Kärsivän vaeltava mieli

”Sentähden, pyhät veljet, jotka olette taivaallisesta kutsumuksesta osalliset, kiinnittäkää mielenne meidän tunnustuksemme apostoliin ja ylimmäiseen pappiin, Jeesukseen” (Hebr. 3: 1).

Kauan kärsineen ja ahdistuneen ajatukset varisevat alas kylmän puhurin ja viistosateen pieksemälle maalle. Mieli matelee alhaalla kuin syksyiset lehdet ongelmakasasta seuraavaan. Matalapaine tuntuu ahtaalla olevan sielussa ja vangitsee sisimmän ilolta kuin leivinuunin hormin kylmälukko.

Turhaan ei Hebrealaiskirje, eikä myöskään Daavid Psalmissaan (Ps. 25: 15) opeta, miten tärkeää vangittunakin olisi puhaltaa ajatukset kuin saippuakuplat kohti korkeutta.

Sensijaan, että suostuisin piehtaroimaan ongelmissani, jotka ovat 3 metrin Goljatteja, ja joita ei kukisteta ankarilla pohdinnoilla tai Teams-kokouksilla, saan sanoa sydämeni väsyneille silmille: ”Pitäkää jo kauan kaivattu tauko! Antakaa piirtokalvojenne katsella Vapahtaamme Jeesusta Kristusta, niin samalla Goljatit kutistuvat!”

Missä ihmisen mieli kahlaa, siellä uivat myös toivo tai toivottomuus, usko tai epäluottamus, kiitos tai nurjuus. Ehkä meidän olisi syytä kiristää mielemme liekaa ja ohjata sitä kohti taivaallisia näkymiä?

Palaan Hebrealaiskirjeen jakeeseen. Sen voisi suomentaa meille ehkä näin:

”Sinä kärsivä ja monin tavoin kuiviin puserrettu kanssakristittyni! Sinun ei tarvitse laahata itseäsi pää alaspäin roikkuen päivästä toiseen, sinulla on sinua rakastava ja sinusta huolehtiva Herra Jeesus Kristus!

Hän tietää miltä tuntuu olla ahdistettu ja kärsiä, Hän ymmärtää kiusauksiesi voiman. Kiinnitä katseesi Häneen ja kaikki muu tapahtuu Jumalan voimasta sinun parhaaksesi!”

Rohkeita askeleita!

”Käykäämme sentähden uskalluksella armon istuimen eteen…” (Hebr. 4: 16).

Kyllä yhden hairahduksen vielä ymmärtäisi, ehkä toisenkin. Vielä kolmannen kera voisi mennä Jumalan eteen armahdettavaksi, mutta entä sitten, kun elämä on yhtä konttaamista, tai pelkkää nousemista ja kaatumista?

Mitään vihollinen ei tee niin iloisesti vihellellen kuin eristä Jumalan lapsia armon valtaistuimesta, eli armollisesta Isästä. Se työntää moukariniskumaisella syytöksillä menneitä virheitä ja Raamattua käyttäen kristityn eristettyyn tilaan, syvyyteen, jonne ei todellakaan paista anteeksiantamuksen ja armon valonsäteet.

Monesti kauppojen edessä on invalideille omat merkityt paikkansa – näin liikuntaongelmaisille varmistetaan lyhyin matka palvelujen äärelle. Myös Jumalan valtaistuimella on omat ”Inva” -merkit. lähimmät parkkeerauspaikat ovat juuri niille, jotka ovat eniten rikki ja kyvyttömiä selittelemään itseään onnistuneiden kerhoon.

Juuri silloin, kun omatunto painaa sinua suohon ja tuomitsevat Raamatun jakeet tekevät elämästäsi sietämätöntä ja harmillisesti ihan aiheesta, juuri silloin on sopiva aika tehdä pysähdys Jumalan huoltoasemalla ja kurvata aivan Istuimen eteen sinulle merkitylle paikalle.

