Myrskyn kestävä ankkuri

”Mutta tämä sana on varma ja täysin vastaanottamisen arvoinen…” (1. Tim. 1:15).

Jos tietäisit elämäsi olevan lopuillaan ja saisit tilaisuuden yhteen viimeiseen kirjeeseen, mitä se pitäisi sisällään? Ehkä epäolennaiset harmitukset, keskeneräiset remontit, matkasuunnitelmat ja yltiöpäiset haaveet jäisivät täyttämättä rivejä; tilan valtaisivat ajatukset, jotka purjehtisivat läpi koko elämäsi ja näyttäytyisivät sinulle ”Viimeinen päivä -kiikarien” avustuksella kaivattuna punaisena lankana?

Paavalin ensimmäistä kirjettä Timoteukselle on lupa tarkastella tässä valossa. Kirjoittamisajankohta on Apostolien tekojen päätöksen jälkeinen aika, ehkä vuosi 64jKr. Paavali pääsi vapaaksi ensimmäisestä vankeudestaan ja jatkoi evankeliumin opetusta. Tällä aikaa hän kirjoitti 1. Timoteuskirjeen ja kirjeen Tiitukselle. Toisen ja kuolemaan johtaneen vankeuden aikana hän kirjoitti vihonviimeisen kirjeen, Raamatustamme löytyvän 2. Timoteuskirjeen.

”Tämä sana on varma ja täysin vastaanottamisen arvoinen”

– Kuule rakas Timoteus, yhteenveto kaikesta, mistä olemme yhdessä puhuneet. Vaikka muun unohtaisit jälkeeni, muista tämä:

– Usko on sanoma Jumalan Pojasta, joka tuli etsimään syntisiä. Eihän Timoteus muunlaisia ihmisiä olekaan. Sinä tunnet minut ja tiedät, että puhun totta. Minä olen ollut lähtökohtaisesti epäsopivin tähän arvokkaaseen kutsumukseen.

– Tiedät sen, että olen julistanut evankeliumia jo yli 30 vuotta. Olet nähnyt, miten Jeesus Kristus on minua käyttänyt: kokonaiset maakunnat ovat mullistuneet, sairaat ovat parantuneet ja kuolleitakin on herätetty henkiin – muistathan senkin pojan, joka putosi ikkunalaudalta!

– Muistuta kristittyjä elämästäni. Kerro heille Jumalan valtavasta armosta, joka ei lopu, ei milloinkaan. Olenhan minä siitä esimerkki. Jeesus valitsi juuri minut, jottei kukaan maailmanhistoriassa voisi koskaan epäillä armon riittävyyttä – jos Jumala pystyi kutsumaan minut yhteyteensä ja pitämään uskossa, Hän kykenee tekemään saman jokaiselle.

– Älä lähde turhiin väittelyihin. Niille on aina aihetta. Mutta pysy sinä armon lähteessä, Jeesuksessa kiinni. Luota lupauksiin ja niin sinä pelastat itsesi sekä ne, jotka sinua kuulevat!

Tämä sana on varma ja täysin vastaanottamisen arvoinen.

Liian heikko usko?

”Meidän Herramme armo on ollut ylenpalttinen vaikuttaen uskoa ja rakkautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa.” (1. Tim. 1: 14)

Me monet ajattelemme Jumalan armon olevan kuin suuri varasto, josta riittää aarteita meidän kaikkiin tarpeisiimme. Mutta joskus koemme tuon varaston olevan liian kaukana meistä. Saatamme myös kuulla opetusta, jonka mukaan usko on se käsivarsi, jolla armon varastot avataan. Mutta miten minun käy liian heikon uskoni kanssa?

Paavali opettaa toisin. Hän kirjoittaa suunnattoman suuresta armosta, jonka hän oli saanut osakseen ja se armo synnytti hänessä uskoa. Eli usko ei ollutkaan Paavalille hänen oma yrityksensä tavoittaa Jumala, vaan Jumala tavoitti Paavalin ja siitä syntyi usko.

Opetus Kristuksesta ja Hänen suunnattomasta armostaan meitä kohtaan synnyttää meissä uskon. Usko on heikko aina kun se kadottaa kohteensa. Mutta kun kristitty kuulee Raamatun opetusta Kristuksesta, sydän kiinnittyy Häneen ja silloin oman uskon kipuilu unohtuu.

Paavalin mukaan armo synnyttää myös rakkautta. Eli me emme tuota elämässämme kristillisiä hyveitä, jotta saisimme Jumalan armon kuin palkaksi. Ensin on aina ansioton armo meille syntisille ja armo synnyttää meissä hyveet. Rakkaus on seurausta ylivuotavasta armosta. Jos Kristuksesta opetetaan oikein, Häneen ei voi olla rakastumatta.

Mistä löydän Jumalan ylitsevuotavan armon minua kohtaan? En omasta sielustani, vaan Raamatusta. Ja jokaisesta kristillisestä yhteisöstä, jossa pidetään esillä ristiinnaulittua Kristusta.

Paatunut vai terve omatunto?

