Kuuliaisuuden siunaus?

”Herra lyö sinua pahoilla paiseilla, joista et voi parantua. Niitä on polvissasi ja reisissäsi ja kaikkialla ruumiissasi jalkapohjista päälakeen asti” (5. Moos. 28:35).

Mooses julisti Luvatun maan rajalla Israelin kansalle kuuliaisuudesta koituvat siunaukset ja tottelemattomuudesta seuraavat kiroukset. Kuuliaisuus Jumalan laille toisi varmuudella monentasoiset hyvät asiat ja synti aiheuttaisi suurta kärsimystä. Mooses mainitsee erikseen jopa pahat paiseet.

Meillä on kristittyinä vaara lukea nämä Mooseksen puheet liian mustavalkoisesti. Menestysteologian pohjana on juuri nämä samat ajatusrakennelmat: ”Kun minä teen näin, niin Jumala tekee minulle niin.” Tällöin ihmisen kärsimys ja ahdistus sijoitetaan ihmisen omien väärien valintojen seuraukseksi.

Mutta mutta. Muistatko, kuka Raamatun varsin nuhteeton mies joutui kärsimään käsittämättömän paljon ja lopulta raapimaan iholtaan Mooseksen varoittamia paiseita? Aivan oikein, Jobhan se oli. Jobin ystävät sortuivat juuri liian ”suora yhtälö” -oppirakennelmiin yrittäessään löytää syyn Jobin kärsimykseen. Job oli todella elänyt Jumalan tahdon mukaan mutta silti hän joutui hyvinkin tarkasti kokemaan Mooseksen luettelemat tottelemattomuuden kiroukset.

Kun Mooses julisti paljolti aineellista hyvinvointia, Jeesus ei näyttänyt laskevan sille paljoakaan painoarvoa; Hän kehoitti jopa myymään omistukset ja keräämään aarteita taivaaseen. Ja mitähän nykyisten menestystä lupaavien raamatun sovelluksista ajattelisi Paavali, joka sai osakseen paljon puutetta, kärsimystä ja ahdistusta?

Kristitylle on kyllä luvattu menestys. Se menestys on tasoltaan paljon syvempää kuin Mooseksen lupaama menestys. Kyseessä on Vanhan ja Uuden liiton ero. Kristityn menestys on Kristus. Kristus Jeesus on kristityn aarreaitta. Tämän aarreaitan äärelle ei pääse vain onnistuneet kristityt vaan yhtä hyvin epäonnistuneet, heikot, huonot ja lankeilevat.

Kristus -aarrearkku sisältää kaikki Jumalan lupaukset. Hän on kaikkien lupausten täyttymys. Se ei takaa helppoa elämää ja pelkkää menestystä. Se antaa enemmän: elämän Jumalan yhteydessä; isällisen huolenpidon, jossa jokainen elämämme asia joutuu kääntymään parhaaksemme.

Et ole yksin

”Mutta hetki tulee ja on jo tullut, jolloin teidät kaikki hajotetaan kukin tahoillenne ja te jätätte minut yksin. En minä kuitenkaan ole yksin, sillä Isä on minun kanssani” (Joh. 16:32).

Kipeä avioero ja yksin jääminen. Sielua viiltävä hylkäämisen tunne. Masennus, joka karsii ystävyyksiä. Sairaus, joka sitoo sänkyyn ja pakottaa juomaan sairaanhoitajan tuomasta nokkamukista.

Jeesus tiesi jäävänsä yksin elämänsä vaikeimmalla hetkellä: matkalla kohti ristiä rakkaat ystävät hylkäisivät Hänet. Juuri silloin Jeesus sanoi jotain pysäyttävää: Isä olisi Hänen kanssaan.

Yksinäisyyden ajat voivat kääntyä autuudeksi. Meille tarjotaan siunauksia syvyydestä. Kun tuet pettävät eikä sinulla ole voimia pukea palelevaa sielua, silloin hengelliset aistit viritetään uudella tavalla.

Jeesukselle Isän läheisyys ei ollut teoreettista kuvittelua tai opillista jossittelua. Jumala haluaa viedä meitä outoihin paikkoihin, joissa sielu saa kokea enemmän Pyhän läsnäoloa.

Yksinäisyys on paikka, jossa sielu saa maistaa salattua mannaa. Sisimpämme löytää lähteen, joka täyttää pelottavimmankin kaipuun.

Et ole yksin. Sinulla on Jumala, joka tahtoo seurustella kanssasi. Ehkä Hän on vienyt sinut yksinäisyyteen, jotta te kaksi saatte tutustua toisiinne entistä syvemmin.

Pieni tarina antamisen siunauksesta

Toissa kesänä, kun hometalo remppamme oli vielä vaiheessaan, päätin lähteä eräänä sunnuntaiaamuna messuun rauhoittumaan. Kirkon penkissä istuessani kolehdin aikana, avasin laukkuni etsiäkseni kolikoita, jotta voisin pudottaa ne haaviin. Ei löytynyt, mutta kuulin Jumalan kysyvän: ”Entäs tuo viisikymppinen?”

