Ylistyksenjohtajan tunnustus

”Aivan turhaan olen puhdistanut sydämeni ja pessyt käteni viattomuudessa, sillä minua vaivataan kaiken päivää ja saan kuristusta joka aamu” (Ps. 73: 13-14).

Aasaf oli kuningas Daavidin ylistyksenjohtaja. Monet Psalmit ovat lähtöisin hänen sulkakynästään.

Aasafin toiveena oli elää lähellä Jumalaa. Hän tahtoi elää Jumalan tahdon mukaan ja uskoi, että se oli parasta, mitä ihminen saattoi tehdä.

Aasaf tunnusti elämän merkillisen luonteen: ne jotka eivät piittaa Jumalasta, näyttävät menestyvän ja ne, jotka tahtovat omistautua Herralle joutuvat särkymään. Aasafille tämän huomaaminen oli suistaa hänen koko uskonsa (Ps. 73:2,3).

Aasafin elämässä oli kipeitä kokemuksia, joista monet Jumalan omat saavat osansa. Hän uskalsi todeta, että hän saa kokea kipua ja vaivaa joka päivä. Jopa niin, että ruumis ja sielu alkoivat riutua (Ps. 73:26).

Miksi jumalaton siis menestyi ja Jumalaa etsivä joutui kokemaan ahdistuksia? Aasaf käsitti, että Jumala oli varannut omilleen jotain, mistä ulkopuoliset eivät ymmärtäisi mitään. Jumala antoi omilleen itsensä. Sen lahjan täysimääräisen omistamisen ensimmäisinä askeleina oli tyhjentyminen muista siunauksista.

”Minun onneni on olla lähellä Jumalaa” oli Aafafin uskontunnustus. Se oli myös sielun aito kokemus. Jumalan läheisyys oli enemmän kuin kaikki menetykset yhteensä.

Erikoinen uskon paradoksi: ruumis ja sielu oli annettu polttavaan kipuun mutta samalla sydänten yhteys vahvistui. Aasaf löysi aarteen, jota eivät varkaat voisi varastaa eikä ajan ruoste pilata.

Kyyneleenmuotoisia rukouksia

”Kyynelsilmin minä katson Jumalaan” (Job. 16:20).

Raamatussani on kyseisen kohdan perässä päivämäärämerkintä. Kun tänään luin Jobin kirjaa, pysähdyin merkintään. Se kuvaa yhtä elämäni epätoivoisinta hetkeä.

Joskus ihminen voi olla niin ahdistunut, ettei osaa sanoittaa sitä rukouksen muotoon. Ei sanallisesti eikä mielessä. Sitä Job taisi kokea. Hän nosti päänsä, katsoi ylös samalla kun kyyneleet virtaisivat hänen poskiltaan.

Jobin elämän lopun me tiedämme. Jumala näki hänen kyyneleensä.

Jumala näkee myös sinun kyyneleesi. Vaikka tiesi olisi tänään tukossa, pyyntösi paremmasta huomisesta ovat menneet kyyneleenmuotoisina paketteina Taivaan rukouskäsittelijälle.

Kipu, jota eivät sanat tavoita

”Kukaan heistä ei puhunut hänelle sanaakaan, sillä he näkivät että hänen tuskansa oli hyvin suuri” (Job. 2:13).

Miten syvää tuskaa ihminen voi kokea? Yksi esimerkki on Raamatun Job, joka menetti hetkessä kaiken. Yltäkylläisyys ja loisto olivat kadonneet tuhkakasaan, jonka päällä Job istui ja raapi savipalalla paiseitaan.

Jobin viisaat ystävät tulivat apuun. Kun he näkivät Jobin tilanteen, he tavoittivat kivun, jota eivät sanat yltäisi kuvaamaan. Ajattele, että he asettuivat istumaan samaan tuhkakasaan ja olivat järkytykseltään seitsemän vuorokautta tyystin hiljaa.

Job on Raamatussa lohduttava esimerkki elämän murtumisesta, joka voi tavoittaa jokaisen meistä. Kärsimyksen ja omien väärien valintojen yhteys ei ole aina niin suora. Jotkut saavat kokea järkyttäviä asioita, toiset säästyvät.

Jobin kertomus vakuuttaa, että Jumala on koko ajan tietoinen kaikesta. Vaikka kärsimyksen perimmäiset syyt jäävät isolta osaltaan piiloon, Jumala on lohdutuksen Jumala. Hän kykenee muuttamaan tuhkakasan takaisin ilon herskyviin hetkiin.

