Nääntyneet ja hylätyt (Matt. 9:36)

Jeesuksen sisällä kävi pyörremyrsky joka käänsi sisäelimiä kuin vatsataudin alussa. ”Minun kansani, minun rakkaani, nääntyneinä ja hylättyinä”.

Jeesus pysähtyi kyyneleen vieriessä paahteisella poskipäällä. Paimenet, joiden piti hoitaa näitä ihmisiä, tavoittaa heitä – osa heistä seurasi parasta aikaa Jeesusta voidakseen nostaa metelin hänen vääristä toimistaan. Osa keskittyi omaan hurskauteensa ja monet katselivat synagogien ovenpieliin nojaten pyhien kulmakarvojensa alta tuimasti ohi käveleviä mustia lampaita; lain ruoska oli valmiina oikomaan kirottuja elämiä.

Nääntyneet ja hylätyt. Voisiko Jeesuksen sanat olla yhtään ajankohtaisemmat myös meidän aikanamme? Suomi on täynnä seurakuntia, järjestöjä, tiloja, rakennuksia, palkattuja pappeja, pastoreita, blogeja, uusia visioita ja toimintamalleja, ja silti – tuhannet, kymmenet tuhannet ovet ”synagogiemme” ulkopuolella.

Kyllä, heille ovat ovet auki yhteyteen, kunhan vaan tulisivat meille ja – mielellään siistisivät itseään hieman ensin.

Nääntyneet eivät tulleet Jeesuksen aikana valmiiksi järjestettyihin uskonnollisiin menoihin, eivätkä seurakunnat tänäänkään pullistele hylättyjen ihmisten hengellisenä lounasravintolana. Tässä on ongelma.

Jeesus näki ihmistä syvemmälle. Hän näki ahavoituneiden ja parkkiintuneiden kasvojen takaa itkun, jota kukaan ei ollut valmis kuuntelemaan ja jakamaan. Ei ollut ketään, joka olisi jalkautunut kadonneiden pariin ja laittanut olkapäällä heiluvasta kauittimesta soimaan taivaallista rumbaa.

Kuka tavoittaisi tämän päivän kärsivän ihmisen? Kuka olisi valmis kahlaamaan läpi synnin ja syyllisyyden suot, ylittämään häpeän kuilut ja ottamaan epäonnistumisten kierteet käsiinsä antaakseen niille uuden pyörimissuunnan?

Nääntyneet ja hylätyt. Ja itkevä Jumala, joka kurkottaa heitä kohti liian lyhyillä raajoilla. Jeesus, herätä minut. Herätä meidät! Anna meidän nähdä Sinun silmilläsi ja tuntea Sinun kipusi.

Kun raajarikot tanssahtelevat taivaallisen rumban tahdissa toisten raajarikkojen luokse – siitä syntyy aivan uusi tarina, seikkailu ja liikehdintä, jossa vain Taivas on rajana!

Voi, siinä menee rakas lapseni!

”Ja katso, taivaista kuului ääni, joka sanoi: `Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mielistynyt´” (Luuk. 3: 17).

Unohtamaton hetki historiassa. Sukulaismiehet Johannes ja Jeesus tapaavat ensimmäisen kotikentällä, keskellä ei mitään – paitsi joki, jossa pystyi kastamaan ihmisiä uuteen suhteeseen syrjään jääneen Jumalan kanssa.

Ja sitten PUM, Jumalan ääni, joka kajahtaa ja Jeesus merkitään rakkaudella. ”Tämä on minun Rakkaani, Minä katselen hänen jokaista henkäystään ilolla!”

Tiesitkö, että sinut on kutsuttu samaan perheyhteyteen? Tiesitkö, että Jeesus kulki aina kapenevan, ristiinnaulittavaksi vievän tien, jotta sinulla olisi sama Isä, jotta sinä voisit kuulla samat sanat?

Laita oma nimesi tähän: ”Katsokaa, tässä menee minun rakas xxx, Minä olen mielistynyt häneen ja katselen häntä ilon kyynelillä!”

Edellinen kappale on yhtä kuin Raamatun sanahirviö ”vanhurskas”. Sinut on vanhurskautettu Jeesuksen kuoleman tähden, uskosi kautta Ristiinnaulittuun.

Mitä Isä sanoi ensimmäisestä Pojastaan, sitä Hän sanoo tänään Poikansa veljistä ja sisarista.

Anna näiden sanojen vielä kerran virrata sieluusi poksahtavan kuohuviinin tavoin: ”Tämä – Sinä – on Minun rakas poikani/tyttäreni! Minä rakastan häntä ja iloitsen saadessani olla yhteydessä häneen.”