Armon valtaistuimelta kohtaat sinua syleilevän Vapahtajan. Hän pyyhkii epätoivon kyyneleesi, painaa toistuvat epäonnistumisesi haavojensa syvyyksiin ja suutelee sinua otsalle kuin isä lastaan.

Hän kirjoittaa sinun sydämeesi tummanpunaisella, vain Jumalalle varatulla sävyllä: ”Armahdettu ja rakastettu, iankaikkisesta iankaikkiseen!”

Murheet ja villihevosen vapaus

”Heittäkää kaikki murheenne hänen kannettavakseen, sillä hän pitää teistä huolen” (1. Piet. 5:7).

Ikääntynyt apostoli Pietari tiesi kirjettään kirjoittaessaan loppunsa häämöttävän. Itseasiassa historia kertoo, että kirjeen ja Pietarin marttyyrikuoleman välissä oli vain 3 vuotta.

Pitkä elämä Jeesuksen yhteydessä oli luonut tietyt hengelliset, vankat vakaumukset. Pietari halusi painottaa elämäänsä jatkaville kristityille, että Jeesus oli todellinen ja Häneen kannatti luottaa kaikissa olosuhteissa. Erityisesti ahdingoissa – Jeesus ei väistyisi niissäkään kenenkään viereltä.

”Heittäkää kaikki murheenne” on hurja lause. Mietin hetken omia murheitani ja ongelmiani ja sitä aikaa, mitä käytän niiden työstämiseen joka päivä. Ne tahtovat työntää minut pimeyteen, täyteen epätoivoon ja -uskoon.

Pahinta ovat ne ongelmat ja murheet, joista ei näytä olevan mitään ulospääsyä. Uskallanko vieläkään antaa niitä Jeesukselle, uskallanko ajatella, että Hän todella haluaisi ottaa ne omille hartioilleen ja antaa minulle vapauden?

”Hän pitää teistä huolen” kirjoitettiin aikanaan syvällä rintaäänellä. Pietari oli kulkenut läpi tulen ja veden, kokenut kirkkautta ja alleen rusentavaa ristiä ja silti kaiken sen keskellä hän huomasi, että Isä ei hylännyt eikä kääntänyt päätään sivuun.

Seuraavassa jakeessa Pietari varoittaa meitä joutumasta Saatanan hotkaisemaksi. Hänen mukaansa vihollinen oli joka hetki valmiina syyttämään ja lisäämään reppuumme painoja, joiden alle lyyhistymme ja samalla vajoamme häpeään.

Sinä, joka luet tämän kirjoituksen, ehdotan sinulle seuraavaa haastetta: ollaan hetki yhdessä hiljaa ja annetaan edessämme virrata kaikki pienet ja mahdottoman suuret murheemme ja pelkomme. Samoin myös epäonnistumisemme, lankeamisemme ja toivottomat kiusausten kierteet.

Pakataan ne kaikki siististi kuin mielemme muuttolaatikkoon ja annetaan ne lyhyessä rukouksessa Jumalalle, Isälle, joka pyytää niitä itselleen.

Uskoisitko, jos lupaisin, että Isä ottaa muuttolaatikkosi pöydälleen, nostaa sieltä jokaisen sinut ontuvaksi saavan paketin ja ilmoittaa ilman vastaväitteitä hoitavansa niistä jokaisen?

Murheiden ei vaan antaminen, vaan jopa pois heittäminen Isän käsiin tarkoittaa, että meidän reppumme muuttuvat kevyiksi.

Miltä tuntuisi jälleen – ehkä vuosien jälkeen – kirmata vapaana vihreillä niityillä kuin villihevonen? Kokeile, se on sitä elämää, johon sinua kutsutaan!