”…tekopyhien valehtelijoiden vaikutuksesta, joiden omatunto on merkitty poltinraudalla…” (1. Tim. 4:2)

Voiko omatunto paatua niin, ettei se enää hälytä toisia rikkovista synneistä? Ja jos voi niin miten?

Omatunto kerää sisälleen kaikkea sitä aineistoa ympäriltään, mikä määritellään oikeaksi ja vääräksi. Jos ihminen esimerkiksi kasvaa perheessä, jossa juoruaminen on talon tapa, aikuiseksi varttunut lapsi ei välttämättä miellä toisten panettelua synniksi; hänelle se on vain aikuisten tapa ottaa kantaa toisiin ihmisiin.

Toisaalta, jos lapsi perheessään oppii, että televisio on Jumalan mielestä ehdottoman väärin, omatunto saattaa syyttää tällaista ihmistä television katsomisesta läpi elämänsä. Omatunto voi siis olla hiljaa silloin, kun sen pitäisi varoittaa meitä ja se voi varoittaa silloin, kun sille ei olisi perusteita Raamatusta.

Hyvä olisikin puhdistaa omatuntonsa tuntosarvet lukemalla Raamattua. Raamattu täyttää omantunnon ja saa sen toimimaan terveellä ja Jumalan tahdon mukaisella tavalla. Terve omatunto on tärkeä osa ihmisen hyvinvointia, terveitä ihmissuhteita ja hengellistä elämää.

Terve omatunto varoittaa silloin, kun ihmisen on syytä nähdä oman toimintansa vaara. Ja kun kiusausten keskellä omaatuntoa on rikottu, eli tehty vastoin Raamatun elämää suojelevia ohjeita, on hyvä uskaltaa kohdata oma – ei toisten – syyllisyys.

Kuningas Saul ei kyennyt menemään oikealla tavalla itseensä rikkoessaan Jumalan antamaa käskyä vastaan; hän sen sijaan vieritti syyn kansan niskoille. Daavid rikkoi Jumalaa vastaan rankemmin, mutta hän näki olevansa itse syypää toimintaansa. Juuri siksi Daavid sai armon. Saulin omatunto taasen paatui, koska hän ei suostunut kohtaamaan itseään ja omia syntejään.

Kunpa minä uskaltaisin kohdata joka päivä omat rikokseni. Sillä minulla on Vapahtaja, joka tahtoo ottaa jokaisen omantunnon venymisen ja rikkomisen omakseen.

Lyhyet tilivälit pitävät omantunnon eloisana. Saan tänäänkin kertoa Hänelle kaikki pahat ajatukseni, haluni, itsekkyyteni ja pelkoni.

Työ tekijäänsä kiittää

”Meidän Herramme armo on ollut yltäkylläinen, samoin se usko ja rakkaus, jonka Kristus Jeesus saa aikaan.” (1. Tim. 1: 14)

Kuuletko tässä ikääntyneen apostoli Paavalin ylistyksen Herralleen Jeesukselle Kristukselle? On kuin valmistunut saviastia todistaisi pöydällä lojuvalle epämääräiselle savimöykylle: ”Minä tiedän, että Mestarin käsissä sinusta tulee kaunis ja hyödyllinen astia! Mistä sen tiedän? Olen itse ollut tämän huoneen lattialla palasina ja pilalle menneenä. Mestari otti palaseni, hän sai ne jälleen taipumaan armollisessa käsittelyssään ja tässä minä nyt olen. Näet minut Mestarini tärkeänä käyttöastiana, koska Hän ei luovuttanut suhteeni, vaan jaksoi kärsivällisesti työstää minua loppuun saakka.”

Paavali sanoo, että hän oli itsessään maailman syntisin ja hänet armahdettiin, jotta Jeesus näyttäisi kärsivällisyytensä ja voimansa suuruuden kaikille jälkipolvillekin. Ajatus on, että jos Jeesus pystyi pelastamaan Paavalin ja jopa käyttämään häntä, Hän pystyy tekemään niin jokaisen kohdalla.

Vanha Paavali jakaa tässä elämänsä keskeisimmän löydön ja aarteen: ”Jeesuksen armo on ollut yltäkylläinen.” Ymmärräthän, se ei ollut riittänyt vain nippa nappa, vaan se oli ollut kuin valtava järvi, jonne Paavali oli saanut sukeltaa ja jonne hän oli jättänyt kaikki syntinsä ja kaiken pahuutensa. Kristuksen rakkauden järvi oli ollut pohjaton.

Saviastian todistus oli: ”Mestarini sai minussa aikaan kaiken tämän.” Jeesuksen vaikuttamat usko ja rakkaus olivat kantaneet alusta loppuun. Huomaa tämä tärkeä uskonopillinen periaate: Jeesus saa aikaan meissä uskon, usko taas synnyttää rakkauden.  Siis Pyhä Henki saa meidät turvautumaan Vapahtajaamme. Ja yhteys Jeesukseen synnyttää rakkauden: halun palvella, luopua vääryyksistä, antaa omastaan ja kantaa toisten taakkoja.

SAMSUNG CSC