Syvemmän Elämän salaisuus

”Päivän koittaessa Jeesus lähti ulos ja meni yksinäiseen paikkaan” (Luuk. 4:42).

Nykyistä elämää voisi kuvata hyvin seuraavilla määreillä: kiire ja jatkuva liikkeellä olo. Meitä työnnetään koko ajan liikkeeseen, saavuttamaan enemmän, olemaan enemmän ja löytämään itsemme aina seuraavan vuoren laelta.

Olemme niin tottuneita siihen, ettemme edes huomaa sitä. Päinvastoin koemme itsemme sitä tärkeämmiksi, miten täynnä asioita meidän elämämme on. Olemme olemassa, kun kalenterimme on täynnä.

Samaan aikaan sielumme huutaa tasapainoa ja elämää, jota kiire ei meille tavoita. Sisäisen maailman varoittavista signaaleista huolimatta juoksemme kuin oravanpyörässä sinne saakka, kunnes törmäämme aikamme muotisairauteen: burnouttiin.

Kiireemme keskellä kyselemme Jumalan läsnäoloa elämäämme. Vauhdin pysähdyttyä Jumala vastaa: ”Olen aina ollut tässä, olet ollut liian kiireinen seurustellaksesi kanssani.”

Jotkut meistä joutuvat kokemaan äkkipysähdyksiä. Toisten vauhti hiljennetään asteittain. Paikoilleen pysähdyttäessä on ensin aina pelottavan hiljaista ja pimeää. Mutta siellä ei odota kuolettava rotko vaan armollinen ja yhteyttä tahtova Jumala.

Jeesus vetäytyi paljon yksinäisyyteen. Hän tahtoi elää Isänsä yhteydessä tiedostaen, että kiire tappaa jakamisen ja yhteyden.

Paavali opetti samasta asiasta varoittaen meitä mukautumaan vallitsevan ajanmenon mukaan (Room. 12:2). Kun tämä aika viettelee meitä jatkuvan kiireen ja saavuttamisen alttareille, Jumala vetää meitä hiljaisuuteen.

Burnout. Äkillinen sairaus. Kipeä tragedia. Niissä voi piillä syvemmän Elämän salaisuus.

Missä on sinun aarteesi?

”Myykää mitä teillä on, ja antakaa almuja. Hankkikaa itsellenne kulumattomat kukkarot, ehtymätön aarre taivaisiin, minne varas ei ulotu ja missä koi ei turmele. Missä on teidän aarteenne, siellä on myös sydämemme” (Luuk. 12: 33,34).

Jeesus varoittaa monta kertaa useammin väärästä suhtautumisesta rahaan kuin vääristä ihmissuhteista. Hänen mukaansa rahan himo astuu sydämissämme helposti jopa Jumalan paikalle.

En voi olla tässä kohtaa miettimättä sitä, kuinka meillä kristityillä on tapana tulkita Raamattua omaksi eduksemme. Otamme Jeesuksen sanoista ne osat, jotka meidän itse kunkin on helpompi pitää ja toiset sanat selitämme vähemmän tärkeiksi, vertauskuvallisiksi tai tahallisen ylimitoitetuiksi.

Kristikunnassa esimerkiksi eronneet ja uudelleen avioituneet ovat monesti kuin alemmassa kastissa. Me tutkimme Jeesuksen sanoja tämän teeman ympärillä ja osoitamme, kuinka eronneet ovat rikkoneet Jumalan tahtoa vastaan.

Samaan aikaan jätämme osan Jeesuksen selkeistä opetuksista huomiotta. Mukaudumme aikamme arvoihin ja puolustelemme itseämme, että ”kaikillahan on nykyaikana asunnot, kesämökit ja säästöt.”

Jeesus oli ehdoton avioeron suhteen. Mutta vähintään yhtä ehdoton Hän tuntui olevan maallisen omaisuutemme suhteen.

Hänen sanojensa edessä eronnut ihminen joutuu syntisen paikalle. Samoin joutuu se, joka jättää antamatta omastaan tarvitseville ja kerää omaisuutta itselleen. Syntiseksi osoittautuu sellainenkin kristitty, joka ylpeilee omalla hyvällä kristillisellä elämällään; Se muodostuu helposti sydämen aarteeksi ohi Jumalan (Fil. 3: 7,8).

