Paimenet, O-hoi!

”Herra vastasi: `Kuka on siis on se uskollinen ja järkevä taloudenhoitaja, jonka hänen herransa asettaa pitämään huolta palvelusväestään ja antamaan jokaiselle määräosan viljaa ajallaan?´” (Luuk. 12: 42).

Jeesus puhui taloudenhoitajasta, joka osasi antaa jokaiselle vastuullaan olevalle ihmiselle määräosan ruokaa. Oikeanlaista ruokaa piti antaa oikealla ajalla.

Jeesuksessa näemme tällaisen ”taloudenhoitajan” toiminnassa: Hän osasi puhua terävästi ja tinkimättömästi niille, jotka pitivät itseään toisia parempina. Heikoille, alaspainetuille ja ulkopuolella oleville Hänellä oli taas toisenlainen ruoka-annos – heitä Hän kohtasi poikkeuksetta armollaan ja rakkaudellaan.

Tänään Suomessa on tuhansia ihmisiä, jotka kamppailevat oman syyllisyytensä, häpeänsä ja riittämättömyytensä kanssa. He ovat nääntyneitä ja kaipaavat kipeästi omaa määräosaansa. Oikeanlaisen ruuan sijaan heille annetaan monesti ruokaa, joka kuuluisi muille. Heille osoitetaan armon sijaan teräviä ”paranna itsesi” -kehoituksia.

Toisaalta olen huomaavinani toisenlaisen ihmisjoukon, jotka ovat pulleita ja hyvinvoivia. He määrittelevät itsensä sisäpuolella oleviksi, koska he eivät ole sortuneet ”suuriin synteihin”. Vaikka heillä on sellaisia syntejä, kuten itsekkyys, rakkaudettomuus, toisten panettelu, hyvien tekojen puute, ahneus ja välinpitämättömyys, he kokevat olevansa parempia ja toisten yläpuolella. Hekin tarvitsisivat oman määräosaansa ruokaa, sellaista ruokaa, joka avaisi heidän silmänsä ja toisi heidät puutteellisena Kristuksen luokse. Sen sijaan he saavat monesti sitä ruokaa, jota heikot ja nääntyvät tarvitsisivat.

Missä on siis tämän päivän paimenet, jotka osaavat antaa jokaiselle oikeanlaisen määräosan hengellistä ravintoa? Missä ovat ne julistajat, opettajat, pastorit ja johtajat, jotka osaavat suitsia itsekkäitä ja pulleita lampaita sekä suojella ja hoitaa heikkoja?

Kristuksen nälkä on valtava. Siihen nälkään vastataan antamalla tuoretta Kristus-leipää. Sen sijaan, että katsoisimme entisajan ”Niilo Tuomenoksiin”, meidän taloudenhoitajien on mentävä omiin kammioihimme kohtaamaan elävä Jumala. Sieltä menneet pyhätkin saivat sanomansa. Jos leivästä on puutetta, syy ei ole Jumalan eikä nälkiintyneiden ihmisten – meidän Jumalan Sanan palvelijoiden pitää katsoa peiliin. Minä olen vastuussa.

Nälkiintyneille ihmisille ei tarvitse sanoa, että he ovat nälkiintyneitä ja tarvitsevia; heille tarvitsee antaa tuore Vapahtaja.

Vaativia vai antavia sanoja?

”Miksi te huudatte minulle: ´Herra, Herra, mutta ette tee, mitä minä sanon?´” (Luuk. 6:46)

Jeesus vertasi hänen sanojensa kuulijaa ja noudattajaa viisaaseen mieheen, joka rakensi talonsa oikein ja jota eivät myrskyt säikäyttäisi.

Mitä sanoja Jeesus tarkoittaa? Jos luemme kaikki evankeliumit, huomaamme niissä paljon erilaisia sanoja. Joudumme toteamaan, että Hänen sanoissaan on sekä lupauksia että vaatimuksia. Ovatko kaikki sanat samanarvoisia? Voiko niitä järjestää niin, että toiset sanat seuraavat toisia?

