Palavaa vettä

”He sanoivat toisilleen: `Eikö sydämemme ollutkin palava, kun hän puhui meille tiellä ja avasi meille Kirjoitukset.´” (Luuk. 24:32)

Lainasin otsikon Lauri Tähkän musiikkikappaleesta. Se sopii mielestäni hyvin kuvaamaan Jumalan Sanaa, eli Raamattua.

Oletko ollut hengellisesti janoinen ja kaivannut Jumalan antamaa vettä? Tai oletko huomannut, että olet sisäisesti mielestäsi liian ”haalea” ja kaipaisit takaisin sitä alkuajan paloa?

Kaksi opetuslasta kävelivät Jerusalemista Emmaukseen päivänä, jona Jeesus nousi kuolleista. Opetuslasten usko ei riittänyt käsittämään, että Jeesus voisi olla kuolemaa suurempi ja he tekivät matkaansa pää painuksissa.

Jeesus liittyi heidän seuraansa ja alkoi puhua heille Vanhan Testamentin sanoja. He saivat Jumalan Sanan vettä ja kokivat että heidän sydämensä roihahti liekkeihin.

Raamattu on tänäänkin Jumalan voima. Kun Pyhä Henki avaa meille Raamattua, se tyydyttää janoiset sisimpämme ja saa Jumalan tulet palamaan sieluissamme.

Jeesus selitti Raamattua tavalla, jossa Hän oli sen keskus. Raamattu on yksi suuri ilmoitus maailmaan tulleesta Jumalasta, syntisen Vapahtajasta. Kun Raamattua selitetään Kristuskeskeisesti, kuulijat uudistuvat rakkaudessaan Häneen.

Raamatun Kristus on palavaa vettä.

Pappi ja ”julkisyntinen”

”Muutamille, jotka olivat vakuuttuneita omasta vanhurskaudestaan ja halveksivat muita, Jeesus kertoi tämän vertauksen.” (Luuk. 18:9)

Jeesuksen järisyttävät vertaukset eivät enää tehoa meihin koska Hänen käyttämänsä roolihenkilöt ovat meille liian kaukaisia. Siksi yritän kääntää vertauksen nykykielelle.

Pappi/pastori katseli seurakuntansa ikkunasta ulos ja onnitteli itseään hyvästä kuluneesta vuodesta. Seurakunta oli kasvanut, hän itse oli onnistunut tehtävässään mielestään hyvin – pitänyt hyviä puheita ja toiminut johtajana esimerkillisesti. Olipa hän jopa tehnyt kirjankin, joka oli saanut hyvää tuulta alleen.

Pappi katseli ikkunasta ja huomasi tien vartta kulkevan nuoren, sekavan miehen. Papin mielessä kävi filmanauhan tavoin kaikkia niitä asioita, joissa hän oli onnistunut verrattuna tuohon miespoloiseen. Hän ei sentään ollut käynyt baareissa eikä vieraissa naisissa. Hän oli omistautunut Jumalan työhön ja häntä ihailtiin hänen raamatun tuntemuksensa ja voimakkaiden puheidensa ansioista. Hän onnitteli itseään siitä, ettei ollut ajanut elämäänsä samanlaiseen umpikujaan kuin mies ikkunan toisella puolella.

Pappi ei tiennyt, että jälleen yhdestä yhden yön suhteesta palaava nuorukainen koki syvää tyhjyyttä sielussaan. Hän ei ollut onnistunut löytämään kaipaamaansa onnea ja tasapainoa etsimistään asioista. Hän käveli kirkon ohitse, näki ristin kirkon seinässä ja kuiskasi sanat: ”Jeesus, jos olet olemassa, etsi minut. Armahda minua surkimusta”.

Jeesuksen kertomus fariseuksesta ja publikaanista ei jatku eteenpäin. Emme saa tietää heidän elämänsä tulevista käänteistä. Niin tämäkin kertomus päättyy tähän.

Kumpi olikaan Taivaan silmissä vanhurskaampi (Jumalan hyväksymä)?

Blogistin oppikoulu

”Maria on valinnut hyvän osan.” (Luuk. 10:42)

Kuluneen vuoden aikana olen saanut olla yhä uudestaan samassa oppikoulussa: kaikki hengellinen elämä ja kutsumuksen toteuttaminen toteutuu vain ja ainoastaan levon kautta. Toistuvasti palaan Jeesuksen sanoihin, jotka Hän sanoi Martalle: ”Maria on valinnut hyvän osan…”

Maria vain lepäsi Jeesuksen lähellä. Miten yksinkertaista ja samalla haastavaa. Koko meidän ympäröivä maailma käskee meitä olemaan tehokkaita, laittamaan itsemme likoon ja täyttämään jokainen hetkemme jollakin hyödyllisellä tekemisellä. Samaan aikaan Jumala kutsuu meitä hiljaisuuteen ja levolliseen yhteyteen Hänen kanssaan.

Oppituntini blogin tiimoilta menevät tähän malliin: aina kun yritän olla tarmokas ja kirjoittaa hyödyllistä tekstiä, en saa mitään aikaan. Saatan istua pitkäänkin koneen äärellä saamatta ruutuun yhtään lausetta. Silloin taas kun maltan hiljentyä Raamatun äärelle, inspiraatio alkaa usein virrata ihmeellisellä tavalla.

