Menestymisen salaisuus

”Hän etsi Jumalaansa kaikessa, mihin ryhtyi, koskipa se sitten palvelusta Jumalan temppelissä, lakia tai käskyjä. Kaiken tämän hän teki koko sydämestään, ja niin hän menestyi” (2. Aik. 31:21).

Juudan Kuningas Hiskian sydän oli jakamaton hengellisissä asioissa. Hänen isänsä Aahaksen aikaan kuningaskunta oli elänyt 16 vuotta hengellisessä pimeydessä. Herran temppelin ovet olivat naulitut kiinni ja vieraiden maiden uskonnollisia tapoja matkittiin.

Hiskia alkoi uudistamaan kansan suhdetta Jumalaan jo ensimmäisestä virkapäivästä alkaen. Hän ymmärsi, että Jumalan lain takana oli elävä Persoona, johon pystyi muodostamaan yhteyden. Siitä juuri Kirjoitukset opettivat.

Hiskia etsi koko sydämestään Jumalaa ja halusi toteuttaa Hänen tahtoaan. Hän tutki Kirjoituksia ahkerasti – Jumalan tahtoa ei tarvinnut arvuutella, Hän oli ilmoittanut sen aikaisempien profeettojensa välityksellä.

Hiskia menestyi suurenmoisesti. Syynä ei ollut hänen lahjakkuutensa tai luonteensa vahvuus. Syy oli jatkuva yhteys Jumalaan. Hän etsi ensin Jumalan valtakuntaa ja kaikki muu annettiin hänelle sen seurauksena.

Sama menestymisen resepti on voimassa tänäänkin. Ehkä meidän täytyy vain tarkastaa käsitystämme menestyvästä elämästä? Se voi nimittäin ulkoisesti olla monin tavoin riisuttua ja paineistettua taapertamista, mutta samalla sisäistä yhteyttä ja elämän rikkautta yhdessä Vapahtajan kanssa.

Herätys: kun Kristus tarjoillaan syntisille

”Seurakunnassa oli paljon sellaisia jotka eivät olleet puhdistautuneet. Koska he eivät olleet kelvollisia pyhittämään pääsiäislammasta Herralle, leeviläiset teurastivat sen heidän puolestaan” (2. Aik. 30: 17).

Kuningas Hiskian aikana Juudassa syntyi kansallinen herätys. Herran temppeli puhdistettiin ja Jumala otettiin jälleen vakavasti. Tärkeimpien uudistusten listalla oli unohdetun pääsiäisen palauttaminen juhlakalenteriin.

Kutsu viettämään pääsiäistä lähti koko Juudan kansalle ja samalla naapurivaltiolle Israelille. Se oli kutsu Herran yhteyteen; juhlimaan esikuvaa, jonka täyttymys avasi taivaan portit noin 700 vuotta Hiskian jälkeen.

Herra oli antanut tarkat ja yksityiskohtaiset ohjeet pääsiäisenvietosta. Hiskian aikaan kansan moraalinen tila oli laskenut kauaksi tarkoitetusta – juhlaan saapuvista moni ei ollut kelvollinen ottamaan siihen osaa. Näitä epäpuhtaita ei kuitenkaan käännytetty pois vaan armo laskeutui alas ihmisten reaalimaailman tasalle. Voisiko sanoa, että ne, jotka olivat sisäpuolella, tarjoilivat Kristusta niille, jotka olisivat jääneet muuten auttamatta ulkopuolelle?

Rinnastusta omaan aikaamme ei ole vaikeaa tehdä. Tänäänkin elämän monimuotoisuus ja sen tuomat haasteet vetävät meitä korkkiruuville monin tavoin. Monet ovat seurakuntien ulkopuolella, koska he eivät ole saaneet elämäänsä suoristettua vaadittuihin mittoihin. Jos sisällä olevat jäävät huutamaan ulkopuolella oleville moraalikoodistoja ja tyytyvät mittamaan heitä eettisin mittanauhoin, vain harva pääsee ottamaan osaa siihen aarteeseen, joka on tehty mittatilaustyönä monille. Etten sanoisi kaikille.

Hiskian aikana epäpuhtailla oli sydämen halu löytää kadonnut yhteys Jumalaan. He pyrkivät lähelle siitäkin huolimatta, ettei elämä ollut kunnossa. Heitä ei käännytetty pois ja sen seurauksena pienen joukon pääsiäinen vaihtui järisyttävään massatapahtumaan, jonka vaikutuksesta epäjumalanpalveluspaikat tuhottiin kotimatkalla.

Tähän loppuun dramaattinen päätös: Ihmiset ovat tänään seiniemme ulkopuolella odottamassa, että heille tarjoillaan Kristusta. Vainiot ovat valmiina. Onko porteillamme sisään- vai ulosheittäjiä?

Käsittämätön armo

”Kun Manasse rukoili Jumalaa, Jumala myöntyi hänen pyyntöönsä” (2. Aik. 33: 13).

Vaikka apostoli Paavali kirjoittikin Timoteukselle olevansa maailman suurin syntinen, Raamatussa eräs toinen henkilö ilmoittautuu kilpaan mukaan. Tämä henkilö on Juudan kuningas Manasse.