Minä uskon, että keskeisintä Jeesuksen sanoissa oli toistuva kehotus tulla Hänen luokseen. ”Tulkaa minun tyköni”, ”Minä olen elämän leipä”, ”jolla on jano, tulkoon ja juokoon”, ”joka uskoo minuun…”, listaa voisi jatkaa pitkään.

Jeesuksella oli jatkuvasti sydän ja kädet auki ihmisille. Mutta vain niin harvat tulivat. Osa kyllä totesi, että Jeesuksen eettisissä ohjeissa oli paljon paikallaan olevaa ja käyttökelpoista, mutta vaikeaa oli suostua uskoa, että Elämän löytäisi vain Jeesuksen luota.

Ja minkälaiset talot kestäisivät elämän myrskyjen tullessa? Ne, mitkä oli rakennettu Kristus-kalliolle. Meidän rakennelmamme luhistuvat riittävän suurissa myrskyissä, mutta luottamus Kristukseen pitää aina pinnalla.

Toiset sanat seuraavat toisia? Jeesuksen kehotus keskinäiseen rakkauteen voi syntyä vain Vapahtajan itsensä läheisyydessä ja Hänen synnyttämänä hedelmänä.  Ristiä tahtovat ottaa kantaakseen vain ne, jotka ovat ensin tulleet omien kantamustensa kanssa Jeesuksen luokse ja kokeneet todellisen elämän keveyden. Kuoleman tielle uskaltaa astua vain se, joka kävelee yhdessä Elämän Valkeuden kanssa.

Mitä Jeesus tahtoo meidän siis ennen kaikkea tekevän? Sanat Nikodemukselle ovat oleelliset: Katso vaskikäärmeen täyttymykseen, ristillä riippuvaan Jumalan Poikaan. Katso lihaksi tullutta Rakkautta ja löydät Elämän.

Sitä Elämää eivät myrskyt varasta.

Palavaa vettä

”He sanoivat toisilleen: `Eikö sydämemme ollutkin palava, kun hän puhui meille tiellä ja avasi meille Kirjoitukset.´” (Luuk. 24:32)

Lainasin otsikon Lauri Tähkän musiikkikappaleesta. Se sopii mielestäni hyvin kuvaamaan Jumalan Sanaa, eli Raamattua.

Oletko ollut hengellisesti janoinen ja kaivannut Jumalan antamaa vettä? Tai oletko huomannut, että olet sisäisesti mielestäsi liian ”haalea” ja kaipaisit takaisin sitä alkuajan paloa?

Kaksi opetuslasta kävelivät Jerusalemista Emmaukseen päivänä, jona Jeesus nousi kuolleista. Opetuslasten usko ei riittänyt käsittämään, että Jeesus voisi olla kuolemaa suurempi ja he tekivät matkaansa pää painuksissa.

Jeesus liittyi heidän seuraansa ja alkoi puhua heille Vanhan Testamentin sanoja. He saivat Jumalan Sanan vettä ja kokivat että heidän sydämensä roihahti liekkeihin.

Raamattu on tänäänkin Jumalan voima. Kun Pyhä Henki avaa meille Raamattua, se tyydyttää janoiset sisimpämme ja saa Jumalan tulet palamaan sieluissamme.

Jeesus selitti Raamattua tavalla, jossa Hän oli sen keskus. Raamattu on yksi suuri ilmoitus maailmaan tulleesta Jumalasta, syntisen Vapahtajasta. Kun Raamattua selitetään Kristuskeskeisesti, kuulijat uudistuvat rakkaudessaan Häneen.

Raamatun Kristus on palavaa vettä.

Pappi ja ”julkisyntinen”

”Muutamille, jotka olivat vakuuttuneita omasta vanhurskaudestaan ja halveksivat muita, Jeesus kertoi tämän vertauksen.” (Luuk. 18:9)

Jeesuksen järisyttävät vertaukset eivät enää tehoa meihin koska Hänen käyttämänsä roolihenkilöt ovat meille liian kaukaisia. Siksi yritän kääntää vertauksen nykykielelle.

