Jumalan hyvät suunnitelmat

”Minulla on omat suunnitelmani teitä varten, sanoo Herra. Minun ajatukseni ovat rauhan eivätkä tuhon ajatuksia: minä annan teille tulevaisuuden ja toivon” (Jer. 29:11).

Jos elämä potkii päähän liian kovaa ja vaikeita päiviä on peräkkäin liian useita, alkaa jumalakuva horjua. Itse ainakin olen viime päivinä kipuillut sitä, että Jumala on joko hylännyt minut tai sitten Hän ei vaan välitä.

Israelin kansa oli Jeremian sanojen aikana kokenut kurjuutta jo vuosia. Heidän sielunsa oli tottunut syömään ahdistusta, heidän toivonsa Jumalan avusta oli taittunut ja olen melko varma, että he kokivat Jumalan tahtovan heille vain pahaa.

Juuri siihen tilanteeseen Jumala vakuutti, että Hänellä oli edelleen kansalleen oma, erityinen suunnitelma ja se suunnitelma oli täynnä elämisen arvoista tulevaisuutta. Jumala kyllä kuritti, mutta Hän ei hylännyt. Hän antoi ahdistuksen aikoja, mutta silti kaikessa Hänen suunnitelmansa kansalleen oli tehty mitä syvimmällä rakkaudella.

Kokemuksemme ja tunteemme saattavat kertoa Jumalan hylkäämisestä ja välinpitämättömyydestä. Mutta Jumala itse Sanansa kautta vakuuttaa, että Hänellä on varattuna meille toivoa uhkuva huominen. Hänellä on jokaiselle meille hellyydellä räätälöity, uniikki polku. Vaikka se nyt näyttäisi umpikujalta, Jumalalla on tulevaisuutemme kätkettynä avarassa sydämessään.

Luota Herraan!

”Minä uskon, että saan yhä kokea Herran hyvyyttä elävien maassa. Luota Herraan! Ole luja, pysy rohkeana. Luota Herraan!” (Ps. 27: 13,14).

Silloin, kun maa yllättäen pettää alta ja elämä on kuin sarja putoamisia, joissa jokaisen pohjan alta paljastuu uusi kuilu; kun saavutetut vastaukset vedetään punakynällä yli kuin yläasteen uskonnonkokeen arvailut ja tilalle tulvii kysymyksiä, joita ei koskaan olettanut joutuvansa kysymään; kun seesteiseen sinikeltaiseen taivaaseen revitään aukko, joka imee sisäänsä kaiken jo rakennetun, silloin on aika luottaa.

”Minä uskon” voi olla kuin kivusta koukkuun mennyt käsi, joka suoristuu vielä kerran tavoittaakseen jotain, mitä silmät eivät näe; kaksi sanaa voivat olla kuin pieni puinen kehto, johon hämmentynyt ihminen asettaa oman sielunsa, peittelee sen punaisella villapeitteellä ja tyynnyttää sitä kuin pientä itkevää lasta.

Kun kaikki muu on epäselvää ja seuraavaa askelta kannattelee vain kylmä viima, silloin on aika luottaa. Silloin on aika koota kaikki luottamusvarat eri pankkitileiltä ja patjojen väleistä ja sijoittaa ne yhteen kohteeseen, paikkaan, johon tehdään yleensä talletukset vasta viimeisimmässä hädässä: Herraan Jeesukseen Kristukseen.

Mutta minä en lannistu

”Sen tähden me emme lannistu” (2. Kor. 4: 16).

Toisessa Korinttilaiskirjeessä Paavali repii sielunsa auki. Hän kuvaa elämäänsä kuoleman tanssiparina, kirjoittaa olevansa kaikella tavalla ahdistunut, vaikeuksien edessä suorastaan neuvoton ja perin pohjin kanveesiin isketty.

”Meissä siis tekee työtään kuolema” olivat sanat, jotka eivät jättäneet arvailujen varaa. Kaukana oli kiiltokuvausko, ihmisen vahvuus ja oppilauselmat aina korkeammalle kohoavaan menestykseen.