”Isä, tässä ovat murheidemme summa kuin suuressa laatikossa. Me annamme ne nyt Sinulle, sillä Sinä olet ainoa, joka jaksat ne kantaa ja joka osaat ratkaista niistä jokaisen. Anna meille luottamusta ja keveyttä, anna meille sitä vapautta, joka pulppuaa vain Sinun valtakunnastasi”

Kun omat voimat ovat lopussa

”Meillä ei ole voimaa vastustaa tuota suurta joukkoa, joka on tulossa kimppuumme. Me emme tiedä mitä tehdä, ja siksi meidän silmämme katsovat sinuun.” (2. Aik. 20: 12)

Kuningas Joosafat näyttää meille, mitä on Jumalaan luottaminen. Se alkaa sieltä, missä oma keinot ovat käytetty.

Jaasafatia ja koko valtakuntaa uhkasi vääjäämätön tuho. Naapurista oli tulossa kimppuun niin suuri sotajoukko, ettei Joosafatilla ollut muuta mahdollisuutta, kuin huutaa Herraa apuun.

”Meillä ei ole voimaa vastustaa tuota suurta joukkoa” on myös monen kristityn huuto. Kun kiusaukset, ahdistukset ja ongelmat sekä ulkoa että sisältä hyökkäävät iholle, on kristityn tahdonvoima helisemässä. Monesti löydämme Joosafatin tunnustuksen vasta lukuisien tappioiden jälkeen.

Kun omat voimat ovat lopussa ja tulevaisuus on uhkien peitossa, katse olisi hyvä nostaa maallisista taivaallisiin. Jumala ei ole koskaan tarkoittanut, että taistelisimme omin voimin ja omalla viisaudellamme. Hän pyytää meitä luottamaan Häneen.

Jumalan miesten ja naisten salainen menestysresepti on ollut aina tämä: he ovat tunnustaneet oman neuvottomuutensa ja luottaneet Jumalaan. Esimerkiksi myös Daavid yhtyy Joosafatin sanoihin ja avaa menestyksensä syyn: ”Minun silmäni katsovat aina Herraan” (Ps. 25:15).

Mitä teen näin kiusattuna?

”Koska hän on itse käynyt läpi kärsimykset ja kiusaukset, hän kykenee auttamaan niitä, joita koetellaan” (Hebr. 2:18).

Ehkä koet tänään ylivoimaiselta tuntuvia seksuaalisia houkutuksia? Ehkä vanha elämäsi päihteiden parissä vetää sinua puoleensa valtavan magneetin tavoin? Ehkä katkeruus vaikeuksien keskellä tahtoo upottaa vähäisen uskosi?

Me ymmärrämme niin heikosti toistemme kiusauksia ja taisteluja. Jaamme pikaisesti yleisiä ohjeita ja haluamme jatkaa oman elämämme parissa. Jos ei olisi kaikkinäkevää ja armollista Jumalaa, kiusatuilla ei olisi toivoa.

Mutta nyt meillä on Jumala, joka ei vain katso synnin tahraamaa elämäämme kirkkaudesta käsin vaan joka on ollut täällä samojen repivien voimien alaisuudessa. Hän on luvannut olla sinua kohtaan täynnä ymmärrystä ja laupeutta.

Mitä siis teen, kun himot ja houkutukset upottavat hauraan elämäni? Mitä teen, kun jokaisen vastarinnan jälkeen häviän ja teen sitä, mitä en kuitenkaan tahtoisi?

Raamattu antaa vain yhden ohjeen: Mene Jeesuksen luokse. Se tarkoittaa asioiden jakamista Hänelle, joka tosin jo tietää kaiken mutta haluaa yhteyttä kanssasi, niinäkin hetkinä, kun kaikki menee pieleen.

Jeesus ei ole Vapahtajasi sitä varten, että Hän hämmästelisi pahuuttasi. Hän tukahtui ristillä rakkauden tähden. Rakkauden tähden Hän ei voi olla auttamatta sinua. Sinulla ei tarvitse olla mitään, Jeesuksella on kaikki. Sitä on evankeliumi!