Tiesin heti, että tämä oli nyt viisikymppisen menoa, vaikka se tuntuikin vähän järjettömältä, kun remonttimmekin oli pahasti kesken ja rahaa tarvittaisiin.

Jumala jatkoi: ”Mitä sinulla on mitä et olisi lahjaksi saanut? Ja enkö Minä voi antaa kaiken vaikka moninkertaisesti takaisin?”
Niin sujahti viisikymppinen haaviin.

Parin viikon päästä postia hakiessani, löysin laatikosta kirjekuoren, jonka päällä luki ”Pirttiahot” eikä mitään muuta. Edes postimerkkiä ei ollut. Avasin kuoren ja siellä oli kaksi viisikymppistä. Antajasta ei mitään tietoa.

Kiitollisuus ryntäsi sydämeen. Että tällainen Isä meillä on!

Mitä minulla tosiaan on mitä en olisi lahjaksi saanut? Ja mitä olen tehnyt saadakseni tällaisen Isän?
En mitään. Hän halusi minut.

Kiitti Iskä ❤️

(Iiris)

Lahjaksi kaikkea hyvää

”Jumala on voimallinen antamaan teille runsain määrin kaikkea armoa, niin että teillä on aina riittävästi kaikkea voidaksenne tehdä runsaasti kaikkea hyvää” (2. Kor. 9:8).

Paavali suoritti lähetysmatkoilla perustamissaan seurakunnissa eräänlaista kolehtia Jerusalemin taloudelliseen ahdistukseen joutuneelle seurakunnalle.

Hän vakuutti kuulijoilleen, että Jumala kykenee antamaan omilleen moninaista hyvää, myös taloudellisessa mielessä. Mutta hän lisäsi siihen tärkeän näkökohdan: meidän tulisi siunauksia saadessamme jakaa niitä myös eteenpäin.

Jumala on siis voimallinen siunaamaan talouttamme niin, että voimme auttaa toisia. Joskus voi käydä niin, että kun pidämme tiukasti itsellämme sen mitä olemme saaneet, Jumala ei voi antaa meille enempää.

Sama periaate koskee varmasti muitakin alueita kuin rahaa. Jumala kykenee siunaamaan meitä terveydellä, viisaudella, armolahjoilla ja kaikenlaisella hengellisellä hyvällä, jotta me voisimme olla toisille avuksi.

Tässä pätee ihmeellinen laki: mitä enemmän annamme toisille, sitä enemmän meille annetaan. Mitä enemmän taas laskelmoimme ja pidämme itsellämme, sitä vähemmän Jumala saa lahjoittaa meille.

Olkoon elämämme kuin Jumalan siunausten välikappale tarvitsevalle maailmalle!

Niille, jotka ovat menettäneet kaiken

”Hän kääntyy niiden rukousten puoleen, jotka ovat menettäneet kaikkensa, eikä halveksi heidän rukouksiaan” (Ps. 102:18).

Yksi vastoinkäyminen toisensa jälkeen. Yksi menetys, ja yhä yksi. On paljon ihmisiä, jotka tänään kokevat menettäneensä kaiken. He ovat joutuneet luopumaan niistä asioista ja ihmisistä, jotka ovat olleet heille rakkaimpia.

Kaikkensa menettäneet jäävät monesti yksin. He kantavat menettämisen ja syyllisyyden leimaa. Heistä saatetaan kuiskia lounastauoilla ja seurakuntien vaatenaulakoilla. Monesti heidän elämästään tiedetään kauempaa enemmän.

Kaikkensa menettänyttä kutsutaan suuntamaan itkunsa ja huutonsa Jumalan puoleen. Jumalasta maalataan meille sellainen kuva, ettei Hän käänny vain onnistuneiden ja omistavien ihmisten puoleen, vaan yhtälailla niiden, jotka ovat totaalisessa nollapisteessä.

Jumala ei halveksi onnetonta ihmistä. Hän ei tyydy sanomaan ”Kas niin, Minähän sanoin!” Häntä koskettaa särkyneen ihmisen kärsimys ja Hän tahtoo auttaa.

Kun kerran Jumala kuulee kaiken menettäneiden rukoukset ja arvostaa niitä, siitä syntyy uudenlainen omistaminen. Voi hyvin olla, että kaikkensa menettänyt ihminen saa menettämiensä asioiden tilalle enemmän. Ja jos hän ei saakaan samanlaatuisella tavalla, niin syvemmällä.

Hän saa nähdä Jumalan laupiaat ja myötätuntoiset kasvot. Niiden kasvojen säteilyssä ihminen on kaiken siunauksen ja täyteyden keskellä.