”Mutta minä olen rukoillut puolestasi, ettei uskosi raukeaisi tyhjiin” (Luuk. 22:32).
Pietari oli varma omasta tahdonvoimastaan ja sielunkyvyistään. Hän eli ihmisyyteen kuuluvassa kuvitelmassa, että oli jollain perustavalla tavalla parempi kuin toiset.
Pietari ei olisi koskaan voinut nousta uskon sankariksi, ensimmäisen seurakunnan sielunhoitavaksi johtajaksi ilman rankkaa ahdistusta.
Pietarin lankeamus oli toivottoman syvä ja totaalinen. Hän tipahti yhdessä hetkessä pilvilinnoista maankamaralle ja upposi maan sisään. Kaikki meni.
Pietarin elämässä taisteltiin lopulta yhdestä asiasta: kestäisikö hänen uskonsa Jeesukseen? Kestäisikö se, kun mikään muu ei kestänyt?
Usko kesti, ei Pietarin takia, vaan Jeesuksen. Kun Pietari putosi elämänsä synkimpään yöhön, Jeesus oli siellä odottamassa ja koppasi opetuslapsensa rakastavaan syliinsä. Siitä eteenpäin Pietarin sanoma oli aivan uudenlainen.
Niin, kyllä, kukaan meistä ei voi välttyä konkursseista tässä elämässä. Ei, jos tahdomme elää tavalla, joka tuoksuu evankeliumia ja tavoittaa kärsiviä ihmisiä.
Vaikka kaikki muu menisi, uskosi säilyy. Se kestää, koska sen kestokyky varmistetaan samasta paikasta, josta se alunperin annettiin.
Vaikka kaikki muu menisi ja putoaisit kauhuun, älä pelkää, päädyt Lohduttajan syliin. Päädyt Elämän ja Antajan käsivarsille ja siinä on samalla kaikki.

Kun minä katselen taivasta, sinun kättesi työtä, kuuta ja tähtiä, jotka olet asettanut paikoilleen – mikä on ihminen!
Kuitenkin sinä häntä muistat.
Mikä on ihmislapsi!
Kuitenkin pidät hänestä huolen.
Ps.8:4-5
Kiitos! Aina niin ajankohtainen tämä muistutus. Vaikka kuinka ’tieäisi’ niin itse unohdan niin nopeasti kun vaikeudet ja sisäinen levottomuus vyöryvät ylitse.
Niin ihmismielelle käsittämätöntä!… Mutta näin se on, kun kaikki muu menee, on jotain täysin pysyvää- niin kuin kirjoitit kirkastuu Jeesus itse, uskon antaja ja täyttäjä, rakastavana sylinä, voimana, lähettäjänä! Hänelle kaikki kunnia!
Kiitos ja Siunattua helluntaita kaikille!
Vaikka kaikki muu menisi… Ja menköönkin.
Jeesuksen kanssa eteenpäin!
Hän on uskon antaja ja täyttäjä- Hän varustaa ja lähettää aina uudestaan, asettaa lähtöpisteeseen, jos olemme, niin kuin usein käy, Pietarin tavoin olleet omavoimaisia.
Siunattua helluntaita ja Jumala lähettäköön voimaa meille Kaikille!