Jumalan Sanaa, Raamattua tulee pitää esillä sen kaikilla ulottuvuuksilla. Sitä ei saa laimentaa eikä sitä saa tulkita omaksi edukseen. Kun se saa olla esillä koko voimassaan, se tekee meistä kaikista yhtä syntisiä. Me kaikki osoittaudumme Raamatun käskyjen edessä vajaiksi. Yksi yhdessä asiassa, toinen toisessa.

Mutta Raamattua ei ole kirjoitettu siksi, että voisimme tökkiä sillä toisiamme. Ensin tulee ottaa hirsi pois omasta silmästä. Sen jälkeen näkyy Risti paljon selkeämmin.

Ristiinnaulittu Jumalan Poika on Raamatun pääsanoma. Hänen tulee olla sydämemme aarre. Ja Hänestä tulvii anteeksiantamusta, armoa, uutta alkua ja voimaa pyhitykseen jokaiselle tarvitsevalle.

Paimenet, O-hoi!

”Herra vastasi: `Kuka on siis on se uskollinen ja järkevä taloudenhoitaja, jonka hänen herransa asettaa pitämään huolta palvelusväestään ja antamaan jokaiselle määräosan viljaa ajallaan?´” (Luuk. 12: 42).

Jeesus puhui taloudenhoitajasta, joka osasi antaa jokaiselle vastuullaan olevalle ihmiselle määräosan ruokaa. Oikeanlaista ruokaa piti antaa oikealla ajalla.

Jeesuksessa näemme tällaisen ”taloudenhoitajan” toiminnassa: Hän osasi puhua terävästi ja tinkimättömästi niille, jotka pitivät itseään toisia parempina. Heikoille, alaspainetuille ja ulkopuolella oleville Hänellä oli taas toisenlainen ruoka-annos – heitä Hän kohtasi poikkeuksetta armollaan ja rakkaudellaan.

Tänään Suomessa on tuhansia ihmisiä, jotka kamppailevat oman syyllisyytensä, häpeänsä ja riittämättömyytensä kanssa. He ovat nääntyneitä ja kaipaavat kipeästi omaa määräosaansa. Oikeanlaisen ruuan sijaan heille annetaan monesti ruokaa, joka kuuluisi muille. Heille osoitetaan armon sijaan teräviä ”paranna itsesi” -kehoituksia.

Toisaalta olen huomaavinani toisenlaisen ihmisjoukon, jotka ovat pulleita ja hyvinvoivia. He määrittelevät itsensä sisäpuolella oleviksi, koska he eivät ole sortuneet ”suuriin synteihin”. Vaikka heillä on sellaisia syntejä, kuten itsekkyys, rakkaudettomuus, toisten panettelu, hyvien tekojen puute, ahneus ja välinpitämättömyys, he kokevat olevansa parempia ja toisten yläpuolella. Hekin tarvitsisivat oman määräosaansa ruokaa, sellaista ruokaa, joka avaisi heidän silmänsä ja toisi heidät puutteellisena Kristuksen luokse. Sen sijaan he saavat monesti sitä ruokaa, jota heikot ja nääntyvät tarvitsisivat.

Missä on siis tämän päivän paimenet, jotka osaavat antaa jokaiselle oikeanlaisen määräosan hengellistä ravintoa? Missä ovat ne julistajat, opettajat, pastorit ja johtajat, jotka osaavat suitsia itsekkäitä ja pulleita lampaita sekä suojella ja hoitaa heikkoja?

Kristuksen nälkä on valtava. Siihen nälkään vastataan antamalla tuoretta Kristus-leipää. Sen sijaan, että katsoisimme entisajan ”Niilo Tuomenoksiin”, meidän taloudenhoitajien on mentävä omiin kammioihimme kohtaamaan elävä Jumala. Sieltä menneet pyhätkin saivat sanomansa. Jos leivästä on puutetta, syy ei ole Jumalan eikä nälkiintyneiden ihmisten – meidän Jumalan Sanan palvelijoiden pitää katsoa peiliin. Minä olen vastuussa.

Nälkiintyneille ihmisille ei tarvitse sanoa, että he ovat nälkiintyneitä ja tarvitsevia; heille tarvitsee antaa tuore Vapahtaja.

Vaativia vai antavia sanoja?

