Mistä voisin iloita?

”Samoin iloitkaa tekin, ja iloitkaa yhdessä minun kanssani!” (Fil. 2:18)

Paavali tiesi, ettei elämä ole aina helppoa. Hän joutui itse kokemaan vankeutta, pahoinpitelyitä, riistämistä, hylkäämistä. Niin, Jeesus sanoi hänelle aivan hänen kutsunsa alussa, että hän joutuisi paljon kärsimään evankeliumin takia (Apt. 9:16).

Tämä blogin teksteissä kirjoitetaan paljon kärsimyksestä. Tarkoitus ei kuitenkaan ole sanoa, että kärsimys olisi itsessään hyvä, jopa asia, jota pitää tavoitella tai jonka voi lukea itselleen meriitiksi. Ei, tekstiemme tarkoitus on nostaa kärsivien veljiemme ja sisariemme katse kristinuskon tähtäyspisteeseen: Herraan Jeesukseen Kristukseen.

Raamattu ei kehota meitä käpertymään itsesääliin tai laskemaan kärsimyksiämme ansioiksi, joiden tähden Jumala maksaa meille palkan. Ei, Raamattu kertoo, että kärsimykset kuuluvat monesti kristityn elämään mutta pääasia on aina Kristus itse. Ja kärsimys monesti johdattaa meidät Hänen luokseen. Tosin kärsimys voi myös varastaa luottamuksemme ja uskomme. Siksi tarvitsemme toisimme ja seurakuntaa, jossa pidetään Kristusta esillä.

Mistä me voisimme elämmämme raskaiden asioiden keskelle iloita? Suurin ilon lähde on siinä, että Jumalan Poika, Jeesus Kristus, on todella kuollut meidän syntiemme tähden. Me olemme siirtyneet Jumalan perheväkeen ja asemamme on vahva ja taattu.

Voimme iloita siitä, että kaikki ahdistuksemme ja kärsimyksemmekin lopulta joutuu taipumaan jollain paradoksaaliselle tavalla meidän parhaaksemme. Iloitsemme siitä, että meillä on Vapahtaja, joka kulkee kanssamme valossa ja pimeässä, ilossa ja kärsimyksessä.

Voimme iloita tulevasta perinnöstä. Kerran tämän ajan itkut päättyvät ja saamme elää Jeesuksen seurassa ikuisuuden. Näistä asioita saamme voimakkaan syyn iloita. Unohtamatta sitä, että meillä on tänään Jumala, jolle saamme kertoa kaiken tarpeemme. Hän on voimallinen antamaan meille kaikkea hyvää ja saamaan elämämme soimaan iloista laulua.

Jääkö ahdistunut pimeyteen?

”…he katsahtavat maan puoleen, mutta näkevät vain ahdistavaa pimeyttä, tuskaista synkeyttä. Heidät on syösty pimeyteen. Mutta ahdistunut ei jää synkeyteen.” (Jes. 8: 22,23)

Haluan kirjoittaa nyt sinulle, joka koet olevasi elämäsi kanssa totaalisessa pimeydessä. Joudut elämään ahdistusten ja kipujen kanssa päivästä toiseen. Olet yrittänyt kaikkesi, jotta elämäsi edes hieman helpottaisi.

Miten voisitkaan jaksaa uskoa parempaan huomiseen, kun menneet kuukaudet ja vuodet ovat olleet yhtä kärsimystä? Kun mikään ei ole ennenkään auttanut, mikä muuttuisi huomenna?

Tiedän, miltä sinusta tuntuu. Olen itse ollut niin syvissä vesissä, ettei edes pienintä viitettä valosta ole näkynyt.

Raamattu lupaa vastoin kaikkia tunteitamme ja kokemuksiamme, ettei ahdistunut jää synkeyteen. Se tarkoittaa sitä, ettei sinua ja minua ole tuomittu kulkemaan yksin pimeässä. En halua antaa sinulle katteettomia lupauksia kaiken muuttumisesta paremmaksi mutta sen tiedän, ettei Jeesuksen seurassa menneisyys, ei nykyisyys, eivät olosuhteet eivätkä muut ihmiset määritä elämäämme.

Rukoilen tänään puolestasi. Voit ajatella olevasi liian syvällä elämäsi kanssa – Jeesus yltää kyllä syvyyteesi. Voit pelätä rakentaneesi liian paksut suojamuurit ympärillesi – Jeesus osaa tulla suojiesi läpi. Et ehkä koe olevasi rakkauden arvoinen – juuri sinä olet rakastettu ja kaivattu.

Mitä huominen tuo tullessaan? Isän käsi ottaa sinun kädestäsi kiinni. Jos huominen on pimeää, sinua talutetaan kaiken ahdistavan keskellä.

Herra: ”Ahdistunut ei jää synkeyteen.” Toimi Sanasi mukaan! Tuo valosi ja elämäsi, valloita meidät!

Särkyneen hiljaiset rukoukset

”Herra, ahdistuksessa he etsivät sinua, vuodattivat hiljaisia rukouksia, kun sinä kuritit heitä.” (Jes. 26:16)

Ahdistuneen sydämen rukoukset ovat kuin hiljaisia huokauksia. Raskaiden painojen tähden pää on kumarassa ja rukoukset tuntuvat jäävän huulille.

Rukous voi joskus tuntua myös siltä, että sanat ikäänkuin valuvat maahan. Särkynyt astia vuotaa säröistään ahdistustaan, se laskeutuu kuin vesi astian kylkiä myöten maahan.