Paavalin kuvatessa elämänsä kipuja hän lisäsi tärkeät sanat: ”Mutta minä en suostu lannistumaan.” Kuvatessa vaikeuksia hän katseli elämää näkyvän maailman kautta. Mutta hänelle oli yhtälailla totta näkymätön maailma, jossa Isän rakkaus, Jeesuksen elämä, Pyhän Hengen lohdutus ja tuleva elämä taivaassa olivat aarteita, joita tämän ajan katalat sarjatulet eivätkä viuhuvat täsmäpommit kyenneet varastamaan.

Sinäkin saat Paavalin lailla luetella omat syleilysi kuoleman kanssa. Muista kirjoittaa alle isoilla kirjaimilla: ”MUTTA MINÄ EN LANNISTU!” Kun kuolema kaikissa muodoissaan on vain Jumalan hyvien päämäärien palvelija, sinulla ei ole yhtään vihollista, joka voisi estää matkasi kohti kirkkautta. Saat kulkea tänäänkin Jumalan hymyilevien kasvojen valokeilassa.

Raskaat aamut

”Minua kuritetaan kaiken päivää, minä saan kärsiä joka aamu” (Ps. 73:14).

Miten Jumala voi sallia omilleen niin paljon vaikeuksia ja kärsimystä? Aasaf yritti taivuttaa järkeään yhdistämään Jumalan hyvyyden ja kokemansa jatkuvan kärsimyksen sellaiseen uskontunnustukseen, jossa kumpikaan todellisuus ei menettäisi äänioikeuttaan.

Aasaf kuvasi elämäänsä sanoilla: ”Minä saan kärsiä joka aamu.” Juuri aamut ovat masentuneen, kärsivän ja vaikeuksiin uupuneen ihmisen pahimpia hetkiä. Vaikka ruumiin saisi väännettyä sängystä ja motoriikka toimisi automatiikalla kahvinkeittimelle saakka, sielu saattaa jäädä kosteisiin lakanoihin ja ilmoittaa pitävänsä välipäivän.

Ahdistus heitteli Aasafin elämää aamusta toiseen. Kysymys Jumalan hyvyydestä ja johdatuksesta oli niin kipeä, että hän muuttui katkeraksi: toiset näyttivät pääsevän helpommalla, mutta hänen elämänsä oli yhtä ulospuhallusta.

Aasafin sielun rauhoitti löytö, joka oli tuttu, mutta silti juuri ahdinkojen tulessa puhdistettu ja koeteltu: ”Sinä johdatat minua tahtosi mukaan.” Jumalaa ei tarvitsi aina ymmärtää mutta Häneen saisi luottaa. Hän saattoi tuntua kaukaiselta ja silti Häntä sai pitää kädestä kiinni. Hänen otteensa ei olisi koskaan löysä.

Minä luulen, että Aasafin aamuihin alkoi paistaa pienen pieni auringonsäde. Vaikka kauhut täyttäisivät vasta heräneen tajunnan ja askeleet kylpyhuoneeseen ja sieltä pakollisiin päivän haasteisiin tuntuivat ylivoimaisilta, silti Jumala johdatti häntä tahtonsa mukaan. Hyvän tahtonsa mukaan.

Elämä kuin kuristajakäärme

”Kuoleman köydet kiertyivät ympärilleni… minut valtasi tuska ja murhe” (Ps. 116:3).

Joskus elämä tuntuu kuin tinkimättömän itsevarmalta kuristajakäärmeeltä. Se kiristää otettaan päivästä toiseen, osoittaa ylivertaisuuttaan ja nauraa onnettoman pienille pyristelyillesi.

Elämä monine lonkeroineen voi saada sinut niin ahtaalle, ettet jaksa enää toivoa mitään huomiselta. Voimasi ovat kuluneet kuoleman köysien jäätävässä puristuksessa ja vaikka kuinka taistelet, paine vaan kasvaa.

”Silloin minä huusin Herran nimeä” – silloin, juuri silloin, kun huulet jo sinersivät ja maisemat alkoivat hämärtyä. Juuri silloin, kun jäljellä oli vain viimeinen henkäys ja sen jälkeen vääjäämätön kuolema ja tuho.

Kun toiset näkivät vain äänettömien huulten vapinaa, Sinä kuulit lapsesi itkun. Ja Sinä autoit. Sinä autat aina, et voi toimia toisin, sillä Sinä olet Jumalani, lämmin tuli takassa, untuvatakki pakkasessa.