Sinä olet aarteeni

”Minä sanon Herralle: `Sinä olet minun Herrani, paitsi sinua ei minulla ole mitään hyvää´” (Ps. 16: 2).

Mies, jonka aarreholvit pursusivat kalleuksia, joita naapurikuninkaat olisivat mielellään pitäneet hyppysissään; tämä sama mies, jolla oli vaimoja joka viikonpäivälle ja ylikin; mies, jonka jokaista kädenliikettä ja ilmettä seurattiin orjallisen tarkasti ja jokainen pienikin toive oli lukemattomien palvelijoiden ehdoton laki, tämä mies kirjoitti sanat, jotka eivät tunnu mitenkään sopivan hänen elämäänsä.

Monissa kiperissä tilanteissa ja liian tiukoissa elämän kurveissa Daavid oli alkanut ymmärtää, että Jumala oli aarteista suurin. Hän ymmärsi myös, että Jumala oli kaikkien muiden, Hänen rinnallaan pienempien aarteiden luoja ja ylläpitäjä.

”Myykää mitä teillä on ja antakaa almuja köyhille” oli Jeesuksen ohje seuraajilleen. Jeesuksella oli käytössään viimeisin päivitysversio Isän Jumalan olemuksesta. Jos Jumala oli lompakossa tai olkalaukussa mukana, silloin Jumalan omistajalla olisi kaikki ennen vain utuisena tavoitteena oleva hallussaan.

”Sinä olet minun Herrani” sanat sisältävät seuraavan lupauksen: ”Minä olen sinun Jumalasi, Minä otan vastuulleni sinun elämäsi ja sen kaikki käänteet ja pyörteet. Minä johdatan sinua läpi erämaiden, etsin sinulle levähdyspaikat oikeisiin aikoihin, opetan sinua sotimaan hengellisin sota-asein ja olen aina lähempänä sinua kuin lumitöistä ihoon liimaantunut t-paita.”

Maallisin mittarein voit olla köyhä, paljosta luopunut, kuin yksi tyhjäksi raaputettu arpa roskakorin reunalla. Mutta kun sinulla on elämässäsi Herra Jeesus Kristus, on sinulla hallussasi aarrearkku, jonka pohjaa et tule löytämään, vaikka kuinka penkoisit.

Kun meillä on Jumala, kaikki on hyvin. Toista tämä lause tänään itsellesi niin monta kertaa, että sisäinen kammiosi aukeaa ja imee sisäänsä sanojen jumalallisen nektariinin. Samalla ovenavauksella sinusta valuu ulos vastaava määrä pelkoa ja epätoivoa!

Rohkeita askeleita!

”Käykäämme sentähden uskalluksella armon istuimen eteen…” (Hebr. 4: 16).

Kyllä yhden hairahduksen vielä ymmärtäisi, ehkä toisenkin. Vielä kolmannen kera voisi mennä Jumalan eteen armahdettavaksi, mutta entä sitten, kun elämä on yhtä konttaamista, tai pelkkää nousemista ja kaatumista?

Mitään vihollinen ei tee niin iloisesti vihellellen kuin eristä Jumalan lapsia armon valtaistuimesta, eli armollisesta Isästä. Se työntää moukariniskumaisella syytöksillä menneitä virheitä ja Raamattua käyttäen kristityn eristettyyn tilaan, syvyyteen, jonne ei todellakaan paista anteeksiantamuksen ja armon valonsäteet.

Monesti kauppojen edessä on invalideille omat merkityt paikkansa – näin liikuntaongelmaisille varmistetaan lyhyin matka palvelujen äärelle. Myös Jumalan valtaistuimella on omat ”Inva” -merkit. lähimmät parkkeerauspaikat ovat juuri niille, jotka ovat eniten rikki ja kyvyttömiä selittelemään itseään onnistuneiden kerhoon.

Juuri silloin, kun omatunto painaa sinua suohon ja tuomitsevat Raamatun jakeet tekevät elämästäsi sietämätöntä ja harmillisesti ihan aiheesta, juuri silloin on sopiva aika tehdä pysähdys Jumalan huoltoasemalla ja kurvata aivan Istuimen eteen sinulle merkitylle paikalle.

Armon valtaistuimelta kohtaat sinua syleilevän Vapahtajan. Hän pyyhkii epätoivon kyyneleesi, painaa toistuvat epäonnistumisesi haavojensa syvyyksiin ja suutelee sinua otsalle kuin isä lastaan.

Hän kirjoittaa sinun sydämeesi tummanpunaisella, vain Jumalalle varatulla sävyllä: ”Armahdettu ja rakastettu, iankaikkisesta iankaikkiseen!”

Jumalan kevät tulee!

”Autuaat ne ihmiset, joilla on voimansa Jumalassa, joilla on mielessänsä pyhät matkat!” (Ps. 84: 6).

Raamatun kauniit sanat muuttuvat meille todellisuudeksi arjen kautta, sellaisen arjen, jota emme uskoneet koskaan kokevamme.