Pappi/pastori katseli seurakuntansa ikkunasta ulos ja onnitteli itseään hyvästä kuluneesta vuodesta. Seurakunta oli kasvanut, hän itse oli onnistunut tehtävässään mielestään hyvin – pitänyt hyviä puheita ja toiminut johtajana esimerkillisesti. Olipa hän jopa tehnyt kirjankin, joka oli saanut hyvää tuulta alleen.

Pappi katseli ikkunasta ja huomasi tien vartta kulkevan nuoren, sekavan miehen. Papin mielessä kävi filmanauhan tavoin kaikkia niitä asioita, joissa hän oli onnistunut verrattuna tuohon miespoloiseen. Hän ei sentään ollut käynyt baareissa eikä vieraissa naisissa. Hän oli omistautunut Jumalan työhön ja häntä ihailtiin hänen raamatun tuntemuksensa ja voimakkaiden puheidensa ansioista. Hän onnitteli itseään siitä, ettei ollut ajanut elämäänsä samanlaiseen umpikujaan kuin mies ikkunan toisella puolella.

Pappi ei tiennyt, että jälleen yhdestä yhden yön suhteesta palaava nuorukainen koki syvää tyhjyyttä sielussaan. Hän ei ollut onnistunut löytämään kaipaamaansa onnea ja tasapainoa etsimistään asioista. Hän käveli kirkon ohitse, näki ristin kirkon seinässä ja kuiskasi sanat: ”Jeesus, jos olet olemassa, etsi minut. Armahda minua surkimusta”.

Jeesuksen kertomus fariseuksesta ja publikaanista ei jatku eteenpäin. Emme saa tietää heidän elämänsä tulevista käänteistä. Niin tämäkin kertomus päättyy tähän.

Kumpi olikaan Taivaan silmissä vanhurskaampi (Jumalan hyväksymä)?

Blogistin oppikoulu

”Maria on valinnut hyvän osan.” (Luuk. 10:42)

Kuluneen vuoden aikana olen saanut olla yhä uudestaan samassa oppikoulussa: kaikki hengellinen elämä ja kutsumuksen toteuttaminen toteutuu vain ja ainoastaan levon kautta. Toistuvasti palaan Jeesuksen sanoihin, jotka Hän sanoi Martalle: ”Maria on valinnut hyvän osan…”

Maria vain lepäsi Jeesuksen lähellä. Miten yksinkertaista ja samalla haastavaa. Koko meidän ympäröivä maailma käskee meitä olemaan tehokkaita, laittamaan itsemme likoon ja täyttämään jokainen hetkemme jollakin hyödyllisellä tekemisellä. Samaan aikaan Jumala kutsuu meitä hiljaisuuteen ja levolliseen yhteyteen Hänen kanssaan.

Oppituntini blogin tiimoilta menevät tähän malliin: aina kun yritän olla tarmokas ja kirjoittaa hyödyllistä tekstiä, en saa mitään aikaan. Saatan istua pitkäänkin koneen äärellä saamatta ruutuun yhtään lausetta. Silloin taas kun maltan hiljentyä Raamatun äärelle, inspiraatio alkaa usein virrata ihmeellisellä tavalla.

Vaikein läksy on hyväksyä se, että ilman Jeesustani olen tyhjä ja avuton. Ja silti yritän  jatkuvasti omavoimaisesti puristaa itsestäni elämää esille.

Luulen, että tämä sama kaava on totta meillä kaikilla. Jumala kutsuu meitä hiljaisiin hetkiin kanssaan, jotta Hän saisi lahjoittaa meille kaikkea sitä, mitä päivittäin tarvitsemme.

Tärkeintä ei ole siis tekeminen vaan lepääminen. Ja itse olen oppinut levosta ja luottamuksesta eniten juuri silloin, kun olen epäonnistunut olemaan vahva ja toimelias ja onnistunut.