Rukouskoulussa, osa 9: Mahdottomuudet tarjoavat aarteita

Tänä keväänä alkava hurja kattoremontti on ollut minulle kuin kova isku palleaan, ilmat ovat olleet pihalla ja sisällä epäuskoinen tunne siitä, että taasko asutaan kesä teltassa, astellaan keskellä pölyä, joka ennen oli koti ja laitetaan iltayöstä työhaalarit naulaan vain jotta ne kukonlauluun puetaan uudelleen päälle.

Minulla on ollut tunne siitä, että vaikka monista vuorista ollaan selvitty, tämä haaste taittaa mielen ja ruumiin. On tehnyt mieli itkeä ja valittaa kohtaloa, vertailla toisiin ja käpertyä itsesääliin. Ja olen kyllä niin tehnytkin.

Mutta samalla Jumala tuntuu kutsuvan johonkin uuteen maailmaan, uskon ja toivon levolliseen oloon. Kun edessä on mahdoton jättiläinen, en ole osannut muuta kuin pysähtyä ja olla hiljaa Jumalan edessä.

Kuka voisi sanoa varmaksi, että meidän mahdottomat tilanteemme ja olosuhteemme olisi sallittu meille vain sen tähden, että tulisimme katkeriksi ja menettäisimme sen, mikä elämässä on parasta? Entä jos ne ovat annettu tiellemme siksi, että ne työntäisivät meitä Jumalan läheisyyteen, todellisuuteen, jota emme hyvinä päivinä löytäisi?

Minun hengellinen elämäni on ottanut jättiloikkia aina, kun tie on ollut tukossa ja elämä – ja samalla sydämeni – on joutunut murtumaan ja taipumaan suuntaan, jonne en olisi tahtonut mennä. Siksi voin luottavaisesti käydä kohti tämän kevään haastetta. Sen tähden uskallan lohduttaa myös sinua sinun jättiläistesi ympäröimänä.

Rukous alkaa monesti sieltä, missä muut keinot ovat käytetty. Kun silmien edessä on erämaata ja upottavaa suota näkökyvyn rajoille saakka, juuri silloin rukous nostaa meidät Jumalan täyteiseen elämään. Se on totta sairasvuoteella, hylättynä yksiöön, keskellä konkurssia ja haaveiden romahtamista.

Vaikka rukous saattaa olla selviytymiskeinoistamme viimeinen, se lahjoittaa meille elämää, joka on enemmän kuin voisimme koskaan menettää. Sen avulla kosketamme Jumalaa, Häntä, joka luo jokaisen päivämme hyvän tahtonsa mukaiseksi. Ja kun Jumala koskettaa meitä, mikään ei pysy samana. Emme mekään.

Kiitän Sinua

”… uhraan sinulle kiitosuhrin” (Ps. 56:13).

Tänään kiitän sinua, Isä, siitä, että Sinä olet kantanut minua ja meitä juuri tänne saakka. Kiitos, että et ole jättänyt työtäsi kesken, etkä ole minua hylännyt.

Kiitos, että olet tuonut vettä erämaahani ja antanut sitä leipää, joka on ravinnut sisintäni yhä uudelleen. Kiitos, että olet nostanut aina, kun olen vajonnut itsesääliin ja epätoivoon.

Kiitos, Isä, että olet ahdinkojani ja vastuksiani vahvempi. Kiitos, että sinulta ei koskaan lopu viisaus eikä Sinun tiesi pääty niihin muureihin, joiden edessä minä vapisen.

Kiitos, että rakkautesi minua kohtaan on mittaamattoman syvä lähde. Kiitos, että Sinusta saan ammentaa voimaa ja toivoa jokaiseen päivään, niihinkin, joina jään itkemään eteiseen heitettyäni lapset kouluun.

Kiitos, että saan antaa sinulle aina kaiken. Saan antaa huoleni ja ongelmani ja enemmän – koko elämäni. Sinulle saan antaa ehostusta kaipaavan ruumiini ja sielun, joka savuttaa liian kovasta käytöstä.

Tänään minä kiitän Sinua. Sinä olet ihmeellinen ja silti olet valinnut minut rakkaaksesi, niin myötä- kuin vastamäessä.

Rukouskoulussa, osa 8: salainen huone

”… me tulemme hänen luokseen ja jäämme asumaan hänen luokseen” (Joh. 14: 23).