Manasse teki niin paljon järkyttäviä ja vääriä asioita, että Raamatun kirjoittajilta tuntuvat välillä loppuvan sanat kesken. Manassen elämää lukeva joutuukin kysymään: onnistuiko hän tekemään elämässään yhtään asiaa oikein?

Manassen pahuudesta kärsivät lukemattomat ihmiset sekä hänen aikanaan että vielä hänen jälkeensä. Raamattu ilmoittaakin, että Manasssen jälkeiset sukupolvet joutuivat pakkosiirtolaisuuteen juuri hänen jumalattomuutensa tähden (2. Kun. 24:3,4).

Jos joku ihminen ei siis ansaitsisi armoa ja anteeksiantamusta, se olisi juuri tämä pohjaan saakka irvokas ja päämäärätietoisen syntinen kuningas. Onkin ihmeellistä, että juuri Manassen elämässä Jumalan armo laskeutuu niin alas, että se alittaa kaikki päättelyketjumme.

Manasse koki armon ja hänen elämänsä suunta muuttui. Keskellä sairasta pahuuttaan hän uskaltautui huutamaan Jumalaa avuksi ja hänen rukouksensa kuultiin. Armo ei myöskään jäänyt vain hänen huulilleen, vaan Jumalan ansaitsematon rakkaus näkyi muuttuneina tekoina.

Kun Jumalan anteeksiantamus riitti Manasselle, ei kenenkään tarvitse jäädä sen ulkopuolelle. Manassella oli tarjottavanaan vain avuton huuto, mutta se riitti, koska se suuntautui oikealle taholle.

Älä pelkää pimeää

”Silloin Salomo sanoi:”Herra on sanonut haluavansa asua pimeässä.” (2. Aik. 6:1)

Kuningas Salomo teetti Jumalalle uskomattoman hienon temppelin Jerusalemiin. Temppeli pystytettiin samalle paikalle, jossa Aabraham oli tuhat vuotta aikaisemmin joutunut tulikokeeseen poikansa Iisakin suhteen ja missä Herran enkeli oli ilmestynyt Salomonin isälle Daavidille.

Temppeli oli muilta osin valoisa sinne teetettyjen kultaisen lamppujen ansioista, mutta kaikkeinpyhin oli pilkkopimeä. Siellä asui Jumala.

Tahtoisin välttää elämää pimeässä. Se on niin raskasta, epämääräistä, pelottavaa ja hapuilevaa.

Pimeässä ihminen kokee olevansa yksin. Mutta juuri siellä, missä sinä olet voimaton ja neuvoton, siellä Jumala on kanssasi.

Ehkä elämässäsi ei tänään ole juuri valonlähteitä. Mutta kun sinulla on Herra Jeesus Kristus, sinulla on elämän Valo kanssasi!

Meitä vahvemmat viholliset

”Jumalamme, rankaise sinä heitä! Me emme pysty vastustamaan tuota mahtavaa sotajoukkoa, joka käy kimppuumme, emmekä tiedä, mitä meidän pitäisi tehdä. Sinuun me katsomme.” (2. Aik. 20: 12)

Juudan kuningas Joosafat oli puutteistaan huolimatta Jumalan mielen mukainen hallitsija. Hän laittoi luottamuksensa Jumalan Sanaan, halusi sitä opetettavan koko kansalle ja se toi suuren siunauksen. Elämänsä lopulla hän joutui suunnattomaan ahdistukseen – valtaisat vihollisjoukot olivat tulossa hävittämään Juudan kansan.

Joosafatilla oli mahtava armeija, johon hän olisi voinut luottaa. Mutta hän kääntyi Herran puoleen ja tunnusti oman neuvottomuutensa. Se oli parasta, mitä hän saattoi tehdä. Se on parasta mitä mekin saatamme tehdä.

Myös meidän vihollisemme ovat paljon meitä vahvemmat. Synti on meidän tahtoamme ja voimiamme vahvempi vastustaja. Se voittaa meidät aina sata-nolla, jos luulemme pärjäävämme sille omin voimin. Samoin Perkele kykenee harhauttamaan meitä ja varastamaan armollisen Kristuksen yrittäessämme vastustaa sitä järkemme ja viisautemme avulla.

Otetaan siis Joosafatista mallia: tunnustetaan, että meillä on vihollisia, jotka ovat meitä vahvempia ja jotka tuhoavat meitä ilman Jumalan jatkuvaa väliintuloa. Kutsutaan hädässämme apuun Kristus, Vapahtajamme. Laitetaan luottamuksemme Häneen sekä kiusausten keskellä että myös kokiessamme tappioita. Eiväthän meidän vihollisemme halua mitään muuta niin paljoa, kuin että luopuisimme Jumalan armosta. Kun vastustajamme pimentävät meiltä evankeliumin, olemme voitettuja. Onneksi Jumala nostaa kaatuneen aina uudelleen ylös.

Vielä Joosafatiin. Jumala vastasi hänen nöyrään avunhuutoonsa vakuuttamalla, että sota olisi Hänen (2.Aik. 20: 15). Joosafatin tuli levollisesti katsoa mitä Jumala tekisi. Samoin on asia meidän kohdallamme. Meidän vastustajamme ovat Jumalan vastustajia. Hän on jo voittanut ne ristillä. Siksi me saamme levollisesti luottaa Jeesukseen ja katsoa mitä Hän tänään elämässämme tekee.

meitavahvemmatviholliset_DSC05219