Vaikein läksy on hyväksyä se, että ilman Jeesustani olen tyhjä ja avuton. Ja silti yritän  jatkuvasti omavoimaisesti puristaa itsestäni elämää esille.

Luulen, että tämä sama kaava on totta meillä kaikilla. Jumala kutsuu meitä hiljaisiin hetkiin kanssaan, jotta Hän saisi lahjoittaa meille kaikkea sitä, mitä päivittäin tarvitsemme.

Tärkeintä ei ole siis tekeminen vaan lepääminen. Ja itse olen oppinut levosta ja luottamuksesta eniten juuri silloin, kun olen epäonnistunut olemaan vahva ja toimelias ja onnistunut.

Lamaannuttavia esteitä

”Hänen vielä puhuessaan tuotiin synagogan esimiehelle kotoa sana: `Tyttäresi on kuollut. Älä enää vaivaa opettajaa.´” (Luuk. 8:49)

Evankeliumeissa kuvataan monia Jeesukselle kohdistettuja ihmisten avunpyyntöjä. Monta kertaa avunpyynnön ja avunsaannin väliin tulee lamaannuttava este.

Eräässä tällaisessa tapauksessa Jairos -nimisellä miehellä oli pahin mahdollinen hätä: hänen tyttärensä teki kuolemaa. Jairos ymmärsi, että ainoastaan ihme voisi enää pelastaa hänen tyttärensä ja niinpä hän etsi Jeesuksen käsiinsä. Jeesus oli lähdössä Jairoksen kotiin auttaakseen sairasta tytärtä, mutta matkalle sattui este. Jeesusta kosketti toinen hädässä ollut ihminen ja aikaa kului liikaa. Jairos saikin kuulla musertavan uutisen, hänen tyttärensä oli ehtinyt jo kuolla. Jeesusta ei siis kannattanut enää vaivata asialla.

Huomaa mitä tapahtui seuraavaksi. Juuri kun Jairoksen kannalta asiat nytkähtivät pahimmalle mahdolliselle tolalle ja viimeinenkin toivo oli hiipunut, Jeesus kääntyi hänen puoleensa. Jeesus sanoi Jairokselle jotain seuraavan kaltaista: ”Olet Jairos juuri nähnyt minun voimani, joka on kaikkia olosuhteita ja mahdottomuuksia suurempi. Älä suostu lamaantumaan, jaksa uskoa!”

Jairoksen mielestä Jeesus ei ollut ehtinyt ajoissa apuun; Jeesuksen mielestä aika oli oikea Hänen ihmeelleen. Niinpä Jeesus herätti kuolleen tyttären eloon, ja Jairos sai nähdä epätoivonsa keskellä Jumalan kirkkauden.

Kertomus on tallennettu Raamatun sivuille siksi, että mekin jaksaisimme uskoa Vapahtajaamme. Voi olla, että rukouksistamme ja huudoistamme huolimatta asiat ovat menneet vain huonompaan suuntaan. Voi olla, että inhimillisesti olosuhteet ovat mahdottomat. Kaiken keskellä Jeesus kuiskaa meillekin: ”Älä pelkää, usko ainoastaan. Minä kykenen pelastamaan synkimmänkin pimeiden keskeltä ja toimin elämässäsi aina oikealla ajalla.”

Toivottomat saavat avun

”Hän lähestyi Jeesusta takaapäin ja kosketti hänen viittansa tupsua, ja heti verenvuoto tyrehtyi.” (Luuk. 8: 44)

Kapernaumissa asui eräs nainen, joka oli elämänsä kanssa täydessä umpikujassa. Hän oli pitkään sairastanut tautia, joka oli imenyt häneltä kaiken elämänhalun ja toivon. Päivät kuluivat kärsimyksessä ja yksinäisyydessä. Hän oli hakenut apua kaikkialta mutta kärsimys vain paheni vuosi vuodelta.

Sitten hän näki Jeesuksen. Oli hän nähnyt Jeesuksen noilla kaduilla aikaisemminkin mutta nyt hänen kuollut toivonsa heräsi – entä jos Jeesus kykenisi murtamaan epätoivon ja antamaan takaisin hänen elämänsä?

Nainen tunkeutui ihmisjoukon lävitse ja pääsi koskettamaan Jeesusta. Hän parani välittömästi. Vaikka ihmiset tungeksivat Jeesuksen iholla niin tämä yksi kosketus oli erilainen; Jeesus tunsi kuinka hänestä lähti parantavaa ja pelastavaa voimaa.

Tarinan nainen oli ehkä epätoivoisimmassa asemassa tuona päivänä Jeesuksen ympärillä olleessa ihmisjoukossa. Mutta hänen tarpeensa tähden hän kohtasi Jumalan syvemmin kuin toiset.

Ehkä sinäkin olet elämäsi kanssa toivottoman tuntuisessa tilanteessa? Ehkä näet elämäsi onnettomimpana verrattuna toisiin? Rukoilen, että vaikeutesi saavat sinut kurottautumaan Jeesusta kohti. Tarvitsevuudesta syntyvä uskon kosketus saa aikaan ihmeitä. Umpikujat voivat olla mullistavia kosketuspintoja Jumalan todellisuuteen.