Tänään melankolian ja yksinäisyyden puristaessa rintaa luin lainaamani sanat ja jotain salamankaltaista vilahti näkökenttääni. Kun kysyn, missä Jumala olet elämäni puristaessa minua aina pienempään ryttyyn, Hän vastaa: ”Olen lähempänä kuin pakkasessa huurtuva hengityksesi.”

Jumala on kuin makuuhuoneesta avautuva salainen huone täynnä iloa, valoa, merkityksellisyyttä ja täyteyttä. Kaikkea sitä, mitä minulta puuttuu ja mitä etsin sormet verillä kääntäen jokaisen vastaantulevan kiven.

Tämä salainen huone kutsuu minua – ja sinua – astumaan sisään. Ehkä elämän kiireessä ja huumassa ovi on patinoitunut piiloon ja vasta äkkipäsäykset saavat meidät tunnustelemaan täyttymyksen ovenripaa.

Jeesuksen sanoilla on valtava merkitys. Kaikki rakkaus, mielekkyys ja siunaus ovat ottaneet minut asunnokseen. Se ei saa jäädä vain sanoiksi muiden joukkoon vaan Jumala haluaa murtautua uskonnollisista kahleista keskelle elämäämme.

Kutsun sinua ja minua tänään sulkemaan silmämme ja astumaan salaiseen huoneeseen. Se on kalustettu juuri sinua varten; siunaus on valmiina virtaamaan solisevan puron lailla elämäsi kivun uurteissa synnyttäen elämää, jota niin kipeästi kaipaat.

Rukouskoulussa, osa 7

Tänään on selvästi huono aamu. Yö meni levottomasti pyöriessä ja herääminen oli kuin helpotus katkonaisille painajaisille.

Sängystä oli vaikea nousta, kun ei tiennyt mitä kipua varoisi eniten. Kömmin unisena kahvinkeittimelle, avaan keittiön verhot ja ihailen koivujen hentoista lumiusvaa. Jäässä kuten minäkin.

Selaan raamattua ajatukset harhaillen ja syytä itseäni siitä, etten edes tässä osaa keskittyä. Kevyenä olisi hyvä saada oikeaa painolastia mutta nyt sielu on höyhenen sijaan täyteen taakoitettu.

Mikä rukousasento olisi tänään paras? Asetun selälleen olohuoneen lattialle ja otan sohvatyynyn pään alle. Suljen silmäni ja lähetän ajatuksen välikaton läpi: ”Tässä minä olen. Uupuneena, sekavana, revittynä mutta juuri nyt tavattavissa.”

Rukouselämääni ei tänään mahdu sanoja. En jaksa valuttaa niitä huulieni läpi. Opettelen armollisuutta, makaan paikallani ja kuuntelen. Mieli seikkailee menneessä ja tulevassa ja aina välillä saan sen olemaan hetken hiljaa ja sitten päästän taas.

Minuutit kuluvat, aika menettää merkityksensä. En ole tässä suoriutumassa vaan tahdon viettää aikaa itseni ja Isän kanssa. Yksinolo vaihtuu jossain vaiheessa kaksin oloon. Mieli pysähtyy kuin villihevonen ruohokeitaalle.

Tässä on hyvä olla. Tässä on hyvä kuljettaa Isälle kaikki rakkaat ja kipeät ihmiset. Itseäni unohtamatta.

Tee myös tänään tekojasi

”Tee myös tänään niitä tekoja, joita olet ennen tehnyt ja anna meidän nähdä ne.” (Hab. 3:2)

Herra, älä anna meidän lukea sinusta vain historiankirjoista ja kuulla teoista, joita teit joskus muinoin. Ole Jumalamme tänään.

Herra, älä anna meidän hapuilla ja etsiä lähteitä, jotka täyttävät janomme ja jättävät silti tyhjiksi. Ole meille lähde, jonka ääreltä emme koskaan lähde.

Ole meille pelkojamme, syntejämme ja pettävää sydäntämme suurempi. Pelasta meidät näköalattomuudestamme ja epäuskostamme.

Iske meihin tänään rakkaudellasi salaman tavoin, lujaa mutta lempeästi. Älä suostu taittumaan kertomuksiksi menneistä ajoista, sillä me tarvitsemme Sinua tänään!