Eikö meillä ollut voimamme Jumalassa jo ihan alusta saakka, silloin kuin elämä oli yhtä keväistä auringon loistoa ja luonnon kasvuvoimaa? Ei, silloin vielä voimamme oli meissä itsessämme ja Jumala suostui olemaan ”Vapaudut vankilasta” -monopolikortti.

Voimanlähteen siirto on tärkeää ja se tekee kipeää. Aivan kuin ylirehevä luonto joutuu äkillisesti syksyn tullessa riisuuntumaan ja paljastamaan alastomuutensa, samoin Jumala laittaa meidätkin riisuutumiskouluun.

Kuinka kauan kestää, ennenkuin kristityn luottamus on yksin Jumalassa? Minulla se on kestänyt vuosia, tai kohta alkaa näyttää siltä että vuosikymmeniä. Ehkä koko elämä?

”Joilla on mielessänsä pyhät matkat” tarkoittaa yksinkertaisesti Jumalan kaipaamista. Riisuttu ihminen kaipaa Jumalaa, lohdun, elämän ja toivon antajaa. Itseensä luottavalle riittää uskontunnustus ja tieto siitä, että Jumala on jossain lähettyvillä vaikeuksien sattuessa kohdalle.

Ei tunnu autuaalta kokea voimattomuutta haasteiden edessä, kyvyttömyyttä pitää elämää hallinnassaan, elää yhä pimenevässä ja loputtomalta tuntuvassa yössä tai epäonnistua samoissa asioissa yhä uudelleen. Eikö minulla ole enempää tahdonvoimaa, päättäväisyyttä, sisäistä voimaa?

Luonto kuolee ja jää pakkasen ja jään alle määrätyksi ajaksi, noustakseen jälleen kukoistamaan. Samoin kärsimykset eivät kestä loputtomiin, sinäkään et ole vangittu pimeyteen ja heikkouteen iänkaikkisuuteen, vaan vielä tulee Jumalan määräämä kevät.

Jumalan kevät on elämää Hänen voimassaan! Se on ihmeellistä elämää, se on kaiken matkan arvoista. Keväällä elämä ottaa luonnon uudelleen otteeseensa, palauttaa elämän kuolleelle. Samoin Jumalan keväässä Hän palauttaa toivon toivottomalle, ilon lohduttomalle ja elämän sen menettäneelle, mutta ei sitä alkuperäistä ja riisuttua vaan elämän, joka ei ehdy!

Voikohan Jumala?

”Katso, hän kyllä kallioon iski, ja vedet vuotivat ja purot tulvivat; mutta voiko hän antaa myös leipää tai hankkia kansallensa lihaa?” (Ps 78: 20).

Miten tuttuja kysymyksiä! Jumala oli tehnyt autiomaassa vaeltavalle kansalleen ihmeitä toisensa perään; jokainen päivä oli puhdasta ihmettä keskellä ei-mitään.

Vaikka ihmeet olivat valtavia ja Jumala oli osoittanut kykynsä huolehtia kansansa kaikista tarpeista, oli kansan reaktio uusien ongelmien edessä sama: ”Voikohan Jumala voittaa tämän haasteen?” Kansan kysymys ei ollut aidon haastava, vaan se oli sekoitus epäuskoa ja kapinaa.

Jumalaa satutti eniten kansan epäluottamus. Eikö kaiken menneen pitänyt todistaa ihmisille, että Jumala on jatkuvasti tilanteen tasalla ja voi tehdä kaiken, mitä haluaa?

”Ei kai Jumala voi auttaa tässä minun asiassani tänään?” on minunkin kysymykseni uusien, ehkä aikaisempaa syvempien tai ainakin erilaisten haasteiden edessä? Hän on kyllä johdattanut ihmeellisesti kuluneina vuosina mutta onko Hän vieläkin elämässäni mukana?

Jumalan vastaus on muuttumaton ja järkähtämätön: ”Minä voin, aina ja kaikkialla, ihmisten ja kansakuntien kohdalla, pienissä ja valtavissa ongelmissa, parasta ennen -päiväystä ennen mutta myös sen jälkeen!”

Luottamus Jumalaan ja Hänen rakkauteensa ja voimaansa on kristityn kaunis, ylöspäin suitsukkeenomaisesti tuoksuva ja nouseva uhri.

Voiko Jumala pelastaa sinut nykyisestä ahdingostasi? Kyllä voi. Voiko Hän parantaa sydämesi haavat, antaa maallisen ja taivaallisen näkökyvyn ja askelmerkit, joissa et horjahtele? Kyllä voi.

Voisinko minä luottaa? ”Uskotteko, että minä voin sen tehdä?”, oli Jeesuksen usein toistuva haaste.

”Herra, minä haluan luottaa Sinuun. Minä haluan katsoa Sinun maailmaasi silloinkin, kun olen jumissa täällä alhaalla. Sillä Sinä Voit!”