Kanssaihmisinä voimme oppia Jobin ystävien ensimmäisestä kriisiapuviikosta paljon. Aina ei tarvitse olla vastauksia valmiina. Aina ei tarvitse edes käyttää sanoja – eiväthän ne ehkä voisi tavoittaa toisen syvää tuskaa. Myötäeläminen riittää, ja siinä onkin riittävä haaste jokaiselle meistä.

”Nostakaa te päänne!”

”Kun nämä alkavat tapahtua, rohkaiskaa mielenne ja nostakaa päänne, sillä teidän vapautuksenne on lähellä” (Luuk. 21: 28).

Jeesuksen opetuksen mukaan maailma ei pyöri loputtomiin samoilla jengoillaan. Sen voi jo nähdä koululaisten oppikirjoista: ilmastomuutos kehittyy, juomavesi uhkaa loppua ja ilmakerros on muuttumassa vaarallisemmaksi.

Sen, mitä tiedemiehet näkevät tutkimuksissaan, Raamattu on ilmoittanut jo aikoja sitten. Jeesus puhui ”lopun merkeistä” tarkoittaen, että tietty loppu tulee ja sen edistymistä voivat hengellisesti valveutuneet jopa seurata.

Nähtävillämme olevat merkit huolestuttavat. Tänään on Korona-virus, huomenna ehkä joku toinen levottomuutta aiheuttava hämmentäjä.

Ei ihme, että päät painuvat neuvottomina alas. Naapuri huokailee, pitäjä huokailee ja koko maailma huokailee – eikö minun tulisikin liittyä ahdistujien kerhoon?

Jeesus sanoi: ”Nostakaa päänne”. Hän tarkoitti, että kun toisten päät painuvat alas, te saatte olla rohkealla mielellä. Yksittäinenkään hius ei putoa ilman Isän sallimusta.

Tänään Korona-virus ahdistaa ja tekee oravanpyörälle nimeltä elämä harmillisia pysähdyksiä. Mutta voi olla, että jo huomenna sinä ja minä olemme ulottuvuudessa, jossa ei viruksia enää tunneta.

Lähtölaskenta on alkanut. On aika nostaa leuka rinnasta!

Usko koetuksissa

”Tehän tiedätte, että teidän uskonne kestävyys koetuksissa saa aikaan kärsivällisyyttä” (Jaak. 1:3).

Onko sinusta tuntunut siltä, että reputat jokaisen ylhäältä tai alhaalta tulevan koetuksen? Usko kyllä vahvistuisi koetuksissa – jos ne kestäisi?

Jaakob kirjoittaa ahdistuksissa oleville kuulijoille. Hän on niin rohkea, että kehottaa jopa iloitsemaan vaikeuksista. Iloon on syytä, koska monenlaiset erilaiset ahdingot ovat niitä välineitä, joilla Jumala vahvistaa – ei meitä – vaan sitä mystistä asiaa, jota kutsutaan uskoksi.

Jos siis lannistut koetuksissa, tai koet epäonnistuvasi niissä yhä uudelleen, ehkä olet kalibroinut arviointiasteikkosi väärin? Uskon kestävyys nimittäin tarkoittaa sitä lujuutta, jolla minä tartun kiinni Vapahtajastani.

Normaalioloissa ihminen luottaa pitkälti itseensä. Mutta kun liian vahvat tuulet puhaltavat ja repivät suojatelttani ympäriltäni, alan hapuilla auttajaa itseni ulkopuolelta.

Kun koetukset ja myös epäonnistumiset saavat meidät juoksemaan Jeesuksen Kristuksen syleilyyn, uskonyhteys vahvistuu. Tämä on Raamatun tarkoittamaa uskon vahvistumista tai uskon kestävyyttä.

Miten kärsivällisyys liittyy kaikkeen tähän? Kun olen kokenut monia tuskaisia tilanteita ja hädissäni kutsunut Vapahtajaani apuun, minuun on monien toistojen kautta syntynyt luottamus. Vaikka olisin tänään pimeässä laaksossa, joku sisäinen tunnemuistini kertoisi, että näissä hetkissä ollaan oltu ennenkin. Ja niistä on aina selvitty. Ei omin kyvyin, vaan Pelastajan auttamana. Siksi minun ei tarvitse hätäillä, vaan voin kärsivällisesti odottaa varmaa apua ja pelastusta.