”Miksi te huudatte minulle: ´Herra, Herra, mutta ette tee, mitä minä sanon?´” (Luuk. 6:46)

Jeesus vertasi hänen sanojensa kuulijaa ja noudattajaa viisaaseen mieheen, joka rakensi talonsa oikein ja jota eivät myrskyt säikäyttäisi.

Mitä sanoja Jeesus tarkoittaa? Jos luemme kaikki evankeliumit, huomaamme niissä paljon erilaisia sanoja. Joudumme toteamaan, että Hänen sanoissaan on sekä lupauksia että vaatimuksia. Ovatko kaikki sanat samanarvoisia? Voiko niitä järjestää niin, että toiset sanat seuraavat toisia?

Minä uskon, että keskeisintä Jeesuksen sanoissa oli toistuva kehotus tulla Hänen luokseen. ”Tulkaa minun tyköni”, ”Minä olen elämän leipä”, ”jolla on jano, tulkoon ja juokoon”, ”joka uskoo minuun…”, listaa voisi jatkaa pitkään.

Jeesuksella oli jatkuvasti sydän ja kädet auki ihmisille. Mutta vain niin harvat tulivat. Osa kyllä totesi, että Jeesuksen eettisissä ohjeissa oli paljon paikallaan olevaa ja käyttökelpoista, mutta vaikeaa oli suostua uskoa, että Elämän löytäisi vain Jeesuksen luota.

Ja minkälaiset talot kestäisivät elämän myrskyjen tullessa? Ne, mitkä oli rakennettu Kristus-kalliolle. Meidän rakennelmamme luhistuvat riittävän suurissa myrskyissä, mutta luottamus Kristukseen pitää aina pinnalla.

Toiset sanat seuraavat toisia? Jeesuksen kehotus keskinäiseen rakkauteen voi syntyä vain Vapahtajan itsensä läheisyydessä ja Hänen synnyttämänä hedelmänä.  Ristiä tahtovat ottaa kantaakseen vain ne, jotka ovat ensin tulleet omien kantamustensa kanssa Jeesuksen luokse ja kokeneet todellisen elämän keveyden. Kuoleman tielle uskaltaa astua vain se, joka kävelee yhdessä Elämän Valkeuden kanssa.

Mitä Jeesus tahtoo meidän siis ennen kaikkea tekevän? Sanat Nikodemukselle ovat oleelliset: Katso vaskikäärmeen täyttymykseen, ristillä riippuvaan Jumalan Poikaan. Katso lihaksi tullutta Rakkautta ja löydät Elämän.

Sitä Elämää eivät myrskyt varasta.

Palavaa vettä

”He sanoivat toisilleen: `Eikö sydämemme ollutkin palava, kun hän puhui meille tiellä ja avasi meille Kirjoitukset.´” (Luuk. 24:32)

Lainasin otsikon Lauri Tähkän musiikkikappaleesta. Se sopii mielestäni hyvin kuvaamaan Jumalan Sanaa, eli Raamattua.

Oletko ollut hengellisesti janoinen ja kaivannut Jumalan antamaa vettä? Tai oletko huomannut, että olet sisäisesti mielestäsi liian ”haalea” ja kaipaisit takaisin sitä alkuajan paloa?

Kaksi opetuslasta kävelivät Jerusalemista Emmaukseen päivänä, jona Jeesus nousi kuolleista. Opetuslasten usko ei riittänyt käsittämään, että Jeesus voisi olla kuolemaa suurempi ja he tekivät matkaansa pää painuksissa.

Jeesus liittyi heidän seuraansa ja alkoi puhua heille Vanhan Testamentin sanoja. He saivat Jumalan Sanan vettä ja kokivat että heidän sydämensä roihahti liekkeihin.

Raamattu on tänäänkin Jumalan voima. Kun Pyhä Henki avaa meille Raamattua, se tyydyttää janoiset sisimpämme ja saa Jumalan tulet palamaan sieluissamme.

Jeesus selitti Raamattua tavalla, jossa Hän oli sen keskus. Raamattu on yksi suuri ilmoitus maailmaan tulleesta Jumalasta, syntisen Vapahtajasta. Kun Raamattua selitetään Kristuskeskeisesti, kuulijat uudistuvat rakkaudessaan Häneen.

Raamatun Kristus on palavaa vettä.