, sinun nimessäsi ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimessäsi tehneet paljon voimatekoja?” Matt. 7:22

Jeesuksen sanat pysäyttävät. Kristinuskoon kuuluvat ihmeet ja merkit. Kuitenkin Jeesuksen opetuksen mukaan on mahdollista, että joku parantaa sairaita ja käyttää muita näkyviä ja näyttäviä armolahjoja ilman pelastavaa suhdetta Vapahtajaan. Hänen nimeään voidaan käyttää ihmeisiin, vaikka sisäinen elämä puuttuisi.

Tämä on suora mutta rakkaudellinen varoitus siitä, että me kristityt emme saisi ”juosta” niiden julistajien perässä, jotka tekevät vain näyttäviä ihmeitä. Ehkä hyvä kysymys olisikin se, mihin suuntaan julistajien sanoma vie meitä kuulijoita?

Paavalin kutsumukseen kuului voimateot. Silti hänen toimintansa keskipisteenä oli ristiinnaulittu Herra Jeesus Kristus (esim. 1. Kor. 2:1-2).

Evankeliumi on Raamatun keskus ja evankeliumin keskus on Jeesus Kristus. Kun ihmiset saatetaan Vapahtajan luokse, silloin sanoma on kohdallaan. Ja silloin ihmeet ja merkit vahvistavat ytimen, mutta eivät korvaa sitä.