Jumala poimii jokaisen huokauksen, ajatuksen ja sanan. Hän ei koskaan välitä niin paljoa sanojen pyörittelyistä eikä tyhjän hokemisista, hiljaiset rukoukset Hän kuuntelee erityisellä tarkkaavuudella. Vaikka ajatukset jäisivät syviksi huokauksiksi, Jumala tietää tarkalleen niiden sisällön.

Särkyneen hiljaiset rukoukset ovat arvokkaita. Jumala on aina siellä missä on yksi särkynyt ja ahdistunut Jeesuksen oma. Kun Hän on läsnä huokailuissamme, asiamme ovat Kaikkivaltiaan käsittelyssä.

Syvemmälle Kristukseen

”Juurtukaa häneen, rakentukaa hänessä ja vahvistukaa uskossa, niin kuin teille on opetettu. Olkoon kiitoksenne ylitsevuotavaista.” (Kol. 2:7)

Ajattele kasvia, jonka juuret kaivautuvat vuosi vuodelta yhä syvemmälle maaperään. Mitä syvemmälle ne yltävät, sitä enemmän ravinteita kasvi tavoittaa. Ja mitä vaikeammat kasvuolosuhteet kasvilla on, sitä voimakkaammin juuret tavoittelevat syvemmältä maasta tarvitsemaansa elinvoimaa.

Samoin meitä kehotetaan juurtumaan Kristukseen. Sanoma on kohdistettu meille, jotka olemme ottaneet vastaan Hänet Pelastajanamme; Hänen luotaan ei tule lähteä pois, vaan me saamme turvautua Häneen yhä kiinteämmin. Vuosi vuodelta meidän sydämemme juuret kaivautuvat Vapahtajaamme syvemmin kiinni ja sitä mukaa omistamme Hänessä yhä suurempia hengellisiä aarteita.

Ja mitä ankarammat ovat elämämme olosuhteet, sitä suuremmalla syyllä meidän on syytä turvautua Kristukseemme. Luonnonlakien mukaan juuri kuivuus saa kasvin kasvattamaan juuriaan syvemmälle maaperään ja saman lainalaisuuden mukaan vastoinkäymiset, ahdistukset ja pettymykset syventävät myös meidän suhdettamme Vapahtajaamme.

Kasvi voi kestää vaikka millaista kuivuutta tai paahdetta, jos sen juuret ovat ehtineet ajan saatossa yltää maan syvyyksiin. Samoin kristitty voi kestää vaikka millaisia myrskyjä, jos hänen uskonsa on tavoittanut Kristuksen rakkautta syvemmin. Silloin elämää ei määrittele niin paljoa ulkoiset olosuhteen vaan Kristus -maaperä, josta sisäinen ihmisemme imee elinvoimansa, toivonsa ja ilonsa.


Kärsimys ja lohdutus

”Niin kuin Kristuksen kärsimykset ovat runsaina tulleet osaksemme, samoin on Kristus tuonut meille runsaasti lohdutusta.” (2. Kor. 1:5)

Kärsimys eri muodoissaan kuuluu kristityn elämään loppuun saakka. Jotkut kyllä opettavat, että kärsimyksen voi välttää noudattamalla tiettyjä oppeja tai pyhittymällä riittävästi, mutta Raamattu ei tue sellaista ajattelua. Ei myöskään Jumalan ihmisten kokemukset koko kristillisen kirkon historiassa. Asia tuntuu olevan toisin päin: juuri ne, jotka ovat olleet vahvimmin Jumalan välikappaleina, ovat saaneet myös kärsiä eniten.

Kärsimystä ja ahdistusta on niin monenlaista kuin on meitä ihmisiäkin. Olen kirjoittanut niistä monta artikkelia, enkä ala nyt yksilöimään kärsimysten moninaisuutta. Jumalalla on kuitenkin meille kullekin varattuna omat kärsimysten koulumme ja ne ovat rakkaudella räätälöityjä juuri meille. Kärsimysten koulussa ihmisen luontainen vahvuus saa mennä menojaan ja tilalle astuu Kristuksen vahvuus. Se on hyvä vaihtokauppa.

Kärsimykset avaavat meidät vastaanottamaan Kristuksen lohdutusta. Ehkä vasta silloin kun omat voimamme loppuvat ja meistä tulee neuvottomia, alamme kääntymään Kristuksen avun puoleen? Ja Häneltä apua riittää. Paavali vakuuttaa, että jos kärsimyksemme ovatkin runsaita, Kristuksen lohdutus on yhtä lailla runsasta. Tekisi mieli sanoa, että lohdutus syö sisäänsä kaiken kärsimyksen ja antaa elämälle uuden mielekkyyden.

Vain kärsivä ja avuton ihminen löytää armahtavan Isän ja runsaan lohdutuksen Jumalan (1:3). Nämä kolmiyhteisen Jumalan keskeiset piirteet ovat kuin kätkettyinä vain paljastuakseen kärsimyksen kouluihin joutuneille. Ajattele näitä sanoja. Läheinen Isä, jota kuvataan sanalla armahtava. Ja Jumala, jolle ominaista on runsas lohdutus lapsilleen.

On kaunista olla elämässään kovasti kärsineen ihmisen lähellä. Sellaisesta ihmisestä on yleensä karissut pois ylimääräinen tietäminen ja yläpuolelle asettuminen. Hänestä huokuu toisille se sama asia, jota hän itse tarvitsee päivästä toiseen: Kristuksen lohdutus. Hän osaa asettua heikon ja kärsivän rinnalle ja tuoda Kristuksen suloista tuoksua epätoivon ja lannistuneen mielen balsamiksi. Hänen elämänsä kertoo suuresta Vapahtajasta ja se tuo lohtua myös toisille kärsiville.